keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kanttarelli-sipulipiirakka


Tänään se sitten alkoi, syksy. Vaikka termisesti kesä taitaa jatkua vielä parin viikon ajan, niin ei se hirveästi lohduta täällä kylmässä ja harmaassa vedenpaisumuksessa.

Nyt voikin haikeana muistella kaikkia niitä kesäisiä ruokia, mitä tuli aivan liian vähän syötyä kesän aikana. Mansikoita, vadelmia, tuoreita kasviksia, parsaa, raparperia ja niin edespäin. Vaikka kaikkien noiden kanssa tuli useamman kerran herkuteltua, tuntuu se silti liian vähältä.

Onneksi ennen talven pulakautta pientä lohtua tuo ehkä suurin kasvisperäinen kausiherkku näin syksyisin, eli sienet. Tällä hetkellä parhaimmillaan tuntuu olevan kanttarellit ja teinkin näistä arki-iltoja piristämään piirakan.

Reseptin otin vähän modattuna aiemmin blogaamastani sipulipiirakkareseptistä, jota vähän modasin sopimaan paremmin sienipiirakalle.

Lopputulos oli aivan mahtava. Tämän kun nauttii hyvän valkoviinin tai oluen kera niin syysvitutus helpottaa välittömästi. Lisäksi jos malttaa säilyttää tästä edes pienen palan, niin tämä on seuraavana päivänä vielä parempaa.

Kanttarelli-sipulipiirakka

Pohja
3 3/4 dl vehnäjauhoja
150 g pehmennyttä voita
1 kananmuna
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 rkl maitoa

Täyte
400 g sipulia viipalaina
1 l kanttarelleja silputtuna
1+1 rkl voita
1+1 rkl öljyä
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
2 kanamunaa
1 prk (120 g) ranskankermaa
50 g koskenlaskijaa kuutioina
1 tl suolaa
1/2 tl jauhettua muskottia
1 dl raastettua maukasta juustoa (esim. comtéa tai parmesaania)
1 rkl voita

Lisäksi
4 dl kuivattuja herneitä

Tee ensiksi pohja: Laita kuivat aineet tehosekoittimeen ja lisää voi kolmessa erässä kuutioina, ajaen seoksen voin lisäämisen välillä tasaiseksi sykäyksittäin. Lisää kananmuna ja vatkaa seos nopeasti tasaiseksi. Lisää maito. Pyöritä taikina palloksi ja kääri kelmuun. Säilytä jääkaapissa tunnin ajan.

Tee seuraavaksi täyte: Kuori ja lohko sipulit. Kuullota sipuleita 1 rkl voita ja 1 rkl öljyä seoksessa miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen, kunnes sipuli on pehmeää ja kullankeltaista, noin 1 tunti. Mitä pidempään haudutat, sitä maukkaampia sipuleista tulee.

Laita loput voi 1 rkl voita ja 1 rkl öljyä paistinpannuun ja kuulota kanttarelleja kunnes niistä alkaa vesi irtoamaan. Lisää kanttarellien joukkoon haudutettu sipuli ja koskenlaskija. Anna hautua kunnes juusto on sulanut. Ripottele jauhot seokseen ja sekoita hyvin. Anna jauhojen kypsyä muutama minuutti. Siirrä seos jäähtymään.

Painele taikina jauhotetuin käsin piirakkavuoan (Ø n. 23 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Peitä piiraspohja leivinpaperilla ja nosta kuivatut herneet paperin päälle. Esipaista pohjaa uunissa 8 minuuttia. Poista herneet ja paperi ja jatka paistamista 2-4 minuuttia.

Viimeistele täyte: Yhdistä kananmunat, ranskankerma ja mausteet keskenään. Lisää sipulit, (pekoni) ja puolet juustoraasteesta joukkoon. Kaada seos esipaistetulle piirakkapohjalle.

Ripottele loput juustoraasteesta päälle. Lisää voi pieninä nokareina piirakan pinnalle.

Paista piirasta uunin keskitasossa noin 25 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja kaunniin kullanruskea.

maanantai 29. elokuuta 2011

Moët & Chandon Ice Imperial


Aina välillä miettii mitä LVHM:llä mietitään tänä päivänä.

Klassisesti siinä vaiheessa kun luksusbrändit haluavat kasvattaa markkinaosuuksiaan, on laajentumissuunta ollut kohti tavallisia kuluttajia. Tämä vaan yleensä kusee siinä vaiheessa kun brändistä tulee riittävän suosittu tavisten ja muiden epätoivottujen keskuudessa. Tästä hyvä esimerkki on Burberry, jonka brittiläinen alaluokka, chavit, omi brändikseen. Yritä siinä esittää luksusta, kun jalkapallohuligaani on päästä varpaisiin merkkisi (feikki)kuosissa.

Kuva täältä.
Ehkä hälytyskellojen olisi pitänyt alkanut soida siinä vaiheessa kun perinteisten duffelitakkien ja trenssien lisäksi Burberry päätti alkaa käyttää klassista kuviotaan bikineissä ja lippalakeissa.

Jotenkin tuntuu, että sama tulee tapahtumaan pikkuhiljaa LVHM:n näkyvimmille brändeille, Louis Vuittonille ja Moët & Chandonille. Joka kerta kun näkee Vuittonin laukun, uskoo sen olevan feikki eikä auta, että mainoksissa esiintyy Bono tai Kaney West, jonka joka toisessa biisissä mainitaan Louie V.

Moët & Chandon tekee samaa. Mainostus on jopa samppanjalle poikkeuksellisen aggressiivista ja imagokeskeistä. Onhan Scarlett Johansson Moëtin mainoksissa aika ihq, mutta mitä helvettiä hän tekee samppanjamainoksissa?
Frédéric Cumenal, chairman of Moët, says Scarlett was the “obvious choice’ to be the company’s celebrity ambassador.”

“‘She, like Moët, has a magical story to tell and makes people dream... She is a true icon of celebration – refreshingly spontaneous, generous, glamorous and she lives life to the fullest both on-screen and off.” [popcrunch]
Kuva täältä.
Näinhän se menee: "Juo Moëtttiä, elämäsi on ihanaa", vaikka totuus on lähempänä "juo Moëttiä ja saat keskinkertaista samppanjaa".

Moëtin huippusamppanjalla Dom Perignonilla on taas mainoksissa on esiintynyt Claudia Schiffer ja Eva Herzigova. Onhan se vähän tyylikkäämpää käyttää hyvin ikääntyvässä samppanjassa hyvin ikääntyneitä naisia, mutta enpä ole vastaavaa nähnyt esimerkiksi Krugilla tai Bollingerilla.

Nyt Moët taisi kuitenkin tehdä omat Burberryn lippalakkinsa kun tänä kesänä suomessa on lanseerattu Moët & Chandoninin Ice Imperial. Kyseessähän on siis samppanja, joka on tarkoitettu mainittavan jäiden(!) kanssa, jota saa yksinoikeudella Kaivopuiston rannan Mattolaiturilta. Pakkohan tätä oli päästä maistamaan. Odotukseni eivät tosin olleet korkeat.

Pullollinen Ice Imperialia maksoi mattolaiturilla 75 euroa ja se tarjotaan jääkulhon kera, sekä toisen pienen kulhon, jossa on samppanjan mausteiksi tarkoitettuja limetin- ja appelsiininkuoria, sekä minttua. Heitin sitten lasin pohjalle limetin kuoren ja vähän minttua ja kasan jäitä. Kaadoin lasiin juoman ja aloitin ankaran makutuomaroinnin.

Odotetusti Ice Imperial oli tuoksultaan erittäin hedelmäinen, jossa makea persikka ja limetti (johtuen tuosta kuorenpalasta?) olivat päällimmäisiä. Tuoksu oli raikas, mutta siinä oli taustalla pieni yrttinen (mintunlehti?) ja esanssinen elementti myös.

Maku yllätti minut alkuun positiivisesti. Maku oli etäisen samppanjainen ja todella raikkaan hedelmäinen, makeuden jäädessä taustalle. Kuitenkin jäiden sulaessa ja juoman väljähtyessä alkoi esanssiset elementit voimistumaan kunnes se lopulta muuttui melkein kitkerän alkoholiseksi. Ei tämä epämiellyttävää missään vaiheessa ollut, mutta vähän mitäänsanomatonta lopulta.

Ehkä tämä sopii niille, joiden makuaisti ei kestä normaalin samppanjan hapokkuutta. Kallis (ja okei, vähän paremman makuinen myös) vaihtoehto Upcider ananas-mansikka-lightille.

Tai sitten tälle 80-luvun klassikolle...


perjantai 26. elokuuta 2011

Ravintola Aito


Toissapäivänä pääsin poikkeuksellisesti jonkun muun maksamana ravintolaan, tässä tapauksessa duunini, kun meidän offshore tiimi oli käymässä Helsingissä. Duunikaverini osasi suositella Töölössä sijaitsevaa Ravintola Aitoa ja kehui sen hinta/laatusuhdetta ja eat.fi näytti myös yhtyvän kehuihin joten pöytä varattiin meille täältä.

