En jaksa tarkemmin analysoida näiden eroja ja formaattia tarkemmin, mutta käytännössä nämä ovat aika samasta puusta veistetty. Molemmissa on reilut kymmenen kilpailijaa, joista yksi tiputetaan joka jaksossa kokkailujensa perusteella sillä erolla, että Top Chefissä kilpailevat ammattilaiset ja MasterChefissä taas kotikokit.
Odotukset olivat vähän ristiriitaiset kun nämä alkoivat. Oma mielikuvani tositelevisioista on, että ne ovat täynnä narsististen urpojen avautumista, jotka silloin kun eivät kyräile ja valita muista kilpailijoista itkevät omaa elämäänsä ja sen surkeutta. Eivätkä Top Chef ja MasterChef eivät ole poikkeuksia: Jo ensimmäisissä jaksoissa molemmissa sarjoissa kyynelkanavat aukesivat. En ymmärrä mikä helvetti siinä on, että on pakko tulla valtakunnalliseen television itkemään. Jokin ihmisen sisäinen pakonomainen tarve Turkkamaiseen katharsikseen? Vittuuh.
Mutta, kaikesta huolimatta molemmat Top Chef ja MasterChef, sekä niiden kilpailijat ovat yllättävän siedettäviä ja mukavan oloista sakkia. Top Chefissa nyt kilpailevat ammattilaiset, joten heiltä voi odottaakkin ammattimaista käytöstä ja asiantuntemusta, mutta myös MasterChefissä tuntuu, että kilpailijat ovat oikeasti kilpailemassa taidoillaan eikä niinkään hakemassa nopeaa lööppijulkisuutta.
Tästä syystä toivoisikin, että molemmissa formaateissa keskityttäisiin kaikkein eniten ohjelmien mielenkiintoisimpaan osuuteen, eli ruokaan. Molemmissa ohjelmissa on ollut useita todella taidokkaasti tehtyjä annoksia, jota todella rasittavasti vilautetaan vain puolikkaan sekunnin ajan, jotta voidaan kuvata ärsyttävien tuomareiden mukanokkelia kommentteja ja kilpailijoiden kärsiviä kasvoja kun he kuulevat näitä. Varsinkin MasterChefissä en ole näiden ensimmäisen neljän jakson aikana nähnyt parilta kilpailijalta yhtään annosta kuvattavan lähemmin. Täysin käsittämätöntä ruokaohjelmalta.
Lisäksi itse ruuan valmistusta kuvataan aivan liian vähän, painopisteen ollessa taas sillä elämän itkemisellä. Joka ikinen kerta kun kilpailijat saavat jonkin raaka-aineen työstettäväkseen seuraa pitkät avautumiset siitä kuinka heitä ahdistaa tämä kyseinen raaka-aine ja kuinka kaikki on ankeaa ja kuinka heidän ruoka on varmaan aivan kauhea ja vielä buuhuu, tuomari sanoi ilkeästi. Ei kiinnosta! Minä haluaisin kuulla miksi he päättivät tehdä ruuan niinkuin tekivät ja mitä pikku kikkoja he käyttivät, jotta saivat siitä niin hyvän näköisen (ja jos tuomareita on uskominen niin myös herkullisen makuisen). Ruuanlaitto, varsinkin tuollaisessa yllättävässä tilanteessa on täynnä pieniä innovaatioita ja ideoita, jotka jäävät täysin pimentoon fokuksen ollessa lässyttämisessä.
Epäonnekseni näitä ohjelmia ei ole vaan tehty minunlaiselleni ihmiselle. Kansa vaatii kyyneliä, vaikka minä kuinka vaatisin kuplivaa ankan verta. Kaikesta tästä huolimatta aion jatkaa molempien katsomista, sillä ne pienet hetket kun keskitytään ruokaan ovat selvästi sen arvoisia ja kuten sanoin, kilpailijatkin ovat varsin mukavan oloista porukkaa, niin nuo tositv -formaatin pakottamat perseilyt eivät häiritse liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti