tiistai 21. helmikuuta 2012

Blinit 2012 (ja lentokalan mätiä)


Onko tänään laskiaistiistai? Jotenkin täällä ei pysy näiden suomalaisten juhlapäivien mukana ihan samalla tavalla. Luulin itse vaimoni kanssa, että laskiaistiistai olisi ollut jo viime viikolla jolloin tein muna pystyssä (kuvainnollisesti, eli siis innostuneesti) laskiaispullia kaikille muille ekotalon asukeille ja selitimme vaimoni kanssa kaikille suomalaisista laskiaisperinteistä. Jossain vaiheessa vaan tajusin, että eihän tänään ole laskiaistiistai. Sitä seikkaa en tosin kertonut kenellekkään.

Ilmeisesti englantia puhuvissa maissa kuitenkin tunnetaan laskiaistiistai nimellä shrove tuesday. Mitään ihmeelliä asiaan liittyviä perinteitä täällä ei tänään näytä olevan, mutta viikon päästä täällä on mardi gras, eli valtava homoparaati, jossa on mukana myös Kylie!

Meille sopivasti shrove tuesday tunnetaan myös nimellä pancake day, joten tälle päivälle sopii paremmin kuin hyvin blinit. Kuitenkin raaka-aineiden kanssa oli jonkin verran haasteita. Haasteista ensimmäinen oli tattarijauhot, joita vaimoni onneksi löysi paikallisesti hippikaupasta. Toinen haaste oli sitten mäti. Arvelimme vaimoni kanssa parhaan paikan mädin saamiseen olevan Sydney Fish Market ja näin ollen suuntasimme sinne. Kyllähän sieltä löytyi mätiä, mutta valikoima oli vähän rajoitettu. Lohen mätiä oli tarjolla eniten, mutta se oli järkyttävän kallista. Noin $30 per 200 gramman purkki. Halvemmalla taas löytyi lentokalan mätiä, joka koostumukseltaan muistutti myös enemmän omaa suosikkiani siian mätiä, joten ostin sitten sitä. Lentokalan mäti oli maualtaan hiukan "japanilaisehkoa" eikä läheskään niin rasvaista ja suolaista mihin itse olen tottunut, mutta lopulta se toimi oikein hyvin blinien kanssa.


Reseptinä käytin yhdistelmää kahdesta viimevuotisesta reseptistä. Vaikkei apuna ollut edes luotettuja valurautaisia blinipannujani, onnistuivat nämä täydellisesti. Luulen, että tämä resepti tulee jatkossakin olemaan oma ehdoton blinireseptini. Käytännössä tein siis juuren tämän reseptin mukaan, mutta käytin sitten itse taikinaan enemmän olutta ja kananmunia. Oluena käytin suht humaloitua ja vahvan makuista Little Creatures Pale Alea. Suomessa jokin vastaava voisi olla esimerkiksi Sierra Nevada Pale Ale, Laitilan Ale tai Huvila Pale Ale.


Hyvää laskiaistiistaita kaikille!

Blinit

Päivä 1: juuri
3 dl maitoa
1 dl hapanta kermaa, piimää, kermaviiliä tai smetanaa
1/4 pala hiivaa
3 dl tattarijauhoja

Päivä 2: taikina
2 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl maitoa
2 dl humaloitua alea
4 kananmunaa

Lisäksi
kirkastettua voita paistamiseen
2 prk smetanaa
200-300g mätiä
1 hienonnettu sipulia

Päivä 1: Mittaa maito ja hapanmaitotuote kulhoon. Murenna hiiva joukkoon. Vatkaa tattarijauhot seokseen. Peitä kulho ja jätä jääkaappiin kohoamaan vuorokaudeksi. Jos valmistat taikinan samana päivänä, kun tarjoat blinit, varaa taikinalle nousemisaikaa huoneenlämmössä ainakin 4-5 tuntia.

Päivä 2: Ota taikina huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista.

Viimeistele taikina hetki ennen paistamista. Lisää kohonneeseen taikinaan suola ja vatkaa vehnäjauhot, olut ja maito joukkoon.

