lauantai 18. helmikuuta 2012

Uuniperunoita ja "kreikkalaistajaa"


Olen kehittänyt täällä nerokkaan konseptin, kreikkalaistajan. Sen tekeminen on helppoa. Sekoittaa vaan keskenään fetaa, yrttejä, valkosipulia, oliviöljyä, sitruunamehua ja mustapippuria. Sen jälkeen sitä voi oikeastaan käyttää melkein mihin tahansa ja mihin tahansa sitä lisää, tulee siitä "kreikkalaista". Lisää sitä pihviin ja sinulla on kreikkalainen pihvi. Lisää sitä loheen ja sinulla on kreikkalaista lohta. Lisää sitä euroopan talousliittoon ja sinulla on talouskriisi. Mahtavaa.

Itse käytin kreikkalaistajaa uuniperunoiden kanssa. Kovin paljon ei ole tullut täällä syötyä perunoita, mutta koska lähes kaikki täällä kohtaamani saksalaiset syövät aina perunoita alkoi minunkin tehdä niitä mieli.

Kovasta perunamieltymyksestä huolimatta, olen pettynyt pahasti täällä kohtaamiini sakuihin. He ovat täysin romuttaneet käsitykseni saksalaisesta täsmällisyydestä. Täällä asuvat sakut myöhästelevät miten sattuu ja kun heidän pitää lähteä jonnekkin, muistuttaa eteneminen juustoista ummetusta. No, myöhästeliväthän sakut Neuvostoliitossakin ja kuinkas sitten kävikään...

Takaisin potaatteihin. Ostin siis joitain paikallisia isokokoisia perunoita. Heitin ne kuorineen uuninpellille, kaadoin päälle pienen lorauksen oliiviöljyä ja päälle ripottin suolaa ja pippuria. Näitä kannattaa pitää uunissa todella pitkään. Tunti on mielestäni minimi ja vähän pidempi aika ei varmasti haittaa. Eniten olin yllättynyt, kuinka mahtavan makuisia perunoiden kuorista tuli kun ne saivat rauhassa paistua uunissa suolalla ja pippurilla maustettuna. Pelkistä perunoiden kuorista voisi varmasti tehdä mahtavaa naposteltavaa.

Uuniperunoita ja "kreikkalaistajaa"

4 suurta perunaa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Kreikkalaistaja
200 g fetaa
pieni kourallinen silputtuja yrttejä (persiljaa, timjamia, basilikaa jne)
1 rkl sitruunamehua
1 valkosipulin kynsi silputtuna hienoksi
oliiviöljyä
mustapippuria

Lämmitä uuni 225 asteeseen.

Pese perunat huolellisesti ja painele niihin haarukalla muutama reikä, jotteivat ne räjähdä. Laita perunat uuninpellille ja kaada päälle loraus öljyä ja ripottele pinnalle suolaa ja mustappippuria myllystä. Laita perunat uuniin vähintään tunniksi.

Tee kreikkalaistaja. Laita feta, sitruunamehu, yrtit ja valkosipuli kulhoon ja kaada päälle loraus oliiviöljyä. Murenna seosta haarukalla kunnes se on sopivan tahnamaista. Jos seos on liian kuivaa, lisää oliiviöljyä. Mausta lopuksi mustapippurilla.

Kun perunat ovat kypsiä leikkaa niihin ristiviilto ja tarjoa kreikkalaistajan ja esimerkiksi salaatin kanssa.

1 kommentti:

  1. Kiitos perunaohjeesta. Se tuli kuin tilauksesta, kun ostin jokirapusalaattia. En olekaan (tietääkseni) ennen syönyt ilman foliota tehtyä uuniperunaa, niin nyt onkin kiva kokeilla.

    VastaaPoista