perjantai 28. tammikuuta 2011

Osso bucco ja sahramirisotto


Reinin lihassa oli myynnissä todella upean näköisiä juottovasikan potkaviipaleita, eli osso buccoja, niin päätin sitte tarttua tähän klassikkoreseptiin. Osso bucco on alunperin milanolainen ruokalaji, jonka kanssa tarjotaan milanolaisrisottoa (risotto alla milanese), johon tulee mm. lihaydintä ja sahramia. Itse kuitenkin jätin pois tuon lihaytimen ja maustoin perusrisoton vain sahramilla ja hyvää tuli. Tuon lihaytimen olisi tietysti ottaa noista osso buccoviipaleista mutta luulen, että se oli herkullisempaa kun sen pystyi aterian päätteeksi imaisemaan puhtaasta luusta suuhun. Herkullista.

Otin pääosin reseptin Larousse Gastronomiquesta, mutta tein siihen pari pientä muutosta, esimerkiksi lisäsin porkkanat ja sitruunamehun lisäsin suoraan pannuun.

Osso bucco ja sahramirisotto


4 osso buccoa (noin 1 kg)
1 iso sipuli
1 iso porkkana
4 tomaattia
6 dl lihalientä
1 rkl sitruunamehua
yrttinippu (persiljaa, timjamia ja 2 laakerinlehteä)
voita ja öljyä paistamiseen

Lisäksi
persiljasilppua
sahramirisottoa

Silppua sipuli ja porkkana. Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen.

Mausta osso buccot suolalla ja pippurilla ja pyöritä ne jauhoissa. Kuumenna padassa voi ja öljy ja ruskista osso buccot molemmin puolin. Lisää sipuli ja porkkana ja kuulota niitä parin minuutin ajan, kunnes ne pehmenevät.

Lisää valkoviini ja keitä kokoon kunnes nesteestä on jäljellä kolmasosa. Lisää tomaatit ja yrttinippu sekä lihalientä sen verran, että osso buccot juuri ja juuri peittyvät.

Laita kansi padan päälle ja siirrä uuniin 1 ja 1/2 tunniksi. Tänä aikana lihan pitäisi alkaa hiukan irrota

Ota pata pois uunista ja nosta osso buccot kannelliseen astiaan odottamaan. Keitä lientä kokoon kunnes se on sopivan paksua. Kastikkeen pitäisi pystyä peittämään lusikan selkämyksen. Lisää osso buccot sekaan ja anna keittyä vielä viiden minuutin ajan. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Tarkista maku ja lisää jotain ainesosaa tarvittaessa.

Tarjoa persiljasilpun ja sahramirisoton kanssa.

Sahramirisotto

Silppua salottisipuli ja kuulota voin ja oliiviöljyn seoksessa pari minuuttia. Lisää riisi ja jatka kuulottamista.

Lisää ensiksi valkoviini ja anna keittyä pois. Lisää tämän jälkeen kanalientä kauha kerrallaan, kunnes risotto on al denteä. Lisää viimeisen kauhallisen mukana sahrami. Lisää parmesaani ja mausta suolalla ja pippurilla.


Tällaiset pitkään kypsytetyt pataruuat ovat aina olleet onnistumisissa siinä ja siinä. Jotkut, kuten aiemmin tehty Feijoada onnistuivat todella hyvin, mutta taas kokeiluni Negro Asadan tai Burgundin padan kanssa ovat olleet vähemmän hyviä.

Tämä kuitenkin onnistui täydellisesti, ja siihen oli kaksi syytä. Ensiksi tuon liemen kokoonkeittäminen uunista oton jälkeen takasi juuri sopivan paksun kastikkeen. Tätä vaihetta ei ohjeissa ollut, mutta lisäsin sen kun se ei vaan suoraan paistamisen jälkeen ollut syömäkelpoisen paksuista. Tähän voi tietty vaikuttaa yhä käytetty lihaliemi, että harkintaa kannattaa käyttää. Toiseksi tuo sitruunamehun lisääminen kastikkeeseen. Larousse Gastronomiquen ohjeessa sitruunamehua vain ripoteltiin valmiin annoksen päälle, mutta itse päätin lisätä sen suoraan kastikkeeseen joka korosti sen makua aivan upeasti.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Tipatonko Tammikuu @ Pikkulintu

Viime viikon torstaina tuli taas tehtyä perinteinen TT (tiistai|torstai|tänään tumut) keikka Pikkulintuun, kun siellä alkoi Tipatonko Tammikuu teemaviikot, jotka taitavat kyllä jatkua ihan helmikuun puolelle. Teemaviikkojen olutlista koostui pääosin vuosien varrella tutuiksi tulleista klassikoista, mutta kyllä sinne uusiakin tuttavuuksia mahtui sekaan.

Kaikkia oluita ei vielä ollut saatavilla avajaispäivänä, muunmoassa Nøgne Ø:n #500 olisi ollut mukava kokeilla pulloversionakin ja samoin viime keikalta tuttua Pikkulintu Triple Ipaa olisi mielellään juonut uudestaan, mutta sitä ei tällä kertaa ollut hanassa. Täytyy toivoa, että näitä olisi vielä saatavilla kun palaan Brasiliasta. Kuitenkin todella hyviä oluita tuli tälläkin kertaa maisteltua. Melko Imperial Stout painotteisesti tuli kuitenkin iltaa vietettyä, mistä johtuen nuo noin 10% vahvuiset todella tuhdit oluet alkoivat vähän tökkimään. Pelastukseksi onneksi hanassa oli myös erittäin mielenkiintoinen "ykkösolut" Grassrootsin Den Lille Ipa, joka raikkaan humalointinsa ja vain 2,7% vahvuutensa johdosta oli pienenä lasillisena erittäin sopiva väliolut.

Tässä muistiinpanot ja sain kuvatkin oluista tällä kertaa.

Nøgne Ø Andhrímnir Barley Wine 10% (Norja)

Pelinavaaja hanasta. Mielenkiintoisesti ensimmäinen juomani Nøgne Ø:n barley wine. Vaikka olen juonut kymmeniä eri Nøgne Ø:n oluita, mikään niistä ei ole ollut puhdasverinen barley wine. Lähinnä ehkä on ollut #100, mutta sekin on vähän hybridi. Tuoksultaan olut oli britti barleywinemaisen makea, humaloitu ja toffeinen. Maku oli leveän keskimakea, muistuttaen enemmän ameriikkalaisia barley wineja, voimakkaan humaloitu ja katkera paahteisella jälkimaulla. Oikein hyvä Barley


The Evil Twin Soft Dookie 10,4% (Tanska)
Myöskin hanaolut itselle etukäteen täysin tuntemattomalta tanskalaiselta Evil Twin panimolta. Tyyliltään olut oli imperial stout ja se tuoksui voimakkaan maitosuklaiselle ja hiukan vaniljaiselle. Maku oli hiukan paahteinen ja taas maitosuklainen. Aika keskinkertainen olut, jonka aiheutti juuri tuo maitosuklaisuus. Ja siis ei mikä tahansa maitosuklaa, vaan lapsuuteni halpojen joulukalentereiden saksalainen maitosuklaa! Sen jälkeen kun tuon maistoi ja haistoi oluesta oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun, enkä ollut ainoa joka juuri tuon nimenomaisen maun tunnisti. Soft dookie on saanut yllättävän hyvät pisteet ratebeerissä, mutta ehkä noi kaikki muut olutta maistaneet eivät ole juuri tätä nimenomaista suklaata syöneet.

The Bruery Coton, 14,5% (USA)
Tämä oli tällainen kunnon kuriositeetti, 32 euroa maksava 0,75 litran pullo 14,5% vahvuista olutta. Pakkohan se sitten oli hankkia, tosin jaettuna viiteen pekkaan. Tyyliltään olut oli "Old Ale", josta minulla ei ole oluttyylinä mitään hajua. Ilmeisesti se on jonkinlaista alea, joka on ööh, vanhan tyylistä. Tuoksultaan Coton, joka on siis The Brueryn kaksivuotisolut, oli, omenaisen ja viinirypäleisen ja hedelmäinen, sekä miellyttävällä tavalla tunkkaisen hapan. Maku oli makea, luumuinen hiukan belgityylisellä tavalla, rusinaa, mallasrunkoa löytyi joka sai oluen muistuttamaan barley winea. Maku oli todella pitkä. Kaikenkaikkiaan oikein hyvä olut, todella monimuotoinen.

De Struise Brouwers Black Albert 13% (Belgia)
Huhhuh miten vahvoja oluita tulikaan juotua. Tähän mennessä yksikään ei ole ollut yhtään alle 10%. Tämän oluen muistiinpanot olivat sen verran niukat, että saattaa olla tässä vaiheessa jo vähän turtunut näihin todella vahvoihin ja paksuihin oluisiin. De Struise on belgipanimo, mutta verrattuna perintiseiin trappisti ja muihin belgipanimoihin De Struise on erittäin moderni. Tämä näkyi myös tässä imperial stoutista, joka ei tyylinä edes ole belgialainen. Tuoksusta olin kirjoittanut, että se oli paahteinen mutta en muuta. Maku taas oli erikeepermäinen, paahteinen ja hiukan makea, mutta eniten tässä maistuu paahteinen katkeruus. Lyhyistä muistiinpanoista huolimatta, varsin hyvä olut ja erittäin hyvällä hinta-laatusuhteella.

