Kuvia jouluruuista

Tässä sitten kuvia, sekä reseptit joihinkin jouluruokiin. Kaikki ruuat onnistui alkeellisista olosuhteista (esimerkiksi kastikkeet piti vatkata haarukalla kahvikuppiin) huolimatta loistavasti.

Ensimmäisenä ruokalajina oli siis ostereita ja chili-limettikastiketta sekä katkarapuja ja mango-chiliaiolia. Ostereihin tein nahm jim kastiketta mukailevan chili-limetti, tai oikeastaan chili-sitruunakastikkeen, sillä limetit olivat kaupasta loppuvan. Raaka-aineiden niukkuudesta johtuen tein sen kuitenkin huomattavasti esikuvaansa helpommin, mutta nämä olivat aivan mahtavia maultaan ja kastikkeen puna-vihreä värimaailma oli myös erittäin jouluinen.

Osterit ja chili-limettikastike (12 osteria, 2 alkuruuaksi)

12 osteria

Chili-limettikastike
2 punaista chiliä
1/2 sitruunan mehu
1 tl sokeria
1 rkl korianterisilppua
suolaa

Tee ensin kastike: Silppua chili hienoksi, lisää sokeri ja hiukan suolaa ja murskaa chiliä morttelissa tai lusikalla kupissa kunnes siitä irtoaa nesteet. Lisää sitruunan mehu ja korianterisilppu. Sekoita hyvin.

Avaa osterit ja annostele jokaisen päälle hiukan kastiketta. Tarjoile heti.

Katkaravut olivat taas paikallisia jättikatkarapuja, jotka olivat kooltaan melko mahtavia. Näihin tein sitten lisukkeeksi mango-chiliaiolia, jonka reseptin nappasin paikallisen K-kaupan Colesin joululehtisestä. Mukailin sitä hiukan omiin tarpeihin sopivaksi.

Katkarapuja ja mango-chiliaiolia

24 jättikatkaravun pyrstöä

Mango-chiliaioli
1/2 kypsän mangon liha
1 valkosipulin kynsi
1 punainen chili
1 kananmunan keltuainen
1 1/4 dl rypsiöljyä
1 rkl korianterisilppua
1 tl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Laita mango, valkosipuli ja chili kulhoon ja aja niistä sauvasekoittimella tasaista massaa (toim. huom. itse painelin haarukalla kahvikupissa, mutta näin paremmilla välineillä).

Sekoita joukkoon kananmunan keltuainen ja samaan aikaan sauvasekoittimella ajaen kaada öljyä hitaasti kulhoon, jotta seoksesta muodostuu tasainen emulsio. Lisää joukkoon sitruunamehu, korianterisilppu sekä suolaa ja pippuria. Tarkista maku ja lisää jotain tarvittaessa.

Pääruuaksi sitten grillasin kahta erilaista possua. Ribsejä ja possun mahaa. Maha oli siis about samaa kamaa mistä pekoni on tehty, mutta kypsentämättömänä. Näissä nyt ei mitään ihmeellistä ollut. Bataattijuustopyreeseen ei ole tarkempaa reseptiä. Keitin bataatin kypsäksi ja lisäsin maun mukaan (tai vaimoni oikeastaan teki tämän minun grillatessa) tuorejuustoa, kermaa, voita ja suolaa.

Waldorfin salaatti oli aika klassinen, mutta koska en muistanut miten se tarkemmin tehdään heitin reseptin lonkalta ja siitä tuli aika hyvää. Tässä se sellaisena itse tein.

Waldorfin salaatti

1 pink lady omenaa (tai mikä tahansa hapokas lajike, esimerkiksi granny smith)
1 sellerin varsi
1 dl saksanpähkinöitä
1 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Kuori ja pilko omena kuutioiksi. Kaada päälle sitruunanmehu, ettei omena tummu. Pilko selleri pieniksi kuutioiksi (brunoiseksi) ja murskaa saksanpähkinöitä hiukan pienemmiksi palasiksi. Sekoita omenan kanssa. Sekoita ranskankerma ja majoneesi keskenään ja sekoita omena-selleri-saksanpähkinäseoksen kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarkista maku. Lisää jotain tarvittaessa.

Jälkkäreistä meinasi aluksi tulla pieni murheenkryyni, kun letut paloivat asuntoauton paistinpannun pohjaan. Onneksi kuitenkin keksin käyttää leirintäalueen grillin levyä ja sillä homma onnistui paremmin kuin hyvin. Lettuohjetta en viitsi tähän laittaa, niitä löytää googlettamalla ihan riittävän hyviä. Tärkeä on vain käyttää taikinassa täysmaitoa (ausseista sitä saa luomuna, lällällää) ja paistamiseen voita.

Laitan tähän kuitenkin noiden rocky road konvehtien reseptin, ne olivat myös helppoja mutta erittäin hyviä. Myös erittäin tuhteja. Vaikka nämä tehtiin jo jouluaattona, riitti näitä vielä 27. päivään asti. Kahta palaa enempää päivässä ei voinut vaan syödä.

Rocky Road konvehdit

2 snickers patukkaa
2 turkish delight patukkaa (tämän voi varmaankin korvata 100 grammalla mitä tahansa marmelaadia)
1 dl saksanpähkinöitä
75 grammaa vaahtokarkkeja
250 grammaa maitosuklaata

Leikkaa snickers patukat, turkish delight patukat, saksanpähkinät ja vaahtokarkit pienemmiksi paloiksi ja kaada leivinpaperilla vuoratun lautasen päälle. Sulata suklaa mikrossa ja lusikoi seoksen päälle. Laita kakku vielä mikroon 10 sekunniksi.

