Yarra Valley osa 2

Toisena päivänä Yarra valleyssa kiersin sitten varsinaisia viinitiloja. Suurin osa tiloista oli avoinna vierailijoille päiväsaikaan viininmaisteluille ja niihinkin, jotka eivät olleet olisi saanut sovittua vierailuajan. Viininmaistelut kulkivat nimellä "cellar door" ja niiden hinta vaihteli $6 ja ilmaisen välillä, eli mitenkään kovin hintavaksi maistelut eivät tulleet.

Kävimme kaiken kaikkiaan viidellä eri tilalla, jotka valitsimme sijaintiin ja nimeen perustuvalla tiukalla seulalla. Tilat olivat käyntijärjestyksessä Domaine Chandon, St. Huberts, Punt Road, Mandala ja Long Gully. Uskaltaisin sanoa, että niiden perusteella sai melko hyvin kuvan millaista Yarra valleyn viinit ovat.

Tunnetuimmat rypäleet Yarrassahan ovat chardonnay ja pinot noir, joista valmistetaan valko- ja punaviinin lisäksi myös kuohuviiniä. Nuo kaikki ovat tietyllä tapaa Yarrassa erittäin omaleimaisia. Chardonnayt olivat erittäin sitruunaisen hapokkaita ja tammitettuja, joka maistui valkoviinien lisäksi myös kuohuviineissä omaleimaisella tavalla. Itseäni miellyttikin juuri ne, joissa nuo kaksi elementtiä eivät olleet niin röyhkeisti pinnalla ja muutkin maut pääsivät esille. Niitä oli vaikea löytää, mutta hiukan yli 10 maistetusta chardonnaysta löytyi pari varsin mainiota.

Pinot Noirit olivat myös voimakkaan hapokkaita ja puolukkaiset aromit olivat niissä vahvasti esillä. Minulla ei ole hirveästi kokemusta siitä, millaisia Burgundin pinotit ovat, mutta kuvittelisin Yarran pinottien olevan huomattavasti lähempänä niitä kuin mitä Uuden Seelannin tai Chilen marjamehut ovat. Näissäkin tosin oli paljon vaihtelua ja osa oli aivan liian puolukkaista ja kireitä ja parhaiksi nousivat ne, jotka olivat hedelmäisempiä ja täyteläisempiä.

Lisäksi yksi mikä tyylillisesti miellytti minua suuresti, oli Yarran shirazit. Verrattuna Barossan tai McLaren Valen todella isoihin shirazeihin, oli Yarran näkemys asiasta huomattavasti hienovaraisempi. Näistä löytyi paljon sitä makua, mitä toivoin monista pinot noireista löytyvän. Tiukkoja tanniineja, punaisia marjoja, nahkaa ja mausteita omaleimaisella tavalla.

Alla raportit eri tiloista.

Domaine Chandon.

Damaine Chandon on nimensä mukaisesti samppanjatalo Moët & Chandonin omistama kuohuviinitila Yarrassa. Tila oli yksi Yarran suurimmista ja tilalla oli maisteluiden lisäksi päivittäiset kierrokset, sekä myös omatoimisesti sai käydä katsomassa viininvalmistusta.

Chandonilla kuohuviini oli selkeästi pääsijalla, mutta he tekivät myös puna-, valko- ja roseviinejä. Maistelimme näistä läpi oikeastaan kaikki viinit mitä he tekivät. Olihan kuitenkin aamu saatava jotenkin käyntiin.

Omistajasta johtuen kovimmat odotukset kohdistuivat kuohuviineihin, mutta ne aiheuttivat ehkä pahimman pettymyksen. Ne olivat makuuni liian yarramaisia, eli hapokkaita ja tammisia. Lisäksi ne kaikki tuntuivat olevan hiukan samasta puusta veistetty, vaikka maistelimme sekä blanc de blancsin, klassisen chardonnay-meunier-pinot sekoituksen ja rosen. Paras noista oli kuitenkin Rose Vintage Brut Rosé joka oli pehmeämpi ja siinä oli miellyttävää mansikkainen aromi. Alkukesän happammat espanjalaiset mansikat ehkä, mutta mansikat silti.

Yllättäen valko- ja punaviinit pärjäsivät sitten paremmin. Erityisesti heidän vuoden 2010, sekä 2008 barrel selection chardonnay olivat loistavia. Niissäkin oli tammea, mutta ne pysyi tyylikkäästi tasapainossa ja päästäen hunajaiset ja pähkinäiset maut esille.

Myös heidän 2009 Heathcote Shiraz oli todella hyvä. Tietyllä tapaa se oli sellainen, mitä olisin toivonut monien Yarran Pinot Noirien olevan. Puolukkainen ja pippurinen, mutta silti pehmeä ja moniulotteinen.

Kovan pähkäilyn ja toisen maistamisen jälkeen, päätimme chardonnayn voittavan shirazit ja otimme pullon vuoden 2010 Yarra Valley Chardonnayta mukaan.

St. Huberts

Seuraavaksi matka siirtyi parin kilometrin päässä sijainneeseen St. Hubertsiin. St. Huberts oli yksi niitä tiloja, jotka oli alunperin perustettu jo 1800-luvulla ja sen jälkeen avattu uudelleen.

Maistelimme myös heiltä useamman viinin, jotka noudattivat yarramaista linjaa. Kuohuviiniä, chardonnayta ja pinot noiria löytyi useampi. Lisäksi yksi roussanne ja cabernet merlot ja cabernet sauvignon.

Chardonnayt ja pinot noirit olivat taas tylsän yarramaisia, mutta huipuksi nousi ehdottomasti heidän kuohuviininsä St. Huberts Pinot Noir Chardonnay Sparkling 2006, joka hurmasi paahtoleipäisillä samppanjaisilla aromeillaan. Tätä tarttuikin sitten yksi pullo mukaan.

Punt Road

St. Hubertsista siirryimme tien toiselle puolelle Punt Roadiin. Heillä oli viinien lisäksi myös Napoleon nimellä brändättyjä siidereitä myynnissä, jotka myös maistoimme ennen viinejä. Omenasiideri oli hyvää, mutta heidän päärynäsiideri onnistui yllättämään vaimoni, jonka mielikuva päärynäsiidereistä oli jossain UpSider Perryn ja Golden Cap Perryn välisessä suossa. Punt Roadin oli siis täysin erilaista ja huomattavasti parempaa.

Punt Roadin viineistä huipuksi nousi heidän chardonnay, sekä heidän NV Airlie Bank Sparkling Cuvee kuohuviini joka St. Hubertsin tavoin antoi hapokkuuden alta tilaa myös paahtoleipäisille ja hedelmäisille aromeille. Punt Roadilla oli myös kalliimpi Punt Road Chardonnay Pinot Non Vintage kuohuviini, mutta se taas oli tammitetumpi ja hapokkaampi muistuttaen perus aussikuohareita. Halvemman oli annettu maistua enemmän itseltään. Tätä tarttui myös pullo mukaan.

(Koska tästä postauksesta alkoi tulla näin pitkä, loput kaksi tilaa kolmannessa osassa.)