maanantai 17. joulukuuta 2012

Kalatacot



On tullut pidettyä näköjään taas vähän taukoa. En takaa, että kirjoitan nyt taas enemmän mutta tämä resepti on niin älyttömän hyvä, että se on pakko saada itsellekin talteen.

Tämä uusi suosikkiruokani tulee, yllätys yllätys, meksikosta! Jokin sen maan keittiön mauissa vaan puhuttelee minua. Chili, limetti, korianteri, juustokumina yhdessä mausteisten lihojen ja papujen kanssa. Tacot nyt ovat jo aiemminkin tuttuja, mutta nyt päätin tehdä ne naudanlihan sijaan kalasta. Ohje oli pääosin täysin hatusta vedetty, mutta ilokseni näistä tuli aivan mahtavia. Mielestäni nämä selättävät maun puolesta jopa naudanlihaversiot. Nämä olivat itseasiassa niin hyviä, että voisin kuvitella kalaa karsastavan henkilönkin pitävän näistä.



Olen tehnyt nämä nyt kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla käytin jotain melko hötöistä seitimäistä kalaa ja toisella kertaa turskan sukuista lingiä. Se toimi paremmin. Suomessa uskoisin jonkin kiinteälihaisen valkoisen kalan toimivan hyvin, esimerkiksi kuhan. Marinoin kalaa puoli tuntia melko simppelissä sitruunapohjaisessa liemessä jonka jälkein paistoin sen täysin kypsäksi.



Lisukkeeksi tein perussalsaa ja korianteriranskankermaa.

Tacot voi tehdä itsekkin, mutta minä käytin valmiita Old El Pason minitortilloja. Tarkennuksena vielä, että tacot ovat siis pehmeitä pieniä maissitortilloja. Kovakuoriset tacot taitavat olla enemmän Amerikkalaisia.

Kalatacot

800 grammaa vaaleaa kiinteälihaista kalaa runsaina suikaleina, esimerkiksi kuhaa
1 sitruunan mehu
1 tulinen punainen chili ohuina viipaleina
runsas kourallinen korianterisilppua
muutama hyppysellinen juustokuminaa
pari lorausta rypsiöljyä
suolaa
pippuria

öljyä paistamiseen

Lisäksi
12 pehmeää pientä maissitortillalettua
salsaa
korianteriranskankermaa

Jauha juustokumina morttelissa hienoksi. Sekoita kulhossa sitruunamehu, chili, korianterisilppu, juustokumina, rypsiöljy, suola ja pippuri.

Laita kalasuikaleet marinadiin jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

Paista kalat runsaassa öljyssä läpikypsiksi. Tarjoile tortillalettujen, salsan ja korianteriranskankerman kanssa.

Korianteriranskankerma
1 prk ranskankermaa
1/2 limetin mehu
1/2 ruukkua korianteria
suolaa
pippuria

Silppua korianteri varsineen mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita ranskankerman, limettimehun, suolan ja pippurin kanssa kulhossa. Tarkista maku ja lisää jotain tarvittaessa. Säilytä jääkaapissa.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Mangosalsa



Työkaverini mielestä mangot ovat täydellisiä hedelmiä. Kyllähän ne hyviä ovat, mutta mielestäni täydellisen hedelmän pitää olla myös käytettävä. Näin ollen mangot ovat kuin Linux-käyttöjärjestelmä. Helvetin sottaisen säädön ja oikeanlaisen prosessin oppimisen jälkeen saat kyllä nopean ja tehokkaan systeemin, mutta yleensä on vain kiva kuoria banaani tai mandariini.

Nyt täällä Australiassa on mangokausi meneillään. Moniin muihin ympärivuotisesti kaupasta saataviin hedelmiin verrattuna, mangoja saa täältä vain kauden aikaan joka alkaa lokakuussa ja jatkuu muistaakseni helmikuun loppuun. Parhaimmillaan mangot ovat joulukuussa, jolloin niitä saa välillä dollarilla, kun kalleimmillaan kauden reunoilla ne ovat jopa 5 dollaria kappale.



Vaikka yleensä mangoja ajatellaan makeina jälkiruokahedelminä, sopivat ne erittäin hyvin myös suolaisten ruokien lisukkeeksi, varsinkin porsaan ja kanan kanssa, mutta miksei myös kalan tai äyriäistenkin kanssa. Suolaisissa lisukkeissa ja kastikkeissa mango toimii erittäin hyvin chilin kanssa. Erityisesti habanerojen, joiden kanssa mango muodostaa klassisen makuyhdistelmän.

Nyt tein mangoista sunnuntaiaamupalaksi tekemäni pekoni-munaleipien pariksi mangosalsaa, johon mangojen lisäksi laitoin jalapenoja (habaneroja täältä ei saa), punasipulia, vihreää paprikaa, korianteria sekä mausteeksi limettimehua, suolaa ja pippuria. Tuli todella hyvää.

Tässä ohje miten mangon saa suht helposti kuutioitua, vaikka sottaista se on näinkin.

Mangosalsa


1 mango kuutioina
1/2 vihreä paprika kuutioina
1/2 punasipuli silputtuna
1 chilipaprika (mieluiten jalapeno tai habanero jos pitää tulisemmasta) suikaleina
kourallinen korianteria hienonnettuna
1 limetin mehu
suolaa
pippuria

Yhdistä kasvikset kulhossa, mausta limettimehulla, suolalla ja pippurilla.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Sardellipiiras



Aina välillä tulee hirveä himo syödä anjoviksia, tai siis sardelleja sillä ne Suomessa myytävät anjovikset ovat oikeasti etikkaliemeen säilöttyä kilohailia. Mutta siis sardelleja, noita erittäin suolaisia öljyyn säilöttyjä kaloja tekee välillä älyttömästi mieli. En tiedä miksi, mutta epäilen syyksi sitä, että ne ovat erittäin suolaisia ja öljyisiä. Sitten kun niistä tekee jotain ruokaa, esimerkiksi pizzaa tai pastaa, muistaa niiden lopulta olevan melko vastenmielisiä. Se kalaisa maku on vain liikaa.



Tässä piirakassa kuitenkin sardellien maku on sopivan vieno ja muodostaa upean makukokonaisuuden yhdessä kapriksien, yrttien ja rucolan kanssa. Resepti on alunperin Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 2/2012, jonka sain pari viikkoa sitten käsiini kun isosiskoni lähetti ison kasan Ruokia ja Viinejä salmiakin kera tänne Australiaan. Paketti oli erittäin mieluisa. Ongelmaksi tässä reseptissä kuitenkin muodostui muutama ainesosa. Ensiksi Sunnuntain ruis-perunataikinaa tai mitään vastaavaa nyt ei vaan Australiasta saa. Toiseksi ongelmaksi muodostui rahka. Käsi ylös jos tiedätte mitä se on englanniksi? Minä en tiennyt ja se jo kertoo sen saatavuudesta jo jotain. Englanniksi se on siis sama kuin ruotsiksi ja saksaksi, eli quark.

Ruis-perunataikinan korvasin kehittelemällä itse vähän modatun voitaikinan perunasta ja täysjyvävehnäjauhoista. Vähän etukäteen jännitti, että miten se onnistuisi mutta lopulta tästä peruna-täysjyväjauhotaikinasta tuli melkein perusvoitaikinaa parempaa. Jos sardellit eivät nappaa niin ainakin tuo voitaikinaohje kannattaa pistää korvan taakse.



Rahkan taas korvasin ihan perinteisellä ranskankermasta ja kananmunasta tehdyllä piirakkatäytteellä. Ihan yhtä hapanta se ei ole ja samanlaista suutuntumaa siinä ei tietty ole, mutta se on tiedetysti hyvää.

Kaikenkaikkiaan piirakka oli todella hyvä. Tätä uskaltaa suositella niillekkin, jotka eivät ole kaikkein suurimpia sardellien ystäviä. Ne kyllä maistuvat, mutta eivät dominoi liikaa.

Ja tosiaan, kannattaa ehkä kokeilla tuota alkuperäistäkin reseptiä. Se on mahdollisesti tätäkin parempi.

Sardellipiiras


Taikina
1 dl survottua perunaa (noin 1 keitetty peruna survottuna)
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
75 grammaa voita kuutioina

Täyte
3 kananmunaa
300 grammaa ranskankermaa
1 dl parmesaania raastettuna
pari kourallista erilaisia yrttejä silputtuna (esimerkiksi basilikaa, oreganoa, persiljaa)
1 valkosipulin kynsi
3 timjamin oksaa
suolaa
pippuria

Lisäksi
rucolaa
1/2 sitruunan mehu

Sekoita peruna, jauhot ja suola kulhossa keskenään. Nypi voikuutiot joukkoon, kunnes taikina on tasaista ja helposti muotoiltavaa. Pyöritä taikina palloksi ja kääri kelmuun. Nosta taikina odottamaan jääkaappiin vähintään tunniksi.

Sekoita yrtit, ranskankerma, kananmuna ja parmesaaniraaste kulhossa. Purista valkosipulinkynsi ja riivi timjamin-lehdet oksista joukkoon.

Voitele 1 iso piirasvuoka kevyesti voilla tai öljyllä. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada ranskankermatäyte päälle. Nostele sardellifileet ja kaprikset piiraiden päälle. Nosta vuoat uunipellille. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 25-35 min, kunnes täyte on hyytynyt ja piiraiden reunat ovat aavistuksen ruskistuneet.

Huuhdo rucola ja nostele piiraiden päälle. Purista sitruunan mehu pinnalle. Tarjoa lämpimänä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Hodarit oluisilla paistetuilla sipuleilla ja kotitekoisella pikkelsillä



Austraalialaisen ystävämme isä on lihakauppias, jonka epäonneksi hänen poikansa on täysin avuton keittiössä. Näin ollen aina kun näemme häntä tyttöystävineen on hänellä mukanansa ruuaksi kasa lihaa jotka minä vaimoni kanssa sitten valmistamme meille kaikille.

Liha on yleensä huippulaatuista. Upeita ja paksuja scotch- ja sisäfileitä sekä herkullisia raakamakkaroita. Yleensä näitä oli vaan ihan liikaa neljälle syöjälle. Pihvejä on yleensä yli kilo jonka päälle vielä ne kaikki makkarat. Aiemmista kerroista viisastuneena jätin eilen heidän ollessa täällä suosiolla makkarat paistamatta.

Ne jäivätkin sitten näppärästi minulle ja vaimolleni sunnuntairuuaksi, joksi päätin tehdä makkaroista hod dogit. Kun hodarin tekee hyvistä raaka-aineista ja näkee niihin hiukan enemmän vaivaa, saa niistä yhtä juhlavan herkun kuin parhaista gourmet hampurilaisista. Hankkii vain hyviä raaka-makkaroita, hyvää artesaanileipää ja tekee lisukkeet omin kätösin.



Lisukkeeksi hodareille tein duunikaveriltani oppitulla tavalla paistetut sipulit, joita kosteutetaan aina välillä oluella. Helppoa, mutta nerokasta. Olutta näihin menee noin puoli pulloa, jolloin lopuilla voi vielä kostuttaa itseään. Tämän lisäksi tein herkullista pikkelsiä suolakurkuista, hunajasta, sinapista ja curryjauheesta.

Ohje alla.

Hodarit oluisilla paistetuilla sipuleilla ja kotitekoisella pikkelsillä

4 palaa hyvää patonkia tai hot dog sämpylää
4 tai 8 raaka-makkaraa koosta riippuen
sinappia
barbecue kastiketta

Lisäksi
oluisia paistettuja sipuleita
pikkelsiä

Tee ensin sipulit ja pikkelsi valmiiksi.

Leikkaa patongin paloihin pitkittäinen viilto, johon makkarat ja lisukkeet mahtuvat. Paista makkarat paistinpannulla tai grillissä kypsiksi. Täytä patongin palat makkaralla, sinapilla, barbecue kastikkeella, paistetuilla sipuleilla ja pikkelsillä.

Oluisia paistettuja sipuleita
1 iso sipuli tai 2 pientä sipulia suikaleina
1/2 pulloa olutta
suolaa
öljyä

Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista sipuleita keskilämmöllä, kunnes niistä irtoaa suurin neste ja ne alkavat ruskistua. Kun kaikki neste on kadonnut ja sipulit alkavat vaikuttamaan siltä, että ne käristyvät liikaa lisää paistinpannuun reilu loraus olutta. Sekoita ja jatka paistamista, kunnes kaikki neste on taas hävinnyt ja sipulit alkavat käristymään. Lisää taas hiukan olutta ja toista sama operaatio. Lisää olutta vielä viimeisen kerran ja paista kunnes neste on kadonnut ja sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Mausta suolalla. Pidä lämpimänä.

Kotitekoinen pikkelsi
2 isoa suolakurkkua tai 3 pienempää silputtuna pieniksi kuutioiksi
2 tl sinappia
1 tl hunajaa
1/2 tl curryjauhetta

Sekoita ainekset keskenään kulhossa. Anna maustua noin 10 minuuttia.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sunday Roast Concrete Blondessa



Briteissä ja sitä kautta myös Australiassa on perinteistä syödä sunnuntaisin tuhti Sunday Roast lounas. Sunday Roastit ovat yleensä pidempään kypsytettyjä liharuokia, kuten lampaan paistia tai porsaan kyljyksiä. Kaikkein klassisimmillaan se on naudan paistia jonka kanssa on tarjottu paistettuja perunoita ja kasviksia, sekä yorkshire puddingia, eli eräänlaista paistettua vehnätaikinaa.

Nyt tänä sunnuntaina päätimme lähteä vaimoni kanssa testaamaan minkälaisia nämä ovat. Googletettuamme missä Sydneystä saa kaupungin parhaita sunday roasteja ja löysimme Concrete Blonde nimisen ravintolan Sydneyn Kings Crossista, joka tarjosi kolmen ruokalajin sunnuntailounaan 48 dollarilla.



Kings Cross on hieno paikka. Se sai kunnian olla myös ensikosketukseni Sydneyhin. Kun lähes 11 kuukautta sitten saavuimme vaimoni kanssa tänne, oli meidän suomesta varaamamme Original Backpacker Hostelli siellä. Kun sitten aamulla lähdin innokkaana tutustumaan uuteen kotikaupunkiini, oli vastassa hilpeä kattaus prostituoituja, huumediilereitä, limaisia strippiklubeja, narkkareita ja kodittomia. Jonkin verran jouduin ihmettelemään, että mihin helvettiin olin tullut kun Suomesta lähtiessäni minulla oli Sydneystä erittäin siisti ja turvallinen mielikuva.

Mutta Kings Crossilla on myös toinen puoli. Siinä missä Darlinghurst Road ei ole mitenkään hirveän mieltäylentävä, ovat taas sen monet sivukadut täynnä trendikkäitä kahviloita, tyylikkäitä baareja ja hienoja ravintoloita kuten tämä Concrete Blonde vain noin korttelin päästä Porky's Night Spot ja Bada Bing "herramiesten" klubeista!

Lounas muodostuu vapaasti valittavasta alkuruuasta, pääruuasta ja jälkiruuasta. Tämän lisäksi sunnuntailounaan kyytipojaksi voi ostaa jykevällä sellerillä koristeltuja $10 bloody maryja (kyllä, $10 bloody marysta on Sydneyssä halpa).



Itse otin alkuruuaksi punajuuria vuohenjuustotahnalla ja sienillä vaimoni ottaessa ostereita. Punajuuret olivat herkullisia ja aina kun syö jonkun herkullisen punajuurista tehdyn annoksen ei yhtään ihmettele miksi ne ovat nyt niin trendikkäitä.



Pääruuaksi itse otin porsaan kyljyksiä maapähkinöiden, juurisellerisalaatin, päärynöiden ja sinihomejuuston kanssa. Porsas oli mehevä ja lisukkeet täydensivät sitä upeasti.



Vaimoni taas otti sen klassisimman Sunday Roastin, eli ensimmäisessä kuvassa näkyvää naudanpaistia yorkshire puddingin kanssa. Sekin oli herkullinnen mutta omaan makuuni tuo modernimpi porsaan kyljys sopi paremmin.

Jälkiruuaksi otin valkosuklaa-hunajakennoparfaitin kinuskin kera ja vaimoni vaniljapannacottan raparperin, mansikoiden ja basilikasorbetin kanssa.



Annoksia vaivasi ehkä pienoinen suolan puute, mutta toisaalta koska pöydissä oli suolaa sai sitä sitten itse lisätä oman maun mukaan. Concrete Blonde osoitti erittäin hienosti, kuinka kun raaka-aineet ovat ensiluokkaisia ja vaikutteita otetaan sopivasti myös muualta voi brittiläinenkin keittiö olla herkullinen.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Oliiviöljysuklaamousse ja mausteiset pekaanipähkinät



Australiassa on kaksi vallitsevaa ruokalehteä: Donna Hay ja Gourmet Traveller. Donna Hay on erittäin kuvapainotteinen ja sen ruokakuvat ovat todella hienoja. Donna Hayn reseptit ovat myös hyviä ja kekseliäitä, mutta melko yksinkertaisia ja eivät tarjoa hirveästi haasteita. Hyvä esimerkki on Soppakellarinkin blogaamat hunaja-chilimunakoisot. Lehdessä ei ole oikeastaan yhtään artikkeleita vaan sisältö painottuu kauniisiin ruokakuviin ja niiden resepteihin.

Gourmet Traveller taas edustaa hiukan toista ääripäätä. Siinä on melkein liikaa artikkeleita joista iso osa jää lukematta ja osa resepteistä on huippukokkien, joiden toistaminen kotioloissa on vaikeaa. Itse yritin esimerkiksi tehdä lehdestä itsessään melko yksinkertaista kampasimpukkaohjetta, mutta kampasimpukat olivat ainoa raaka-aineista minkä sain hankittua. Jäi sitten tekemättä.

Ne taas resepteistä, mitkä ovat helpompia ovat todella hyviä. Esimerkiksi uusimmassa lehdessä oli todella hyvä juttu jälkiruuista, joihin tulee suolaa. Ja minähän rakastan suolaa, vaikkakin ottaen huomioon sukuni historia korkeasta verenpaineesta se ei ole pelkästään hyvä juttu. Mutta paskat siitä. Kyllä kiitos, suolaa myös jälkiruokiini.



Kokeilin reseptiä suklaamoussesta, joka on maustettu suolan lisäksi oliiviöljyllä. Lopputulos on melko vängän makuinen ja muistuttaa melkein salmiakkia. Luulen, että kaikki jälkiruuan kitkerät elementit, oliiviöljy, bourbon, kahvi ja tumma suklaa yhdessä sokerin ja suolan kanssa saavat aikaan tämän ilmiön.

Ohje on kuudelle.

Oliiviöljysuklaamousse

200 g tummaa suklaata hienonnettuna (ohjeessa 55% kaakaota, itse käytin 70%)
120 ml extraneitsytoliivilöjyä
4 kananmunan keltuaista
2 kananmunan valkuaista
80 g raakasokeria
20 ml espressoa
20 ml bourbonia
suolaa

Mausteiset pekaanipähkinät
80 g (1 1/2 dl) pekaanipähkinöitä
25 g siivilöityä tomusokeria
1 tl bourbonia
1/4 tl kuivattuja chililastuja
ripaus jauhettua chiliä
1/2 tl suolaa

Sulata suklaa kulhossa poreilevan veden yllä aina välillä sekoittaen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Lisää oliivilöljy ohuena nauhana jatkuvasti sekoittaen. Laita sivuun.

Vatkaa kananmunan keltuaiset ja puolet sokerista kulhossa, kunnes seos on paksua ja vaaleaa. Kääntele suklaan joukkoon ja lisää espresso ja bourbon.

Vatkaa valkuaiset ja ripaus suolaa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon loput sokerista pienissä erissä. Kääntele suklaaseoksen joukkoon ja lisää myös 1 tl suolaa.

Jaa mousse kuuteen tarjoiluastiaan ja laita jääkaappiin asettumaan noin 2-3 tunnin ajaksi.

Tee tällä välin mausteiset pekaanipähkinät. Lämmitä uuni 180 C asteeseen. Yhdistä ainesosat kulhossa ja jaa pähkinät leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Paista noin 4-5 minuuttia kunnes pähkinät ovat kultaisia ja rapeita. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

Murusta pähkinät moussen päälle juuri ennen tarjoilua.

Chili-inkivääritaskuravut



Viime sunnuntaina jatkoin perjantaina alkanutta yritystä tutustua mahdollisimman moneen uudenlaiseen merenelävään. Tällä kerta kohteena oli taskuvarut, joita olen usein ihastellut kalatorilla mutten koskaan aiemmin ole uskaltanut ostaa.

Nyt kalatorin sijaan ollessani David Jonesilla päätin, että on aika tarttua härkää sarvista, tai tällä kertaa rapua saksista. David Jonesilla on myös on yksi mukavimmista kalamyyjistä, jonka olen ikinä kohdannut. Hänen kanssa on ilo aina asioida ja hänellä riittää aina aikaa neuvoa miten esimerkiksi tällä kertaa blue swimmer crab, eli yhdentyyppinen taskurapu esivalmistellaan. Aina suurella ammattitaidolla ja ystävällisyydellä. Minusta tuohon ei olisi, koska vihaan asiakkaita. Mutta vaikkei minusta ikinä hyvää asiakaspalvelijaa tulekkaan, yritän vastapalvelukseksi olla sitten hyvä asiakas.

Ostinkin viisi noita blue swimmer crabeja sekä kuusi kampasimpukkaa, joista valmistin herkullisen sunnuntai-illallisen. Kampasimpukat menivät parmankinkkuun käärittyinä alkuruuaksi ja nämä blue swimmer crabit paistoin pannussa chilin ja inkiväärin kanssa. Niistä tuli upean makuisia ja rapujen liha imi hienosti makua, ollen juuri sopivan chilinen säilyttäen kuitenkin ominaisen makunsa.

Rapujen syöminen tosin oli melkoista närppimistä, joten en suosittele taskurapuja kaikkein kärsimättömimmille syöjille. Jos esimerkiksi kanankoiven kanssa nyhertäminen vituttaa, turha edes yrittää näiden kanssa. Itse taas nautin pidemmän kaavan syömisestä, varsinkin kun kyytipoikana oli herkullista 2006 Leo Buring DWJ17 Rieslingiä.

Hyvä puoli taskuravuissa on myös, että ne ovat Sustainable Seafood Guidessa vihreällä, eli niitä voi hyvin omatunnoin napsia mielin määrin.



Tässä alla kuvien kanssa ohjeet, miten valmistaa blue swimmer crabit. Ohjeet saattavat soveltua myös muun tyyppisille ravuille.

Irroita taskuravun selkäkuori nostamalla se peräpään "hännästä" irti. Kuori irtoaa helposti vain kevyesti nostamalla.



Kuoressa kiinni saattaa olla mätiä ja kaiken laista möhnää. Joidenkin mielestä nämä ovat herkullisia, mutta itse jätin nämä pois. Oman harkinnan mukaan.



Leikkaa rapu kahteen osaan keskeltä.



Ravun molemmin puolin kuoren alla on ravun keuhkot. Ne ovat David Jonesin kalamyyjän mukaan myrkyllisiä. Niihin ei kuole, mutta ne eivät maistu hyvälle ja saattavat aiheuttaa vatsanväänteitä. Ne saa helposti irti sormilla nostamalla. Kuvassa vasemmalla puolella keuhkot ovat vielä kiinni ja oikealla ei.



Säilytä ravut jääkaapissa kunnes paistat ne.



Ravun lihassa saattaa olla myös kiinni kaikenlaista möhmää. Nämä taas jätin tänne koska arvelin niiden antava hyvää makua siinä vaiheessa kun paistan ravut. Itse ravussa syötävää ovat saksien ja jalkojen sisältämät lihat, sekä ravun "rintalihaksiset", joissa on kaikkein eniten lihaa.

Tässä resepti, josta riittää noin kahdelle. Tuplaamalla ohjeen saa riittävästi neljälle, mutta silloin tarvii todennäköisesti kaksi paistinpannua.

Chili-inkivääritaskuravut

4-5 esivalmisteltua blue swimmer taskurapua (noin 1 kg)
2 rkl raastettua inkivääriä
3 birds eye chiliä pitkittäisinä suikaleina
1 salottisipuli silputtuna
4 kevätsipulin vartta silputtuna renkaiksi
1 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl kalakastiketta
öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria

Kuumenna loraus öljyä wokki- tai paistinpannussa. Laita puolet taskuravun puolikkaista paistinpannulle ja paista niitä täydellä lämmöllä noin 5-7 minuutin ajan, kunnes ne ovat ottaneet punaista väriä.

Nosta paistetut ravut lautaselle, lisää pannulle hiukan öljyä ja paista loput ravun puolikkaista. Nosta nekin odottamaan.

Lisää pannulle vielä hiukan öljyä, laske lämpöä ja kuulota inkivääriä, sipuleita ja chiliä paistinpannulla kunnes ne hiukan pehmenevät. Älä anna niiden kuitenkaan ruskistua. Lisää paistetut ravut pannulle ja kaada perään chilikastike ja kalakastike. Lisää myös hiukan suolaa ja pippuria.

Paista rapuja ja kasviksia hiukan käännellen noin 5 minuuttia keskilämmöllä.

Siirrä ravut tarjoiluastiaan. Tarjoile esimerkiksi riisin kanssa.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Paahdettu paprikakastike



Vaihteeksi ruokaa.

Korttelin päässä Sydneyn kalamarketeista työskentelyssä on hyvät puolensa. Kun osaamattomat intialaiset ja projektien syövät, managerit, alkavat kyrsimään riittävästi voi tehdä lyhyen kävelylenkin kalakaupoille ja hakea illaksi jotain hyvää.

Tänään ajattelin hakea tylsästi vain tasmanialaista lohta, mutta tiskiä tarkastellessani mukaan tarttuikin blue eye trevalla, eli antarctic butterfish. Tämä olikin hyvä valinta. Näin kolmenkymmenen kynnyksellä kun tarkastelee mitä kaikkea elämässään on ja ei ole saavuttanut, on hyvä yrittää syödä kaikkia maailman mahdollisia eläimiä. Lohta voi syödä sitten helvetissä.

Paistoin kalan pannulla, tein lisukkeeksi vihreitä papuja ja pekonia mutta parasta tässä oli helppo kastike, jonka tein paahtamalla punaisia paprikoita ja valkosipulia uunissa ja sen jälkeen jauhamalla ne tehosekoittimessa oliiviöljyn ja balsamiviinietikan kanssa. Tämä vähän muistuttaa romescokastiketta, mutta on huomattavasti yksinkertaisempi ja myös juoksevampi. Halutessa tätä voi maustaa esimerkiksi juustokuminalla tai chilillä. Ehkä jokin yrttikin saattaisi sopia.

Paahdettu paprikakastike

2 punaista paprikaa
2 valkosipulin kynttä kuorineen.
1 rkl oliiviöljyä + hiukan paahtamiseen
1 tl balsamiviinietikkaa
suolaa
pippuria

Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen.

Leikkaa paprikat puoliksi. Poista siemenkodat ja siemenet. Aseta leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille leikkuupinta alaspäin. Kaada pinnalle hiukan oliiviöljyä ja ripottele päälle suolaa ja pippuria. Lisää myös valkosipulit paprikoiden väliin.

Paahda paprikoita ja valkosipulia uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes paprikoiden pinta kupruilee ja siinä on mustia täpliä.

Nosta paprikat ja valkosipulit pois uunista syvään astiaan ja peitä astia kelmulla. Anna paprikoiden levätä noin 10 minuuttia. Näin kuori irtoaa helpommin.

Irroita paprikoista kuoret ja laita liha tehosekoittimeen. Purista valkosipuleista sisukset myös tehosekoittimeen. Lisää öljy ja balsamiviinietikka. Aja tehosekoittimessa tasaiseksi kastikkeeksi.

Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa heti.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Jiro Dreams of Sushi

Kuva täältä.

Katsoin eilen dokumentin Jiro Dreams of Sushi. Dokumentti kertoo japanilaisesta Jiro Onosta, joka pitää Tokion Ginzassa kolmen Michelin tähden Sukiyabashi Jiro sushiravintolaa. Jiro itse oli dokumentin tekohetkellä 85-vuotias mutta toimii yhä kokkina ravintolassa. Ravintolassa yhden noin 20 erilaista sushia sisältävän illallisen hinta lähtee 300 eurosta, pöytävarauksen saa vain kuukauden päähän ja asiakaspaikkoja ravintolassa on vain kourallinen. Kaikki lyhyen tiskin ääressä, missä Jiro itse tekee sushin.

Dokumentti oli vaikuttava kuvaus siitä uskomattomaan hienovaraisesta taidosta mitä maailman paras sushi vaatii, mutta samalla myös japanilaisesta kulttuurista. Ilman täydellistä omistautumista ravintolalle täydellisyyteen asti hiotun sushin tekeminen olisi mahdotonta. Pelkästään oppisopimus ravintolassa kestää kymmenen vuotta ja moni lopettaa kesken.

Dokumentti heijasti paljon niitä omia tuntemuksia, mitä minulla on viime aikoina ollut sushista. Vaikka itse en raaskinut tai uskaltanut Japanissa käydessäni syödä yhdessäkään parhaista sushiravintoloista, oli tavanomaisemmankin sushin taso siellä uskomattoman korkea. Sen jälkeen, on ollut sääli katsoa kuinka länsimaissa sushi on taantunut vähän McDonaldsia hienomman pikaruuan asemaan. Lähes jokainen Japanin ulkopuolella syömäni sushi on ollut pettymys.

Kuva täältä.
Periaatteessahan sushi on äärimmäisen yksinkertaista. Etikalla maustettua riisiä, wasabia ja kalaa soijan kanssa. Mutta kuten kaikki yksinkertainen maailmassa vaatii sushin täydellinen hallitseminen vuosien harjoittelun ja jokaisen kompromissin vaikutus lopputulokseen on huikea.

Ja näitä kompromissejahan täällä riittää. Wasabi on korvattu sinappijauheesta ja piparjuuresta tehdyllä vihreäksi värjätyllä tahnalla. Tuore, aamulla torilta haettu kauden kala on korvattu norjalaisella lohella tai aasiasta mövenpickin lennättämällä tonnikalalla. Ravut, mustekala ja kalmari ovat pakastekamaa. Kuinkahan moni sushin ystävä on koskaan edes maistanut aitoa maustekrassista raastettua wasabia. Itse taas katsoin silmät pyöreänä kun dokumentissa Jiro asetti kirkkaan punaisen tuoreena keitetyn katkaravun riisin päälle: "Ai tuolta sen pitäisi näyttää!".

Näin länsimaisena se omistautuminen mikä japanilaisilla on työhönsä ei tietenkään vaikuta täysin terveeltä. Sen oireetkin näkyvät muun muassa siinä valtavassa määrässä lonkero- ja raiskauspornoa mitä saarivaltio tuottaa. Mutta tuo sama omistautuminen työlleen on myös se salaisuus mikä mahdollistaa maailman parhaimman sushin. Sitä ei voi koskaan jäljitellä länsimaissa ja ehkä ei pitäisi yrittääkkään.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Porteño



Lukuisat ravintolat Sydneyssä eivät ota lainkaan pöytävarauksia vastaan. Tämä on ihan toimiva systeemi monien ravintoloiden kohdalla. Asiakkaan ei tarvitse miettiä menojaan viikkoja etukäteen ja samalla ravintola toimii mahdollisimman tehokkaasti kun pöydät eivät ole tyhjillään varausten välillä.

Porteñossa tämä on viety äärimmilleen. Avaamisestaan lähtien ravintola on ollut äärimmäisen suosittu, ja pöydän saadaksesi sinun on tultava jonottamaan joko ennen avaamista tai oltava valmis odottamaan parhaimmillaan toista tai kolmatta tuntia.

Minä ja vaimoni saavuimme paikalle noin 15 minuuttia ennen avaamista kuudelta illalla. Siinä vaiheessa noin parikymmenmetrisessä jonossa oli jo monta kymmentä ihmistä odottamassa. Pöydän saaminen ei vaikuttanut kovin lupaavalta. Tällä kertaa onnetar kuitenkin hymyili meille ja saimme Porteñon viimeisen vapaan pöydän! Viisi minuuttia meidän jälkeen tullut ryhmä pääsi istumaan vasta noin puolitoista tuntia myöhemmin.

Porteñon on perustanut Ben Milgate and Elvis Abrahanowicz, jotka ovat myös aikaisemmin testaamani Bodegan takana. Siinä missä Bodega haki teemansa espnajasta on Porteño taas Agrentiinalaistyylinen liharavintola.

Ravintolan ylpeyden aiheet ovat kahdeksan tuntia hitaasti avotulella kypsytetty lammas ja porsas, sekä sen upeat pihvit. Ennen näitä otimme vaimoni kanssa jaettavaksi pieneksi alkupalaksi marinoituja oliiveja ja kielipikkelsiä. Oliivit olivat hyviä, mutta tuo kielipikkelsi oli liian etikkaista. Kielessä oli todella hieno suutuntuma, mutta kaikki maku peittyi ylilyövän etikan alle.

Pienten alkupalojen jälkeen saapui pöytään kuitenkin ne syyt, miksi tänne oli saavuttu perverssin aikaisin illalliselle. Lautasellinen kahdeksan tuntia avotulella käristettyä porsasta sekä grillattua wagyun ulkokuvetta (outside skirt?). Näiden kanssa tarjottiin kastikkeena chimichurria ja toista vastaavan tyylistä kastiketta, jonka nimea en muista. Porsas oli maukasta ja mureaa, tosin se oli ehkä päästetty hiukan liian kuivaksi. Se ei kuitenkaan haitannut sillä se oli mahtavan makuista yhdessä chimichurrin ja porsaan kanssa tarjotun rapeaksi käristetyn nahan kanssa.





Voiton kuitenkin vei taas wagyu. Aina wagyuta syödessä yllättyy joka kerta kuinka hyvältä naudanliha voi maistua. Liha oli uskomattoman mehukasta ja se oli osattu grillata pinnalta juuri sopivan käristyneeksi, ollen sisältä herkullisen punaista.



Lisukkeeksi lihalle tilasin yksinkertaista mutta herkullista fenkolisalaattia, koska se oli lisukkeiden kevyimmästä päästä. Kahdelle hengelle tarjottu lihan määrä oli melkoinen ja en halunnut ottaa riskiä, että ruokaa jää yli.

Ruokaa olikin lopulta juuri sopivasti, että jaksoimme vielä jakaa jälkiruuaksi paahdetun maitovanukkaan keskenämme.



Jos jostain miinusta pitäisi antaa, niin viinilista Bodegan tavoin keskittyy Argentiinan tuntemattomiin suuruuksiin. Kokeilin kahta eri punaviiniä ja molemmat olivat hyviä ja sopivat hyvin ruuan kanssa, muttei niistä oikein mitään ihmeempää jäänyt mieleen. Eniten tässä haittasi, että vaikka viinit ovat niin paljon muutakin kuin rypäleensä ja kasvualueensa yhdistelmä mutta harvoin sommelieerit missään ravintolassa osaavat niistä muuta kertoa.

Loppulasku taisi olla hiukan alle kahdelta $200, eli Porteño ei ihan halvimmasta päästä ole mutta ei se mitenkään äärimmäisen kalliskaan ole. Halvemmallakin ravintolasta voi selvitä, sillä yksi annos lihaa itsessään isommalla lisukkeella on ihan riittävä kahdelle hengelle ja viiniäkin voi juoda aina vähemmän.

Vaikea sanoa, pitäisikö Porteñon ottaa pöytävarauksia vastaan vai ei. Tämä tuntui olevan yleisin puheenaihe ravintolan jonossa ja monet toivoivat, että olisivat vain voineet varata pöydän ja saapua paikalle. Toisaalta taas vaimoni keksi idean tänne lähtemisestä vasta paria tuntia aikasemmin ja meitä ei olisi haitannut odottaa jonkin aikaa Porteñon varsin hyvin varustellussa baarissa. Jos tänne olisi joutunut varaamaan pöydän viikkoja aikaisemmin luulen, että Porteñon upeat ruuat olisivat jääneet täysin väliin.

PS. Joku voisi kysyä miten Porteñon lihaöverit ja pari edeltävää postausta sopii dieettiini. No, eiväthän ne sovi. Kahden viikon syömättömyyden jälkeen alkoi henkinen kunto pettää ja oli pakko pitää viikon verran taukoa. Jokainen dieetattu päivä tuntui yhdeltä menetetyltä päivältä elämää. Se kuka lausui "nothing tastes as good as skinny feels." ei ole syönyt Porteñon wagyuta.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Bills



Yksi Sydneyn tunnetuimmista ravintoloista, tai oikeastaan ravintolaketjuista, on itseoppineen kokin, Bill Grangerin, Bills ravintolat. Ensimmäisen ravintolansa hän avasi Sydney Darlinghurstiin 1993 ja myöhemmin Surry Hillsiin ja Woollahraan. Tämän jälkeen hän on myös laajentanut ketjuaan Japaniin ja Britteihin, sekä on myös kirjoittanut useamman keittokirjan.

Itse kävin ensimmäisen kerran Surry Hillsin Billsissä melko pian Australiaan saapumisen jälkeen. Tällöin työttömänä ollessa Billsin hinnat olivat melko käsittämöttämät. Esimerkiksi $19,5 kolmesta ricottapannukakusta. Olivathan ne yhdet parhaimmista ikinä syömistäni pannukakuista, mutta silti hinta kirpaisi. Nyttemmin näihin on ollut paremmin varaa, mutta Billsin aamupalat ovat yhä yksiä Sydneyn kalliimpia.

Billsin ravintoloiden suosio perustuu yksinkertaisiin, mutta hyvin tehtyihin ruokiin. Erityisesti aamupaloihin joiden vuoksi minäkin Billsiin raahauduin. Aamupalamenun parhaimmistoa on sen klassikkoannokset, joissa on muun muassa nuo ricottapannukakut ja tällä kertaa ruuaksi ottamani maissipaistokset pinattisalaatin ja pekonin kera. Paistokset olivat olivat voimakkaan maissin makuisia ja suolaiset lisukkeet korostivat makean maissin makua upeasti.



Vaimoni otti taas klassikkolistan ulkopuolelta graavilohi "ruisleivän", eli siis astetta tummemman vaalean leivän jossa oli lisukkeena mahtavan makuista tillituorejuustoa.



Juomaksi otin aamiais-aperitiivien kuninkaan, bloody maryn, joka oli moitteettomasti tehty ja ilokseni myös miellyttävän tulinen. Jos saisin aloittaa jokaisen aamuni näillä, vituttaisi IT-ala huomattavasti vähemmän. Bills myös taitaa kahvinsa keskimääräistä paremmin, vaikkei niillä parhaiden joukkoon pääsekkään.



Yksi asia mikä erottaa Billsin muista Surry Hillsin trendikahviloista on sen asiakaskunta. Siinä missä muissa paikoissa tieltään saa huiskia hiuksen ohuita trendipönöttäjiä, näyttää Billsin asiakkaat siltä kuin kaikki Sydneyn espoolaiset olisivat saapuneet kaupunkiin glamöröösille sunnuntaibrunssille ja ainoa paikka, minkä he tietävät on Ekberg... eikun siis Bills. Eikä siinä mitään, sopiihan insinööri espoolaisten joukkoon kuin veitsi voihin ja koska Billsin ruuat ovat tasalaatuisen mahtavan makuisia, menee sinne aina mielellään uudestaan.

torstai 30. elokuuta 2012

Massaman-curry kokonaisesta napsijasta



Ruuat joihin tulee kokonainen kala ovat olleet aina minulle vaikeita. Lapsuuteni kalatraumat ovat saaneet minut epäilemään voiko näin valmistettu kala olla oikeasti hyvä. Vaikka olen oppinut viime aikoina syömään paremmin kalaa, en voi vieläkään sietää esimerkiksi paistettuja muikkuja tai paistettuja norsseja, mitä Oulun seudulla syötiin. Silti olen usein halunnut kokeilla jonkin kokonaisen kalan kokkaamista, sillä niiden valmistamisessa on jotain uljasta. Vähän samaan tyyliin kuin kokonaisen porsaan käristämisessä vartaassa.



Täällä aasialaisissa piireissä kokonaisia kaloja tunnutaan harrastavan melko paljon ja tähän ruokaan inspiraatio tulikin Chat Thaista, jossa söin hieman samankaltaisen curryn. Se oli yksi parhaista syömistäni Thai-curryistä. Tämä itsetekemäni on ehkä vielä parempi.

Kala mitä käytin on napsija, eli snapper tai tarkemmin red snapper. Se on yhdentyyppinen ahvenkala. Koska niitä ei taida suomesta saada, voi sen korvata ehkä isolla ahvenella tai siikakin saattaa toimia, mutta en mene takuuseen. Kuten sanottua, tämä oli ensimmäinen kokonainen kala minkä olen ikinä tehnyt.



Koska tämä oli arkipäivän iltaruoka käytin valmista massaman-currytahnaa. Jos vain jaksaa, niin en näe mitään syytä miksei itsetehty toimisi, esimerkiksi tämä Farangin reseptillä tehty.



Lisukkeeksi tein kurkku-pikkelsiä vähän Farangin vastaavasta modatulla reseptillä ja riisiä. Ohje on kahdelle nälkäiselle ruokailijalle.

Massaman-curry kokonaisesta napsijaista

1 keskikokoinen punainen napsija suomustettuna sisälmykset poistettuna (noin 800 g - 1 kg)
1 limetti viipaleina
1 birds eye chiliä viipaleina
öljyä
limettimehua
suolaa

Curry
1 banaanisalottisipuli silputtuna
2 valkosipulin kynttä silputtuna
1 rkl inkiväärisilppua
2 birds eye chiliä viipaleina
3 rkl massaman-currytahnaa
270 ml kookosmaitoa
1 rkl kalakastiketta
1 rkl öljyä
kourallinen korianterin lehtiä
(suolaa)

Lisäksi
kurkku-pikkelsiä
jasmiiniriisiä

Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen.

Huuhtele napsija kylmässä vedessä. Taputtele se talouspaperilla kuivaksi ja leikkaa terävät evät pois saksilla. Viillä kalan pintaan 3-4 viinottaista viiltoa.

Laita kalan sisälle limettiviipaleet ja chilin viipaleet. Valele kalan pintaan hiukan limettimehua ja öljyä ja ripottele suolaa molemmin puolin.

Laita kala uuniin noin 15-20 minuutiksi, kunnes se on läpikypsä ja liha hajoilee.

Kalan ollessa uunissa tee curry. Kuulota sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja chiliä öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää pannulle currytahna ja jatka kuulottamista muutaman minuutin ajan. Kaada joukkoon kookosmaito, sekoita ja kuumenna kunnes curry pulpahtaa pari kertaa. Lisää joukkoon kalakastike. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai lisää currytahnaa. Pidä lämpimänä, mutta älä anna kiehua.

Kun kala on kypsä, nosta se lautaselle ja kaada curry päälle. Nosta korianterin lehdet päälle.

Tarjoile riisin ja kurkku-pikkelsin kanssa.

Kurkku-pikkelsi
1/2 kurkku viipaleina
1 pieni banaanisalottisipuli viipaleina
1-2 birds eye chiliä viipaleina
1 rkl inkivääriä raastettuna
1 rkl ruokosokeria
2 rkl viinietikkaa
1/2 dl korianterin lehtiä

Sekoita ruokosokeri ja viinietikka keskenään.

Sekoita kasvikset ja inkivääri keskenään kulhossa. Kaada viinietikka päälle. Anna makujen tekeytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia. Lisää korianterin lehdet ja tarjoile.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Shady Pines



Kahdella sydneylaisella baarimikolla, Anton Fortella ja Jason Scottilla, on nerokas resepti menestyneen baarin pitämiseen. Tarjotaan laadukkaita juomia ja ei soiteta paskaa musiikkia. Jotenkin omituista, että niin harva baari ymmärtää tämän loistavan konseptin päälle.

Yhdessä he ovatkin avanneet jo kolme samantapaista hiukan eri teemalla varustettua baaria. Olin jo käynyt aiemmin heidän Sydneyn Baxter Innissä, joka hakee inspiraationsa 1920-luvun salakapakoista ja eilen olin heidän ensimmäisessä baarissaan, länkkäriteemaisessa Surry Hillsissä sijaitsevassa Shady Pinesissa. Kolmannessa baarissa, meksikoteemaisessa tequilabaarissa Tio'sissa, en ole vielä kerennyt käymään.



Länkkäriteeman mukaan Shady Pinesissa soi country-musiikki, mutta hyvä sellainen. Enemmän Johnny Cashin ja bluegrassin, kuin lipevän countryrockin tyylistä. Seinät ovat koristeltu eläinten päillä ja erilaisilla täytetyillä eläimillä. Rohkea, mutta paljon iloa tuottava ratkaisu.

Juomalista on sekoitus drinkkejä, muutamaa hyvin valittua viiniä, oluita ja viskejä. Drinkit olivat kekseliäitä ja Shady Pinesin baarimikot ovat kaikki erittäin ammattitaitoisia ja ystävällisiä ja heidän työskentelyään on ilo seurata. Koska baaria ei päästetä liian täyteen, yleensä tiskillä ei joudu jonottamaan liikaa.