Kuten kaikki helsingin kohtuuhintaiset ja hyvät ravintolat, Aito sijaitsee vähän keskustan ulkopuolella Museokadulla. Vaikka itse menen joka päivä tästä vierestä raitiovaunulla ohi, en ollut huomannut ravintolaa aiemmin, joten vahingossa tänne ei eksy. Asiakaspaikkoja Aidossa oli melko vähän, ehkä hiukan  yli 30. Sisustus oli tyylikkään pohjoismainen, mutta ehkä myös hiukan kolkko minimalismissaan. Esimerkiksi seinät olivat koristeettoman kivisiä, josta syystä keskustelu kaikui salissa hiukan.

Me tilasimme 38 euroa maksavan kolmen ruokalajin menun, jonka sisällön sai valita kolmesta alkuruuasta ja neljästä pää- ja jälkiruuasta. Tähän päälle myös viinipaketin, jonka hinnasta minulla ei ole mitään hajua kun en sitä itse maksanut. Ihan alkuun kuitenkin keittiöstä tuotiin tervehdyksenä hanhenrintaa ja timjamimajoneesia. Tervehdys oli hyvän makuinen, ja mielestäni on aina mukavaa saada joku tällainen yllätys.

Tämän jälkeen sain alkuruokani, eli rapukeiton johon oli upotettu skagenleipä. Rapukeitto oli todella hyvää. Maku muistutti itsetekemääni mutta tässä oli hyvä ja paksu koostumus, mikä omasta keitostani puuttui. Lisäksi tässä oli mukava cayennepippurin potku taustalla. Rapukeiton kanssa tarjottiin alsacelaista gewürztramineria. Se toimi hyvin tuon rapuisen keiton ja sen pienen chilisyyden kanssa hyvin, mutta pelkiltään sen puolikuivuus yhdistettynä hapottomaan kukkeaan makuun ei toiminut. Muut illallisella tarjotut viinit olivat parempia ja Aidon viinilista oli muutenkin ajatuksella kasattu.

Pääruuaksi otin täytettyä vasikan leikettä punaviinikastikkeella ja pavuilla, joka osoittautui sveitsinleikkeeksi. Tämä oli aterian suurin pettymys ja epätasainen annos. Ensiksi jos hienossa ravintolassa tarjotaan jokin sveitsin leikkeen tapainen huoltoasemaklassikko, on siihen saatava jotain erikoista, jotta annos jää muistiin. Nyt tässä ei vaan onnistuttu. Ensiksi vaikka leike oli periaatteessa ihan hyvän makuinen, mutta siinä olisi voinut olla enemmän suolaa. Eniten vikaa oli kuitenkin lisukkeissa. Mukana tulleet vihreät pavut olivat kumisia ja mauttomia, ja sama mauttomuus vaivasi myös mukana tullutta punaviinikastiketta. Lisäksi sveitsinleikkeen ja punaviinikastikkeen yhdistelmä oli vähän outo. Ihmettelen ylipäänsä, miksi tätä ei ollut listalla sveitsinleikkeen nimellä. Onhan sveitsinleike teknisesti joo täytetty vasikanleike, mutta odotin kyllä ihan jotain muuta. Muut pääruuat olivat ilmeisesti kuitenkin hyviä ja varsinkin grillattua siikaa kehuttiin kovasti.

Jälkiruuaksi otin klassisen leipäjuuston lakkojen kanssa. Leipäjuusto oli tehty hauskasti piirakaksi, jossa leipäjuusto toimi pohjana ja sen päällä oli sitten kanelinen mousse. Todella kiva idea tarjota leipäjuustoa ja se toimi myös makujen puolesta. Lakat olivat myös hyviä, mutta tuoreiden lakkojen sijaan olisin melkein mielummin syönyt jotain hyvää itsetehtyä lakkahilloa.


Palvelu oli läpi aterian todella mukavaa ja sujuvaa, ja mikä tärkeintä tarjoilija pysyi samana läpi aterian. Näin sen pitäisi mennä kaikkialla, mutta täällä on jopa parhailla ravintoloilla paljon opittavaa hyvästä palvelusta.

Keskinkertaisesta pääruuasta huolimatta, uskallan kyllä suositella aitoa. Alku- ja jälkiruuat jättivät molemmat hyvän mielen eikä hintataso tosiaan täällä ole mitenkään kohtuuton. Pientä hakemista ravintolalla on vielä ja joistain ruuista jäi kuva, että Aito yrittää olla fine diningimpaa kuin mihin se tällä hintatasolla pystyy. Ennemmin toivoisi ravintolan vain keskittyvän oman tyyliseen herkulliseen parempitasoiseen bistroruokaan. Jos itse maksaisin, menisin ennemmin esimerkiksi Careliaan, mutta jos se on jo tuttu on Aito todella hyvä vaihtoehto.

torstai 25. elokuuta 2011

Grillattu karitsan kare ja paloisekastike


Jos joskus valittaisiin maailman herkullisimmat eläinten osat, olisi oma ehdotukseni niiksi seuraava: naudan entrecote, porsaan ribsit, karitsan paisti ja karitsan kare. Nuo kaikki oikein valmistettuna ovat syötynä lihansyönnin suurinta juhlaa.

Gordon Ramsaylla on hyvä ohje karitsan karelle, mutta viime perjantaina halusin tehdä karetta vähän samaan tapaan kuin aiemmin tein naudan entrecoteeta, eli grillata sen ja sitten tehdä sen pariksi emulsiokastiketta. Kuitenkin kareen tapauksessa, grillasin sen kokonaisena ja leikkasin vasta jälkikäteen kyljyksiksi ja bearnaisekastikkeen sijaan tein paloisekastiketta.

Paloisekastike on yksi omista suosikeistani. Se on käytännössä sama kastike, kuin bearnaisekastike mutta rakuunan sijaan siihen tulee minttua. Se sopii loistavasti juurikin grillatun lampaan pariksi.

Grillattu karitsan kare ja paloisekastike

2 kokonaista karitsan karetta luineen (6-8 luuta per kare)
suolaa
pippuria

Ota kareet huoneenlämpöön suolaa ne molemmin puolin noin kaksi tuntia ennen grillaamista.

Lämmitä grilli kuumaksi. Pippuroi kareet molemmin puolin, laita toisen kareen sisälle lihalämpömittari ja nosta grilliin. Käännä kareita muutaman minuutin välein ja grillaa, kunnes mittari näyttää 55 astetta. Nosta lihat pois grillistä ja anna vetäytyä esimerkiksi folioon käärittynä, tai kannelisessa lämmitetyssä padassa noin 5 minuuttia.

Leikkaat kareet luun vierestä kyljyksiksi. Tarjoile paloisekastikkeen kanssa.

Paloisekastike
2 rkl valkoviinietikkaa
1,5 rkl silputtua minttua
30 g shalottisipulia (noin yksi pieni sipuli)
10 kokonaista mustapippuria murskattuna
4 kananmunan keltuaista
3 rkl kylmää vettä
250 g kirkastettua voita jäähtyneenä
2 rkl kirveliä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Laita viinietikka 1 rkl minttua, shalottisipuli ja mustapippurit kasariin. Keitä kokoon kunnes jäljellä on noin poulet. Jäähdytä.

Lisää jäähtyneeseen seokseen keltuaiset ja kylmä vesi. Lämmitä hellalla varovasti jatkuvasta vatkaten, kunnes keltuaiset saostuvat. Älä anna seoksen lämpötilan nousta yli 65 C asteen.

Lisää kirkastettu voi jatkuvasti vatkaten vähän kerrallaan. Kastikkeen pitäisi olla paksua ja tasaista. Mausta suolalla ja pippurilla. Ole yhä tarkka lämpötilan kanssa.

Siivilöi valmis kastike ja lisää viimeinen 1/2 rkl minttua, 2 rkl kirveliä ja puolikkaan sitruunan mehu. Tarkista maku ja tarjoa heti.

tiistai 23. elokuuta 2011

Moët & Chandon Rosé Impérial

Olen jo ehtinyt valittaa, kuinka monet bulkki (non vintage) samppanjat ovat alkanut maistumaan liian tylsiltä. Toisaalta taas vuosikertakama tuppaa olemaan sen verran kallista, ettei nekään oikein nappaa. Onneksi on myös kolmas vaihtoehto, rosé samppanja.

Kuva täältä.
Toisin, kuin monet luulevat, rosé samppanjan punainen väri ei johdu siitä, että sen valmistuksessa on käytetty punaviinirypäleitä. Onhan niissä toki käytetty pinot noiria, mutta niin on myös yleensä normaalissa samppanjassakin eikä se ole vaaleanpunaista. Tämän sijaan vaaleanpunainen väri on saatu aikaan yksinkertaisesti lisäämällä samppanjan sekaan hiukan punaviiniä. Tämä saattaa kuulostaa hiukan huijaukselta, mutta toisaalta samppanjametodi ei ole hirvittävän hienovarainen tapa tehdä viiniä, niin mielestäni tuo sopii siihen oikein hyvin.

