maanantai 17. joulukuuta 2012

Kalatacot



On tullut pidettyä näköjään taas vähän taukoa. En takaa, että kirjoitan nyt taas enemmän mutta tämä resepti on niin älyttömän hyvä, että se on pakko saada itsellekin talteen.

Tämä uusi suosikkiruokani tulee, yllätys yllätys, meksikosta! Jokin sen maan keittiön mauissa vaan puhuttelee minua. Chili, limetti, korianteri, juustokumina yhdessä mausteisten lihojen ja papujen kanssa. Tacot nyt ovat jo aiemminkin tuttuja, mutta nyt päätin tehdä ne naudanlihan sijaan kalasta. Ohje oli pääosin täysin hatusta vedetty, mutta ilokseni näistä tuli aivan mahtavia. Mielestäni nämä selättävät maun puolesta jopa naudanlihaversiot. Nämä olivat itseasiassa niin hyviä, että voisin kuvitella kalaa karsastavan henkilönkin pitävän näistä.



Olen tehnyt nämä nyt kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla käytin jotain melko hötöistä seitimäistä kalaa ja toisella kertaa turskan sukuista lingiä. Se toimi paremmin. Suomessa uskoisin jonkin kiinteälihaisen valkoisen kalan toimivan hyvin, esimerkiksi kuhan. Marinoin kalaa puoli tuntia melko simppelissä sitruunapohjaisessa liemessä jonka jälkein paistoin sen täysin kypsäksi.



Lisukkeeksi tein perussalsaa ja korianteriranskankermaa.

Tacot voi tehdä itsekkin, mutta minä käytin valmiita Old El Pason minitortilloja. Tarkennuksena vielä, että tacot ovat siis pehmeitä pieniä maissitortilloja. Kovakuoriset tacot taitavat olla enemmän Amerikkalaisia.

Kalatacot

800 grammaa vaaleaa kiinteälihaista kalaa runsaina suikaleina, esimerkiksi kuhaa
1 sitruunan mehu
1 tulinen punainen chili ohuina viipaleina
runsas kourallinen korianterisilppua
muutama hyppysellinen juustokuminaa
pari lorausta rypsiöljyä
suolaa
pippuria

öljyä paistamiseen

Lisäksi
12 pehmeää pientä maissitortillalettua
salsaa
korianteriranskankermaa

Jauha juustokumina morttelissa hienoksi. Sekoita kulhossa sitruunamehu, chili, korianterisilppu, juustokumina, rypsiöljy, suola ja pippuri.

Laita kalasuikaleet marinadiin jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

Paista kalat runsaassa öljyssä läpikypsiksi. Tarjoile tortillalettujen, salsan ja korianteriranskankerman kanssa.

Korianteriranskankerma
1 prk ranskankermaa
1/2 limetin mehu
1/2 ruukkua korianteria
suolaa
pippuria

Silppua korianteri varsineen mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita ranskankerman, limettimehun, suolan ja pippurin kanssa kulhossa. Tarkista maku ja lisää jotain tarvittaessa. Säilytä jääkaapissa.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Mangosalsa



Työkaverini mielestä mangot ovat täydellisiä hedelmiä. Kyllähän ne hyviä ovat, mutta mielestäni täydellisen hedelmän pitää olla myös käytettävä. Näin ollen mangot ovat kuin Linux-käyttöjärjestelmä. Helvetin sottaisen säädön ja oikeanlaisen prosessin oppimisen jälkeen saat kyllä nopean ja tehokkaan systeemin, mutta yleensä on vain kiva kuoria banaani tai mandariini.

Nyt täällä Australiassa on mangokausi meneillään. Moniin muihin ympärivuotisesti kaupasta saataviin hedelmiin verrattuna, mangoja saa täältä vain kauden aikaan joka alkaa lokakuussa ja jatkuu muistaakseni helmikuun loppuun. Parhaimmillaan mangot ovat joulukuussa, jolloin niitä saa välillä dollarilla, kun kalleimmillaan kauden reunoilla ne ovat jopa 5 dollaria kappale.



