Hostellielämä jatkuu

Nyt on tullut täyteen jo viikko ja kaksi päivää Sydneyssä King's Crossin Original Backpackers Hostellissa. Vaikka täälä on tosi kivaa ollut, niin vähä alkavat hostellissa asuvat Euroopan nuoret tökkimään. Pahimpia ovat ranskalaiset ja saksalaiset (ja hollantilaiset sen niiden kaamean kielensä takia). Parhaimpia ovat pohjoismaalaiset ja yllättävä kyllä italialaiset. Siinä missä asukkien nuoruus oli alussa söpöä kokemattomuutta ja elämän intoa, on se pikkuhiljaa muuttunut rasittavaksi naiiviudeksi ja uhoksi. Näin puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä Klaus 29v, joten hiljaa siellä te oikeat keski-ikäiset!

Mielenkiintoista on ollut seurata millaista ruokaa muut tekevät. Osa asukeista on harrastanut todella innovatiivistä pienen budjetin kokkausta jota itsekkin on joutunut katsomaan kateellisena miettien "miksi minä en keksinyt tuota". Sitten ovat ne, jotka syövät paahtamatonta paahtoleipää juustoviipaleilla ja vetävät päälle halvinta mahdollisinta viiniä suoraan pullon suusta.

Omat kokkailut on kuitenkin olleet melko pitkälti viimeaikoina pastalinjalla, sillä se on halpaa ja se on hyvää ja sen voimalla jaksaa surffata. Ja ihan sama mitä karppaajat inisevät. Tähän mennessä on tullut tehtyä avokaado-rapupastaa, klassista carbonaaraa, pesto-fetapastaa ja tomaatti-chili-makkarapastaa. Yleensä olen katsonut mikä kaupassa on tarjouksessa ja rakentanut kastikkeen sen ympärille.

Kengurua tuli myös tehtyä toisen kerran, tällä kertaa fileenä. Fileet olivat todella hyviä ja hinta oli yhä todella halpa. 400 grammaa fileetä maksoi noin 6 euroa. Päälle tein valkosipulista, salottisipulista ja cajun-mausteesta maustevoin ja sivuun salaatin, johon käytin kaupasta löytynyttä bulgaarialaista "fetaa". Täällä eivät Euroopan nimeämislainsäädännöt paljoa paina.

Elämä kuitenkaan ei ole ollut pelkästään helppoa. Tietyistä keskiluokkaisista mukavuuksista on joutunut luopumaan. Vaikka viini täällä onkin halpaa pulloissa, on kaupoissa myös kummitelleet niin sanotut "goonit", eli tölkkiviinipakkaukset halvoilla lupauksillaan. Esimerkiksi Yalumban Rieslingiä saa 2 litraa 15 eurolla ja toisessa viinikaupassa oli hienoon ekologiselta näyttävään minimalistiseen pakettiin pakattua Banrock Station Sauvignon Blanccia samaan hintaan. Heikolla ja pihillä hetkellä sitten menin ostamaan sen.

Hostellilla viinin karu totuus paljastui. Kun lorotin muovisesta hanasta lähes väritöntä nestettä Ikean mukiin ja analysoin makua, havaitsin siinä kyllä taustalla yrityksen hyvästä viinistä, mutta päällimmäisenä oli klassinen halvan viinin kiljuisa maku.

Tuo Ikean kipoista juominen kuitenkin sai loppunsa tänään, kun kävin hakemasta paikallisesta Stockmannin vastaavasta kaksi kappaletta Riedelin O-sarjan riesling/sauvignon blanc lasia. Koska olemme kahden päivän päästä suuntaamassa nokkamme kohti etelän viinialueita, Yarraa, McLaren Valea ja Barossaa, tulevat kunnon viinilasit olemaan arvossaan. Lisäksi nuo O-sarjan lasit ovat mahtavia matkakäyttöön, sillä ne ovat pieniä eivätkä mene jalattomuutensa vuoksi kovin herkästi rikki.

Tänään sitten vihimme käyttöön nuo lasit. Valitettavasti kylläkin tuon Banrock stationin kanssa, sillä pakkohan se on loppuun asti juoda ja sitä on ihan liikaa vielä jäljellä pelkkään ruuanlaittokäyttöön. Kuitenkin nyt oikeasta lasista juotuna viinille tapahtui jotain...

Poissa oli se kiljuisa ja yksiulotteinen hapokkuus ja sen tilalla oli miellyttävä limetin kuorien, vastaleikatun nurmikon ja passionhedelmien tuoksu ja tyylikkään hapokas ja yrttinen maku. Hyvällä lasilla on todistetusti merkitystä ja ehkä noille tölkkiviineille pitää antaa vielä toinenkin mahdollisuus.