keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Chilillä maustettu omenapiirakka

Olen tässä blogissa maininnut New York Timesin Dining & Wine osion jo muutaman kerran ja jatkan sitä tässä, sillä se on parhaimmillaan tämän hetken kiinnostavin ruokajulkaisu. Vaikka Hesarin ruokaosio onkin ihan ok, jää se innovatiivisuudessa ja asiantuntemuksessa kauas New York Timesin tasosta. Tästä osoituksena on esimerkiksi muutama päivä sitten verkkoon ilmestynyt artikkeli jenkkien uusista piirakkainnovaatioista.

Nyt kun olen myös itse viimekuukausina ymmärtänyt piirakoiden hienouden sopi tämä artikkeli kuin nyrkki silmään. Tämän artikkelin mukana tuli 15 erilaista piirakkareseptiä yhdistettynä upeisiin kuviin. Itse päätin näistä nyt viime viikonloppuna kokeilla chilillä maustettua omenapiirakkaa, tai oikeastaan alkuperäiseltä nimeltään Apple Green-Chili Pie With Cheddar Crust and Walnut Streusel. Tässä ohje suomennettuja ja sellaisena kuin itse tein. Korvasin esimerkiksi nuo hatch-chilit jalapenoilla, sillä ei mitään hajua mistä noita voisi saada.

Chilillä maustettu omenapiirakka

Pohjaan
3 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
3/4 dl kylmää suolatonta voita kuutioina
1 1/4 dl cheddarjuustoa hienona raasteena
5 rkl jäävettä

Täytteeseen
1 l kuorittuja happamia omenoita lohkottuna, esimerkiksi Granny Smith
1 dl vihreitä chilejä paloiteltuna
2 rkl sitruunamehua
1 1/4 dl sokeria
1 1/4 dl fariinisokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl maustepippuria
1/4 tl muskottia, mieluiten vastaraastettuna
1/4 tl suolaa
1/2 dl maissitärkkelystä (esimerkiksi Maizena)

Päälle
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl murskattua saksanpähkinää
1/4 dl sokeria
1/4 dl fariinisokeria
4 rkl suolatonta voita sulatettuna

Lisäksi
vaniljajäätelöä

Tee pohja. Yhdistä jauhot ja suola yleiskoneessa tai tehosekoittimessa. Lisää voita pala kerrallaan ja sekoita hitaalla nopeudella vähän kerrallaan, kunnes seos on hienoa ja rakeista. Siirrä suureen kulhoon ja sekoita juusto joukkoon. Lisää jäävesi ruokalusikallinen kerrallaan ja sekoita sormin kevyesti, kunnes taikina pysyy kasassa. Testaa puristaen pieni määrä taikinaa sormien välissä, jos se rakeilee lisää vettä. Muotoile taikinasta pallo, kääri kelmuun ja siirrä vähintään tunniksi jääkaappiin.

Kaulitse taikina jauhotetulla alustalla vähintään 28 cm kokoiseksi ympyräksi. Siirrä 22 cm kokoiseen irtopohjavuokaan ja taita reunat ylös. Voit myös nipistää reunat siksakiksi. Siirrä jääkaappiin vähintään tunniksi ennen paistamista.

Tee täyte. Paista paloiteltuja chilejä kuumalla pannulla tai paahda niitä uunissa, kunnes niiden pinta hiukan mustuu. Yhdistä omenat, chilit ja sitruunamehu suuressa astiassa. Yhdistä kuivat aineet ensin toisessa astiassa ja kaada omenien ja chilien joukkoon. Sekoita varovasti heittelemällä ainesosia kulhossa.

Tee päällys: Sekoita pienessä astiassa jauhot, pähkinät ja sokerit. Lisää sulanut voi ja sekoita.

Lämmitä uuni 225 C asteeseen. Lusikoi täyte reikäkauhalla pohjan päälle ja ripottele 2 ruokalusikallista nestettä astian pohjalta. Ripottele päällys tasaisesti täytteen päälle. Siirrä uuniin ja paista 10 minuuttia, pienennä lämpö 200 C asteeseen ja jatka paistamista 30 minuuttia.

Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

Itse tein tämän kanssa sitruunajäätelöä. Taikinaa jäi minulla jonkin verran yli, mutta pidän melko ohutpohjaisista piirakoista muutenkin. Käyttämäni jalapenot olivat myös aika tulisia, muttei liian ja omenoiden makeus yhistettynä chilin ja muiden mausteiden poltteeseen oli aivan upea. Itse paahdoin chilejä paistinpannulla, mutta parhaita niistä todennäköisesti tulee jos paahtaa ne uunissa. Tämä on tähänastisista piirakkakokeiluistani selvästi paras.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Moët & Chandon Impérial Brut

"Yo, they call me Nas, I'm not your legal type of fella
Möet drinkin', marijuana smokin' street dweller"
Näin räppäsi Nas 90-luvulla Represent kappaleessaan. Ajat ovat muuttuneet, Hip Hop kaupallistunut ja Möet vaihtui Cristaliin. Minulle kuitenkin katujen kovana kasvattina Möet kelpaa yhä ja toisaalta jos minulla olisi varaa Cristalin hintaiseen samppanjaan, käyttäisin ne rahat ennemmin Krugiin.

Kuva täältä.
Möet & Chandon on osa Louis Vuittonin ja Hennessyn muodostaman luksusmerkki-imperiumin osa ja yksi maailman suurimmista samppanjataloista. Muita LVHM:n omistamia samppanjoitahan on mm. Krug, Ruinart, Mercier ja Veuve Clicquot. Lisäksi esimerkiksi skotlantilainen viskitalo Ardbeg ja maailmankuulu Bordeax viinitila Château d'Yquem ovat LVHM:n tytäryhtiöitä. Vaikea sanoa miten tämäntapainen keskittyminen vaikuttaa laatuun. Ardbeg yhä tekee suosikkiviskejäni ja Krug on yksi maailman hienoimmista samppanjoista. Toisaalta viherpiiperö sisälläni sanoo, että pieni ja itsenäinen on parempi, kuten vaikka Pol Roger tai Duval-Leroy. (Huom! Suosittelen lausumaan noiden kyseisten samppanjoiden nimet jenkkityyliin. Se ärsyttää viinisnobeja suunnattomasti.)

Asiaan: Moët & Chandonin bulkkituotetta Impérial Brut join ostereiden kanssa. Kuohuviini on väriltään vaaleankeltainen ja runsaskkuplainen. Tuoksu on kevyen hedelmäinen, raikkaan hapokas ja kevyen paahtoleipäinen. Maku on hapokas, pähkinäinen ja jopa hiukan tamminen.

Aikaisemmin en suuremmin arvostanut tätä samppanjaa, mutta jostain syystä nyt tämä maistui varsin hyvin. Paremmin kuin esimerkiksi aiemmin arvosteltu Veuve Clicquot Brut Yellow Label. Samaan hintaan Alkossa on yhä parempia samppanjoita, mutta Möettiä on usein lentokenttien ja laivojen tax free -myymälöissä, josta tämä on varsin hyvä tuliainen.

Viini Alkossa: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/008783

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Osterit ja inkivääri-ananassalsa


"It was a brave man who first ate an oyster" sanoi Jonathan Swift. Itselläkin vaati hiukan rohkeutta kun noin vuosi sitten kaadoin ensimmäisen kurkkuuni. Tällöin, en ollut ihan varma pidinkö niistä. Makua sanotaan kliseisesti merellisesksi, enkä itsekkään osaa sitä muuksi kuvailla. Ne maistuvat mereltä, niin hyvässä kuin pahassa. Toisen kerran ostereita söin Viini, ruoka & hyvä elämä -messujen osteribaarissa. Tällä kertaa osterit maistuivat minulle huomattavasti paremmin ja luulen niiden olleen huomattavasti tuoreempia kuin ne mitä itse söin ensimmäisellä kertaa. Nyt kolmannella kerralla kun tein niitä taas itse, ne olivat jo suorastaan herkullisia. Näihin alkaa tulla himo. Acquired taste.

Ostereissa on jostain syystä tietynlainen eksklusiivisuuden leima. Tämä on osittain hassua, kun miettii niitä syitä mitkä tekevät joistain ruuista eksklusiivisia. Yleensä ekslusiiviset ruuat ovat joko jollain tavoin epäeettisiä (kaviaari, hanhenmaksa, sinievätonnikala) tai vaikeasti saatavia (tryffelit), jolloin hinnatkin ovat proletariaattia pilkkaavia.

Osterit eivät kuitenkaan osu kumpaankaan näistä kategorioista ja ovat yksi eettisimmistä epäkasvisruuista. Niiden viljely kuormittaa äärimmäisen vähän luontoa ja ostereiden viljely myös puhdistaa merta. Lisäksi osterit eivät oletettavasti tunne kipua. Tästä syystä onkin esitetty, että osterit sopisivat ruuaksi myös kasvissyöjille. Tietty näin Suomessa osterit eivät mitään lähiruokaa ole, kun ne on todennäköisesti lentokoneella rahdattu tänne Ranskasta. Osterit eivät myöskään ole mitenkään erityisen kalliita, vaikkei ne nyt ilmaisia olekkaan, tusina maksoi 15 euroa. Iso osa hinnasta todennäköisesti selittyy juurikin kuljetuskustannuksilla.

Parasta ostereissa kuitenkin on se, että niistä saa hyvän syyn juoda samppanjaa, vaikka tumma olutkin on kuulemma klassinen ostereiden pari.

Itse tein ostereiden lisukkeeksi Glorian Ruuan ja Viinin 6/2010 numerosta inkivääri-ananassalsaa, jonka ohjeen kopioin tähän. Klassisesti ostereiden kanssa tarjotaan yleensä sitruunamehua, mutta myös Tabasco sopii hyvin. En rupea kuvailemaan tässä miten osteri itsessään avataan, koska esimerkiksi Youtubesta löytyy useita videoita joissa se näytetään.

Osterit ja inkivääri-ananassalsa

16 elävää osteria
1 keskivahva chili
n. 1 cm:n pala tuoretta inkivääriä
5 korianterin- tai rucolanlehteä
1 tuoreesta ananaksesta leikattu rengas
1 dl tummaa tai tavallista hienosokeria
5 rkl valkoviinietikkaa

Poista chilistä siemenet. Hienonna chili, inkivääri, korianteri tai rucola ja ananas. Sekoita loput ainekset joukkoon. Tarjoa tuoreiden ostereiden kanssa.

