sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Suuret oluet ja pienet panimot


Vaimoni on mökillä, jonne itse en päässyt bändihommien takia, joten otin sitten ilon irti vapaasta viikonlopusta syömällä muun muassa HK:n sinistä roquefortin ja habanerokastikkeen kera sekä pelaamalla Batman Arkham Asylumia.

Eilinen lauantai tuli kuitenkin suurilta osin omistettua oluen juomiseen. Kaverini oli pannut kaksi erää olutta ja juhlisti sitä pitämällä East Espoo India Pale Ale -festivalin Otaniemessä. Tarjolla oli kahta hänen tekemää IPAa.

Toisessa oli käytetty cascade ja sterling humalaa ja tuloksena oli jenkkityylisesti humaloitu herukkainen ja havuinen olut. Toinen taas oli Uusi Seelantilaista motueka humalalla pantu, joka sai oluen humaloinnin maistumaan enemmän limettisen hedelmäiselle. Molemmat olivat todella hyviä, varsinkin tuo motuekalla humaloitu vetää helposti vertoja monille kaupallisille IPAlle.


Tuolta matka jatkui sitten taksilla rautatientorille, jossa oli käynnissä jo useampana kesänä järjestetty Suuret oluet, pienet panimot festivaali. Suuret oluet, pienet panimot, eli tuttavallisemmin SOPP kerää suomalaiset pienpanimot yhteen aidattuun tilaan. Mielenkiintoisimmista panimoista tamperelainen Koskipanimo, tai Plevna, on ollut jo useamman vuoden tämän festivaalin parhaimmistoa, mutta tällä kertaa pidemmät korret vetivät Loviisalainen Malmgård ja Porilainen Beer Hunters joiden molempien oluet olivat aivan mahtavia.

Beer Huntersilta tuli maistettua Tummaa Intiaanipässiä, joka oli voimakkaasti humaloitu tumma olut ja porisphere kiljua, joka oli myös humaloitu mutta pehmeä. Beer Huntersin mielenkiintoisimmat oluet, Mufloni CCCCC double IPA ja Nasty Suicide imperial stout olivat ikävä kyllä molemmat loppu.

Malmgårdilta taas join Huvila Black Door H.O.D.A:n joka oli raikkaasti humaloitu IPA. Myös yksi tuopillinen Lammin sahtia tuli juotua ja on hienoa, että perinteisempikin suomalainen olutkulttuuri oli edustettuna.

Lisäksi yhdestä kojusta sai chili con kyyttöä. Hyvää.


Yksi asia mistä joutuu antamaan järjestäjille todella negatiivista palautetta, on lähes täydellinen vesitarjoilun puute. Kun ulkona aurinko porottaa ja lämpöä on lähemmäs 25 astetta olisi mukava, että vettä saisi muualtakin kuin kahdesta kojusta pullotettuna 2,5 euron hintaan.

Mutta jokatapauksessa näiden oluiden jälkeen ei voi kuin todeta, että kaikesta valtiovallan vastustuksesta huolimatta suomalainen olutkulttuuri on kehittynyt vuosi vuodelta parempaan suuntaan. Suomesta alkaa pikkuhiljaa tulla muiden pohjoismaiden kaltainen pienpanimoiden raskassarjalainen, vaikka suomalaisilla panimoilla ei varmasti ole helppoa. Verotus ja hinnoittelupolitiikka ei tue parempien oluiden juontia ja ainoa tapa saada yli 4,8% (eli niitä parhaita) oluita myyntiin on yrittää saada ne Alkoon.

Itse tapahtumanahan SOPP on myös jonkinlainen alkoholilainsäädännön ja hyvän olutfestivaalin kompromissi. Alue on todella rumasti aidattu keskelle rautatientoria ja kävijöiden määrä on rankasti rajattu. Sinänsähän rajattu kävijämäärä oli siinä mielessä ihan kiva, että olutta sai tuoppiin ilman odottelua, mutta toisaalta kun sisälle joutui jonottamaan 45 minuuttia joutui hiukan miettimään tämän järkevyyttä. Ehkä joskus rakas kepulaissosiaalidemokraattinen illuminaattimme ymmärtää, että totalitaristinen alkoholikultturi ja laatuoluiden kuiviin verottaminen ei aja kenenkään etua.

Viime päivinä tosin päättäjämme ovat alkoholin juonnin vaikeuttamisen sijaan keskittyneet yrittämään rajoittaa anonymiteettiä Internetissä. Tätä idioottimaisuutta on ehtinyt ehdottaa muun muassa jo Eva Biaudet ja ulkoministerimme Erkki Tuomioja. Myös Hesarin pääkirjoituksissa ja kolumneissa on useampaan otteeseen väläytetty tätä.

Itse näin anonyyminä blogaajana vastustan kaikkia vaatimuksia rajoittaa vapautta esiintyä Internetissä nimettömänä. Mielestäni oikeus pystyä ilmaisemaan mielipiteensä anonyymisti, on kyse sitten sanomalehdestä, nettifoorumista tai ruokablogista, pitäisi kirjoittaa sekä suomen perustuslakiin, että lisätä YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Näin ollen yritykset rajoittaa tätä oikeutta olisivat huomattavasti vaikeampia, eikä tarvitsisi aina yrittää perustella kuinka anonymiteetin rajoittaminen 1) loukkaa ihmis- ja sananvapausoikeuksia, 2) on epädemokraattista ja 3) on (onneksi) lähestulkoon mahdotonta toteuttaa teknisesti.

Ymmärrän kyllä, miksi jotkut ovat huolestuineita siitä keskustelusta, mitä Internetissä käydään, mutta oikea ratkaisu ei ole poistaa tai kieltää ongelman näkyviä oireita vaan puuttua itse ongelmaan.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Chilillä ja limetillä graavattua lohta sekä korianterikermaviilikastiketta


Chilin, limetin ja korianterin makuyhdistelmä on ehkä maailman paras. Se muodostaa kivijalan monille meksikolaisille ruuille, kuten erilaisille salsoille ja toimii mausteena muun muassa carne asadassa ja quacamolessa.

Mutta noiden kanssa ei tarvitse rajoittua pelkästään perinteisiin meksikolaisiin ruokiin. Jos noita kolmea käyttää vähän tutummissa kotimaisissa resepteissä, saa niihin mukavan tuulahduksen meksikolaisuutta. Ja kuten tässä blogissa on tullut jo varmasti useaan kertaan selville, meksikolainen makumaailma on maailman paras.

Tätä lähestymistapaa käytin sitten tällä kertaa lohen kanssa. Tämä resepti on vähän mukailtu Hans Välimäen Välimäki -kirjan limettilohireseptiä, johon sitten itse sävelsin tuon korianterikermaviilikastikkeen. Helppoa ja hyvää, ja loistavaa näin kesäsin uusien perunoiden kanssa.


Chilillä ja limetillä graavattua lohta sekä korianterikermaviilikastiketta

800 g (kotimaista villi)lohta
40 g suolaa
2 tl tulista chilikastiketta (esimerkiksi habanerotabasco)
2 tl tequilaa
1 limetti
1 rkl öljyä paistamiseen

Korianterikermaviilikastike
1 prk kermaviiliä (200 g)
1 dl hienoksi silputtua korianteria
1 tl sinappia
1/2 limetin mehu
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi
uusia perunoita

Leikkaa lohesta nahka pois. Nypi mahdolliset ruodot pinseteillä.

Sekoita suola, chilikastike ja tequila sekaisin kulhossa. Levitä suolaseos tasaisesti lohen pinnalle. Leikkaa limetti ohuiksi suikaleiksi ja levitä ne tasaisesti lohen päälle. Kääri lohi tiukasti kelmuun ja laita jääkaappiin marinoitumaan yön yli tai vähintään 4-5 tunniksi.
Tee kastike: Sekoita ainesosat kulhossa keskenään ja sekoita. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä noin puolen tunnin ajan jääkaapissa.

Ota lohi pois jääkaapista. Poista limetit ja huuhtele suolat pois lohen pinnalta. Kuivaa lohi talouspaperilla.

Lämmitä öljy savuavan kuumaksi paistinpannulla. Paista lohta kuumalla lämmöllä ensin pintapuolelta minuutti ja sen jälkeen alapuolelta minuutti. Lohi saa jäädä reilusti mediumiksi.

Nosta lohi pois paistinpannulta, leikkaa neljään osaan ja tarjoile korianterikermaviilikastikkeen ja uusien perunoiden kanssa.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Katkeraa ja hapanta olutta

Turun keikkaa seuraavana päivänä tuli käytyä Pikkulinnussa, jossa oli meneillään hiukan aiemmin alkanut Bitter & Sour 2011 teemaviikot. Näillä teemaviikoilla keskitytään nimen mukaisesti kaikkein humaloituimpiin oluihin, sekä myös happamampiin, eli lambicceja löytyy india pale alejen ja imperial stouttien lisäksi.

Itse keskityin enemmän tuohon humaloituun puoleen, mutta taisin pienen tuopin Cantillonin Geuzea myös juoda välioluena. Siitä tosin ei ole mitään muistiinpanoja.

Tätä iltaa oli ihan mukava muistella, sillä nyt on lomat loppu kuten myös rahat. Elämä on synkkää.

Nøgne Ø Two Captains Double IPA


Ilman turhia empimisiä ilta alkoi Nøgne Ø:n kuninkuusluokan oluella, Two Captains Double IPA:lla. Tämä olut on Norjan kotipanemisen mestarin Jan Falvor Fjeldin voittoreseptiin perustuva Imperial/Double IPA.

Tässä punaisen ruskeassa oluessa oli ohuehko vaahto. Tuoksu oluessa oli raikkaan greippinen, havuinen ja appelsiinisen humaloitu. Maussa ensimmäisenä tuli esille todella voimakkaan greippinen ameriikkalaistyylinen humalointi, jota tuki keskipaksu karamellinen mallasrunko. Ennenkaikkea olut oli raikas ja sitruksinen vahvuudestaan huolimatta. Ei ehkä paras juomani Double IPA ja varsinkin vertailussa ehkä tämän hetken parhaaseen olueen, Nøgne Ø:n Imperial IPA:n, jää tämä kauas taakse. Silti Two Captains on todella hyvä ja kokeilemisen arvoinen olut.

Ja kun Norjasta en kyse, en aio ottaa kantaa viimepäivien Oslon tapahtumiin muuten kuin sanomalla: Juokaa norjalaista olutta, se on hyvää ja se yhdistää ihmisiä!

Olut Ratebeerissä.

Struise Mikkeller


Belgialainen De Struise Brouwers on yksi mielenkiintoisimmista belgialaisista panimoista. Panimo on belgialaisittain melko uusi, perustettu vasta 2001 ja toisin kuin perinteisten belgipanimoiden oluet, Struisen oluet muistuttavat tyyliltään enemmän modernimpia pohjoismaalaisia ja ameriikkalaisia pienpanimo-oluita, kuitenkin omalla belgialaisella tyylillään.

Tämä näkyy myös heidän yhteistyössään Tanskalaisen Mikkellerin kanssa, josta on syntynyt molempien panimoiden mukaan nimetty Struise Mikkeller (Elliot Brew) Double IPA. Tuoksussa havaitsin hedelmäistä humalaa, karamellia ja vaniljaa, sekä kevyttä hiivaisuutta. Maku oli humaloitu ja hiukan hapan, hiilihappoinen, marjainen ja kevyen makea. Taustalta havaitsi myös joulumausteita. Mallasrunko tuki hyvin oluen muita makuja.

Todella hyvää, mutta jotenkin tästä odotti vielä enemmän. Tässä oli kaikki elementit kohdillaan, mutta tuntui kuin tuo belgialaisuus ja modernimpi humalaisuus olisi hiukan taistellut keskenään tukahduttaen molempia puolia.

Olut Ratebeerissä.

Kissmeyer Stockholm Syndrom DIPA



Kissmeyer Beer & Brewing on Tanskalaisen Anders Kissmeyerin yhden miehen panimo, jonka Anders perusti sen jälkeen kun hänet irtisanottiin Nørrebro Bryghusilta vuonna 2010. Mikkellerin tavoin Kissmeyer ei omista omaa panimoa, vaan hän tekee oluet yhteistyössä muiden panimoiden kanssa. Tämä Stockholm Syndrom DIPA on pantu Sigtuna Brygghusissa.

Stockholm Syndrom oli tuoksultaan greippinen, havuinen ja katkeran humaloitu (nämä tuoksukuvaukset jäävät melko ohuiksi osista oluita, johtuen siitä, että olimme terassilla ja ulkoilmassa ei haista niin terävästi kuin sisällä). Maku oli täyteläinen ja siinä toistui myös tuoksussa ollut greippisyys, mutta myös muita hedelmiä ja hiukan makeaa mansikkaa. Mallasrunko oli paksu, mutta silti olut oli melko hiilihappoinen. Jälkimaku oli pitkä.

Ottaen huomioon, että oluen nimi on Stockholm Syndrom, onnistui tämä kyllä ihastuttamaan suoraan. Todella hyvä double IPA ja vertailussa esimerkiksi Two Captainsin kanssa, on tämä voittaja.

Olut Ratebeerissä.

North Coast Le Merle



Tänä kesänä olen intoillut paljon erilaisista saisoneista ja Pikkulinnunkin pullovalikoimaan oli tullut muutama jenkki saison. Nämä olivat erittäin mielenkiintoisia, sillä arvelin niissä yhdistyvän hienosti ameriikkalainen taito tehdä raikkaita ja humaloituja oluita kevyisiin belgialaisiin makuihin. Ikävä kyllä moni muukin oli ajatellut näin ja iso osa oli jo loppunut.

Kuitenkin tätä Kalifornialaisen North Coast Brewing Companyn Le Merleä oli. Tämä panimo oli minulle jo aiemmin tuttu heidän Alkossakin myydyn Red Seal alen, sekä Old Rasputin Imperial Stoutin perusteella, joiden perusteella odotukset Le Merlelle olivat kovat.

Tuoksultaan olut oli melko ohut (johtuen todennäköisesti ulkoilmasta), hiukan hapan ja humaloitu. Maultaan olut oli melko hiilihappoinen ja hiukan hapan, kevyen humaloitu ja taustalla oli makeutta. Olut oli selkeän belgityylinen, mutta silti raikas mutta tätä vaivasi hiukan ohuus ja liian voimakas hiilihappoisuus.

Olut Ratebeerissä

(Tässä vaiheessa aloitti jokin nahkapää ja mustalainen äänekkään sananharkan Puotilan ostarin pihalla, jota sitten seurasimme innokkaasti terassin puolelta odottaen alkaisiko nyrkitkin heilumaan. Kahden urpon pelleilyn katsominen olisi ollut loistavaa viihdettä hyvän saisonin pariksi. Tilanne kuitenkin rauhoittui itsestään.)

De Molen Hemel & Aarde


Tässä vaiheessa teki mieli imperial stouttia, johon saumaan Hollantilaisen De Molenin Hemel & Aarde osui loistavasti. Hemel & Aarde, eli siis taivas ja maa, on 9,5% vahva imperial stout, johon on käytetty skottilaisen Bruichladdich-viskitislaamon turpeisia maltaita.

Olut oli lähes täysin musta ja hiilihapoton. Tuoksu on tuhdin makea, savuinen (turpeinen?) ja vaniljainen, sekä kahvinen paahde tuoksuu myös hiukan, muttei mitenkään dominoivasti. Maku oli näinkin vahvaksi ja mustaksi olueksi yllättävän ohut, mutta silti todella täyteläinen ja paksu. Mausta löytyi muun muassa vaniljaa, tummaa suklaata ja paahteista kahvia.

Hemel & Aarde oli ihan kiva imperial stout, mutta häviää selkeästi tämän saman panimon Hel & Verdoemenisille, josta tämä oli kuin hiukan ohuempi versio.

Olut Ratebeerissä.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Keitetty hummeri


Homarus gammarus, eli euroopan hummeri tai sen ameriikan serkku homarus americanus on yksi maailman suurimmista herkuista. Itse söin ensimmäisen hummerini ollessani yläasteikäinen ja äitini kanssa Kanarian saarilla. Yhdessä ravintolassa, jossa olimme jo aiemmin käyneet oli eläviä hummereita altaassa ja tietysti minun piti päästä syömään tätä myyttistä herkkua.

Vasta jälkikäteen olen tajunnut, kuinka laadukas tuo ravintola oli. Minulle valittiin hummeri altaasta, se näytettiin minulle ja keittämisen jälkeen hovimestari näytti minulle kuinka sen voi syödä. Tämä kaikki virheettömän kohteliaasti ja tyylillä. Tämä ravintolakokemus teki minuun suuren vaikutuksen ja on ollut yksi tekijä siinä, miksi olen ruuasta myöhemmin innostunut. Maualtaan hummeri ei ehkä kaikkein parhaiten uponnut 13 vuotiaan makuaisteille, mutta ei se pahaakaan ollut ja myöhemmin olen oppinut arvostamaan hummeria suuresti.

Aiemmin olen ostanut pakastehummereita, jonka olen sitten halkaissut kahtia ja tarjonnut sisäfilepihvin kera ameriikkalaiseen Surf & Turf tyyliin, mutta nyt haluisin kokeilla ihan elävän keittämistä. Kysyin eläviä hummereita sekä Stockmannin Herkusta, että Hakaniemen Hallin Ekströmin Kalapuodista. Kalapuodin olivat hiukan halvempia ja tilausajat lyhyempiä, niin päätin sitten tilata kaksi kappaletta sieltä.

Hintaa näille kahdelle yhteensä vähän päälle kilon painaville pedoille tuli 40 euroa, joka nyt ei kovin halpa hinta ole. Toisaalta taas kun ottaa huomioon kuinka hauska näitä on syödä ja kuinka hyviä nämä lopulta ovat, eivät ne ole kovin kalliitakaan. Kaikkein mieluiten olisin ottanut ruotsalaisia hummereita, mutta nämä kanadalaiset kelpasivat myös ihan hyvin.


Koska siitä tunteeko hummerit kipua vai ei, ei ole täyttä varmuutta niin on hyvä käyttää hummerin tappamiseen jompaakumpaa Brittien eläintensuojelujärjestön suosittelemaa tapaa. Ensimmäinen tapa on pakastaa hummeria kahden tunnin ajan ennen keittämistä. Toinen tapa tappaa hummeri inhimillisesti on leikkaamalla ennen keittämistä sen pää halki.

Ottaen huomioon, että elävä hyväkuntoinen hummeri sätkii ja heiluu melkoisesti sitä käsiteltäessä, tuo pakastaminen on ehkä se helpoin tapa.

Hummerin syöminen on sitten melkoinen operaatio itsessään. Hyvä terävä veitsi ja pihdit tai pähkinänsärkijä ovat melkolailla välttämättömiä, sekä esiliina ettei sotke itseään.

Keitinliemen ohje on alunperin Larousse Gastronomiquesta, mutta tässä se on pienin muutoksin.

Keitetty hummeri

2 elävää hummeria a 450-600g

Keitinliemi, eli court bouillon
3 l vettä
0,75 l kuivaa valkoviiniä
3 dl valkoviinietikkaa
3 rkl suolaa
1 iso sipuli lohkoina
1 purjosipulin valkoinen osa viipaleina
1 sellerinvarsi ohuina viipaleina
2 porkkanaa viipaleina
maustenippu, jossa timjamia, persiljaa ja laakerinlehti

Tarjoiluun
voisulaa
sitruunalohkoja

Jäädytä hummereita pakastimessa kahden tunnin ajan ennen keittämistä.

Laita suureen kattilaan kaikki keitinliemen ainesosat. Kiehauta ja anna hautua puolen tunnin ajan.

Lämmitä keitinlientä täydellä teholla, kunnes se kiehuu taas voimakkaasti. Nosta hummerit pakastimesta ja laita ne pää edellä keitinliemeen yksi kerrallaan. Keitä hummereita hiukan kuplivassa liemessä noin 12-18 minuutin ajan painosta riippuen.

Nosta hummerit kattilasta ja huuhtele niitä hiukan. Nosta hummerit lautaselle ja anna jäähtyä hetken ajan.

Tarjoile voisulan ja sitruunalohkojen kera.


Voisulan ja sitruunanlohkojen lisäksi tein tälle lisukkeeksi ranskalaisia perunoita, caesar salaattia ja rhode island kastiketta.

Caesarsalaatti

2 ruukkua romainesalaattia
4 viipaletta kuivahtanutta paahto- tai ranskanleipää
1/2 dl parmesaanilastuja
öljyä
suolaa
cayennepippuria

Kastike
1 kananmunan keltuainen
1 valkosipulinkynsi
4 anjovisfileetä
1 tl sinappia
1 dl öljyä
1 tl sitruunamehua
1/2 tl worchesterkastiketta
suolaa ja mustapippuria

Teen ensin kastike: Murskaa valkosipulinkynsi ja anjovisfileet kivimorttelissa hienoksi tahnaksi. Nosta kulhoon ja lisää keltuainen ja sinappi. Vatkaten jatkuvasti lisää öljy aluksi tipoittain ja sen jälkeen ohuena nauhana keltuaisen joukkoon. Ole tarkkana, että lisäät öljyä aluksi todella hitaasti ettei kastike juoksetu. Mausta kastike sitruunamehulla, worchesterkastikkeella, suolalla ja pippurilla.

Tee krutongit: Leikkaa leivistä reunat pois ja leikkaa ne 2 cm kuutioiksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista leivät rapeiksi. Mausta krutongit suolalla ja cayennepippurilla.

Revi salaatti kulhoon, lisää krutongit ja parmesaanilastut. Kaada kastike päälle ja sekoita salaatti kulhossa.

Rhode island kastike

1,5 dl majoneesia
2 tl ketsuppia
1 tl (tulista) chilikastiketta
1 tl viskiä
(suolaa ja pippuria)

Sekoita majoneesin joukkoon ketsuppi, chilikastike ja viski. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

Ja nämä kaikki hummereista jäi jäljelle...

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Ruusuinen stolly-bolly


Jotkut varmaan muistavat 90-luvulla, ja sen jälkeen varmaan tuhat kertaa uusintana, tulleen BBC:n loistavan komediasarjan Absolutely Fabulous. Yksi sarjan eloon jääneistä perinnöistä on nerokas drinkki, stolly-bolly tai suomalaisittain stoliboli, eli sekoitus Stolichnaya vodkaa ja Bollingeria.

Itse en ole kuitenkaan koskaan aitona tätä päässyt maistamaan, sillä jos minulla sattuu olemaan pullollinen bolia, niin sitä harvemmin uskaltaa haaskata sekoittamalla vodkaan. Eikä toisaalta sen halvempi versio, stolibolista inspiroitu kossu-gancia, ollut kovin juhlallista eikä erityisen hyvääkään.

Kuitenkin kun katsoin tämän vuoden Glorian ruuista ja viineistä A21:n baarimestarin Timo Siitosen ohjeita, löytyi siitä drinkki "Ruusuinen samppanjacocktail" numerosta 3/2011, jossa oli ehkä hiukan tahattomastikkin viety tätä stoliboli teemaa vähän pidemmälle. Drinkissä vodkan potkua pehmitetään sitruunamehulla, vadelmalla, ruusuvedellä ja sokeriliemellä ja tätä seosta sitten jatketaan samppanjalla.

Eikä tästä stolibolia siltikään tullut, vaan ruski standart-rose möettiä. Todella hyvää silti.

Ruusuinen samppanjacocktail (2 lasillista)

4 cl (vadelma)vodkaa
2 cl tuorepuristettua sitruunamehua
kuohuviiniä tai samppanjaa

Ruususiirappi
2 cl sokerilientä (ks. vinkki)
1/4 cl ruusuvettä (ks. vinkki)
1 vadelma

Lisäksi
Jääpaloja

Valmista ensin ruususiirappi: Mittaa sokeriliemi ja ruusuvesi astiaan. Murskaa vadelma joukkoon. Siivilöi kuorenkappaleet ja siemenet pois.

Täytä noin 3/4 cocktailravistimen metalliosasta jäillä. Mittaa ruususiirappi, vodka ja sitruunamehu ravistminen lasiosaan. Sulje ravistin. Sekoita voimakkaasti ravistamalla. Siivilöi juoma kahden siivilän läpi kuohuviinilaseihin. Pidennä juoma kuohuviinillä tai samppanjalla ja sekoita kevyesti.

Vinkki! Valmista sokeriliemi kiehauttamalla 1/2 dl vettä ja 1/2 dl sokeria. Jäähdytä sokeriliemi jääkaappikylmäksi ennen juoman valmistamista. Ruusuvettä saa etnisistä ruokakaupoista. Varmista pakkauksesta, että kyseessä on elintarvikekäyttöön sopiva tuote. Jos ruusuvesi on suihkepullossa, voit korostaa cocktailin aromeja suihkauttamalla sen pinnalle ruusuvettä juuri ennen tarjoamista.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Dr. Pepperissä haudutettua revittyä possua

Yhdysvaltalaisen Ree Drummondin, eli Pioneer Womanin blogi, "The Confession's of a Pioneer Woman" on yksi suosituimmista ruokablogeista jonka mm. bloggie valitsi vuoden 2009 parhaaksi blogiksi. Ree on myös julkaissut omia keittokirjoja ja ensi kuussa hänellä alkaa oma tv-ohjelma Food Networkilla.

Mutta ennen kaikkea, Pioneer Woman on helvetin ärsyttävä.

Kuten kaikki Ameriikassa on suurta, niin Pioneer Womanissa suurta on hänen ylitsevuotava dramaattisuutensa. Joka ikinen kirjoitus suorastaan tihkuu sokerista ameriikkalaista narsismia ja kun itse olen enemmän kyynisen vainoharhaisuuden kannattaja, ei tuollaista vaan kestä. Tässä on esimerkiksi muutama löytö sivuilta.

"My sister-in-law Missy brings these marinated tomatoes to our Fourth of July bash every year, and as far as I’m concerned, they’re essential to my emotional well-being." [Missy's Marinated Tomatoes]

Okei, mitä sitten käy jos et saa näitä tomaatteja? Piilevä skitsofrenia pääsee esille? Narsismi kasvaa psykopatiaksi...

"Pretend I had peas too, okay?
I thought I had peas.
I needed to have peas.
I wanted to have peas.
I didn’t have peas.
Curse the peas."
[Risotto Primavera]

...tai sitten käy näin. Ehkä on parempi olla jättämättä tomaattiannosta väliin.

"I call myself Herman. But that’s another matter altogether.

...eikä se jakomielisyyskään ole kaukana.

"Splash in skim, 2%, or whole milk…or, if you’re a naughty, naughty bad girl like me: half-and-half." [Perfect Ice Coffee]

Kyllä! Sen jälkeen kun on julkaissut reseptejä joissa käytetään suuret määrät majoneesia, juustoa, pekonia tai 11 milky way patukkaa sekoitettuna margariiniin, kevytkerman käyttäminen jääkahvissa on todella, todella tuhmaa, taidat Ree kaivata piiskaa. Jeesus sentään, mikään ei ole hienompaan kuin keski-ikäisen jenkkinaisen pikkutuhmat vihjailut jääkahvireseptissä.

Enkä taida olla ainoa, joka on huomannut Pioneer Womanin olevan hiukan ärsyttävä, sillä joku on perustanut blogin nimeltä Pioneer Woman Sux.

(Mietin, että olisikohan hauska jos joku tekisi minunkin blogistani vastaavan "Keittiönatsi haisee!" -blogin, esimerkiksi Virpi Salmi. Tuo saattaisi vaatia tosin vähän enemmän lukijoita.)

Miksi sitten luen Pioneer Womania jos se kerran ärsyttää? Koska hänen reseptit ovat todella hyviä. Kun valmiiksi pitää tex-mex keittiön mauista on Pioneer Woman todellinen aarreaitta hyville ohjeille. Niissä käytetään ehkä omaan makuuni liikaa puolivalmisteita, mutta jos ne korvaa vähän laadukkaammilla raaka-aineilla ja itsetehdyillä, on lopputulos harvemmin huonompi. Ja onhan tuo ylidramaattisuus pidemmän päälle myös ihan viihdyttävää.

Olen tehnyt jo aiemmin yhden Pioneer Womanin reseptin, eli pekoniin käärityt chilit, mutta nyt lomalla tein hänen suosittelemaan Dr. Pepperissä haudutettua revittyä possua, joka on ollut aivan mahtavaa.

Modasin ohjetta sopimaan suomeen, sillä täältä ei todennäköisesti saa kokonaisia chipotleja abadokastikkeessa.

Dr. Pepperissä haudutettua revittyä possua

n. 2 kg porsaan lapaa
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
2 chilipippuria
5 dl Dr. Pepperiä
1 rkl liquid smokea
1/2 dl soijakastiketta
1/2 dl ketsuppia
suolaa ja pippuria

Lämmitä uuni 150 celsius asteeseen.

Kuori sipuli ja leikkaa se lohkoiksi. Leikkaa chilipippuri puoliksi pitkittäin, poista siemenet ja leikkaa puolikkaat muutamaan pienempään osaan. Kuori ja murskaa valkosipulit kevyesti veitsen lappeella.

Mausta porsaan lapa runsaalla suolalla ja pippurilla. Nosta kasvikset ja lapa suurehkoon uuninkestävään kannelliseen pataan.

Kaada Dr. Pepper, liquid smoke, soijakastike ja ketsuppi porsaan päälle pataan. Sekoita hiukan, laita pataan kansi päälle ja nosta uuniin.

Hauduta possua uunissa vähintään viiden tunnin ajan. Käännä liha pariin kertaan paistamisen aikana. Liha on valmista, kun se hajoaa helposti haarukalla.

Nosta pata pois uunista ja nosta liha pois padasta. Riivi liha kahdella haarukalla pienehköksi silpuksi erilliseen astiaan.

Siivilöi porsaan paistoneste ja kuori sen pinnalta enin rasva pois. Voit myös antaa paistonesteen jähmettyä yön yli jääkaapissa, jolloin rasvan kuoriminen on helpompaa.

Sekoita paistoneste ja revitty possu keskenään. Tarjoa heti lämpimänä tai säilytä jääkaapissa lämmitä tarvittaessa.

Tätä voi sitten käyttää usealla eri tavalla. Itse käytin tätä kahdella eri tavalla. Ensiksi possuburriton, jonka täytin tuon revityn possun lisäksi mustilla pavuilla, cheddarilla ja todella tulisella salsa mexicanalla. Aivan parasta.