Beer Here Kriekselikroxen 11% (Tanska)
Tässä vaiheessa sitten oli parempi jo vaihtaa pois noista imperial stouteista ja paksuista aleista. Kriekselikroxen on tanskalainen kirsikka sour ale, eli melko lambicmaisilla vesillä liikutaan, tosin poikkeuksellisen vahvoilla sellaisilla.. Tuoksu oli happaman lambicmainen ja erittäin kirsikkainen, mutta myös hiukan hiivainen. Maku oli täyteläinen ja viininen, joka tosin ei ole yllättävää ottaen huomioon, että tätä on kypsytetty viinitynnyreissä. Maku oli aluksi hiukan liian vehkeisen hiivainen, mutta pidemmän päälle hedelmäisyys korostui ja peitti hiivaisuuden.

torstai 20. tammikuuta 2011

Keittiönatsi goes to Brazil

Keittiönatsi poistuu nyt lataamaan akkujaan päiväntasaajan toiselle puolelle pariksi viikoksi, joten postaustahti vähän laantuu. Stevepuhelimella postausten kirjoittaminen tulisi olemaan liian tuskaista. Katsotaan kuitenkin jos saisin tuonne Twitteriin jotain kuvia ja statuspäivitystä.

Ajastin jokatapauksessa muutaman kirjoituksen tälle ajalle, ettei blogi täysin hiljene. Tulossa on muunmoassa pari reseptiä, TT-raportti ja pari viiniarviota. Matkan jälkeen sitten kirjoitan toivottavasti pidempää raporttia Brasilian ruokakulttuurista. Minulla on mm. varattuna pöytä hääpäiväksi Etelä-Ameriikan ja maailman 18. parhaaseen ravintolaan (siis Pellegrinon mukaan, Chez Dominique 23.) D.O.M:iin ja varmaan muutamassa muussakin mielenkiintoisessa raflassa tulee pyörähdettyä. Lisäksi tulee myös ehkä kokeiltua ihan paikallisista raaka-aineista kokkailua, sillä esimerkiksi Riossa asumme apartmenteissa, joissa pitäisi olla hyvin varusteltu keittiö.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Palak paneer, korianteriraita ja naanleipä


Japanilaisen keittiön jälkeen suosikkini Aasian keittiöistä on intialainen kaikkine upean tuoksuisine mausteseoksineen ja tulisine curryineen. En tosin tiedä kuinka länsimaistettuna olen intialaiset ruokani syönyt, sillä currythan on alunperin länsimaihin tullut Intiasta brittiläisten siirtomaaisäntien kautta. Briteissähän kana tikka masalaa voidaan sen suosion mukaan kutsua brittien kansallisruuaksi, siinä missä suomessa taas pizzaa ja kebabia riisillä. Olisi kiva joskus päästä kokeilemaan millaista aito intialainen ruoka on, mutta toisaalta tuota aitoa intialaista keittiötä etsiessä saattaisi kohdata liikaa Intian pelottavia köyhiä ja kerjäläisiä, niin en ihan vielä uskalla.

Koska Intialaiset taitavat pääosin olla kasvissyöjiä olen huomannut, että juurikin kasvisruuat voittavat makujensa puolesta monet intialaiset lihacurryt. Paras intialainen kasvisruoka on mielestäni malai kofta -kasvispyörykät, mutta olen kokeillut tehdä niitä useamman kerran ja en vaan saa reseptiä kohdilleen. Yleensä suurin ongelma on, että pyöryköistä tulee riian löysiä.

Nämä paneerjuustocurryt taas ovat huomattavasti varmemmin onnistuvia, vaikka vaativatkin hiukan etukäteen vaivan näköä tuon paneerin tekoon. En tiedä saako paneeria jostain valmiina, mutta en ole nähnyt. Toisaalta sen teko on todella helppoa itse, nii miksipä sitä edes valmiina ostaisi. Tämän paneerjuustoa pinaatti-tomaattikastikkeessa, eli palak paneer, reseptin sävelsin itse muutamaa erinäistä lähdettä käyttäen. Korianteriraita on myös oma muunnelmani klassisesta raidasta, mutta naanleivän ohje on WSOY:n kultaisesta keittokirjasta. Se on ehkä paras naan-leipä ohje minkä olen löytänyt, ja sillä saa kotioloissa kaikkein lähinnä ravintolassa tarjottavaa naan-leipää muistuttavan tuotoksen aikaan.

Palak paneer, korianteriraita ja naanleipä

1 iso sipuli
1 rkl inkivääriä
3 chiliä
200 g pinaattia
4 valkosipulia
400 g paseerattua tomaattia
1 1/2 dl kermaa
1 1/2 tl suolaa
1 annos paneerjuustoa (katso ohje)
1 1/2 rkl mausteseosta (katso ohje)

Lisäksi
korianteriraitaa
naanleipää
basmatiriisiä

Tee ensin mausteseos ja paneerjuusto.

Silppua chili ja inkivääri hienoksi. Lämmitä öljy paistinpannussa ja lisää inkivääri, chili ja mausteseos öljyyn. Kuulota mausteita öljyssä pari minuuttia, että niistä irtoaa makua. Lisää sipuli ja valkosipuli ja jatka kuulottamista, kunnes sipuli on pehmennyt läpikuultavaksi. Lisää paseerattu tomaatti ja anna hautua kannen alla 15 minuutin ajan.

Nypi pinaatista paksut varret ja silppua. Lisää pannuun paneerjuusto, suola ja pinaattisilppu ja jatka hauduttamista 10 minuuttia kannen alla. Lisää kerma ja hauduta vielä 5 minuuttia. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Tarjoile kurkkuraidan, naanleivän ja basmatiriisin kanssa.

Paneerjuusto
3 l maitoa
90 ml sitruunamehua

Lämmitä maitoa varovasti kattilassa sekoittaen, ettei se pala pohjaan. Kun maito alkaa kiehahtaa, kaada sitruunamehu joukkoon ja jatka keittämistä muutaman minuutin ajan kunnes juusto erottuu maidosta.

Kaada neste juustoliinan tai harsovaipan läpi ja ota juustokokkareet talteen. Huuhtele niitä juustoliinan sisällä kylmän veden alla, jotta happamuus poistuu. Painele massa juustoliinan sisällä tasaiseksi kiekoksi ja nosta juustomassa liinan kanssa painon alle asettumaan kahdeksi tunniksi.

Mausteseos
1 tl currya
1 tl kurkumaa
1 tl kanelia
1 tl juustokuminaa
1 tl korianteria
1 tl mustapippuria

Laita ainekset mortteliin, ja jauha tasaiseksi seokseksi.

Korianteriraita
3 dl jugurttia
1 dl korianterisilppua
1 kurkku
1 tl garam masalaa
1/2 tl suolaa

Kuori kurkku ja pilko se pieniksi kuutioiksi. Sekoita jugurtti, kurkkukuutiot, korianterisilppu, garam masala (tai curryn mausteseos) ja suola kulhossa ja laita raita jääkaappiin maustumaan noin puoleksi tunniksi.

Naanleipä
150 g vettä (22-asteista)
5 g (noin 3/4 tl) tuorehiivaa
250 g vehnäjauhoja
50 g (2 1/2 rkl) maustamatonta, rasvatonta jogurttia
4 g (noin 1/2 tl) hienoa merisuolaa
3/4 tl leivinjauhetta
rypsiöljyä tai kirkastettua tai sulatettua voita vaivaamiseen
2 rkl silputtua korianteria tai persiljaa (halutessasi)

Kaada vesi kulhoon ja sekoita hiiva sen joukkoon. Lisää puolet jauhoista (puu)haarukalla sekoittaen. Peitä kulho ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa 30 minuuttia.

Sekoita taikinaan jogurtti ja sitten loput jauhoista, leivinjauhe ja suola. Sekoita taikinaa käsin tai lusikalla, kumpi tuntuu helpommalta. Lusikoi 2 rkl valitsemaasi rasvaa taikinalle ja levitä se taikinan pinnalle. Nosta taikina kulhosta ja paina sitä käsiesi välissä voimakkaasti pari kertaa. Pane taikina takaisin kulhoon, peitä ja anna kohota 15 minuuttia.

Valuta 1 rkl rasvaa taikinalle ja levitä se. Kumoa taikina kevyesti öljytylle pöydälle, vaivaa sitä kevyesti noin puoli minuuttia ja nosta se takaisin kulhoon. Peitä ja anna taikinan levätä toiset 15 minuuttia.

Nyt taikinan pitäisi olla paljon pehmeämpi kuin alussa. Vaivaa sitä kevyesti öljytyllä työpöydällä noin minuutin verran ja jaa se neljään osaan. Tupsuta päälle jauhoja ja anna paljoen levähtää 5 minuuttia. Kuumenna sillä välin wok-pannu.

Ota yksi taikinapala ja kauli se jauhoja apuna käyttäen pisaran muotoiseksi, noin 3 mm:n paksuiseksi levyksi.

Kun wokpannu on riittävän kuuma, nosta varovasti leipä pöydältä ja voitele se rasvalla. Ripottele päälle hiukan yrttisilppua, jos haluat, ja pane leipä pannuun. Peitä kannella ja paista minuutin verran. Kauli sillä aikaa toinen taikina-pala.

Tarkista naanleivän kypsyys. Sen pitäisi olla hiukan kohonnut ja pinnan pitäisi kuplia. Nosta leipää varovasti pihtien avulla yhdeltä sivulta ja kurkista, onko alapinta hiukan ruskistunut. Jos on, käännä leipä ja anna paistua minuutin verran toiseltakin puolelta.

Kun naanleipä on paistunut kummaltakin puolelta, nosta se pois pannusta. Kääräise paistetut leivät liinan sisälle odottamaan, että kaikki on paistettu.

Chilin määrää voi vähentää tai lisätä riippuen kuinka tulista haluaa. Kolmella chilillä tästä saa omaan makuuni sopivan tulisen, mutta oma chilinsietokykyni on melko korkea, joten vähempikin riittää. Tuo naanleivän ohje on melko pikkutarkka, mutta sillä saa todella hyviä tuloksia.