On tietysti olemassa myös rosé samppanjaa, joka on tehty niin sanotulla saigneé metodilla, eli punaisten rypäleiden kuoret ovat saaneet liota rypälemehussa, mutta tämä metodi on melko epävarma josta syystä se ei ole kovin käytetty.

Hirvittävän montaa rosé samppanjaa en ole juonut ja monet niistä ovat Alkossa hirvittävän hintaisia. Esimerkiksi tämä Moët & Chandonin Rosé Impérial on täysin ylihintainen 50,30 euron hintaan. Tästä syystä itse ostinkin tämän pullon Frankfurtin lentokentältä, jossa hinta taisi olla noin 35 euroa.

Koska rose samppanja on hiukan aromikkaampaa ja vahvemman makuista kuin normaali samppanja, sopii se siksi hyvin sellaisten ruokien pariksi, minkä kanssa normaali samppanja jäisi liian ohueksi. Itse korkkasin tämän hummerin kumppaniksi.

Väriltään Moêtin Rosé oli tumman norjalaisen lohen punaista ja runsaskuplaista. Tuoksu oli kevyt, hapokas ja hiukan samppanjaisen paahtoleipäinen. Maku oli hapan, paahtoleipäinen sekä hiukan aromikkaan punaviineisä, joka korostui erityisesti greippisessä jälkimaussa.

Vähän ehkä makukuvaus jäi oheuksi. Aikaisemmilla kerroilla maistoin tästä huomattavasti enemmän marjaisuutta, mutta nyt oli vaikea keskittyä samppanjaan hummeria syödessä. Hyvää tämä silti oli ja varsinkin sopi loistavasti hummerin pariksi. Alkosta tätä en ostaisi, mutta jos tax freestä tai jostain nettikaupasta löytyy halvalla on tämä hyvä hankinta rosé samppanjaksi.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/589057

maanantai 22. elokuuta 2011

Ravintolapäivä

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsin lauantaina oli Kontufest, jossa Notkea Rotta soitti 10-vuotisjuhlakeikan. Itä Helsinki on minulle Puotilan Pikkulintua lukuunottamatta melko tuntematon, joten oli mukavaa kotimaanmatkailua lähteä tutustumaan Kontulaan, tuohon Helsingin Comptoniin.

Kontula oli yllättäen pienempi kulttuurishokki kuin kuvittelin. Tuli mieleen ihan nuoruuteni Oulu. Jokapuolella humalaisia teinejä (lapsineen), deekuja ja muita erinäisten aineiden harrastajia, mustalaisia ja jöötä pitämässä paljon poliiseja ja järjestyksenvalvojia. Pari kertaa joutui keikkoja katsoessa vaihtamaan paikkaa kun laatan haju kävi sietämättömäksi ja villeimmät bailaajat näyttivät kompuroivan päälle.

Notkean Rotan keikka oli huikea ja aiemmin esiintynyt Steen1 oli myös viihdyttävä. Paras viihde kuitenkin alkoi vasta keikan jälkeen, kun ilotulituksen puutetta oli kompensoitu pienellä tulipalolla. Aluksi luulimme, että joku oli sytyttänyt Kontulan kelkkapuistoa ympäröivää metsää tuleen mutta osoittautuikin, että tulessa olikin vain suuri risukasa.


Kohta paikka kuitenkin oli täynnä poliiseja, joista osa vauhkuuntoneiden huumekoirien ja osa mellakkakypärien kanssa. Ilma oli täynnä savua ja sireenien sinivaloa. Mahtavaa! Juuri tällaista meininkiä Kontulalta odotinkin. (Lisää aiheesta voi lukea Hesarista.)


En kuitenkaan hirveän pitkäkäsi aikaa halunnut jäädä Kontulaan, kun sivistynyt Kallio odotti metromatkan päästä. En oikeastaan tajunnut ennen tätä Kontula kokemusta, kuinka paljon Kallio on muuttunut vähän epämääräisestä paikasta nykyaikaiseksi nuorten kaupunkilaisten keskukseksi.

Tästä hyvä esimerkki oli sunnuntainen Ravintolapäivä, jonka ravintoloista todella suuri osa sijaitsi Suur-Kallion alueella. Itse otin päivään jo varaslähdön päivään Kontulasta palattuamme, kun ensimmäiset yöruoka mestat aloittivat Ravintolapäivän puoleltaöin. Yksi näistä oli Siltasaarenkadulle pystytty vegaaninen raw food yösnägäri, jota pitivät Moments ja Keittiökameleontti blogin pitäjät.

Menimme paikalle jo noin viisi minuuttia ennen puoltayötä, jolloin paikalla oli noin 30 jonottajaa. Muutaman minuutin päästä takanamme oli noin 100 ihmistä lisää. Otin ruuaksi 10 euron hintaisen "mättö" annoksen, jossa oli "makkaroita", "falafeleja" ja "ranskalaisia", jotka tarjottiin kolmen erilaisen kastikkeen kanssa. Lainausmerkeissä siksi, että koska kyseessä oli vegaanista elävää ruokaa, oli noihin vaan haettu inspiraatiot alkuperäisistä.


Itse en hirvittävästi elävästä ruuasta innostu. Se toimii joskus, kuten esimerkiksi edeltävän postauksen gazpachohan täyttää kait määritelmän, mutta en haluaisi perustaa koko ruokavaliotani sille. Kuitenkin näin ravintolapäivänä tuo toimi hyvin ja varsinkin nuo kyssäkaalista tehdyt ranskalaiset yhdistettynä herkullisiin kastikkeisiin, olivat mielenkiintoisia.

Varsinainen päivä kuitenkin alkoi vasta seuraavana päivänä. Jätin aamupalan väliin ja suuntasin vaimoni kanssa Tokoinrannassa kahdeltatoista aloittaneeseen Le Frogiin, joka erikoistui ranskalaisiin ruokiin ja erikoisuutena heillä oli paistetut sammakonreidet. Yritin varata Le Frogiin jo pöydän perjantaina, mutta kaikki paikat oli varattu. He sanoivat kuitenkin, että jos tulee ajoissa paikalle heillä on muutamia ylimääräisiä paikkoja ja ruokaa varmasti saa. Olimme sitten paikalla vähän kahdentoista jälkeen ja pienen odottelun jälkeen saimme tilattua sipulipiirakat ja valkoviiniä. Sammakonreisiä he eivät uskaltaneet luvata, sillä he halusivat, että niitä riittää kaikille paikan varanneille.


Sipulipiirakka oli todella herkullista. Täyte oli pehmeää ja sipulien makeus tuli siinä hienosti esille. Lisäksi piirakan päällä oli muutamia sitruunankuorisuikaletta, jotka korostivat piirakan ja salaatin makua mahtavasti. Lisäksi piirakan kanssa annokseen kuului lasillinen valkoviiniä. Parasta!


Sipulipiirakan jälkeen jatkoimme vaimoni kanssa Hakasalmen puistoon Urho Kekkosen muistomerkille, jossa yhdeltä aloitti osakalaisia okonomiyaki-lettuja tarjonnut ravintola. Täällä olimme vähän ennen yhtä paikalla, jolloin porukkaa alkoi pikkuhiljaa kokoontumaan ja pian pitkät jonot olivat muodostuneet.


Jotenkin tuntui, että kaikille ravintolaa pitäneille suosio tuli melkoisena yllätyksenä. Okonomiyaki-paikkaa pitäneet olivat esimerkiksi odottaneet, että paikalle saapuisi tipoittain aina muutamia ihmisiä. Tämän sijasta ravintolaan oli heti alusta lähtien pitkä jono, ja koska okonomiyakeissa menee aina muutama minuutti valmistaa niin odottamista varmasti oli jonkin verran.

Itse saimme onneksi okonomiyakit noin 15 minuutin odottelun jälkeen ja ne olivatkin herkullisia. Sisällä niissä oli kalmaria ja katkarapuja ja klassiseen tyyliin ne oli päällystetty okonomiyakikastikkeella, tonnikalahiutaleilla, norilla ja majoneesilla. Tuli ihan Osaka mieleen.


Viimeisenä paikkana kävimme vielä Aperitivo italianossa, jossa oli tarjolla italialaista makkaraa ja erilaisia herkkuja, kuten myös itse tehtyä jäätelöä. Ennen tätä yritimme käydä ribseillä Arabianrannassa, mutta ne olivat myyty loppuun siinä vaiheessa kun pääsimme paikalle.


Seuraavan vuoden kävijöille ehkä antaisin vinkiksi, että kannattaa tulla aina ajoissa paikalle, olla kärsivällinen ja muistaa, että nämä eivät ole oikeita illuminaatin siunauksella toimivia ravintoloita.

Kaikenkaikkiaan mielestäni Ravintolapäivä oli aivan älyttömän hieno tapahtuma. Mahtavaa, että jotkut jaksavat järjestää tämän kaltaisia kaupunkikulttuuria elävöittäviä tapahtumia. Ruuat olivat odotetusti todella hyvää ja huomasi, että niitä oli tehty rakkaudesta ruuanlaittoon. Lisäksi täytyy kiittää, että ravintoloitsijat uhmasivat suomen alkoholilainsäädäntöä ja viiniä tai olutta oli tarjolla. Täytyy toivoa, että näitä järjestetään jatkossakin ja hyvällä mäihällä joku ravintoloitsijoista löytää kutsumuksensa ja Helsinki saa lisää pieniä mielenkiintoisia oikeita ravintoloita uhkaamaan ketjupömpöösien valtaa.

Toisaalta kun ottaa huomioon kuinka suosittu tapahtuma oli niin ei tietenkään ole yllätys, että Suomen ankeuttaja-armeija älähti. Syykin oli se ennalta-arvattavin. Huoh...

lauantai 20. elokuuta 2011

Valkoinen gazpacho


Tästä ruuasta meinasi aluksi tulla pienoinen murheenkryyni.

En ole kerennyt kahteen viikkoon oikeastaan tekemään mitään ruokaa, ja tämäkin viikonloppu on lauantain (Notkea Rotta kontufestareilla) ja sunnuntain (Ravintolapäivä) osalta täyteen tupattu, niin perjantai-ilta oli ainoa hetki kun kerkesi kokkailla. Jos ei pääse tekemään riittävän usein ruokaa alkaa yleensä ahdistamaan, että kaikki kauden herkut menevät sivu suun.

Koska päivällä oli kerennyt jo syömään lounaaksi pihvin oluen kera, niin en mitään hirvittävän raskasta settiä halunnut tehdä. Näin sitten keksin Pioneer Womanilta tämän ohjeen valkoisesta gazpachosta, jonka voisin tehdä ihan vain sellaisenaan ilman rapusalaattia ja tarjota kahvikupista pienenä alkuruokana.

Heitin ainekset tehosekoittimeen ja myllytin tasaiseksi. Katsoin, että melko paksua kamaa mutta se ei ollut tässä pahinta. Pahinta tässä oli maku, joka toi mieleen nyt über trendikkäät terveyssmoothiet (ei sellaiset hyvät, joihin tulee mustikoita, jugurttia ja inkivääriä, vaan ne pahat joihin tulee salaattia, vettä ja omena kuorineen). Kyllähän sellaisen pystyy aamulla ennen töitä kiskaisemaan, kun makuaisti ei ole vielä täysin herännyt ja tietää loppupäivän kuitenkin olevan samanlaista tervan juontia. Mutta ajatus viikonlopun alkuun moisesta, on kuin ajatus akustisesta Amon Amarthista, kaamea.

Onneksi hätä keinot keksii. Miten terveyssmoothiesta saa hyvän? Epäterveyttämällä sitä. Lisäsin gazpachoon alkuperäisestä ohjeesta poiketen hiukan sokeria, rypsiöljyä (koska lisempi oliiviöljy olisi tehnyt tuosta kitkerää) ja paljon suolaa. Mietin myös, että olisin laittanut kuohukermaa, mutta se olisi vähän taistellut gazpachomaisuutta vastaan. Ja kas näin, rumasta ankanpoikasesta kasvoi kaunis joutsen! Koristelin vielä cayennepippurilla ja parilla oreganon lehdellä ja näin minulla oli juuri sitä mitä halusin. Kevyt, mutta silti hyvän makuinen alkuruoka.

Ihmettelen kyllä, miten Pioneer Woman voi suositella tällaista terveyspommia, mutta ohjehan ei ollut hänen omansa vaan David Leiten The New Portuguese Table -kirjasta. Pioneer Womanin omassa ohjeessa olisi todennäköisesti ollut purkillinen majoneesia ja loraus Jack Danielssia, jotta jaksaa painia lehmien kanssa.

Valkoinen gazpacho

1,5 dl vaaleaa maalaisleipää kuutioina
1,5 dl kokonaisia kuorittuja manteleita
1 pieni fenkoli silputtuna, varret ja kova sisus poistettuna
1 keskikokoinen sipuli silputtuna (noin 1 dl)
1 avomaan kurkku tai 1/2 kurkku kuutioituna
4 oregaanon varren lehdet
0,5 dl + 2 rkl extraneitsytoliiviöljyä
3,5 dl vettä
4 rkl rypsiöljyä
3 rkl valkoviinietikkaa
2 tl sokeria
suolaa ja mustapippuria myllystä

Koristeluun
cayennepippuria
pieniä oreganon lehtiä

Liota leipäkuutioita kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Purista käsin kuivaksi.

Laita mantelit tehosekoittimeen ja aja sykäyksittäin hienoksi jauheeksi. Lisää tehosekoittimeen silputut fenkolit, sipulit, kurkut sekä oregano ja 3,5 dl vettä ja aja tehosekoittimessa tasaiseksi mössöksi. Lisää leipä, öljyt, sokeri ja viinietikka ja jatka tehosekoittimella ajamista, kunnes seos on mahdollisimman tasaista. Mausta suolalla ja pippurilla.

Säilytä jääkaapissa kannellisessa astiassa tai kelmulla peitettynä kolme tuntia. Ennen tarjoamista aja seos uudestaan kuohkeaksi tehosekoittimessa ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Kaada seos kahvikuppeihin ja koristele cayennepippurilla ja pienillä oreganon lehdillä.

torstai 18. elokuuta 2011

Paistetut ahvenet ja beurre blanc


Vaimoni sisko lähti vaihto-opiskelijaksi Kiinan kansantasavaltaan ja koukkasi ennen lentoaan yhden yön meidän kautta. Halusimme sitten ennen altistusta kiinalaisen keittiön erikoisuuksille tarjota vielä viimeisen kerran suomalaista ruokaa.

Alkuruuaksi tein aiemmin blogaamani rapukeiton ja pääruuaksi sitten haluisin paistaa ahvenia voikastikkeen kera. Tämä sai kuitenkin minut miettimään, mikä on oikeastaan suomalaista ruokaa? Minulla on kotona suomalaisen ruokagurun Jaakko Kolmosen Suomen pitäjäruuat -kirja, jossa on todellakin perinteistä suomalaista ruokaa. Ongelma vain noissa on, että nykystandardeihin verrattuna monet kirjan ohjeista ovat aivan kammottavia.

Tämä on ymmärrettävää. Kun asuu maassa, jossa talvi kestää noin 9 kuukautta, kesä on lyhyt mutta vähäluminen ja sudet syövät heikot lapset on ilmiselvää, että perinneruuissa näkyy raaka-aineiden niukkuus.

Tästä syystä tämä tekemäni "suomalainen ruoka" oli oikeastaan ranskalaista ruokaa: Beurre blancin kanssa tarjottu paistettu kala edustaa erittäin klassista ranskalaista keittiötä. Toisaalta kaikki käyttämäni raaka-aineet olivat erittäin perinteisen suomalaisia. Ahvenia, suomalaista luomuvoita, uuden sadon sipuleita, avomaan kurkkuja ja timo -perunoita.

Näin ollen voikin miettiä, kumpi on suomalaisempaa. Esimerkiksi ranskalainen perinneruoka burgundinpata, tehtynä suomalaisesta kyytönlihasta vai italialaiseen puuroriisiin tehdyt karjalanpiirakat? Mielestäni molemmat ovat yhtä suomalaisia.

Vaikka karjalanpiirakan tekisi täysin tuontiraaka-aineista, on sen juuret silti suomen maakunnissa eikä nuo juuret ikinä karjalanpiirakoista häviä.

Toisaalta taas ruuanlaittomenetelmät ja reseptit leviävät helposti yli aluerajojen keittokirjojen ja internetin avulla. Vaikka niiden alkuperä on tärkeä tunnustaa, ne eivät ole paikkaan sitoutuneita. Kun jotain tehdään Suomessa kasvaneista raaka-aineista, on siinä tietty suomalainen maku. Tätä ei pysty ikinä kopioimaan reseptien tavoin, ja tästä syystä suomalaisista raaka-aineista tehty ruoka on mielestäni aina suomalaista.

Paistettuja ahvenia ja beurre blanc

8-12 ahvenfileetä
4 rkl voita
suolaa
valkopippuria

Beurre blanc
60 g uuden sadon sipulia (tai salottisipulia) hienoksi silputtuna
1 dl valkoviinietikkaa
2 rkl vettä
0,5 dl kuohukermaa
200 g voita kuutioituna
suolaa
pippuria

Lisäksi
hölskytyskurkkuja
uusia perunoita

Tee ensin kastike: Laita sipulit, valkoviinietikka ja vesi kattilaan. Keitä kokoon kunnes nestettä on jäljellä noin kolmasosa. Lisää kuohukerma ja keitä lisää kokoon noin puoleen.

Vatkaa voi joukkoon vähän kerrallaan. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä tarjoiluun asti, mutta älä päästä voita juoksettumaan.

Kuivaa ahvenfileet talouspaperilla. Kuumenna voi paistinpannussa. Paista ahvenfileet 3-4 fileen erissä noin minuutin per puoli paistinpannulla. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Pidä valmiiksi paistetut fileet lämpimänä esimerkiksi uunissa.

Tarjoa fileet beurre blancin, hölskytyskurkkujen ja uusien perunoiden kanssa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Festariruokaa Flowssa (ja vähän musiikkiakin)


Joskus muinoin festivaalit tarkoittivat, että piti matkustaa kauas kehä kolmosen ulkopuolelle junalla eläinvaunussa kuolaa roiskivan newfounlandinkoiran kanssa, viettää koko viikonloppu tukahduttavan kuumassa teltassa, jossa yöllä lämpötila laskee hetkeksi lähemmäs nollaa ja nukkua huonosti kun naapuriteltassa paukutetaan pelimiestä repeatilla läpi yön. Ruokavalion yleensä muodosti nestemäinen leipä ja pari makkaraa.

Joka festarin jälkeen vannoi, ettei enää ikinä ja seuraavana vuonna oli pakko mennä uudestaan. Jossain vaiheessa mukavuudenhalu on kuitenkin alkanut voittamaan ja ajatus huonosti nukutusta viikonlopusta teltassa tuntuu nykyään melko kaamealta. Onneksi kuitenkin meille ikuista nuoruuttan eläville aikuisille ihmisille(tm) osataan järjestää vaatimustason täyttävä festivaali Helsingin suvilahdessa: Flow.

Yksi festareiden parhaista puolista, on sen ruokapuoli johon on panostettu huomattavasti muita festareita enemmän. Tänä vuonna ruokahuollosta vastasi muun muassa Grotesk, Juuri, Pipsa Hurmerinta ja Umeshu. Itse tietysti halusin tsekata mahdollisimman kattavasti näitä.

Mielenkiintoisin noista oli Juuren Viini & Sapas, jossa oli tarjolla Juuren kuuluisia Sapaksia viisi kappaletta 15 euron hintaan ja Viinimaan valitsemat sapaksille sopivat viinit.


Kuvassa vasemmalta oikealle, porkkanalepuskaa ja korvasienikreemiä, punajuuriterriiniä ja marinoitua purjoa, savuhaukimureketta ja suolaheinällä maustettua tartarkastiketta, nokkosmaustettua elojuustoa ja ruislastua ja sinappinen varhaiskaalisalaatti ja luomukaritsamakkaraa.

Sapakset olivat todella hyviä joista suosikkini oli tuo savuhaukimureke. Heikoin taas oli tuo sinappinen varhaiskaalisalaatti ja luomukaritsamakkara, joka jäi vähän tylsäksi. Kuitenkin sapasten maut olivat tyylikkään kotimaisia ja ne olivat puulautasella hienon näköisiä. Annos kuitenkin oli lopulta aika pieni. Viisi sapasta ei pidä nälkää kovin pitkää aikaa.

Myös viinipuoli oli melko vaatimaton. Jokaista viinityyppiä oli vain kaksi vaihtoehtoa ja jostain käsittämättömästä syystä juuri se mielenkiintoisempaa vaihtoehtoa myytiin pelkästään pulloittain. Mitä järkeä siinä oli?

Toinen mielenkiintoisimmista oli Groteskin ravintola, jossa oli tarjolla eri täytteisiä tacoja 11 euron hintaan sekä kylmä tomaattigaspachoa (10€) ja Aasia style -salaattia (14€).


Okei, ensiksi joutuu kritisoimaan nimeämistä. Tuo ylläoleva kääryle ei ole taco, vaan se on burrito. Tuon huomatessani olin hiukan pettynyt kun tosiaan odotin tacoa. Itse otin häränrinta burriton ja vaimoni otti vuohenjuusto version. Molemmat olivat varsin hyviä, sopivasti tulisia ja kiitosta täytyy myös antaa korianterin käytöstä. Toisaalta taas, velottaisinko itse tuosta annoksesta 11 euroa ratsastaen yhden helsingin parhaimman ravintolan nimellä? En. Odotuksiin nähden tuo oli pettymys ja kallis.

Parempi hinta-laatusuhde oli Four Seasonsin lasagnessa (10 €) ja Torin lihapullissa ja perunamuusissa (10 €). M.A.T:in makkarat perunasalaatilla olivat myös hyviä, mutta 14 euron hinta tästä oli liikaa.


Lähes kaikki ruuat olivat kuitenkin melko tylyn hintaisia. Melkein kaikki annokset olivat 10-12 euron luokkaa ja sisältöönsä nähden, ne eivät olleet sen arvoisia. Onneksi pari halvempaa poikkeusta oli ja vähän halvemmasta hintatasosta täytyy kuitenkin antaa kiitosta Pipsa Hurmerinnan kojulle, Sis-Delille ja samoin Meri-Tuuli Lindströmin Nakkikojulle. Kaikissa näissä ruuat olivat myös ihan hyviä. Erityisesti Sis-Delin leivät ja Meri-Tuulin ranskalaiset perunat.



Kaikki ravintolat sijaitsivat kätevästi anniskelualueiden sisäpuolella ja itse festivaalialue oli nerokkaasti rakennettu siten, että anniskelualueet jatkuivat myös perus olutkarsinoiden ulkopuolelle ja pystyi melkein kuvittelemaan, että olisi jossain ihan holhouslainsäädäntöjen ulottumattomissa. Kuitenkin vain melkein, sillä alue loppui kuitenkin jossain vaiheessa jota merkkasi järjestysmies kyyläämässä, ettei missään nimessä vaan juoda olutta väärässä paikassa.

No, ei sitä olutta toisaalta hirveästi tehnyt mieli juoda. Sekin oli ensiksi helvetin kallista (7 euroa 0,5 litraa) ja ennen kaikkea helvetin pahaa Heinekkenia. Onneksi fiksut festivaalikävijät osasivat ratkaista tämän ongelman salakuljettamalla alueelle omia juomia. Tämä oli todella yleistä ja monilla olikin nerokkaita tapoja tähän, esimerkiksi hattujallu.

Kuten aikaisemmin sanoin, festivaalin musiikkipuoli ei iskenyt minuun kaikkein parhaiten, mutta silti muutama todella hyvä artisti siellä oli. Festivaalin parhaasta keikasta vastasi Janelle Monae, jota Hesarikin aiheesta hehkutti. Toiseksi paras oli perjantaina suomiräbäkonkarit Eevil Stöö ja DJ Kridlokk. Eevil Stöö veti koko keikan kommandopipo päässä ja keltainen sadetakki päällä, lukien räppinsä paperista. Mahtavaa! Kannattaa tsekata DJ Kridlokkin UG Solo levy (esimerkiksi Spotifysta), jos tämän hetken hotein suomiräbä kiinnostaa.


Myös Iron & Winen ja Rubikin keikat onnistuivat yllättämään minut erittäin positiivisesti, vaikken hirveästi kummastakaan välittänyt etukäteen. Verrattuna moneen muuhun festivaalin esiintyjään, nuo molemmat uskalsivat ottaa enemmän kontaktia yleisöön eivätkä vain tyytyneet poseeraamaan etäisesti.

Festivaalin pääesiintyjä Kanye West oli oikeastaan sellainen, mitä siltä odottikin. Hyvää bileräppiä ja vaivaannuttavaa narsistista avautumista.


Helvetin kallis, mutta todella hauska viikonloppu.

perjantai 12. elokuuta 2011

Mintulla ja limetillä maustettu mustikkatorttu


Tämän mustikkapiirakan tein rapujuhlien jälkkäriksi. Vaikka yleensä vieraille pitäisi tarjota hyväksi koettuja reseptejä halusin tällä kertaa kokeilla jotain uutta. Vähän epäilyksiä etukäteen aiheutti, että pysyykö tuo kermatäyte tuossa välissä kuohkeana vai juoksettuuko se ja leviääkö kakku kasaksi mössöä ensileikkauksella.

Onneksi epäilykset osoittautuivat turhiksi. Täyte pysyi hyvin kasassa ilman liivatteen tai vastaavan apua ja piirakka oli todella herkullinen. Ohje on Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 5/2009.

Vaikka ohje suosittaa tekemään voitaikinan nyppimällä, suosittelen itse käyttämään yhä maailman parasta voitaikinakikkaa: Kuivat aineet tehosekoittimeen, kylmä voi lisätään tehosekoittimeen sykäyksittäin ajaen muutamassa erässä ja lopuksi lisätään kylmä vesi (ja tässä taikinassa minttu). Tuloksena helppo ja nopeasti tehty täydellinen voitaikina.

Mintulla ja limetillä maustettu mustikkatorttu

Pohja
n. 2 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
120 g kylmää voita
2 rkl kylmää vettä
2 rkl hienonnettua tuoretta minttua

Limettikermatäyte
1 prk (200 g) ranskankermaa (rasvaa 28%)
1 prk (2 dl) kuohukermaa
1/2 dl tomu- tai ruokotomusokeria
1 limetin hienoksi raastettu kuori
2 tl limettimehua

Mustikkakiille
1 l tuoreita mustikoita
1 1/2 dl vettä
1 1/2 dl Multi-hyytelösokeria (Dansukker, ks. vinkki)
(tuoretta minttua koristeluun)

Valmista ensin pohja. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa. Kuutioi voi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja minttu ja sekoita nopeasti taikinaksi. Muotoile taikina palloksi ja kääri se tuorekelmuun. Siirrä taikina jääkaappiin tunniksi.

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Nosta taikina jauhotetulle leivonta-alustalle ja kauli se pyöreaksi, noin 3 mm paksuksi levyksi (Ø 22-24 cm). Nosta taikina kaulimen avulla vuokaan (Ø 20-22 cm) ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. Siisti reunat esimerkiksi veitsellä.

Peitä taikina alumiinifoliolla, jonka päällä on painona kuivattuja herneitä. Näin pohja säilyttää muotonsa paistamisen aikana. Paista taikinapohjaa uunin keskitasossa noin 15-20 minuuttia tai kunnes pohja tuntuu kypsältä.

Poista alumiinifolio ja herneet. Anna taikinan jäähtyä vuoassaan ritilän päällä.

Valmista limettikermatäyte. Vaahdota ranskankerma sähkövatkaimella, noin 3-4 minuuttia. Vaahdota kuohukerma toisessa kulhossa melko kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot ja mausta seos tomusokerilla ja limetinkuorella ja -mehulla. Levitä täyte taikinanpohjalle. Ripottele mustikat täytteen päälle. Valmista kiille hyytelösokerin pakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi kuuma hyytelöliemi varovasti piirakan pinnalle. Koristele tuoreella mintulla.

Vinkki! Tavallinen pektiiniä sisältävä hyytelösokeri ei sovellu maitotuotteiden kanssa käytettäväksi. Sen sijaan Hyytelösokeri Multi sopii maitotuotteita sisältäviin ohjeisiin. se eroaa tavallisesta hyytelösokerista myös siten, että siitä tehty hyytelö on rakenteeltaan pehmeämpää ja lusikoitavaa.

Nyt blogi hiljenee viikonlopuksi Flow festareiden ajaksi. Festariksi Flown ruokapuoli on tänä vuonna todella kiinnostava, muun muassa Grotesk ja Juuri ovat tarjoilemassa siellä. Musiikkipuoli taas, no kyllä sitä sietää. Olen yrittänyt tässä parin viimepäivän ehdollistaa itseni sillekkin puolelle. Ei Motörheadia, Manowaria, Mastodonia, vaan sen sijaan kaikkea minimalistista new wave ulinashittiä, James Blakea, Lykke Li:tä ja niin edespäin. Näiden jälkeen ne harvat Flow:n esiintyjät jotka ymmärtävät kitaroiden ja vahvistimien päälle, ovat kuin pullollinen olutta aavikkomarssin jälkeen.

Ja onhan siellä Kanye ja MC Taakibörsta!

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Chablis Marouettes 2010

Yritykseni päästä chardonnay angsteista eroon jatkuu. Tähän asti kokemuksina on kaksi hyvää ja yksi huono, eli voiton puolella ollaan. Nyt päätin tarttua chardonnay valkoviineistä klassisimpaan, chablikseen.

Chablis on hiukan muusta alueesta eristyksissä oleva alue Burgundin pohjoisimmassa osassa, josta alueen mukaan nimetyt chardonnay viinit tulevat. Alueella kasvatetaan myös muita rypäleitä, mutta niistä tehdyt viinit eivät saa käyttää suojeltua chablis nimeä. Chabliksen sanotaan edustavan erityisesti terroir tyylisiä viinejä, jossa valkoviinin maku edustaa puhtaasti sen maaperän ominaisuuksia ilman, että se on jälkikäteen kypsytetty tammitynnyrissä. Chablis onkin joidenkin mukaan se puhtaimmin chardonnayta rypäleenä edustava viini.

Chablikset ovat luokiteltu neljään pääluokkaan. Paras luokitus on grand cru johon kuuluu seitsemän eri viinitarhaa. Seuraavaksi paras on 40 viinitarhaa sisältävä premier cru. Kaikkein suurimman osan chabliksesta käsittää geneerinen AOC chablis, joka sisältää suurimman osan chabliksen viinitarhoista. Viimeisenä seuraa petit chablis, johon kuuluu kaikki loput chablikseen kuuluva maa-alue.

Chablis Marouettes 2010 on vuonna 1922 perustetun burgundilaisen Francois Martenot -tilan chablis. Marouettesin rypäleet tulevat useammalta AOC chablis viinitarhalta. Viini on klassiseen chablis tyyliin käytetty terästankeissa, joissa se on myös kypsytetty.

Tuoksultaan Chablis Marouettes on yrttinen ja mineraalinen, sekä hiukan sitruksinen. Taustalla oli kevyttä kukkaisuutta ja hunajaa. Löysin tuoksusta myös häivähdyksen tammea, joka oli yllättävää. Maku oli hapokas, yrttisen mausteinen ja pippurinen. Jälkimaku oli leveä ja pitkä.

Monesti punaviinejä arvioidessa ei joistain viineistä tule muuta mieleen kuin, että ne maistuvat punaviiniltä. Tätä harvemmin tapahtuu valkoviinien kohdalla, mutta jos tätä valkoviiniä pitäisi kuvata jollain sanalla niin se olisi juuri valkoviininen. Tämä maistui siltä kuin hyvän valkoviinin kuvittelee maistuvan. Ehkäpä juuri tästä syystä chardonnay on niin klassinen. Eikä tämä viini mitenkään yksiulotteinen ollut, miellyttäviä makuja löytyi paljon.

Virallinen makusuositus ehdottaa tämän sopivan loistavasti ostereiden kanssa, mutta itse söin tämän paistetun villilohen kanssa, joka oli myös hyvä yhdistelmä tälle viinille.

Näin ollen hyvät chardonnayt ovat 3-1 johdossa huonoja.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007961

tiistai 9. elokuuta 2011

Rapukeitto


Rapujuhlista jäi muutakin käteen kuin iso lovi lompakossa, hirveä sotku ja krapula. Nimittäin kasa rapujen kuoria, jotka ovat loistava raaka-aine rapukeitolle.

Etsin tähän erilaisia reseptejä ja tässä jonkinlainen oma tulkintani niistä. Pääpiirteittäin rapukeitto tehdään keittämällä rapujen kuorista ja kasviksista liemi, josta saadaan keiton pohja. Tämän jälkeen liemi vaan maustetaan esimerkiksi kermalla, suolalla ja pippurilla ja tarjotaan tillin ja krutonkien kanssa.

Keitosta tulee melko ohut ja yritin suurustaa tätä, mutta jostain syystä en saanut maizenaa sekoittumaan tähän. Se vaan klimppiytyi omituisesti. En tiedä onko kyseessä joku kemiallinen reaktio vai johtuuko ihan vaan osaamattomuudestani.

No, hyvän makuista tämä oli jokatapauksessa. Olisi vaan ollut kivempaa jos tässä olisi ollut paksumpi suutuntuma. Ehkä keittämällä valmiissa liemessä pari porkkanaa tai perunaa ja sen jälkeen soseuttamalla tästä saisi paremmin paksumman.

Rapukeitto

500 g rapujen kuoria (noin 30 ravun jäänteet)
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 porkkanaa
1 fenkoli
pala juuriselleriä
2 dl valkoviiniä
1,5 l vettä
2 dl kermaa
suolaa ja pippuria
pari tippaa tabascoa
(2 rkl suurustetta)

Lisäksi
krutonkeja
tilliä

Murskaa rapujen kuoret esimerkiksi morttelissa. Silppua kasvikset.

Kuumenna öljy kattilassa ja paista rapujen kuoria muutama minuutti kuumalla lämmöllä. Lisää kasvikset ja kuulota kunnes ne pehmenevät.

Lisää valkoviini ja kiehauta, jotta alkoholi haihtuu. Lisää vesi ja anna liemen hautua hiljalleen poreillen tunnin ajan.

Siivilöi liemi. Lisää kerma (ja suurusta keitto). Mausta suolalla, pippurilla ja tabascolla; tarkista maku ja lisää jotain tarvittaessa.

Tarjoile krutonkien ja tillin kanssa.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Rapujuhlat


Kun pääsin jo hummerin kanssa tällaiseen Mark Zuckerbergmaiseen "tapan syömäni eläimet" -ruokavalion makuun, niin tätä on sitten hyvä jatkaa ravuilla. Varsinkin, kun perinteiset rapujuhlat ovat yksi Suomen parhaista jokakesäisistä juhlista. Herkulliset ravut ovat loistava syy kokoontua ystävien kanssa yhteen juomaan snapseja ja nyhertämään kovakuoristen rapujen kanssa.