Inkivääri-ananassalsa oli hyvää ja sopi ostereiden kanssa, mutta oli myös melko vahvan makuista jolloin ostereiden hieno maku ei oikein päässyt esille. Melkein parempia ne ovat pelkän sitruunamehun kanssa, jonka kanssa osan ostereita söinkin. Salsa kuitenkin todennäköisesti sopii hyvin ensikertalaisille, joille osterit voivat olla liian erikoisen makuisia pelkästään.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Limettijäätelöä ja kinuskikastiketta


Perjantaisen lounasoluen jälkeen tuli kaamee väsy ja inspiraatio ihan täysin kadoksissa, enkä oikein keksi mitään nokkelaa sanottavaa tähän. Tein tämän tacojen jälkkäriksi viime viikonloppuna. Jäätelön ohje on sama kuin sitruunajäätelön, mutta tehty sitruunan sijaan limeteistä. Otin reseptin WSOY:n kultainen keittokirja - mestarit keittiössä -kirjasta. Siinä tämän kanssa tarjottiin cajetaa, joka on vuohenmaidosta kokoonkeitettyä kinuskia mutta korvasin tämän ihan tavanomaisella kinuskikastikkeella. Sen ohje on Michel Rouxin Sauces kirjasta, mutta hiukan modattuna. Tämä jäätelöohje on yksi parhaista minkä tiedän.

Limettijäätelöä ja kinuskikastiketta

1 limetin raastettu kuori (noin 1 rkl löyhästi lusikkaan pantuna)
5 rkl limettimehua
150 g sokeria
1 1/4 dl kevyt- tai ruokakermaa
2 1/2 dl vispikermaa
4 rkl maustamatonta jogurttia
1 tl vaniljasokeria
1 rkl tequilaa

Lisäksi
kinuskikastiketta

Mittaa isoon kulhoon kaikki jäätelön ainekset ja sekoita hyvin. Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen ohjeen mukaan. Lusikoi jäätelö pakastuksen kestävään astiaan, peitä ja pane muutamaksi tunniksi pakastimeen tai anna olla siellä yön yli.

Jos sinulla ei ole jäätelökonetta, niin laita jäätelömassa pakastimeen laakeassa kannellisessa astiassa. Anna sen jähmettyä ensiksi 2 tuntia, jonka jälkeen sekoita massa tasaiseksi haarukalla. Laita takaisin pakastimeen. Toista sekoitus tunnin välein, kunnes jäätelö on niin jähmeää ettei sitä pysty enää sekoittamaan. Jäätelö on valmista noin 6-8 tunnin pakastamisen jälkeen.
Kinuskikastike
50 g sokeria
37 g voita
1 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa

Paksupohjaisessa kattilassa yhdistä sokeri, voi ja vaniljatangon siemenet. Lämmitä matalalla lämmöllä jatkuvasti sekoittaen kunnes sokeri on liuennut. Jatka lämmittämistä, kunnes sokeri muuttuu karamellin väriseksi. Ota pois liedeltä, ja sekoita kerma joukkoon varoen, ettei kerma räisky päälle. Sekoita hyvin ja jatka keittämistä keskilämmöllä jatkuvasti sekoittaen kunnes kinuski on sopivan paksuista. Noin 5-10 minuuttia. Kastikkeen pitäisi olla venyvää ja kiiltävää.

Varo ettet keitä kinuskia liikaa, sillä kylmän jäätelön kanssa se saattaa muuttua liian jähmeäksi. Kinuskin pitäisi olla kastiketta, eikä toffeemaista.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Meksikolaistyyliset tacot

Meksikossa suosikkiruokaani olivat täkäläiset tacot. Toisin kuin Suomessa kaupan valmiit tacot, ne eivät olleet kovia vaan pehmeitä pieniä maissitaikinalättyjä. Näiden kanssa tarjottiin yleensä lihaa tai kalaa, juustoa ja jotain tulista chilikastiketta. Ei muuta, yksinkertaista ja hyvää.

Koska Suomesta tämäntapaisia tacoja ei saa kaupasta, olen tehnyt ne itse. Lihan tein about samalla tavoin kuin mission burrittossa, mutta pienin muutoksin ja lihana käytin entrecotea, koska sitä sattui olemaan tarjouksessa Kampin K-kaupassa. Liha oli todella hyvää, mutta en vieläkään ole aivan 100% tyytyväinen reseptiin. En laittanut tällä kertaa mausteeksi liquid smokea, joka todennäköisesti olisi tehnyt tästä parempaa. Tätä olen iteroinut jo niin pitkään, että mikään muu kuin täydellinen ei kelpaa! Luulen, että seuraavalla kerralla kokeilen myös pidempää marinointia ja jotain halvempaa osaa, esimerkiksi rintaa.

Meksikolaistyyliset tacot

800 grammaa naudan paistia tai ulkofileetä
1,5 dl korianterisilppua
4 tl limettimehua
4 tl öljyä
2 tl suolaa
2 tl mustapippuria
1 tl juustokuminaa
1 rkl öljyä ja 1 rkl voita paistamiseen

salsa mexicanaa
tacolettuja
200 g cheddar-juustoa raastettuna

Sekoita keskenään korianterisilppu, limettimehu, öljy, suola, mustapippuri ja juustokumina karkeaksi tahnaksi. Leikkaa liha suikaleiksi ja sekoita tahnan joukkoon. Anna maustua jääkaapissa sillä aikaa kun teet letut ja salsan.

Kuumenna öljy ja voi paistinpannussa. Ruskista liha kovalla lämmöllä kypsäksi. Tarjoile tacolettujen, salsa mexicanan ja raastetun cheddar-juuston kanssa.

Tacoletut (20 kappaletta)
3 dl maissijauhoja
2,5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1/4 dl öljyä
3 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada vesi ja öljy joukkoon ja vaivaa taikinaksi. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita jääkaappiin tunniksi.

Jaa taikina kahtia ja pyöritä molemmat puolikkaat tangoksi. Jaa molemmat tangot yhteensä 20 osaan. Kaulitse letuista mieluiten puikulaa käyttäen jauhoitetulla alustalla ohuita lettuja.

Kuivapaista lettuja teflonpannulla kovalla lämmöllä noin 1/2-1 minuttia per puoli. Yksi puoli on valmis siinä vaiheessa kun siihen alkaa ilmestyä ruskeita pilkkuja. Kerää tortillat lautaselle päällekkäin ja peitä liinalla. Lämmitä tarvittaessa ennen tarjoamista.

Salsa Mexicana
6 tomaattia
2 chilipalkoa
1 sipuli
4 valkosipulia
1 kourallinen korianterin lehtiä silputtuna
2 limetin mehu
suolaa ja pippuria

Kaiva tomaatista siemenet pois. Pilko kasvikset pieniksi ja laita kulhoon. Lisää suola, pippuri ja korianteri seokseen. Purista limettimehu salsan päälle ja sekoita. Jos haluat salsan tulisemmaksi, käytä habaneroa tai jotain muuta tulisempaa chiliä.

Öljykriisi

Kuva täältä.
Vähän aikaa sitten mediassa oli runsasti lässytystä erinäisistä rasvoista, keskustelu oli melko turhaa ja tylsää. Se, mikä on taas kiinnostavaa, on miten erilaiset rasvat vaikuttavat makuun. Tiettyihin ruokiin on jonkin tietyn rasvan käyttö täysin ilmiselvää, esimerkiksi kinuskikastiketta ei voi tehdä muusta kuin voista, kun taas majoneesi vaatii jotain mautonta öljyä, esimerkiksi rypsiöljyä.

Kuitenkin paistamisen kanssa asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Rasvan pointti paistamisessahan on kuumentaa paistopinta lähes 200 asteeseiksi, mutta estää palaminen. Käytännössä melkein mikä tahansa rasva ajaa asian. Yleensä olen käyttänyt rasvoja suurinpiirtein seuraavasti paistamiseen:
  • Voita: Lettuihin, perunoihin
  • Rypsiöljyä: Uppopaistamiseen
  • Rypsiöljyn ja voin sekoitusta: Lihaan
  • Oliiviöljyä: Kasviksiin
Valintoja olen perustellut makuseikoilla, jotka perustuvat kuitenkin melko mututuntumaan. Siinä vaiheessa kun ruoka on valmista, on vaikea sanoa vaikuttiko paistorasva oikeasti lopputulokseen. Voin ja öljyn välillä nyt erot ovat jossain määrin selviä, mutta entä rypsiöljyn ja oliiviöljyn välillä, ja entä erityisesti halvan ja kalliin oliiviöljyn välillä?

New York Timesissa oli artikkeli erilaisten öljyjen käytöstä paistamiseen. Artikkelissa oli vertailtu eri öljyjen makua sen jälkeen, kun ne oli ensin kuumennettu 176 asteeseen. Vertailussa oli mukana sekä halvempia ja kalliimpia oliiviöljyjä, ja muita mauttomampia öljyjä.

Lopputulos maistamisen jälkeen oli tämä:
"The first spoken comment, immediately seconded by most of the panel members, was, “These oils all taste like popcorn.” In fact the panel ranked the heated light oil higher than the heated pricey California extra-virgin oil, whose pungency was no longer balanced by a spicy aroma and had become overbearing."
Itse olen käyttänyt viimeaikoina kasvisten paistamiseen Stockannilta ostamaani melko hintavaa oliviöljyä. Se taisi maksaa noin 18 euroa puolen litran pullo. Olin tyytyväinen kuitenkin tähän öljyyn koska se ei ollut ylilyövän kitkerää vaan mukavan pehmeää ja aromaattista. Hintakaan ei ollut kuitenkaan mikään ihan älytön, kuten eräs Roinisten minulle suosittelema oliviöljy joka taisi maksaa jotain 30-40 euron väliltä. Olin erityisen ihastunut esimerkiksi sipuleita paistaessani siihen huumaavaan aromiin, mikä kuulottamisesta nousi ja olin varma, että tämä vaikuttaa myös makuun. Sitten luin tämän kohdan Timesin artikkelista.
"This surprise led one panelist to recall that heating is part of the refining process that manufacturers use to deodorize raw oils. Cooking clearly also drives aromas out of the oil and into the air."
Eli uskomukseni siitä, että oliiviöljy parantaa makua perustuu pelkästään siihen hajuun, joka syntyy kun aromit irtoavat öljystä ilmaan. Back to square one. Pitäisi varmaan tehdä joku testi, jossa paistaa sipulia eri öljyissä ja voissa yhtä pitkän ajan samalla lämpötilalla ja tarkastelee makua. Ei tästä muuten näytä mitään selvyyttä saavan.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Chilillä, juustolla ja avokadolla maustettu tortillakeitto

Viime viikonloppuna tein olutruokien lisäksi myös meksikolaista ruokaa. Meksikolainen keittiö on yksi suurimmista suosikeistani. Siinä yhdistyy samaan aikaan upealla tavalla tuoreiden kasvisten raikkaus, limetin kirpeys, chilin polte ja suosikkiyrttini korianterin sekä käristetyn lihan maku.

Meksikolaisen keittiön antimia pääsin itse maistelemaan vuosi sitten talvella Meksikon matkalla Playa del Carmeniin. Yleensä sanotaan, että meksikolainen keittiö eroaa melko paljon siitä mitä näillä leveysasteilla Tex Mexinä syödään. Se on totta, aito meksikolainen on paljon parempaa. Siellä ruoka oli paljon koruttomampaa, ei ollut samanlaista juustokastikkeella ja ranskankermalla mässäilyä, mutta maut olivat myös puhtaampia ja raikkaampia joka sopikin hyvin kuumaan ilmaan. Helsingissä olisi mielestäni tilaa jollekkin hiukan autenttisemmalle meksikolaisravintolalle, mutta nyt täytyy yrittää toistaa makuja kotioloissa.

Tämän alkuruokakeiton ohje on alunperin WSOY:n kultaisesta keittokirjasta, mutta koska sen ohje oli niin epämääräinen ja huonosti kirjoitettu, niin kirjoitin siitä tähän sellaisen version kuin mitä itse olen yleensä tehnyt.

Chilillä, juustolla ja avokadolla maustettu tortillakeitto

4 tomaattia
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
2 chilipalkoa
1 l hyvää kanalientä
2 avokaadoa
150 g fetajuustoa
2 tortillalettua
öljyä paistamiseen ja uppopaistamiseen
suolaa
pippuria
(1 tl chilikastiketta)

Poista chilistä siomenet ja pilko chili muutamaksi suikaleeksi. Kuori sipuli ja leikaa se lohkoiksi.

Kuumenna öljyä paistinpannussa ja ruskista chilisuikaleita niin, että ne ottavat vähän väriä. Siirrä chilit tehosekoittimeen Ruskista samassa öljyssä sipuleita ja valkosipulia, niin että ne ottavat vähän väriä. Siirrä paistetut sipulit tehosekoittimeen chilien kanssa.

Kalttaa tomaatit ja poista siemenet ja siirrä tehosekoittimeen. Aja kasvikset tehosekoittimessa tasaiseksi.

Siirrä kasvissose kattilaan ja keitä hiukan kokoon, kunnes seos muistuttaa tomaattimurskaa paksuudeltaan. Lisää kanaliemi, kiehauta ja anna hautua noin 30 minuutin ajan. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla (ja chilikastikkeella).

Leikkaa tortillalettu suikaleiksi ja uppopaista suikaleet öljyssä rapeiksi. Pilko avokaado ja fetajuusto kuutioiksi.

Asettele avokaado, fetajuusto ja tortillasuikaleet syville lautasille ja kaada keitto päälle.

Keiton tulisuutta voi säädellä chilin määrällä, lajikkeella ja chilikastikkeella. Itse pidän tulisesta ruuasta ja käytin maustamiseen Meksikosta tuomaani chipotlekastiketta vielä hiukan runsaammin.

Juomaksi tämän kanssa sopii vaikka meksikolainen Sol -olut limettilohkon kanssa tai vaikka yksi suosikkidrinkeistäni Margarita. Tällä kertaa en tosin tehnyt Margaritoja, sillä ostamani Don Julio Reposado -tequila on loppu. Alkossa taisi olla myynnissä muutama hiukan parempi tequila myynnissä. Margaritat ovat kuitenkin sitä parempia, mitä parempaa tequilaa niissä käyttää.

Nieto Senetiner Reserva Malbec 2009

Tässä toinen Feijoadan kanssa juoduista viineistä. Yhä pysytään samalla mantereella, vaikka maa vaihtui Chilestä Argentiinaan. Brasia itsessään ei taida olla kovin tunnettu viinimaana.

Nieto Sentiner Reserva Malbec 2009 on 100% Malbec Argentinan Mendozasta. Tuoksu oli tumman marjainen ja luumuisa hiukan belgiolutmaiseen tapaan. Maku oli marjaisa ja keskitanniininen, tai notkea taitaa olla viinipiireissä käytetty termi tällaisista keskitanniinisista viineistä.

Tämä viini ei ollut ehkä aivan paras viini Feijoadan kanssa, joten en saanut niin hyvää kuvaa tästä kokonaisuutena. Nieto ei ollut missään nimessä huono, mutta Leydan rinnalla feijoadan kanssa jäi vähän ohueksi kokemukseksi. Tämä viini sopisi paremmin esimerkiksi pihvin kanssa, ja belgioluisiin vivahtava tuoksu oli todella mielenkiintoinen, joten pitää hankkia tätä uuteen kokeiluun. 9,96 euron hinta ei kuitenkaan ole missään nimessä paha.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/459657

Leyda Las Brisas Pinot Noir 2009

Oluiden jälkeen pari viiniäkin. Tämä ja seuraavan postauksen Nieto Senetiner Reserva Malbec tuli juotua jo viikko sitten Feijoadan kanssa. Viinit olivat yhden matkaseurueemme jäsenistä valitsemat, ja hyvät viinit hän onnistui valitsemaan ottaen huomioon, ettei hänellä ollut mitään tietoa tarjottavasta ruuasta muuta kuin, että liharuokaa on tulossa.

Ensimmäisenä näistä kahdesta viinistä oli Chileläinen Pinot Noir Leyda vuodelta 2009. Viini oli väriltään melko ohut ja kevyen tumman punainen. Selkeästi tämä ei mikään kovin tuhti viini ole. Tuoksu oli kevyehkö, hedelmäinen ja marjainen, ja jopa jälkiruokaviinimäisen jalohomeinen. Maku oli varsinainen hedelmäpommi, jossa toistui sama kevyt jalohomeisuus. Tanniineja oli todella vähän.

Leyda Las Brisas Pinot Noi on viininä niin sanottu marjamehu, mutta hyvällä tavalla. Varsinkin mausteisen ja hiukan tulisen padan kanssa hedelmäisyys toimi loistavasti ja vain korostui, siinä missä monet muut punaviinit olisivat saattaneet muuttua kireiksi. Tämä ei ole pihviviini, mutta esimerkiksi meksikolaisten tai etelä-amerikkalaisten liharuokien kanssa on Leyda paikallaan.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/475537

maanantai 15. marraskuuta 2010

Suklaa-stoutkakku ja vaniljajäätelöä (olutmenu: jälkiruoka)

Vaikka oluita yleensä ajatellaan juuri suolaisten ruokien parina, on monet vahvemmat oluet parhaimmillaan jälkiruokien ja juustojen seurassa. Erityisesti vahvat ja karamellisen paahteiset imperial stout -oluet loistavat kun niiden kanssa tarjotaan suklaata ja paksun kermaisia jälkiruokia.

Suklaakakun ohje on Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 7/2008. Tässä reseptissä tämän pariksi suositeltiin kermavaahtoa mutta halusin itse tehdä vaniljajäätelöä, sillä itse tehty vaniljajäätelö on yksi kaikkein parhaista jälkiruuista. Kun on kerran tehnyt itse vaniljajäätelöä, ei Ingmanin ja Valion lisäaineharkot maistu enää miltään.

Suklaa-stoutkakku ja vaniljajäätelöä (8 hengelle)

150 g tummaa suklaata (sis. 65-70% kaakaota)
150 g voita
1 dl stout-olutta (esim. Guinnes Draught)
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
3 kananmunaa

Sulata suklaa ja voi kattilassa. Anna seoksen hieman jähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet ja olut suklaaseokseen. Sekoita hyvin.

Vatkaa sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi kulhossa. Kääntele suklaaseos varovasti vaahdon joukkoon.

Kaada taikina kevyesti voideltuun irtopohjavuokaan (Ø 22 cm). Kypsennä kakkua 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Kakku on kypsä, kun se irtoaa hieman vuoan reunoista ja repeilee kevyesti paistopinnalta. Anna kakun jäähtyä.

Nosta jäähtynyt kakku jääkaappiin 6-12 tunniksi.

Vaniljajäätelö
3 dl sokeria
4 dl kuohukermaa
4 dl maitoa
8 kananmunan keltuaista
vaniljatanko

Laita kerma, maito ja vaniljatanko paksupohjaiseen kattilaan ja kiehauta.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita 1/3 kerma-maidosta keltuaisvaahdon joukkoon. Kaada seos takaisin kattilaan koko ajan vatkaten.

Lämmitä seosta varovasti kattilassa, kunnes se pulpahtaa pari kertaa. Siirrä pois levyltä ja anna jäähtyä. Poista vaniljatanko ja valmista jäätelö jäätelökoneessa.

Jos et omista jäätelökonetta voit myös tehdä jäätelöä seuraavalla tavalla: Kaada jäätelömassa laakeaan astiaan ja siirrä astia pakkaseen. Pakasta massaa 2 tuntia ja sekoita haarukalla tasaiseksi. Laita jäätelö takaisin pakkaseen ja toista sekoitus tunnin välein. Jäätelö on valmista noin 6-8 tunnin päästä.

Suklaakakkuohje oli todella onnistunut ja vaniljajäätelö sopi sen kanssa täydellisesti. Tosin eihän tässä yhdistelmässä taida mitään kovin uutta ja ihmeellistä olla. Tämän suklaakakun ohje sopii melko geneeriseksi suklaakakun ohjeeksi vaikkei mitään erityistä olutmenua olisikaan tekemässä. Stoutin maku ei ollut mitenkään yliampuva vaan se toi siihen mukaan mukavan säväyksen.

Kuva täältä.
Suklaakakun kanssa tuli nautittua vaimoni Köpenhaminasta Ølbutikenista roudaamaa amerikkalaista AleSmith Speedway stouttia. Tämä olut komeilee Ratebeerin parhaiden oluiden listalla 6. sijalla, joten odotukset olivat kovat. Olut oli väriltään lähes pikimusta ja tuoksussa oli paahdetta ja kahvia. Suutuntumaltaan olut oli todella paksu ja maultaan karamellisen paahteinen, myös maussa kahvi tuli esiin voimakkaasti. Jälkimaku oli pitkä.

Speedway stout oli todella hyvä imperial stout, mutta en sitä ihan maailman 6. parhaaksi olueksi sanoisi. Huomattavasti parempia imperial stoutteja ovat olleet esimerkiksi Nøgne Ø:n Dark horizon tai Slottskällansin Imperial stoutin vanhempi versio. Speedway Stouttia ei alkosta saa, mutta koska Alkon imperial stouttien valikoima on niin surkea en pysty sieltäkään mitään vaihtoehtoa jälkiruualle suosittelemaan. Arkadian Alkon erikoisvalikoimasta kuitenkin löytyy pari sopivaa, esimerkiksi Nøgne Ø:n Sweet Horizon tai Harviestoun Ola Dubh Special Reserve 18.



Kahdessa edeltävässä postauksessa tuli jonkinverran avauduttua Suomen alkoholipolitiikasta ja -kulttuurista. Jatkan sitä myös tässä sillä tästä aiheesta minulla on paljon hampaankolossa. "Erikoisoluiden" juonti on siitä jännää, että vaikka niiden juominen saa iloiseksi, saa taas niiden aseman ajatteleminen Suomessa vihaiseksi.

Suurimpana ongelmana tässä ei ole pelkästään alkoholiverotus (Suomessa euroopan korkein oluelle), vaan Alko joka väärinkäyttää monopoliasemaansa. Alkon hintalaskurista näkee miten hinta muodostuu esimerkiksi 5,13 euron hintaiselle 7,5% vahvuiselle oluelle, jota on tuotu pieni määrä myyntiin suomeen (alle 5000 kappaletta).
Myyntihinta (panimon ja maahantuojan osuus): 1,7 €
Alkon käsittelykustannukset: 0,297 €
Alkon hinnoittelukerroin (oluille 1,7): 1,3979 €
Verot: 0,6435 €
Pantti: 0,081 €
ALV: 0,959 €
Eli käytännössä Alko vetää välistä 1,69 euroa minkä se käyttää (todennäköisesti tehottoman) monopolinsa pyörittämiseen. Vuonna 2009, eli taantumavuotena Alko teki voittoa 74,6 miljoonaa euroa! Nämä voitot sitten haaskataan erinäisiin päihdeohjelmiin ja propagandaan. En ota kantaa näiden hyödyllisyyteen, mutta eikö nämä pitäisi maksaa alkoholiverosta eikä siitä piiloverosta mitä jokainen suomalainen joutuu maksamaan kun kantaa rahansa Alkolle?

Tuohon noin 5,13 euron hintaisten oluiden hintaluokkaan sopii esimerkiksi Nøgne Ø India Pale Ale ja Rockefort 10. Entä jos nämä oluet maksaisivatkin noin 4 euroa, mikä on mielestäni lähempänä niiden luonnollista hintaa? Kaatuisiko suomen kansantalous zombieviiruksen lailla leviämään alkoholismiin? En usko.

Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ruotsi on näissä asioissa huomattavasti Suomea edellä. Vaikka sielläkin on valtion pyörittämä monopoli, sen tarkoitus ei ole tehdä voittoa. Viimeisin uutinen Ruotsista oli, että Ruotsi saattaa antaa panimoille mahdollisuuden myydä tuotteitaan yksityisille. Tätä voi suomalaiset panimot vain kadehtia. Tuon tapainen lakimuutos antaisi täysin uudenlaisia mahdollisuuksia suomalaispanimoille ja olisi todellinen piristysruiske meidän pienpanimokulttuurille.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Häränhännät portterissa (olutmenu: pääruoka)



Yleensä tässä blogissa tulee aika kovin sanoin arvosteltua suomen olutskeneä ja varsinkin Alkoa. Tähän on syynsä, mutta yksi poikkeus tänne kylmän pohjolan holhouskulttuuriin myös mahtuu, nimittäin Sinebrychoffin Porter. Tämä olut on ratebeerissä suomen korkeimmalle arvostettu olut, jota kakkosena seuraa Plevnan Siperia. Silti kovasta arvostuksesta huolimatta, on oluen hinta käsittämättömän alhainen 1,99 euroa Alkossa. Kiinnostuneimmat voivat lukea portterin jo yli 50 vuotisesta historiasta lisää Koffin sivuilta.

Voisi kuvitella, että kun tässä oluessa hinta ja laatu kohtaa näinkin ylivoimaisesti olisi Koffin Porterin menekki älytön. Paskat, Alkon tilastoissa myydyin IV B vahvuinen olut on jopa 1 sentin kalliimpi(!) kammottava Olvin tuplapukki, eikä Porter edes mahdu 20 myydyimmän panimotuotteen listalle Alkossa. Porterin takaetiketin kirurgikenraalin varoituksesta voikin päätellä, että jenkkimarkkinat ovat tälle melko otolliset. Täytyy tosin myöntää, että Porter on aika tuhtia olutta ja mitään siksarillista sitä en välttämättä lähtisi juomaan. Tähän mauton tuplapukki on varmasti enemmän omiaan.

Nojoo, avautumiset sikseen. Portteri oli olutmenun pääruuassa mukana sekä raaka-aineena, että ruokajuomana. Aikaisemmassa postauksessa mainitussa Glorian Ruuan ja Viinin olutmenussa oli myös häränhäntäpata ja maa-artisokka-perunamuusi on otettu tästä lehdestä, mutta tekemäni pata muistutti enemmän numerosta 7/2006 löytyvää reseptiä, joka löytyy myös lehden sivuilta. Tein kuitenkin muutaman muutoksen, ja alla resepti sellaisena kuin itse sen tein.

Häränhännät portterissa


1,2 kg häränhäntäpaloja
150 g pekonia
1 rkl voita
1 rkl öljyä
1/2 dl vehnäjauhoja
2 varsiselleriä
2 porkkanaa
1 iso sipuli
2 valkosipulia
1 pullo (0,33 l) Sinebrychoff Porteria
2 rkl tomaattipyreetä
muutama tinjamin oksa
lehtipersiljaa
laakerinlehti
suolaa
mustapippuria

Lisäksi
Maa-artisokka-perunamuusia
2 suolakurkkua

Lauta uuni lämpenemään 150 asteeseen.

Silppua pekoni pienemmiksi. Pilko varsiselleri, porkkana, sipuli ja valkosipuli noin 1 cm paloiksi.

Pyörittele häränhäntäpalat vehnäjauhoissa ja paista niitä paistinpannussa voin ja öljyn sekoituksessa, kunnes ne ruskistuvat pinnalta.

Paista pekonia padassa kunnes rasva alkaa irrota. Lisää kasvikset joukkoon ja kuulota niitä pekoninrasvassa muutama minuutti. Lisää ruskistetut häränhäntäpalat, sekä hiukan suolaa ja pippuria ja jatka kuulottamista vielä muutama minuutti. Älä päästä kuitenkaan kasviksia ruskistumaan.

Sido laakerinlehti, lehtipersilja ja tinjami nipuksi. Kaada pataan porter ja lisää perään yrttinippu, tomaattipyree sekä vettä sen verran, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Kuumenna kiehumispisteeseen ja siirrä pata uuniin.

Anna kypsyä vähintään 3 tuntia. Kääntele lihapaloja välillä kypsymisen aikana.

Tarjoa maa-artisokkamuusin ja suolakurkkujen kanssa.

Maa-artisokkaperunamuusi (6 ruokailijalle)
500 g maa-artisokkia
500 g jauhoisia perunoita (esim. pito)
2 l vettä
1 tl suolaa
2 dl kuumaa maitoa tai kermaa
2 rkl voita

Kuori ja kuutioi maa-artisokat ja perunat. Kiehauta vesi kattilassa ja mausta suolalla. Lisää maa-artisokat ja perunat. Keitä 20 minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä.

Ota hiukan keitinvettä talteen.

Soseuta maa-artisokat ja perunat sähkövatkaimella tai perunanuijalla. Lisää kuuma maito tai kerma sekä voi. Lisää tarvittaessa keitinvettä, jotta soseesta tulee sopivan paksuista. Sekoita tasaiseksi. Mausta tarvittaessa suolalla.


Häränhäntäohje on neljälle, mutta muusin ohje jonka tähän kopioin suoraan on kuudelle. Itse tein siitä pienemmän vesion ja käytin 400 g maa-artisokkia ja 400 g perunoita, kermaa laitoin (tai oikeastaan vaimoni teki tämän) 1 dl ja voita noin 50 grammaa.

Pata onnistui varsin hyvin. Liemestä tuli juuri oikean paksuista ja porter toi siihen mukavan paahteisen maun, joka oli todella miellyttävä kun sama maku toistui myös ruokajuomassa. Häränhännät olivat lihana herkullisia, mutta niiden syöminen oli melkoista nävertämistä. Ihan joka päivä niitä ei jaksa kun pienenkin lihankimpaleen irroittaminen on aika työn takana.

Ylipäänsä olen viime aikoina innostunut erilaisista pataruuista. Niissä salaisuus tuntuu olevan käyttää mahdollisimman halpoja osia eläimestä ja hauduttaa todella pitkään. Lisäksi on aina kiva päästä käyttämään häälahjaksi saatua punaista Le Creusetin pataa.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Simpukoita curry-kermakastikkeessa ja vehnäolutleipää (olutmenu: alkuruoka)

Minun on jo pidemmän aikaa pitänyt tehdä hiukan juhlavampi menu, joka rakentuu täysin oluen ympärille, sekä raaka-aineena, että ruokajuomana. Oluthan sopii ruuan kanssa melkein viiniäkin paremmin ja loistaa monissa niissä ruuissa, missä viinit ovat pulassa. Esimerkiksi tulisten ruokien ja sushin kanssa olut on omimmillaan ja toimii myös upeasti joulupöydässä, jossa suolaisten, happamien ja makeiden ruokien yhdistelmät helposti riitelevät viinin kanssa. Ainoa minkä kanssa en ole (vielä ainakaan) olutta pystynyt onnistuneesti yhdistämään on pihvi. Sen kanssa tanniininen punaviini on omimmillaan.

Nyt parin vuoden jahkailun jälkeen päätin tarttua tuumasta toimeen ja kutsuin luokseni pari tuttua oluen ystävää ja lähdin suunnittelemaan menua. Yhtenä suurimpana inspiraationa toimi Glorian Ruuan ja Viinin numero 7/2008, jossa oli oluiden ympärille tehty menu. Tämä minun tekemä menu myös mukailee sitä, muttei kirjaimellisesti. Ruuan ja Viinin menussa alkuruokana oli lager -olueen tehty sipulikeitto, mutta itse halusin alkuruuaksi tehdä joko kalaa tai äyriäisiä. Pienen pähkäilyn jälkeen keksin tietysti sinisimpukat. Simpukathan ovat Euroopan ehkä suurimman olutmaan Belgian klassinen ruoka ja sopii loistavasti yhteen juurikin belgialaisten oluiden kanssa.

Simpukkaohje on Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan -kirjasta ja vehnäolutleipä oli osa Glorian Ruuan ja Viinin numeron 7/2008 olutmenua.

