lauantai 5. marraskuuta 2011

Dopff & Irion Muscat 2010

Kuva täältä.
Gewüztraminereihin tympääntyneenä päätin kokeilla toista hiukan samankaltaista rypälettä samalta alueelta, muscattia. Muscat on melko käytetty rypäle makeissa jälkiruokaviineissä, esimerkiksi Kreikkalaisessa Samos Nectarissa, mutta sitä käytetään myös kuivissa valkoviineissä muun muassa Alsacessa.

Sieltä tämäkin Dopff & Irionin viini tulee. En oikeastaan jaksanut tässä tapauksessa hirveästi etsiä heidän nettisivuilta lisää tietoa, sillä ne olivat kaameat flashiviritelmät. Varsinkaan, kun tämä viini oli lopulta melko keskinkertainen. Eikä sieltä tästä viinistäkään löytynyt mitään tietoa, sillä todennäköisesti tämän hintaluokan viini on tarkoitettu pöytäviiniksi eikä Ranskalaiset niitä viitsi mainostaa.

Väriltään Dopff & Irion Muscat oli vaalean keltainen häivähdyksellä vihreää. Tuoksu oli kukkea ja hunajainen, ja siinä oli appelsiininen tai mandariininen aromi. Maku oli hapokas, jossa parfyyminen kukkaisuus toistua. Jälkimaku oli pitkä ja hunajainen.

Melko keskinkertainen viini tämä lopulta oli. Gewün ongelmat toistuvat ja maun jäädessä ohueksi, eivät hapot ja yrttisyys pystyneet peittämään taustalla vaikuttavaa kiljuisaa makua. Tässä tapauksessa myös tuoksukin jäi ohuehkoksi. Kyllä tätä sai pullon juotua, mutta toista pulloa en ostaisi.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/573527

2 kommenttia:

  1. Hyvä tietää. Tykkään itse muscatista, jossain ravintolassa on ollut myynnissä puolikuivaa versiota ja se oli kyllä todella hyvää. Tätä pulloa olen monta kertaa pyöritellyt kädessä mutten ole uskaltanut ostaa, koska kuitenkin taas pettyisin (kuten kaikissa muissakin kuivissa muscateissa). Eli jäänee hyllyyn seuraavallakin kerralla. Itse tykkään kyllä Doppfin rieslingistä, sitä ei taida olla kuitenkaan Alkossa myynnissä.

    Melkosen mahtavia ruokareseptejä sulla, muutamaa on tullut testattua jo.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kehuista :)

    Mulle myös hehkutettiin puolikuivaa Gewüa, joten pitää ehkä niitä vielä kokeilla. Makeat muscatit ovat ainakin maistuneet hyvin.

    VastaaPoista