 |
| Pinot noir rypäleitä odottamassa sadonkorjuuta |
Kävin pääsiäisenä lyhyellä lomamatkalla Tasmaniassa. Loma tulikin tarpeeseen, sillä edeltävästä kunnon lomasta alkoikin olla yli vuosi aikaa. Jouluna suoritettua Suomen visiittiä en laske lomaksi, sillä se oli enemmänkin Ilmestyskirja Nytmäinen sukellus pimeyden sydämeen jossa kaamosmasennus odotti eversti Kurtzmaisesti kaljuaan pyyhkien. Sinä kahtena viikkona valon puutteesta ja flunssan pelosta kärsiessä ei hirvittävästi rentoutunut.
Nyt taas Tasmaniassa oli enemmänkin lomaisat fiilikset kun retken teemana oli pääpiirteittän gastronomia ja bushwalking, eli erinäisissä puskissa käppäily. Ilmatkin olivat suht säädylliset, vaikka Tasmaniassa on Australian suomimaisin sää elohopean joskus tippuessa pakkasenkin puolelle.
Tasmania on myös yksi Australian tunnetuimmista viinialueista, jossa on erikoistuttu enimmäkseen kylmemmän alueen viineihin Burgundin ja Sampanjan jalanjäljissä. Pinot Noiria, Chardonnayta ja näistä tehtyjä kuohuviinejä. Jonkin verran myös Alsacen tyyliin Pinot Gris'tä ja Rieslingiä.
Tasmania on saari, joka itsessään jakaantuu viinialueena neljään osaan. Hobartia ympäröivään etelärannikkoon, Freycinetin luonnonpuiston viereiseen itärannikkoon sekä pohjoisessa Devonportia ympäröivään alueeseen ja näistä suurimpaan Tamar-lakson alueeseen, jossa itse kiersin yhden päivän ja vietin yön Rosevalen viinitilalla.
 |
| Tamar-joki Rosevalen mökin parvekkeelta |
Maantieteellisesti Tamar-laakson leikkaa kahteen osaan Tamar-joki, joka virtaa Tasmanian toisiksi suurimmasta kaupungista Launcestonista Bassinsalmeen, eli siihen merenpätkään joka erottaa Australian mantereen Tasmaniasta. Viinitilat ovat jakaantuneet taas joen molemmille puolin. Kävin joen itäpuolella kolmella eri tilalla. Eden Brookilla, Sinopiuksella ja Piper's Brookilla/Kreglingerillä. Länsirannalla taas Iron Potilla, Holm Oakilla ja Rosevalella. Yritin kovasti etsiä olisiko joen eri puolilla jotain yhteistä nimittäjää ja mielestäni länsirannan tilojen viinit olivat täyteläisempiä siinä missä itärannan kireämpiä ja hapokkaampia, jonka kuvittelin johtuvan siitä, että länsirannalla viinit ovat suoremmin aurinkoon päin. Tämä voi myös olla täysin päänsisäistä, mutta niinhän nämä viinijutut yleensäkin tuppaavat olemaan.
 |
| Piper's Brookin viinejä |
En lähde yksityiskohtaisesti erottelemaan eri tiloja, mutta lähes poikkeuksetta viinien taso oli huikea. Erityisesti mieleeni jäi kuohuviinien todella korkea taso. Lähes jokaista kuohuviiniä juodessani mietin, että tämähän vetää vertoja melkein sampanjalle. Sitten takaisin Sydneyhin päästyäni kun join pullollisen bulkki Taittingeria vaimoni kanssa, jouduin toteamaan niiden itseasiassa olleen parempia. Tasmanialaisia kuohuviinejä yhdisti sampanjainen paahtoleipäisyys, joka varmasti johtui pitkästä pullokypsytyksestä hiivan kanssa mutta niiden lisäksi viinit olivat omaleimaisen hedelmäisiä olematta päällekäyvän sitruunaisia, mikä vaivasi monia Yarra Valleyn kuohuviinejä. Ihan vintaasisampanjoiden tyyliseen voihin ja tonnikalaan nämä eivät yltäneet, mutta toisaalta miksi niiden tarvitsikaan. Parhaiten kuohuviineistä jäi mieleen Brook Edenin 2006 Blanc de Noirs, Kreglingerin 2006 Vintage Brut, Piper's Brookin Piper's Sparkling 2008.
 |
| Holm Oakin Pinot possu |
Tasmanian valkoviineistä parhaiten makuuni olivat chardonnayt ja yllätyksekseni myös pinot gris't, jotka usein ovat makuuni liian kuivia ja katkeria, kuitenkin nyt maistamiani täydensi greippisyyttä makeampi hedelmäisyys. Näistä parhaimmaksi osoittautui Brook Edenin 2011 Pinot Gris jossa oli kukkea tuoksu ja tasapainoinen apprikoosinen ja greippeisä maku. Chardonnaysta taas mieleeni jäi Sinopiuksen 2011 Chardonnay, joka oli Australialaiseen tyyliin erityisen tamminen ja sitruunainen. Vaikka yleensä karsastan tämänlaisia tammisitruunapommeja, oli Sinopiuksessa jotain joka puhutteli minua. Lisäksi viiniä oli tehty vain käsittämätön 70 laatikollista, eli noin 800 pulloa. Ehkäpä juuri pieni harkittu sato huippulaatuisista rypäleistä on se, mikä erottaa jyvät akanoista.
 |
| Sinapiuksen viinit |
Punaviineistä kaikilla tiloilla oli tarjolla Pinot Noiria ja oikeastaan vain Holm Oak ja Iron Pot olivat tehneet kokeiluja muilla rypäleillä. Iron Potin tapauksessa rypäleen ollessa muutenkin kylmiin olosuhteisiin sopiva pinot meunier. Tamar-laakson pinot noireissa, varsinkin hiukan kypsemmissä, oli mahtava savuinen maku joka täydensi rypäleelle ominaista puolukkamehua ja kireyttä.
 |
| Holm Oakin tila |
Näiden kuuden tilan lisäksi, tuli matkan aikana maisteltua myös viinejä muilta alueilta ja kävin Hobartissa MONA museon yhteydessä sijainneessa
Moorilla viinitilalla. Moorillalla oli alkuperäiset viinitarhat yhä Hobartissa, mutta myös pensaita Tamar laaksossa ja itärannikolla. Vain näiden perusteella on kuitenkin vaikea sanoa onko alueiden välillä suuriakin eroja. Samanlaisia makuja kaikkien eri alueiden viineistä tuntui löytyvän. Moorillalla kuitenkin oli todella upea 14 kuukautta tammitettu chardonnay ja kuiva ja kermainen vuoden 2010 riesling.
 |
| Moorillan pullot |
Moorillan pulloissa oli myös erittäin tyylikkäät etiketit, jotka olivat museon seksi ja kuolema teemalle erittäin uskollisia valokuvia. Tästä syystä moni osa pulloista saattaisikin jäädä ikuisesti Suomessa pannaan Alkon "ei tissejä" -filtterin vuoksi.
Jotenkin tuntuu, että näiden puolentoistavuoden aikana oma viinimaku on ausseistunut. Varsinkin valkoviineistä. Siinä, missä vielä viime vuonna kaipasin viineissä hienostuneisuutta ja klassisia makuja, tuntuu nykyään eniten viehättävän hedelmäisyys, sitruuna ja tammi. Punaviineissä taas olen vähän turtunut kaikkein runsaimpiin Etelä-Australian viineihin ja etsin yleensä keveämpiä ja vähemmän alkoholisia viinejä, joissa on sopivan kireät tanniinit ja nahkaisia ja savuisia elementtejä. Miksei myös sitä shirazin mausteisuutta ja tupakkaa, kunhan se ei vyöry päälle hilloisena sotanorsuna.
Ehkä tästä syystä Tasmanian viinit upposivat näinkin hyvin, mutta Tasmania on myös ollut paikallisesti kovassa nosteessa ja monen mielestä se on tällä hetkellä Australian paras viinialue. Itse voin helposti allekirjoittaa tämän. Muihin alueisiin verrattuna Tasmania oli hämmästyttävän tasalaatuinen joka on yleensä kylmemmillä alueilla ollut erityisen vaikeaa. Hyvän pinot noirin aikaansaaminen ilman, että se on latistetaan tylsäksi vadelmamehuksi, ei onnistu monelta. Paitsi näköjään Tasmaniassa. Tähän päälle Sampanjalle vertoja vetävät kuohuviinit sekä tyylikkään hedelmäiset valkoviinit niin ei ihmekkään
Tasmanian huonoin puoli taas on pienet tuotantomäärät. On vaikea uskoa näiden viinien rantautuvan Australian ulkopuolelle, kun joillain tiloilla on vaikeuksia saada viinejä edes mantereelle asti. Mukaan tiloilta tarttuikin 15 pulloa viiniä, jotka sai kätevästi postitettua Sydneyhyn.
 |
| Nämä odottavat viinikaapissa juomista |