Simpukoita curry-kermakastikkeessa ja vehnäolutleipää

Simpukoita curry-kermakastikkeessa
1 1/2 kg sinisimpukoita
1 purjo
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
1-2 tl curryjauhetta
2 dl kuivaa valkoviiniä
5 dl kuohukermaa (Huom, itse käytin vain 2,5dl kuohukermaa ja ihan hyvin riitti)
1 laakerinlehti
tuoreetta tinjamia
lehtipersiljaa silputtuna
suolaa ja mustapippuria

Pese ja raaputa simpukat huolellisesti ja poista ne, joiden kuoret eivät sulkeudu. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy ja voi kattilassa ja lisää silputut sipulit. Lisää minuutin jälkeen purjo, kuullota hetki, lisää curryjauhe ja noin minuutin kuluttua viini, kerma, laakerinlehti ja silputut yrtit; mausta suolalla ja pippurilla. Kun liemi kiehuu, kaada kattilaan simpukat ja keitä kovalla lämmöllä kannen alla noin 3 minuuttia, kattilaa välillä ravistellen. Simpukat ovat valmiit, kun kuoret ovat auenneet; heitä pois kaikki aukeamattomat. Poista simpukat ja laakerinlehti kattilasta, soseuta liemi sauvasekoittimella ja keitä kastiketta hieman kokoon jotta se sakenee. Irroita simpukoista varovasti toinen kuorenpuolisko ja asettele simpukat jäljellä olevissa puolikkaissaan tarjoiluastiaan. Kaada kuuma kastike päälle ja tarjoa vaalean leivän kera.

Vehnäolutleipä (2 leipää)
 
5 dl vehnäolutta (esim. Hoegaarden)
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 tl hunajaa
3 dl ohrajauhoja
3 rkl öljyä
8-9 dl hiivaleipävehnäjauhoja

Sekoita hiiva, suola ja hunaja huoneenlämpöisen oluen joukkoon. Lisää ohrajauhot ja öljy. Alusta hiivaleipäjauhot taikinaan vähitellen. Vaivaa taikinaa mielellään yleiskoneella noin 10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa mutta kuitenkin pehmeää. Kohota leivinliinan alla lämpimässä, vedottomassa paikassa noin 25 minuuttia.

Siirrä taikina kevyesti jauhotetulla alustalle. Painele taikinasta ilmakuplat pois.

Jaa taikina kahteen osaan. Pyörittele taikinapaloista kevyesti pöytää vasten pyöreät leivät. Ripottele pinnalle himena ohrajauhoja, ja anna kohota liinan alla noin 25 minuuttia.

Vedä leipiin terävällä veitsellä viillot ristiin, Paista 200-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Tarkista leivän kypsyys pohjaa kopauttamalla; kypsässä leivässä on napakka pohja. Nosta leipä ritilän päälle jäähtymään.

Vinkki! Saat kuoresta rapean, kun laitat uuniin paistumisen ajaksi pienen kulhollisen vettä.

Simpukat olivat todella herkullisia ja sopivat erittäin hyvin leivän kanssa yhteen. Tästä ohjeesta tulee neljälle aika tuhti alkupala, eli määrää voi vähän pienentääkkin riippuen syöjien ruokahalusta. Itse tein leipäohjeesta puolikkaan, eli vain yhden leivän.

Kuva täältä.
Juomana tämän ruuan kanssa toimi Belgialainen trappistiolut Orval, joka toimikin simpukoiden kanssa loistavasti. Vaikken itse ole mikään suurin Belgioluiden ystävä, on Orval melko poikkeuksellinen trappistiolut ja kuuluukin omiin suosikkeihini Alkon olutvalikoimassa. Maultaan Orval on hedelmäisen kuivaa ja miellyttävän raikkaan humaloitu. Se ei myöskään ole liian vahvaa, eli sitä voisi juoda suurempiakin määriä, mutta ikävä kyllä kiitos Alkon ja Suomen idioottimaisen alkoholipolitiikan on Orvalin hinta pöyristyttävä 4,28 euroa. Systembolagetissa samaa olutta saa 22,70 kruunulla, eli tämän hetkisellä kurssilla noin 2,4 euron hintaan. Enkä edes halua tietää, kuinka paljon munkkipolot pullollisesta pyytävät Belgiassa. Kyllä täällä Suomessa vaan oluenystäviä rakastetaan. Tässä on varmaan taustalla vieläkin jotain kaunaa siitä, että keskiolut vapautettiin maitokauppoihin. Mikään muu ei oikein pysty selittämään tätä perseilyä erikoisoluiden hinnoittelussa.

Seghesio Old Vine Zinfandel 2006

Ihastuin Kalifornian viineihin kun vierailin siellä pari vuotta sitten. Reissulla tuli nautittua toinen toistaan hienompia caberneta, merlota ja syrahta ja myös muutamaa aivan upeaa kuohuviiniä. Tällä reissulla kävin myös Napan viinialueella tutustumassa muutamaan viinitilaan ja tuliaisiksi toin niin paljon kuin lainsäädännön puitteissa verottomana saa.

Vaikka California onkin tunnettu niin sanotuista kultti caberneteistaan, niin vähintään yhtä tunnettuja ovat alueen zinfandelit. Itseltäni harmittavasti jäi nämä väliin reissulla, mutta myöhemmin zinfandel on noussut yhdeksi suosikkirypäleistäni. Seuraavalla visiitilläni luulen, että Napan sijaan suuntaankin Sonoma Countyyn, josta parhaat zinfandelit tulevat.

Niin myös tämä Seghesion vanhoista viinipensaista kerätty vuoden 2006 huippu zinfandel. Old Vine Zinfandel on väriltään paksun tumman punainen ja jopa hiukan violetin sävyinen. Tuoksu on tuhdin tumman marjainen ja taustalla on myös hiukan vaniljaa. Maku on myös erittäin täyteläinen, hiukan tanniininen ja mustikkainen. Jälkimaku on pitkä ja pippurinen.

Tätä saa Alkon tilausvalikoimasta ja näytti myös löytyvän Arkadian Alkon hyllyssä. 35,50 euron hinta on aika kova, mutta tämä on ehdottomasti sen arvoinen. Toisaalta Old Vine Zinfandelia parempi on saman tuottajan Sonoma Zinfandel, jota olen tuonut Systembolagetista noin 15-20 euron hintaan. Sitä toivoisi Alkoonkin tulevan, mutta taitaa olla melko turha toivo. Jostain syystä hyvät Yhdysvaltalaiset viinit ovat harvinaisuus Alkossa.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/913867

tiistai 9. marraskuuta 2010

Feijoada, eli brasilialainen liha-mustapapupata

Ensi talven, tai oikeastaan tämän talven kun sitä valkosta shittiä on alkanut tulla jo taivaalta, pakoreissuni suuntaa Brasiliaan. Tällä kertaa meitä on vähän enemmän possea lähdössä ja olemme pitäneet jo pari suunnittelusessiota, joissa on myös etukäteen mehusteltu brasilialaisella ruualla. Tämän kerran isännöintivuoro osui minulle ja päätin tehdä brasilialaista liha-mustapapupataa Feijoadaa.

Etsin hiukan tietoa Feijoadasta Internetistä ja tietääkseni tämä on alunperin Portugalilainen ruoka, mutta noussut Brasiliassa kansallisruuan asemaan. Yleensä tähän ruokaan käytetään lihana makkaroita ja mahdollisimman halpoja porsaan ja naudan osia, kuten poskea, potkaa tai korvia. Koska Jeesus oli kieltänyt kaupassa käynnin viime lauantaina, jouduin itse tyytymään naudan paistiin ja porsaan kasleriin mitä löysin Kampin K-kaupasta.

Tämä resepti on yhdistelmä Larousse Gastronomicuen Feijoada reseptiä ja muutamaa muuta netistä löytynyttä. Ohje on noin kuudelle.

Feijoada

800 g mustia papuja
3 valkosipulinkynttä
2 laakerinlehteä
300 g pekonia
400 g chorizo makkaroita
300 g porsaan lihaa
300 g naudan lihaa
2 sipulia
2 punaista paprikaa
2 tomaattia
2 tl juustokuminaa
1 tl mustapippuria
suolaa
(jauhoja)

Liota pavut yön yli. Kaada liotusvesi pois ja laita pavut, hienonnetut valkosipulin kynnet ja laakerinlehdet pataan ja peitä vedellä kunnes pavut ovat selkeästi peittyneet. Kiehauta ja anna hautua tunnin ajan.

Pilko pekoni suikaleiksi. Paista pekonia paistinpannulla, kunnes ne ovat kypsyneet ja rasva alkanut irrota. Siirrä pataan.

Pilko sipuli ja paprika kuutioiksi. Kuulota kasviksia pekoninrasvassa kunnes ne hiukan pehmenevät, mutta varo ettet ruskista. Siirrä pataan.

Kalttaa tomaatit, pilko kuutioiksi ja siirrä pataan.

Pilko chorizomakkarat pienemmiksi ja paista pannulla kunnes niiden pinta hiukan ruskistuu ja niistä irtoaa rasvaa. Siirrä pataan.

Pilko naudan liha kuutioiksi ja paista pannulla chorizon rasvassa kunnes ne ruskistuvat pinnalta. Siirrä pataan.

Pilko porsaan liha kuutioiksi ja paista pannulla jäljelle jääneessä rasvassa kunnes ne ruskistuvat. Saatat joutua tässä vaiheessa lisäämään hiukan rasvaa riippuen paljon sitä on pannulla jäljellä ja kuinka rasvaista liha on.

Mausta pata juustokuminalla ja mustapippurilla. Lisää vettä sen verran, että lihat peittyvät ja anna hautua ilman kantta vähintään tunnin ajan. Tarkista liemen maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Jos liemi on liian ohutta, voit suurustaa sen jauhon ja veden seoksella. Jos lisäät jauhoja anna liemen vielä hautua noin 10 minuuttia lisäämisen jälkeen.

Tarjoile riisin, chilikastikkeen, korianterisilpun ja appelsiininlohkojen kanssa.

En tiedä kuinka autenttista tästä tuli, mutta tuloksena oli ehkä onnistunein pataruoka minkä itse olen tehny. Mielenkiintoisena huomiona, tämän ruuan kallein ainesosa naudan sisäpaisti oli maultaan ja koostumukseltaan kaikkein heikointa eri lihoista. Makkarat, pekoni ja porsaan kasler taas olivat todella herkullisia. Luulen, että paistin korvaaminen esimerkiksi naudan poskella olisi tehnyt tästä vielä parempaa.

Pahoittelut, ettei tästä ole kuvaa. Kun nälkäiset vieraat odottivat ruokaa en viitsinyt alkaa säätämään valojen ja kameran kanssa. Googlen kuvahausta löytää kuvia joista voi approksimoida miltä tämän tulisi näyttää.

Kuva täältä.

Castello Ducale Aglianico 2008

Castello Ducale Aglianico on italialainen luomuviini Sannion alueelta. Vaati hiukan selvittelyä, että onnistuin paikantamaan tämä alueen, mutta ilmeisesti Sannio on Campanian alueella Etelä-Italiassa sijaitsevan Beneventon lähellä.

