sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Haudutetut Naudan Ribsit



Puolitoistavuotta sitten Suomesta lähtiessämme tuli kahta rinkkaa ja kahta matkalaukkua lukuunottamatta pakattua koko elämä laatikoihin ja jätettyä varastoon. Kallioon jäivät Riedelin lasit, Le Creusetin padat ja paistinpannu, Iittalat, Hackmannit sekä tietysti huonekalut ja rakas vinyylisoittimeni (kyllä, musiikki kuulostaa paremmalta vinyylilevyltä).

Sen jälkeen täällä on tullut kokkailtua aluksi erinäisissä hostelleissa ja matkailuautossa sekä valmiiksi kalustetuissa keittiössä, joissa varustelutaso on ollut vaihteleva. Ikean astiat ovat tulleet tutuiksi. Jotain omiakin perusmukavuuksia on onneksi ollut. Peugeotin pippuri- ja suolamyllyt, kuten myös Fiskarsin sakset ja Macin veitsi tuli alusta lähtien mukaan. Järkevät viinilasit tuli myös ostettua täältä. Kun ensimmäisinä päivinä joi kerran punaviiniä posliinimukista Kings Crossin Original Backpackers hostellissa, oli pakko käydä hakemassa paikalliselta stokkalta Riedelit. On olemassa raja, jonka alapuolelle edes kodittoman ja työttömän maahanmuuttajan ei pitäisi joutua.

Nyt pari viikkoa sitten kuitenkin kaikki muuttui, kun meidän keittiökamat saapuivat Suomesta. Olin jouluna vaimoni kanssa Suomessa jolloin Niemen ammattitaitoiset muuttomiehet hakivat kamat, paketoivat ne ja veivät kuorma-autolla odottamaan kontittamista, josta ne sitten laivalla kulkivat parin kuukauden ajan Helsingistä Australiaan. Nyt meillä on taas kaikki Iittalat, Hackmannit, Riedelit ja muut täällä.



Noiden tavaroiden mukana tuli myös uusi into ruuanlaittoon. Paskoilla välineillä kokkaaminen on erittäin epämotivoivaa. Huonolla paistinpannulla ja hellalla kun yrittää saada lihaa ruskistumaan tuppaa lopputuloksena olemaan keittynyttä könttiä ja vitutusta. Söinkin todella usein ulkona viimeisen puolen vuoden aikana. Mutta nyt viimeisen parin viikon aikana on tullut tehtyä ruokaa samalla innolla, mitä Suomessakin. Kokkaus on isoilta osin välineurheilua.

Tänä sunnuntaina halusin tehdä jänispataa, sillä paikallisen K-mafian kaupassa on joskus myynnissä villijänistä. Nyt se oli loppu, mutta onni onnettomuudessa ja löysin läheisestä lihakaupasta naudan ribsejä (short ribs) sekä hyvän oloisen reseptin näille Pioneer Womanista. Tein reseptiin muutaman muutoksen saatavuussyistä. Lopputulos oli herkullinen. Yksi paras naudanliharuoka mitä olen syönyt. Pitkään hautuneet ribsit ovat mahtavan lihaisia ja meheviä ja kokoon keittynyt liemi antaa kylkiluille upean maun.



Tein lisukkeeksi uunisieniä ja viskissä glaseerattuja porkkanoita, joiden resepti on myös Pioneer Womanilta. Uunisienet olivat mahtavia. Samoin porkkanat mutta ne olisivat olleet paremmin elementissään jonkin kana- tai possuruuan kanssa. Tämän kanssa alkuperäisreseptin tavoin perunamuusi tai polenta olisi ollut parempi.

Haudutetut Naudan Ribsit


1,5 - 2 kg naudan ribsejä
6 pekonin siivua silputtuna
3 porkkanaa kuutioituna pieniksi kuutioiksi
2 sipulia hienonnettuna
2 pulloa olutta (tumma ale tai lager toimii hyvin)
muutama timjamin oksa
vehnäjauhoja
suolaa ja pippuria
öljyä

Laita uuni kuumenemaan 175 C asteeseen.

Suolaa ja pippuroi ribsit, sekä pyörittele ne jauhoissa. Laita sivuun odottamaan.

Paista silputtua pekonia isossa padassa kunnes niistä on irronnut suurin osa rasvasta ja ne ovat rapeita. Nosta pekonit reikäkauhalla sivuun odottamaan, mutta jätä rasva pataan.

Lisää hiukan öljyä ja ruskista ribsit kahdessa erässä padassa, kunnes niissä on kauniin ruskea pinta. Nosta ribsit pois padasta ja siirrä sivuun odottamaan hetkeksi.

Lisää tarvittaessa vielä lisää öljyä ja kuulota kasviskuutioita pari minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet.

Kaada pataan olut ja raaputa lastalla irti pohjaan kiinnittyneet palat. Mausta liemi suolalla ja pippurilla. Lisää pataan ribsit sekä paistetut pekoninkuutiot. Laita kansi päälle ja nosta uuniin. Hauduta kahden tunnin ajan, kunnes liha on mureaa ja alkaa irrota. Nosta pois uunista ja anna vetäytyä 15 minuutin ajan.

Nosta ribsit pois padasta. Lusikoi suurin osa pinnalle nousseesta rasvasta pois keitinliemestä.

Tarjoa ribsit keitinliemen ja esimerkiksi perunamuusin ja uunisienten kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti