lauantai 19. lokakuuta 2013

Sellerin kosketus



Sanoin vaimolleni, että tässä drinkissä on upea "sellerin kosketus". Hän sanoi sen kuulostavan kauhuelokuvalta. Pyh, selleri on mahtavaa.

Tässä drinkissä se kosketus on niin vieno, että varmasti maistuu myös niille, jotka eivät selleristä pidä.

Ohje alunperin täältä.
3 cl giniä
2 cl sellerimehua (noin 1 sellerin varsi mehustettuna)
1,5 cl limettimehua
1,5 cl perussiirappia
7 tai 8 mintunlehteä ja yksi pieni oksa koristeluun

Täytä 2/3 cocktailravistimesta jäillä. Laita gin, sellerimehu, limettimehu ja siirappi sekä mintunlehdet cocktailravistimeen. Ravista voimakkaasti hetken ajan. Kaada drinkki siivilän läpi martinilasiin. Koristele mintunoksalla.

Sellerin voi mehustaa helposti jauhamalla sen sauvasekoittimella ja sen jälkeen puristamalla mehun harsovaipan läpi. Tai sitten mehustimella.

Perussiirappi on sokeria ja vettä 1:1 suhteessa.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Passionhedelmäpavlova



Pavlova on Australian kansallisjälkiruoka, joka on nimetty venäläisen balettitanssija Anna Pavlovan mukaan. Tarinan mukaan Anna Pavlovan ollessa kiertueella ausseissa 1920 luvulla syntyi myös tämä jälkiruoka kunnianosoituksena hänen höyhenenkeveydelleen; pehmeä ja ilmava marenkikakku, joka on päällystetty kermavaahdolla ja hedelmillä.

Niin, paitsi viimeaikoina tutkijat ovat löytäneet todisteita, että jälkiruoka onkin itseasiassa Uudesta Seelannista, josta Australialaiset ovat vaan sen sikamaisesti omineet. Ei ole ensimmäinen kerta.

Uusi Seelantilaisuudestaan huolimatta, pavlova on yksi maailman parhaista jälkiruuista. Se on myös helppo valmistaa suurimmaksi osaksi etukäteen, näin ollen sopiva esimerkiksi illalliskutsuille. Voin lähes taata vieraiden kiitokset.

Maailman toiseksi paras pavlova on kuningatarpavlova, jonka voi tehdä ainoastaan suomen kesässä silloin kuin mustikat, mansikat ja vadelmat ovat kaudessa samaan aikaan.

Mailman paras pavlova taas tulee tässä, ja se ei ole onneksi noin vuodenaikariippuvainen. Tämä passionhedelmäpavlova on australialaisen kokin Neil Perryn käsialaa, jota tosin itse muokkasin hiukan omiin tarkoituksiini sopivaksi ja tein reseptin vähän pienempänä. Alkuperäinen on jokatauksessa täällä.

Ohje on kuudelle.

Passionhedelmäpavlova

Marenki
6 kananmunan valkuaista
300 grammaa sokeria
2 tl maissijauhoja
2 tl valkoviinietikkaa
1 tl vaniljauutetta
ripaus suolaa

Passionhedelmäcurd
3 kananmunan keltuaista
60 ml passionhedelmän lihaa (noin 3 passionhedelmää)
75 grammaa sokeria
35 grammaa suolatonta voita
1 tl limetin mehua

Päällys
3 dl kuohukermaa
2 tl sokeria
1/2 tl vaniljauutetta
4 rkl passionhedelmäcurdia

Koristeluun
3 passionhedelmää

Kuumenna uuni 200 C asteeseen. Vatkaa kananmunan valkuaiset ja ripaus suolaa sähkövatkaimella kulhossa kunnes valkuaiset muodostavat pehmeän vaahdon. Lisää kolmasosa sokerista ja jatka vatkaamista lisäten sokeria vähän kerrallaan, kunnes valkuaiset muodostavat kovan vaahdon. Voit tarkistaa tämän kääntämällä kulhon varovasti ylöslaisin. Vaahdon pitäisi pysyä kulhossa.

Kääntele maissijauhot, valkoviinietikka ja vaniljauute vaahdon joukkoon.

Nosta vaahto lusikalla leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille jättäen reunat hiukan keskusta korkeammaksi.

Laske uunin lämpötila 160 C asteeseen ja paista marenkia uunissa noin 25-35 minuuttia, kunnes se on kypsynyt sisältä ja hiukan ruskistunut ulkopuolelta (itse katsoin, että marenki ei ollut vielä riittävän kypsä sisältä joten laskin lämmön 100 C asteeseen ja annoin sen olla uunissa vielä noin 20 minuuttia). Ota uunista lämpö pois mutta jätä marenki uuniin odottamaan vielä 10 minuutiksi. Nosta huoneenlämpöön ja anna jäähtyä vähintään tunnin ajan.

Marengin odottaessa tee passionhedelmäcurd. Vatkaa keltuaiset kulhossa sekaisin. Laita voi, sokeri ja passionhedelmät pieneen kasariin ja kuumenna matalalla lämmöllä välillä sekoittaen kunnes voi on sulanut ja sokeri liuennut. Sekoita kolmasosa passionhedelmäseoksesta keltuaisten joukkoon ja vatkaa sekaisin. Siirrä seos takaisin kasariin ja kuumenna jatkuvasti vatkaten, kunnes seos saostuu. Noin 3-5 minuuttia. Ota pois lämmöltä, sekoita joukkoon limetin mehu ja siivilöi curd erilliseen astiaan. Anna jäähtyä 10 minuuttia ja siirrä jääkaappiin kelmulla peitettynä vähintään tunniksi.

Hiukan ennen tarjoilua, vatkaa kerma, sokeri ja vaniljauute keskenään. Kääntele passionhedelmäcurd joukkoon. Nosta kermavaahto lusikalla marengin keskustan päälle palloiksi. Koristele passionhedelmän lihalla. Tarjoa heti.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Köyhän Miehen Sous-vide



Köyhänä synnyin, köyhänä kuolen. Elämän ikäviä tosiasioita. Monet rikkaille arkipäivää olevat ihanuudet pysyvät meillä taviksilla ulottumattomissa: Urheiluautot (tai no oikeastaan autot ylipäänsä. En mitenkään tajua miten pienituloisilla monilapsisilla perheillä on varaa autoon), Arkadian Alkon vitriinissä työväenluokkaa ivaavat vanhat konjakit, viiden tähden hotellit, kaviaari, kokaiini...

Tähän luokkaan kuuluu myös moni kalliimpi yhden asian keittiöväline, kuten sous-vide haude sekä siihen kuuluva tyhjiöimuri.

Tietämättömille kertauksena, sous-vide tarkoittaa vakuumikypsennystä, jossa ruoka valmistetaan tyhjiöpussissa vesihauteessa tasaisessa lämpötilassa, jolloin esimerkiksi pihvin saa kypsennettyä juuri oikeaan kypsyysasteseen tai kananmunan keltuaisen saa kypsennettyä niin, että valkuainen pysyy löysänä. Molekyyligastronomiaa, mutta sitä puolta joka taitaa olla yleistynyt tänä päivänä lähes jokaiseen ravintolaan.

Köyhien onneksi, jos ei ole varaa investoida useampaa sataa euroa kunnolliseen suos-vide hauteeseen ja tyhjiöimuriin, tai ylipäänsä keittiössä ei ole tilaa (molemmat meidän kuolevaisen ongelmia) voi onneksi sous-vide laitteen simuloida huomattavasti edullisemmin.