Hyvä lähde muille intialaisille resepteille on Youtubessa vaikuttava Manjula, jolla on videot useista intialaisista klassikoista.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Engel Crémant d'Alsace Chardonnay Brut 2009

Ranskasta tulee muualtakin kuohuviiniä kuin Champagnen alueelta. Näitä kutsutaan yleensä nimellä "crémant" tai "mousseux" ja ovat parhaimmillaan varsin hyviä, vaikka jäävätkin maineessa samppanjan varjoon. Tämän 100% chardonnaysta valmistetun Alsacelaisen luomucremantin ostin alunperin tuttavieni järjestämälle uudenvuoden sillisaamiais-valmistujaisiin mutta siellä oli sen verran hyvät tarjoilut, että tämä jäi sitten juomatta.

Koska tämä kuitenkin teoriassa on ihan pätevä viini, päätin sitten korkata pullon blinien kumppaniksi. Väriltään Engel on vaalean keltainen vihreällä sävyllä ja erittäin runsaskuplainen. Tuoksu on hapokkaan raikas ja pähkinäinen. Maku on tamminen, pähkinäinen, hiukan paahtoleipäinen ja erittäin hapokas hiukan kitkerällä ja kireällä jälkimaulla.

Varsin mallikas kuohuviini, mutta jää kireän kuohuviinimäisyytensä johdosta auttamattomasti halvimpienkin samppanjoiden varjoon ja koska muutaman euron lisää sijoittamalla saa Alkon halvinta Louis Massing Brut Réserve samppanjaa, on melkein kannattavampi ostaa suoraan se. Tai koska hiukan halvemmalla voi myös saada vähän parempia kuohuviinejä, jää tämän hinta-laatusuhde poikkeuksetta melko heikoksi.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580417

Ludovicus 2008

Tässä toinen joululahjaviini työnantajaltani, jonka sitten päätin juoda pekoniin käärittyyn kanan kanssa. Tämä viini on Espanjan Kataloniasta kotoisin ja siinä on käytetty jopa viiden eri rypäleen sekoitusta, garnatxaa (eli siis grenachea Katalonian ulkopuolella) 30%, merlot'a 20%, syrah'ta 20%, tempranilloa 20% ja cabernet sauvignonia 10%, eli aikamoinen sekasoppa espanjalaisia ja kansainvälisempiä rypäleitä.

Tilan nettisivuilta pystyy myös lukemaan hiukan lisää tietoa viinin tehneestä Cellar Piñolista. Tämä perheomisteinen tila on tehnyt viinejä vuodesta 1995 lähtien ja se sijaitsee Kataloonian eteläisimmässä osassa DO Terra Altassa.

Ludovicus on tumman punaista hiukan violeteilla ja ruskeilla häivähdyksillä, sekä osittain sameahkoa. Tuoksussa on rusinoita, kevyttä tanniinisuutta ja marjoja, joista erityisesti mustikka ja vadelma nousevat esille. Maku on notkea ja tasapainoinen keskipitkällä pippurisella jälkimaulla.

Ylipäänsä varsin hyvä ja miellyttävä viini. Ei mitenkään äärimmäisen erikoinen, mutta tähän hintaan (taino siis 0 euroa tästä itse maksoin) varsin hyvä. Kanan kanssa Ludovicus ei ihan parhaiten toiminut, mutta voisin kuvitella tämän esimerkiksi grillatun possun kanssa olevan paikallaan.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/452527

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Blinit


Näin tammikuussa alkaa perinteisesti blinikausi. Syytä, että miksi juuri blinikausi on nyt en tiedä eikä Googlekaan oikein osannut kertoa. Kuitenkin ilmeisesti se alkaa jossain vaiheessa tammikuuta ja loppuu laskiaiseen, joka on tänä vuonna 8.3. Järkeilin, että se saattaisi johtua siitä, että kalat kutevat näihin aikoihin ja mätiruuat olisivat parhaimmillaan, mutta ainakin siika ja muikku kutevat molemmat loppusyksystä, jota ennen mäti on kerättävä, joten tämäkään ei selittänyt. Lisää tietoa mädistä voi lukea Kalatalouden keskusliiton sivuilta, mutta sitä ne eivät selitä miksi nyt on blinikausi.

Näin ollen ilmeisesti se on vain hyväksyttävä, että nyt on blinikausi ja tehtävä niitä, niinkuin kunnollisen veronmaksajan kuuluu auktoriteetteja kyseenalaistamatta. Itse olen blinejä tehdessäni kokeillut muutamaa eri reseptiä ja myös niiden yhdistelmiä. Viimeisin kokeilu oli Glorian Ruun ja Viinin numerosta 1/2009 olleella reseptillä, jossa blinitaikinan annetaan nousta pitkään jääkaapissa.

Paistamiseen blineille sopii parhaiten oikea valurautainen blinipannu, tai mieluiten kaksi, sillä näiden paistaminen on suht hidasta puuhaa. Tällä hetkellä Stockmannin kanta-asiakastarjouksena on Gensenin 13,5 cm halkaisijaltaan oleva blinipannu hintaan 12,50 euroa, joka on samanlainen kuin mitä itse olen käyttänyt. Sillä saa tehtyä juurikin tuollaisia paksuja ja isoja blinejä. Alkuruuaksi yksi kappale on riittävä, mutta pääruuaksi kaksi per henki on parempi. Nämä ovat parhaimmillaan suoraan pannulta tarjottuna, mutta jos haluat tehdä kaikki valmiiksi etukäteen, pidä blinit uunissa lämpimänä. Näillä Gensenin blinipannuilla tällä ohjeella tulee 8 bliniä.

Blinit

Päivä 1: juuri
3 dl maitoa
1 dl hapanta kermaa, piimää, kermaviiliä tai smetanaa
1/4 pala hiivaa
3 dl tattarijauhoja

Päivä 2: taikina
2 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
2 kananmunaa
(1 dl olutta ja 1 dl vehnäjauhoja)

Lisäksi
kirkastettua voita paistamiseen
2 prk smetanaa
200-300g mätiä
1-2 hienonnettua sipulia

Päivä 1: Mittaa maito ja hapanmaitotuote kulhoon. Murenna hiiva joukkoon. Vatkaa tattarijauhot seokseen. Peitä kulho ja jätä jääkaappiin kohoamaan vuorokaudeksi. Jos valmistat taikinan samana päivänä, kun tarjoat blinit, varaa taikinalle nousemisaikaa huoneenlämmössä ainakin 4-5 tuntia.

Päivä 2: Ota taikina huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista.

Viimeistele taikina hetki ennen paistamista. Lisää kohonneeseen taikinaan suola ja vatkaa vehnäjauhot ja maito joukkoon.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuiaiset. Vaahdota valkuaiset. Sekoita keltuaiset taikinaan. Lisää valkuaisvaahto kevyesti nostellen taikinaan.

Tilkka olutta antaa lisämakua blineille. Jos lisäät taikinaan olutta, lisää myös hiukan jauhoja.

Paista taikinasta paksuhkoja ohukaisia kirkastetussa voissa.

Tuo blinit tarjolle tirisevän kuumina mädin, smetanan ja hienonnetun sipulin kanssa.

Kirkastettu voi
Kuutioi voi ja laita se kattilaan. Sulata voi ja anna sen kiehahtaa kevyesti, kunnes sakka alkaa erottua.

Ota kattila liedeltä ja anna sakan valua kattilan pohjalle. Kaada kirkas voi varovasti toiseen astiaan.

Näitä ei ohjeessa ollut, mutta tässä pari lisävinkkiä paistamiseen: Lämpönä kannattaa käyttää keskilämpöä ja antaa noiden paistua hitaasti, jotta ne saa helpommin käännettyä. Blinit kannattaa kääntää vasta siinä vaiheessa, kun paistamaton puoli alkaa olle täysin hyytynyt, jotta ei sotke taikinaa joka paikkaan. Itse käytin 12 asteisella hellalla lämpöä 6-7, mutta oikea lämpötila riippuu hellasta. Ei kannata masentua, jos ensimmäinen vähän kärähtää, niin käy melkein aina. Kirkastettua voita kannattaa myös lisätä siinä vaiheessa kun kääntää, niin saa molemmille puolille hyvän pinnan.

Todella hyviä näistä tuli mutta mietin, että oliko se resepti mitä käytin viime vuonna parempi. Siihen tuli mm. olutta ja kananmunia enemmän ja maultaan blinit olivat maultaan hiukan katkerampia, mutta samalla hiukan ilmavampia ja rapeampia. Tällä reseptillä blineistä tulee taas pehmeämmän makuisia, muttei myöskään niin kuohkeita. Luulen, että teen tuossa laskiaisen tienoilla uudestaan blinejä ja tuolla toisella reseptillä, ja yritän saada sitten raportoitua tarkempaa analyysiä tänne. Tosin siinä vaiheessahan blinikausi on jo päättynyt...

perjantai 14. tammikuuta 2011

Tokyo 55:n sushibuffet


Aah sushibuffetit. Muistan kun vuonna 2006 olin vaimoni kanssa ensimmäisellä kahdestaan tehdyllä lomamatkalla New Yorkissa ja viimeisenä päivänä alkoi olla rahat molemmilla lopussa. Olimme kovien valintojen edessä, meillä oli rahaa käytännössä kahteen näistä kolmesta: Käydä Empire State Buildingin huipulla, käydä katsomassa HC-punkkia legendaarisella CBGB -klubilla tai käydä sushibuffetissa. Valinta oli aika helppo ja vielä jälkikäteen miettien oikea: Empire State Building sai jäädä odottamaan seuraavaa visiittiä tuohon maailman parhaaseen kaupunkiin. Se on kuitenkin yhä pystyssä toisinkuin tuo CBGB, joka suljettiin sitten myöhemmin samana vuonna. Ja eihän ihminen ilman ruokaa selviä.

Nojoo, nyttemmin sushibuffetteja on myös avattu Suomessa, joten ne eivät ihan niin eksoottisia ole enää. Keskiviikkona tuli käytyä yhdessä näistä, Töölöntorilla sijaitsevan Tokyo 55:n lounasbuffetissa. Itselleni Tokyo 55 oli aiemmin tuttu, kun duunipaikkani järjesti sen yhteydessä toimivassa Sushi Academyssa todella hyvän sushikurssin. Tähän kurssiin kuului myös alkuruuaksi itsetehtyjen sushien lisäksi pääruoka ja jälkiruoka, jotka olivat varsin hyviä.

Kuitenkaan varsinaisessa ravintolassa en ole käynyt syömässä, mutta päälisin puolin Tokyo 55 vaikutti ainakin hyvältä. Sisustus ja ilmapiiri on tyylikkään moderni ja sopivan japanilaishenkinen olematta kitchiä ja tämä toi lounaallekkin mukavat puutteet.


Tuon lounasbuffetin hinta on 15 euroa ja se on avoinna tiistaista perjantaihin kello 11-14 välillä. Susheina tarjolla oli lohi, rapu, kalmari ja mustekala -makeja, sekä lohi ja tonnikala -nigirejä, sekä muutama vähän erikoisempi nigiri. Lisäksi tarjolla oli miso keittioa, sekä kahta erilaista salaattia.

Itse skippasin salaatit täysin ja keskityin noihin susheihin. Tällaiseksi lounasbuffetiksi kala ja riisi oli yllättävän hyvälaatuista, tosin kalmari ja mustekala olivat selkeää pakastekamaa. Lohi ja rapu -makit olivat kuitenkin varsin hyviä, ja varsinkin raputempuran ympärille käärityt inside out nigirit olivat hyviä ja eivätkä lohi ja tonnikala versiotkaan pahoja olleet. Yksi miinus täytyy kuitenkin antaa, sillä wasabia oli aivan liikaa noissa lohi ja rapu -makeissa, jokaisen palan jälkeen silmät vaan vuoti ja nenä oli tulessa ja minulla on kuitenkin kohtuu hyvä wasabikestävyys. Jollekkin noviisille nuo saattavat olla yhtä tuskaa. Kuitenkin kun huomasin tämän, sai niistä sopivan wasabisia ottamalla osan wasabista pois kalan alta. Misokeittoa en kokeillut, koska olin ihan riittävän täysi kaikesta sushista niin päätin jättää väliin (muistakaa, se miso syödään lopuksi, ei alkuruuaksi).

Verrattuna esimerkiksi Fuji Villagen sushibuffettiin, on Tokyo 55:n vastaava mielestäni huomattavasti parempi ja muutenkin buffetiksi varsin hyvä, wasabin yliannostelusta huolimatta. Riisi ja kalan laatu tässä kuitenkin on tärkeimmät tekijät. Kuitenkin jos odottaa 15 euron hintaan saavan mahan täydeltä à la carte tasoista sushia, joutuu pettymään. Buffetit ovat kuitenkin aina buffetlaatuisia, vaikka tämä onkin sieltä paremmasta päästä.

Ja joo, oli se New Yorkin vastaava vuonna 2006 myös parempi kuin tämä.

torstai 13. tammikuuta 2011

Pekoniin kääritty kana ja sauce diable


Tässä on noille aiemmille molekyylikokkauksille pääruuaksi tehty setti. Kanareseptin bongasin Sillä sipuli -blogista, joka taas tämän on saanut ilmeisesti Kauppalehdestä. Siinä kanan kanssa tarjottiin BBQ-kastiketta, mutta itse halusin kokeilla jotain vähän erilaista kastiketta joten etsin Michel Rouxin Sauces -kirjasta sopivaa kastiketta kanalle, ja sieltähän löytyi: Sauce diable, eli paholaisen kastike. Lisukkeeksi tein näille karamellisoituneita porkkanoita, jotka tosin eivät ihan täysin onnistuneet, ja kvinoarisottoa (vai onko se sitten kvinottoa, kuulostaa tyhmältä).

Reseptiä on hiukan muutettu tuosta Sillä sipulin vastaavasta, sillä itse mm. käytin tuohon murekemassaan pieneksi leikattua rintafilettä, koska Reinin lihasta ostamani ruotsalaiset Bosarpin luomurintafileet olivat sen verran suurikokoisia, että niistä riitti myös murekemassaan. Lisäksi tein rullista hiukan isompia, kun taas alkuperäisessä ohjeessa suositeltiin kahden pekonin levyisiä.

Pekoniin kääritty kana ja sauce diable

2 broilerin rintafilettä
150 g broilerin lihaa (tai jauhelihaa)
150 g kermaa
10 g pinjansiemeniä
suolaa, pippuria, lehtipersiljaa
10 siivua pekonia
kelmua, folioa

Lisäksi
Sauce diablea
kvinoarisottoa

Nuiji rintafileet littanaksi.

Sekoita kerma ja loput lihat murekemassaksi yleiskoneessa tai sauvasekoittimella. Mausta kokonaisilla pinjansiemenillä, pippurilla ja hienonnetulla lehtipersiljalla.

Asettele 5 pekoninsiivua kelmulle. Levitä puolet murekemassasta pekonin päälle, nosta tämän päälle rintafilee ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääri kelmun avulla tiukaksi rullaksi ja kääri rulla vielä folioon karamelliksi. Toista operaatio ja tee toinen rulla lopuilla aineksilla. Laita jääkaappiin asettumaan.

Nosta rullat kiehuvaan veteen ja anna kiehua 30 minuutin ajan. Nosta pois ja anna vetäytyä hetken aikaa.

Poista kelmut ja folio ja paista pinnat kauniiksi ja rapeiksi.

Leikkaa puoliksi ja tarjoa kvinoarisoton ja sauce diablen kanssa.

Sauce diable
30 ml punaviinietikkaa
100 ml kuivaa valkoviiniä
20 murskattua valkopippuria
50 g silputtua shalottisipulia
1 yrttinippu, jossa 2 rakuunan oksaa
400 ml lihalientä
40 g voita kuutioituna
1 rkl silputtua kirveliä tai lehtipersiljaa
suolaa ja pippuria

Yhdistä viinietikka, valkoviini, valkopippuri, shalottisipuli ja yrttinippu kasarissa. Keitä kokoon keskilämmöllä kunnes nesteestä on jäljellä yksi viidesosa.

Lisää lihaliemi ja keitä hiljalleen kokoon 20 minuuttia, kunnes kastike on sopivan paksua. Siivilöi kastike ja vatkaa voi sekaan vähän kerrallaan. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kvinoarisotto
2 dl kvinoaa
2 pientä salottisipulia
8 dl kasvis- tai kanalientä
1 dl parmesaania
1 rkl voita
4 rkl rakuunasilppua
suolaa ja pippuria

Silppua sipulit hienoksi. Kuulota sipuleita voissa kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää kvinoa ja jatka kuulottamista pari minuuttia. Lisää kasvislientä vähän kerrallaan, kunnes kvinoa on sopivan al denteä. Lisää parmesaani ja mausta suolalla, rakuunasilpulla ja pippurilla.

Kana oli todella hyvää, joten suurkiitokset Sillä sipulille tästä. Kvinoarisotto oli myös ihan hauskaa. En tiennyt siihen oikeen etukäteen mitään reseptiä, mutta pussissa luki, että sitä voi käyttää kuten riisiä, joten ihan perus risottoreseptillä porskutin ja hyvää tuli. Tosin hiukan pienempi parmesaanimäärä olisi ollut myös ok.

Parasta tuossa oli kuitenkin sauce diable, joka sopi täydellisesti tuon kanan kanssa. Mietin, että mistä kastikkeen nimi oikein tulee kun ei siihen chiliä tai muuta tulista tule. Kuitenkin tuo valkopippuri tekee siitä yllättävänkin purevan mausteisen. Tuossa on ohje sellaisenaan, kuin se on kirjassa. Jos käyttää ohuempaa lihalientä, kuten itse käytin valmista Puljongin lihalientä, niin sitä kannattaa laittaa sitten enemmän (Puljongin lihaliemen tapauksessa tuplasti), tai keittää valmiiksi kokoon jonkin verran. Paksummalla lihaliemellä tuo ohje todennäköisesti pitää paikkaansa.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Wynns Coonawarra Chardonnay 2008

Kuvan toimitti Alko
Kun aiemmin totesin vastoin aiempia luulojani chardonnayn oivaksi rypäleeksi valkkareissa, päätin sitten ostaa vähän rohkeamminkin sokkona chardonnayta. Laiton Alkon hakukoneeseen rypäleeksi chardonnay ja ruuaksi "salaatit, kasvisruoka" (etsin siis valkoviiniä tälle halloumisalaatille) ja vaihtoehdoista tämä Etelä-Austraalialainen Wynns Coonawarra Chardonnay vuodelta 2008 vaikutti lupaavalta.

Väriltään viini on vihreään taittavavan keltainen ja läpikuultava, mutta tummempi verrattuna esimerkiksi moniin rieslingeihin ja cabernet sauvignoneihin. Tuoksussa heti aluksi nenään hyökkäsi voimakas hapokas tammi, mutta myös nurmikkoa ja passiohedelmämäistä kirpeyttä ja greipin karvautta. Maussa tuo tammisuus hyökkäsi myös heti aluksi todella runsaasti esille runsaan hapokkuuden kera peittäen alle muut maut. Jälkimaku oli pitkähkö ja leveä, sekä melko karvas.

Ensikokemus tästä oli ihan positiivinen ja tammisuus oli virkistävää, mutta pidemmän päälle se alkoi muuttua liian karvaaksi ja pahimmillaan jopa vehkeen makuiseksi. Vaimolleni tämä ei uponnut yhtään juurikin noista syistä. Ruoka tosin auttoi hiukan tähän. Tässä oli tietyllä tavalla juuri sitä samaa vehkeen makua, mitä aiemmin maistoin halvoissa chardonnayssa. Tätä makua tuli kuvattua aiemmin kiljuisaksi mutta olin väärässä, se on kiljua jossa on uitettu tammilastuja. Alko kuvaa tätä viiniä hennon tammiseksi, mielestäni tämän tammisuus on yhtä hentoa kuin saksalainen rekkamies. Ei tämä täysin pahaa ole, vaikkei hyvääkään ja joidenkin ruokien kanssa tämä saattaisi toimia, mutta salaatin kanssa tämä oli aivan liian tunkkainen.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/547627

Kopke 20 Years Old Tawny

Kuvan toimitti Alko
Sain tämän portviinin pikkujoululahjaksi tutuiltani (moi Matti ja Anne!). Tämä lahja sopivasti täyttikin minulla olleen portviinityhjiön, sillä olen viime aikoina alkanut mieltymään portviineihin, varsinkin vähän kypsempiin ja makeampiin, mutta en ole itse uskaltanut hankkia kun tuo luokittelujärjestelmä on ollut vähän epämääräinen ja pelottava. Nyt kun joku muu teki valinnan puolestani, niin tästähän on sitten hyvä aloittaa.

Tawny portit, mitä Kopkekin on, ovat sekoitettu Solera-prosessilla useammasta vuosikerrasta. Tawnyt ilman lisämäärettä ovat vähintään kolme vuotta tynnyrissä (tai Wikipedian mukaan kaksi), mutta yleensä hienommat tawnyt ovat luokiteltu 10, 20, 30 tai yli 40 vuotiaiksi. Tuo 20 vuotta ei tarkoita minimi-ikää, vaan sekoituksen "keskimääräistä" ikää. Jotta tämä olisi vielä epämääräisempää, tuo 20 vuotta ei välttämättä ole edes aidosti se keskimääräinen ikä, vaan enemmänkin se makuprofiili miltä 20 vuotiaan tawnyn kuuluisi maistua. Tässä on hyvä artikkeli, tawny porttien perusteista.

Kopke 20 Years Old Tawny on väriltään ruskean punainen, läpikuultavan konjakkinen ja tumman meripihkainen. Tuoksu on rusinainen, havumetsäinen ja hiukan mansikkainen. Alkoholi tuoksuu myös kevyen lämmittävästi läpi. Maku on moniulotteinen. Päällimmäisenä tulee esille rusinainen makeus ja pehmenneet tanniinit, ja taustalla jalohomeiset ja karvasmanteliset sävyt. Makukirjo toi mieleen hiukan toscanalainen jälkiruokaviini Vin Santon. Kokeilin tätä myös portviinin klassisen kumppanin, sinihomejuuston kanssa, joka korosti erityisesti viinin pähkinäisiä sävyjä.

Todella hyvä portviini ja voin ehdottomasti suositella. Pitää varmaan jossain vaiheessa lähteä käymään ihan hoodeilla Portugalin Douron laaksoon, niin pääsisi paremmin sisälle näiden hienouksiin. Siellä pystyisi surffaamaankin.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/364394

maanantai 10. tammikuuta 2011

Valkosuklaata ja mätiä (molekyyligastronomiaa 3)


Tämän tein jälkiruuaksi noille aikaisemmille molekyylikokkauksille (tein myös pääruuan, mutta se oli tavanomaisempaa kamaa). Nappasin idean tähän Hungry in Hogtown -blogista, joka taas oli keksinyt tämän molekyyligastronomiaguru Heston Blumenthalilta.

Tässä ruuassa nyt ei ole oikeastaan mitään kovin vaikeaa eikä tieteellistä kikkailua, mutta erikoisemman tästä tekee juuri tuo omituiselta kuulostava yhdistelmä. Sitä on ehkä vaikea etukäteen uskoa, mutta nuo sopivat todella hyvin yhteen. Valkoinen suklaa on niin voimakkaan makeaa, että pieni suolainen elementti siinä rinnalla vain korostaa makua, maistumatta kuitenkaan liian voimakkaan kalaisalta itsessään. Hestonhan sanoo, että tähän tulisi ehdottomasti käyttää aitoa kaviaaria, eli sammen mätiä. Sen on kuitenkin ylikalastuksen vuoksi sen verran epäeettistä, että en pysty suosittelemaan sen käyttöä kenellekkään. Itse käytin kirjolohen mätiä joka oli ihan ok, mutta parempaa olisi ollut oma suosikkini siian mäti.

Valkosuklaata ja mätiä

125 g valkosuklaata
30 g mätiä (esimerkiksi kirjolohen tai siian)

Sulata suklaa varovasti mikroaaltouunissa. Levitä suklaa veitsellä leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi ja siirrä kovettumaan jääkaappiin.

Leikkaa veitsellä tai kuumassa vedessä lämmitetyllä muotilla suklaasta paloja. Nosta mäti suklaapalojen päälle.

Tähän päättyi nyt tämän kertaiset molekyylikokkailut. Seuraavat postaukset ovat taas tavanomaisempia ruokia. Voisin nyt tähän loppuun kirjoittaa jotain suuria viisauksia molekyyligastronomian ja perinteisen ruuanlaiton suhteesta mutta en viitsi, se olisi niin nolkytlukua ja nyt on sentään 2011. Luulen kuitenkin, että pelkäksi kokeiluksi nämä eivät jääneet.

Parmesaanispagetti (molekyyligastronomiaa 2)


Tämä resepti on näiden molekyylikokkausten klassikko, jota mm. Tamperelaiset teekkarit tekivät Hesarin artikkelissa. Alunperin tämäkin taitaa kuitenkin olla Ferran Adrian kehittämä resepti. Tässäkin reseptissä reaktiot perustuu agar agar -jauheeseen, tosin valmistusmenetelmä on aika erilainen kuin edeltävässä suolakurkkukaviaarissa.

Tämän tekemiseen tarvitsee erikoisvälineiksi kaksi ruiskua, noin 1 metrin mittaisen pvc-putken ja harsovaipan. Itse tein tämän reseptin kahteen kertaan, ensin yritin tehdä tämän hyvänmaunrajalla.fi:n ohjeiden mukaan, mutta se ei vaan toiminut. Parmesaani ei liuennut veden sekaan, vaan parmesaani jäi klöntiksi, lisäksi agar agaria oli aivan liian paljon. Tästä syystä noudatin juuri tuota Ferran Adrian alkuperäistä ohjetta ja ainesosamääriä.

Yksi ero alkuperäiseen kuitenkin on, sillä itse en antanut rasvan erottua herasta. Kokeilin tätä, mutta mielestäni jäljelle jäänyt neste oli paremman makuista rasvaisena. Tuo agar agar määrä ei ihan noin tarkka mielestäni ole. Oma vaakani toimii vaan 1 g tarkkuudella, joten jouduin approksimoimaan tuon määrän.

Parmesaanispagetti

160 g parmesaanijuustoa
144 g vettä
1,6 g agar agar -jauhetta

Lisäksi
sitruunan kuorta
mustapippuria
balsamiviinietikkaa (Modenalaista)
oliiviöljyä

Lisäksi tarvitset
2 lääkeruiskua
1 metri pvc-putkea
harsovaipan tai tiheän siivilän
kulhollisen jäävettä

Raasta juusto. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää juusto. Sekoita tasaiseksi, ota pois liedeltä ja anna maun imeytyä 15 minuutin ajan. Erottele "hera" harsovaipan tai tiheän siivilän avulla parmesaanimassasta. Heraa pitäisi tulla hiukan yli 1 dl verran.

Mittaa 100 g heraa kattilaan. Kiehauta ja vatkaa joukkoon agar agar. Pidä lämpimänä, mutta älä anna kiehua. Ime seos ruiskuun ja kiinnitä ruiskun pää pvc-putkeen. Ruiskuta putki täyteen seosta ja upota putki jääveteen hetkeksi. Laita ylijäänyt seos takaisin kattilaan pysymään lämpimänä.

Ota putki pois jäävedestä. Purista ilman avulla spagetti lautaselle puhtaalla lääkeruiskulla. Ota uusi erä seosta toiseen ruiskuun ja toista, kunnes sinulla on riittävästi spagettia. Putken paksuudesta riippuen, tällä ohjeella pitäisi tulla noin 4 metriä spagettia. Säilytä spagetti jääkaapissa.

Ennen tarjoilua raasta lautasen päälle sitruunan kuorta. Rouhi päälle pippuria myllystä. Tiputa pipetillä muutama tippa hyvälaatuista balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä.

En tiedä tuliko yhtään samanlainen kuin El Bullissa, mutta se taitaa jäädä mysteeriksi kun El Bulli suljetaan tänä kesänä pariksi vuodeksi. Yritin viime vuonna saada varattua pöytää sinne, mutta aika toivotonta oli. Joka tapauksessa ihan hauska alkuruoka. Jos pääruoka on raskas niin tällainen kevyt annos voi olla juuri sopiva sitä ennen, ja jää tilaa enemmällekkin ruualle. Tai sitten hauskaksi väliyllätykseksi, sillä tämän voi kuitenkin tehdä hyvissä ajoin etukäteen.

Sitruunan kuoren kanssa kannattaa olla varovainen, sillä se on melko voimakkaan makuista ja saattaa peittää muut maut. Lisäksi jos tätä on säilyttänyt jääkaapissa, niin kannattaa ennen tarjoamista antaa spagetin ja lautasen hiukan lämmetä huoneenlämpöiseksi.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Suolakurkkukaviaaria, smetanaa ja hunajaa (molekyyligastronomiaa 1)


Viime perjantaina tuli molekyyligastronomia-blogin innoittamana kokeiltua vähän kokeellisempaa kokkausta. Olin kuullut tuosta blogista aikaisemmin, mutta jotenkin vasta nyt huomasin kuinka hyvä se on. Parasta blogissa on se, kuinka blogin pitäjä Turun yliopiston elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia kertoo perusteellisesti mitä kemiallisia reaktiota reseptien taustalla tapahtuu, ja näin todellakin ymmärtää esimerkiksi miksi suklaa pitää temperoida niinkuin se pitää. (Koska suklaan eri kidemuodot sulavat eri lämpötiloissa tietenkin, duh!) Tätä harvemmin resepteissä viitsitään selittää, jolloin ganachen onnistuminen on sitten ollut vähän niin ja näin. Nyt kun tietää mitä reaktioita suklaalta odotetaan ja miten ne toimivat luulen, että temperointi onnistuu huomattavasti paremmin.

Tästä, ja muutamasta muusta aiheen ympärillä pyörivästä blogista innostuneena päätin sitten itse lähteä kokeilemaan muutamaa reseptiä. Tässä viimevuonna omat kokkailuni noudattivat enemmän perinteistä linjaa ja huomasin varsinkin keskittyneeni paljon ranskalaisiin maalaisklassikoihin, joten tällainen modernimpi lähestymistapa oli aika virkistävää.

Molekyylikokkauksen pioneeri Ferran Adrialla on El Bulli ravintolassaan klassikkoannos melonikaviaari. En tiedä onko tämä ensimmäinen tämän kaltainen ruoka, mutta ainakin yksi tunnetuimmista. Itse kuitenkin halusin tehdä jotain vähän erilaista ja mietin, että suolakurkku makunsa puolesta voisi toimia kaviaarimaisena todella hyvin, joten päätin tarjota ne klassisesti smetanan ja hunajan kanssa. Tämän ruuan inspiraationa toimi myös Porvoon Ravintola Brasa, jossa oli melko samanhenkinen alkupala. Tosin siinä suolakurkku oli yksi suurempi pallo ja smetana ja hunajakin taisi olla tarjottu vähän kokeellisemmin.

Ferran Adria käyttää ohjeessaan alginaattia ja kalsiumkylpyä, mutta itse hyytelöin kaviaarin agar agar jauheella, jota minulla oli jäänyt yli joulun marmelaadeista. Molekyyligastronomia -blogissa on kokeiltu tätä puolukkakaviaarin muodossa. Agar agar -jauhe on kasvisperäinen hyytelöimisaine, jota käytetään erityisesti marmelaadien tekoon. Se pystyy hyytelöimään seoksen 0,24-3% pitoisuuksissa, ja se hyytyy nopeasti 35-45 C asteessa. Tämän lisäksi se sulaa vasta 80-90 C asteessa. Lisää tietoa täältä ja täältä.

Suolakurkkukaviaaria, smetanaa ja hunajaa
4 suolakurkkua
4 g agar agar -jauhetta
3 dl öljyä

Lisäksi
1/2 prk smetanaa
2 tl hunajaa

Lisäksi tarvitset
lääkeruiskun
sideharsovaippa

Kaada öljy korkeaan juomalasiin ja nosta lasi pakastimeen.

Paloittele suolakurkut hiukan pienemmiksi ja laita tehosekoittimeen. Aja tehosekoittimessa hienoksi. Nosta suolakurkkumassa sideharsovaippaan ja purista kaikki neste kulhoon. Suolakurkkumehua pitäisi tulla hiukan yli 200 g.

Mittaa 200 g suolakurkkumehua kattilaan ja kiehauta. Vatkaa agar agar joukkoon. Seoksen agar agar pitoisuuden tulisi olla 2%.

Nosta öljylasi pakastimesta ja laita se kulhoon jäähauteeseen. Ime suolakurkkumehua jonkin verran lääkeruiskuun, ja purista mehua tippa kerrallaan kylmään öljyyn. Osuessaan kylmään öljyyn mehu hyytelöityy "kaviaariksi". Siivilöi kaviaari öljyn pohjalta pois ja huuhtele kylmässä vedessä.

Ime lisää mehua ruiskuun ja jatka, kunnes mehu loppuu. Jos öljy jäähtyy liikaa, laita se takaisin pakastimeen joksikin aikaa. Jos kaviaarit epäonnistuvat, ne voi nesteyttää uudelleen kattilassa. Säilytä valmis kaviaari jääkaapissa.

Tarjoa smetanan ja muutaman hunajatipan kanssa.

Ihan hauskoja näistä tuli. Tosin tuolla alginaatti-kalsiumkylvyllä niistä tulee enemmän kaviaarimaisia, kun sisus jää löysäksi ja vain kuori hyytyy. Agar agaria käyttäen nämä hyytyvät läpi asti. Alginaattikylvyn ongelma on vaan siinä, että se ei pysty hyydyttämään kovin hapokkaita seoksia, kun taas agarin avulla hapokkaammatkin seokset onnistuu mutta tulos on marmelaadimaisempi.

Melko työlästä tosin noiden palleroiden tekeminen myös on, joten kovin suurelle ihmismäärälle en näitä lähtisi tekemään. Tuolla alginaatilla se saattaa myös olla hiukan helpompaa.

Molekyylikokkaajan välineistöä: Lääkeruiskuja saa apteekista, pvc-putkea (ei tarvi tässä reseptissä) Etolasta ja söpö sideharsovaippa Ekolosta.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Jackson Estate Sauvignon Blanc Stich 2010

Tipattoman tammikuun kunniaksi lisää viiniarvioita, tosin tämäkin on viime vuoden puolella jo nautittu. Uusi-Seelantilainen Sauvignon Blanc, jonka valitsin kokeiluun kun se oli sopivan hintainen ja Viini-Virén sattui sitä kehumaan.

Väriltään Stich on todella vaalean keltainen ja hiukan vihertävä. Tuoksu on hedelmäinen jossa erityisesti erottuu omena ja apprikoosi. Nurmikkoa ja lehtiä löytyy runsaasti, mutta sauvignon blanciksi kuitenkin melko maltillisesti. Maku oli hedelmäinen, pähkinäinen, yrtteisä, ja kevyen ja miellyttävän hapokas. Maussa sauvignon blancmaisuus myös toistuu vähän vahvemmin, mutta silti se on tämän rypäleen edustajaksi vähän epätyypillinen.

Kaikenkaikkiaan ihan ok viini. Itse ehkä olisin toivonut enemmän tyylilleen ominaista viiniä, mutta tällaisenaankin varsin mukiin menevä. En ehkä ihan Viini-Virénin pisteisiin yhtyisi, mutta toisaalta eipä hän väärässäkään ole tätä kehuessaan.

torstai 6. tammikuuta 2011

Halloumisalaatti avokadon ja verigreipin kera


Salaatit on aina ollu vähän vaikeita mulle. Periaatteessa ne on ihan hyviä, mutta kaikkina muina vuodenaikoina paitsi kesällä monet perussalaatti raaka-aineet kuten tomaatit ja kurkut on melko shittiä. Nyt kuitenkin vaimoni ehdotti, että tehtäisiin halloumijuustosalaatti niin mietin miksi ei. Vaihteeksi voisi syödä jotain kevyempää.

Yksi syy mikä myös innoitti tekemään salaattia oli se, että siitä sai hyvän tekosyyn juoda valkoviiniä ja istua sohvalla ja katsoa leffaa (How to train your dragon) sitten sen kanssa. Mielestäni on luonnollista juoda ruuan kanssa olutta tai viiniä, sillä se sopii sen kanssa hyvin ja näinhän on tehty jo vuosisatojen ajan. Onneksi suomalainen kukkahattutäti muistaa kertoa, että tämä on väärin, erityisesti näin tammikuussa! Aivan loistavaa alkoholikasvatusta, joten muistetaan nyt kaikki olla edes se pari viikkoa ilman alkoholia, että voidaan vetää ihan hirveät perseet helmikuussa. Jos ei muuten, niin vaikka lapsien vuoksi. Eiväthän ne kuitenkaan edes saaneet alkoholitonta joulua!!

Googlailin pari reseptiä ja innostuin hiukan lisää kun tajusin, että raaka-aineinahan voin käyttää ihan rauhassa lähes pelkästään etelänmaista roudattuja hedelmiä ja raaka-aineita mauttomien ja kasvihuoneessa kasvaneiden kotimaisten sijaan. Eli lähiruoka on tästä kaukana, mutta aika vaikea se on lähiruuan nimeen vannoa kun pakkanen paukkuu ja Helsingissä yritetään rikkoa lumiennätyksiä. Ja tätä vielä kehdataan kutsua lottovoitoksi!

Joten, tässä tämä resepti. Ainoa kotimainen raaka-aines tässä nyt oli luomutammelehväsalaatti, kaikki muu, avokadot, greipit, pähkinät, viinirypäleet on roudattu ties mistä. Halloumikin oli ruotsalaisen Fontanan kreikassa valmistettua luomuhalloumia. Käytin tähän pohjana netistä foorumilta löytämääni reseptiä, mutta muutin raaka-ainemäärät ja kastikkeen omanlaisekseni.

Halloumisalaatti avokadon ja verigreipin kera


300 g halloumijuustoa
2 ruukkua tammenlehväsalaattia
2 avokadoa
2 verigreippiä
150 g viinirypäleitä
1 dl cashewpähkinöitä
2 tl juustokuminaa

Kastikeeseen
3 rkl verigreippimehua
1,5 rkl oliiviöljyä
2 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen grillivastuksella. Revi tammenlehväsalaatti pohjaksi salaatille. Leikkaa verigreipin kansi ja pohja pois, leikkaa kuori greipistä irti ja lopuksi leikkaa greipistä kalvojen välistä lohkoja (katso vinkki). Purista jäljelle jääneestä greipeistä mehut talteen kastiketta varten. Leikkaa viinirypäleet puoliksi.

Paahda cashewpähkinöitä kuivalla paistinpannulla muutama minuutti, kunnes ne saavat hiukan ruskeita pilkkuja. Varo kuitenkin polttamasta niitä.

Tee kastike. Vatkaa ainesosat kulhossa tasaikseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa enemmän suolaa tai pippuria.

Leikkaa halloumi 1 cm paksuiksi viipaleiksi. Jauha juustokumina morttelissa hienoksi ja ripottele halloumiviipaleiden päälle. Paahda juustoa uunissa grillivastuksen alla, kunnes ne saavat hiukan väriä pintaan.

