Suuri omenanmaistelu

Hei kaikki, tällä kertaa Keittiönatsina häärää se välillä mainittu vaimo. Olin nimittäin jo monta viikkoa katsellut lähikaupan omenalaareja kiinnostuneina. Omenalajikkeissa oli nimittäin monta uutta tuttavuutta joiden makuun halusin tutustua ja tietenkin myös vertailla niitä keskenään. Tästä sain idean omenamaistelusta ja kassaneiti sai virnisteltävää kun lastasin tiskille kahdeksan eri omenaa.

Maistelu aloitettiin vähiten happamista siirtyen kohti oletetusti happamempaa päin. Melko hyvin saimme sijoitettua omenat, vain pari lajiketta pääsi yllättämään happamuudellaan. Omenamaku oli molemmilla maistelijoilla melko yhtenevä.

Ensimmäisenä maisteluun otettiin vanha kunnon Red Delicious. Red Delicious oli myös joukon halvin ja omenainfon mukaan alunperin Iowasta.

Red Delicious

Red Delicious, 2.98 dollaria/kilo
Tuoksu: Hajuton ja kevyen omenainen.
Maku: Keskikirpsakka, kiinteähkö, aavistuksen makea mutta myös melko mauton.

Kommentit: Oletin makeampaa ja jauhoisempaa. Lajike tummuu todella nopeasti. Toisella maistelukerralla ei maistunut enää millekkään, kun muiden omenoiden hapokkuus peittää kaiken maun allensa.

Red Deliciousin jälkeen vuorossa oli toinen tuttu, Royal Gala. Geneerisistä punaisista omenoista geneerisin. Tai niin ainakin luulin. Tämä omena on ainakin Australiaan tullut Uudesta Seelannista 30-luvulta.

Royal Gala 

Royal Gala, 3.98 dollaria/kilo
Tuoksu: Hajuton
Maku: Hunajainen, hieman makea ja vähän keskikirpeää hapokkaampi. Nurmikkoinen, yrtteisä ja mustaherukkainen.

Kommentit: Royal Gala oli yllättävän hyvä. Muistelin tämän olevan paljon tylsemmän ja geneerisemmän makuinen.

Royal Galasta siirryimme kohti uusia tuuttavuuksia, ensimmäisenä gruuvahtavasti nimetty Jazz. Lajike on uusi tuttavuus meidän lisäksi myös kaikille muille, sillä se on aivan hetki sitten, vuonna 2009 Australiassa ja pari vuotta aikaisemmin Uudessa Seelannissa, risteytetty Galasta ja Braeburn-omenasta, joita kumpaakaan ei ollut tarjolla kaupassa.

Jazzzz

Jazz, 5.98 dollaria/kilo
Tuoksu: Voimakas ja kukkea.
Maku: Kiinteä, keskikirpsakka ja vähän mitäänsanomaton maku. Taustalla on hiukan makeutta, mutta se peittyy mitäänsanomattomuuteen. Kevyttä yrtteisä. Suutuntuma on rapea.

Kommentit: Jazzissa oli kallein kilohinta, johtunee lajikkeen uutuudesta. Tämä ei vakuuttanut Klasua, mutta minä pidin jonkin verran mutta Jazz ei ole hintansa arvoinen.

Jazzin jälkeen vuorossa oli toinen uusi lajike, Sundowner. Ulkoasu oli vaatimaton mutta ei pidä antaa sen hämätä, kyseessä on todellinen helmi omenaksi. Internet kertoo sen olevan Golden Deliciousin ja Lady Williamssin risteytys. Tätä kutsutaan myös risteyttäjänsä mukaan nimellä Cripps Red.

Sundowner

Sundowner, 3.98 dollaria/kilo
Tuoksu: Raikas ja tamminen
Maku: Limettinen ja hapan

Kommentit: Todella hyvä! Tuntuu siltä, että enemmän syödessä ikenet alkavat vuotaa verta hapokkuudesta, mikä on vain hyvä asia. Tähän mennessä maistelun suosikkiomena. Sundowner lähti tummumaan melko nopeasti verrattuna muihin hapokkaisiin omenoihin.

Sundownerin iloisen maistelun jälkeen siirryimme itämaishenkiseen Fujiin. Nimi selittyy omenalajikkeen japanilaisuudella.

Fuji

Fuji, 3.98 dollaria/kilo
Tuoksu: Tunkkainen
Maku: Hiivaisa, tunkkainen ja aika mauton. Tuo mieleen huonon brittiläisen omenasiiderin.