Ensiksi, jos lämpötilat eivät ole liian korkeita ja niille voi sallia pienen vaihtelun voi lämpötilan pitää manuaalisesti kuumaa ja kylmää vettä lisäämällä pitää helposti tasaisena. Tämä onnistuu helpoiten muovisessa kylmälaukussa jossa lämpötila vaihtelun saa pysymään noin yhdessä asteessa 30 minuutin aikavälillä.

Toiseksi, tyhjiöpussin saa tehtyä minigrip pussilla joko imemällä pillillä ilman pois tai upottamalla pussin hitaasti veteen jolloin ilma puristuu pussista pois.

Idea tästä ei ole ikävä kyllä omani, vaan se on Serious Eatsin Food Labista, jossa aiheesta on myös paljon lisää tietoa. Kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa. Tällä versiolla ei pysty ihan samaan mihin aidolla oikealla pystyy. Esimerkiksi todella kuumia lämpötiloja vaativat keitokset, kuten kasvikset, tai useamman tunnin kypsytästä vaativat menevät liian monimutkaisiksi.



Itse kokeilin tätä ensimmäisen kerran tänään kokkaamalla kengurun fileitä. Kylmää ja kiehuvaa vettä sekoittaen täytin kylmälaukun vedellä kunnes se oli hiukan yli 55 C asteista. Tämän jälkeen suljin suolatut ja pippuroidut kengurufileet minigrip pussiin valkosipulin ja timjamin kanssa sekä upotin nämä vesihauteeseen tunniksi. Tarkistin ja säädin lämpötilaa muutamaan kertaan lisäten varovasti kiehuvaa vettä.



Lopuksi otin fileet pois vesihauteesta, kuivasin ne ja paistoin niihin kauniin pinnan kuumalla paistinpannulla. Noin 30 sekunttia per puoli. Fileet olivat herkullisia. Näitä syödessä pystyi hetkeksi unohtamaan maalliset murheensa ja kuvittelemaan elämän, jossa ei joudu olemaan vielä seuraavaa 40 vuotta orjana.

Niin.

Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Bill Grangerin ricottapannukakut



Tämä resepti on Australiaisen kokin Bill Grangerin, jonka Bill's ravintolasta kirjoitin jo aikaisemmin. Omasta mielestäni tämä on ehkä paras pannukakkuresepti minkä olen itse kohdannut. Kannattaa kokeilla, varsinkin jos olet kyllästynyt banaanista ja kananmunista tehtyihin fitnespannukakkuihin. Nämä palauttavat kyllä terveen itseinhon.

Alkuperäiseen reseptiin kuuluu hunajakennovoi, mutta korvasin sen itse vaahterasiirappivoilla ihan vaan siitä syystä, että pidän vaahterasiirapista enemmän kuin hunajasta, mutta jos haluaa seurata orjallisemmin alkuperäistä reseptiä niin se löytyy täältä.

Ohje on neljälle ja tästä pitäisi tulla 12 pientä pannukakkua.

Bill Grangerin ricottapannukakut

2 2/3 dl ricottaa
1 1/2 dl maitoa
4 kananmunaa (valkuaiset ja keltuaiset eroteltuna)
2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
voita paistamiseen
tomusokeria

Lisäksi
mansikoita tai banaania
vaahterasiirappivoita

Erottele kananmunat

Sekoita ricotta, maito ja kananmunan keltuaiset keskenään yhdessä kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Kaada ricottaseos jauhojen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele taikina vaahdon joukkoon.

Kuumenna voi paistinpannulla. Nosta taikinaa paistinpannulle noin 10 cm kokoisiksi pieniksi pannukakuiksi. Paista pannukakut kolmen erissä ja pidä valmiit lämpimänä uunissa.

Ripottele päälle tomusokeria ja tarjoile banaanin tai mansikoiden, sekä vaahterasiirappivoin kera.

Vaahterasiirappivoi
100 grammaa huoneenlämpöistä voita
2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl sokeria

Laita ainesosat kulhoon ja sekoita haarukalla, kunnes voi on suurinpiirtein tasaista. Muotoile kelmun tai folion avulla putkiloksi. Siirrä tanko jääkaappiin jähmettymään.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Salmiakkikohokas



Salmiakinystävät, Keittiönatsi esittelee: Paras. Jälkiruoka. Ikinä! Suussasulava ilmava kohokas joka on maustettu suolaisella salmiakilla. Jos pidät salmiakista, tee tämä jälkiruoka!

Ausseistakin saa salmiakkia kunhan vaan tietää paikat mistä saa. Täällä Bondi Beachillä, missä itse asun on Nordic Fusion jossa myydään sisustussälän ohessa muun muassa turkinpippureita, salmiakkia makumaasta, sekä tietysti kallen mätitahnaa. Tämän lisäksi Ikea on alkanut myymään irtokarkkia. Pohjoismainen kulttuuri-imperialismi leviää, ja hyvä niin. Enää kaipaisi muutamaa viikinkilaivaa ajamaan kitisevät britit täältä helvettiin.

Ohje on sama perusresepti millä olen aikaisemminkin tehnyt kohokkaita. Ensiksi tehdään leipurinkerma sekä siirappi, jonka tein sulattamalla turkinpippureita tilkkaseen vettä. Sitten juuri ennen paistamista sekoitetaan leipurinkerma ja siirappi keskenään ja käännellään ne kovaan valkuaisvaahtoon.

(Yksi idea, minkä sain tämän jälkkärin tekemisen jälkeen, on vuorata kohokasvuoka sokerin sijaan turkinpippurimurskalla, mutta en tiedä miten tämä vaikuttaa kohoamiseen.)

Kohokas onnistui taas täydellisesti heti ensiyrittämällä. Tällä kertää vähän arvelutti, kun tässä asunnossa on käytössä todella epämääräisesti toimiva kaasu-uuni. Tästäkin huolimatta kohokkaat alkoivat nousta komeasti ja lopputulos oli herkullinen. Joten, jos vielä kuvittelet, että kohokkaat ovat vaikeita, Pohjois Korean McDonaldsin jonossa on vielä tilaa...

Salmiakkikohokas


6 kananmunan valkuaista
3/4 dl sokeria
6 rkl leipurinkermaa
4 rkl salmiakkisiirappia
1 tl raastettua sitruunankuorta
voita ja sokeria vuokien voiteluun

Koristeluun
hiukan salmiakkisiirappia

Tee salmiakkisiirappi ja leipurin kerma etukäteen. Nämä voi tehdä hyvissä ajoin ja säilyttää jääkaapissa.

Lämmitä uuni 175 C asteeseen. Voitele kohokasvuoat pullasudilla. Kaada hiukan sokeria ensimmäiseen astiaan ja pyöritä päällystääksesi sisukset kokonaan sokerilla. Kaada jäljelle jäänyt sokeri seuraavaan astiaan ja toista operaatio. Jos sokeri loppuu kesken, lisää sitä.

Sekoita 6 rkl leipurinkermaa, 4 rkl salmiakkisiirappia ja sitruunankuori keskenään.

Vatkaa kananmunan valkuaiset kunnes ne vaahtoutuvat hiukan. Lisää sokeri ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Kääntele viskikolalla maustettu leipurinkerma valkuaisvaahdon joukkoon.

Jaa kohokasmassa neljään kohokasvuokaan. Tasoita kohokasvuoan pinta täysin tasaiseksi lastan tai veitsen avulla. Leikkaa veitsen avulla kohokasmassan ylin reuna noin 1/2 cm syvyydeltä irti vuoan reunasta. Laita annokset uuniin ja pidä niitä siellä kunnes kohokkaat ovat kohonneet ja pinta hiukan tummunut. Noin 11-12 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua kypsymisen aikana.

Kun kohokkaat ovat valmiit nosta ne pois uunista ja koristele jäljelle jääneellä salmiakkisiirapilla. Tarjoa heti.

