keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Italialaiset makkarakebabit ja yrttiset linssit


Ekotalo missä asumme on kokenut viimepäivinä muutamia vastoinkäymisiä. Ensiksi toisen kylpyhuoneen ovi irtosi suoraan lahoista karmeistaan ja toiseksi lämmin vesi lakkasi täysin toimimasta. Kun nämä saatiin korjattua kruunasi kaiken valtava vesivahinko. Yläkerran kylpyhuoneen suihkun pää irtosi pidikkeestään tippuen ammeeseen ja onnistuen samaan aikaan sekä samaan veden valumaan, että peittämään viemärin. Pian vesi tulvi sitten yli ammeen ja läpi lattian niin pahasti, että alakerran keittiön katto valui valtoimenaan vettä. Tämä kaikki tietenkin siis yön aikana.

Joku saattaisi kauhistella veden aiheuttamaa vahinkoa kämpän rakenteille, mutta onni onnettomuudessa ja ne olivat jo valmiiksi olleet kauan aikaa täysin homehtuneita.

Vahinkoja nyt sattuu ja sinänsä nämä koettelemukset eivät olisi niin pahoja, ellei vuokraisäntämme olisi käytännössä täysin kykenemätön korjaamaan niitä. Kylpyhuoneen ovi puuttui toista viikkoa, kämpän homevahingot olivat hoitamatta kuukausia ja nyt keittiöstä on vesivahingon jäljiltä sähköt yhä poikki. Jääkaappiin on onneksi vedetty sähköt jatkojohdolla ja hella sekä valot tulevat eri sulakkeesta.

Koska huomattavan korkean vuokran vastineeksi mikään ei hoidu, olemme mekin hippi-isännän selän takana häirinneet asunnon OM-henkeä syömällä astetta prosessoiduimpia kasviksia, eli siis LIHAA. Ja ah, millaista lihaa olemmekaan syöneet. Viime viikolla paistoin 300 gramman miekkakalapihvin pippurivoilla ja tällä kertaa tutkailin kämpästä löytyvistä Jamie Oliverin kirjoista paheellisia liha- ja kalalukuja. Mitäs olivat jättäneet moiset pahanilman eepokset näkyville.

Jamie's Italy kirjasta löytyi hieno makkarakebaami ohje. Olen viimeaikoina intoillut ruuista, joissa on sekaisin erilaista lihaa, mieluiten sekä maalta että mereltä mutta tässä tapauksessa pelkästään maalta kebabien sisältävän makkaroiden lisäksi naudan fileetä ja pancettaa. Aivan mahtavaa.


Lisukkeeksi tein The Return of the Naked Chef kirjasta yrttisiä linssejä jugurtin kera. Tyylikäs lisuke joka toimii varmasti myös esimerkiksi grillatun kalan parina.

Italialaiset makkarakebabit ja yrttiset linssit

12x2,5cm kuutioita naudan fileetä
4 isoa italialaista salsiccia-makkaraa
4 paksua pancetta tai pekoni suikaletta
18 tuoretta salvian lehteä
2 valkosipulin kynttä
1 sitruuna (kahtena puolikkaana ja kuori raasteena)
extraneitsytoliiviöljyä
suolaa ja pippuria
4 paksua rosmariinin oksaa (tai grillitikkua)

Lisäksi
Yrttisiä linssejä ja jugurttia

Laita ensiksi liha marinoitumaan. Väännä varovasti jokainen makkara kolmeksi pienemmäksi makkaraksi ja leikkaa ne saksilla erikseen. Leikkaa jokainen pancettasuikale neljäksi noin 2,5cm kokoiseksi palaksi. Siirrä makkarat, pancetta, naudan filee ja 12 salvian lehteä kulhoon.

Laita loput salvian lehdet, valkosipuli sekä sitruunan kuori mortteliin ja murskaa tahnaksi. Lisää 4 ruokalusikallista oliiviöljyä, puolikkaan sitruunan mehu, suolaa ja pippuria ja sekoita. Sekoita marinadi lihan joukkoon. Laita jääkaappiin maustumaan 1-3 tunniksi.

Lämmitä uuni niin kuumaksi kuin mahdollista. Poista rosmariinin oksista kaikki paitsi latvan lehdet (säästä osa lehdistä linssejä varten). Pujota rosmariinin oksiin ensin pancetta, sitten kahtia taitettu salvianlehti, sitten makkara ja lopuksi fileekuutio. Tee tämä kolmesti joka oksalle. Lihan pujottamista helpottaa jos niihin tekee ensin reiän esimerkiksi hammastikulla ja vasta sen jälkeen pujottaa lihan rosmariinin oksaan.

Laita lihat uuniin ja tiputa samantien uunin lämpötila 200 C asteeseen. Paista kebabeja noin 20 minuuttia, kunnes makkarat ovat kultaisia. Purista loput sitruunan mehusta päälle ja tarjoa linssien kanssa.

Yrttiset linssit ja jugurtti
200 grammaa linssejä
oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
2 kourallista yrttejä (rosmariinia, persiljaa, basilikaa, salviaa) silputtuna
3 kourallista pinaattia tai rucolaa
200 ml maustamatonta jugurttia
suolaa ja pippuria

Laita linssit kattilaan, peitä runsaalla vedellä, kiehauta ja anna hautua kunnes ne ovat kypsiä. Valuta vesi pois ja mausta linssit suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja neljällä lorauksella oliiviöljyä. Juuri ennen tarjoamista sekoita yrtit ja pinaatti tai rucola linssien kanssa ja kuumenna täydellä lämmöllä, kunnes lehdet ovat pienentyneet. Tarjoa suolalla maustetun jugurtin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti