Jotkut saattoivat huomata edeltävästä kuvista, että lautaset vaihtuivat niistä vihreistä valkoisiin. Ei, ekotalon hipinvihreitä lautasia ei ole vaihdettu fasistinvalkoisiin, vaan minä ja vaimoni vaihdoimme kokonaan asuntoa.
Kovin kauas emme päässeet, sillä muutimme vain noin puolitoista kilometriä lähemmäksi keskustaa, oikeastaan saman kadun varrelle. Muutto oli myös yllättävän helppo. Kun asunto on valmiiksi kalustettu sai tavarat pakattua muutamassa tunnissa ja ne mahtuvat (just ja just) taksiin. Mielessä on yhä traumoja hirveimmästä viikosta ikinä, kun pakkasimme elämäämme laatikoihin Suomessa.
Uusi asunto on 22. kerroksessa Sydneyn keskuspuiston, Hyde Parkin, vieressä. Talosta löytyy muun muassa uima-allas, poreamme ja kuntosali ja parvekkeeltamme pallogrilli. Ja mikä parasta, uudessa asunnossa ei ole enää rajoituksia sen suhteen mitä saa syödä.
Sinänsä ekotalossa harrastettu kasvissyönti ei ollut kovin vaikeaa. Varsinkin silloin kun ei ollut töitä, oli se oiva keino säästää rahaa. Se, mikä siinä oli huonoa oli se, että siinä missä Suomessa lihaa söi vain pari kertaa viikossa, niin tuo pakotettu kasvissyönti on höllentänyt huomaamatta omia periaatteita lihansyönnissä erityisesti määrän suhteen. Lihaa oli syötävä silloin kun sitä sai.
Tämä on saanut muun muassa miettimään onko aikaisemmin kannattamani koulujen kasvisruokapäivä sittenkään se oikea keino yrittää saada ihmisiä kasvisruuan piiriin. Keinotekoiset rajoitteet luovat helposti vastareaktoita ja hyöty on päinvastainen. Lisäksi jos puhutaan kasvissyönnistä pelkästään ekologisesta näkökulmasta, on hyvä kysyä kiusallinen kysymys: Miksi juuri MINUN, joka asuu maailman kolmanneksi harviten asutuimmassa maassa, tulee kärsiä ja kantaa vastuu Aasian ja Afrikan väestönkasvun ongelmista?
Sitä miettiessä tässä viime perjantaina tekemäni ankkaresepti. Pari viikkoa sitten ekotalossa asuva kämppiksemme halusi tarjota meille aterian (lohta, vuokraisäntä oli balilla) ja teki siihen simppelin salaatin, johon tuli vain erilaisia salaatin lehtiä ja sieniviipaleita. Itse väsersin siihen simppelin kastikkeen limettimehusta, soijasta, hunajasta, valkosipulista ja inkivääristä. Salaatti oli aivan upea. Vahvistaa kokemustani siitä, että salaatti voi olla äärimmäisen yksinkertainen kunhan kastike on hyvä ja raaka-aineet ensiluokkaisia.
Nyt halusin tehdä tämän uudestaan, joten keksin sitten tarjota sen parina ankkaa, kun se sopii loistavasti aasialaisten makujen kanssa. Ankan pariksi kokoonkeitin kastikkeeksi hiukan soijaa ja hunajaa. Lisäksi halusin koristella annoksen jotenkin, joten käytin siihen retiisiä ja korianteria jota maustoin suolalla ja limettimehulla. Ne eivät ole mitenkään välttämättömiä, mutta tuovat annokseen finesseä.
Ankkaa ja aasialaista salaattia
2-4 ankan rintafileetä, noin 800 grammaa
1 1/2 dl soijaa
1 rkl hunajaa
suolaa
pippuria
Leikkaa ankan rasvapuolella ristiviillot. Suolaa ankka molemmin puolin ja anna olla huoneenlämmössä noin kaksi tuntia.
Laita soija ja hunaja pieneen kattilaan ja keitä kokoon kunnes jäljellä on noin puolet. Laita sivuun ja pidä lämpimänä.
Nosta ankanfileet paistinpannuun rasvapuoli alaspäin ja laita pannu levylle keskilämmölle. Paista ankkaa rasvapuoli alaspäin koosta riippuen 10-15 minuuttia. Nosta lämpö kuumimmalle ja paista fileiden toista puolta muutama minuutti. Nosta fileet vetäytymään kannelliseen astiaan noin viideksi minuutiksi.
Leikkaa fileet viipaleiksi, mausta mustapippurilla sekä muutamalla tipalla kokoonkeitettyä soijaa.
Tarjoa aasialaisen salaatin kanssa.
Aasialainen salaatti
neljä kourallista erilaisia salaatteja
8 keskikokoista ruskeaa herkkusientä
2 rkl limettimehua
4 rkl oliiviöljyä (paremmin sopisi ehkä seesaminsiemenöljy)
1 tl hunajaa
1 tl soijaa
pieni pala inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
Tee ensin kastike. Laita inkivääri ja valkosipuli mortteliin ja hakkaa ne tahnaksi. Lisää hunaja, soija, limettimehu ja öljy joukkoon ja sekoita seos mahdollisimman kouhkeaksi.
Leikkaa herkkusienet ohuiksi viipaleiksi. Laita ne salaatin kanssa kulhoon ja kaada kastike päälle. Sekoita ja tarjoa.
Retiisi-korianterikoriste
2-3 retiisiä
2 tl limettimehua
korianterisilppua
suolaa
Leikkaa retiisi ohuksi suokaleiksi, eli julienneksi. Laita pieneen kulhoon ja lisää korianterisilppu, pari ripausta suolaa ja limettimehu. Sekoita ja anna makujen imeytyä noin 10 minuutin ajan.
Tarkoitatko tuolla harvaanasutulla maalla Suomea vai Australiaa? :) (Ei, en jaksa googlata)
VastaaPoistaMulle kasvissyönnissä on aina ollut tuota väestön ruokkimista tärkeämpää eläinten kohtelu. Fuck the children. Think of the animals!
Salde näyttää hyvältä. Pitääkin kokeilla joskus.
Australia on kolmonen heti Mongolian ja Namibian jälkeen. Suomi on tiheään asuttu metropoli tähän verrattuna :)
VastaaPoistaTäällä ausseissa onnelisten eläinten syöminen on melko helppoa, kun iso osa markettilihastakin on joko luomua tai vähintään vapaana kasvanutta.
Nom, näyttää hyvältä.
VastaaPoistaKasvisruokapäivä oli epäonnistunut markkinointi-isku maailmassa, jossa kouluissa oli jo aiemminkin noin kerran viikossa kasvisruokaa pääruokana. Mun mielestä kasvisruokaa ei pitäisi korostaa kasviksena eikä varsinkaan kieltää vaan tehä siitä vaan ältsin hyvää. Tunnen pientä ylpeyttä rinnassani aina, kun Iiro ei valita kasvisruokien lihanpuutteesta vaan keskittyy kehumaan makua.
Ja mä en oikein hahmota miten asumistiheys vaikuttaa tohon kysymyksenasetteluun, joka oletettavasti sulla perustuu hiilijalanjälkeen tai vastaavaan mittariin kun puhut maailman pelastamisesta. Jos maailmassa on seitsemän miljardia ihmistä, yksi "reilu" tapa jakaa resurssit olisi jakaa ne tasan kaikille, ja siihen nähden länsimaalaiset keskimäärin syö ihan tajuttomasti suuremmalla hiilijalanjäljellä kuin niiden oma osuutensa. Ne afrikkalaiset ja aasialaiset taas harvemmin ylipäätään syö lihaa, ja vaikka Aasiassa olisi puoli miljoonaa köyhää kiinalaista vähemmän, länsimaalaiset söisi silti lihaa yli maapallon resurssien.
Tuo on aivan totta kasvisruuasta. Sitä ei pitäisi ajatella juuri erityisenä kasvisruokana, jota syödään jotta maailma pelastuu vaan sen pitäisi olla osa ruokavaliota kummempia miettimättä.
PoistaKysymyksestä: Tarkoitin juuri tuota hiilijalanjälkeä, jota on käytetty perustelemaan esimerkiksi kasvisruokapäivää. Se mitä hain kysymyksellä oli tuo länsimaisten kulutustottumukset vs. resurssit ongelmaa. Sehän siis perustuu ajatteluun, että jos kaikki 7 miljardia tekevät kuten länsimaiset, niin maapallon resurssit eivät todellakaan riittäisi. Mutta 20 miljoonaa australialaista, 5 miljoonaa suomalaista tai edes 300 miljoonaa yhdysvaltalaista ei paina vaakakupissa kovinkaan paljoa jos toisella puolen on 1,3 miljardia kiinalaista, 1,2 miljardia intialaista tai miljardi afrikkalaista (afrikkaa ei saisi niputtaa yhdeksi mantereeksi, mutta teinpä sen silti).
"Reiluus" on ihan validi vastaus, mutta se ei ole ainoa. Mulla ei ole tähän asiaan varsinaisesti mitään hirveän hyvää tai vankkaa mielipidettä. Siksi kysyin.
300 miljoonaa yhdysvaltalaista painaa itseasiassa yllättävän paljon:
Poistahttp://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_carbon_dioxide_emissions
...suunnilleen yhtä paljon kuin 1,3 miljardia kiinalaista. Olennaista tuossa on lisäksi, että kiinalaisten hiilijalanjälkeen on laskettu jenkkien ja eurooppalaisten kulutushyödykkeitä, jotka on vaan valmistettu Kiinassa, ja jonka takia niiden päästöt lasketaan osaksi Kiinan päästösummaa, vaikka hyödykkeet viedään valmistuksen jälkeen suorinta tietä länsimaisille markkinoille. (Ruokaan liittyen esim brassinaudat on laskettu Brasilian quotaan.) Intialaisten kulutus painaa merkittävästi Yhdysvaltoja ja EU:ta vähemmän jossain 6%:n kieppeillä, ja ne afrikkalaiset taas eivät paina yhtään mitään: Etelä-Afrikkakin tuottaa vain 1,45% maailman päästöistä, kun joku keskiverto-Namibia tuottaa 0,01%. En nyt jaksanut laskea kaikkia Afrikan maita yhteen, mutta nopeasti arvioisin koko Afrikan jäävän jonnekin 3% pintaan maailman hiilipäästöistä.
Musta 5 miljoonaan suomalaiseen vetoaminen on silleen ajatusharha, että enhän minä yksittäisenä henkilönä aiheuta paljon mitään päästöjä, eivätkä esim kaikki leppävaaralaisetkaan varsinaisesti maailmaa hetkauta, mutta jos sanoisin, että "Ei meillä leppävaaralaisilla niin väliä, kun siellä Afrikassa on miljardi jannua", kaikki varmaan tajuavat, että vertaus falskaa ja pahasti. Jos halutaan verrata suomalaisten osuutta maailman päästöistä, oikea tapa tehdä vertailua on nimenomaan per capita -tyyppinen, ja kun enemmistön tutkimuksista mukaan maailman resurssit eivät riitä nytkään, on mun mielestä hyvin luonnollista, että suurimmat kuluttajat ottavat vastuun. Afrikkalaisilla, kiinalaisilla ja intialaisilla kun on aika vähän mistä vähentää.
Debattia siitä, millä suhteella "päästökiintiöt" pitäisi sitten lopulta jakaa, käydään toki tälläkin hetkellä, ja kolme useimmin kuultua esitystä on:
* Tasajako nykytilanteesta eteenpäin
* Tasajako historia huomioiden: jokaiselle maalle annetaan vain tietty määrä päästötonneja per capita koko sen historian ajalle, ja yllättäen esim Britannia on jo käyttänyt lähes tulkoon kaikki päästöoikeutensa, kun taas Namibia saisi mallin mukaan tuprutella hamaan tappiin asti.
* Tasajako historian rasitteet huomioiden: koska länsimaissa on jo ehditty rakentaa vahvasti hiileen perustuva infrastruktuuri, argumentaation mukaan niille tulisi antaa vastaisuudessakin enemmän kiintiöitä, koska kesken kaiken infran muuttaminen ei-hiilipohjaiseksi olisi liian raskasta, kun taas kehitysmaihin voi
suoraan kehittää esim uusiutuviin perustuva infra.
Valitse siitä sitten. Lopputulos kaikilla kolmella kuitenkin on, että länsimaiden tulisi ainakin jossain määrin "kärsiä" ja vähentää päästöjään, koska nykytilanne ei ole toimiva.
Hyvää tietoa. Kiitos.
Poista