Ensimmäiset kosketukset viiniin, josta aidosti pidin tapahtui monien tavoin australialaisten viinien kautta. Noin 10 vuotta sitten ollessani fuksina opiskelijoiden maakuntakiertueella, eli kotimaan pitkällä, oli viininystävänä tunnettuna kaverillani pullo Penfoldsin Kalimna Bin 28 shirazia. Kun itse olin tätä ennen tintannut kaksi päivää suoraan "pojusta" Chateau Vutia, jonka käymistä ei oltu ennen reissua keretty lopettamaan, maistui tuo erittäin täyteläinen Etelä-Australian shiraz varsin virkistävältä. Muistan huomanneeni viinistä jo silloin monille australialaisille shirazeille tunnusomaisen mausteisuuden ja täyteläisen hilloisen pehmeyden. Tämän jälkeen monet vanhoista suosikkiviineistä olivatkin Alkon aussiklassikoita: Jim Barry Lodge Hill, Peter Lehmann Barossa Shiraz ja toki valkoviineistä Yalumban Y Series Riesling.
Jossain vaiheessa makuaistini laajentuessa siirtyi omat mieltymykseni klassisempaan suuntaan. Punaviineissä italialaisiin ja etelä-ranskalaisiin, valkoviineissä taas saksalaisiin ja pohjois-ranskalaisiin. Australialaisiakin tuli juotua, mutta ne eivät enää herättäneet samanlaista intohimoa samoin kuin vaikka Sancerren Sauvignon Blancit tai Montalcinon Brunellot. Nyt taas muutettuani tänne olen palannut lähtöpisteeseen. Viimeiset puoli vuotta olen juonut lähes yksinomaan aussiviinejä ja olen löytänyt niistä paljon, mitä Alkon valikoiman ikeessä ei ole mahdollista.
Isoveljeni kutsui australialaisia viinejä pornoviineiksi. Ne eivät viettele mauillaan vaivihkaa, vaan kaikki on pornon tavoin suoraan tarjolla. Tämä on tietyllä tapaa totta. Jos australialaisessa viinissä on jokin maku, se ei ole hirveän hienovarainen. Oli maku sitten tammi, sitruuna, passiohedelmät, tummat marjat, neilikka, yrtit tai jokin muu, se on selkeästi esillä. Tämä ei ole mitenkään huono asia ja jotkut viineistä ovat erittäin haastavia ja moniulotteisia, eivät vaan hillityn moniulotteisia.
Nyt noin viikko sitten, kohtasin ehkä elämäni australialaisimman viinin, McLaren Valesta ponnistavan Mollydookerin Blue Eyed Boyn vuodelta 2010.
 |
| Kuva täältä. |
Blue Eyed Boy oli ensimmäinen maistamani Mollydookerin viini, mutta tila oli minulle jo ennestään tuttu kun heidän Carnival of Love viini oli vuosina 2007 ja 2008 Wine Spectatorin Top 10:ssä. Carnival of Love on vaan hintatasoltaan hiukan oman kipurajani ulkopuolella, joten hankin sen sijaan hiukan halvemman Blue Eyed Boy shirazin jonka tilasin Dan Murphysilta $46,55 hintaan.
Heti ensipuraisulla viini iskee suoraan naamalle. Sen tosin saattoi jo arvata huikeasta viskositeetista ja jossain violetin ja verenpunaisen välimaastossa olevasta väristä. Viinin tuoksu on todella hilloisa. Tummia marjoja ja mausteita löytyy ylenmäärin. Maku on todella iso ja voimakas ja siinä on runsaasti kaikkea mitä shirazissa kuvitteleekin olevan: Tupakkaa, neilikkaa, hilloisia hiukan makeita mustikoita ja mustaviinimarjoja. Jälkimaku on lämmittävä ja jopa hiukan alkoholinen.
Tuossa alkoholissa olikin myös tämän viinin heikkous. Prosentteja Blue Eyed Boyssa on hillittömät 16,5. Tähän verrattuna esimerkiksi Jim Barryssa on vain 14,5% ja Hewitsonin Miss Harryssa 14%. Bordeaux viineissä taas 12,5%-13,5%. Tuohon nähden tämä viini on melko älytön. Ruuan kanssa alkoholi pysyy piilossa ja lisäksi jossain puolen pullon kohdilla, sitä ei enää huomannut. Tällöin myös muut elementit pääsivät paremmin esille. Viini ei kuitenkaan mitenkään ollut hintansa arvoinen.
Ehkä tämä viini onkin parhaimmillaan siinä vaiheessa, kun on marinoinut itseään etukäteen riittävästi ja kaipaa viiniltään sopivasti makean hilloisia ja voimakkaita makuja. Tietenkin joku voi jälkikäteen miettiä, onko 16,5% viini joka maksaa $46,55 siinä tilanteessa se järkevin valinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti