perjantai 8. kesäkuuta 2012

Miekkakalapihvit



Vaikka Ron Swansonin mukaan kalat ovat käytännössä kasviksia, on miekkakala mielestäni poikkeus. Tuohan pelkästään sen nimi mieleen Manowarin öljytyt koljatit. Lisäksi miekkakalan liha on erittäin kiinteää ja lihaisaa. Mutta se on silti kalaa, eli voi hyvin mielin syödä 350 gramman pihvillisen miekkakalaa ja suorastaan tuntea terveellisten omega 3-rasvahappojen pelastavan sydänsairauksilta. Ja kalahan kasvattaa tunnetusti älykkyyttä. Tämän huomaa varsinkin kun muistaa kiskaista pullollisen viiniä pihvien parina.

Huono puoli miekkakalassa on ristiriitaiset mielipiteet sen uhanalaisuudesta. Joissain paikoissa sanotaan sen olevan turvassa, kun taas jotkut lähteet sanovat sen olevan äärimmäisen ylikalastettu. Tässäkin tilanteessa varman päälle palaaminen ja harvoin syöminen on hyvä ratkaisu.



Toinen huono puoli on, että muidenkin ravintoketjun yläpäässä olevien kalojen tavoin kaikki meressä lilluvat myrkyt, kuten elohopea, kerääntyvät myös ketjua pitkin ylöspäin miekkakalaan. Ja sen jälkeen lopulta ihmiseen.

Sääli, että miekkakala on aivan älyttömän hyvää.

Miekkakalan lihaisuuden vuoksi sopii sen kanssa voimakkaammat lisukkeet. Kuten tässä tapauksessa nautakönttien kanssa yleensä ajateltu maustevoi. Tämän lisäksi tein lisukkeeksi paahdetuista paprikoista, sipulista, oliiveista ja kapriksista lämpimän salsan. Viininä miekkakalalle toimisi myös pinot noir, mutta itse nautin pihvit Broken Woodin Semillonin kanssa.



Tässä resepti. Jos suomessa ei halua syödä maapallon toiselta puolen roudattua kalaa, niin ainakin tuo salsaresepti kannattaa pistää korvan taakse. Se oli älyttömän hyvää.


Miekkakalapihvit, mustapippurivoi ja paahdettu paprikasalsa

4 x 200-250 gramman miekkakalapihvevä
1 sitruunan mehu
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa

Mustapippuri-sitruunavoi
100 grammaa voita
1 sitruunan kuori
mustapippuria
suolaa

Tee ensin mustapippurivoi: Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi. Laita voi ja sitruunankuori pieneen kulhoon. Ripottele päälle hiukan suolaa ja runsaasti mustapippuria. Sekoita voi haarukalla painellen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai mustapippuria. Voin pitäisi olla selkeän mustapippurista.

Sekoita suola, sitruunan mehu ja oliiviöljy kulhossa. Marinoi miekkakalapihvejä kulhossa huoneenlämmössä noin puolen tunnin ajan.

Kuumenna paistinpannussa öljyä ja voita, kunnes voi on hiukan ruskistunutta. Lisää pihvit pannuut ja paista pihvejä molemmin puolin paksuudesta riippuen noin 2-3 minuuttia. Pihvit saavat jäädä sisältä hiukan raaoiksi. Tarjoa mustapippurivoin ja paprikasalsan kanssa.

Paahdettu paprikasalsa
4 paprikaa
2 sipulia
1 dl kivettömiä oliiveja
2 rkl kapriksia
2 rkl korianterisilppua (persilja varmaan sopii paremmin)
sitruunamehua
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa paprikat halki ja poista siemenet. Nosta ne leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille, huljuta päälle hiukan oliiviöljyä ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Nosta paprikat uuniin leikkuupinta alaspäin ja paahda niitä uunissa 30-40 minuuttia, kunnes niiden kuori mustuu ja kupruilee.

Paprikoiden ollessa uunissa kuori ja leikkaa sipuli viipaleiksi. Kuumenna pannulla hiukan öljyä ja kuulota sipuleita matalalla lämmöllä 30-40 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja karamellisen makeita.

Kun paprikat ovat valmiita nosta ne uunista syvään astiaan ja peitä astia kelmulla. Anna niiden levätä noin 10 minuuttia. Kun paprikat ovat jäähtyneet, irroita niistä kuori ja leikkaa ne suikaleiksi.

Leikkaa olivit puoliksi ja lisää ne ja kaprikset sipulien joukkoon. Paahda noin minuutin ajan. Lisää paprikat ja korianteri. Sekoita ja mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Pidä lämpimänä ja lopuksi ennen tarjoilua huljuta pieni määrä oliiviöljyä päälle.

2 kommenttia:

  1. Propsit uhanalaisuuskommenteista! Mä juuri hetki sitten mietin, mistä saisi WWF:n Kalaoppaan tasoista "kyllä-ei-riippuu"-tietoa Jenkkien näkökulmasta, mutta WWF:llä ei näyttänyt olevan Seafood Guideja kuin eri Euroopan maista...

    VastaaPoista
  2. Löysin just tämän joka kertoo aussien tilanteesta: http://www.sustainableseafood.org.au/

    Tässäkin tilanteessa tietysti vastuu on typerästi sysätty kuluttajalle. Vaikka jokainen eettinen Pekka Haaviston äänestäjä söisi sushinsa ilman tonnikalaa, ei sillä ole suurta vaikutusta ylikalastukseen. Sameamman omatunnon omaavat vain söisivät merenelävänsä halvemmalla.

    Oikeampi tapa olisi kalastuskiintiöt ja niiden lobbaaminen.

    Kuluttajan parhaat mahdollisuudet vaikuttaa on tietysti äänestää lompakollaan ja tukea niitä kalakauppiaita, jotka myyvät MSC sertifioitua kalaa. Niitä on valitettavasti melko vähän, mutta tulee toivottavasti enemmän.

    VastaaPoista