Rapujuhlia olemme erilaisissa kaveriporukoissa järjestäneet jo muutaman vuoden ajan ja ne ovat aina olleet yhtä hauskoja. Aikaisempina vuosina olemme kuitenkin käyttäneet pakastettuja kiinalaisia rapuja budjettisyistä. Kun elävien rapujen hinta Stockmannilta tai Hakaniemen Hallista kysyttäessä on ollut neljän euron luokkaa kappale, ei vaan ole ollut järkevää hankkia niitä.

Nuo kiinalaiset pakasteravut ovat kuitenkin aina vähän epäilyttäviä, eikä WWF:kään niitä täysin approovaa, joten aina olen halunnut tehdä kotimaisista vesistä nostettuja. Nyt onneksi tänä vuonna huomasin Helsingin Sanomista mainoksen, että Käpylän K-supermarket Mustapekasta saa 100 kappaletta eläviä täplärapuja 99 euron hintaan. Tämähän oli suorastaan halpaa, joten laitoin varauksen vetämään. (Näitä saa varmasti vieläkin varattua, joten kannattaa ottaa yhteyttä jos vaan ravut kiinnostavat.)


Torstaina kävin sitten hakemassa laatikollisen noita. Verrattuna hummeriin, täpläravut olivat huomattavasti helpompia käsitellä, mutta toisaalta kun 100 saksiniekkaa mönkii äänekkäästi styroksilaatikossa ja yrittää sieltä vähän väliä karkuun, ei niitä tehnyt mieli jättää hetkeksikkään valvomatta.

Jotkut suosivat rapuja alkuruokana rapujuhlissa jolloin rapuja tarjotaan noin 8 per henki, mutta omasta mielestäni ravut ovat ehdoton pääruoka. Näin ne tietysti tulevat kalliimmaksi kun pääruuaksi niitä joutuu hankkimaan tuplasti enemmän. Noin 15-16 rapua on mielestäni sopiva määrä pääruuaksi ja tuota suuremman määrän nyhertämiseen alkaa kyllästymään. Ravuista ei silloinkaan hirveästi syötävää saa, joten on hyvä tarjota jokin ruokaisa alkuruoka. Itse tein kanttarellikeittoa.

Keitin ravut juhlia edeltävänä päivänä kolmessa noin 33 ravun erässä vaihtaen vedet joka kerta. Vettä minulla oli 5 litran kattilassa 4 litraa. Sen jälkeen laitoin ne jääkaappiin hyvin pestyihin vihanneslaatikoihin vuorokaudeksi maustumaan liemessään johon lisäsin pullollisen olutta.


Tämä rapujen keitto-ohje on melko standardoitu versio niistä, mitä Internetistä ja eri lähteistä, mm. Glorian Ruuasta ja Viinistä ja Helsingin Sanomista löysin. Tämä ohje on täpläravuille. Jokiravuille oluen voi jättää pois ja sokeria laittaa puolet tuosta määrästä.

Rapujen keitto-ohje

8 täplärapua / 1 litra vettä
40g karkeaa merisuolaa suolaa / 1 litra vettä
1 tl sokeria / 1 litra vettä
runsaasti kruunutilliä
1 pullo keskiolutta / 50 rapua

Mittaa vesi mahdollisimman suureen (5-8 litraa) kattilaan. Kun vesi kiehuu lisää sinne suola, sokeri ja nippu kruunutilliä. Anna liemen kiehua ja maustua 5-10 minuuttia.

Nosta tillinippu pois ja vaihda se uuteen. Laita ravut kiehuvaan veteen ja painele niitä reikäkauhalla veden alle. Keitä täplärapuja 9-10 minuutin ajan. Laske aika siitä hetkestä eteenpäin, kun vesi alkaa kiehua uudelleen.

Nosta kattila pois levyllä ja jäähdytä ravut mahdollisimman nopeasti keitinliemessään. Hyvä tapa jäähdyttää kattila on nostaa se tiskialtaaseen ja laskea altaaseen mahdollisimman kylmää vettä.

Nosta tilli pois ja siirrä ravut jääkaappiin maustumaan keitinliemessään esimerkiksi kattilassa tai suuressa muovirasiassa. Kaada myös joukkoon yksi pullo olutta jokaista 50 rapua kohden. Anna maustua jääkaapissa 24 tuntia.

Rapujen syömiseen en jaksa kirjoittaa tähän mitään ohjeita. Internetistä varmasti löytyy googlettamalla. Käytännössä kuitenkin saksista ja pyrstöistä löytyvät enimmät syötävät.

Rapujen kanssa sitten klassisesti tarjotaan paahtoleipää ja voita, sekä tilliä. Tietysti myös snapseja, mutta siitä myöhemmin. Itse tein näiden lisäksi Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 8/2007 tillivoita. Tässä näiden ohje.

Tillivoi


1 pieni salottisipuli
1 rkl voita
1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
1 dl silputtua tilliä
150 g huoneenlämpöistä voita
suolaa vastarouhittua mustapippuria
1 tl raastettua piparjuurta

Kuori ja silppua salottisipuli hienoksi. Kuullota sipuli öljyssä kattilassa. Lisää valkoviini. Keitä lientä kokoon keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Ota kattila pois levyltä ja kaada kastike korkeareunaiseen kulhoon.

Lisää tilli ja soseuta kastike sauvasekoittimella. Lisää pieniksi kuutioitu voi vähän kerrallaan ja sauvasekoittimella sekoittaen. Mausta lopuksi suolalla, mustapippurilla ja piparjuurella. Älä enää keitä kastiketta piparjuuren lisäämisen jälkeen, jotta mausta ei tule kitkerää.

Juomapuolella samppanja ja sauvignon blanc ovat molemmat loistavia rapujen kumppaneita, mutta vaikka ravut ovatkin arvokkaita niin mielestäni ei kannata panostaa mihinkään älyttömän kalliiseen viiniin tai samppanjaan. Ravut ovat sen verran seurallista ja keskittynyttä väserrystä vaativaa ruokaa, että on vaikea keskittyä viinien hienostuneempiin ominaisuuksiin.

Omat viinivalintani olivat alkuruuan kanssa Jacobus Riesling Trockenia ja rapujen kanssa Louis Massing Brut Réserve -samppanjaa sekä Mud House Sauvignon Blanccia, jotka kaikki olivat todella onnistuneita valintoja. Varsinkin tuo Mud House on loistava rapuviini, sillä se on sen verran suoraviivaisen mustaherukkaista, että se onnistuu havahduttamaan kaiken ravun kuorien kanssa taistelun ja äänekkään keskustelun ohessakin.

Ja tietysti myös tillillä maustettua kossua. Se pitää sitten laittaa maustumaa jo pari päivää etukäteen, eikä paria tuntia etukäteen niinkuin minä tein, jolloin tilli ei oikeastaan maistunut koskenkorvan kanssa yhtään. "Hyvää" se oli silti.

Sen jälkeen vaan...
Helan går,
sjung hopp faderallan lallan lej
Helan går,
sjung hopp faderallan lej
Och den som inte helan tar
Han ej heller halvan får
Helan går

(ja lasi tyhjäksi tässä vaiheessa)

Sjung hopp faderallan lej
HEJ!

perjantai 5. elokuuta 2011

Marchese Antinori Chianti Classico Riserva 2006

Italian Toscanasta ponnistavan Antinorin historialliset juuret ulottuvat jopa vuoteen 1385, kun Giovanni di Piero Antinori liittyi viinintekijöiden kiltaan. Seuraavina vuosisatoina tila siirtyi sukupolvelta toisella ja kasvoi samanaikaisesti hankkien lisää viinitarhoja. Tila olikin Italiassa melko tunnettu ja arvostettu, mutta maailmankartalle Antinori pääsi vasta 1970-luvulla.

Vaikka Antinori olikin perinteisesti ollut toscanalainen tila, jonka perusta oli tiukasti tiukasti säännellyssä chianti DOCG:ssä, niin vuonna 1970 päätti tilan silloinen omistaja Piero Antinori kokeilla hiukan uudenlaisia valmistusmenetelmiä Tignanello nimisellä viinitarhalla.

Tässä on huomattava, että 60- ja 70-luvulla chiantilla, kuten myös muillakin italialaisilla viineillä oli melkoinen bulkkimaine. Monet vanhemmat viininharrastajat muistavat mainita tämän seikan nykyaikaisista chianteista kertovissa artikkeleissa, sillä nykyään tuon alueen viinien laatu on todella korkea.

Vastustaakseen tätä huonoa mainetta, päätti Piero Antinori käyttää monia Ranskasta tuttuja menetelmiä kuten pienempiä 225 litraisia ranskalaisia tammitynnyreitä ja sekoituksessa sangiovesen lisäksi 20% Bordeauxille ominaisia rypäleitä cabernet sauvignoninia ja cabernet franccia. Myös pensaat oli istutettu tavanomaista harvempaan, joka pienensi satoa mutta takasi korkeampilaatuiset rypäleet. Rypälesekoituksesta johtuen Tignanello menetti chianti DOCG luokituksensa ja näin ollen loi yhdessä toisen kuuluisan toscanalaisen viinin, Sassicaian, kanssa uudenlaisen viinityypin, super toscanalainen.