Eniten minua ilahdutti kuitenkin olut ja viskilista. Oluista listalla oli muun muassa Green Flashin West Coast IPAa ja Imperial IPAa, Sierra Nevadan Torpedo Extra IPAa. Myös epä-IPAa löytyi. Viskeistä listalla oli hyvä valikoima nyt trendikkäitä bourboneita ja ruisviskejä, muun muassa Rittenhousen Ryetä joka nousi parhaiden juomieni tiukkojen joukkoon.

Eihän tuo olut- ja viskilista oikeisiin olutpubeihin verrattuna mitenkään ihmeellinen ole, mutta jos jokaisessa maailman juottolassa tarjottaisiin jotain Green Flashin IPA:n veroista menovettä niin kusisin hunajaa. Ja seuraavana aamuna todennäköisesti verta.



Ainoa huono puoli Shady Pinesissa on, että se on melkoisen suosittu ja yleensä kannattaa varautua jonottamaan. Niin, ja eihän se ilmainenkaan ole...

torstai 23. elokuuta 2012

Tortillakeitto



Näköjään olen jo postannut yhden tortillakeiton aiemmin. Se resepti on ihan hyvä mutta tässä on parempi. Bongasin reseptin Serious Eatsistä. Reseptin salaisuus on loistavassa liemessä, joka on tehty ensiksi keittämällä kanaa ja maissintähkiä kanaliemessä ja sen jälkeen yhdistämällä ne tehosekoittimessa chiliin ja uunissa mustiksi käristettyihin tomaatteihin.

Jotain muutoksia jenkkireseptiin piti tehdä. Ancho chilejä ei todennäköisesti saa mistään ja poblano-paprikat korvasin ihan perus vihreällä paprikalla.

Tämäkin oli dieettiruoka, joten jätin tästä tortillat ja mustat pavut pois. Normaalisti nämä olisivat tietysti olleet mukana ja lisäksi olisin tarjonnut lisukkeena kulhollisen maissilastuja, guacamolea ja juonut kyytipojaksi paljon pale alea tai Coronaa.



Resepti on neljälle pääruuaksi tai kuudelle alkuruuaksi.

2 l kanalientä
2 luullista kanan rintafileetä (noin 500 grammaa)
1 suuri sipuli halkaistuna
1 suuri sipuli silputtuna
2 maissintähkää jyvät irroitettuna
2 valkosipulin kynttä kokonaisina
2 valkosipulin kynttä silputtuna
3 kokonaista kuivattua chiliä
700 g kypsiä tomaatteja puolitettuna
2 ruokalusikallista rypsiöljyä
1 vihreä paprika hienoksi silputtuna
1 rkl juustokuminaa
2 tl kuivattua oreganoa
(400 g liotettuja mustia papua)
2 dl korianterin lehtiä
1 rkl maissijauhoja
suolaa ja pippuria

Lisäksi
pilkottu avokaado
paistettuja tortillasuikaleita tai maissilastuja
pilkottua kevätsipulia
limetin lohkoja

Yhdistä kattilassa kanaliemi, rintafileet luineen, halkaistut sipulinpuolikkaat, kokonaiset valkosipulit ja maissintähkät ilman jyviä. Kiehauta ja anna hautua hiljalleen 30 minuuttia. Kääntele kanan fileitä pariin otteeseen.

Samaan aikaan laita tomaatinpuolikkaat uunivuoalle leikkuupinta ylöspäin ja käristä grillivastuksen alla vähintään 20 minuuttia, kunnes niiden pinta on hiukan mustunut.

Kun liemi on hautunut riittävän pitkään, nosta kananfileet erilleen lautaselle jäähtymään. Siivilöi keitto tehosekoittimeen ja lisää liotetut chilit ja käristetyt tomaatit. Aja tehosekoittimessa hienoksi.

Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuulota maissinjyviä, hienonnettua sipulia ja paprikaa noin 5 minuuttia kunnes sipuli pehmenee, mutta ei ruskistu. Mausta kasvikset suolalla ja pippurilla. Lisää valkosipulisilppu ja jatka kuulottamista noin 30 sekunttia, lisää juustokumina ja kuulota toiset 30 sekunttia. Lisää lopuksi oregano ja jatka kuulottamista vielä 30 sekunttia. Lisää pannuun puolet korianterista (ja pavut, jos käytät niitä) ja sekoita.

Siivilöi liemi paistinpannuun verkkosiivilän läpi. Lisää maissijahot ja hauduta 5-10 minuuttia kunnes paprika ja sipuli on täysin pehmyttä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tarjoile revityn kanan, lopun korianterin ja muiden lisukkeiden kanssa.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Kellermeister Wild Witch Shiraz 2008

Joskus tuntuu, että makuaistini on maailman epäluotettavin.

Kuva täältä.
Samoin kuin pääsiäispaasto on aloitettava laskiaisen syöpöttelyillä, aloitin minäkin dieettini 350 gramman scotch filet -pihvillä ja pullollisella Kellermeisterin Wild Witch Shirazia. Siis tuolla samalla viinillä, minkä mainostin viime helmikuussa olevan "pelkkää viininjuonnin juhlaa". Tällä kertaa vaan, viini ei ollutkaan ihan sitä mitä muistin sen olevan.

Tämä oli sinänsä omituista, sillä yleensä jos viinitilakierroksilla jokin viini pomppaa lukuisten päivän mittaan nautittujen viinien joukosta esille, loistaa se yksinään nautittuna vielä kirkkaammin. Näin ei vaan käynyt Wild Witch Shirazin kohdalla.

Jotain siis on tuon Barossan vierailun ja tämän päivän välillä tapahtunut.

Ei Wild Witch Shiraz 2008 siis missään nimessä nytkään huono viini ollut, mutta silti se aiheutti pettymyksen. Kun painavaa ja poikkeuksellisesti oikealla korkilla suljettua pulloa avasin, kuvittelin avaavani parasta tähän asti maistamaani Aussi-Shirazia. Mutta lasissa viini maistui tavanomaiselta ja lattealta. Siinä oli kyllä kaikki ne elementit, mitkä asiaan kuuluvat, tuoksussa mausteita ja kirsikkahilloa ja paksussa ja voimakkaassa maussa hilloa sekä pehmeitä tanniineja. Mutta ei paljoa muuta. Tästä puuttui se oma persoonallinen maku, joka kuuluisi viinille joka on "pelkkää viininjuonnin juhlaa".

En tiedä sattuiko sunnuntaille vain huono päivä ja makuaistit olivat tukossa, sillä saman Kellermeisterin halvemmat Boots Shiraz ja Dry Grown Shiraz ovat olleet loistavia. Voi olla, että juuri tämä on se seikka mikä erottaa ammattimaiset viininmaistajat. Heiltä irtoaa darrapäivänäkin eksakti ja objektiivinen analyysi viinistä kuin viinistä.

Ehkäpä minun pitää vielä hankkia yksi pullo lisää.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Habaneromarinoitua kanaa curry-jugurttikastikkeessa ja papaija-paprikasalsaa



Australiaan muutettuani kun olin ensimmäiset kuukaudet työttömänä, laski elintason lisäksi myös paino. Tätä tietysti edesauttoi ekotalon kasvisruokavalio ja kesällä sai halvalla laadukkaita hedelmiä joista teki smoothieita lounaaksi. Ja olueen ei ollut rahaa. Näin ollen painoni olikin pian ensimmäistä kertaa intin jälkeen 80 kilon alle.

Aloitettuani töissä aluksi paino pysyikin aloillaan muutaman kuukauden, mutta talven kylmetessä oli helppo ajautua vanhoille tavoille ja pubilounaat oluen kera, Ben Bryn hampurilaiset sekä alakerran olutkaupan herkut hilasivat painon noususuhdanteeseen.

...josta päästäänkin tähän päivään. Nyt ollaan dieetillä.

Taianomaisen dieettini resepti pääasiassa on syödä vähemmän. Näin viikon jälkeen se on näyttänyt ihan tehokkaalta. Nälkä vituttaa aluksi, mutta siihen tottuu pian. Helpottaa myös kun dieetillä on 77 kilon tai 4 viikon takaraja, kumpi vain tulee ensin. Tietää ettei tätä jatku ikuisesti. Sen jälkeen voi syödä taas normaalisti. Vielä pitäisi kolme kiloa pudottaa. Ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta.

Jotta kuitenkaan elämä ei ole yhtä kärsimystä niin ihan hyviä vähäenergiasia ruokiakin voi tehdä. Tässä yksi jonka kehittelin. Marinoin kanan rintafileitä habaneromarinadissa joille tein kastikkeen jugurtista ja currysta. Lisukkeeksi tein salsan papaijasta ja vihreästä paprikasta.



Käytin tähän reseptiin maissikanan rintafileetä, sillä se pesee makunsa puolesta perinteiset broilerit 10-0. Siinä on jotenkin lihaisampi ja mehevämpi koostumus ja voimakkaampi maku. Väriltään se on myös keltaisempaa.

Energiaa tässä on nopeasti laskemalla noin 1500-2000 kilojoulea salsan kanssa, eli SI-järjestelmän ulkopuolella eläville se tarkoittaa noin 358-478 kilokaloria. Voi olla vähän vähemmänkin, sillä vaikea laskea kuinka paljon öljyä tähän lopulta tarttuu. Suurin osa paistorasvasta jää kuitenkin pannun pohjalle.

Tässä resepti. Ja niille jotka pelkäävät minun julkaisevan pelkkiä laihdutusreseptejä tästä lähtien niin turha huoli. Hedostiset bakkanaalit jatkuvat entiseen malliin taas dieetin loputtua!

Resepti on kahdelle.

Habaneromarinoitua kanaa curry-jugurttikastikkeessa ja papaija-paprikasalsaa

2 kanan rintafileetä
1 rkl öljyä paistamiseen

Marinadi
1 rkl öljyä
1 tl habanerokastiketta
1/2 rkl chipotlekastiketta
1/2 tl jauhettua juustokuminaa
1/2 tl suolaa

Kastike
1 rkl öljyä
1/2 sipuli hienonnettuna
2 tl curryjauhetta
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
200 g bulgarialaista jugurttia
kourallinen korianterin lehtiä
suolaa

Sekoita marinadin ainekset kulhossa keskenään. Nosta rintafileet marinadiin ja kääntele fileitä niin, että ne peittyvät täysin marinaadiin. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Nosta rintafileet pois jääkaapista. Tee kastike. Kuulota sipuleita öljyssä matalalla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää curryjauhe sipuleiden joukkoon. Kuulota noin minuutin ajan ja lisää jugurtti. Lämmitä niin, että kastike kuplii muutaman kerran. Sekoita korianteri joukkoon ja mausta suolalla. Pidä lämpimänä.

Paista rintafileitä keskilämmöllä öljyssä noin 4 minuuttia per puoli niin, kunnes fileet ovat läpikypsiä ja pinnat ovat molemmin puolin kauniin ruskeita.

Tarjoa rintafileet kastikkeen ja papaija-paprikasalsan kanssa.

Papaija-paprikasalsa
1/2 pieni papaija
1/2 vihreä paprika
1/2 punasipuli
1 limetin mehu
pieni kourallinen korianterin lehtiä
suolaa ja pippuria

Paloittele papaija, paprika ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Nosta kulhoon ja lisää limetin mehu, korianteri ja suolaa ja pippuria. Sekoita ja anna makujen tekeytyä noin 10 minuuttia jääkaapissa.

perjantai 17. elokuuta 2012

Reuben Hills



Aika palata sorvin ääreen.

Tänään kävin Sydneyn ehkä trendikkäimmässä kahvilassa, Reuben Hillsissä. Odotettuani pöytää puolen tunnin ajan hipstereiden keskellä tilasin $7,5 suodatinkahvin. Se maistui Juhlamokalle.

Reuben Hills sijaitsee monien muiden hyvien kahviloiden tapaan Sydneyn Punavuoressa, Surry Hillsissä hiukan pääkadusta syrjässä Albion Streetillä. Vähän aikaa sitten Reuben Hills sai lisää näkyvyyttä, kun Timeout valitsi Sydneyn parhaita kahviloita.

Reuben Hills on rakennettu viktoriaaniseen remontoituun kaksikerroksiseen rivitaloon. Sisustus on juuri sopivan rähjäistä. Asiakaskunta oli aivan ihastuttavan samasta trendipuusta veistettyä. Bongasin noin 20 sotkuista pikkumyynutturaa ja miljardit paksusankaiset aurinko- ja silmälasit. Eikä siinä mitään, kun ihmiset ympärillä näyttävät hyvältä näyttää itsekkin siedettävämmältä omissa paksusankaisissa aurinkolaseissa.



Listalla tosiaan oli kahveissa kahta erilaista suodatinkahvia. Koska kahvin mainoslause oli raflaava "Elegant, really fucking good" tuntui $7,5 hinta oikeutetulta. Tämänlaiset yhdeltä tilalta tulevat erikoiskahvithan ovat nyt todella hip joko suodatettuna tai sifonin kanssa valmistettuna. Koska itse en juo hirveästi kahvia en vaan saa näistä hirveästi irti. Kaikki maistuu enemmän tai vähemmän kahville. Listalla oli myös espressoa ja muita perinteisiä italialaistyylisiä kahveja.



Ruokalista on sekasoppa erilaisia annoksia joiden vaikutteet tuntuvat suurimmalta osin tulevan Espanja-Yhdysvallat-Meksiko-akselilta. Verrattuna monien muiden kahviloiden melko samankaltaisiin menuihin erottui Reuben Hills positiivisesti edukseen. Ruokien hinnat vaihtelivat $9-$19 välillä.



Vaimoni otti baleadan (joka näytti tarkoittavan tortillalettua täytteillä) munien, meksikolaisen tuorejuuston ja mustien papujen kera. Annos oli sopivan mausteinen ja sen maut herättivät mukavia muistoja Meksikon häämatkamme suosikkiaamupalaravintolan 100% naturalin ruuista.

Itse otin voileivän waguyn rinnalla ja coleslaw'lla. Waguy osoittautui taas naudanlihojen kuninkaaksi ja leipä rustiikkiseksi jätetyn coleslaw:n kanssa oli herkullinen.




Vaikka molemmat ruuat olivatkin itsessään moitteettoman makuisia, asetteluun olisi voinut hiukan panostaa. Esimerkiksi baleadan kanssa olisi ollut tyylikästä tarjota pieni kupillinen salsaa. Silti tämä on melko pieni valituksen aihe makujen ollessa täysin kohdallaan.

Suodatinkahvin aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta, on Reuben Hills ehdottomasti asiakaskuntansa ansainnut. Tämän kokemuksen perusteella Reuben Hills nousi toiseksi suosikkikahvilakseni Joe Blackin rinnalle. Siinä, missä Reuben Hills veti lyhyemmän korren kahveissa on sen omaperäiset annokset parhaita kahvilapöperöitä mitä olen Sydneyssä saanut. Seuraavan kerran tilaan vaan suodatinkahvin sijaan espresson tai cappucinon tuplajytkyllä.