Laita kakku jääkaappiin puoleksi tunniksi, kunnes suklaa kovettuu. Leikkaa kakku suurten konvehtien kokoisiksi paloiksi. Tarjoile tai säilytä jääkaapissa.

Joulu Australiassa

Down underin joulu on hiukan erilainen kuin luterilaisen Suomessa. Ainoa valkoinen asia täällä on pohjoisen pallonpuoliskon maahanmuuttajan ruskettumaton pakara ja siinä missä normaalisti on tottunut viettämään joulua vuoden pimeimpään aikaan sisällä, on täällä joulu valoisa juhla jota vietetään ulkona. Vuodenajallisestihan talvipäivänseisaus osuu täällä kesäpäivänseisaukseen, eli juhannukseen.

Se näkyykin täällä. Varpusen jouluaamuna on korvannut Santa's wet t-shirt competition Bondi beachillä.

Me vietämme vaimoni kanssa joulua Adelaiden läheisessä Victor Harborin merenrantakaupungissa. Aaton vietimme biitsillä omaa kinkkua käristäen ja illalla grillasimme nautaa ja kasviksia. Täällähän tärkein joulun päivä on siis 25. joulupäivä. Eli varsinaisen juhlinnan keskitimme tälle päivälle ja jaoimme lahjat nyt aamulla.

Ja jouluna voi täälläkin keskittyä kaikkein tärkeimpään, eli ruokaan. Tämän jouluinen menu näyttää seuraavalta:

Alkuruoka
Ostereita ja chili-limettikastiketta
Katkarapuja ja mango-chiliaiolia

St. Huberts Pinot Noir Chardonnay 2006

Pääruoka
Grillattua porsaan ribsejä
Bataattijuustopyreetä
Waldorfin salaattia

Prickly Moses Saison 2011 / Monteith's Churshed Apple & Pear cider Blend

Jälkiruoka
Räiskäleitä, kermavaahtoa ja kirsikoita
Australialaisia juustoja
Rocky road konvehteja

Innocent Bystander 2011 Moscato

Laitan kuvia, kunhan nuo on syöty. Hyvää joulua kaikille!

Yarra Valley osa 3 (ja lisäksi söpöjä eläimiä)

Tähän mennessä tapahtunutta: Kolme viinitilaa kierretty ja kello ei ole vielä edes yhtä päivällä. Kuskin ajokunto alkaa olla kyseenalainen ja kartanlukijan täysin epämääräinen. Oli aika pitää paussi.

Punt Roadin tilalta meidät neuvottiinkin läheiseen Yarra Valley Dairyyn, jossa sai maistella paikallisia juustoja sekä syödä myös lounaan. Se sopikin meille loistavasti ja suuntasimme automme nokan sinne. Tilan juustot olivat pääosin pehmeitä kypsentämättömiä juustoja, mutta varsin hyviä sellaisia. Joidenkin hinnat olivat vaan kauhistuttavat, parhaimmillaan $120/kg. Lentävän lehmän kallein juusto taisi olla puolet tuosta.

Juustotilan jälkeen katsoin olevani taas sopivan ajokunnossa ja päätin, että on aika jatkaa matkaa seuraavalle tilalle. Huonoksi onnekseni kartanlukija vaimoni kohtaloksi oli joutunut tyhjentää myös osa minun laseistani. Itse en ihan kaikkea halunnut ajokunnon ylläpidon vuoksi itse juoda ja kaikki kaadetut lasithan oli tyhjennettävä. Mehän olemme suomalaisia.

Näin ollen matka seuraavalle tilalle ei ollut lukuisten missattujen risteysten, väärin luettujen aukioloaikojen sekä väärinpäin luetun kartan vuoksi ihan yksinkertainen. Kuitenkin noin tunnin harhailun jälkeen pääsimme seuraavalle tilalle perille ja pystyimme jatkamaan.

Mandala

Mandala kuului ehdottomasti niihin nimen perusteella valittujen joukkoon. Itse epäilin tämän olevan jokin kaamea hippitila, mutta vaimoni vaati tänne menoa. Onneksi vaatikin.

Koska valko- ja kuohuviinikiintiömme alkoi olla jo täynnä, maistelimme Mandalassa vain heidän Pinot Noirit. Heidän perus 2010 Mandala Yarra Valley Pinot Noir oli jo suoraan parhaimmasta päästä kaikkia maistettuja pinot noireja, ollen miellyttävän vaniljainen, pehmeä kuitenkin ollen tyylikkäästi alueen tyylinen puolukkainen.

Kuitenkin varsinainen aarre oli paikan 2008 Mandala Black Lab Pinot Noir, joka oli tehty G5V15 pinot kloonista viileämmässä Yarra Junction Vineyardissa. Tämä vei pinot noirin makua vielä pidemmälle hedelmäiseen ja rusinaiseen suuntaan erittäin tyylikkäällä tavalla. Ostimme tätä sitten pullollisen.

Long Gully

Vimeinen vierailtu tila oli hiukan syrjässä sijainnut Long Gully Estate. En oikeastaan tehnyt enää hirveästi muistiinpanoja tästä tilasta, koska keskityin enemmän höpisemään maistelun pitäjän kanssa Yarran viinien nykytilasta. Näiden keskustelujen perusteella minulle jäi mielikuva, että Long Gully olisi melko perinteinen Yarran tila, siinä missä monet Yarran tilat ovat tällä hetkellä muuttumassa modernimpaan ja helpommin lähestyttävään suuntaan.

Höpisemisen ohella tuli kuitenkin maisteltua useampikin Long Gullyn viini. Heidän valkoviinit olivat melko tavanomaisia alueelle ja niistä en saanut hirveästi irti, mutta todelliset aarteet löytyivät punaviineistä. Heidän pinot noirit olivat todella mahtavia, mutta parhaaksi osoittautui 2006 Major Creek Shiraz, jonka rypäleet tulevat läheisestä Heathcotesta. Mahtava viini, joka tyyliltään sijoittuu lähemmäksi ranskalaisia syraheja kuin todella isoja Australian shirazeja. Päädyin sitten hankkimaan pullon tätä.

Lisäksi Long Gully teki portviiniä, tai siis koska se ei tule Portugalista Portosta, niin he kutsuivat sitä vahvistetuksi viiniksi. (Minusta nämä nimeämissäännöt ovat osittain typeriä.) Tyyliltään se kai oli tawny, mutta maultaan se muistutti eniten Toscanalaisia Vin Santoja toffeemaisen rusinaisuutensa vuoksi. Sitä ostin myös pullon kun arvoin sen sopivan loistavasti joulun juustojen pariksi ja minulle kerrottiin australialaisten "portviinien" olevan osa mantereen jouluperinnettä. Määrän ollen tärkeämmässä osassa kuin laadun.

Epilogi

Yarrassa on myös muutakin kuin viiniä. Ennen lähtöämme sieltä kävimme siellä sijaitsevassa Healesville Sanctuarysta. Siellä oli muun muassa...

koaloita,

kenguruita

ja emu.

Yarra Valley osa 2

Toisena päivänä Yarra valleyssa kiersin sitten varsinaisia viinitiloja. Suurin osa tiloista oli avoinna vierailijoille päiväsaikaan viininmaisteluille ja niihinkin, jotka eivät olleet olisi saanut sovittua vierailuajan. Viininmaistelut kulkivat nimellä "cellar door" ja niiden hinta vaihteli $6 ja ilmaisen välillä, eli mitenkään kovin hintavaksi maistelut eivät tulleet.

Kävimme kaiken kaikkiaan viidellä eri tilalla, jotka valitsimme sijaintiin ja nimeen perustuvalla tiukalla seulalla. Tilat olivat käyntijärjestyksessä Domaine Chandon, St. Huberts, Punt Road, Mandala ja Long Gully. Uskaltaisin sanoa, että niiden perusteella sai melko hyvin kuvan millaista Yarra valleyn viinit ovat.

Tunnetuimmat rypäleet Yarrassahan ovat chardonnay ja pinot noir, joista valmistetaan valko- ja punaviinin lisäksi myös kuohuviiniä. Nuo kaikki ovat tietyllä tapaa Yarrassa erittäin omaleimaisia. Chardonnayt olivat erittäin sitruunaisen hapokkaita ja tammitettuja, joka maistui valkoviinien lisäksi myös kuohuviineissä omaleimaisella tavalla. Itseäni miellyttikin juuri ne, joissa nuo kaksi elementtiä eivät olleet niin röyhkeisti pinnalla ja muutkin maut pääsivät esille. Niitä oli vaikea löytää, mutta hiukan yli 10 maistetusta chardonnaysta löytyi pari varsin mainiota.

Pinot Noirit olivat myös voimakkaan hapokkaita ja puolukkaiset aromit olivat niissä vahvasti esillä. Minulla ei ole hirveästi kokemusta siitä, millaisia Burgundin pinotit ovat, mutta kuvittelisin Yarran pinottien olevan huomattavasti lähempänä niitä kuin mitä Uuden Seelannin tai Chilen marjamehut ovat. Näissäkin tosin oli paljon vaihtelua ja osa oli aivan liian puolukkaista ja kireitä ja parhaiksi nousivat ne, jotka olivat hedelmäisempiä ja täyteläisempiä.

Lisäksi yksi mikä tyylillisesti miellytti minua suuresti, oli Yarran shirazit. Verrattuna Barossan tai McLaren Valen todella isoihin shirazeihin, oli Yarran näkemys asiasta huomattavasti hienovaraisempi. Näistä löytyi paljon sitä makua, mitä toivoin monista pinot noireista löytyvän. Tiukkoja tanniineja, punaisia marjoja, nahkaa ja mausteita omaleimaisella tavalla.

Alla raportit eri tiloista.

Domaine Chandon.

Damaine Chandon on nimensä mukaisesti samppanjatalo Moët & Chandonin omistama kuohuviinitila Yarrassa. Tila oli yksi Yarran suurimmista ja tilalla oli maisteluiden lisäksi päivittäiset kierrokset, sekä myös omatoimisesti sai käydä katsomassa viininvalmistusta.

Chandonilla kuohuviini oli selkeästi pääsijalla, mutta he tekivät myös puna-, valko- ja roseviinejä. Maistelimme näistä läpi oikeastaan kaikki viinit mitä he tekivät. Olihan kuitenkin aamu saatava jotenkin käyntiin.

Omistajasta johtuen kovimmat odotukset kohdistuivat kuohuviineihin, mutta ne aiheuttivat ehkä pahimman pettymyksen. Ne olivat makuuni liian yarramaisia, eli hapokkaita ja tammisia. Lisäksi ne kaikki tuntuivat olevan hiukan samasta puusta veistetty, vaikka maistelimme sekä blanc de blancsin, klassisen chardonnay-meunier-pinot sekoituksen ja rosen. Paras noista oli kuitenkin Rose Vintage Brut Rosé joka oli pehmeämpi ja siinä oli miellyttävää mansikkainen aromi. Alkukesän happammat espanjalaiset mansikat ehkä, mutta mansikat silti.

Yllättäen valko- ja punaviinit pärjäsivät sitten paremmin. Erityisesti heidän vuoden 2010, sekä 2008 barrel selection chardonnay olivat loistavia. Niissäkin oli tammea, mutta ne pysyi tyylikkäästi tasapainossa ja päästäen hunajaiset ja pähkinäiset maut esille.

Myös heidän 2009 Heathcote Shiraz oli todella hyvä. Tietyllä tapaa se oli sellainen, mitä olisin toivonut monien Yarran Pinot Noirien olevan. Puolukkainen ja pippurinen, mutta silti pehmeä ja moniulotteinen.

Kovan pähkäilyn ja toisen maistamisen jälkeen, päätimme chardonnayn voittavan shirazit ja otimme pullon vuoden 2010 Yarra Valley Chardonnayta mukaan.

St. Huberts

Seuraavaksi matka siirtyi parin kilometrin päässä sijainneeseen St. Hubertsiin. St. Huberts oli yksi niitä tiloja, jotka oli alunperin perustettu jo 1800-luvulla ja sen jälkeen avattu uudelleen.

Maistelimme myös heiltä useamman viinin, jotka noudattivat yarramaista linjaa. Kuohuviiniä, chardonnayta ja pinot noiria löytyi useampi. Lisäksi yksi roussanne ja cabernet merlot ja cabernet sauvignon.

Chardonnayt ja pinot noirit olivat taas tylsän yarramaisia, mutta huipuksi nousi ehdottomasti heidän kuohuviininsä St. Huberts Pinot Noir Chardonnay Sparkling 2006, joka hurmasi paahtoleipäisillä samppanjaisilla aromeillaan. Tätä tarttuikin sitten yksi pullo mukaan.

Punt Road

St. Hubertsista siirryimme tien toiselle puolelle Punt Roadiin. Heillä oli viinien lisäksi myös Napoleon nimellä brändättyjä siidereitä myynnissä, jotka myös maistoimme ennen viinejä. Omenasiideri oli hyvää, mutta heidän päärynäsiideri onnistui yllättämään vaimoni, jonka mielikuva päärynäsiidereistä oli jossain UpSider Perryn ja Golden Cap Perryn välisessä suossa. Punt Roadin oli siis täysin erilaista ja huomattavasti parempaa.

Punt Roadin viineistä huipuksi nousi heidän chardonnay, sekä heidän NV Airlie Bank Sparkling Cuvee kuohuviini joka St. Hubertsin tavoin antoi hapokkuuden alta tilaa myös paahtoleipäisille ja hedelmäisille aromeille. Punt Roadilla oli myös kalliimpi Punt Road Chardonnay Pinot Non Vintage kuohuviini, mutta se taas oli tammitetumpi ja hapokkaampi muistuttaen perus aussikuohareita. Halvemman oli annettu maistua enemmän itseltään. Tätä tarttui myös pullo mukaan.

(Koska tästä postauksesta alkoi tulla näin pitkä, loput kaksi tilaa kolmannessa osassa.)

Giant Steps/Innocent Bystander winery (Yarra Valley osa 1)

Meidän surf & wine tourin ensimmäinen viinietappi kohdistui Melbournen lähellä sijaitsevaan Yarra Valleyhin, joka on Barossan, McLaren Valen ja Hunter Valleyn lisäksi yksi Australian tunnetuimmista viinialueista. Ensimmäiset viinitilat alueelle perustettiin jo vuonna 1838, mutta vuonna 1937 laman ja huonojen luonnonolojen johdosta viinitilat muutettiin laitumiksi. Yarran toinen kukoistuskausi alkoi vuonna 1963 kun ensimmäinen uuden sukupolven viinitila perustettiin ja sen jälkeen 70-, 80- ja 90-luvuilla lukuisia uusia viinitiloja perustettiin alueelle.

Me saavuimme alueelle maanantaina myöhään iltapäivällä, joten ensimmäisenä päivänä emme voineet kovin pitkälle lähteä leirintäalueestamme. Onneksi Yarran keskuksen Healesvillen keskustassa oli myös yksi tiloista, Giant Steps/Innocent Bystander, jolla oli tiloissaan myös ravintola (sekä kahvinpaahtimo ja leipomo, eli kaikki mitä australialainen hipsteri tarvitsee saman katon alla).

Maistelimme sekä heidän chardonnay, että pinot noir linjansa läpi. Pinot noir ja chardonnay ovat siis molemmat ne rypälelajikkeet, joista Yarrassa pääosin kasvatetaan viileämmän burgundimaisen ilmastonsa johdosta.

Chardonnayta oli maisteltavana Giant Stepsin kolme erilaista yhden viinitarhan lajiketta vuodelta 2010. Ensimmäinen Sexton vineyard oli australialaiseen chardonnay tyyliin erittäin agressiivisen sitruunaisen hapokas, jossa toinen dominoiva elementti oli yrttinen tammisuus. Toinen, tarraford vineyard, oli edeltävää pehmeämpi tammisuudessa mutta silti melko aggressiivinen. Kolmas, arthurs creek, vei viineistä voiton ollen miellyttävän kukkea ja leveä varsinkin chardonnayksi.

Silti australialainen todella agressiivinen sitruunainen hapokkuus ja tammitus olivat itselleni kaikissa viineissä vähän liikaa, enkä varsinaisesti innostunut yhdestäkään. Olisin kaivannut enemmän chablis-tyylistä mineraalisuutta ja hillitympää lähestymistapaa, mutta se ei taida olla tämän maan tapa.

Punaviineissä meille tuotiin yksi halvemman linjan Innocent Bystander pinot noir sekä kaksi Giant Stepsin pinot noiria, samoilta Sexton- ja Tarraford vineyardeja. Tuoksultaan Innocent Bystander Pinot Noir oli miellyttävän vadelmainen, jossa taustalla oli myös yllättävää tupakkaa. Maku taas oli melkoinen pettymys tuoden mieleen jotkut italiassa tarjotut halvat hiukan hapokkaat pöytäviinit. Ehkä niistä ne parhaimmat, mutta silti. Giant Stepsin Sexton vineyard jatkoi samalla linjalla, tosin ollen jo melko huippuluokan pöytäviiniä, mutta silti Tarraford vineyard oli poikkesi tästä linjasta hiukan, ollen vähemmän hedelmäinen ja enemmän puolukkainen, tanniininen, hapokas ja rodukkaampi. Siltikään viini ei mikään huippu ollut ja jäi loppupeleissä vähän ohueksi.

Mutta vaikkeivat Giant Stepsin viinit loistaneetkaan, oli ravintolan ruoka aivan mahtavaa. Tilasimme vaimoni kanssa molemmat paikan luomu sourdough taikinaan tehdyt pizzat, joista itse otin tulisella makkaralla päällystetyn ja vaimoni kurpitsalla ja fetalla päällystetyn. Pizzan täytteet olivat mahtavia, mutta mikä teki pizzasta aivan upean oli juuri tuo sourdough pohja, joka on ehdottomasti yksi parhaista pizzapohjista mitä olen kohdannut. Pohja oli rapea ja juuri oikealla tavalla kuohkea ja sitkeä ja sen hiukan hapan maku korosti mahtavasti muita pizzan makuja.

Otin vielä jälkkäriksi vuohenmaitoon tehdyn juustokakun, jossa oli mukana mansikoita ja pistaaseja. Mansikat ja pistaasithan ovat klassinen yhdistelmä ja toimi tälläkin kertaa moitteettomasti. En tiedä miten vuohenmaidon käyttö vaikutti juustokakun juustoon, mutta ainakin se oli mahtavan tuhdin täyteläinen.

Jälkkäriviiniksi paikka myi omaa moscatoaan, eli 5,5% kuohuvaa vaaleanpunaista viiniä, joka omalla tavallaan nousi meidän mielestä tämän paikan helmeksi. Mikään viininteon taidonnäyte se ei varmasti ollut, minkä paikka itsekkin varmasti tiedosti myydessään sitä suoraan hanasta suurista räikeän vaaleanpunaisista tynnyreistä. Lähtökohdistaan huolimatta Innocent Bystander Moscato oli varsin hyvä raikkaan makea ja ruusuinen viini, jota me sitten ostimme yhden pikkupullon joulun jälkiruuan pariksi.

Tienvarsiostereita

Viime lauantaina jäi Sydney taakse, kun lähdimme vaimoni kanssa etelää kohti meidän surf & wine teemareissulle. Taivoitteena meillä on kiertää Australian parhaat viinialueet Yarra Valley Melbournen lähellä sekä McLaren Vale ja Barossa Valley Adelaiden lähellä. Matkan varrella on sitten sopivasti New South Walesin etelärannikon surffirannat sekä Melbournen ja Adelaiden välissä Great Ocean Road, jossa on yhdet maailman kuuluisimmista surffispoteista. Kulkuvälineenä toimii Toyota Hiacesta modattu matkailuauto, jonka taakse saa laitettua sängyt ja jossa on pieni keittiö keskellä. Surffilaudat mahtuvat kätevästi sisälle.

No, ihan hyvin ei reissu sitten lähtenytkään liikkeelle. Ensiksi sää on ollut täällä nyt joulukuun alun poikkeuksellisen kylmä. Siinä missä normaalisti täällä on elohopea lähennellyt tähän aikaan vuodesta kolmeakymmentä astetta, on nyt sää muistuttanut enemmän suomen kesäsäätä. Päivälämpötila on vaihdellut kahdenkymmenen molemmin puolen öisin sen tippuessa pahimmillaan 12 asteen pintaan. Sinänsähän tämä nyt ei pahemmin haittaa. Suomen kesä voittaa Suomen talven moninkertaisesti, mutta kylmästä säästä johtuen myös meri on ollut kylmä. Tämä tarkoittaa, että surffatessa joutuu käyttämään märkäpukua. Meillä on tarkoitus ollut ostaa moiset vasta Torquayn outleteista ja vuokrata siihen asti.

Kuitenkin etelä oli sen verran harvaan asuttu alue, että vuokraus ei onnistunut mistään. Rannalla oli hyviä aaltoja, mutta ilman märkäpukua niistä ei olisi seurannut muuta kuin hypotermia. Näin ollen matkan ensimmäisestä etapista meinasi tulla pienoinen pannukakku. Onneksi pelastukseksi osoittautui Merimbula niminen pikkukaupunki ja sen tienvarressa sijainnut Wheeler's Oysters!