Salmiakkisiirappi
pussillinen turkinpippureita
3 rkl vettä

Laita turkinpippurit kattilaan ja lisää vesi. Kiehauta pienellä lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes kaikki karkit ovat liunneet. Lisää tarvittaessa varovasti lisää vettä. Kaada kulhoon odottamaan ja säilytä jääkaapissa.

Leipurin kerma
2 kananmunan keltuaista
42 g sokeria
15 g jauhoja
1 1/3 dl maitoa
1/2 halkaistu vaniljatanko
hiukan voita

Vatkaa keltuaiset kolmasosan sokerin (14 g) kanssa tasaiseksi hiukan kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot joukkoon.

Kiehauta kasarissa maito, loput sokerista (28 g) ja halkaistu vaniljatanko. Heti kun maito alkaa kiehua, kaada kolmasosa maidosta kananmunaseoksen joukkoon jatkuvasti vatkaten. Kaada kananmunaseos lopun maidon joukkoon kattilaan. Lämmitä miedolla lämmöllä jatkuvasti sekoittaen, kunnes seos alkaa kiehua. Jatka sekoittamista ja anna kuplia 2 minuutin ajan.

Siirrä seos kulhoon ja ripottele pinnalle hiukan voita, estääksesi kuoren muodostumisen. Säilytä jääkaapissa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Haudutetut Naudan Ribsit



Puolitoistavuotta sitten Suomesta lähtiessämme tuli kahta rinkkaa ja kahta matkalaukkua lukuunottamatta pakattua koko elämä laatikoihin ja jätettyä varastoon. Kallioon jäivät Riedelin lasit, Le Creusetin padat ja paistinpannu, Iittalat, Hackmannit sekä tietysti huonekalut ja rakas vinyylisoittimeni (kyllä, musiikki kuulostaa paremmalta vinyylilevyltä).

Sen jälkeen täällä on tullut kokkailtua aluksi erinäisissä hostelleissa ja matkailuautossa sekä valmiiksi kalustetuissa keittiössä, joissa varustelutaso on ollut vaihteleva. Ikean astiat ovat tulleet tutuiksi. Jotain omiakin perusmukavuuksia on onneksi ollut. Peugeotin pippuri- ja suolamyllyt, kuten myös Fiskarsin sakset ja Macin veitsi tuli alusta lähtien mukaan. Järkevät viinilasit tuli myös ostettua täältä. Kun ensimmäisinä päivinä joi kerran punaviiniä posliinimukista Kings Crossin Original Backpackers hostellissa, oli pakko käydä hakemassa paikalliselta stokkalta Riedelit. On olemassa raja, jonka alapuolelle edes kodittoman ja työttömän maahanmuuttajan ei pitäisi joutua.

Nyt pari viikkoa sitten kuitenkin kaikki muuttui, kun meidän keittiökamat saapuivat Suomesta. Olin jouluna vaimoni kanssa Suomessa jolloin Niemen ammattitaitoiset muuttomiehet hakivat kamat, paketoivat ne ja veivät kuorma-autolla odottamaan kontittamista, josta ne sitten laivalla kulkivat parin kuukauden ajan Helsingistä Australiaan. Nyt meillä on taas kaikki Iittalat, Hackmannit, Riedelit ja muut täällä.



Noiden tavaroiden mukana tuli myös uusi into ruuanlaittoon. Paskoilla välineillä kokkaaminen on erittäin epämotivoivaa. Huonolla paistinpannulla ja hellalla kun yrittää saada lihaa ruskistumaan tuppaa lopputuloksena olemaan keittynyttä könttiä ja vitutusta. Söinkin todella usein ulkona viimeisen puolen vuoden aikana. Mutta nyt viimeisen parin viikon aikana on tullut tehtyä ruokaa samalla innolla, mitä Suomessakin. Kokkaus on isoilta osin välineurheilua.