Erottele kananmunien valkuaiset ja keltuiaiset. Vaahdota valkuaiset. Sekoita keltuaiset taikinaan. Lisää valkuaisvaahto kevyesti nostellen taikinaan.

Lämmitä lettupannu kuumaksi. Laita kirkastettua voita ja reilusta taikinaa pannuun. Taikina saa lähes täyttää kolon.

Käännä lämpöä hieman pienemmälle. Tarkkaile pannun lämpötilaa, sillä blinin tulisi hyytyä kokonaan ennen kuin se käännetään ensimmäisen kerran. Paistopinnan tulisi kuitenkin saada kaunis, ruskea väri. Lisää kirkastettua voita heti blinin kääntämisen jälkeen niin, että blini pysyy irti pannun pinnasta ja voi kuplii blinin reunoilta.

Kun blini on paistettu yhden kerran molemmilta puolilta, paista molemmat puolet vielä kertaalleen. Näin blineihin tulee todella rapea pinta.

Tuo blinit tarjolle tirisevän kuumina mädin, smetanan ja hienonnetun sipulin kanssa.

Kirkastettu voi
Kuutioi voi ja laita se kattilaan. Sulata voi ja anna sen kiehahtaa kevyesti, kunnes sakka alkaa erottua.

Ota kattila liedeltä ja anna sakan valua kattilan pohjalle. Kaada kirkas voi varovasti toiseen astiaan.

7 kommenttia:

  1. Blogissani olisi pieni tunnustus Keittiönatsille! :)

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Aivan sattumalta eksyin sivuillesi ja huomasin, että meillä taitaa olla sama maa ja sama kaupunki:) Olisipa ihan mielenkiintoista jakaa kokemuksia.

    VastaaPoista
  3. Sellainen kuin Glenmore´s meat on muuten hyvä lihakauppa, sijaitsee Glebessä. Ehkä olet jo vieraillutkin.

    VastaaPoista
  4. Tusla: Argh, jo toinen blogitunnustus. Ehkä mun pitää jotenkin vastata näihin, mutta kiitokset tuosta :)

    Hanna: Glebessä en ole tuota huomannut, mutta Gleben Coles on varsin hyvin varusteltu ja siinä vieressä Ultimossa sijaitsee Ultimo Wine Centre, joka on ehkä paras täkäläisistä bottle shopeista minkä olen kohdannut. Pitää ehkä käydä tuolla Glenmore's meatissä myös, mutta koska yhä asun lihansyöntirajoitteisessa ekotalossa niin hirveänä ei tule lihaa syötyä. Missäpäin Sydneytä vaikutat?

    VastaaPoista
  5. Minä taas en ole vieraillut tuolla Ultimo Wine Centressä. Milenkiintoiselta kuitenkin kuulostaa. Sellaisessa kuin Dan Myrphy's olemme käyneet isommat alkoholiostokset tekemässä. Sieltä löytää suht edullisia paikallisia viinejä ja skinless label-viinejä muutamalla dollarilla. Eiväthän ne toki vedä vertoja jollekin kalliimmille viineille, mutta ovat meidän mielestä ihan juotavia. Minä kun meillä hoidan ruokapuolen pääasiassa, niin tykkään myös käyttää noita edullisia ruoanvalmistuksessa. Aiemmin asuimme miehen kanssa juuri tuolla Glebessä, mutta muutimme ennen joulua tänne Little Bayhin. Mies on täällä työprojektissa ja ollaan oltu syyskuusta lähtien.
    Missä osassa kaupunkia sinä ja vaimosi asutte? Ja toki onnittelut työpaikasta! :)

    VastaaPoista
  6. Skinless label= clean skin ;)Mikä lie ajatushäiriö.

    VastaaPoista
  7. Me asutaan Redfernin ja Surry Hillsin rajamailla. Mä en oo noita labelittömiä viinejä kohdannut vielä, mutta ne on joskus kai ihan juomakelposia myös. Ruuanlaittoon ainakin hyviä.

    VastaaPoista