Kun käärii tuon burriton folioon, on sen syöminen helppoa vaikka täytettä on ihan helvetisti jasen voi ottaa evääksi rannalle tai puistoon.


Possuburrito (2 kappaletta)


2 isoa tortillalettua
n. 300 grammaa revittyä possua
100 grammaa cheddarjuustoa
papudippiä
salsa mexicanaa

Tee papudippi ja salsa mexicana valmiiksi etukäteen. Pidä papudippi lämpimänä. Raasta cheddarjuusto.

Lämmitä valmis revitty possu mikroaaltouunissa tai paistinpannulla. Lämmitä tortillaletut mikrossa tai uunissa.

Nosta lämmin tortillalettu folioarkin päälle. Nosta tortillaletulle ensin 150 grammaa revittyä possua, 50 grammaa juustoa, puolet papudipistä ja päällimmäiseksi salsa mexicanaa.

Kääri letun pohja ensin sisään ja sen jälkeen molemmat reunat sisään niin, että saat pohjasta umpinaisen burriton. Tee sama toiselle letulle.

Tarjoile burritot folioon käärittynä.

Toiseksi tein sämpylöitä, jotka täytin tuolla revityllä possulla ja korianteri-jalapeno-coleslawlla. Tähänkin sain idean Pioneer Womanilta, mutta tein pieniä muutoksia reseptiin.


Possuvoileivät ja korianteri-jalapeno-coleslaw (4 sämpylää)

4 esipaistettua sämpylää
4 dl revittyä possua
1/2 kaalinpää
2 porkkanaa
1 jalapeno
1/2 dl silputtua korianteria
1 dl majoneesia
1/2 dl maitoa
suolaa
pippuria
cayennepippuria

Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja raasta porkkanat. Poista jalapenosta siemenet ja hienonna ohueksi. Sekoita keskenään.

Mittaa pieneen kulhoon majoneesi, maito, suola, pippuri ja cayennepippuri. Sekoita ja tarkista maku.

Sekoita kastike, kasvikset ja korianteri keskenään. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

Paista sämpylät uunissa ohjeen mukaan. Lämmitä possu joko mikroaaltouunissa tai paistinpannulla.

Leikkaa sämpylät puoliksi ja nosta niiden päälle ensin possua ja sitten coleslawta.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Turku (2011) ei ole perseestä

En muista onko tullut ilmi tässä blogissa, mutta olen ollut tämän ja viime viikon lomalla. Lomaa minulla on nyt vain kaksi viikkoa ja loput lomat säästän myöhemmälle talvelle. Näin ollen olenkin viettänyt nämä kaksi viikkoa kesäkaupungeista parhaassa, Helsingissä, pääosin tekemättä mitään. Aika on mennyt suurimmaksi osaksi rannalla tai puistossa oleskeluun, leffassa käymiseen, Magic the Gatheringin pelaamiseen ja tietty ruuanlaittoon.

Yksi poikkeuksellinen päivä kuitenkin lomaankin mahtui, kun kävin vaimoni ja muutaman kaverin kanssa Euroopan Kulttuuripääkaupungissa Turussa viettämässä yhden päivän ja illan. Aiemmin olen käynyt Turussa vain osallistumassa Akateemiseen Aurajokilaivuritutkintoon. Kuitenkaan näiltä reissuilta ei jokilaivojen juomatuotteiden ja Hamburger Börsin jatkojen lisäksi hirveästi muuta jäänyt koskaan käteen, niin nyt oli hyvä tutustua Turkuun vähän kattavammin.


Päivän aloitin syömällä ensiksi Logomossa Turku 2011 leivoksen, jonka jälkeen kävimme katsomassa siellä Tom of Finland näyttelyä, joka oli hyvä vaikkakin ihan liian pieni. Suurimman osan näyttelytilasta vei pääosin täysin turha Liisa Ihmemaassa valokuvanäyttely ja jokin Kiasman sivunäyttely, jossa oli mediakokoelmia. Mediakokoelmat taidenäyttelyissä on aina ankeita, jotta tajuaa koko teoksen niitä joutuu katsomaan aivan liian pitkää vaikka jo ensimmäisten sekunttien aikana huomaa taiteilijan olevan täysin lahjaton.

Minulla olisi ollut tähän hieno kuva yhdestä Tom of Finlandin piirroksesta, jossa oli hieno "sirkustemppu", mutta kun tämä on ruokablogi ja Tom of Finlandin taide on, noh, Tom of Finlandmaista nin se ei ehkä ole soveliasta.

Lisäksi Logomossa oli varsin hauska "Tuli on irti!" näyttely Turun tulipaloista ja ylipäänsä ihmisen suhteesta tuleen. Näyttely osoittautui varsin ironiseksi, kun seuraavana aamuna Omenahotellissa pärähti palohälyytin soimaan puoli kahdeksalta aamulla. Jokatapauksessa näkemisen arvoinen tuokin näyttely.



Illaksi meille oli varattu paikat Cirque Draculaan, mutta ennen sitä kävimme lasillisella Viinille -viinibaarissa. Siellä oli suhteellisen edukkaiden viinien (samppanjalasillinen esimerkiksi 6,9€) lisäksi oli myös tarjolla juustoja ja pieniä piiraita. Kaikenkaikkiaan todella viihtyisä paikka ja laseittain tarjottavien viinien valikoima on melko kadehtittava. Tämän jälkeen on pakko kysyä, miksi Helsingissä ei ole viinibaaria!!!


Cirque Dracula oli myös todella hyvä. Mannerheiminpuistoon rakennetussa hienossa teltassa istuttiin pöydissä todella lähellä lavaa ja mikä parasta, siellä sai juoda alkoholia! Minä kun katson kaljan voimalla vaikka anarkistifeministien itkulauluesitystä aiheesta vagina, niin on ihan parasta, kun sekä esitys on loistava että alkoholitarjoilu on jossain muualla kuin erillisissä anniskelukarsinoissa.

Draculan jälkeen illan ruokapuolen hoiti Aurajoen varrella sijaitseva Italialainen ravintola Sergio's, jonka bongasin kun katsoin mitkä turkulaisravintolat on listattu 50 suomen parhaassa ravintolassa. Ykkösvalinta olisi tietysti ollut sijalla 11 ollut Mami, mutta se ja suurin osa muistakin Turun ravintoloista meni kiinni kymmeneltä, niin näistä sitten sijalla 21 sijaitseva Sergio's kello 23 asti jatkuvalla aukioloajalla oli melko helppo valinta.

Tässä kuvat muutamasta ruokalajista.

Alkuruoka, en muista tämän nimeä, mutta tässä oli ainakin basilikasorbettia, mozzarella moussea ja salaattia.
Piccante pizza, jossa tulista salamia, paprikaa ja chiliöljyä.

Ihan kiva ravintola Sergio's oli. Ruuat olivat maukkaita ja kauniita, viinilista oli hyvä ja palvelu toimi eikä hintatasokaan ollut mitenkään kohtuuton. Pientä kritiikkiä voisin antaa esimerkiksi täytteiden puolesta loistavan pizzan pohjan löysyydestä ja toisaalta olen syönyt myös parempaakin italialaista ruokaa, en vaan Suomessa.

Onko Sergio's sitten Suomen 21. paras ravintola? Vaikea sanoa. Kun listataan Suomen 50 parasta ravintolaa, tuntuu vähän kuin listattaisiin kaikki suomen ravintolat jotka eivät ole S-ketjun lääviä tai korttelipizzerioita.

Loppuillan vietimme Bar Kukassa, jossa huomasimme, että Turun hipsterit ovat vielä hipsterimpiä kuin Helsingin vastaavat. Hassua.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Meloni Cannonau di Sardegna 2007

Tämä viini oli ensituttavuuteni Sardinialaisiin viineihin. Ostin tämän Stockmannin Alkon myyjän suosituksesta edeltävän postauksen grillatun kananpojan pariksi. Vaikka yleensä Alkon myyjien suositukset ovat hyvin kohdallaan niin vähän pelotti, että käykö tämän kanssa kuten Moroderin kanssa. Varsinkin kun hinta oli suhteellisen alhainen vanhan mantereen luomuviiniksi.

Kuva täältä.
Meloni Cannonau di Sardegna on tehty Sardinialle ominaisesta cannonau rypäleestä, josta tosin myös sanotaan, että se grenachea. Tästä on hiukan lähteistä riippuen hiukan erimielisyyksiä, mutta Wikipedia on vielä sitä mieltä, että se olisi grenachea.

Sardinian Cannonaulla on oma DOC luokituksensa joka määrittää, että näiden viinien on oltava 90% cannonauta ja niitä on kypsytettävä vähintään yksi vuosi tammitynnyreissä. Tyypillisesti nämä viinit ovat kypsän luumuisia ja karhunvatukkaisia, joissa on kevyet tanniinit ja hiukan kitkerä jälkimaku.

Tämän cannonaun on tehnyt Sardiniasta kotoisin oleva Meloni Vini, jonka kellarit sijaitsevat Selargiuksessa lähellä Sardinian pääkaupunkia Cagliaria. Tilan perusti 1800 luvulla Pietro Meloni ja se on ollut jo neljä sukupolvea saman perheen omistuksessa. Tällä hetkellä tilaa johtaa Efisio Meloni. Luomuviinejä tila on tehnyt jo vuodesta 1995 asti, ollen yksi Italian ensimmäisistä luomutiloista ja tällä hetkellä Melonilla on noin 250 hehtaaria viinitarhoja.

Meloni Cannonau di Sardegna 2007 on väriltään tasaisen tumman punaista violetihtavalla sävyllä. Tuoksu on voimakas ja leveä, josta havaitsee ainakin marjoja, luumuja ja nahkaa. Keskitäyteläinen maku on voimakas ja hiukan hapokas pitkällä marjaisalla jälkimaulla, jossa oli mansikkaa ja vadelmaa

Jos jotain viiniä voisi kuvailla sanalla rodukas, niin tätä. Tämä oli todella hyvää ja varsinkin hintaansa nähden tämä oli todellinen löytö. Ehdottoman hyvää kesäiseen grillaukseen.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/481737

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Grillattua kevätkananpoikaa ja maissia


Tässä taas yksi kesäinen grilliohje, tai oikeastaan keväinen koska käytin tähän kevätkananpoikaa, mutta koska niitä saa pakasteesta Stockmannista voi tämän tehdä ihan hyvin myöhemminkin. Tämä oli ensimmäinen kokeiluni kevätkananpojalla ja se osoittautui todella meheväksi ja herkulliseksi. Lisäksi on mukava tunne, kun lautasella on ihan oma kokonainen lintu syötävänä.

Käytännössä tein tämän melkein samalla ohjeella kuin aikaisemmin blogaamani uunibroilerin, mutta pienemmäksi skaalattuna. Käärin myös kananpojan pekoniin koska pelkäsin nahan palavan, mutta pekoni osoittautui lopulta melko turhaksi ja tämä olisi ollut ehkä vielä parempaa, jos nahan olisi antanut grillaantua suoraan herkullisen rapeaksi. Riippuu hiukan grillistä, milloin kananpoika on riittävän kypsä, mutta 25 minuuttia pitäisi riittää jos luukun malttaa pitää kiinni. Kuitenkin koska kevätkana on sen verran mehukas lintu, siinä ei ole ihan niin suurta kuivumisen vaaraa kuin kokonaisessa broilerissa.

Lisukkeeksi tein grillattua maissia.

Grillattua kevätkananpoikaa ja maissia

4 kevätkananpoikaa
1 sitruuna
3 pientä kourallista tuoreita yrttejä (basilikaa, persiljaa, meiramia tms.) riivittynä ja hienonnettuna
4 valkosipulin kynttä kuorineen litistettynä
suolaa ja pippuria
(pekonia)

Lisäksi
Grillattua maissia

Jos kevätkananpoika on pakastettu, ota se sulamaan vähintään vuorokautta ennen jääkaappiin.

Hiero kanojen vatsaonteloon suolaa. Irrota nahka varovasti ja ehjänä rintalihoista. Rintalastojen yhtymäkohdasta nahka on kiinni lihassa ohuella kudoskerroksella, joten voit tehdä tunnelit rintalastan molemmin puolin tai yrittää irrottaa nahan myös keskeltä. Hiero hieman suolaa nahan alle lihan pintaan, työnnä sinne myös hienonnetut yrtit.

Leikkaa sitruuna 4 lohkoksi ja työnnä lintujen vatsaonteloon sitruunan lohkot laakerinlehdet, rosmariini ja valkosipulinkynnet. Vedä nahat takaisin paikoilleen (varovasti) ja tarkista, ettei lihaa jää pilkottamaan nahan alta.

Paina koivet ja siivet lintuja vasten ja sido lintu mahdollisimman napakasti paistilangalla. Tee koipiin 3-4 viiltoa ja hiero niihin jäljelle jäänyttä yrttisekoitusta. Koivet kypsyvät näin nopeammin ja yrttien aromit pääsevät lihaan paremmin.

Sivele käsin hieman oliiviöljyä lintujen nahkaan ja mausta pinta reilusti suolalla ja mustapippurilla joka puolelta. (Voit myös kääriä kananpojan pekoniin, mutta se on todennäköisesti turhaa)

Grillaa kananpoikia 5 minuutin välein kääntäen noin 25 minuuttia pienellä lämmöllä.

Nosta kananpojat pois grillistä ja anna vetäytyä folioon käärittynä muutaman minuutin ajan. Grillaa sillä välin maissi valmiiksi.

Tarjoile grillatun maissin kera.

Grillattu maissia
4 maissintähkää
voisulaa

Mausteöljy
1 rkl öljyä
1/2 tl paprikajauhetta
1/4 tl chilijauhetta
1/2 tl mustapippuria
1/2 tl suolaa

Tee ensin mausteöljy. Sekoita ainesosat keskenään tasaiseksi mausteöljyksi.

Leikkaa maissintähkät poikittain noin 1,5 cm paksuiksi viipaleiksi. Voitele maissit mausteöljyllä. Grillaa maisseja molemmin puolin muutaman minuutin ajan, niin että ne ottavat hiukan väriä.

Ota pois grillista ja voitele kevyesti voisulalla.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Ravintola Postres

Kuten jo mainitsinkin, vaimollani oli syntymäpäivät viime viikonloppuna, jota sitten juhlistimme ensin brunssilla kavereiden kanssa Fannyssa (suosittelen brunssia), ja sen jälkee picnicillä Koffin puistossa. Illalla sitten suuntasimmekin kahdestaan Postresiin, joka on yksi Helsingin Michelinin palkitsemista ravintoloista. Postres on myös siitä poikkeuksellinen, että se oli ainoa Helsingin paremmista ravintoloista, joka oli auki heinäkuussa. Farang, Chez Dominique, Olo... kaikki kiinni.

Sinänsä tosin tämä heinäkuun aukioloaika aiheutti pieniä ongelmia, kun joutui miettimään mitä voi laittaa ravintolaan päälle kun ulkona on noin 28 astetta ja kosteaa. Yleensä olen käyttänyt valkoisen Miami Vice henkisen pellavapukuni housuja, mutta nyt ne olivat pesussa. Farkut olivat liian kuumat, joten jouduin arpomaan voinko mennä shortseissa ravintolaan vai katsooko elämäänsä kyllästyneet tädit kammoksuen epäesteettisiä karvaisia jalkoja. Päädyin kuitenkin siihen, että shortsit ovat ok. Eipä noissa ravintoloissa muutenkaan ole asukoodia.

Alkuun otimme lasit André Jacquart 2002 samppanjaa ja sen jälkeen päädyimme valitsemaan 6 ruokalajin Chef's menun ja siihen puolikkaan viinipaketin täysillä punaviinilaseilla.

Ihan menun alkuun meille tuotiin kaksi erilaista keittiön tervehdystä. Retiisejä nokkoskastikkeella ja kana-caesar salaattia, joista molemmat olivat oikein hyviä ja loivat odottavaa tunnelmaa tulevia ruokalajeja varten.


Tämän jälkeen meille tuotiin menuun kuuluvat kuusi ruokalajia, johon kuului kolme alkuruokaa ensimmäisenä langoustine & asparagus eli parsaa ja hummeria, toisena savustettua nieriää ja kolmantena marmorihärkää ja etikkakypsytettyä osteria.

Langoustine & Asparagus, parsaa, osteria ja tilliranskankermaa

Beef & Oyster, marmorihärkää ja etikkassa kypsytettyä osteria
Pääruoka "Poultry & Cherry" oli kaksiosainen, jossa ensimmäisenä tuli kyhkyn rintafileetä ja salaattia ja sen rinnalle kyyhkyterriiniä kirsikoiden ja kanttarellien kera.

Kyyhkyn rintafilee ja salaattia

Kyyhkyterriini ja kirsikoita
Aterian loppuun tuotiin ensiksi kupillinen kuusenkerkkäteetä, jota seurasi pohjoismaiset juustot saaristolaisleivän ja aprikoosihillon kanssa. Jälkiruuaksi aluksi yllätyksenä tuli pieni lasillinen limonaadia ja "cornetto" ja varsinaisena jälkkärinä oli mansikoita eri tavalla, pistaasikakkua ja valkosuklaata.

Limonaadia ja "cornetto"

Strawberry & Chocolate, mansikkajäätelöä, -macaron, -geeliä ja pistaasikakkua ja valkosuklaata.

Ihan loppuun kuului vielä pieni pala suklaakakkua teen kanssa.

Kaikki ruuat olivat todella hyviä ja visuaalisesti hienoja ja niiden perusteella Postres on helposti tähtensä ansainnut, vaikkakin annoksia vaivasi ehkä pieni varman päälle pelaaminen. Parhaimpana mieleen jäi tuo osterit ja marmorifilee, jossa marmorifileen, muistaakseni nokkoskastikkeen ja tuhkan yhdistelmä oli aivan upea. Etikkaliemessä kypsennetty osteri oli myös hyvä, mutta etikkaisuus peitti vähän liikaa osterin ominaista makua, vaikka kyllä se sieltä taustalta löytyi kun tarkkaan maisteli.

Myös pääruoka oli todella hyvä, tosin hiukan epäselväksi jäi miksi se tarjottiin kaksiosaisena eivätkä tarjoilijatkaan tätä viitsineet valaista. Rintafilee oli ehkä vähän tylsä, mutta tuo terriini kirsikoiden kanssa oli aivan mahtavaa. Se olisi pelkästään riittänyt mielestäni pääruuaksi ehkä vähän suurempana annoksena.

Heikoimmaksi lenkiksi jäi tuo savustettu nieriä, joka oli hiukan liian kesäkeittoinen ja tavanomainen. Myös jälkiruoka oli vähän tylsä, joka on sinänsä vähän kummaa kun Postresiä aikoinaan lähti perustamaan juuri Chez Dominique jälkiruuista vastannut Vesa Parviainen yhdessä Samuli Wirgentiuksen kanssa. Myös joskus aiemmin Postresissä käynyt duunikaverini sanoi samaa tuosta jälkiruokien heikkoudesta muuhun tarjontaan verrattuna. Ei siinä siis nyt mitään vikaa ollut, mutta se noudatti melko klassista fine dining jälkiruoka kaavaa, valitaan joku keskeinen elementti (mansikat), tarjotaan ne parilla eri tavalla tehtynä, joista yksi on jäätelö (nyt jäätelö, geeli, macaron ja tuoreet) ja sen kanssa paria sen kanssa sopivaa lisuketta (pistaasikakku, valkosuklaa).

Ruokaa oli tuossa kuudessa ruokalajissa leipineen ja yllätyksineen myös ihan riittävästi ja melkoinen ähky oli siinä vaiheessa kun ravintolassa poistui.

Samoin viinit olivat hyviä, joskaan niistä mikään ei erityisemmin jäänyt mieleen.

Heikoin lenkki taas Postresissä oli palvelu, joka oli verrattuna normaaliin fine dining tasoon melko luokatonta. Samoin kuin muissa vastaavissa ravintoloissa tarjoilijat vaihtuivat ärsyttävästi koko ajan, mutta tällä kertaa tarjoilijat olivat lämpimässä heinäkuun illassa erityisen kylmiä. Lisäksi asiantuntemus viinien suhteen oli melko heikkotasoista. Kun yritin kysellä viineistä hiukan lisää, niin vastaukseksi tuli jonkinlaista epämääräistä mutinaa. Ilmeisesti nimen ja alueen lisäksi hirveästi muuta ei viitsitty opetella. Pahimpina virheenä kuitenkin muistaakseni toisen alkuruuan jälkeen meidät unohdettiin pöytäämme liian pitkäksi aikaa odottelemaan ja sama toistui aterian lopuksi, kun meidät suomalaisille ravintoloille klassiseen tyyliin unohdettiin uudestaan pöytään odottamaan laskuaan. Teki mieli alkaa leikkimään merihätäistä, mutta pysyin kohteliaana.

En tiedä onko palvelu normaalisti näin huonoa vai oliko Postresiin hankittu lomien ajaksi vuokratyövoimaa jostain Sodexhosta tai vastaavasta, missä ravintoloiden tarjoilijoiden tylyys on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Lopuksi maksaessa maksuautomaatti yritti pyytää vielä tippiä. Kun ottaa huomioon, että Yhdysvalloissakin monissa parhaimmissa ravintoloissa tipit ovat mukana suoraan laskussa eikä niitä erikseen pyydetä niin on melko surkuhupaisaa, että yhdessä suomen parhaimmista ravintoloista pyydetään tippiä näin huonon suorituksen jälkeen. Vituttaa muutenkin, kun nykyään noissa maksuautomaateissa on tuo tippivaihe. Suomessa ei anneta tippiä. Ikinä! Tipin antaminen tuhoaa sosiaalidemokratian (ei sitä illuminaattia vaan sen hyvän sosiaalidemokratian).

Täytyy kuitenkin antaa ylipäänsä kiitosta Postresille tästä poikkeuksellisesta heinäkuun aukiolosta. Joka vuosi vaimoni syntymäpäivillä on ollut ongelma, kun olisi halunnut mennä johonkin ravintolaan syömään illalla niin kaikki ovat olleet kiinni. Onneksi Postres oli tänä vuonna poikkeus.

Voin myös heinäkuun ulkopuolella suositella Postresia jos muut Helsingin huippuravintolat on jo käyty läpi ja haluaa jotain uutta. Mutta jos esimerkiksi Luomo tai Demo on vielä tuntemattomia, menisin ensisijaisesti jompaan kumpaan. Siellä saa hyvien ruokien lisäksi myös hyvää palvelua.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ongelma nimeltä Tarte Tatin


Ikuinen nemesikseni, tarte Tatin, josta sanotaan muuan muassa näin:

"Tarte Tatin is the second-best apple pie in the world, after Jackie’s Polish-style szarlotka (which my Aunts Jennie — I had two, one on each side of the family, both fine bakers — also used to make but called simply “apple cake”)" [NY Times]

"Uskoisin, että melkein kuka tahansa antaa anteeksi melkein mitä vain, tai ainakin on valmis neuvottelemaan, kun suussa sulaa tarte Tatinin karamellisoitunut sokeri…" [Voisilmäpeliä]

Kahdesti aikaisemmin olen yrittänyt tehdä tätä omenapiirakoiden kuningasta, kertaakaan siinä onnistumatta kunnolla. Uskoin, että tämä on melko pitkälti johtunut vääränlaisista välineistä mutta nyt minulla on uuniin mahtuva 20 cm Swiss Diamond pannu, jonka pitäisi teoriassa soveltua tarte Tatinin tekemiseen täydellisesti.

Tietenkään nyt kesällä en lähtenyt tekemään perinteistä versiota, vaan tein uusimmasta (5/2011) Glorian Ruuasta ja Viinistä vähän suolaisen tomaattisen version, mutta uskoin aiempien kokemuksieni vahvistaneen minua sen verran paljon, ettei esteitä onnistumiseen pitäisi olla.

No onnistuiko se? Vitut!

Pohjasta tuli todella hyvä ja rapea ja piirakka näytti hienolta ottaessani sen ulos uunista. Ongelma oli, että kääntäessäni torttua eivät tomaatit ja karamelli irronneet pohjan mukana vaan jäivät pannun pohjaan kiinni. Kyllähän ne sai aika helposti sieltä raaputettua irti piirakan päälle, mutta ei se enää kovin kaunis ollut.

Teknisesti mitään syytä epäonnistumiseen ei ollut. Tein muutaman jutun erilailla kuin ohjeessa, mutta ei niiden pitäisi kovin paljoa vaikuttaa. Erot olivat 2 cm halkaisijaltaan pienempi pannu, normaalit kirsikkatomaatit luumukirsikkatomaattien sijaan ja lopuksi käytin voitaikinaa lehtitaikinan sijaan.

Mutta mikä helvetti siinä on, että minä joka olen tehnyt onnistuneesti tehnyt todella haastavia reseptejä Marco Pierre Whitelta, Ferran Adriàlta, Heston Blumenthalilta ja Hans Välimäeltä ja hoitanut kunnialla jopa koettelemuksista vaikeimman, ahvenen perkaamisen, en saa yhtä helvetin piirakkaa onnistumaan.

Ja en ole ongelmani kanssa yksin, Pastanjauhantaa blogissa on myös tuskailtu tarte Tatinin vaikeuden kanssa ja luulisi siellä osaamista löytyvän.

Ehkä syy oli sitten käyttämässäni pannussa sillä voi olla, että tarte Tatin vaatii nimenomaisen tarte Tatin pannun, jota esimerkiksi Le Creuset myy, mutta vaikea uskoa. Toinen syy voi olla tietysti, että resepti on paska. Omenaversiossa painavammat omenat saattaisivat irrota pannusta helpommin painovoiman vaikutuksesta.

Tai sitten keittiön jumalat ovat vihaisia.

Kokeilen tarte Tatinia vielä (viimeisen kerran) kerran syksyllä, kun kotimaiset omenat ovat parhaimmillaan.

Kirsikkatomaattipiiras tarte Tatinin tapaan (n. 10 palaa)


20 luumukirsikkatomaattia
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
3 rkl voita
2 rkl sokeria
3 rkl pieniä leivänmuruja tai korppujauhoja
1 iso (600 g) lehtitaikinalevy

Lisäksi
1 kananmuna

Yrttiöljy
1 dl hienonnettuja yrttejä (esim. basilika ja oregano)
n. 1/2 dl oliiviöljyä

Lisäksi
1 dl parmesaani- tai pecorinolastuja

Ota lehtitaikina huoneenlämpöön sulamaan. Pane uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Puolita tomaatit ja mausta ne suolalla ja pippurilla.

Sulata voi uuninkestävässä paistinpannussa (ø noin 22 cm). Lisää sokeri ja sekoita, kunnes se karamellisoituu. Asettele tomaatit pannuun leikkauspinta alaspäin. Mausta suolalla ja pippurilla. Ripottele korppujauhot päälle. Ne imevät tomaateista irtoavan liian kosteuden.

Kauli taikina hieman ohuemmaksi. Leikkaa taikinasta paistinpannun kokoinen ympyrä. Nosta taikinalevy tiiviisti tomaattien päälle pannuun. Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja voitele taikina kevyesti. paista uunin keskitasossa noin 25 min.

Sekoita yrttiöljyn ainekset keskenään. Pirskottele yrttiöljyä ja juustoa tatinin päälle ennen tarjoamista.

Vinkki! Voit paistaa ylijääneestä lehtitaikinasta vaikkapa suolaisia keksejä, yrteillä maustettuja tankoja tai pikkupasteijoita.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Rapucocktail



Vaimoni usein valittaa minulle, kuinka hän ei saa kunniaa riittävästi tässä blogissaan osallistumisestaan ruuanlaittoon. Se on osittain totta, ilman häntä suurin osa näistä ruuista olisi jäänyt tekemättä. Toisaalta itse näen yhden ruuanlaiton vaativimman osan olevan niiden suunnittelun ja ideoinnin, joka on yleensä jäänyt minun kontolle. Jos vaimoni taas on osallistunut tähän, niin silloin olen yrittänyt jakaa kunnian oikeaan kohteeseen. Eli sävellys on tärkeämpi kuin sovitus, vaikka lopulta siitä sovituksesta nautitaan.

Tällä kertaa kuitenkin vaimoni tämänpäiväisen syntymäpäivän kunniaksi tässä on ruoka, jonka hän halusi tehdä viime viikonloppuna ja teki sen myös alusta loppuun lukuunottamatta majoneesia ja chilin paahtamista jonka itse tein.

Itse en myöskään pystynytkään mihinkään vaativampaan ruuanlaittoon, sillä minulla oli krapula.

Ohje on Hans Välimäen Välimäki -kirjasta.

Rapucocktail

2 kypsää avokaadoa
1 punainen chili
20 ravunpyrstöä (kotimaisia tai valmiiksi keitettyjä ulkomaisia)
2 tomaattia kaltattuna
1 salottisipuli pilkottuna ja ryöpättynä
ruohosipulia
vaklosipulia
salaatteja
0,5 dl majoneesia
oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Kuori ja pilko avokadot. Paahda chiliä 200-asteisessa uunissa, kunnes se tummuu pinnalta. Poista chileistä siemenet ja pilko se. Poista ravuista pyrstöt (roippeista voi keittää rapukeiton). Kalttaa ja pilko tomaatit. Pilko salottisipuli ja ryöppää kiehuvassa vedessä. Hienonna ruohosipuli ja valkosipuli. Pese salaatit ja riivi ne sopivankokoisiksi.

Yhdistä avokadot, timaatit, chili, sipulit, majoneesi ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa aineksista salaatti cocktaillaseihin.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Ravintola Zinnkeller

Kruunuhaassa jo 30 vuotta sijainneessa saksalaisessa Ravintola Zinnkellerissä minun on pitänyt käydä jo pidemmän aikaa, mutta koskaan en ole eksynyt paikalle. Ehkä siitä syystä, että Kruunuhaka on keskeisestä sijainnistaan huolimatta vähän syrjässä ja kun ei siellä asu ei siellä tule käytyä. Nyt kuitenkin kävin anoppini, hänen miehensä, vaimoni ja hänen siskonsa kanssa täällä tarkastamassa millaista kolmannen valtakunnan ruokaa Helsingistä saa.

Keskiviikkoiltana paikka oli melko hiljainen, vaikka muutama asiakas paikalla olikin sekä yksi suurempi japanilainen turistiryhmä. Paikka on sisustettu melko klassiseen oluttupatyyliin ja 30 vuotinen historia näkyy selkeästi monena seinälle kertyneenä muistoja ja myös pienenä kuluneena nuhjuisuutena.