Campaniasta on kotoisin myös viinissä käytetty aglianico rypäle, jota myös Basilicatassa viljellään. Sitä oli Castello Ducalessa 85% ja loput 10% sangioveseä ja barberaa 5%. Itselleni Aglianico oli rypäleenä uusi tuttavuus ja en oikein tiennyt mitä tästä viinistä odottaa. Muutenkin Etelä-Italialaiset viinit ovat melko tuntemattomia minulle, kun olen pääosin keskittynyt Italialaisissa Toscanan viineihin.

Castello Ducale Aglianico oli väriltään tumman punainen violetilla vivahteella. Tuoksultaan viini oli pippurinen ja nahkaisen tanniininen. Maku oli tanniininen ja poikkeuksellisen marjaisa italialaiseksi. Jälkimaku oli runsaan puolukkainen.

Tämä viini miellytti ainakin itseäni. Castello Ducale Aglianico olisi loistavasti paikallaan italialaisen riistaruuan kanssa, esimerkiksi villisian. Itse söin tämän lihamurekkeen kanssa ja oli sen ja sienirisoton kanssa myös hyvin sopiva pari..

Kuva Alkon sivuilta: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/466857

maanantai 8. marraskuuta 2010

Ravintola Zetor

Helsingin ydinkeskusta on hiukan vaikea paikka jos haluaa mennä hyvään ja kohtalaisen hintaiseen ravintolaan. Suurin osa ravintoloista on syövän lailla leviävän S-ryhmän tai jonkun muun ketjun hallitsemia ja tarjoilevat puolivalmisteista kokoon kasattua keskinkertaista mättöä huonon palvelun kera.

Näiden vaihtoehtojen joukosta tuli Ravintola Zetor valittua kohteeksi anopin ja vaimoni siskon kanssa (terveisiä, luette kuitenkin). Tämäkin ravintola oli myös S-mafian mutta ravintola on perustettu jo vuonna 1991 ja muistelen, että ihan alunperin tämä ei ollut vielä osa S-ryhmää.

Zetorhan on tunnettu Sakke Järvenpään traktoriaiheisesta sisustuksestaan ja tietynlaisesta Leningrad Cowboys henkisestä nostalgiastaan. Sama meno jatkuu ruokalistalla ja annokset on nimetty värikkäästi. En tiedä onko sisustus kaikkien mieleen, mutta minusta tämä oli varsin piristävän kitchmäistä. Paras puoli sisustuksessa oli miesten WC:n seinät, jotka oli tapetoitu tyylikkäästi 50-, 60- ja 70-luvun Jalluilla ja Kalleilla.

Meidät istutettiin mukavaan loosiin ja eteemme saimme vanhaa sanomalehteä muistuttavan ruokalistan. Itse valitsin ruuakseni "Löylynlyömän makkaran", joka osoittautua kuvauksensa mukaisesti pienessä löylykiljussa tarjotuksi annokseksi perunamuusia, makkaroita, suolakurkkua ja sinappia. Annokseni oli ihan ok, makkarat ja perunamuusi olivat hyviä ja parasta annoksessa oli todella herkullinen kermaisa sinappi. Suolakurkut, joiden luulisi olevan aina hyviä olivat jotenkin liian valkosipulisia ja en oikein välittänyt niistä. Kivana plussana Zetorista sai juomaksi Lammin Sahtia, jota otin sitten ruokajuomaksi.

Vaimoni siskon ottama "Tri Välimallin epäterveysannos", joka osoittautui pyttipannuksi, ei ollut hänelle oikein mieleen. Annoksella oli runsaasti kokoa, mutta se oli jokseenkin mitäänsanomaton. Jos ravintola ottaa pyttipannun tapaisen klassikon ruuaksi, pitäisi sen muistuttaa jotain muutakin kuin mikrossa lämmitettyä valmispyttipannua kermalla ja kananmunalla. Esimerkiksi makkaroihin olisi voinut panostaa enemmän.

Jälkiruuaksi otin itse suklaajäätelöä kinuskikastikkeella. Se osoittautua isoksi palloksi Valion tai Ingmanin suklaajäätelöä ja valtavaksi määräksi jotain geneeristä valmiskinuskikastiketta. Kun olin jätskin syönyt jäi kupin pohjalle vielä noin desin verran kinuskikastiketta jäljelle. Loppupeleissä kaiken tämän kinuskimäärän jälkeen minulla oli hiukan paha olo ja seuraava yö painajaisten täytteinen. Toisaalta vaimoni annos, joka oli "Korvessa kulkevi leipäjuusto ja lakkahillo", eli uunissa kerman kanssa paistettua leipäjuustoa lakkojen kanssa oli todella hyvä.

Myös yksi suuri miinus, joka nyt toisaalta on vikana lähes jokaisessa Suomen ravintolassa, oli se kun tilaa teetä jälkiruuan kanssa tarkoittaa se muutamaa eri pussitee vaihtoehtoa ja lämmintä vettä. Zetorin tapauksessa ainoa vihreä tee oli vielä Rainbown. Olisiko se liikaa pyydetty, että saisi ravintolassa kunnon haudutettua teetä? Parhaissa ravintoloissa on saanut vielä yleensä koko teepannun pöytään. Luulisi, että tämä ei ole mitenkään kohtuuton pyyntö.

Kaikenkaikkiaan Zetor oli ihan kohtalainen. Annosten taso näytti vaihtelevan vähän laidasta laitaan, joten hyvällä mäihällä saattaa saada varsin hyvää ruokaa, kun taas huonoilla valinnoilla silkkaa keskinkertaisuutta. Palvelukaan ei ollut mitenkään suunnattoman huonoa, vaikkei se hyvääkään varsinaisesti ollut. En vain kiinnittänyt siihen tällä kertaa hirveästi huomiota hyvän seuran ansiosta. Hintataso ei myöskään ollut Zetorissa kovin paha, joten ainakaan rahaa Zetorissa ei suunnattomosti mene hukkaan.

Jos on pakko syödä ydinkeskustassa eikä halua maksaa itseään kipeäksi tähtiravintoloissa, on Zetor ihan ok vaihtoehto. Zetorilla on periaatteessa konsepti hyvin kasassa ja pienellä panostamisella tästä saisi todella hienon kokonaisuuden. Kuitenkin luulen, että koska ravintola on ollut jo vuodesta 1991 pystyssä ei se tule hirvittävästi enää muuttumaan. Kuitenkin jos on mahdollisuus, niin ennemmin suosittelisin suuntaamaan esimerkiksi Kallion Cellaan, Alppilan Weeruskaan, Ruoholahden Meritähteen tai Hietalahden Salveen.

perjantai 5. marraskuuta 2010

Biff Rydberg ja Alcaselainen sinappikastike

Biff Rydberg on ruotsalainen klassikkoruoka, joka on käytännössä pyttipannun hienostuneempi versio. Biff Rydberg, eli rydäri tehdään yleensä naudan sisä- tai ulkofileestä ja ainesosat tarjoillaan monesti erillään lautasella, vaikkakin joissain ohjeissa peruna, sipuli ja naudanliha on myös sekoitettu keskenään enemmän pyttipannumaisesti. Itse olen syönyt Biff Rydbergiä Tukholmassa olutravintola Oliver Twistissä, jota voin suositella kenelle tahansa ruotsalaisesta bistroruuasta ja hyvästä oluesta pitävälle kulinaristille.

Tuo Oliver Twist visiitti oli myös siitä syystä varsin hauska, että snobiseurueemme oluiden maistelun, lähtöajan väärin tulkitsemisen ja kävelymatkan pituuden aliarvioinnin johdosta onnistuimme myöhästymään paluulaivasta. Siinä vaiheessa kun pääsimme terminaaliin Viking Linen Mariella lipui hitaasti irti laiturista. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, kiitos Viking Linen hyvän palvelun. Saimme ilman lisähintaa vaihdettua lippumme ja pääsimme bussilla Kapellskärin ja lautalla Marianhaminaan, josta kerkesimme vielä omaan laivamme kyytiin. Onni onnettomuudessa ja olisihan se ollut suurempi katastrofi jos emme olisi antaneet Närke kaggen stormaktsporterin lämmetä sopivan asteiseksi ennen juomista.

Tämä resepti on aika perinteinen rydäriohje, mutta kun yleensä rydbergin kanssa tarjotaan sinappia ja kananmunankeltuainen keksin korvata ne sinappisella emulsiokastikkeella, joka mielestäni sopii tähän oikein hyvin. Mutta ilman kastikettakin tämän voi hyvin tehdä ja tarjoaa sen tilalla kananmunankeltuaisen per ruokailija ja dijonin sinappia. Kastikkeen resepti on otettu alunperin Michel Rouxin Sauces -kirjasta.

Biff Rydberg ja Alcaselainen sinappikastike


600 g naudan sisä- tai ulkofileetä
800 g perunaa
1 iso sipuli
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl + 1 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä

Kastikkeeseen
2 rkl kylmää vettä
1/2 rkl valkoviinietikkaa
1/2 tl valkopippuria
2 kananmunan keltuaista
125 g kirkastettua voita
1/2 rkl sitruunamehua
1/2 rkl piparjuurta raastettuna
1 rkl sinappia
suolaa

Lisäksi
2 suolakurkkua

Laita paksupohjaiseen pieneen kasariin vesi, viinietikka ja valkopippuri. Keitä kokoon noin kunnes jäljellä on noin 2/3 nesteestä. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä.

Hienonna sipuli, ja kuori ja leikkaa peruna noin 1,5 cm kokoisiksi kuutioiksi. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy ja kuulota sipuleita, kunnes ne ovat läpikuultavia, mutta älä ruskista.

Ota sipulit talteen esimerkiksi lautaselle. Kuumenna 1 rkl voita samalla paistinpannulla ja paista perunoita siinä, kunnes ne ovat pehmeitä ja pinnalta hiukan ruskistuneita. Sekoita sipulit joukkoon, mausta suolalla ja pippurilla ja pidä lämpimänä.

Sekoita kokoonkeitetyn etikansekaan kananmunan keltuaiset. Siirrä kattila takaisin levylle ja lämmitä varovasti samanaikaan vatkaten kunnes keltuainen alkaa hyytymään, tähän menee noin 8-10 minuuttia. Älä anna kuitenkaan kastikkeen lämpötilan nousta yli 65 C asteen. Ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon kirkastettu voi pieni määrä kerrallaan samanaikaisesti vatkaten.

Kun voi on sekoittunut, mausta kastike sitruunamehulla, piparjuurella, sinapilla ja suolalla.

Leikkaa filee noin 3 cm kokoisiksi kuutioiksi. Paista kuutioita voin ja rypsiöljyn seoksessa pari minuuttia niin, että pinta saa kauniin värin mutta filee jää sisältä vielä mediumiksi. Siirrä lämmitetylle lautaselle, mausta suolalla ja pippurilla ja anna vetäytyä peitettynä pari minuuttia.

Tarjoile liha perunoiden, kastikkeen ja suolakurkkujen kanssa.


Nyt kun tein tätä, niin lihaa olisi saanut olla hiukan runsaammin, joten lisäsin sen määrää reseptiin. Jos ihmettelette, miksi tähän tulee käyttää kolmea erilaista rasvaa, niin siitä yksinkertaisesta syystä, että sipulit maistuvat parhaalta kun ne paistaa oliiviöljyssä, perunat parhaalta voissa paistettuna ja pihvi voin ja miedon makuisen rypsiöljyn kanssa.

Alsacelainen sinappikastike on käytännössä hollandaisekastike, joka on vain maustettu piparjuurella ja sinapilla. Sitä tehdessä täytyy olla varovainen, ettei kastike juoksetu. Kuitenkin jos näin käy (niinkuin itsellä tällä kertaa kävi), niin kastikkeen saa pelastettua vatkaamalla juoksettunut kastike uuteen kananmunan keltuaiseen.

Alkon jouluoluet

Saako aloittaa jo joulun jännäämisen? Saa, sillä Alkon jouluoluet tuli myyntiin tällä viikolla! Olutopas.infon Seppo Äyräväinen kävi läpi oluet jo melko tyhjentävästi blogissaan, joten en ala itse käymään kaikkia oluita läpi.

Ylipäänsä tämän vuoden jouluoluiden valikoima on poikkeuksellisen kattava ja hyvä, joten kiitokset siitä Alkolle. Tietenkin voisin jupista jotain huomattavasti laajemmasta Systembolagetin vastaavasta, mutta ehkä näin joulun alla jätän sen tekemättä.

Omat suosikkini jouluoluista ovat nämä:

  • Mikkeller Santa's Little Helper 2010. Tämän vuoden 2006 vuosikertaa käsittelin jo täällä. Santa's Little Helper on ehdottomasti suosikkini näistä oluista, tosin pullokoko on hiukan ongelmallinen. Mausteinen ja voimakkaasti humaloitu ale.
  • Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock.Perusvalikoimassa olevan miedomman Märzenin isoveli. Saksalainen loistava savuolut ja eräänlainen jouluolutklassikko, jota tuotetaan saksassa lokakuusta joulukuuhun.
  • Anchor Christmas Ale. San Franciscolaisen Anchorin jouluolut. Tämä on ilmeisesti aika joulumausteinen, muttei kuitenkaan mitenkään överi. En ole tätä itse aiemmin juonut, mutta ehdottoman mielenkiintoinen.
  • La Chouffe. Vaikka tämän etiketissä onkin tonttu, ei tämä ole mikään jouluolut. Alko vaan sattuu tuomaan tätä aina jouluksi myyntiin. Tätäkään en ole aiemmin juonut, mutta tätä on kehuttu niin paljon, että pitää tänä vuonna ottaa kokeiluun. Belgioluiden kanssa joutuu aina olemaan varovainen, jotkut ovat todella hyviä ja jotkut taas liian vahvan hiivaisia ja voimakkaita. Näitä oluita tulee kutsuttua belgivehkeiksi, koska ne ovat niin sanotusti vehkeen makuisia.
  • La Roulles Tripple. Belgitrippel. Tästäkään ei etukäteen mitään hajua, mutta on saanut runsaasti kehuja. Siinä missä La Chouffe on vaaleana olueana vielä melko varma veto, voi tämä olla enemmän juuri sitä belgivehjettä. Mutta ainakin yksi pullo pitää hankkia, jottei mene täysin ohi.
  • Arctic Circle Ale. Suomalaisen Malmgårdin voimakkaasti humaloitu katajanmarjoilla maustettu olut. Myöskin tuntematon, mutta ehdottoman mielenkiintoinen. Hienoa, että suomessa uskalletaan tehdä tämänkaltaisia oluita, vaikka tämä on ilmeisesti alunperin tehty USA:n markkinoille.
  • Nøgne Ø Special Holiday Ale. Norjalaisen Nøgne Ø:n ja Amerikkalaisten Stone- ja Jolly Pumpkin Brewingin yhteistyön tulos. Tätä maistoin viime joulun aikoihin Pikkulinnussa ja muistan olleeni vähän pettynyt tähän. Ei tämä pahaa ollut, mutta odotin jotenkin enemmän noiden panimoiden nimien perusteella jotain runsaan humaloitua ja maltaista makupommia. Nyt kun tietää, mitä odottaa voi tähän suhtautua objektiivisemmin.

Aiemmin linkkaamassani Seppo Äyräväisen blogissa oli arvioitu näiden loppumisaikaa Alkosta. Ottamatta tarkemmin kantaa siihen, voin itse suositella kaikkien jouluoluiden kohdalla suosikkien hankkimista jo marraskuun puolella. Silloin ei ainakaan omat suosikit ehdi loppua, niinkuin itsellä kävi viime vuonna Santa's Little Helperin 2009:n kanssa.

Kuva täältä

torstai 4. marraskuuta 2010

Italialaistyylinen lihamureke


Bongasin tämän lihamurekkeen ohjeen New York Timesin Dining & Wine -sivuilta, joilla on usein hyviä reseptejä ja ruokajuttuja. Sivuilla lihamurekereseptin nimi oli fancy meatloaf. Itse nimesin sen italialaistyyliseksi, sillä hieno lihamureke kuulostaa tyhmältä. Italialaistyylisen tästä tekee parmesanin, sitruunan ja persiljan yhdistelmä.

Tein tämän nyt kolmatta kertaa ja mureke on todella herkullinen varsinkin nyt syksyllä sienirisoton kanssa. Tässä ohje sellaisena, kuin itse tein sen.

Italialaistyylinen lihamureke
800 g naudan jauhelihaa
siivu italialaisen leipää, revittynä paloiksi ja reunat poistettuna
2 dl maitoa
2 kananmunaa
100 g pekonia tai pancettaa hienonnettuna
1,5 dl parmesaania raastettuna
1 dl persiljasilppua
2 tl sitruunaraastetta
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl voita
2 dl valkoviiniä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Liota leipää maidossa 10 minuuttia.

Sekoita kulhossa jauheliha, pekoni (tai pancetta), parmesaani, persilja ja sitruunaraaste. Mausta suolalla ja pippurilla. Purista leivästä ylimääräinen maito pois ja sekoita lihan joukkoon. Jatka sekoittamista kunnes massa on sekoittunut tasaiseksi, mutta varo ettet sekoita liikaa. Siirrä liha leikkuulaudalle ja muotoile noin 25 cm pitkäksi ja 10 cm leveäksi murekkeeksi.

Lämmitä öljy ja voi suuressa paistinpannussa. Paista mureketta kuumalla pannulla kunnes pinta ruskistuu ja karamellisoituu noin 3 minuuttia. Käännä mureke varovasti ja paista toista puolta samanverran. Siirrä mureke uunivuokaan.

Kaada valkoviini paistinpannulle ja deglaseeraa pannuun tarttuneet palaset. Kaada valkoviini paistinpannulta murekkeen päälle uunivuokaan. Laita lihalämpömittari murekkeen paksuimpaan kohtaan ja siirrä uuniin.

Paista uunissa kunnes murekkeen sisälämpötila on 65 astetta, noin 25 minuuttia. Lusikoi välillä lientä murekkeen päälle paistumisen aikana. Kun mureke on kypsä, nosta se pois uunista ja kääri folioon vetäytymään noin 10 minuutiksi.

Uunivuokaan jäljelle jäänyt liemi on erittäin hyvän makuista ja siitä kannattaa keittää kastike murekkeelle, esimerkiksi suurustamalla ja lisäämällä kermaa ja mausteita.

Mureke oli jälleen erittäin hyvin onnistunut. Sienirisottoon en ollut aivan tyytyväinen, joten en laita sen ohjetta tänne. Suoriltaan en osaa sanoa mikä siinä oli vikana, mutta siitä puuttui joitain. Voi olla, että oma vaatimustasoni sienirisotolle nousi Ravintola Luomon risoton jälkeen niin korkealle tasolle, ettei sitä aivan helpolla saavuteta. Pitää jatkaa risottokokeiluja ja raportoida niitä tänne.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Fonte do Beco 2008

Fonte do Beco taitaa olla ensimmäinen juomani portugalilainen viini, jos portviinejä ei lasketa. Portugali on ollut viimeaikoina melko trendikäs viinimaana ja esillä monissa viinilehdissä. Itse hankin jo aikaisemmin Arkadian Alkon erikoisvalikoimaan tullutta Redoma Tinto 2007:ä, mutta se odottaa vielä kellarissa tilaisuuttaan.

Fonte do Beco on valmistettu castellão rypäleestä, joka tunnetaan myös nimellä periquita ja joão de santarém. Wikipedian mukaan tämä rypäle tuottaa voimakkaan tanniinisia viinejä, mutta tämän viinin kohdalla se ei pitänyt paikkaansa.

Väriltään viini oli hailakan tumman punainen. Tuoksu viinissä oli melko mitäänsanomaton, en oikeen muuten osaa kuvailla sitä kuin, että punaviinille tuoksui. Maku oli kuitenkin erittäin miellyttävä ja sisälsi mustia viinimarjoja sekä kevyttä tanniinisuutta. Jälkimaku oli hiukan makea.

Tämä toimi juomana siansorkkien kanssa, sillä brittiläistyyliseen ruokaan sopii tietääkseni portugalilaiset viinit hyvin. Tähän viiniin päädyin Alkon myyjän suosituksesta ja Fonte do Beco  2008 oli todella hyvää, vaikka tuoksu olikin melko tylsä. 8,96 euron hintaan hinta-laatusuhde on tässä kohdillaan. Voisin kuvitella makujensa puolesta tämän viinin sopivan myös esimerkiksi joulupöytään kinkun pariksi.

Kuva Alkon sivuilta: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/005393

Baron-Fuenté Grande Réserve Brut

Tätä samppanjaa tuli juotua Créme Ninonin kanssa. Kun syöjiä oli vain kaksi niin pienempi 0,375 litran pullo on sopiva ja hintakaan tällä ei ole kovin paha, 13,98 euroa. Tässä samppanjassa on poikkeuksellisesti pinot meunier hallitseva rypäle 60% osuudellaan. Chardonnayta on 30% ja pinot noiria 10%.

Baron-Fuenté Grande Réserve Brut on väriltään vaaleahko ja tuoksultaan paahtoleipäinen, voinen ja hedelmäinen. Maku on myös voimaisen leveä, runsaan hedelmäinen ja viikunainen jälkimaultaan. Samppanjaksi tämä oli keskihapokas.