Leikkaa paistumisen aikana avokado puoliksi, irroita toisesta puolikkaasta siemen ja koverra hedelmäliha irti ruokalusikalla. Leikkaa avokado lohkoiksi ja asettele salaatin päälle. Jos leikkaat avokadon liian aikaisin, avokado saattaa tummua.

Kun halloumi on valmista nostele salaatin ja avokadon päälle viinirypäleet ja verigreipin lohkot. Nosta niiden päälle halloumiviipaleet ja aivan päällimmäiseksi pähkinät. Lusikoi kastiketta päälle.

Vinkki: Tässä Serouseats.comin loistava ohje greipin segmentoinnille.


Yksi tunnustus tässä täytyy tehdä. En itse tehnyt halloumia tuolla tavalla, vaan kokeilin jossain muissa resepteissä suositeltua kuivalla pannulla paahtamista. Tämähän käytännössä aiheutti sen, että halloumi alkoi sulamaan pannulla. En tiedä johtuiko tämä valmistustavasta vai käyttämästäni halloumista. No, koska en jaksanut enää alkaa nälissäni alkaa lämmittämään uunia, keksin sitten polttaa halloumijuuston pintaa tohottimella. Hyvää tuli.

Tuo uunissa grillivastuksen alla lämmittämis -ohje on otettu Voisilmäpeliä -blogin tästä ohjeesta.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Yalumba Y series riesling 2009

Kuva Alkolta.
Aiemmin riesling oli suosikkirypäleeni ja luulen, että tälläkin hetkellä se monien suomalaisten ykkösrypäle valkoviineissä. Vaikka chardonnay on yhä yleisin rypäle Alkon valkoviineissä, tulee riesling heti kakkosena perässä. Alunperin riesling oli saksalainen rypäle Rheinin joen viinialueilta, mutta myös Ranskan Alsacessa se on yleinen kasvatettu ja nykyään myös monet uuden maailman viinitilat kasvattavat sitä. Rieslingin sanotaan ilmentävän kasvualustaansa, tai viinitermeinä "terroiriaan" erittäin paljon, mutta silti riesling viineissä on tietynlaisensa oma mineraalinen ja raikkaan omenainen ja hunajainen maku.

Oma riesling intoiluni on hiukan vähentynyt, mutta kyllä hyvä riesling aina maistuu. Tämä Austraalialainen Yalumba Y series riesling on viininä tuttu minulle jo useamman vuoden ajalta ja joskus aiemmin tämä oli yksi suosikkivalkoviineistäni. Kuitenkaan viime aikoina en ole tätä ostanut, sillä Alkossa on paljon muitakin hyviä ja mielenkiintoisia valkoviinejä. Mutta, joulupukki toi duunipaikan joululahjojen kautta yhden pullollisen niin päätin sitten korkata tämän joulupäivän tähteiden kanssa.

Väriltään Yalumba Y series riesling vuodelta 2009 oli läpikuultavan keltainen pienellä vihreällä häivähdykseltä. Tuoksu oli yrttinen, mineraalinen ja kevyen omenainen. Maku oli mineraalinen, keskihapokas ja raikas. Hapokkuus korostui kalaruokien kanssa.

Kyllä Yalumba Y series riesling yhä maistui hyvälle, mutta ei tämä mitään erityisen suuria tunteita herättänyt. Paremmin tämä ehkä sopisi kuumana kesäpäivänä nautiskeluun. Näin talvisin kaipaan vaan hiukan tuhdimpaa valkoviiniä.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580607

Château Dereszla Tokaji Aszú 5 Puttonyos 2005

Kuva Alkolta.

Unkarilaiset viinit ovat minulle jääneet melkolailla paitsioon. En ole edes kuuluisaa Erkin Pikakivääriä maistanut. Tokajit ovat kuitenki se yksi poikkeus sääntöön, vaikkei näitäkään ole paljoa tullut juotua. Muutenkin jälkiruokaviinejä tulee ihan liian vähän juotua, vaikka ne ovatkin yleensä aivan parhaita. Tästä syystä kovinkaan paljoa asiantuntemusta näiden arviointiin minulla ei ole. Yleensä kaikki ovat olleet todella hyviä. Ehkä tässäkin maku kehittyy. Joskus olin myös sitä mieltä, että kaikki punaviinit ovat hyviä tai vähintään juotavia, kunnes maistoin J.P. Chenetin Cabernet-Syrahia. Hyi helvetti.

Aszú Tokajit ovat ehkä Unkarin arvostetuimpia viinejä. Minun Unkarilainen duunikaverini sanoi, että parhaita ei edes saa Alkosta, johtuen niiden suuresta vaihtelevuudesta vuosikertojen välillä ja Alko taas haluaa tasalaatuista ja makuista. Tällä hetkellä Alkosta saa kahta makeaa Tokajia, joista itse ostin sitten joulun jälkiruokien seuraksi kalliimman 5 puttonyosin Château Dereszla Tokaji Aszú 2005:n. Puttonyos on luku, joka mittaa käytännössä sokerin sokerin määrää viinissä, mitä suurempi luku sitä makeampi. Wikipediassa lisää tästä.

Château Dereszla Tokaji Aszú 5 Puttonyos on väriltään hunajan kultaista pienellä meripihkaisella häivähdyksellä. Tuoksu on hedelmäinen, hiukan hapokas, nektariininen ja jalohomeinen. Maku on makea, miellyttävän hapokas, nektariininen ja aistin siitä myös hiukan energiajuomaisia sävyjä.

Todella hieno jälkiruokaviini ja jos ei minun suositustani usko oli pullon kyljessä tarra, jossa luki tämän saaneen 93/100 Winespectatorissa. 23,30 euron hintakaan ei loppupeleissä ole mikään älyttömän kova ottaen huomioon 0,5 litran pullokoon. Tääm pullokoko on myös minun mielestäni jälkiruokaviineille sopivampi kuin yleisemmin käytetty 0,375 litran pikkupullo.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/555586

Cecilia Beretta Picàie Rosso 2007

Kuva täältä.
Pahoittelut, ei vieläkään ruokapostauksia. Minulla on iso kasa viinimuistiinpanoja viime vuodelta, joita en ole kerennyt blogata niin laitan niitä nyt tässä ihan vaan tipattoman tammikuun kunniaksi.

Tämän viinin ostin Arkadian Alkon myyjän suosituksesta joulun pääruokien pariksi. Cecilia Beretta Picàie Rosso on Italian Veronasta, joka on tunnettu DOCG viineistään Soavesta, Valpolicellasta ja Amaronesta. Picàie on kuitenkin niinsanottu IGT viini, eli se on tuotettu Venetossa mutta käytetyt rypäleet eivät ole niitä perinteisiä. Sen tosin näkee jo Picàien rypälesekoituksesta, jossa on käytety Venetolle ominaisen Corvinan lisäksi kansainvälisempiä Merlot'a ja Cabernet Sauvignonia.

Väriltään Cecilia Beretta Picàie Rosso 2007 oli tumman punainen ja violettiin taittava, sekä hiukan ohuehkon läpikuultava. Tuoksu oli pippurinen, mausteinen, tanniininen ja tumman marjainen kevyellä vaniljaisella taustalla. Maku oli lämmittävän mausteinen, keskitäyteläinen, hedelmäinen ja notkea.

Ylipäänsä tämä Veronalainen oli oikein hyvä ja mukavan tasapainoinen. Aika modernihkon hedelmäinen maultaan, ainakin jos vertaa perinteisiin Italian Toscanalaisiin. Joulupossun kanssa tämä ei ollut ihan parhaimmillaan ja tanniinit korostuivat hiukan liikaa. Nautiskeluviininä taas toimi paljon paremmin ja voisin kuvitella, että joidenkin naudanliharuokien kanssa varmasti menisi hyvin, vaikkei tämä mikään pihviviini olekkaan.

Alkosta tätä saa tilausvalikoimasta, tai Arkadian Alkon hyllystä 19,99 euron hintaan.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Ravintola Manala


Juhlin uuttavuotta aattona Helsingin Manalassa. Manalahan on siitä hieno ja poikkeuksellinen paikka Helsingissä, että sen keittiö on auki joka päivä neljään asti yöllä. Tästä syystä tämä tuli myös valittua uudenvuoden aatoksi ravintolassa, sillä melkein kaikkialta muualta olisi heitetty ulos 23:00. Tämä myöhäinen aukiolo aika on tullut myös aikaisemmin havaittua hyväksi, kun eräänkin baarikeikan aikana pari vuotta sitten alkoi kello kahden aikaan yöllä tekemään mieli etanoita, ja Manalastahan niitä saa! Jopa 12 etanan pattereina.

Manalassa on tullut itseasiassa käytyä jo kaksi kertaa tänä vuonna muutenkin. Olin myös alkusyksystä siellä anopin, vaimoni ja hänen siskojen kanssa syömässä, eli tiedossa on poikkeuksellisen paneutunut arvio.

Manalan ruoka on suomalaishenkistä bistroruokaa, eli listalta löytyy poronkäristystä, tattikeittoa, wieninleikettä kuten myös kansainvälisempiä bistroklassikoita kuten pippuripihvi ja gratinoidut etanat. Pizzaakin listalta saa. Sisustusta voisi kuvata sanalla osakuntahenkinen, eli samanhenkistä kuin Helsingin yliopiston osakuntatiloissa tauluineen ja klassisine huonekaluineen. Noh, omistaahan Manalan HY:n pohjalaiset osakunnat, joten ei mikään yllätys.

Itse otin ruuaksi alkuruuaksi tattikeiton ja pääruuaksi maustehärkää. Edeltävällä visiitillä tuli myös kokeiltua grillattua villisikaa. Tattikeitto oli ihan hyvää, tosin se olisi ehkä kaivannut enemmän suolaa, sillä siinä oli hiukan häiritsevä imelä taustamaku. Lisäksi krutongit näyttivät olevan valmistavaraa, ne olisi voinut korvata jollain vähän innovatiivisemmalla.

Pääruuaksi otin isoon nälkään, tai kahdelle hengelle tarkoitetun maustehärän, jossa sanottiin olevan 400 g:n marmoripihvi. Pitihän tämä nyt sitten kokeilla yhdelle hengelle, kun hintakin näin isolle annokselle ei ollut mitenkään erityisen paha, 31,3 €. Liha oli hyvää ja sitä oli todellakin riittävästi, mutta olin hiukan pettynyt kun se oli päällystetty sipuli-pekonipaistoksella, jonka vahva pekoninen maku oli hiukan ristiriitainen ja voimakas ulkofileen kanssa. Jotenkin kuvittelin annoksen kuvauksesta, että se olisi sivulla eikä koko annosta olisi peitetty sillä. Lisukkeena tuli kulho valkosipuliperunoita, jotka olivat ihan ok tasoa, mutta jäivät kauaksi esimerkiksi Cellan uskomattoman hyvistä vastaavista.

Aiemmin syömästäni villisiasta minulla ei ole aivan yksityiskohtaisia muistikuvia, mutta se oli ihan hyvä annos, mutta kärsi tietystä tasapaksuudesta ja liha olisi voinut olla paremminkin valmistettua. Jälkiruokaa en tällä kertaa jaksanut, mutta ne näyttivät olevan ihan syötävän oloisia. Listalla myös kehutaan osan jäätelöistä olevan itsetehtyä, mistä plussaa.

Manalan viinilista on melko suomalaista perustasoa. Tosin erikoisvalikoimassa on muutama mielenkiintoisempi viini, ja myös Ferran Adrian Estrella Damm Inedit olut ja olisi ehkä pitänyt valita juomat sieltä. Hauskana anekdoottina, Manalahan oli myös vähän aikaa sitten julkisuudessa siitä, että Sauli Niinistö oli huudellut viereiseen pöytään Timo Kallille. Mekin noudatimme puhemiehen esimerkkiä, kun muutama tuttava sattui olemaan myös viettämässä uutta vuotta viereisessä pöydässä. Tästä huolimatta emme päässeet uutisiin, vaikka meilläkin oli pöydässä "normaalit ruokajuomat".

Alkujuomaksi valitsimme Tarapacá Brut Chardonnayn ja viiniksi Peter Lehmann Wildcard Shiraz. Tarapacá oli ihan ok kuohuviiniä, mutta Wildcard Shiraz oli melko heikko, varsinkin kun odotti parempaa Peter Lehmanin todella hyvien Barossa Shirazin ja Stonewell Shirazin perusteella.

Viinilistan tavoin myös palvelu oli aika perustasoa. Sillä sipuli kuvaili sitä hiukan ontuvaksi, jota se alkusyksyn visiitillä olikin. Nyt kuitenkin uuden vuoden aattona se oli yllättävän hyvää, tosin aina suuremmassa seurueessa harvemmin ehtii kiinnittää niin paljoa huomiota palvelun tasoon. Kuitenkin kaikki toimi suurinpiirtein, paitsi
pari ruokaa tuli hiukan eri aikaan ja yhden jälkiruuan perään taidettiin joutua kyselemään.

Kaikenkaikkiaan manala on ihan kiva ravintola ja voittaa Helsingin keskustan perus ketjusyöttölät. Erityiskiitokset Manalalle voikin antaa juuri S-mafiaan ja muihin ketjuihin kuulumattomuudesta ja myöhäisistä aukioloajoista. Parhaimmillaan Manala on juurikin silloin kun haluaa vähän myöhemmin syödä jotain astetta parempaa yöruokaa, mutta voi sitä suositella normaaleinakin aukioloaikoina.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuoden 2010 parhaat

Tällaisia listauksia on aina mukava tehdä. Mikä on vuoden paras levy, vuoden paras elokuva, tai koska tämä on ruokablogi niin vuoden parhaat ruuat, viinit, oluet ja niin edespäin. Vähän vaikea näitä oli päättää ja koska aloitin blogin pitämisen vasta toukokuussa, jäi moni hyvä ruoka, viini ja olut ilman muistiinpanoja. Sinänsä juuri tästä syystä tämän blogin pitäminen on ollut itselle hyödyksi juuri päiväkirjan muodossa. Muistaa mitä on syönyt ja juonut, ja erityisesti tietää kuinka onnistuneita ne olivat ja kaipaavatko reseptit jotain säätöä jälkikäteen.

Mutta pidemmittä puheitta asiaan. Keittiönatsi presents vuoden 2010 parhaat...

Paras punaviini: Seghesio Old Vinie Zinfandel 2006
Mietin, että pitäiskö tähän yrittää etsiä jotain hyvää hinta-laatusuhdetta ja viini noin 10 euron hintaluokassa, mutta toisaalta tämä oli selkeästi paras niin miksi valita parhaaksi jokin vähäisempi rypälemehu. Join tätä ensimmäisen pullon biff rydbergin kanssa syksyllä ja tapaninpäivänä toisen pullon poron kanssa. Varsinkin poroviininä tämä oli aivan upea ja maku todella moniulotteinen ja miellyttävän marjainen, olematta tasapaksua marjamehua. Laadukkaita Zinfandeleja ei Alkosta oikein tuppaa samaan ja tämäkin on tilausvalikoiman kamaa, mutta Arkadian Alkon hyllystä pitäisi tätä olla muutama pullo.

Paras valkoviini: Te Mata Chardonnay Woodthorpe Vineyard 2008
Valkoviiniä tuli juotua paljon kesällä, mutta en sitten tehnyt niistä muistiinpanoja, josta syystä näiden osuus on jäänyt blogissa melko vähäiseksi. Kuitenkin näistä mitä join ja muistan, on tämä ollut ehdottomasti paras ja toimi mukavana lähtökohtana omalle chardonnay innostukselle. Apprikoosista ja appelsiinista happoa, vastaleikattua nurmikkoa pitkällä jälkimaulla. Rasvaisen lohen kanssa varmasti paikallaan.

Paras kuohuviini: Drappier Grande Sendrée 2004
Vuosikerta samppanja aivan uskomattoman hyvällä hinta-laatusuhteella. Runsas, leveä ja voilla voidellun paahtoleipäinen tyylikäs samppanja. Hatunnoston arvoista on myös Drappierin pyrkimys tuottaa samppanjansa mahdollisimman luonnonmukaisesti, vaikkei se ihan täysin sertifioituun olekkaan pystynyt.

Paras olut (ravintolat): Pikkulintu Triple IPA
Saatoin juoda vuoden aikana ehkä maultaan parempia oluita Pikkulinnussa, mutta jotenkin tämän oluen rohkeus ja erilaisuus tekivät tästä vuoden parhaan oluen (voittaen myös Alkon oluet). Upea teko pikkulinnulta tilata Grassrootsilta näinkin rohkea olut, joka ei varmasti miellytä kaikkia. En tiedä saako tätä enää Pikkulinnun hanasta, mutta koska tämä myös oli yksi parhaista juomistani double (tai no siis triple) ipoista, niin olisi synti jättää tämä vain kertakokeiluksi.

Paras olut (Alko): Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel
Periaattessa perusvalikoimassa jo pitkään ollut Nøgne Ø #100:n on parempi olut, mutta jos halutaan puhua juuri tämän vuoden uutuuksista, niin tämä vie voiton. Vahva ja upean makuinen imperial stout, johon on käytetty niin sanottua näätäkahvia, eli siis vietnamilaisten sivettikissojen paskomista pavuista tehtyä maailman kalleinta (ainakin jonkin lähteen mukaan) kahvia. Tämä olut on myös arvosteltu ratebeerissä maailman 28. parhaaksi olueksi.

Paras ravintola: Ravintola Brasa
Myös tämän parhaan kanssa joutui hiukan miettimään valintakriteerejä. En oikeen tiennyt voinko esimerkiksi laittaa tähän Japanissa sijaitsevaa kolmen michelin tähden Esakia tähän, tai toisaalta alkuvuodessa häämatkalla Costa Rican Mal Paisissa sijaitsevaa Las Piedrasia, jonka grillattu possu oli ehkä parasta ikinä syömääni. Kuitenkin nämä olivat tietyssä mielessä suomalaisille aika marginaalisia kohteita, joten valitsin parhaaksi ravintolaksi Porvoossa Kulloonkylässä sijaitsevan Brasan. Jotain tämän ravintolan hyvyydestä kertää, että parhaudesta kilpailivat Chez Dominique ja Luomo, joissa myös kävin tänä vuonna. Käytännössä se mitä minulla on Brasasta sanottavaa, voi lukea arvostelusta. Brasa on suljettu aina talvisin, mutta avataan taas keväällä 2011, joten voin ehdottomasti suositella siellä käymistä, hiukan syrjäisestä lokaatiosta huolimatta.

Paras itsetehty ruoka: Siansorkka Pierre Koffmanin tapaan
Tämä oli melko helppo valinta loppupeleissä. Jos pelkkää makua pitäisi arvioida, ei tämä ehkä ollut se kaikkein paras, mutta tämä oli ennen kaikkea jännittävin, hauskoin, upeimman näköinen ja myös erittäin hyvän makuinen. En yhäkään voi suositella sorkkaa, kuin kaikkein harrastuneimmille foodieille, mutta toisaalta ei tässä ole tarkasti ohjeita noudattamalla hirveästi mahdollisuutta epäonnistumiseen, niin miksi tätä ei sitten tekisi. Onhan ohje kuitenkin alunperin Marco Pierre Whiten, joka on paras!

Ja okei, koska tosiaan näitä vuoden paras listauksia on tosi kiva tehdä, niin tässä myös:

Vuoden paras levy: Watain, Lawless Darkness
Vuoden paras elokuva: Machete
Vuoden paras tietokonepeli: Fallout 3 - New Vegas

Nämä saakoot perustella itse itsensä.