Yksi parhaista puolista Australian muutossa onkin ollut paikalliset merenelävät ja erityisesti omat suosikkini osterit. Niitä on täällä rannikko täynnä ja räkäisimmistäkin pubeista niitä saattaa löytyä alkuruokana. Paikallisen lajikkeen nimi on Sydney Rock Oyster ja niitä kasvaa nimensä mukaisesti Sydneyn etelä- ja pohjoispuolisella rannikolla. Näihinhän pääsin jo tutustumaan ensimmäisenä päivänä, mutta nyt niitä myytiin Merimbolassa $9 eli noin 6-7 euron tusinahintaan niin pakkohan niitä oli ostaa. Varsinkin, kun ne olivat aamulla kalastettuja. Supertuoreita.

Nämä Australian osterit eroavat jonkin verran niistä ranskalaisista, mitä olen suomessa syönyt. Ensiksi näiden kuori on paljon heikompaa tekoa. Avaaminen oli ihan yhtä hankalaa, mutta näissä myös välillä kuori lohkeili mitä ranskalaisissa ei koskaan tapahtunut. Joutuikin olemaan vähän varovaisempi avatessa, ettei kuorenpaloja jää osterin sisään. Toinen ero on itse möllin koossa, näiden ollessa yllättävän isokokoisia varsinkin kuoreen verrattuna, joka oli taas ranskalaisia serkkujansa pienempi.

Kolmas ero on sitten maussa. Sama suolainen ja raikas perusmaku näissäkin on, mutta näistä puuttuu se hiukan merellinen mutainen elementti mikä eurooppalaisissa ja sen tilalla on tietynlainen voimakkaampi ehkä hiukan etikkainen maku. Varsinaisesti nämä eivät ole parempia tai huonompia, varsinkin kun ostereista on vaikea määritellä ylipäänsä ovatko ne hyviä. Australian osterit ovat vaan erilaisia.

Yksi asia on kuitenkin varma. Näitä tulen syömään vielä paljon. Ja säätkin ovat lämpenemässä!

Sydneyn ravintoloita

Vaikka Sydneyssä tuli paljon tehtyä ruokaa hostellissa, tuli välillä onneksi myös syötyä ulkona budjettisuunnitelmien sen salliessa.

Paikallisessa Chinatownissa oli paljon erilaisia kiinalaisia ravintoloita, kuten myös muita aasialaisia kuten korealaisia, thaimaalaisia ja japanilaisia. Eikä mikään ihmekkään aasian ollessa lähellä. Kokeilimme vaimoni kanssa yhtä meidän mielestä hinta-laatusuhteen täyttävää raflaa josta tilasimme setin erilaisia kiinan herkkuja. Won toneja, friteeratta mustekalaa ja inkiväärillä maustettua naudan lihaa. Kaikki olivat ihan hyviä, mutta niitä vaivasi mielestäni kiinalaista keittiötä vaivaava tunkkaisuus. Kaikki oli rasvaista, uppopaistettua ja soijaista. Raikkaat elementit puuttuivat. Tästä syystä esimerkiksi thaimaalainen keittiö on paljon kiinalaista parempi. Näin siis koskaan Kiinassa käymättä ja koko jättimäinen yli 1 miljardin ihmisen maa stereotyypitettynä muutamaan länsimaiseen kinkkiravintolakokemukseen.

Myös paikallista meksikolaista tuli kokeiltua Guzman y Gomez nimisessä burritomestassa. Siellä burritot olivat muhkeita ja Kalifornian Missionin tyyliin kääritty autenttisesti folioon. Maku olikin varsin loistava ja luulen, ettei tämä käyntikerta jäänyt ainoaksi. Ihan alkuperäisten mission burritojen tasoon nämä eivät kuitenkaan pystyneet. Ne tosin ovat nousseet jo mielessäni niin myyttiselle tasolle, että saa olla aikamoinen burrito ollakseen yhtä hyvä.

Kävimme myös suomalaisen tuttavapariskuntamme kanssa Guylianin kahvilassa, eli juuri sen Guylianin jonka suklaakonvehteja jouluisin Suomessa myydään. Siellä oli erilaisia suklaaherkkuja tarjolla. Hinnat olivat varsin hulpeat myös, mutta ei mikään ihmekkään ottaen huomioon paikan sijainnin Oopperatalon vieressä näköalojen ollessa Sydneyn Harbour Bridgelle. Söin siellä Passion Temptationin, eli möykyn valkosuklaata passionhedelmän kanssa. Mahtava ja ehdottomasti $15 hintansa arvoinen.

Lisäksi on tullut testattua paikallista pikaruokaskeneä käymällä hampurilaisravintola Hungry Jacksissa, joka tunnetaan pohjoisella pallonpuoliskolla nimellä Burger King. Mutta, tämä eteläisen pallonpuoliskon BK osaakin tarjota erikoisuutena luomunaudanlihasta tehtyjä hampurilaisia. Mahtava innovaatio. Ei se varmasti vieläkään terveellistä ole, mutta askel oikeaan suuntaan. Täällä on muutenkin monet luomujutut huomattavasti Suomea edellä. Cole'sista, joka vastaa suurinpiirtein meidän S-marketteja, löytyy nautaa luomuna, mutta tämän lisäksi myös possun ja kananlihaa on sekä vapaana (free range), että luomuna. Tietysti kun lääniä riittää ja maata ei peitä 9kk vuodesta routa on luomuviljely helpompaa, mutta niin on elämä muutenkin. Siksihän tänne tulin.

Kovin kalleissa ravintoloissa ei ensimmäisen illan Fish Facen jälkeen ole tullut käytyä. Kuten kaikkialla maailmassa niin samoin Sydneyssäkin rahalla saa ja monet ravintolat ovat varsin hintavia. Sydneyn hintataso on muutenkin parhaimmillaan Helsingin tasoa tai jopa ylikin, johon kovin usein ei ole varaa. Ehkä sitten kun ei ole enää niin raharajoitteinen.

Hostellielämä jatkuu

Nyt on tullut täyteen jo viikko ja kaksi päivää Sydneyssä King's Crossin Original Backpackers Hostellissa. Vaikka täälä on tosi kivaa ollut, niin vähä alkavat hostellissa asuvat Euroopan nuoret tökkimään. Pahimpia ovat ranskalaiset ja saksalaiset (ja hollantilaiset sen niiden kaamean kielensä takia). Parhaimpia ovat pohjoismaalaiset ja yllättävä kyllä italialaiset. Siinä missä asukkien nuoruus oli alussa söpöä kokemattomuutta ja elämän intoa, on se pikkuhiljaa muuttunut rasittavaksi naiiviudeksi ja uhoksi. Näin puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä Klaus 29v, joten hiljaa siellä te oikeat keski-ikäiset!

Mielenkiintoista on ollut seurata millaista ruokaa muut tekevät. Osa asukeista on harrastanut todella innovatiivistä pienen budjetin kokkausta jota itsekkin on joutunut katsomaan kateellisena miettien "miksi minä en keksinyt tuota". Sitten ovat ne, jotka syövät paahtamatonta paahtoleipää juustoviipaleilla ja vetävät päälle halvinta mahdollisinta viiniä suoraan pullon suusta.

Omat kokkailut on kuitenkin olleet melko pitkälti viimeaikoina pastalinjalla, sillä se on halpaa ja se on hyvää ja sen voimalla jaksaa surffata. Ja ihan sama mitä karppaajat inisevät. Tähän mennessä on tullut tehtyä avokaado-rapupastaa, klassista carbonaaraa, pesto-fetapastaa ja tomaatti-chili-makkarapastaa. Yleensä olen katsonut mikä kaupassa on tarjouksessa ja rakentanut kastikkeen sen ympärille.

Kengurua tuli myös tehtyä toisen kerran, tällä kertaa fileenä. Fileet olivat todella hyviä ja hinta oli yhä todella halpa. 400 grammaa fileetä maksoi noin 6 euroa. Päälle tein valkosipulista, salottisipulista ja cajun-mausteesta maustevoin ja sivuun salaatin, johon käytin kaupasta löytynyttä bulgaarialaista "fetaa". Täällä eivät Euroopan nimeämislainsäädännöt paljoa paina.

Elämä kuitenkaan ei ole ollut pelkästään helppoa. Tietyistä keskiluokkaisista mukavuuksista on joutunut luopumaan. Vaikka viini täällä onkin halpaa pulloissa, on kaupoissa myös kummitelleet niin sanotut "goonit", eli tölkkiviinipakkaukset halvoilla lupauksillaan. Esimerkiksi Yalumban Rieslingiä saa 2 litraa 15 eurolla ja toisessa viinikaupassa oli hienoon ekologiselta näyttävään minimalistiseen pakettiin pakattua Banrock Station Sauvignon Blanccia samaan hintaan. Heikolla ja pihillä hetkellä sitten menin ostamaan sen.

Hostellilla viinin karu totuus paljastui. Kun lorotin muovisesta hanasta lähes väritöntä nestettä Ikean mukiin ja analysoin makua, havaitsin siinä kyllä taustalla yrityksen hyvästä viinistä, mutta päällimmäisenä oli klassinen halvan viinin kiljuisa maku.

Tuo Ikean kipoista juominen kuitenkin sai loppunsa tänään, kun kävin hakemasta paikallisesta Stockmannin vastaavasta kaksi kappaletta Riedelin O-sarjan riesling/sauvignon blanc lasia. Koska olemme kahden päivän päästä suuntaamassa nokkamme kohti etelän viinialueita, Yarraa, McLaren Valea ja Barossaa, tulevat kunnon viinilasit olemaan arvossaan. Lisäksi nuo O-sarjan lasit ovat mahtavia matkakäyttöön, sillä ne ovat pieniä eivätkä mene jalattomuutensa vuoksi kovin herkästi rikki.

Tänään sitten vihimme käyttöön nuo lasit. Valitettavasti kylläkin tuon Banrock stationin kanssa, sillä pakkohan se on loppuun asti juoda ja sitä on ihan liikaa vielä jäljellä pelkkään ruuanlaittokäyttöön. Kuitenkin nyt oikeasta lasista juotuna viinille tapahtui jotain...

Poissa oli se kiljuisa ja yksiulotteinen hapokkuus ja sen tilalla oli miellyttävä limetin kuorien, vastaleikatun nurmikon ja passionhedelmien tuoksu ja tyylikkään hapokas ja yrttinen maku. Hyvällä lasilla on todistetusti merkitystä ja ehkä noille tölkkiviineille pitää antaa vielä toinenkin mahdollisuus.

Ensimmäiset päivät Australiassa

Ja näin on selvitty 27 tunnin lennosta ja suurinpiirtein jet lagistakin. Sydney on vaikuttanut erittäin mukavalta kaupungilta ja jos tätä pitäisi kuvata jotenkin, niin brittiläinen Kalifornia tulee melkolailla mieleen.Sää ei ole ollut aivan parhain lämpötilan ollessa hiukan alle 20 C astetta, mutta toisaalta kun vertaa sitä viimeiseen marraskuiseen suomessa vietettyyn päivään hirveästi ei ole valittamista.

Miksi sitten lähdin tänne? Oliko syy Perussuomalaiset, Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuus vai illuminaatin vaino? Ei mikään noista. Kusipäisiä poliitikkoja ja korruptiota on maailma täynnä, mutta joissain maissa nistä voi nauttia auringonpaisteessa ja valtameren äärellä. Suomen sää on vaan omasta mielestäni täysin elinkelvoton. Päätös tänne lähdöstä tapahtuikin viime vuoden marraskuussa kun siinä vaiheessa piti jo kaivaa paksumpi talvitakki päälle.

Työttömän ja kodittoman elämä tosin ei ole aivan yksinkertaista. Jouduin ihan budjettisyistä jättämään syömättä Fish Face nimisessä mereneläväravintolasa hummerit tankkiin, vaikka ne kovaan ääneen huusivat minulle: "Klaus, syö meidät! Olemme herkullisia ja rakastamme sinua! Kaada meidän päälle voisulaa!". Tyydyin sitten vain muutamaan osteriin alkupalaksi ja rapeanahkaiseen turskaan chorizon kera. Viinitkin piti valita halvimmasta päästä, mutta toisaalta ne olivat silti aivan mahtavia. Jos joskus Suomessa Alkoon tulee eteen Offshore Semillon Sauvignon Blanccia, Kangarilla Road Chardonayta tai ennenkaikkea mahtavaa Dandelion Rieslingiä niin kannattaa ottaa talteen.

Lisäksi ruokaa on joutunut tekemään melko paljon itse, jotta rahaa menisi vähemmän. Liha, kuten muukin ruoka on täällä aika kallista (eli siis Suomen hintatasoa), mutta onneksi kissanruuan vieressä kaupassa oli myös todella halpaa kengurun lihaa. Eli siis riistaa, luomua ja vielä lähiruokaa.

Sieltä hankin sitten itselleni ja vaimolleni kaksi pihviä, jotka paistoin sämpylän väliin hampurilaistyyliin. Liha oli mahtavaa, joskin siinä oli vähän jänteitä. Maku muistutti melko paljon naudanlihaa, ollen kuitenkin hiukan sitä vahvempaa. Luulen, että kengurua tulee tehtyä jatkossakin. Todella hyvin kengurun liha sopisi varmasti patatyylisiin ruokiin, jossa lihaa voisi hauduttaa pitkään mureaksi. Kaupoissa ei ole vaan näkynyt mitään kengurun osia, mitkä sopisivat juuri pataan mutta pitää katsoa jos jostain erikoistuneemmasta lihakaupasta löytyisi. Koska kengurun liha on todella ekologista, on se ilmeisesty myös Australian foodiepiireissä melko trendikästä.

Viini täällä on onneksi melko halpaa. Kun etsii viinakaupoista tarjouksia niin saa varsin hyviä aussiviinejä 9,99 aussidollarilla, eli noin 7,5 eurolla. Sellaisia viinejä siis, jotka Alkossa maksavat yli 13 euroa. Eilisen kengurun pariksi ostin 2 pulloa 25 aussidollarilla Hardy'sin OOMOO nimistä shirazia, joka oli oikein hyvää. Pieni jäännössokeri haittasi hiukan muuten maukasta viiniä, mutta vain vähän. Tietysti suurin harmi viinejä juodessa on, että joutui jättämään Riedelit suomeen ja tämän hostellin viinilasitarjonta on melko huono. Onneksi kuitenkin nämä aussiviinit ovat sen verran suoraviivaisia, että maku pääsi hyvin oikeuksiinsa myös Ikean mukista juotuna.

Olut taas on melko kallista. Halvimmat pienet pullot olutta maksavat yli 2 euroa ja erikoisoluet loistavat lähes täysin poissaolollaan. Täytyy tehdä jossain vaiheessa vähän tutkimusta aiheesta, sillä täällä pitäisi olla muutama moderni jenkkityylinen pienipanimo myös. Lisäksi täytyy olla onnellinen, ettei polta tupakkaa. Se on nimittäin helvetin kallista. Aski maksaa helposti 15 aussidollaria. Keuhkosyöpä ei tule halvaksi.

Lähipäivinä tiedossa on nyt surffilaudan ja auton osto, sekä lisää hostellikokkailua. Lisäksi tänään on tiedossa 20-lukubileet kavereiden asunnossa. Minulla oli melko rankka bileputki läksiäisineen ja tukholman risteilyineen tuossa vähän ennen suomesta lähtöä jonka jälkeen ajattelin, että vaikka on ikävä ettei näe enää kaikkia kavereita niin usein niin ainakin on hyvä, ettei tarvitse kokoajan kiskoa kuningas C2H5Oh:ta. Heti seuraavana päivänä tulikin sitten kutsu näihin pippaloihin.

"Whenever I try to get out, they pull me back in!"