Aikaisemmin kun valitin kyllästymistäni fine diningiin, oli minulla selkeä mielikuva siitä, millainen ravintolan pitäisi olla. Ei molekyyligastronomiaa eikä kymmenkuntaa miniannosta erilaisista eksoottisista raaka-aineista, vaan konstailematonta ammattitaidolla ja tinkimättömällä asenteella tehtyä ruokaa läheltä löytyvistä huippuluokan raaka-aineista, painopisteen keskittyessä yksinkertaisiin mutta parhaista elementeistä tehtyihin pääruokiin, kuten rehelliseen pihviin tai hummeriin. Tiesin myös etukäteen Australiasta löytyvän yhden ravintolan, Australialaisen kokin Neil Perryn Rockpool Bar & Grillin, jonka toivoin edustavan tämäntapaista suuntausta huippuravintoloiden maailmassa.
Rockpool Bar & Grill sijaitsee upeassa vuonna 1936 rakennetun art deco pilvenpiirtäjän kahdessa ensimmäisessä kerroksessa keskellä Sydneyn bisneskeskusta. Tila on ravintolalle poikkeuksellisen upea yleensä tämäntapaisten tilojen ollessa pankkien pääkonttorien valtaamia.
Heti ravintolaan sisään astuessa tuntui menevänsä ajassa taaksepäin maailmaan ennen tähtikokkeja ja molekyyligastronomiaa. Ravintolan baarissa työskenteli ammattitaitoisia baarimikkoja pukeutuneena 20-luvun tyyliin. Mustiin pukeutuneilla naistarjoilijoilla taas oli harvinaisen antelias kaula-aukko. Tänne olisi hyvä tulla miesporukalla irstasporvaroimaan ja nauramaan köyhille. Itsekin olin ensimmäistä kertaa elämässäni ravintolassa pukeutuneena pukuun. Sama perinteinen meno jatkui ruokalistalta, jossa jokainen ruoka oli tunnistettava. Vaahdot, kuten myös yksi raaka-aine kolmella tavalla -annokset puuttuivat täysin.
Rockpoolin ruokalista oli pitkä, ehkä hiukan liiankin pitkä. Erilaisia alkuruokia oli neljättä kymmentä ja pääruokiakin melkein kaksikymmentä kaikkea maalla, merellä ja ilmassa elävästä. Vapaavalintaiset lisukkeet ja kastikkeet vielä tähän päälle. Tästä kaikesta tuli mieleen yksi Gordon Ramsayn Hell's Kitchenin jakso, jossa hän kouluttaa epäonnista ravintoloitsijaa siitä, kuinka pienellä ruokalistalla pystyy samaan aikaan pitämään laadun korkeana ja hinnan matalana.
Vaikka alkuruuat olivatkin moitteettomia, olivat ne myös hiukan tylsiä. Itse otin graavikirjolohta selleri remouladen ja piparjuurikerman kanssa ja vaimoni otti briochen luuytimen ja hitaasti paistetun kananmunan kanssa. Molemmista tuli mieleen, että nämä olisi voinut melkein kuka tahansa tehdä itse, ilman erityisempää vaivannäköä. Alkuruuat ovat kuitenkin yleensä ravintolalle tapa näyttää taitonsa ja mielestäni niissä olisi voinut käyttää enemmän modernia otetta, vaikka se olisikin sitten tarkoittanut pahamaineisia vaahtoja.
Rockpool Bar & Grillin pääpaino kuitenkin on puulämmittäisessä grillissä paistetuissa pihveissä, joita oli tarjolla kolmesta erityyppisestä naudasta: Waguysta, ruoholla kasvatettua 36 kuukautisesta ja viljalla kasvateutsta 300 päiväisestä. Näistä otimme vaimoni kanssa 350 gramman luullisen rib eyen tuosta ruoholla kasvatetusta ja 240 grammaisen waguyn top side pihvin. Waguyhan siis on sama lihakarja, mistä kuuluisa Kobe-härkä tehdään. Kuitenkin silloin, kun liha tulee Koben ulkopuolelta kutsutaan sitä nimellä Waguy ja tietysti monien mielestä vain Kobessa kasvanut on aito.