Kommentit: Erikoisuutena oli omenan lihan väri, joka oli vihertävämpi kuin muissa tähän mennessä maisteluissa, tasaisen kellertävävissä omenoissa.  Fuji oli vähiten tykätty, makeus ja raikkaus puuttuvat vaikka tämän pitäisi olla kuvauksen mukaan hyvä syöntiomena. Ei tummu samaa vauhtia kuin muut vaan säilyttää värin pitkään.

Fujin ollessa pienoinen pettymys, siirryimme raamatulliseen Eveen. Kyseinen lajike on ilmeisesti myynnissä ekslusiivisesti vain Colesissa ja näitä kasvatetaan Batlowssa, missä tehdään myös paljon täkäläistä siideriä.

Eve

Eve, 3.98 dollaria/kilo
Tuoksu: Minun mielestä tuoksuu kirpeälle, Klasun mielestä hajuton
Maku: Karviaismainen, hapokas ja suomalaisen omenan oloinen.

Kommentit: Lihan väri oli myös tässä vihertävä. Eve oli peruksehko ensimmäisellä maistelukerralla mutta toinen maistelukerta toi sille jaetun kakkossijan Pink Ladyn kanssa.

Seuraavana oli vuorossa taas vanha tuttu, lukuisiin epäonnisiin Tarte Tatineihinki käytetty Pink Lady. Tätä saa Suomestakin ainakin syksyllä. Täkäläinen Pink Lady on Sundownerin serkku, toiselta nimeltään Cripps Pink sillä sama jäbä nimeltä Cripps oli Pink Ladynkin luodessaan risteyttänyt Golden Deliciousin ja Lady Williamsin, selittänee molempien herkullisuuden.

Pink Lady

Pink Lady, 3.98 dollaria/kilo

Tuoksu: Kompleksinen tuoksu

Maku: Makea. Koostumus jauhoisehko. Suhteellisen hapokas

Kommentit: Pink Lady on Hans Välimäen mielestä omenoiden Rolls Royce ja sitä suositellaan erityisesti ruuanlaittoon. Hedelmän liha oli kellertävän värinen. Pink Lady oli maistelun makein omena ja se jakaa toisen sijan Even kanssa.  

Viimeisempänä mutta tutuimpana oli vuorossa Granny Smith, vihreiden omenoiden kirpakka kuningatar. Olen myös kovasti tykästynyt täkäläisiin Granny Smithinstä tehtyihin kirpeisiin siidereihin ja tämä omppu taitaa olla monen muunkin suosikki. Yllättäen myös sen alkuperä on täällä Australiassa. Lajikeen on ihan oikeasti luonut "Granny" Anne Smith 1800-luvulla! 

Granny Smith

Granny Smith, 3.98 dollaria/kilo 

Tuoksu: Raikas, sitruunainen, voimakas ja terävä
Maku: Siidereisä, omalaatuinen, jauhoisempi koostumus, melko hapokas ja raparperinen.

Kommentit: Hedelmäliha on kaikkein vihrein sisältä, selkeästi eri värinen kuin kaikissa muissa omenoissa. Granny Smithin jauhoisuus yllätti, muistelin omenan olevan kiinteämpi mutta jauhoisuus teki suutuntumasta mukavan. Granny Smithiä  on vaikea vertailla muihin omenoihin sillä maku on todella erilainen. Tämän takia jätän sen myös rankkauksen ulkopuolelle.

Vertailun paras omena oli selkeästi Sundowner, kakkoseksi kirivät Eve ja Sundownerins serkku Pink Lady. Granny Smith oli liian erikoinen muihin verrattuna ollakseen täysin vertailukelpoinen. Reilumpi vertailu syntysi esimerkiksi Valkean Kuulaan ja Granny Smithin välillä mutta täältä päin ei tällä hetkellä muita hapokkaita vihreitä omppuja löydy.

Yllättävää oli, miten moni Suomesta tuttu omena on alkujaan joko Australiasta tai Uudesta Seelannista. Myös tylsiksi luulemani punaisimmat omenat olivat yllättävän hyviä ja Granny Smithin koostumus oli erikoisen jauhoinen verrattuna kaikkiin muihin omenoihin. Omenoiden tuoksua oli vaikeaa vertailla, sillä vain muutama oli erikoisemman tuoksuinen mutta mauista löyty paljon erilaisia ulottuvuuksia. Nyt ei kyllä tee mieli omenoita hetkeen...

T: Rouva Keittiönatsi

Aussiomenainfoa:
http://apples.smartviewer.com.au/apple_info/apple_varieties/red_delicious_apple/
http://blog.coles.com.au/2012/05/31/look-out-for-new-eve-apples/