sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Köyhän Miehen Sous-vide



Köyhänä synnyin, köyhänä kuolen. Elämän ikäviä tosiasioita. Monet rikkaille arkipäivää olevat ihanuudet pysyvät meillä taviksilla ulottumattomissa: Urheiluautot (tai no oikeastaan autot ylipäänsä. En mitenkään tajua miten pienituloisilla monilapsisilla perheillä on varaa autoon), Arkadian Alkon vitriinissä työväenluokkaa ivaavat vanhat konjakit, viiden tähden hotellit, kaviaari, kokaiini...

Tähän luokkaan kuuluu myös moni kalliimpi yhden asian keittiöväline, kuten sous-vide haude sekä siihen kuuluva tyhjiöimuri.

Tietämättömille kertauksena, sous-vide tarkoittaa vakuumikypsennystä, jossa ruoka valmistetaan tyhjiöpussissa vesihauteessa tasaisessa lämpötilassa, jolloin esimerkiksi pihvin saa kypsennettyä juuri oikeaan kypsyysasteseen tai kananmunan keltuaisen saa kypsennettyä niin, että valkuainen pysyy löysänä. Molekyyligastronomiaa, mutta sitä puolta joka taitaa olla yleistynyt tänä päivänä lähes jokaiseen ravintolaan.

Köyhien onneksi, jos ei ole varaa investoida useampaa sataa euroa kunnolliseen suos-vide hauteeseen ja tyhjiöimuriin, tai ylipäänsä keittiössä ei ole tilaa (molemmat meidän kuolevaisen ongelmia) voi onneksi sous-vide laitteen simuloida huomattavasti edullisemmin.

Ensiksi, jos lämpötilat eivät ole liian korkeita ja niille voi sallia pienen vaihtelun voi lämpötilan pitää manuaalisesti kuumaa ja kylmää vettä lisäämällä pitää helposti tasaisena. Tämä onnistuu helpoiten muovisessa kylmälaukussa jossa lämpötila vaihtelun saa pysymään noin yhdessä asteessa 30 minuutin aikavälillä.

Toiseksi, tyhjiöpussin saa tehtyä minigrip pussilla joko imemällä pillillä ilman pois tai upottamalla pussin hitaasti veteen jolloin ilma puristuu pussista pois.

Idea tästä ei ole ikävä kyllä omani, vaan se on Serious Eatsin Food Labista, jossa aiheesta on myös paljon lisää tietoa. Kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa. Tällä versiolla ei pysty ihan samaan mihin aidolla oikealla pystyy. Esimerkiksi todella kuumia lämpötiloja vaativat keitokset, kuten kasvikset, tai useamman tunnin kypsytästä vaativat menevät liian monimutkaisiksi.



Itse kokeilin tätä ensimmäisen kerran tänään kokkaamalla kengurun fileitä. Kylmää ja kiehuvaa vettä sekoittaen täytin kylmälaukun vedellä kunnes se oli hiukan yli 55 C asteista. Tämän jälkeen suljin suolatut ja pippuroidut kengurufileet minigrip pussiin valkosipulin ja timjamin kanssa sekä upotin nämä vesihauteeseen tunniksi. Tarkistin ja säädin lämpötilaa muutamaan kertaan lisäten varovasti kiehuvaa vettä.



Lopuksi otin fileet pois vesihauteesta, kuivasin ne ja paistoin niihin kauniin pinnan kuumalla paistinpannulla. Noin 30 sekunttia per puoli. Fileet olivat herkullisia. Näitä syödessä pystyi hetkeksi unohtamaan maalliset murheensa ja kuvittelemaan elämän, jossa ei joudu olemaan vielä seuraavaa 40 vuotta orjana.

Niin.

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!

1 kommentti:

  1. Onko sulla uuni?
    Jos on, niin törkkää talouden isoin kattila täynnä sopivanlämpöistä vettä sisään ja hyvällä tuurilla se olis siinä.

    Tätä ennen olet tsekannut, onko se uunin lämpötila kuinka stabiili (eli termari sanoo esim 55oC, mitä se oikeasti on? Esim minun digitaalisesti säädettävä perusuunin asetus 55--> 54-57, vesihauteesssa tasan 55). Ei haittaa jos se vähän sahaa, vesimassa tasaa sen vaihteluvälin keskelle noin osapuilleen.

    Tämä siis toimii JOS uunin säädöillä pystyy pitämään haluttua lämpöä, ongelmana voi olla 5 asteen välein säätyvä digitaalinen asetus tai hiukan epätarkka pyöriteltävä termari. Eli ei tällä pääse aina haluamaan lämpötilaan, mutta testaamalla löytyy muutamat lämmöt, jotka saa pysymään pomminvarmast. Tietysti termaria sopivasti sahaamalla ja säätämällä pääsee mihin vaan, mutta minun idea oli mahdollistaa 4 tunnin haude ilman kurkkimista tai säätöä. Eli hyvä pitkään haudutukseen kun ei ole ihan asteen päälle.

    Ai että toimii hienosti! (silloin kun sopiva lämpötila saadaan omasta uunista, ei tämä ihan täydellinen ole)

    VastaaPoista