Me emme tästä välittäneet ja vaikka tuo pihvi olikin tehty naudan halvemmasta osasta, top siden ollessa kait uloin osa ulkopaistista, oli se yksi parhaista syömistäni pihveistä. Liha ei ollut fileen tavoin suussa sulavan mureaa, mutta se oli sitäkin mehevämpää ja lihaisan makuista, jota vain puulämmitteisestä grillistä tarttunut savun maku korosti. Voin vain kuvitella, kuinka hyviä kalliimmat osat olisivat olleet, mutta itse en raskisi maksaa kolmenumeroista summaa pihvistä.
Myös rib eye oli herkullinen. Sen pinta oli ehkä paras karamellisoitunut paistopinta, mitä olen nähnyt. Juuri oikealla tavalla käristetty pysyen juuri ja juuri palaneen paremmalla puolen. Waguyn tavoin liha oli erittäin mureaa, täydellisen punaiseksi jätetty kypsyysasteeltaan ja lihan jälkeen syöjälle jäi vielä luu järsittäväksi. Molemmat pihvit olivat niin hyviä, että olisi ollut synti peittää niiden maku kastikkeella.
Myös tilaamamme pihvin lisukkeet olivat hyviä. Varsinkin naudan rasvassa paistetut perunat rosmariinin kanssa. Huono puoli tosin oli, että ruokaa oli aivan liikaa. Alkuruokien jälkeen teki tiukkaa saada edes pihvit syötyä, saati sitten lisukkeet. Kaiken tämän jälkeen tuntui, että naamasta tihkui naudan rasva läpi.
Näin ollen tilasimme vaimoni kanssa vain yhden jälkiruuan jaettavaksi ja itse otin ähkyä helpottamaan lasillisen amerikkalaista ruisviskiä (mallasviskien ollessa niin nolkytlukua...). Jälkiruuaksi tilaamamme passionhedelmäpavlova olikin melkoisen kokoinen ja sopikin paremmin jaettavaksi kuin yksin syötäväksi. Jälkiruuassa toistui alkuruuan tavoin sama "osaisin tehdä tämän itsekin" -teema, mutta tällä kertaa se ei haitannut. Jälkiruokien ollessä yleensä fine dining ravintoloidenkin kompastuskivia, oli nyt ilo syödä virheettömästi valmistettu jälkiruokaklassikko.
Ravintolan viinilista ansaitsee myös maininnan, sen ollessa saanut Wine Spectatorilta palkinnot kahtena viime vuonna. Lista olikin melkoinen eepos ja itse keskityin suppeampaan laseittain myytävien listaan. Sommelieri tuntui olevan ihan suht asiantunteva, muttei mitenkään älyttömän suurta vaikutusta tehnyt. Jotenkin kaipaisin ravintoloissa juuri sommelierilta kaikkein henkilökohtaisinta otetta mutta yleensä he vain tyytyvät toistamaan sen saman minka voi listastakin lukea jos tietää riittävästi rypäleestä ja alueesta.
Loppulasku ravintolasta oli $320, eli ihan ilmaiseksi syöminen ei tullut. Toisaalta pihvien koon huomioon ottaen alkuruuat olisi voinut jättää hyvin väliin. Ruoka ja viinit olivat kuitenkin hintansa arvoisia, ne olivat niin tinkimättömän herkullisia. En esimerkiksi muista milloin viimeksi olen syönyt ravintolassa näin hyviä lisukeperunoita. Rockpool Bar & Grill paras puoli onkin sen erilaisuus verrattuna moniin muihin maailman huippuravintoloihin. Se on perinteinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti