tiistai 31. toukokuuta 2011

Uhrilahja grillauksen jumalalle


Viikon seitsemäntenä päivänä uhrasin grillauksen jumalalle.

Grillauksen jumala on armollinen ja hyvä, mutta myös vaativa. Tyydyttääkseni hänet, kävin hakemassa lihakauppiaaltani upeinta grillilihaa mitä maa päällään kantaa, porsaan baby ribsejä. Tarkistin myös, että ne liha on kasvatettu taiteen sääntöjen mukaan onnellisena, koska se on grillauksen jumalalle tärkeää. Mieluiten jumala olisi halunnut luomua, mutta uskon hänen ymmärtävän sen puutteen johtuvan Suomen sikateollisuudesta, eikä minusta.

Valmistin lihani rituaalia varten käyttäen ensimmäistä blogaamaani ohjetta, koska tiesin sen olevan yksi parhaista ribsien ohjeista. Tuon lisäksi arvelin grillauksen jumalan arvostavan klassista argentiinalaista grillilihan kastiketta chimichurria ja aasialaista coleslawta, jonka ohjeen otin uusimmasta Glorian Ruuasta ja Viinistä. Annoin lihan maustua huoneenlämmössä noin kaksi tuntia, samalla kun lisukkeet mehustuivat jääkaapissa.


H-hetken lähestyessä tilanne oli odottava ja ilmassa tuntui pientä sähköisyyttä suurten muinaisten voimien alkaessa kerääntyä paikalle. Kello löi seitsemän ja päätin aloittaa. Avasin Weberin kaasugrillini hanan ja käänsin säätimestä kaasun täydelle teholle. Nappia painamalla lieskat heräsivät grillini sisällä ja tiesin, että enää on mahdotonta peräytyä. Suljin grillin kannen ja odotin.

Noin 10 minuutin päästä tiesin grillin lämpötilan olevan riittävä. Suurten tunteiden vallassa nostin nuo herkulliset lihakimpaleet tuolle Weberin valmistamalle tuliselle alttarille ja suljin kannen. Tiesin noiden ribsien vaativan pitkää kypsytystä matalassa lämmössä, jotta ne eivät pala vaan paistuvat mehukkaiksi ja luista helposti irtoaviksi. Jumalaisen käden ohjaavamana paistoin ribsejä kääntäen niitä 5 minuutin välein ympäri.


Hitaasti ribsit käristyivät ja herkulliset hajut täyttivät ilman. 20 minuutin kypsentämisen jälkeen katsoin niiden olevan valmiita ja nostin ne pois grillistä. Lihat olivat upeasti paistuneita ja sopivan karsinogeenisiä mutta annoin niiden vielä odottaa hetken aikaa. Vaikka olinkin kärsimätön tiesin pienen kärsivällisyyden olevan sen arvoista. Leikkasin kylkiluurivistön muutamaan pienempään palaan ja asettelin sen lautaselle chimichurrin ja coleslawn kanssa. Tiesin uhrilahjan olevan valmis ja nyt vain odotin grillauksen jumalan ottavan sen vastaan.

En tiedä enää tarkalleen, mitä seuraavina hetkinä tapahtui. Tiesin primitiivisten henkien ottaneen minut valtaani silmieni pimetessä. Ruumiini ei enää ollut hallinnassani ja aloin puhumaan kielillä: "Iä! Iä! Omnomnomnom! Rousk! Fhtagn!" suustani kuului, mutta en ymmärtänyt mitä sanoin. Tiesin vain olevani heikko kuolevainen paikalla oleviin voimiin verrattuna.

Palattuani tajusin tiesin uhrilahjani olleen mielinen. lautasella oli jäljellä enää chimichurrin jämät ja kasa puhtaaksi kaluttuja luita. Grillauksen jumala oli tyytyväinen, kuten olin minäkin.

Babyribsit, chimichurri ja aasialainen coleslaw (ohje neljälle)

4 kpl porsaan baby ribsejä (noin 2kg)
4 tl kokonaisia mustapippureita
4 tl sormisuolaa
2 tl fariinisokeria
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl chilijauhetta

Lisäksi
Chimichurria
aasialaista coleslawta

Laita mausteet, sokeri ja suola mortteliin ja jauha tasaiseksi seokseksi. Hiero mausteseosta lihan pintaan ja anna maustua kahden tunnin ajan huoneenlämmössä ennen grillaamista.

Lämmitä grilli kunnolla kuumaksi ja laita ribsit grilliin. Grillaa ribsejä pienellä liekillä noin 20 minuutin ajan kääntäen niitä 5 minuutin välein. Liha on hyvää siinä vaiheessa kun se alkaa "vetäytyä" irti luista.

Ota liha pois grillistä, ja anna vetäytyä muutama minuutti folioon käärittynä ennen tarjoilua. Leikkaa noin 4 kylkiluun kokoisiksi rivistöiksi ja kasaa lautaselle. Tarjoile chimichurrin ja coleslawn kanssa.

Chimichurri
1 1/2 dl silputtua persiljaa
1/2 dl silputtua korianteria
1/2 keltainen paprika
1/2-1 chilipalko
2 valkosipulia
1 dl oliiviöljyä
1/2 dl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
1 laakerinlehti
mustapippuria

Silppua persilja, korianteri, paprika, chilipalko ja valkosipuli hienoksi silpuksi ja laita ne pieneen kulhoon. Lisää oliiviöljy, valkoviinietikka, suola ja mustapippuri ja sekoita.

Lisää laakerinlehti ja laita chimichurri maustumaan jääkaappiin noin tunniksi.

Aasialainen coleslaw
6 dl ohueksi viipaloitua varhaiskaalia
1 rkl seesaminsiemeniä
3 rkl miriniä
2 rkl seesaminsiemenöljyä
1/2-1 punainen chilipalko
1 dl rouhittuja suolapähkinöitä
2-3 rkl hienonnettua korianteria

Leikkaa varhaiskaali ohuiksi suikaleiksi terävällä veitsellä tai mandoliinivihannesleikkurilla. Siirrä kaali suureen kulhoon. Paahda seesaminsiemenet kevyesti pastinpannussa ja kaada kaalin joukkoon. Mittaa mirin ja seesamiöljy kulhoon. Halkaise chili ja poista siemenet. Silppua chili hienoksi ja sekoita kaalin joukkoon. Peitä kulho tuorekelmulla ja anna salaatin vetäytyä jääkaapissa muutama tunti.

Viimeistele salaatti rouhituilla suolapähkinöillä ja hienonnetulla korianterilla juuri ennen tarjoamista.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Nokkoskeitto


Vaikken Suomessa suostuisi Helsingin kantakaupungin ulkopuolella asumaan, niin yhdestä asiasta olen maalla (eli siis sporalinjojen ulkopuolella) asuville kateellinen, nimittäin villiyrteistä. Vaikka suurimman osan muista metsän tuotteista, kuten marjat ja sienet, saakin kauppahallista ja toreilta, niin villiyrttejä varten joutuu todellakin menemään ihan metsään. Ja helvetti kun ne ovat niin älyttömän trendikkäitä niin tuntuu, että ilman villiyrttejä jää jostain ihan paitsi. Jo viime vuonna villiyrtit olivat esillä todella monessa blogissa ja lehdessä ja tänä vuonna trendi vaan pahenee.

Luulin jo joutuvani elämään täysin ilman villiyrttejä kunnes tajusin, että ihan tästä kilometrin päästähän alkaa pitkä pläntti metsää, eli siis keskuspuisto, joka taitaa jatkua jonnekkin Vantaalle asti. Näin ollen päätinkin aloittaa villiyrtteihin tutustumisen niiden helpoimmasta päästä nokkosista, varsinkin kun vaimoni jonka työmatka pyörällä menee osittain keskuspuiston läpi oli sitten huomannut siellä suuria määriä näitä ja keräsi hiukan talteen.

Ihan putkeen hommat ei kuitenkaan mennyt, kun lähemmällä tarkastelulla nuo nokkoset paljastuivatkin sitten valkopeipiksi, joka on muuten samanlainen kuin nokkonen, mutta se ei pistele ja siinä on valkoisia vähän erinäköisiä kukkia. Maku ei myöskään ole kuulemma samanveroinen. Uudella reissulla sitten, jossa minäkin olin mukana osasimme sitten varoa valkopeippejä ja löysimme ihan aitoa kamaa. Tuplavarmistin ne vielä nokkosiksi koskemaan niihin ilman käsineitä ja ne pistelivät.


Näille olisi varmaan riittänyt huuhtelu, mutta itse ryöppäsin näitä noin 30 sekunttia miedosti suolatussa kiehuvassa vedessä. Tämän jälkeen ne oli muutenkin helpompi käsitellä ja silputa tuohon reseptiin. Otin keiton reseptin Helsingin sanomista, jossa oli varsin mielenkiintoinen ja vähän erilainen resepti nokkoskeitolle. Resepti on kait alunperin Tukholmalaisesta ravintola Cattelinista. Lisäsin vielä koristeeksi viiriäisen munia. Tuo 100 grammaa nokkosen lehtiä, mitä ohje kaipaa on sitten melkoinen määrä nokkosia. Karkeasti arvioituna ehkä noin 2-3 litraa lehtiä. Toisaalta niitä löytyy niin helposti, että tuon määrän keräämiseen menee ehkä 15 minuuttia.

Tästä on sitten hyvä lähteä etsimään löytyisikö keskuspuistosta muitakin villiyrttejä. Ketunleipiä siellä ainakin oli. Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirja vois olla ihan hyvä ostos. Ainakin Carelian perusteella, hänellä luulisi osaamista löytyvän.

Nokkoskeitto

100 g nokkosia ryöpättyinä
1/2 sipulia
1 pieni purjo
pala juuriselleriä
1 tl jauhettua anista
1 tl jauhettua fenkolia
1 l liha- tai kasvislientä
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoa

Lisäksi
4 viiriäisen munaa

Ryöppää nokkoset midosti suolatussa vedessä noin 30 sekunttia. Kaada lävikköön ja anna jäähtyä. Puserra nokkoset palloksi.