Loppu on sitten historiaa ja tänä päivänä Antinorin Tignanello, on yksi maailman kuuluisimmista viineistä ja Antinori yksi maailman tunnetuimmista viinitiloista.

No, tämä arvostelu ei kuitenkaan koske Tignanelloa, koska se maksaa Alkon Tilausvalikoimassa 64 euroa. Joskus toivoisin pääseväni kuitenkin tuotakin maistamaan, mutta halvemmaksi vaihtoehdoksi sai käydä tämä ostamani pullo 19,98 euron Marchese Antinori Chianti Classico Riservaa huippuvuodelta 2006.

Tignanellon tavoin, tähänkin viiniin on lisätty sangiovesen lisäksi cabernet sauvignonia, mutta sekoitussuhde on maltillisempi 90% sangioveseä ja 10% cabernet sauvignonia. 70-luvun jälkeen osittain Tignanellosta johtuen, Chiantin DOCG säännöksiä on höllennetty niin, että Tignanellokin (80% sangioveseä) menisi nykyään Chianti Classico DOCG:stä.

Vuosi 2006 oli Chiantissa alkuun sateinen, jota seurasi kuuma heinäkuu. Kuitenkin lämpötilat laskivat hiukan elokuussa samalla kun sateet lisääntyivät. Lämmin sää, mutta viileämmät yöt, jatkui sadonkorjuusen asti syys-lokakuun vaihteeseen. Nämä optimaaliset sääolosuhteet mahdollisitivat sekä laadullisesti, että määrällisesti loistavan sadonkorjuun.

Rypäleet käytettiin ensiksi terästankeissa, jonka jälkeen viini spontaanikäytettiin malolaktisesti 225-litraisissa vanhoissa tammitynnyreissä. Käymisen jälkeen viini siirrettiin 14 kuukaudeksi pieniin tammitynnyreihin ja lopuksi kypsytys viimeisteltiin 12 kuukauden ajan pullossa. Sieltä sitten viini on kulkenut muutaman välikäden kautta Alkoihin josta minä sitten kävin yhden pullon Hietalahden myymälästä hakemassa ja korkkasin sen sunnuntaipäivällisellä.

Väriltään Marchese Antinori Chianti Classico Riserva 2006 on klassisen tumman punainen ja väri on tasainen reunoille asti. Tuoksultaan viini oli erittäin runsas ja siinä aistii selkeästi moniulotteisen paletin happamia punaisia marjoja, ensisijaisesti hapankirsikoita ja karpaloita. Tanniinit tulivat myös tuoksussa esille, mutta hapokas marjaisuus pehmensi niitä.

Maku oli ensisijaisesti klassiseen chiantimaiseen tyyliin hapan, jossa marjaisuus näkyy erityisesti happamana kirsikkaisuutena. Pippurisia tanniineja myös löytyy mausta ja ne korostuvat erityisesti jälkimaussa.

Tästä viinistä ei oikein muuta voi sanoa kuin, että se on chiantia. Onneksi kuitenkin todella hyvää sellaista. Viime aikoina kun olen tottunut enemmän hedelmäisiin uuden maailman viineihin ja pinot noireihin, niin chiantin tiukka hapokkuus iski voimalla naamalle. Tämä kaipaa ehdottomasti ruokaa rinnalleen, esimerkiksi maksapihvejä, jotka toimivat loistavasti hapokkaiden viinien kanssa.

Kiitokset myös Antinorille hyvistä kotisivuista. Ne eivät ehkä olleet parhaiten suunniteltu, ja Italiaa eksyi välillä Englannin sekaan, mutta niiltä löytyi hyvin ja paljon tietoa sekä tilasta, että sen viineistä.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/401477

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Carpaccio


Carpaccio on alunperin italialainen ruokalaji, jonka kehitti legendaarisen venetsialaisen Harry's Barin baarimikko Giuseppe Cipriani. Tarinan mukaan ruokalaji kehitettiin, kun vuonna 1950 kreivitär Amalia Nani Mocenigo vaati lääkärin määräyksestä ruokaa, johon käytetään vain raakaa lihaa. Näin syntyi sitten tämä klassikko, joka on nimetty väriensä vuoksi venetsialaisen taidemaalari Vittore Carpaccion mukaan.

Carpacciohan on siis käytännössä todella ohueksi leikattua raakaa naudan sisäfilettä, joka sitten tarjoillaan sinappisen kastikkeen, suolan ja pippurin kanssa. Jotta lihan saa leikattua ohueksi, on sitä pakastettava parin tunnin ajan etukäteen. Lisäksi, koska liha syödään raakaana, on sen oltava huippulaatuista.

Itse olen tehnyt tätä pariinkin otteeseen ja olin varma, että olin blogannut tämän mutta en vaan löytänyt. Tämä ohje on Larousse Gastronomiquesta vähän modattuna. (Tuo sisäfilee "ruusu/römpsä" tuossa kuvan keskellä tehtiin leikkauskelvottomista ylijäämä sisäfileistä, se ei ole pakollinen.)

Carpaccio (neljälle)

300 g kalvotonta naudan sisäfileen keskiosaa
suolaa
pippuria

Kastikkeeseen
1 dl itsetehtyä majoneesia
1/2 tl sitruunamehua
1 tl worchestershirekastiketta

Lisäksi
rucolan lehtiä
ekstraneitsytoliiviöljyä
parmesaanilastuja

Kääri sisäfilee tiukasti kelmuun ja laita se pakastimeen kahden tunnin ajaksi. Ota sisäfilee pois pakastimesta ja anna sen asettua jääkaapissa 15 minuuttia. Kääri liha pois kelmusta ja terävällä veitsellä leikkaa siitä mahdollisimman ohuita viipaleita. Nosta viipaleet lautaselle ja jos ne ovat epätasaisia painele niitä varovasti hiukan. Mausta liha suolalla ja pippurilla ja nosta lautaset vielä jääkaappiin hetkeksi, etteivät ne ole kohmeisia tarjottaessa.

Tee kastike: Tee ensin majoneesi valmiiksi ja sekoita sen joukkoon sitruunamehu ja worchestershirekastike.

Levitä muutama ohut viiva kastiketta lihan päälle. Asettele sen päälle rucolan lehtiä ja ripottele hiukan parmesaanilastuja. Viimeistele annos muutamalla pisaralla oliiviöljyä.

maanantai 1. elokuuta 2011

Mansikka-parmankinkkusalaatti


Tänä kesänä on ollut pienimuotoinen ruokatrendi käyttää mansikoita myös suolaisissa ruuissa. Erityisesti erilaisissa salaateissa, joihin mansikoiden hapokkuus sopiikin erittäin hyvin.

Isosiskoni teki yhden tällaisen salaatin, johon hän laittoi salaatin ja mansikoiden lisäksi paahdettuja cashew pähkinöitä, hunajamelonia ja sinihomejuustoa. Itse tein taas vähän aikaa sitten Glorian Ruuasta ja Viinistä (5/2011) bongaamani salaatin, jossa mansikoiden parina on parmankinkkua, oliiveja, mozzarellaa ja grillattuja kasviksia.

Nyt toisaalta mansikkakausi alkaa vedellä viimeisiään, vai loppuikohan se jo. Jotenkin tuntuu, että vaikka mansikoita tuli syötyä kesän aikana kilokaupalla jäi määrä silti liian vähäiseksi. Ehkä lohduttaudun mustikoilla, vaikka niidenkin kausi loppuu pian.

Ei oikein voi todeta näin elokuun ensimmäisenä päivänä muuta kuin "Winter is coming..."

Mansikka-parmankinkkusalaatti


8 viipaletta parmankinkkua
2 pkt (à 125 g) mozzarella di bufalaa
8 dl yrtti-salaattisekoitusta (esim. rucola, jäävuorisalaatti ja punabasilika)
3 dl viipaloituja mansikoita
2 dl kalamataoliiveja

Marinoidut kasvikset
1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni munakoiso
2 pientä kesäpunasipulia varsineen
n. 1 1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl hienonnettuja yrttejä (esim. timjami ja oregano)
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä

Valmista marinoidut kasvikset: Leikkaa kesäkurpitsa ja munakoiso pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Paista viipaleita grillissä tai pannulla öljytilkassa muutama minuutti tai kunnes ne pehmenevät. Leikkaa punasipuli ohuenohuiksi renkaiksi ja hienonna varret, mutta laita ne sivuun koristelua varten (toim. huom. siis pelkät varret sivuun). Mittaa öljy, etikka, yrtit ja mausteet kulhoon. Sekoita kasvikset marinadiin. Anna maustua vähintään 30 min.

Leikkaa kinkut pienemmiksi paloiksi. Viipaloi mozzarella. Huuhtele salaatti ja laita tarjoilulautasille. Nosta marinoidut kasvikset, kinkku, juusto ja mansikat päälle. Viimeistele oliiveilla, sipulinvarsilla ja kasvisten marinointiöljyllä.