maanantai 17. joulukuuta 2012

Kalatacot



On tullut pidettyä näköjään taas vähän taukoa. En takaa, että kirjoitan nyt taas enemmän mutta tämä resepti on niin älyttömän hyvä, että se on pakko saada itsellekin talteen.

Tämä uusi suosikkiruokani tulee, yllätys yllätys, meksikosta! Jokin sen maan keittiön mauissa vaan puhuttelee minua. Chili, limetti, korianteri, juustokumina yhdessä mausteisten lihojen ja papujen kanssa. Tacot nyt ovat jo aiemminkin tuttuja, mutta nyt päätin tehdä ne naudanlihan sijaan kalasta. Ohje oli pääosin täysin hatusta vedetty, mutta ilokseni näistä tuli aivan mahtavia. Mielestäni nämä selättävät maun puolesta jopa naudanlihaversiot. Nämä olivat itseasiassa niin hyviä, että voisin kuvitella kalaa karsastavan henkilönkin pitävän näistä.



Olen tehnyt nämä nyt kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla käytin jotain melko hötöistä seitimäistä kalaa ja toisella kertaa turskan sukuista lingiä. Se toimi paremmin. Suomessa uskoisin jonkin kiinteälihaisen valkoisen kalan toimivan hyvin, esimerkiksi kuhan. Marinoin kalaa puoli tuntia melko simppelissä sitruunapohjaisessa liemessä jonka jälkein paistoin sen täysin kypsäksi.



Lisukkeeksi tein perussalsaa ja korianteriranskankermaa.

Tacot voi tehdä itsekkin, mutta minä käytin valmiita Old El Pason minitortilloja. Tarkennuksena vielä, että tacot ovat siis pehmeitä pieniä maissitortilloja. Kovakuoriset tacot taitavat olla enemmän Amerikkalaisia.

Kalatacot

800 grammaa vaaleaa kiinteälihaista kalaa runsaina suikaleina, esimerkiksi kuhaa
1 sitruunan mehu
1 tulinen punainen chili ohuina viipaleina
runsas kourallinen korianterisilppua
muutama hyppysellinen juustokuminaa
pari lorausta rypsiöljyä
suolaa
pippuria

öljyä paistamiseen

Lisäksi
12 pehmeää pientä maissitortillalettua
salsaa
korianteriranskankermaa

Jauha juustokumina morttelissa hienoksi. Sekoita kulhossa sitruunamehu, chili, korianterisilppu, juustokumina, rypsiöljy, suola ja pippuri.

Laita kalasuikaleet marinadiin jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

Paista kalat runsaassa öljyssä läpikypsiksi. Tarjoile tortillalettujen, salsan ja korianteriranskankerman kanssa.

Korianteriranskankerma
1 prk ranskankermaa
1/2 limetin mehu
1/2 ruukkua korianteria
suolaa
pippuria

Silppua korianteri varsineen mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita ranskankerman, limettimehun, suolan ja pippurin kanssa kulhossa. Tarkista maku ja lisää jotain tarvittaessa. Säilytä jääkaapissa.

4 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaa hyvältä! Itsellä tulee syötyä aivan liian vähän kalaruokia, kun jotenkin on aina helpompi kallistua varmoihin liha ja kanavaihtoehtoihin esim. tacojen kanssa. Tää setti kuulostaa kuitenkin sen verran hyvältä, että pitää laittaa korvan taakse. :)

    VastaaPoista
  2. Blogissasi on monta hyvää reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?

    Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet ilmaiseksi mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

    Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Etsiresepti
    http://www.etsiresepti.fi/

    VastaaPoista
  3. Onpas ollut hiljaista. Ettekö te syö enää? :)

    VastaaPoista
  4. Syödään, mutta olen ollut laiska. Nyt kirjoitin viineistä. Katsotaan josko jaksaisin jotain muutakin nyt kun on keittiö taas kunnossa.

    VastaaPoista