perjantai 17. elokuuta 2012

Reuben Hills



Aika palata sorvin ääreen.

Tänään kävin Sydneyn ehkä trendikkäimmässä kahvilassa, Reuben Hillsissä. Odotettuani pöytää puolen tunnin ajan hipstereiden keskellä tilasin $7,5 suodatinkahvin. Se maistui Juhlamokalle.

Reuben Hills sijaitsee monien muiden hyvien kahviloiden tapaan Sydneyn Punavuoressa, Surry Hillsissä hiukan pääkadusta syrjässä Albion Streetillä. Vähän aikaa sitten Reuben Hills sai lisää näkyvyyttä, kun Timeout valitsi Sydneyn parhaita kahviloita.

Reuben Hills on rakennettu viktoriaaniseen remontoituun kaksikerroksiseen rivitaloon. Sisustus on juuri sopivan rähjäistä. Asiakaskunta oli aivan ihastuttavan samasta trendipuusta veistettyä. Bongasin noin 20 sotkuista pikkumyynutturaa ja miljardit paksusankaiset aurinko- ja silmälasit. Eikä siinä mitään, kun ihmiset ympärillä näyttävät hyvältä näyttää itsekkin siedettävämmältä omissa paksusankaisissa aurinkolaseissa.



Listalla tosiaan oli kahveissa kahta erilaista suodatinkahvia. Koska kahvin mainoslause oli raflaava "Elegant, really fucking good" tuntui $7,5 hinta oikeutetulta. Tämänlaiset yhdeltä tilalta tulevat erikoiskahvithan ovat nyt todella hip joko suodatettuna tai sifonin kanssa valmistettuna. Koska itse en juo hirveästi kahvia en vaan saa näistä hirveästi irti. Kaikki maistuu enemmän tai vähemmän kahville. Listalla oli myös espressoa ja muita perinteisiä italialaistyylisiä kahveja.



Ruokalista on sekasoppa erilaisia annoksia joiden vaikutteet tuntuvat suurimmalta osin tulevan Espanja-Yhdysvallat-Meksiko-akselilta. Verrattuna monien muiden kahviloiden melko samankaltaisiin menuihin erottui Reuben Hills positiivisesti edukseen. Ruokien hinnat vaihtelivat $9-$19 välillä.



Vaimoni otti baleadan (joka näytti tarkoittavan tortillalettua täytteillä) munien, meksikolaisen tuorejuuston ja mustien papujen kera. Annos oli sopivan mausteinen ja sen maut herättivät mukavia muistoja Meksikon häämatkamme suosikkiaamupalaravintolan 100% naturalin ruuista.

Itse otin voileivän waguyn rinnalla ja coleslaw'lla. Waguy osoittautui taas naudanlihojen kuninkaaksi ja leipä rustiikkiseksi jätetyn coleslaw:n kanssa oli herkullinen.




Vaikka molemmat ruuat olivatkin itsessään moitteettoman makuisia, asetteluun olisi voinut hiukan panostaa. Esimerkiksi baleadan kanssa olisi ollut tyylikästä tarjota pieni kupillinen salsaa. Silti tämä on melko pieni valituksen aihe makujen ollessa täysin kohdallaan.

Suodatinkahvin aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta, on Reuben Hills ehdottomasti asiakaskuntansa ansainnut. Tämän kokemuksen perusteella Reuben Hills nousi toiseksi suosikkikahvilakseni Joe Blackin rinnalle. Siinä, missä Reuben Hills veti lyhyemmän korren kahveissa on sen omaperäiset annokset parhaita kahvilapöperöitä mitä olen Sydneyssä saanut. Seuraavan kerran tilaan vaan suodatinkahvin sijaan espresson tai cappucinon tuplajytkyllä.

3 kommenttia:

  1. Tuo keltainen muovikori on aika hillitön... Kaikessa karmeudessaan melkein tyylikäs. Ironista=hipsteriä. ;)

    VastaaPoista
  2. $7,5 kahvista?? Edes Norjassa ei ollut noin kallista...

    VastaaPoista
  3. Jenni, se olikin "Elegant, really fucking good." :)

    Tusla, joo kuten sanoin asettelu noilla oli vähän hakusessa. Tosin toi ehkä ne haki tuolla muovikorilla meksikohenkeä. Muistaakseni Cafe de nopalissa oli myös lautaset kirkkaita ja muovisia, mutta siellä ne sopi enemmän tyyliin :)

    VastaaPoista