Tänä sunnuntaina halusin tehdä jänispataa, sillä paikallisen K-mafian kaupassa on joskus myynnissä villijänistä. Nyt se oli loppu, mutta onni onnettomuudessa ja löysin läheisestä lihakaupasta naudan ribsejä (short ribs) sekä hyvän oloisen reseptin näille Pioneer Womanista. Tein reseptiin muutaman muutoksen saatavuussyistä. Lopputulos oli herkullinen. Yksi paras naudanliharuoka mitä olen syönyt. Pitkään hautuneet ribsit ovat mahtavan lihaisia ja meheviä ja kokoon keittynyt liemi antaa kylkiluille upean maun.



Tein lisukkeeksi uunisieniä ja viskissä glaseerattuja porkkanoita, joiden resepti on myös Pioneer Womanilta. Uunisienet olivat mahtavia. Samoin porkkanat mutta ne olisivat olleet paremmin elementissään jonkin kana- tai possuruuan kanssa. Tämän kanssa alkuperäisreseptin tavoin perunamuusi tai polenta olisi ollut parempi.

Haudutetut Naudan Ribsit


1,5 - 2 kg naudan ribsejä
6 pekonin siivua silputtuna
3 porkkanaa kuutioituna pieniksi kuutioiksi
2 sipulia hienonnettuna
2 pulloa olutta (tumma ale tai lager toimii hyvin)
muutama timjamin oksa
vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
öljyä

Laita uuni kuumenemaan 175 C asteeseen.

Suolaa ja pippuroi ribsit, sekä pyörittele ne jauhoissa. Laita sivuun odottamaan.

Paista silputtua pekonia isossa padassa kunnes niistä on irronnut suurin osa rasvasta ja ne ovat rapeita. Nosta pekonit reikäkauhalla sivuun odottamaan, mutta jätä rasva pataan.

Lisää hiukan öljyä ja ruskista ribsit kahdessa erässä padassa, kunnes niissä on kauniin ruskea pinta. Nosta ribsit pois padasta ja siirrä sivuun odottamaan hetkeksi.

Lisää tarvittaessa vielä lisää öljyä ja kuulota kasviskuutioita pari minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet.

Kaada pataan olut ja raaputa lastalla irti pohjaan kiinnittyneet palat. Mausta liemi suolalla ja pippurilla. Lisää pataan ribsit sekä paistetut pekoninkuutiot. Laita kansi päälle ja nosta uuniin. Hauduta kahden tunnin ajan, kunnes liha on mureaa ja alkaa irrota. Nosta pois uunista ja anna vetäytyä 15 minuutin ajan.

Nosta ribsit pois padasta. Lusikoi suurin osa pinnalle nousseesta rasvasta pois keitinliemestä.

Tarjoa ribsit keitinliemen ja esimerkiksi perunamuusin ja uunisienten kanssa.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Tasmanian viinejä

Pinot noir rypäleitä odottamassa sadonkorjuuta
Kävin pääsiäisenä lyhyellä lomamatkalla Tasmaniassa. Loma tulikin tarpeeseen, sillä edeltävästä kunnon lomasta alkoikin olla yli vuosi aikaa. Jouluna suoritettua Suomen visiittiä en laske lomaksi, sillä se oli enemmänkin Ilmestyskirja Nytmäinen sukellus pimeyden sydämeen jossa kaamosmasennus odotti eversti Kurtzmaisesti kaljuaan pyyhkien. Sinä kahtena viikkona valon puutteesta ja flunssan pelosta kärsiessä ei hirvittävästi rentoutunut.

Nyt taas Tasmaniassa oli enemmänkin lomaisat fiilikset kun retken teemana oli pääpiirteittän gastronomia ja bushwalking, eli erinäisissä puskissa käppäily. Ilmatkin olivat suht säädylliset, vaikka Tasmaniassa on Australian suomimaisin sää elohopean joskus tippuessa pakkasenkin puolelle.

Tasmania on myös yksi Australian tunnetuimmista viinialueista, jossa on erikoistuttu enimmäkseen kylmemmän alueen viineihin Burgundin ja Sampanjan jalanjäljissä. Pinot Noiria, Chardonnayta ja näistä tehtyjä kuohuviinejä. Jonkin verran myös Alsacen tyyliin Pinot Gris'tä ja Rieslingiä.

Tasmania on saari, joka itsessään jakaantuu viinialueena neljään osaan. Hobartia ympäröivään etelärannikkoon, Freycinetin luonnonpuiston viereiseen itärannikkoon sekä pohjoisessa Devonportia ympäröivään alueeseen ja näistä suurimpaan Tamar-lakson alueeseen, jossa itse kiersin yhden päivän ja vietin yön Rosevalen viinitilalla.

Tamar-joki Rosevalen mökin parvekkeelta
Maantieteellisesti Tamar-laakson leikkaa kahteen osaan Tamar-joki, joka virtaa Tasmanian toisiksi suurimmasta kaupungista Launcestonista Bassinsalmeen, eli siihen merenpätkään joka erottaa Australian mantereen Tasmaniasta. Viinitilat ovat jakaantuneet taas joen molemmille puolin. Kävin joen itäpuolella kolmella eri tilalla. Eden Brookilla, Sinopiuksella ja Piper's Brookilla/Kreglingerillä. Länsirannalla taas Iron Potilla, Holm Oakilla ja Rosevalella. Yritin kovasti etsiä olisiko joen eri puolilla jotain yhteistä nimittäjää ja mielestäni länsirannan tilojen viinit olivat täyteläisempiä siinä missä itärannan kireämpiä ja hapokkaampia, jonka kuvittelin johtuvan siitä, että länsirannalla viinit ovat suoremmin aurinkoon päin. Tämä voi myös olla täysin päänsisäistä, mutta niinhän nämä viinijutut yleensäkin tuppaavat olemaan.

Piper's Brookin viinejä
En lähde yksityiskohtaisesti erottelemaan eri tiloja, mutta lähes poikkeuksetta viinien taso oli huikea. Erityisesti mieleeni jäi kuohuviinien todella korkea taso. Lähes jokaista kuohuviiniä juodessani mietin, että tämähän vetää vertoja melkein sampanjalle. Sitten takaisin Sydneyhin päästyäni kun join pullollisen bulkki Taittingeria vaimoni kanssa, jouduin toteamaan niiden itseasiassa olleen parempia. Tasmanialaisia kuohuviinejä yhdisti sampanjainen paahtoleipäisyys, joka varmasti johtui pitkästä pullokypsytyksestä hiivan kanssa mutta niiden lisäksi viinit olivat omaleimaisen hedelmäisiä olematta päällekäyvän sitruunaisia, mikä vaivasi monia Yarra Valleyn kuohuviinejä. Ihan vintaasisampanjoiden tyyliseen voihin ja tonnikalaan nämä eivät yltäneet, mutta toisaalta miksi niiden tarvitsikaan. Parhaiten kuohuviineistä jäi mieleen Brook Edenin 2006 Blanc de Noirs, Kreglingerin 2006 Vintage Brut, Piper's Brookin Piper's Sparkling 2008.

Holm Oakin Pinot possu
Tasmanian valkoviineistä parhaiten makuuni olivat chardonnayt ja yllätyksekseni myös pinot gris't, jotka usein ovat makuuni liian kuivia ja katkeria, kuitenkin nyt maistamiani täydensi greippisyyttä makeampi hedelmäisyys. Näistä parhaimmaksi osoittautui Brook Edenin 2011 Pinot Gris jossa oli kukkea tuoksu ja tasapainoinen apprikoosinen ja greippeisä maku. Chardonnaysta taas mieleeni jäi Sinopiuksen 2011 Chardonnay, joka oli Australialaiseen tyyliin erityisen tamminen ja sitruunainen. Vaikka yleensä karsastan tämänlaisia tammisitruunapommeja, oli Sinopiuksessa jotain joka puhutteli minua. Lisäksi viiniä oli tehty vain käsittämätön 70 laatikollista, eli noin 800 pulloa. Ehkäpä juuri pieni harkittu sato huippulaatuisista rypäleistä on se, mikä erottaa jyvät akanoista.