Valmista pohjaliemi eli velouté. Pilko sipuli, purjo ja selleri pieneksi silpuksi. Hauduta kasviksia ja anista ja fenkolia voissa miedolla lämmöllä, kunnes ne pehmenevät. Ripottele päälle vehnäjauhot, jatka hauduttamista vielä minuutin ajan ja kaada päälle kuuma liemi. Kiehauta.

Keitä viiriäisen munia 4 minuuttia hiukan poreilevassa vedessä. Kuori ja halkaise kahtia.

Pilko nokkoset mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita ne juuri ennen tarjoilua liemeen ja kiehauta liemi. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla.

Tarjoile viiriäisen munien kanssa.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Ravintola Rice Garden


Menetin sushineitsyyteni vuonna 2002 nykyisen Texas Outback Bar & Grillin tiloissa sijainneessa Eatzissa. Noihin aikoihin Helsingissä taisi olla kolme sushiravintolaa. Tuo Eatz, Kabuki ja Koto. Tuohon aikaan Eatz erottui sillä, että siellä oli niin sanottu kaiten-zushi, eli liukuhihna jossa sushiannokset pyörivät ja asiakkaita laskutettiin lautasten perusteella, jotka maksoivat 3-5 euroa. Melko hintavaahan se oli, mutta tuolloin äiti maksoi niin eipä haitannut. Ensikokemus sushista oli ihan miellyttävä, vaikka vähän kummallinen. Erityisesti mieleeni jäi wasabin hauska nenään menevä polte. Äitini ei niinkään innostunut sushista.

Noiden päivien jälkeen Suomen sushiskene on kehittynyt melkosesti. Sushiravintoloita nousee kuin sieniä sateella ja perstuntumalla arvioituna sushiravintoloita on tällä hetkellä Helsingissä enemmän kuin McDonaldseja. Tämä myös kertoo vähän siitä miten sushi on muuttanut profiiliaan vähän fiinimmäksi pikaruuaksi. Samalla ravintoloiden keskimääräinen laatu on tippunut ja joissain paikoissa tarjottu sushi on suoraan sanottuna kaameaa.

Tästä syystä päätinkin lähteä etsimään, mistä saa Helsingin parhaat sushit. Viidakkorumpu kertoo, että Koto on yhä yksi parhaista, mutta Eat.fi:ssä yksi korkeimmaksi rankatuista on tässä vieressä Hakaniemessä sijaitseva Rice Garden. Tästä syystä kävinkin sen testaamassa vaimoni kanssa yhtenä tuulisena lauantaina.

Vaikka Rice Gardenin osoite virallisesti on Siltasaarenkatu 12, sijaitsee se vähän syrjässä Sokosta vastapäätä. Ravintola oli melko pieni ja asiakaspaikkoja oli nopeasti arvioituna 20. Sisustus oli ihan siistiä, mutta paikka oli hiukan nuhjuisen oloinen. Otimme vaimoni kanssa keskikokoiset sushisetit, josta pyysimme vaihtamaan tonnikalan johonkin muuhun sekä miso-keittoa.

Miso oli about sen makuista mitä miso-keitto aina on. Mukana siinä oli pieniä tofupaloja. Se oli ihan hyvää, mutta hiukan tuli ikävä Japanissa tarjottua herkullista simpukkamisoa. Sushissa kala oli hyvälaatuista ja leikattu hyvin, mutta susheissa oli sama vika mikä melkein jokaisessa suomalaisen sushiravintolan susheissa on, eli väärin valmistettu riisi. Rice Garden tapauksessa niiden maku oli periaatteessa kunnossa, mutta koostumus oli vääränlainen. Nigirit näyttivät siltä, kuin riisipallot olisi tehty erikseen valmiiksi, ja vasta sen jälkeen niihin oli läntätty kala päälle. Tästä aiheutui se, että nigirien riisi ei ollut ilmavaa vaan se oli liian tiivistä ja jankkistä verrattuna optimiin. Tämä myös johtui osittain liian kypsästä riisistä. Sama vaivasi myös makeja. Siihen on syynsä, miksi Japanissa sushikokit opettelevat vuosia pelkkää riisin keittämistä.

Tästä huolimatta kun ottaa huomioon Rice Garden verrattaen alhaisen hintatason on se käymisen arvoinen jos on Hakaniemessä liikkumassa, varsinkin lounasaikaan. Mutta tuo Eat.fi:n arvio on kyllä huomattavasti yläkanttiin.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Pienet yrttifocacciat


Tässä helpohko ja todella hyvä focaccia resepti, jos tarvii esimerkiksi keiton tai salaatin pariksi jotain vähän täyttävämpää. Ohje on Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 2/2010, jossa näitä tarjottiin muistaakseni minestronekeiton kanssa. Itse tein nämä korvasienipastan lisukkeeksi.

Pienet yrttifocacciat kannattaa syödä melko pian uunista oton jälkeen. Silloin ne ovat samaan aikaan sisältä pehmeitä ja pinnalta taas upean rapeita ja maku on todella hieno. Jos näiden antaa olla niin tuo pinta pehmenee, eikä nämä ole enää niin hyviä. Maku tietty säilyy.

Ohjeen voi hyvin myös puolittaa.

Pienet yrttifocacciat (10-12 kappaletta)


15 g hiivaa
3 dl vettä
2-4 tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
n. 7 1/2 dl vehnäjauhoja

Lisäksi
oliiveja
1 dl hienonnettuja tuoreita yrttejä (esim. oreganoa, rosmariinia ja timjamia)
n. 1 dl oliiviöljyä
(sormisuolaa)

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, hunaja ja öljy. Alusta jauhot joukkoon, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Taikina saa jäädä löysäksi mutta sen verran kimmoisaksi, että siitä on helppo muotoilla sämpylöitä. Lisää tarvittaessa jauhoja ja öljyä.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, noin 45 minuuttia.

Muotoile taikinasta pienen kämmenen kokoisia soikioita. Nosta ne uunipellille leivinpaperin päälle. Tee leipiin koloja sormenpäillä. Halutessasi laita koloihin oliiveja.

Sekoita yrtit ja öljy keskenään. Valuta yrttiöljy leiville; voit säästää osan öljystä valmiiden leipien voitelemiseen. Anna leipien kohota kaksinkertaisiksi, noin 45 minuuttia.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Ripottele halutessasi leiville sormisuolaa. Paista leipiä uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.

Voitele lämpimät leivät lopulla yrttiöljyllä.

Itse en ole valmiita leipiä koskaan voidellut, mutta kannattaa lisävoidella leipiä hiukan ennen uuniin laittoa. Näin varmistuu siitä, että niihin tulee upea rapea pinta.

torstai 26. toukokuuta 2011

Mud House Marlborough Sauvignon Blanc 2010

Italialaisten koettelemuksien jälkeen päätin pysyä omalla mukavuusalueella ja kun olin muutenkin tarjoamassa viiniä vieraille, ajattelin pelata varman päälle. Huomasinkin onnekseni Ympyrätalon Alkossa Vuoden Viiniä 2011, Mud House Marlborough Sauvignon Blancia, joka minulla oli vielä kokeilematta.

Kuvasta kiitokset
Alkolle.
Viinin tekijä on Uusi Seelantilainen Mud House Wines, joka on perustettu 1993. Mud Housella on viinitarhat Marlboroughssa, Waiparassa and Central Otagossa, sekä viinitilat Marlboroughssa ja Waiparassa. Mud House kasvattaa pääosin valkoviinirypäleitä, mutta heillä on myös jonkin verran Merlota (Waiparassa) ja Pinot Noiria (Waiparassa ja Central Otagossa). Mud Housen www-sivut ovat viinitiloille yleiseen tapaan melko kammottavat, mutta heidän viinit löytyivät sieltä hyvin ja niistä löytyi hyvin tietoa.

Mud House Marlborough Sauvignon Blanc 2010 rypäleistä neljäsosa on tullut Marlboroughn Wairua Valleysta ja loput ulkopuolisilta viinitiloilta muualta Marlboroughsta. Sadonkorjuu oli huhtikuun alussa jonka jälkeen käyminen tapahtui terässäiliöissä. Vuosi 2010 oli ilmeisesti loistava vuosikerta Uudessa Seelannissa, viileän alkuvuoden, mutta lämpimän loppuvuoden johdosta.

Väriltään Mud House Marlborough Sauvignon Blanc 2010 on vaalean oljenkeltainen. Tuoksu oli erittäin voimakkaan ja raikkaan mustaherukkainen ja passiohedelmäinen, jossa taustalta havaitsi kevyitä sitruksia sekä vastaleikattua nurmikkoa. Maku oli kuiva ja hapokas, sekä yrttinen mutta makua tuoksun tavoin dominoi tuo raikas mustaherukkaisuus. Tarjosin tämän korvasienipastan kanssa, jonka kanssa tämä toimi todella hyvin, vaikkei tämä varsinaisesti pastaviini olekkaan.

Makunsa puolesta en yhtään ihmettele miksi tämä on vuoden viiniksi valittu. Tuon raikkaan mustaherukkaisuuden vuoksi, on vaikea kuvitella ihmisiä, jotka eivät pitäisi tästä viinistä. Todennäköisesti heitä on kuitenkin. He ovat niitä samoja ihmisiä jotka eivät myöskään pidä koiranpennuista, koska ne eivät ole riittävän "intellektuellisti herättäviä".

Tämän viinin suhteen heillä on vähän pointtinsakin. Viinin muut maut jäivät melko lailla taustalle mutta vaikkei tämä ollutkaan mikään äärimmäisen moniulotteinen oli tämä silti todella hyvää. Voisin kuvitella tämän sopivan mitä loistavammin kesäisiin rentoihin illanistujaisiin, joiden ei tarvitse ollakkaan niin "intellektuellisti herättäviä".