Otimme alkuruuaksi koko seurueelle viidelle jaettuna kaksi annosta currywurstia. Mukava tarjoilija hoiti hienosti hiukan säätöä vaativan tilauksen ja saimme viisi pientä lautasta, sekä makkarat kastikkeineen yhdelle isolle lautaselle laitettuna ja ranskalaiset perunat toiselle. Currywurstit olivat hyviä, mutta en tiedä miten ne suhtautuvat aitoon. Tosin aito on ilmeisesti parhaimmillaan bratwurstia, jonka päälle on laitettu ketsuppia ja curryjauhetta, niin vähän hienostuneempaa tämä oli.


Ravintolassa saksalaiset erikoisuudet oli nimetty eri saksan osavaltioiden mukaan. Minä otin pääruuaksi Niedersachsenin, eli eisbeiniksi kutsutun keitetyn sianpotkan hapankaalin ja perunoiden kanssa. Sianpotka oli herkullinen, joskin varsin rasvainen, mutta mitä muuta voi sianpotkalta odottaa. Mukana tarjottu herkullinen hapankaali vain korosti tätä klassista yhdistelmää. Toisena lisukkeena toimineet keitetyt ja kuoritut perunat olivat melko turhia ja jätin ne yhtä lukuunottamatta syömättä. Muita lisukkeita ei ollut, joten annos oli hyvästä mausta huolimatta liiallisen karu. Jotain vihreää, esimerkiksi suolakurkkuja tämä olisi kaivannut ja keitetyt perunat olisi voinut korvata esimerkiksi perunasalaatilla tai ranskalaisilla. Lisäksi koska tuossa potkassa on hyvät määrät siannahkaa ja läskiä, olisi sitä ollut kiva syödä esimerkiksi leivän kanssa.


Sama annoksen karuus vaivasi myös vaimoni "Hessen" annosta, jossa oli makkara, siankylkeä ja leberkäseä, eli jonkinlaista murekemaista sianlihaa. Perusteet olivat tässäkin kunnossa, mutta lisukkeet olivat liian yksinkertaiset ja karut.


Jälkkäriksi otin omenakakkua ja vaniljakastiketta. Se oli ihan ok tasoa, mutta olisin toivonut hiukan kirpeämpää omenaisuutta. Nyt kakku vaniljakastikkeineen oli liian mauton.

Juomapuolella olutosasto oli varsin hyvä ja monipuolinen ja viinipuolikin teknisesti oli ihan ok. Hyviä saksalaisia viinejä oli ihan riittävästi tarjolla, mutta ne tarjoiltiin liian lämpiminä ja viinilasit eivät edustaneet ihan nykystandardia.

Zinnkeller on ehkä jäänyt ruuiltaan ja yleisilmeiltään jonnekkin 1990-luvun puolelle, joten se kaipaisi pientä kasvojenkohotusta, jotta se pärjäisi tämän päivän nopeasti kehittyvässä ravintolamaailmassa. Zinnkellerin vieressä asiakkasita kuitenkin kilpailee perinteinen Kolme kruunua ja lyhyen kävelymatkan päästä löytyy Kuurna ja Luomo. Toisaalta hyviä saksalaisia ravintoloita ei taida Helsingissä montaa olla, joten aina tällaiselle tilausta on.

(Pahoittelut vähän omituisista kuvista, kokeilin iPhoneni uusia kuvanmuokkausominaisuuksia ruokakuviin.)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Straight outta Kentucky

80-luvulla juotiin vodkaa lantrattuna (sprite, russian jne), 90-luvulla konjakkia ja 2000-luvulla mallasviskiä. Mutta mikä olisi sitten tämän vuosikymmenen tiukka? Jos ameriikkalaisilta kysytään, niin nyt esillä ovat olleet erilaiset pienten indietislaamojen laatujuomat, kuten ginit, rommmit ja erityisesti erityyppiset bourbonit ja ruisviskit.

Alkon valikoima ei jenkkiviskien suhteen ole mikään erityinen, mutta kuvissa näkyvää todella hyvää 10 vuotta kypsytettyä Kentuckylaista Evan Williams Single Barrel Vintage 2000 bourbonia siellä on. En nyt muista paljon tuo maksoi ja kepulaissosiaalidemokraattinen illuminaatti estää tämän tarkistamisen Alkon sivuilta, mutta taisi olla jotain 40 euron luokkaa.

Vaikka Evan Williams on hyvää pelkiltäänkin, niin olen myös käyttänyt tuota Evan Williamsia erilaisissa klassisissa cocktaileissa, joten tässä esittelen näistä kolme kuuluisinta.

(Varoitus! Nämä kaikki ovat sitten melko viinaisia ja viskisiä. Jos kuvittelet saavasi limudrinkkiä, mene sedulaan.)

Old fashioned


4 cl bourbonia
sokeripala
3/4 tl vettä
muutama tippa agnostuuraa
palanen appelsiininkuorta

Laita old fashioned lasiin sokeripala, 3/4 tl vettä, appelsiininkuoren palanen ja muutama tippa agnostuuraa. Murskaa ja sekoita ne keskenään. Täytä lasi jäillä ja kaada viski sekaan. Sekoita lusikalla kevyesti ja koristele appelsiinin lohkolla tai kuorenpalasella.

Old fashioned on tietääkseni yksi vanhimmista cocktaileista, joiksi aikoinaan kutsuttiin yhdistelmää viinaa, sokeria, vettä ja katkeroa. Jotkut lähteet tosin sanovat Sazeracista samaa, joten täyttä varmuutta asiasta ei ole. Jokatapauksessa old fashioned on vanha klassikko ja helvetin hyvän makuinen. Oma suosikkini näistä bourbon drinkeistä.

Lisäksi kaikki coolit tyypit juovat old fashionedeja, koska Don Draperkin juo niitä.

Whiskey Sour


4,5 cl bourbonia
3 cl sitruunamehua
1,5 cl sokerilientä (50/50)
1/2 kananmunan valkuainen

Tee sokeriliemi sekoittamalla 1:1 suhteessa sokeria ja vettä. Jäähdytä old fashioned lasi, tai kuohuviinilasi joko jäillä tai pakastimessa.

Täytä shaker jäillä. Kaada sinne bourbon, sitruunamehu ja sokeriliemi. Esiravista drinkkiä hetken, avaa shaker ja lisää 1/2 kananmunan valkuaisesta ja jatka ravistamista voimakkaasti.

Koristele lasi sokerireunuksella. Kaada drinkki lasiin ja koristele vielä sitruunalohkolla.

Kananmunan käyttö ei ole pakollista, mutta sillä drinkistä saa kauniin kuohkean.

Sour tyyppisten drinkkien historia on alunperin lähtöisin briteistä, jossa limettimehua sekoitettiin rommin sekaan keripukin ehkäisemiseksi. Tästä alunperin britit ovat saaneet kansallisen haukkumasanansakin limey (samasta syystä saksalaiset ovat taas krautteja, koska he söivät limettien sijaan hapankaalia).

Jossain vaiheessa jokin keksi sitten kokeilla rommin sijaan viskiä ja lisätä sokeria ja whiskey sour on syntyi.

Mint julep


6 cl bourbonia
1 tl sokeria
1/2 tl vettä
10 mintun lehteä

Laita mintunlehdet, sokeri ja vesi old fashioned lasiin (klassisesti tämä drinkki tehdään hopeiseen tai tinaiseen kuppiin, mutta lasi käy myös). Hämmennä painellen minttua kevyesti. Et halua murskata mintunlehtiä, sillä silloin kitkerä lehtivihreä alkaa irrota.

Täytä lasi puolilleen jäämurskalla ja kaada 3cl bourbon perään. Lisää jäämurskaa niin, että lasi on täynnä ja kaada loput 3 cl bourbonia. Lisää vielä jäämurskaa hiukan.

Koristele mintunoksilla, joita olet lyönyt pari kertaa kämmentä vasten.

Kuten muutkin klassiset etelävaltioiden bourbondrinkit, on Mint Julepista historiallisia merkintöjä jo 1800 luvulta. Alkuperä on kuitenkin tuntematon. Nykyään mint julep yhdistetään Kentucky Derbyyn, jossa näitä juodaan hulpeat 120 000 kahden päivän aikana. Tämä drinkki on melko brutaali, joten jos tilaat mint julepin ja kuvittelet saavasi mojiton, petyt rankasti. Jotta pitää mint julepista, täytyy pitää bourbonista, ja täytyy pitää mintusta. Mutta toisaalta tällainen drinkki on loistava kesäpäivien viilentäjä.

Tässä reseptissä on vain 6 cl viskiä, toisin kuin mint julepin virallisessa reseptissä, jossa sitä on melkein desi (3 nesteunssia, 89 ml). Tuo viinan määrä hiukan selittänee Hunter S. Thompsonin The Kentucky Derby is Decadent and Depraved -artikkelia.
"Is it safe out there?" Will we ever come back?"

"Sure," I said. "We'll just have to be careful not to step on anybody's stomach and start a fight." I shrugged. "Hell, this clubhouse scene right below us will be almost as bad as the infield. Thousands of raving, stumbling drunks, getting angrier and angrier as they lose more and more money. By midafternoon they'll be guzzling mint juleps with both hands and vomitting on each other between races. The whole place will be jammed with bodies, shoulder to shoulder. It's hard to move around. The aisles will be slick with vomit; people falling down and grabbing at your legs to keep from being stomped. Drunks pissing on themselves in the betting lines. Dropping handfuls of money and fighting to stoop over and pick it up."

He looked so nervous that I laughed. "I'm just kidding," I said. "Don't worry. At the first hint of trouble I'll start pumping this 'Chemical Billy' into the crowd."

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Lähes täydellisen hampurilaisen jatkokehittelyä


Matka kohti täydellistä hampurilaista jatkuu, tällä kertaa vähän klassisemmin.

Suurin inspiraatio tähän oli tämä eri ruokablogeissa levinnyt kuva Modernist Food kirjasta, jossa on läpileikattu heidän näkemyksensä täydellisestä hampurilaisesta.


Toinen mielenkiintoinen artikkeli "täydellisestä hampurilaisesta" on tämä Serious Eatsin juttu Heston Blumenthalin hampurilaisesta, blumenburgerista, joka alunperin on hänen "In search of perfection" kirjasta.


Kuvassa näkyy nyt hampurilaiseni elementit pihvin ja sämpylän lisäksi: In-N-Out burger tyylistä karamellisoitua sipulia maustettuna liquid smokella, sieniketsuppia, pehmeää gruyereä, rapeaa jääsalaattia ja jättikokoinen golden jubilee tomaatti.

Sieniketsupin käyttö, oli tämän hampurilaisen paras innovaatio. Sen voimakkaan umaminen maku korosti pihvin makua nostaen sen suoraan toiselle ulottuvuudelle. Myös tuo karamellisoitu sipuli oli myös todella hyvää, mutta sitä voisi vielä jatkokehittää. Majoneesin käyttö on yhä hampurilaisissani kiellettyä.

Gruyere oli todella hyvä juusto hampurilaiselle, se oli riittävän voimakkaan makuista mutta silti melko hyvin sulavaa. Se saisi tosin olla vieläkin pehmeämpää, jotta saisi saman efektin aikaan minkä sulatetulla cheddarilla.

Tuo salaatti myös toi tähän kaivatun rapean elementin, mutta tomaatti oli liian kostea eikä riittävän voimakkaan makuinen. Nuo golden jubilee tomaatit joita saa Hakaniemen Hallin vihanneskaupasta, ovat mahtavan makuisia ja todella makeita, mutta niistä ehkä puuttuu se hampurilaistomaatin kaipaama umamisuus. Modernist Cuisinen reseptissä tomaattia on puristettu tyhjiössä, joka voisi olla ihan hyvä idea, kun vain omistaisi sen tyhjiökoneen...

Lisäksi edeltävään hampurilaiseen verrattuna tein vähän pienemmät 200 gramman pihvit ja sämpylöihin ripottelin seesaminsiemeniä päälle.

Loppupeleissä en tiedä kumpi oli parempi, se aikaisempi brutaalimpi vai tämä vähän klassisempi. Vaikka tässä oli paljon hyvää, oli tämä ehkä hiukan liian kostea ja tämä alkoi olla niillä rajoilla, että pystyykö tämän enää syömään käsin. Sotkematta ei oikein onnistunut. Jokatapauksessa aivan älyttömän hyvää. Tämän kesän hampurilaiskokeilut ovat ainakin tähän asti olleet loistavia menestyksiä.

Lähes täydellinen hampurilainen vol. 2

Pihvit
800 g jauhettua naudan etuselkää
2 tl suolaa
mustapippuria

Lisäksi
4 hampurilaissämpylää
1-2 golden jubilee tomaatti
jääsalaattia
sieniketsuppia
liquid smokella maustettua karamellisoitua sipulia
8-12 viipaletta gruyerejuustoa

Laita sieniketsuppi tulemaan jo edeltävänä päivänä ja tee se, karamellisoitu sipuli ja hampurilaissämpylät valmiiksi etukäteen.

Mausta jauhettu etuselkä 2 tl suolaa ja runsaalla mustapippurilla. Jaa liha neljäksi 200 g pihviksi ja anna olla tunnin ajan huoneenlämmössä.

Lämmitä grilli mahdollisimman kuumaksi. Leikkaa sämpylät puoliksi.

Nosta pihvit grilliin ja sulje kansi. Paista niitä ensin toiselta puolelta 2,5 minuuttia, avaa kansi ja käännä pihvit toisinpäin ja asettele juustoviipaleet pihvin paistetun puolen päälle. Sulje kansi ja paista toiset 2,5 minuuttia.

Nosta pihvit vetäytymään kannelliseen vuokaan. Grillaa sämpylöiden leikattua puolta parin minuutin ajan, kunnes ne saavat hiukan väriä.

Kokoa hampurilaiset laittamalla pohjimmaisen sämpylän päälle ensiksi hiukan sieniketsuppia, sen päälle pihvi, salaatti, tomaatti ja lopuksi liquid smokella maustettu karamellisoitu sipuli.

Tarjoile esimerkiksi coleslawn tai grillatun bataatin kanssa.

Sieniketsuppi
1 kg herkkusieniä
8 g suolaa

1 sipuli silputtuna
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl maustepippuria murskattuna
50 g sokeria
30 g soijakastiketta
120 g viinietikkaa
1 tl maizenaa

Silppua sienet muutamassa erässä monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa karkeaksi silpuksi. Nosta sienisilppu harsovaipalla vuorattuun lävikköön. Sekoita joukkoon suola ja nosta suureen kulhoon valumaan vuorokauden ajaksi jääkaappiin. Sekoita silppua jääkaapissa pariin kertaan.

Kun sienet ovat valuneet vuorokauden, purista sienisilpusta harsovaipan läpi lisää nestettä kulhoon. Tummanruskeaa sieninestettä pitäisi tulla vähintään 4 dl.

Laita sipuli, inkivääri, maustepippuri, sokeri, soijakastike ja viinietikka sieninesteen kanssa kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä seosta kokoon kevyesti poreillen tunnin ajan.

Aja seos sauvasekoittimella mahdollisimman hienoksi. Voit myös halutessasi siivilöidä seoksen, jos haluat tasaisempaa ketsuppia. Siirrä ketsuppi takaisin kattilaan, sekoita 1 tl maizenasuurustetta puoleen desilitraan sieniketsuppia ja kiehauta vielä kerran, niin että ketsuppi suurustuu.

Säilytä valmis ketsuppi jääkaapissa. Sieniketsupin pitäisi säilyä steriloiduissa purkeissa viikkoja tai mahdollisesti kuukausia. Tällä reseptillä valmista ketsuppia tulee noin 2-3 dl.

Liquid smokella maustettua karamellisoitu sipuli
2 rkl öljyä
4 sipulia silputtuna
3 rkl vettä
1-2 tl suolaa
2 tl liquid smokea
(1 tähtianis)

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kasarissa. Lisää sipuli ja suola (ja tähtianis) ja kuulota sipulia keskilämmöllä välillä sekoittaen, kunnes ne alkavat kevyesti ruskistua ja kaikki neste on hävinnyt.

Lisää 1 rkl vettä ja jatka sipulien ruskistamista kunnes ne ruskistuvat lisää ja neste on taas haihtunut. Lisää vettä vielä kahdesti lisäten liquid smoke viimeisellä kerralla.

Kun viimeiset nesteet ovat hävinneet ja sipuli on kauniin ruskeaa, siirrä sipuli kulhoon odottamaan.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Yrttipannari ja sieni-pekonipaistos


Mainitsin juhannuspostauksen yhteydessä, että aloitin kaalisoppadieetin. Jaksoin sitä tasan kaksi ensimmäistä päivää, jonka jälkeen tulin kipeäksi ja päätin jättää kesken. En tiedä oliko näillä kahdella jotain tekemistä keskenään. Kun elimistöni on kuin huippuunsa viritetty formula-auto, niin se rupeaa yskimään kun se ei saa haluamaansa polttoainetta ja voitelua. Nuo kaksi dieettipäivää olivat muutenkin sen verran hirveitä, että uudestaan tuohon koetukseen en lähde.

Vaimoni tosin oli minua kestävämpi ja veti dieetin loppuun asti. Se päättyi nyt lauantaina sopivasti ennen ystäviemme häitä, niin päätin tehdä sitten urhealle vaimolleni palkinnoksi vähän juhlavamman aamupalan, jota ei vaivaa erinäiset rajoitukset sallituista raaka-aineista.

Glorian Ruuan ja Viinin numerossa 6/2008 oli aiemmin jo hyväksi todettu resepti yrttipannareista, joiden päälle paistetaan sieni-pekonipaistos. Alunperin reseptissä käytetään jotain syyskauden tuoreita sieniä, kuten kanttarelleja tai tatteja, mutta näin kesällä päätin korvata ne luomusiitakkeilla.

Ohje on varmaan alunperin tarkoitettu neljälle, mutta täysi ohje on mielestäni sopiva kahteen blinipannuun tehtyyn pannukakkuun, jos jättää pienen määrän taikinaa käyttämättä.

Yrttipannari ja sieni-pekonipaistos
Pannukakkutaikina
1 dl maitoa
1 dl kermaa
1 dl vehnäjauhoja
1/4-1/2 tl suolaa
2 kananmunaa
2-3 rkl hienonnettuja yrttejä, esim timjamia, rosmariinia, basilikaa, suolaheinää

Sieni-pekonipaistos
n. 1/2 l kanttarelleja, tatteja, nurminahikkaita
4 pekoniviipaletta
keskikokoinen sipuli
10 cm pala purjosipulia tai kevätsipulia
rypsiöljyä
musta- tai sitruunapippuria
soijakastiketta

Annospannuihin
2 rkl voita tai margariinia

Voit paistaa pannarit valurautaisissa annospannuissa (Ø 12-15 cm) jolloin taikina riittää neljään annokseen (toim. huom. minun blinipannuissa kahteen). Jos haluat tehdä yhden ison annoksen uunipannussa (n. 35*35 cm) tuplaa raaka-aineiden määrä.

Sekoita maidosta, kermasta, vehnäjauhoista ja suolasta tasainen taikina. Vatkaa kananmunat taikinan joukkoon. Hienonna sekaan tuoreita yrttejä. Siirrä taikina sivuun odottamaan.

Kuumenna uuni 225 asteeseen.

Tee sieni-pekonipaistos. Puhdista ja paloittele sienet. Paloittele pekoni, silppua sipuli varsineen ja leikkaa purjosipuli viipaleiksi. Paista sienet kevyesti öljyssä ja mausta ne pippurilla. Pirskota suolan asemasta mausteeksi soijakastiketta.

Paista pekonisuikaleet ja sipuli omassa pannussaan ja sekoita ne paistettujen sienten joukkoon. Pidä seos lämpimänä.

Paista pannukakut. Jaa rasva pannuille ja laita pannut hetkeksi uuniin, että rasva sulaa. Sekoita taikina tasaiseksi, annostele se pannuihin ja pane pannut uuniin.

Paista pannareita 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat kohonneita ja kauniisti ruskistuneita. Tarkista, että pannukakut ovat myös keskeltä paistuneita.

Kaada sienitäyte pannukakkujen syvennyksiin. Lisää pinnalle yrttejä ja tarjoa heti.