Kaiken kaikkiaan Baron-Fuenté Grande Réserve Brut on todella hyvä samppanja ja voittaa monet kalliimmat bulkkisamppanjat, esimerkiksi aikaisemmin arvostellun Veuve Clicquot Brutin. Yleensä alkon 0,375 litran pullojen valikoima on melko huono, mutta tämä on miellyttävä poikkeus.

Kuva Alkon sivuilta: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/564344

tiistai 2. marraskuuta 2010

Viini, Ruoka ja Hyvä Elämä 2010


Viikonloppuna tuli käytyä Messukeskuksen Viini, Ruoka ja Hyvä Elämä messuilla. Nämä messut olivat ensimmäiset lajiaan itselleni ja edeltävän kerran kun vierailin messukeskuksessa olin järjestyksenvalvojana yhdessä keskuksen anniskeluravintoloissa moottoripyörämessuilla. Se oli varsin miellyttävä kokemus ja messuvieraat olivat mukavaa sakkia. Eräskin pääosin niskasta muodostuva motoristi halusi silloin tehdä tuttavuutta kanssani: "Ootsä nostanu rautaa?" hän kysyi. "En." vastasin. "No sen kyllä huomaa, höhöhöhö."


Ruoka ja viinimessuilla kävijät näyttivät kuitenkin olevan hiukan sofistikoituneempaa sakkia, eivätkä samaan aikaan olleet kirja- ja musiikkimessut näytänneet haittaavan. Hipsterit pysyivät piilossa. Messuilla oli esitteillä monenmoista erilaista ruokaa ja keittiötarviketta ja aikaa minulla vierähti yli viisi tuntia maistellen erilaisia näytteitä, viinejä ja puhuen eri näytteilleasettajien kanssa heidän tuotteistaan.

Mukaan tarttui myös kaikenlaista. Ostin mm. puolen kilon lohkareen parmesaania, juustoportin vuohen gruyereä, oliiviöljyä, Forsmannin teetä ja Hakaniemen Hallissakin vaikuttavan Deli Delin myymää lakritsihilloa. Enemmänkin olisi voinut ostaa kaikkea herkullista, mutta oli vaikea keksiä mihin joitain myytäviä tuotteita käyttäisi. Esimerkiksi Poppamiehellä oli todella hyvää jalapeno-serrano sinappia myynnissä, mutta mihin sitä käyttäisi?


Yhdet mielenkiintoisimmista myytävistä tuotteista oli ZenGrown ja kilpailevan Indoor gardenin yrttiruukut, joihin kaupasta ostetut yrttiruukut voi laittaa jatkamaan kasvamistaan vesiviljelmässä. Olin todella lähellä, etten ostanut 99 euroa maksavaa Indoor gardenin ruukkua mutta ongelmana on, että tätä on vaikea saada sopimaan nätisti sisustukseen. Pitää katsoa, jos nämä saisi sijoitettua johonkin nättiin koriin niin pitää hommata.

Viinipuoli oli about niin kiva kuin mitä Suomen alkoholilainsäädännön puitteissa on mahdollista. Lapsiahan tänne puolelle ei päässyt, joka varmasti monta lapsien kanssa tullutta harmitti. Lisäksi olisi ollut kiva jos ruokapuoli olisi ollut yhdistetty viinipuoleen. Viinejä edusti pääosin maahantuojat ja osa heidän messuille rekrytyistä avustajista ei tuntunut tietävän myydyistä viineistä kovinkaan paljoa. Kysyin esimerkiksi kahden portviinin eroa, ja vastaus oli suurinpiirtein "Ööö no emmätiiä jotku on sanonu et tää on niinku parempaa isommissa määrin ja tää taas vähemmissä, ootas mä luen tästä esitteestä mitä tästä sanotaan." Onneksi joillain tiskeillä satuin osumaan selkeästi asiantuntevamman maahantuojan kanssa, joka oli myös aidosti innostunut edustamistaan viineistään ja osasi kertoa niistä paljon.

Tässä lyhyet muistiinpanot niistä viineistä mitä maistoin:

Le Colture Prosecco Superiore di Cartizze Spumante D.O.C: Erittäin hyvä prosecco. Tuoksultaan hiukan makean hedelmäinen ja raikas. Maussa myös taustalla kevyttä hedelmäistä makeutta, mutta sopivasti tasapainossa hapokkuuden kanssa. Tätä ei taida Alkosta saada ja edustaja näytti hiukan nyrpeältä kun yritin tiedustella tätä. Ilmeisesti Alkon kanssa on hiukan vaikeuksia. Edustaja: Le Colture

Zuccardi Serie A Torrontés: Argentiinalaisen Zuccardin Torrontés, joka oli tuoksultaan kukkea ja sitrusmainen. Maultaan melko kevyt mutta miellyttävä valkoviini jota saa Alkosta. Sopii varmaan parhaiten nautiskeluun ja ruokiin joihin kevyempi valkoviini sopii. Esimerkiksi aasialaiset ruuat voisivat olla sopivia. Eustaja: Viinimaa.fi

Nederburg Edelrood 2008: Etelä-Afrikkalainen cabernet sauvignonin ja merlotin sekoitus. Tästä en kerennyt mitään erityisen kummoisia muistiinpanoja tehdä, mutta oli myös melko mitäänsanomaton punaviini. Tätäkin saa Alkosta. Viinimaa.fi

Zuccardi Zeta Malbec Tempranillo 2003: Tämä on taas Argentinalaisen Zuccardin lippulaiva tuote. Halusin maistaa tätä kun eräs tuttavani oli kehunut tämän edeltävää vuosikertaa parhaaksi viiniksi mitä oli maistanut. Tuoksultaan tämä oli marjainen ja hiukan tanniininen. Maultaan runsas ja suht terävän tanniininen. Jälkimaku oli keskipitkä ja pippurinen. Tätä saa Alkon tilausvalikoimasta ja luulen, että minun pitää hamstrata tätä pari pulloa. Edustaja: Viinimaa.fi

Sancerre Domaine Franck Millet: Sauvignon Blanc jonka nautin messuilta ostettujen ostereiden kanssa. Erittäin sitruunainen, omenainen ja aromikas. Hieno sauvignon blanc. Tätä saa Alkon tilausvalikoimasta. Edustaja: K-Wines

Chateau Carsin Liquoreux 2000: Ranskalainen Bordeauxin Semillonista tehty jälkiruokaviini. Tämä oli runsaan hedelmäinen ja jalohomeinen. Jälkiruokaviinitietämykseni on melko heikkoa, joten en osaa sanoa oliko tämä lajissaan erityisen hyvä tai huono, mutta itseäni ainakin maku miellytti. Mutta toisaalta pidän kaikesta makeasta. Edustaja: Chateau Carsin

Pacific Rim Framboise: Amerikkalainen vadelmista tehty 16,5% erittäin makea hedelmäviini. Tuoksultaan ja maultaan tämä on todella runsaan vadelmainen. Kävisi melkein jäätelön kanssa itsessään kastikkeena. Pientä miellyttävää portviinimäistä terävyyttä tässä kuitenkin kuitenkin. Tämä on kait tulossa lähiaikoina Alkoonkin. Tämä on hieno jälkiruokaviini, mutta varauksella. Edustaja: Vindirekt

Dow's Port 2005: Punaviininen ja tanniininen, hiukan makea tuoksu. Maultaan makeahko ja runsaan mansikkainen, pitkä ja runsas jälkimaku. En oikeastaan tiedä portviineistä mitään, mutta tämä oli hyvää. Pitäisi tutustua portviineihin enemmänkin. Edustaja: Winestate

Messujen jälkeen oli melko pää pyörällä kaiken informaation ja mainostuksen jälkeen. Kuitenkin kivat messut ja pitää ehdottomasti mennä ensi vuonnakin. Pyörähdin myös poistuessani musiikkimessujen puolella kuolaamassa Gibsoneita ja Fendereitä. Siellä näin "taiteilija" Loiron ja Linda Lampeniuksen. Loiro oli yhtä ällöttävä kuin aina ja Linda ei soittanut viulua kyykyssä. Tylsää.

Maa-artisokkakeitto ja sherryvaahto

Viikonloppu meni taas Fallouttia pelatessa ja blogin pitäminen kärsii. Kerkesin sentään käymään myös Viini, ruoka & hyvä elämä -messuilla, josta saan kirjoitettua lisää toivottavasti seuraavassa postauksessa. Ainakin kirjoitettavaa riittää.

Tämän keiton keksin tehdä alkuruuaksi kun vihanneskauppiaallani oli maa-artisokkia myytävänä. Yhdistelin tässä paria netistä löytyvää reseptiä, mm loistavan Voisilmäpeliä -blogin ohjetta, mutta muutin maa-artisokka-peruna -suhdetta hiukan maa-artisokkaisempaan suuntaan vatsavaivojenkin uhalla. Ei niitä kyllä tullut.

Sherryvaahdon keksin lisätä tähän kun arvelin sen sopivan maultaan keittoon ja saisi keiton hiukan nätimmän näköiseksi. Sherry sopii muutenkin mausteena todella moneen keittoon, esimerkiksi hernekeittoon, sienikeittoon ja myös tähän maa-artisokkakeittoon.

Maa-artisokkakeitto ja sherryvaahto

1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl oliiviöljyä
600 g maa-artisokkia
300 g jauhoisia perunoita (esimerkiksi rosamunda)
1,5 dl valkoviiniä
7-8 dl kana- tai kasvislientä
1 dl kuohukermaa
suolaa
pippuria

Lisäksi
sherryvaahtoa

Kuori perunat ja maa-artisokat ja paloittele kuutioiksi. Hienonna sipulit ja kuulota niitä oliiviöljyssä kattilassa pari minuuttia. Lisää maa-artisokat ja jatka kuulottamista pari minuuttia.

Lisää perunat ja valkoviini, kiehauta ja anna kiehua pari minuuttia. Lisää liemi, kiehauta ja hauduta noin 15 minuuttia, kunnes maa-artisokat ja perunat ovat pehmenneet.

Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta ja keitto on valmis.

Annostele lautasille ja lisää päälle sherryvaahto.

Sherryvaahto
1 dl kuohukermaa
2 tl sherryä
suolaa
pippuria

Laita kerma, sherry, suola ja pippuri tehosekoittimeen tai vaahdota sauvasekoittimella nopeasti vaahdoksi.

En ole täysin varma tuosta sherryvaahdon oikeasta sekoitussuhteesta. Tarkistan sen vielä kunhan pääsen kotiin. (Huom 4.11. Tarkistin sekoitussuhteen, se oli oikea)