Kuten muiden erilaisissa arvosteluissa noteerattuja viinejä, on tätäkin ollut vaikea saada Alkosta, mut nyt näyttää olevan hyvin hyllyssä kamaa. Saa nähdä kuin kauan.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/569227

Bric Cenciurio Roero Arneis 2009

Italialaiset valkoviinit vainoavat minua. Kun vuonna 2009 olin käymässä Toscanassa vietimme vaimoni kanssa hänen syntymäpäiviään Ravintola Arnolfossa. Join siellä alkuruokien kanssa yhtä parasta valkoviiniä mitä olen ikinä maistanut. Se oli samaan aikaan sekä hapokkaan raikasta, että myös kukkeaa ja aromikkaan leveää.

Kuva täältä.
Huono puoli tässä oli, että minulla ei ole aavistustakaan nimestä, rypäleistä, eikä mistä päin se tuli (ehkä Umbriasta) ja minkä hintaista se oli. Muistan vain, että se oli todella hyvää ja, että se oli 0,375 litran pullo. Tämän jälkeen olen yrittänyt etsiä samantapaista viiniä Alkon Italialaisten viinien valikoimasta, mutta lähes jokainen ostamani Italialainen valkkari on osoittautunut pettymykseksi.

Niin kävi myös tämän Piemontelaisen Arneis -rypäleistä tehdyn valkoviinin suhteen. Valitsin tämän sokkona risoton pariksi lupaavan kuvauksen ja mielenkiintoisen rypäleen perusteella. Arneisia kasvatetaan Piemontessa Roerossa, jossa sillä on oma Denominazione di Origine Controllata (DOC) luokitus. Arneisista sanotaan, että se on vaikea rypäle kasvattaa matalan hapokkuutensa sekä taipumuksensa ylikypsyä tai homehtua vuoksi.

Bric Cenciurio Roero Arneis 2009 on väriltään vaalean keltainen hiukan vihertävällä sävyllä. Tuoksu oli todella miellyttävä, jossa havaitsi apprikoosia, kevyttä sitruksista hapokkuutta ja päärynää. Maku taas oli hiukan hapokas ja kevyt, jossa päärynäisyys toi mukanaan pientä makeutta. Jälkimaku oli hiukan kitkerä, joka riiteli tuon päärynäisyyden kanssa. Varsinkin ruuan kanssa kitkeryys korostui hiukan liikaa.

Oli tämä loppupeleissä ihan ok viini. Varsinkin tuoksu oli todella miellyttävä, mutta maku jäi keskinkertaiseksi. Tämä toimi paremmin ilman ruokaa, kuin risoton kanssa, joka nyt on vähän omituista Italialaiselle viinille. Todennäköisesti en tule ostamaan tätä uudestaan.

Luulen muutenkin, että näillä näkyminen luovutan näiden Italiaanojen suhteen. Oma valkoviinimakuni on enemmän kallellaan raikkaisiin uuden maailman valkoviineihin ja Alsacen rieslingeihin ja siellä valkoviineissä hinta ja laatu kohtaa huomattavasti alhaisemmalla tasolla.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/587767

PS. Itseasiassa tein hiukan salapoliisin työtä ja huomasin, että Arnolfo oli päivittänyt nettisivujaan ja laittanut viinilistansa sinne. Luulen, että juomamme viini oli Antinorin Castella Della Sala. Hinta on kyllä varsin tyly valkoviiniksi. Alkosta löytyi yksi toinen Italialainen sauvignon blanc. Pitää varmaan ottaa se testiin.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Korvasienipasta


Vaikka keväällä tohistaankin paljon parsasta, niin minulle kevään ykkösherkku on näin loppukeväisin maasta nouseva korvasieni. Korvasieniä kasvaa aina näihin aikoihin paikoissa, joissa maa on rikkoutunut, esimerkiksi hakkuuaukeilla, kuloalueilla sekä metsäteillä ja -poluilla. Koska minä en suostu metsään menemään, niin hankin korvasienenini Hakaniemen hallista, josta niitä sai 25 euroa/kg hintaan.

Herkullisuudesta huolimatta, korvasienellä on myös pimeämpi puoli. Se sisältää gyromitriini nimistä solumyrkkyä, joka pahimmillaan on tappavaa, vaikkakin yleisimmissä tapauksissa oireet paranevat 2-6 päivän sisällä. Kuitenkin gastronomien onneksi gyromitriini on vesiliukoista ja haihtuu helposti, eli ryöppäämällä korvasienestä saa syötävää. Voi tosin miettiä, minkälaisen yrityksen ja erheen kautta korvasienen syömäkelpoisuus on aikoinaan keksitty.

Korvasieniä suositellaan ryöppäämään, eli siis keittämään runsaassa vedessä, kahteen kertaan molemmilla kerroilla 10 minuuttia. Pieniä jäänteitä myrkkyä sieniin tietysti jää, mutta jos niitä syö muutaman kerran vuodessa ei niistä pääse liikaa kertymään elimistöön.

Itse ryöppääminen onkin sitten vänkää puuhaa. Vaikka kuinka tuulettaa, ei voi välttyä siltä, että asunto täyttyy melko voimakkaasta pähkinäisestä sienten hajusta. Tuo haju tuo sitten mukanaan pikkuhiljaa vainoharhaisia mietteitä siitä, kuinka paljon myrkkyä hengitysilmassa on, kun pystyt sen kuitenkin haistamaan. Ja tätä sitten seuraa placebo-oireet: Pieni kuviteltu päänsärky, pieni kuviteltu pahoinvointi, pieni kuviteltu kasvojen halvaantuminen ja niin edespäin.

Onneksi tämä kaikki on sen arvoista.

Korvasienipasta(4-6 annosta)

400 g tuoreita korvasieniä (noin 1 litra)
1 kourallinen kuivattuja mustia torvisieniä
1 sipuli
2 rkl voita
1,5 dl kermaa
125 g voimakasta koskenlaskijaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Lisäksi
tagliatelle pastaa
parmesaaniraastetta

Ryöppää korvasienet hyvin tuuletetussa tilassa kahteen kertaan molemmilla kerroilla 10 minuuttia. Laita torvisienet likoomaan pieneen kuppiin jossa on kylmää vettä noin 15 minuutiksi.

Purista torvisienistä ylimääräinen vesi takaisin kuppiin. Säästä liotusvesi kastiketta varten. Hienonna sipulit ja korva- ja torvisienet.

Kuumenna voi suurehkossa kattilassa. Kuulota sipulia ja sieniä parin minuutin ajan. Lisää 1 dl torvisienien liotusvettä, kerma ja koskenlaskija sienten joukkoon. Sekoita ja hauduta muutaman minuutin ajan. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.

Keitä tagliatelle ohjeen mukaan ja kun se on al denteä valuta vedet pois ja sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Lisää 1 rkl oliiviöljyä joukkoon. Tarjoile ja ripottele päälle parmesaaniraastetta.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Vuosi Keittiönatsia takanapäin

Tänään tulee täyteen tasan yksi vuosi siitä, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Tästä johtuen palkitsen lukijani meta-tason kirjoituksella blogista. Pahoittelut etukäteen.

Ennen kuin varsinaisesti perustin blogini, olin leikitellyt varmaan vuoden ajan ajatuksella, että julkaisisin omia kokkailujani. Valokuvasin lähes jokaisen tekemäni ruuan ja mietin, mitä kirjoittaisin niistä. Kuitenkaan en saanut varsinaista blogin aloittamista aikaan, ennen tuota loppukevään viikonloppua. Blogin aloitus oli melko hiljainen ja vasta kunnolla aloitin kirjoittamaan syyskuussa. Sen jälkeen sitten kirjoituksia on tullutkin tasaiseen tahtiin. Olen ottanut tavoitteekseni yhden kirjoituksen päivässä, mutta todellisuus on lähempänä kolmea viikossa. Mutta tuo onkin tavoite.

Toisaalta julkaisutahtiin on vaikuttanut oman kriittisyyteni kasvaminen kirjoituksiani ja ruokiani kohtaan. Jos kokkailuni ovat olleet keskinkertaisia, en ole nähnyt pointtia kirjoittaakkaan niistä mitään. Joskus myös on jäänyt hyvä resepti kirjoittamatta, koska kuvat ovat olleet huonoja. Huonot kuvat ärsyttävät todella paljon, sillä kuvilla on suurin mahdollisuus viestittää ruuan laadusta, ja jos annos näyttää kuvassa kasalta väritöntä ja mautonta mössöä on sitä vaikea muuttaa sanoilla herkulliseksi.

Tästä syystä olenkin yrittänyt panostaa ruuan visuaaliseen ilmeeseen melko paljon ja välillä olen miettinyt, josko hankkisi kunnollisen kameran. Ruokaa kuitenkin syödään myös muilla aisteilla kuin maku- ja hajuaisteilla. Näkö- ja tuntoaistit ovat vähintään yhtä tärkeitä, ja miksei myös kuulo. Itse en esimerkiksi pysty keskittymään ruokaan jos musiikki soi liian kovalla. Toisaalta myös musiikilla on suuri vaikutus ruuanlaittoon. Empiiriset kokeilut ovat osoittaneet, että ruoka onnistuu paremmin jos kuuntelee ruuanlaiton aikana Manowaria.

Viiniarvioita aloin tekemään viime vuoden lokakuussa, joista ensimmäisenä oli Uusi Seelantilainen Te Mata Chardonnay. En vieläkään tiedä ovatko nämä kenenkään mielestä kovin mielenkiintoisia, mutta itse olen nauttinut niiden tekemisestä ja on ollut mukava etsiä viineistä ja käytetyistä rypäleistä lisätietoa, jotta saa aikaan sopivan tietopaketin. Näin omakin viinitietoisuus kasvaa. Olen myös miettinyt pitäisikö alkaa kirjoittamaan arvioita niistä oluista mitä olen juonut Pikkulinnun ulkopuolella, mutta toisaalta noita maistettuja viinejäkin on jatkuvasti 2-3 bufferissa niin saa nähdä ehdinkö laajentamaan oluisiin. Verrattuna ruokajuttuihin, nuo viinikirjoitukset vaativat kohtuupaljon aikaa ja vaivaa kun tonkii Google Translaten avulla ranskalaisten viinitilojen kammottavia www-sivuja.

Blogia perustaessani en oikeastaan lukenut yhtään muita ruokablogeja, mutta melko pian löysinkin useita eloisia kotimaisia ruokablogeja. Omat suosikkiblogini ovat Sillä sipuli ja Voisilmäpeliä, joista en ihmettele yhtään miksi ne molemmat ovat suosittuja. Monia muitakin todella hyviä lukemiani blogeja ja ruokasivuja on, joita olen sitten listannut tuohon sivun sivupalkkiin.

Toivottavasti nuo mainitsemani blogit myös jatkavat toimintaansa ja myös uusia hyviä syntyy. Vaikka nyt kyse onkin ruokablogeista niin näen, että blogeilla on nykyään todella tärkeä asema myös yhteiskunnallisina vaikuttajina ja riippumattomina tiedonlähteinä. Siinä missä nykyinen valtamedia on mielestäni epäonnistunut tehtävässään vallan kolmijaon neljäntenä vaikuttajana, on yksityisillä blogeilla mahdollisuus paikata tätä epäkohtaa. Tästä syystä Internetin avoimuus esimerkiksi on ensisijaiseen tärkeää.

Oma lukijamääräni on kasvanut pikkuhiljaa, vaikka se onkin melko vaatimaton vieläkin. Eipä sillä toisaalta ole niin väliä. Ajatus, että todella moni tuntematon lukee blogiani on hiukan pelottava ja vieläkin ahdistun hiukan tuntemattomien kommentoidessa kirjoituksiani. Toisaalta se on myös ihan mukavaa.

Luetuin kirjoitukseni on myös se eniten kommentoitu hetkellisessä vitutuksenpuuskassa kirjoitettu "Virpi Salmi on urpo". Jälkikäteen tajusin Virpin olevan trolli ja enkä jaksanut vetää hernettä nenään hänen myöhemmistä jollain lailla itseäni koskettavista urpoiluistaan lisäainesekoista tai vihreistä vaahtopäistä. Parhaimmillaanhan Virpi on ollut kirjoituksissaan täysin ristiriitainen, verratkaa esimerkiksi tätä ja tätä kirjoitusta. Kuten trolleille yleensäkin, tärkeintä ei ole olla oikeassa, vaan provosoida.


Onneksi Virpi Salmen kirjoitukset toimivat mukavana lukijamagneettina blogille. Tällä hetkellä kirjoitukseni  löytyy toisena Googlella Virpi Salmea hakiessa, ja joka kerta kun Virpi Salmi avaa sanaisen trollausarkkunsa, näkyy päivittäisissä lukijamäärissäni piikki. Siihen on syy, miksi yleensä trollit toimivat anonyymisti.

Muita paljon luettuja kirjoituksia ovat olleet ohjeet hirven ulkofilee ja katajanmarjakastike, sitruunajäätelö ja yllättäen pääsiäisenä todella paljon osumia sai täytetty karitsan paahtopaisti. Nuo kaikki ovatkin todella hyviä reseptejä joten toivottavasti niistä on ollut iloa. Luotuin viiniarvio on vähemmän yllättäen vuoden viini 2010, Leyda Las Brisas Pinot Noir. Hyvää viiniä suosittelee mielellään.

Blogini tulevaisuudesta voisi nyt sen verran sanoa, että nyt kesäkauden tullessa luulen fokuksen olevan erittäin paljon tuoreissa raaka-aineissa ja grilliruuassa. Kesä tarjoaa kuitenkin aivan erilaiset mahdollisuudet ruuanlaittoon kuin niukka talvi, varsinkin jos haluaa pääosin käyttää raaka-aineina lähellä tuotettuja kauden raaka-aineita. Grillikauden kerkesin jo aloitta, ja tuskin maltan odottaa uusia perunoita sekä tuoreita kotimaisia mansikoita. Syksyllä tulen todennäköisesti intoilemaan sienistä ja saa nähdä mitä sen jälkeen.

Näihin sanoihin näihin tunnelmiin. May the force be with you.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Munakoiso-mozzarellapihvi, polentaa ja salsa verdeä


Kaverini (joka omien tietojeni mukaan ei lue tätä blogia, jos luet niin älä lue eteenpäin) on menossa kesällä naimisiin, ja naimisiin menoon kuuluu tietysti polttarit. Ne on nyt tulossa jonkin ajan kuluttua ja lupauduin itse bestmaneille hoitamaan illalla ruokapuolen. Normaalistihan tämä miesten polttareissa olisi helppoa. Sisäfile grilliin ja jotain tuhtia lisäkettä sivuun. Viskiä ja painimista jälkiruuaksi.

Tällä kertaa tilanne on kuitenkin ongelmallisempi: Sulhanen on kasvissyöjä. Vaikka itse en koe mitään suuria antipatioita kasvisruokia kohtaan ja mielelläni syönkin niitä, niin en ole oikeastaan koskaan tehnyt niitä itse pääruuaksi intialaisia ruokia lukuunottamatta. Tästä syystä otinkin tämän hyvänä haasteena vastaan, eli miten saisin tehtyä muille polttareihin osaallistuville lihansyöjillekkin uppoavan kasvisruuan.

Ensitöikseen kun tätä vision niin kaikenmaailman korviketuotteet saivat mennä. Ei mitään helvetin seitanpihvejä tai soijakinkkua. Lihansyöjiä niitä ei huijata, enkä itsekkään kyllä suostuisi moisia syömään. Samasta syystä myös päätin hylätä tofun käytön. Vaikka se onkin ihan hyvää, niin siitä ei pääse mihinkään, että sitä tullaan vertaamaan lihaan jolloin raaka-aineena se jää heti alakynteen.

Alunperin mietin jotain grillattuja halloumivartaita, mutta sitten muistin tämän mieleeni jääneen ohjeen voisilmäpeliä blogista ja tajusin suurimman ongelmani ratkenneen. Enää tarvitsee keksiä tuohon lisukkeet, joiksi keksin melko nopeasti polentan ja salsa verden kastikkeeksi ja näin koossa oli maukas, mutta silti riittävän yksinkertaisesti valmistuva kasvisruoka.

Munakoiso-mozzarellapihvi, polentaa ja salsa verdeä

1 munakoiso
1 iso tomaatti
1 pallo mozzarellaa
basilikaa (tuoreena)
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Lisäksi
polentaa
salsa verdeä

Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Levitä leivinpaperin päälle uunipellille ja lorauta päälle hieman oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Paahda munakoisosiivuja 225-asteisessa uunissa n. 15 minuuttia. Niiden paahtuessa leikkaa tomaatti ja mozzarella ohuiksi siivuiksi.

Ota munakoisot pois uunista ja lado joka toisen munakoisosiivun päälle siivu tomaattia ja mozzarellaa. Mausta suolalla, pippurilla ja basilikalla. Laita ylijääneet munakoisosiivut “kansiksi” ja viimeistele vielä mozzarellalla.

Laita takaisin uuniin n. 10 minuutiksi. Jos haluat juustosta ruskeaa, nosta pelti minuutiksi tai pariksi uunin ylätasolle grillivastuksen alle.

Polenta
2 dl polentaa
6 dl kasvislientä
2 dl kermaa
1,5 dl parmesaania
50 g voita
suolaa ja pippuria

Laita kattilaan kasvisliemi ja kerma. Kiehauta ja lisää polenta jatkuvasti sekoittaen. Jatka sekoittamista kunnes polenta tiivistyy ja muistuttaa paksua puuroa. Lisää parmesaani ja voi.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Salsa verde
2 dl silputtua basilikaa
2 dl silputtua lehtipersiljaa
1 dl minttua
3 valkosipulin kynttä
1/2 suolakurkku
1 tl soijaa (korvaa anjoviksen kasvisversiossa, kiitokset tästä ideasta vaimollemi!)
1 rkl dijonin sinappia
2 rkl punaviinietikkaa
4 tl kapriksia
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja jauha karkeaksi tahnaksi. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.

Nuo pihvit olivat todella hyviä ja toimivat tosi hyvin polentan ja salsa verden kanssa. Pientä kehittämistä niihin vielä voisi tehdä, jotta ne uppoasivat lihansyöjille paremmin. Niitä voisi maustaa voimakkaammin esimerkiksi chilillä ja luulen, että jos sisälle lisäisi myös paahdettuja sipulirenkaita ne toimisivat varsin hyvin. Kuitenkin tuollaisenaankin ne olivat herkullisia ja saa nähdä jaksanko enää nähdä niihin vaivaa.

Nyt kun pääruoka on hoidossa, niin pitäisi vielä keksiä jokin miehinen jälkiruoka. Kakku, jossa on strippari sisällä perhaps?

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Porin olutta ja muutamia muita

Ei, Porin olut ei tarkoita Karhua. Sitähän tehdään nykyään muutenkin Keravalla. Perinnesyistä muutenkin kannattaisin enemmän Lapin kultaa, mutta sitäkin tehdään nykyään Lahdessa Tornion sijaan ja muutenkin oikeastaan ihan sama. Silloin harvoin kuin markettilageria tulee ostettua, tulee ostettua sitä mikä on halvinta.

Porin oluella tarkoitin Porilaisen Beer Hunter's panimoravintolan oluita, joita on tällä hetkellä maisteltavana Helsingin omassa Pikkulinnussa, jossa tuli käytyä viime torstaina. Beer Hunter'sin oluista tuli maistettua kolmea, joista kahdesta vain tuli talletettua muistiinpanot. Ruisbarleywineä, folkkisvahvuista Cascade Single Hoppia ja ZPA:ta. Näiden maistettujen ja muiden vanhempien tuttavuuksien perusteella nousee Beer Hunter's ehdottomasti omaksi suosikikseni kotimaisista panimoista. Hienoa, että täälläkin on panimoita jotka jaksavat tehdä ennakkoluulottomasti aidosti erilaisia ja jännittäviä oluita.

Mufloni Ruis Barley Wine



Tuoksussa hiukan jenkkityylistä humalaa, sekä jokin jännittävä hedelmäinen haju josta oli vaikea saada kiinni, joka muistutti hiukan mansikan ja persikan sekoitusta. Maku oli vahvan humaloitu ja hiukan makea, jossa tuo sama persikkaisuus(?) toistuu. Mallasrunko oli tukeva ja toi mieleen hiukan jenkki barley winet, vaikkakaan tämä ei niin IPAmaista ollut, kuin ameriikkalaiset serkkunsa. Tuo ruis ei tässä varsinaisesti maistunut, mutta jokatapauksessa todella hyvä olut.

Mufloni Cascade Single Hop IPA

Yksi Beer Hunter'sin ideoista on ollut tehdä folkkis (eli siis 3,5% kakkosolutta, nk. folk öliä) vahvuisia vain yhtä humalalajiketta käyttäviä india pale aleja. Näitä oli hanassa cascade, citra, centennial ja mt. hood lajikkeista tehdyt ja pullossa vielä amarillo ja simcoe. Näistä paras on ilmeisesti tuo citra, mutta se oli loppu joten tyydyin sitten cascadeen.

Cascade Single Hop IPAn tuoksu oli hiukan tunkkainen, havuinen ja hiukan hedelmäinen, mutta kaikenkaikkiaan melko mieto. Maku oli voimakkaan humaloitu, joka oli lähes lambicmaisen hapan, havuinen. Humalointi oli tietyllä tapaa ilmeetön, mutta silti hyvä. Maku jäi kevyen vahvuutensa vuoksi aika ohueksi, kaipaisi mallasrunkoa taustalleen.

Tällaisina kertaoluina nämä Single Hopit jäävät vähän turhiksi. Tuon 3,5% vahvuuden tarkoituksena onkin saada humala puhtaimmin esille ilman, että maltaisuus vaikuttaisi makuun. Näistä saisi eniten irti, kun maistelisi näitä pienempiä annoksia rinnakkain muoden humalalajikkeiden kanssa. Maistoin myös kaveriltani muistaakseni simcoeta, joka oli parempaa kuin tämä, mutta sitäkin vaivasi sama ohuus.

Näiden lisäksi sitten join Mufloni ZPAn, mutta se oli illan viimeinen olut ja en viitsinyt enää kirjoittaa siitä mitään muistiinpanoja. Varsin hyvä olut se tosin oli. Suosittelen.

Ja tässä vielä nämä muut maistetut.

Pikkulintu Triple IPA (pullossa)



Tätä kerkesin jo maistamaan viimevuoden joulukuussa ja kerkesin nimetä tämän viimevuoden parhaaksi olueksi. Nyt kun tätä oli tullut pulloon hanan sijaan, niin olihan tätä pakko ottaa toisenkin kerran. Tuoksu oli voimakkaan hiukan tukkoisen humaloitu hiukan happamalla kierteellä, jossa jenkkityylinen havuisa aromi oli päällimäisenä. Maku oli todella tujakan humaloitu, jossa makeus jäi lähes täysin taustalle. Sama tukkoisuus, mikä vaivasi hajua toistui myös maussa. Se leveä hedelmäisyys ja karamellisuus ja vanilja, mikä hanaversiossa oli puuttui suurilta osin pulloversiosta, jolloin tämä jäi siihen verrattuna huomattavasti heikommaksi, vaikka tämä onkin yhä varsin hyvä olut. Täytyy toivoa, että tämä paranee kypsymisen myötä.

Great Divide Yeti Imperial Stout



Yeti Imperial Stout on Yhdysvaltojen Coloradon Denveristä kotoisin olevan Great Dividen klassinen jenkkityylinen imperial stoutin perusversio. Hinta oli muistaakseni 8 euroa 0,33 euron pullosta, mikä ei hirvittävän paha hinta ollut jenkkituotteelle. Tuoksu oli maitosuklainen ja voimakkaan paahdetun maltainen tuoden mieleen päällimäisenä kahvin aromit. Maku oli myös hiukan päälleliimatun maitosuklainen, jossa tuo kahvinen paahde dominoi jättäen muut aromit alleen. Ihan hyvä olut, mutta jotenkin omaan makuuni sopivat paremmin pehmeämmät pohjoismaiset imperial stoutit näiden yhdysvaltalaisten paahdepommien sijaan.

Great Divide Titan IPA

Saman panimon IPA. Minun teki oikeastaan tässä vaiheessa kaikkein eniten mieli jotain todella klassista jenkki-IPAa, kuten esimerkiksi AleSmithiä. Baarimikko suositteli tätä ja tämä osuikin todella hyvin tarpeeseen. Tuoksu oli metsäinen ja hedelmäisen humaloitu, jossa taustalla kevyttä ja leveää maltaan tuomaa makeutta. Maussa tuo havuinen ja hedelmäinen humala toistui keskitäyteläisen mallasrungon päällä. Pehmeää ja todella hyvää. Loisto IPA.

De Molen / Revelation Cat Triple Hop Bock



Italialaiset pienpanimot ovat viimepäivinä olleet voimakkaasti esillä suomessa. Itse en ole tainnut kuitenkaan tähän mennessä kerennyt maistamaan yhtäkään, koska ne ovat olleet melko hintavia ja arviot niistä ovat olleet vähän ristiriitaisia. Nyt kuitenkin otin suosituksesta maisteluun Hollantilaisen De Molenin yhdessä Italialaisen Revelation Catin kanssa paneman Triple Hop Bockin.

Tuoksultaan olut oli makea tuoden mieleen brittiläiset barley winet, päällimmäisinä aromeinaan mansikka, paahdettu sokeri ja vanilja. Maku oli hiivainen ja hiukan makea, mutta eniten oluessa häiritse sen todella runsas hiilihappoisuus ja vaahtoavuus. Kun kaatamisen jälkeen oluen sai asettumaan, olut suorastaan räjähti vaahdoksi suusta jolloin mausta oli todella vaikea saada kiinni. Tämä olut olisi melkein kaivannut väljähtymistä.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Grillattu entrecote ja bearnaisekastike


Entrecote ja bearnaiskastike, yksi kuuluisimmista ranskalaisista bistroklassikoista, jota itsekkin pääsin nautimaan autenttisessa ympäristössä käydessäni vuonna 2007 vaimoni kanssa Pariisissa moikkaamassa vaihto-oppilaana ollutta ystäväämme. Ystävämme tiesi Eiffel-tornin läheltä hyvän bistron, jonne sitten menimme käymään.

Paikka oli todella autenttinen, niin hyvässä kuin huonossa. Ainoa puhuttu kieli oli ranska, kukaan ei välittänyt muutama viikko sitten Ranskassa voimaan tulleesta tupakkalaista ja vesi oli Pariisin vesijohtovettä, joka vaikkakin juomakelpoista, oli aivan kaamean makuista. Ruoka, ja tunnelma taas olivat aivan upeita.

Tarjoilijan mielestä seurueemme oli todella huvittava, ensinnäkin ranskan ääntämiseni vuoksi, joka ruokaa tilatessani oli aika lähellä Brad Pittin Italiaa Inglorious Basterdsissa. Toiseksi valintojemme vuoksi, itse siis otin Chez Henrin kauniin entrecoten (Entrecôte de belles Chez Henri tms) bearnaisekastikkeella, vaimoni otti sisäfilepihvin bearnaisekastikkeella ja ystävämme lohta, yllätys yllätys, bearnaisekastikkeella. Tässä vaiheessa tarjoilijamme repesi täysin ja sanoi: "Te britit otatte aina bearnaisekastiketta!" Aaarrgh!


Nyt tein tämän saman annoksen sitten kotona. Entrecote pihvinä on jossain määrin ristiriitainen, se on pahimmillaan surkea kasa jänteitä ja rasvaklimppejä kun taas parhaimmillaan se on upean mehevä ja murea pala, joka voittaa maussa helposti sisä- ja ulkofileen. Jotta siitä saa jälkimmäisen, on se valmistettava todella kuumassa grillissä ja raaka-aineen on oltava huippuluokkaa, joten ole tarkkana lihatiskillä.

Lisukkeeksi tälle sitten tein klassiseen bistrotyyliin bearnaisekastiketta ja kolmeen kertaan kypsennettyjä ranskanperunoita, sekä simppelin vihersalaatin vinaigrettellä. Kun kaikki nämä tekee huolella ja hyvistä raaka-aineista, on annos kokonaisuutena aivan upea.

Bearnaisekastikkeen resepti on Michel Rouxin Sauces -kirjasta. Ranskalaisten ohjeen löydät täältä. Perunana käytin veloxia, joka toimi ranskalaisperunana todella hyvin.

Grilattu entrecote ja bearnaiskastike

4x 250 gramman naudan entrecote pihviä
suolaa
pippuria

Lisäksi
Ranskalaisia perunoita
Bearnaisekastiketta
Vihersalaattia

Ota entrecotet kaksi tuntia ennen valmistusta huoneenlämpöön. Valmista bearnaiskastike ja ranskalaiset perunat viimeistä vaihetta lukuunottamatta valmiiksi. Tee vihersalaatti myös valmiiksi etukäteen ennen grillaamista.

Laita grilli kuumenemaan. Jotta entrecotet valmistuisivat hyvin, on grillin oltava kunnolla kuuma. Nosta pihvit grillille paistumaan. Sulje kansi, jotta grilli pysyy kuumana ja paista pihvejä 2-3 minuuttia per puoli, pihvien paksuudesta ja halutusta valmiusasteesta riippuen. Yritä välttää grillin kannen turhaa avaamista.

Lihojen valmistuessa, uppopaista perunat toiseen kertaan ja siivilöi ja mausta bearnaisekastike. Kun pihvit ovat paistetut, nosta ne kannelliseen vuokaan vetäytymään noin viideksi minuutiksi.

Tarjoa pihvit bearnaisekastikkeen, ranskalaisten perunoiden ja vihersalaatin kanssa.

Bearnaisekastike
2 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl silputtua rakuunaa
30 g shalottisipulia (noin yksi pieni sipuli)
10 kokonaista mustapippuria murskattuna
4 kananmunan keltuaista
3 rkl kylmää vettä
250 g kirkastettua voita jäähtyneenä
2 rkl kirveliä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja pippuria

Laita viinietikka 2 rkl rakuunaa, shalottisipuli ja mustapippurit kasariin. Keitä kokoon kunnes jäljellä on noin poulet. Jäähdytä.

Lisää jäähtyneeseen seokseen keltuaiset ja kylmä vesi. Lämmitä hellalla varovasti jatkuvasta vatkaten, kunnes keltuaiset saostuvat. Älä anna seoksen lämpötilan nousta yli 65 C asteen.

Lisää kirkastettu voi jatkuvasti vatkaten vähän kerrallaan. Kastikkeen pitäisi olla paksua ja tasaista. Mausta suolalla ja pippurilla. Ole yhä tarkka lämpötilan kanssa.

Siivilöi valmis kastike ja lisää viimeinen 1 rkl rakuunaa, 2 rkl kirveliä ja puolikkaan sitruunan mehu. Tarkista maku ja tarjoa heti.

Vihersalaatti
12 lehteä jotain rapealehtistä salaattia
2 rkl sherryviinietikkaa
4 rkl rypsiöljyä
1 tl dijon sinappia
1 tl sokeria
suolaa ja pippuria

Valmista vinaigrette. Yhdistä kannellisessa purkissa rypsiöljy, viinietikka, sinappi, sokeri, ja hiukan suolaa ja pippuria. Ravista ainekset kuohkeaksi vinaigretteksi.

Nosta salaatinlehdet suureen astiaan. Kaada vinaigrette päälle ja pyörittele lehtiä kevyesti, jotta ne maustuvat tasaisesti.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Bogle Cabernet Sauvignon 2008

Hyvä Alkon viinien sisäänostaja,

olen kehittänyt teorian siitä, miksi Alkon yhdysvaltalaisten viinien valikoima on niin surkea. Se johtuu siitä, ettet pidä George W. Bushista. Tiedäthän, siitä entisestä presidentistä, joka tykkäsi sotien aloittamisesta ja jolla oli ongelmia pitkien sanojen kanssa. En voi moittia tästä, en minäkään pitänyt hänestä. Hänen valtakaudellaan oli trendikästä boikotoida yhdysvaltalaisia tuotteita.

Kuva täältä.
Kuitenkin pidin silloin, ja pidän yhä yhdysvaltalaisista viineistä. Erityisesti Napan cabernet sauvignoneista ja Sonoman zinfandeleista. Tästä syystä mietin, että olisiko mitenkään mahdollista hiukan supistaa tätä kauppasaartoa, varsinkin kun heillä on nykyään uusi mustaihoinen sosiaalidemokraattisempi presidentti. Presidentti, josta eurooppalaisetkin voivat pitää.

Alkon valikoimassa on tällä hetkellä hädin tuskin kourallista mielenkiintoisia viinejä jenkkilästä, joka on melko säälittävää varsinkin kun vertaa tilannetta esimerkiksi Chilen, Austraalian tai Uuden Seelannin viineihin. Erityisen paha tilanne on Kalifornian cabernet sauvignonien suhteen, joka on kuitenkin juuri se tunnusomaisin yhdysvaltalainen viini. Jopa ranskalaiset hyväksyivät nämä viinit vuoden 1976 viinimaistelussa, jonka vuoden 1973 Stag's Leap voitti jättäen taakseen useita arvostetuimpia ranskalaisia viinejä.

Tästäkin huolimatta, valikoimassanne on vain kaksi järkevää Kalifornian cabia: William Hill Napa Valley Cabernet Sauvignon ja vähän halvempi Bogle Cabernet Sauvignon. William Hill minulla on vielä maistamatta, mutta Boglen join noin viikko sitten. Väriltään se oli tasaisen tumman punainen, ja hiukan läpikuultava. Sen tuoksu oli yrtteisän tanniininen ja cabernet sauvignonille ominaisen nurmikkoinen. Taustalta pystyi havaitsemaan happamia kirskoita, karamellisoitunutta lihaa ja mustapippuria. Maussa päällimmäisenä oli kiereä, mutta silti miellyttävä tanniinisuus ja jälkimaku oli keskipitkä ja pippurinen.

Bogle Cabernet Sauvignon oli tasapainoinen ja ihan hyvä viini, mutta ottaen huomioon valikoiman niukkuuden, olisin halunnut pitää siitä enemmänkin. Parhaimpiin Kalifornian cabeihin verrattuna, se jäi hiukan ohueksi. Tämä jättääkin kovat odotukset tuolle William Hillille, mutta jos sekin jää torsoksi joudun siirtämään ostovoimani Alkon ulkopuolelle etsiessäni hyvää yhdysvaltalaista viiniä.

Näin ollen pyydänkin hartaasti, että Alko korjaisi tätä jo vuosia jatkunutta epäkohtaa valikoimassaan ja hankkisi muutaman noin 10-30 euron hintaluokan ythdysvaltalaista cabin lisää, ja miksei toki myös zinfandeleja ja chardonnayta. Solidaarisuuden hengessä. Erityisesti, jos otatte valikoimaanne Seghesion Sonoma Zinfandelin (mieluiten vuodelta 2006), lupaan olla haukkumatta Alkoa viidessä seuraavassa viiniarviossa.

t. Klasu, Keittiönatsi

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/457467.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Créme brûlée


Jatketaan näissä jälkiruuissa vanukaslinjalla, sillä ne ovat varsin hyviä ja juhlallisia jälkkäreitä. Joskus itsellä lähtee vähän mopo käsistä, ja jälkiruuaksi tulee tehtyä melkoisia viritelmiä kun oikeastaan aterian päätteeksi kaipaa vain jotain simppeliä ja ylimakeaa. Tähän rakoon sopiikin loistavasti yksi klassisimmista jälkiruuista, créme brûlée eli paahtovanukas, josta Hans Välimäki sanoikin nerokkaasti:
"Créme brûlée on kuin käteinen raha, mustat vaatteet ja gin tonic - aina muodissa."
Tuohon sokerikuorrutteen tekoon voi käyttää uunin grillivastusta, mutta itse olen aina tehnyt sen ehkä kaikkein cooleimmalla keittiövälineellä ikinä: Tohottimellä, eli kaasupolttimella. Sen voi ostaa vaikka Claes Ohlsonilta ja sitä voi käyttää tiukassa tilanteessa muun muassa itsepuolustukseen.

Monet maustavat créme brûléensa joko vaniljatangolla tai rosmariinilla mutta todelliset ninjat, maustavat vanukkaansa molemmilla!

Créme brûlée

2 dl kuohukermaa
1,5 dl täysmaitoa
vaniljatanko
rosmariininoksa
4-5 kananmunankeltuaista (riippuu keltuaisten koosta)
50 g sokeria (noin 3/4 dl)

Pinnalle
hiukan sokeria

Tee ensin kermamaito. Yhdistä kerma, maito, rosmariininoksa ja halkaistu vaniljatanko kattilassa. Kiehauta. Siirrä syrjään ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi puolisen tuntia.

Sekoita varovasti, esimerkiksi puuhaarukalla, keltuaiset ja sokeri tasaiseksi seokseksi. Seokseen ei saisi tulla kuplia, sillä ne tekevät kypsästä vanukasmassasta rakeisen.

Kaada kermamaito kananmuna-sokeri-seokseen koko ajan sekoitellen. Älä edelleenkään vatkaa, jotta massaan ei muodostu kuplia. Anna seoksen tekeytyä jääkaapissa parin tunnin ajan.

Poista vaniljatanko ja rosmariinin oksa. Jaa seos 4 matalaan annosvuokaan tai laakeaan uuninkestävään kahvikuppiin. Kypsennä 100-asteisessa uunissa. Neljä vanukasta kypsyy noin 45-60 minuuttia. Kypsymisaika riippuu vanukasmassan paksuudesta ja astian lämmönjohtavuudesta. Massa on kypsää, kun se hieman heiluu vuoassa, mutta ei aaltoile. Jäähdytä hyvin.

Hiukan ennen tarjoilua annostele jokaisen vanukkaan päälle ohut kerros sokeria ja paahda varovasti kaasupolttimella sokerista lasinen kuori.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Lähes täydellinen hampurilainen


Varoitus! Tämä hampurilainen ei sovi kaikille. Se ei ole hienostunut, eikä siinä ole paljoa lisukkeita, eikä yhtään majoneesia. Sen ytimenä on 250 gramman naudan etuselästä jauhettu rasvainen pihvi, joka on grillattu puolikypsäksi ja päällystetty vuohen cheddarilla. Ja hampurilaisena, se on lähes täydellinen.

Minun on jo pidemmän ajan pitänyt kirjoittaa juttu hampurilaisista. Oikeastaan jo viime kesänä. Ongelmana vain on ollut, että en ollut yhteenkään tekemääni hampurilaiseen viime vuonna kovin tyytyväinen. Kokeilin niihin erilaisia majoneeseja, kastikkeita ja lisukkeita, mutta jokaisesta hampurilaisesta puuttui jotain.

Talvella, kun haaveilin taas tulevan kesän hampurilaisprojekteista, minulle selvisi mitä niistä puuttui. Valaistumisen aiheutti Serious Eatsin tämä silmiä avaava artikkeli New Yorkin yhdellä Michelin-tähdellä varustetun Spotted Pig -ravintolan hampurilaisesta. Toisin kuin Spotted Pigin hampurilaisissa, minun hampurilaisissa ei ollut näkemystä, vaan se hukkui kaikkien eri lisukkeiden alle. Hampurilaisissani oli liikaa majoneesia, suolakurkkua, sipulia, tomaattia, ketsuppia ja salaattia eli kaikkea niitä mitä klassisesti kotitekoiseen hampurilaiseen laitetaan.

Hampurilaisessa, kuten pizzassa, suurella määrällä täytteitä pystyy kyllä peittämään raaka-aineiden tiettyä keskinkertaisuutta ja tulos on ihan ok mutta se ei ole äärimmäinen, mikä oma vaatimustasoni tällaisilta joka paikasta saatavilta pikaruokaklassikoilta on. Tämän tapaiset minimalistiset gourmet hampurilaiset ovat viimeaikoina olleet trendikkäitä Yhdysvalloista ja Serious Eatsin J. Kenji Lopez-Alt on kirjoittanut useita todella hyviä artikkeleita aiheesta. Paras näistä mielestäni on juuri tuon Spotted Pigin hampurilaisen reverse engineeraus, mutta hän on myös tehnyt todella hyvän tutkimuksen pihvin koostumuksesta. Kannattaa myös lukea tämä In-N-Outin hampurilaisen koostumuksen selvitys.


Itse käytin pelkästään rasvaista etuselkää (englanniksi chuck) näin aluksi, mutta voisin myöhemmin kesällä kokeilla kyljen ja jonkun muun osan sekoitusta. Kuitenkin pelkällä etuselällä tuo pihvi oli aivan toisessa ulottuvuudessa verrattuna esimerkiksi valmiiseen paistijauhelihaan. Tärkeintä on käyttää hyvälaatuista ja rasvaista osaa naudasta, jotta pihvi pysyy mehukkaana ja hampurilainen toimii ilman kastikkeita. Tuon lihan voi pyytää jauhettavan valmiiksi lihatiskillä, mutta palkitsevinta on tehdä se itse lihamyllyllä. Hyvään tulokseen pääsee myös tehosekoittimella, johon itse jouduin turvautumaan siinä vaiheessa kun lihamyllyni meni rikki lihaa ollessa vielä kolmasosa jäljellä.

Juustoksi valitsin Lentävässä lehmässä myydyn kotimaisen vuohen cheddarin. Jos tätä ei ole saatavilla, mikä tahansa mahdollisimman pehmeä mutta voimakas juusto käy, tai miksei esimerkiksi Spotted Pigin tyyliin rochefort-sinihomejuusto.

Sämpyläohje on versioitu tuosta Serious Eatsin ohjeesta. Kaupan valmiita hampurilaissämpylöitä ei kannata käyttää, sillä ne ovat kaamean makuisia. Sämpyläohjeen voi kokeilla puolittaa, mutta itse tein kokonaisena. Laitoin myös tähän coleslaw-kaalisalaatin ohjeen, joka on loistava hampurilaisen lisuke ja sopivasti keventää tällaista todella raavasta purilaista. Sen ohje on jostain todella vanhasta Glorian ruuasta ja viinistä, josta minulla on vain skannattu valokuva.

Hampurilaiset (4 kappaletta)

1 kg naudan etuselkää
2 tl suolaa
mustapippuria

Lisäksi
150 grammaa vuohen cheddaria
4 hampurilaissämpylää
coleslaw-salaattia

Jauha liha joko lihamyllyssä tai tehosekoittimessa, tai pyydä lihakauppiastasi jauhamaan se valmiiksi. Mausta liha suolalla ja runsaalla mustapippurilla. Muotoile jauhelihasta neljä 250 gramman kokoista hiukan sämpylää halkaisijaltaan suurempaa pihviä. Paina pihvien keskustaan pieni kuoppa, sillä se kohoaa paistaessa.

Lämmitä grilli mahdollisimman kuumaksi. Leikkaa cheddar juustohöylällä viipaleiksi. Leikkaa sämpylät puoliksi.

Nosta pihvit grilliin ja sulje kansi. Paista niitä ensin toiselta puolelta 2,5 minuuttia, nosta kansi ja käännä pihvit toisinpäin ja asettele juustoviipaleet pihvin paistetun puolen päälle. Sulje kansi ja paista toiset 2,5 minuuttia.

Nosta pihvit vetäytymään kannelliseen vuokaan. Grillaa sämpylöiden leikattua puolta parin minuutin ajan, kunnes ne saavat hiukan väriä.

Kokoa sämpylät ja pihvit hampurilaisiksi ja tarjoile coleslawn kanssa.

Hampurilaissämpylä (8 kappaletta)
1 dl lämmintä maitoa
1,5 dl lämmintä vettä
2 rkl hiivaa
1 1/2 rkl sokeria
7 dl puolikarkeita vehnäjauhoja¨
2 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl suolaa
3 suurta kananmunaa
4 rkl pehmeää voita
1 tl öljyä

Sekoita maito, vesi, sokeri ja hiiva pienessä kulhossa ja anna asettua 5 minuuttia, kunnes se kuplii hiukan.

Yhdistä vehnäjauhot, hiivaleipäjauhot ja suola kulhossa. Joko yleiskoneessa tai käsin sekoittaen yhdistä neste jauhojen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää kaksi kananmunaa taikinaan yksi kerrallaan jatkuvasti vaivaten kunnes ne ovat imeytyneet taikinaan. Lisää voi yksi ruokalusikallinen kerrallaan kunnes se imeytyy taikinaan.

Jatka vaivaamista muutaman minuutin ajan. Jos taikina on liian kosteaa, lisää jauhoja ruokalusikallinen kerrallaan kunnes se irtoaa helposti kulhon seinistä, eikä tartu käsiin. Vaivaa vielä noin 5 minuutin ajan. Valele taikinan päälle noin 1 teelusikallinen öljyä, jotta siihen ei muodostu kuorta. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi noin 2 tunnin ajan huoneenlämmössä.

Pyöritä taikina jauhotetulla alustalla putkiloksi ja leikkaa se 8 samankokoiseen palaan. Pyöritä palat palloksi ja nosta ne kahdelle leivinpaperille. Peitä liinalla ja anna kohota vielä noin 1-2 tunnin ajan.

Lämmitä uuni 200 C asteeseen. Paista sämpylät kahdessa erässä. Sekoita yksi kananmuna ja yksi ruokalusikallinen vettä kulhossa. Paina pallot keskeltä noin 10 cm kokoisiksi sämpylöiksi ja voitele ne kananmunan ja veden seoksella. Nosta sämpylät uuniin 7 minuutiksi. Nosta pois uunista, voitele ne uudestaa ja jatka paistamista 10 minuuttia, kunnes niiden pinta on kiiltävän ruskean kultainen.

Nosta pois uunista ja peitä liinalla. Toista lopuille neljälle sämpylälle.

Coleslaw-salaatti
2 porkkanaa
300 g kaalia
muutama sellerinvarsi
suolaa
mustapippuria

Kastike
1 dl majoneesia
1 dl ruokajogurttia
1 tl dijoninsinappia
suolaa
mustapippuria
tuoretta minttua silputtuna

Pese tai raaputa porkkanat ja raasta ne hienoksi raasteeksi. Raasta tai suokaloi kaali ohueksi suokaleiksi. Jos haluat kaalista mehevämpää, nuiji sitä kulhossa. Suikaloi sellerinvarret ohuiksi suikaleiksi. Yhdistä ainekset ja sekoita joukkoon kevyesti suolaa ja mustapippuria.

Sekoita kastikkeen ainekset ja yhdistä kastike raasteeseen. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia.

Okei, miksi sitten tämä on lähes täydellinen eikä täydellinen? Koska aina voi parantaa...

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Rieflé Classique Riesling 2009

Tämän Alkon tilausvalikoimasta löytyvän alsacelaisen rieslingin hankin parmankinkkuun käärityn lohen pariksi Arkadian Alkon myyjän suosituksesta. Suositus osuikin varsin hyvin kohdalleen ja tämä sopi tuon lohen kanssa todella hyvin. Arkadian Alkon henkilökunta onkin usein ollut todella asiantuntevaa ja heidän suosituksiin on voinut hyvin luottaa.

Sokkona en uskaltanut rieslingiä valita, sillä se on välillä hiukan vaikea rypäle ja monet hintavammatkin rieslingit ovat olleet pahimmillaan jollain tavoin häiritsevän makuisia sen sijaan, että olisivat itseäni miellyttäviä raikaan omenaisia. Tässä onkin yksi niistä syistä, miksi sauvignon blanc on onnistunut syrjäyttämään rieslingin suosikkinani.

Tämän viinin on tehnyt Ranskan Alsacesta kotoisin oleva Rieflé, josta lisätiedon etsiminen tyssäsi nopeasti kaameisiin nettisivuihin. Ei sieltä kyllä näyttänyt hirveästi tietoa löytyvänkään.

Ulkonäöltään Rieflé Classique Riesling on läpikuultavan keltainen. Tuoksu oli voimakkaan hapokas, jossa on selkeästi vihreää hapanta omenaa mutta myös rieslingille tyypillisesti yrttejä ja mineraaleja. Maku on todella raikkaan hapokas, mineraalinen ja petrolinen. Jälkimaussa on karvasta greippiä.

Vaikkei internetsivut Rieflén ydinosaamista olekkaan, näyttävät he rieslinginsä hallitsevan. Rieflé Classique Riesling on todella hyvä klassinen ja hapokas riesling, joka hapokkuutensa vuoksi sopii erityisen hyvin rasvaisen lohen pariksi.

Rieslingeistä puheenollen huomasin Viinipirun vinkistä, että 16.5. alkaa muutamassa Helsingin ravintolassa riesling-viikko, jolloin muun muassa Groteskista, Demosta, Careliasta, Luomosta ja Olosta saa rieslingin kanssa sovitettua ruokaa vähän normihintoja halvempaan hintaan. Ihan hyvä diili. Lisää tietoa löytyy Saksan viinitiedotuksen sivuilta.