Sinapiuksen viinit
Punaviineistä kaikilla tiloilla oli tarjolla Pinot Noiria ja oikeastaan vain Holm Oak ja Iron Pot olivat tehneet kokeiluja muilla rypäleillä. Iron Potin tapauksessa rypäleen ollessa muutenkin kylmiin olosuhteisiin sopiva pinot meunier. Tamar-laakson pinot noireissa, varsinkin hiukan kypsemmissä, oli mahtava savuinen maku joka täydensi rypäleelle ominaista puolukkamehua ja kireyttä.

Holm Oakin tila
Näiden kuuden tilan lisäksi, tuli matkan aikana maisteltua myös viinejä muilta alueilta ja kävin Hobartissa MONA museon yhteydessä sijainneessa Moorilla viinitilalla. Moorillalla oli alkuperäiset viinitarhat yhä Hobartissa, mutta myös pensaita Tamar laaksossa ja itärannikolla. Vain näiden perusteella on kuitenkin vaikea sanoa onko alueiden välillä suuriakin eroja. Samanlaisia makuja kaikkien eri alueiden viineistä tuntui löytyvän. Moorillalla kuitenkin oli todella upea 14 kuukautta tammitettu chardonnay ja kuiva ja kermainen vuoden 2010 riesling.

Moorillan pullot
Moorillan pulloissa oli myös erittäin tyylikkäät etiketit, jotka olivat museon seksi ja kuolema teemalle erittäin uskollisia valokuvia. Tästä syystä moni osa pulloista saattaisikin jäädä ikuisesti Suomessa pannaan Alkon "ei tissejä" -filtterin vuoksi.

Jotenkin tuntuu, että näiden puolentoistavuoden aikana oma viinimaku on ausseistunut. Varsinkin valkoviineistä. Siinä, missä vielä viime vuonna kaipasin viineissä hienostuneisuutta ja klassisia makuja, tuntuu nykyään eniten viehättävän hedelmäisyys, sitruuna ja tammi. Punaviineissä taas olen vähän turtunut kaikkein runsaimpiin Etelä-Australian viineihin ja etsin yleensä keveämpiä ja vähemmän alkoholisia viinejä, joissa on sopivan kireät tanniinit ja nahkaisia ja savuisia elementtejä. Miksei myös sitä shirazin mausteisuutta ja tupakkaa, kunhan se ei vyöry päälle hilloisena sotanorsuna.

Ehkä tästä syystä Tasmanian viinit upposivat näinkin hyvin, mutta Tasmania on myös ollut paikallisesti kovassa nosteessa ja monen mielestä se on tällä hetkellä Australian paras viinialue. Itse voin helposti allekirjoittaa tämän. Muihin alueisiin verrattuna Tasmania oli hämmästyttävän tasalaatuinen joka on yleensä kylmemmillä alueilla ollut erityisen vaikeaa. Hyvän pinot noirin aikaansaaminen ilman, että se on latistetaan tylsäksi vadelmamehuksi, ei onnistu monelta. Paitsi näköjään Tasmaniassa. Tähän päälle Sampanjalle vertoja vetävät kuohuviinit sekä tyylikkään hedelmäiset valkoviinit niin ei ihmekkään

Tasmanian huonoin puoli taas on pienet tuotantomäärät. On vaikea uskoa näiden viinien rantautuvan Australian ulkopuolelle, kun joillain tiloilla on vaikeuksia saada viinejä edes mantereelle asti. Mukaan tiloilta tarttuikin 15 pulloa viiniä, jotka sai kätevästi postitettua Sydneyhyn.

Nämä odottavat viinikaapissa juomista