Alkon linkki viiniin: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/945097

lauantai 7. toukokuuta 2011

Limetti-kermavanukas


Kun aloitin kokkaamisharrastustani niin minulla oli ongelmia kaikkien ruokien kanssa, jotka perustuivat jollain tavoin kananmunan reagointiin. Majoneesini eivät onnistuneet ja hollandaiseni juoksettui. Samanlaisia ongelmia minulla oli tämän kanssa. Ohjeessa luki, että pidä 45-60 minuuttia 100-asteisessa uunissa, tein työtä käskettynä mutta vanukas ei vaan hyytynyt. Odotin 30 minuuttia lisää ja vanukas oli yhä ihan litkua. Tässä vaiheessa päätin, että menkööt vaan pilalle ja nostin uunin lämpötilan 125 asteeseen. Yllättäen vanukas sitten kypsyikin 15 minuutissa ja onnistui varsin hyvin.

Tajusin jälkikäteen, että tuo uunin termostaatti ei ollut ihan tarkka ja uuni ei ollut riittävän lämmin 100 asteisena. Olen huomannut saman efektin usean muun uunin kanssa, joten vanukasta tehdessä olen monesti antanut massan olla ohjeen mainitsemassa (yleensä 100-astetta) lämpötilassa vaaditun ajan, ja jos massa ei ole hyytynyt olen nostanut lämpötilan 125 asteeseen jonka jälkeen se valmistuu yleensä nopeasti. Parhaimmillaan 5 minuutissa.

Mutta tässä muutama vinkki, joilla saat kananmunareseptit onnistumaan vähän varmemmin.
  • Pidä kananmunat huoneenlämmössä. Majoneesi esimerkiksi vaatii, että kaikki ainesosat ovat huoneenlämpöisiä.
  • Käydä mahdollisimman tuoreita (luomu)munia.
  • Joissain kananmunissa, esimerkiksi Pirkka, keltuaiset ovat todella pieniä. Jos näin on, käytä 1 tai 2 enemmän mitä ohjeessa lukee
  • Jos majoneesi/hollandaise/emulsiokastike juoksettuu voit pelastaa sen vatkaamalla juoksettuneen kastikkeen yhteen uuteen keltuaiseen
  • Lämpimiä emulsiokastikkeita tehdessä, esimerkiksi vaniljakastike tai hollandaise käytä digitaalista lämpömittaria apuna, ettei se juoksetu tai kokkaroidu
Ja tässä tämä itse vanukasresepti. Tuon ensimmäisen kerran jälkeen olen tehnyt tämän useamman kerran, koska tämä poikkeaa mukavasti perinteisemmistä creme brulee/catalan resepteistä, mutta on silti yhtä hyvän makuista. Lisäksi tämä on helppo tehdä etukäteen, eikä vaadi tarjotessa muuta vaivaa kuin tuon koristelun. Ohje on Glorian ruuan ja viinin numerosta 7/2007.

Limetti-kermavanukas (4-6 annosta>

1 limetin raastettu kuori
6 kananmunankeltuaista
75 g (vajaa 1 dl) sokeria
100 g valkosuklaata pinnalle
1 limetti koristeluun

Kermamaito
3 dl kuohukermaa
2 dl täysmaitoa
vaniljatanko

Tee ensin kermamaito. Yhdistä kerma, maito ja halkaistu vaniljatanko kattilassa. Kiehauta. Siirrä syrjään ja lisää limetinkuoret. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi puolisen tuntia.

Sekoita varovasti, esimerkiksi puuhaarukalla, keltuaiset ja soekri tasaiseksi seokseksi. Seokseen ei saisi tulla kuplia, sillä ne tekevät kypsästä vanukasmassasta rakeisen.

Poista vaniljatanko jäähtyneestä kermamaidosta. Kaada kermamaito kananmuna-sokeri-seokseen koko ajan sekoitellen. Älä edelleenkään vatkaa, jotta massaan ei muodostu kuplia.

Jaa seos 4-6 matalaan annosvuokaan tai laakeaan uuninkestävään kahvikuppiin. Kypsennä 100-asteisessa uunissa. Neljä vanukasta kypsyy noin 1,5 tuntia, kuusi pikkuvanukasta noin 45-60 minuuttia. Kypsymisaika riippuu vanukasmassan paksuudesta ja astian lämmönjohtavuudesta. Massa on kypsää, kun se hieman heiluu vuoassa, mutta ei aaltoile. Jäähdytä hyvin.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja kaada kylmän vanukkaan päälle ohut kerros. Nosta takaisin jääkaappiin jähmettymään. Koristele pinta limetillä tai sen kuorella.

tiistai 3. toukokuuta 2011

K17 Kitchen - Cocktail

Vappu tuli ja meni ja varsin hauskasti, vaikka ilmat eivät Helsingissä ihan suosineetkaan. Erityisesti vappupäivänä Ullanlinnanmäellä vietetyt viisi tuntia olivat melko jäätävät, siihen ei edes tryffelisalami, samppanja ja Nøgne ø auttaneet. Mielellään olisin vaihtanut pääsiäisen säät vapun kanssa päittäin, mutta aina ei voi voittaa.

Vapun kohokohdaksi nousi kuitenki vapun aattona tehty visiitti yhteen Helsingin uusimmista ravintolatulokkaista, puoli vuotta sitten avattuun K17 kitchen - coctail ravintolaan. K17 on A21 cocktailbaarin (nimet tulevat osoitteista, Kalevankatu 17 ja Annankatu 21) baarimestarin Timo Siitosen ja keittiömestari Matti Jämsen avaama ravintola, jonka kantava idea on yhdistää ruuat minicocktaileihin ja tätä kautta luoda uusia makuyhdistelmiä.

Alkuruuan minicocktail
Meidän 14 henkinen seurue oli varannut hyvissä ajoin pöydän ja saimmekin mukavasti oman kabinetin käyttöömme. Ei tarvinnut huolehtia meidän erittäin todennäköisesti aiheuttamasta meluhaitasta. Meille kaikille oli etukäteen tilattu 59 euron hintainen neljän ruokalajin illallismenu, mutta aloitimme illan ottamalla cocktailit joista paikka on tunnettu. Oma drinkkini K17 rose nimikkodrinkki oli makeahko marttinimainen moderni drinkki, jossa ruusun maku oli todella miellyttävä. Kun viime aikoina olen intoillut eniten bourbon pohjaisista klassikkodrinkkeistä, oli tämä todella kiva poikkeus.

Meitä palveli illan ajan todella mukava nuori virolainen tarjoilija, jolla oli upea kyky saada lähes tarjotut juomat ja ruuat kuulostamaan todella jännittäviltä ja erikoisilta kertomalla niiden taustoja ja miksi ne on valittu. Vitsailimmekin jälkikäteen, että vaikka olisimme tilanneet tuopillisen keppanaa olisi hän senkin saanut tarjoiltua erikoisena valintana. Todella ammattitaitoista toimintaa ja tämänlaista henkilökohtaisempaa asennetta toivoisi palveluun myös Helsingin michelin tähdillä varustettuihin paikkoihin.

Alkuruoka: Kukkakaalipannacotta "kesäkukka"
Illallisen neljä ruokalajia muodostuivat ensimmiäsestä kasvisannoksesta, joka oli moderni kukkakaalipannacotta "kesäkukka", toisesta kala-annoksesta "Hetki atlantilla", pääruuasta "Pala lappia", jossa oli poron ulkofileetä ja perunapyreetä ja jälkiruuasta "Häivähdys hasselia". Näiden lisäksi illalliseen kuului sidecar -drinkkigranite ja petit foursit. Otimme myös ruokien päälle kuuluvat 24 euroa maksavat mini cocktailit.

Kaikki neljä ruokaa olivat todella hyviä, joista kohokohdaksi nousee ehkä pääruuan todella upeasti paistettu poro. Sen pinta oli aivan upeasti karamellisoitunut samalla kun liha oli jätetty sisältä miellyttävän pehmeäksi ja punaiseksi. Ihan Helsingin tähtiravintoloiden tasoista ruoka ei ollut ja asettelussa ja kokoonpanossa oli muutamia pieniä teknisiä virheitä, kuten jälkiruuan jäätelö oli suoraan lautasen päällä jolloin se pääsi hiukan sulamaan. Nämä olivat kuitenkin melko pieniä juttuja ja eivät haitanneet herkullista kokonaisuutta.

Jälkiruoka: Hasselpähkinä, manteli ja sitruuna, "Häivähdys hasselia"
Mutta siinä missä ruuat olivatkin todella hyviä, niin en ihan päässyt niiden kanssa tarjottuihin minicocktaileihin sisään. Joidenkin ruokien kanssa, kuten alkuruuan ja pääruuan kanssa ne olivat ihan hauskoja kun taas kala- ja jälkiruuan kanssa oli taas vähän niin ja näin. Tämä on tietty vähän sääli, kun nämä cocktailithan ovat juuri tämän ravintolan se juttu. Lisäksi kun ottaa huomioon, että ruuan pariksi kuitenkin tarvitsi viiniä niin tuli noiden ruokien ja cocktailien yhdistelmä jo melko hintavaksi. Mielestäni kuitenkin osa noista ruuista toimi paremmin viinin kuin noiden cocktailien kanssa, erityisesti jälkiruoka, mutta voi tietty olla, että olen vain ehdollistunut liian tiukasti ruuan ja viinin yhdistämiseen ja ajatus muusta juomasta ruuan kanssa oli liian uusi.

Tästä syystä suosittelenkin kokeilemaan itse tuota K17 ruuan ja cocktailien yhdistelmää, jotta pystyy muodostamaan paremman oman mielikuvan. Ruuat ja palvelu olivat kuitenkin enemmän kuin kohdallaan ja viinitkin olivat ihan hyviä, niin tästä syystä pystyn ehdottomasti suosittelemaan K17 kokeilemista. Onhan se kuitenkin ilmeisesti ainutlaatuinen lajissaan.