Vaikka yleensä mangoja ajatellaan makeina jälkiruokahedelminä, sopivat ne erittäin hyvin myös suolaisten ruokien lisukkeeksi, varsinkin porsaan ja kanan kanssa, mutta miksei myös kalan tai äyriäistenkin kanssa. Suolaisissa lisukkeissa ja kastikkeissa mango toimii erittäin hyvin chilin kanssa. Erityisesti habanerojen, joiden kanssa mango muodostaa klassisen makuyhdistelmän.

Nyt tein mangoista sunnuntaiaamupalaksi tekemäni pekoni-munaleipien pariksi mangosalsaa, johon mangojen lisäksi laitoin jalapenoja (habaneroja täältä ei saa), punasipulia, vihreää paprikaa, korianteria sekä mausteeksi limettimehua, suolaa ja pippuria. Tuli todella hyvää.

Tässä ohje miten mangon saa suht helposti kuutioitua, vaikka sottaista se on näinkin.

Mangosalsa


1 mango kuutioina
1/2 vihreä paprika kuutioina
1/2 punasipuli silputtuna
1 chilipaprika (mieluiten jalapeno tai habanero jos pitää tulisemmasta) suikaleina
kourallinen korianteria hienonnettuna
1 limetin mehu
suolaa
pippuria

Yhdistä kasvikset kulhossa, mausta limettimehulla, suolalla ja pippurilla.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Sardellipiiras



Aina välillä tulee hirveä himo syödä anjoviksia, tai siis sardelleja sillä ne Suomessa myytävät anjovikset ovat oikeasti etikkaliemeen säilöttyä kilohailia. Mutta siis sardelleja, noita erittäin suolaisia öljyyn säilöttyjä kaloja tekee välillä älyttömästi mieli. En tiedä miksi, mutta epäilen syyksi sitä, että ne ovat erittäin suolaisia ja öljyisiä. Sitten kun niistä tekee jotain ruokaa, esimerkiksi pizzaa tai pastaa, muistaa niiden lopulta olevan melko vastenmielisiä. Se kalaisa maku on vain liikaa.



Tässä piirakassa kuitenkin sardellien maku on sopivan vieno ja muodostaa upean makukokonaisuuden yhdessä kapriksien, yrttien ja rucolan kanssa. Resepti on alunperin Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 2/2012, jonka sain pari viikkoa sitten käsiini kun isosiskoni lähetti ison kasan Ruokia ja Viinejä salmiakin kera tänne Australiaan. Paketti oli erittäin mieluisa. Ongelmaksi tässä reseptissä kuitenkin muodostui muutama ainesosa. Ensiksi Sunnuntain ruis-perunataikinaa tai mitään vastaavaa nyt ei vaan Australiasta saa. Toiseksi ongelmaksi muodostui rahka. Käsi ylös jos tiedätte mitä se on englanniksi? Minä en tiennyt ja se jo kertoo sen saatavuudesta jo jotain. Englanniksi se on siis sama kuin ruotsiksi ja saksaksi, eli quark.

Ruis-perunataikinan korvasin kehittelemällä itse vähän modatun voitaikinan perunasta ja täysjyvävehnäjauhoista. Vähän etukäteen jännitti, että miten se onnistuisi mutta lopulta tästä peruna-täysjyväjauhotaikinasta tuli melkein perusvoitaikinaa parempaa. Jos sardellit eivät nappaa niin ainakin tuo voitaikinaohje kannattaa pistää korvan taakse.



Rahkan taas korvasin ihan perinteisellä ranskankermasta ja kananmunasta tehdyllä piirakkatäytteellä. Ihan yhtä hapanta se ei ole ja samanlaista suutuntumaa siinä ei tietty ole, mutta se on tiedetysti hyvää.

Kaikenkaikkiaan piirakka oli todella hyvä. Tätä uskaltaa suositella niillekkin, jotka eivät ole kaikkein suurimpia sardellien ystäviä. Ne kyllä maistuvat, mutta eivät dominoi liikaa.

Ja tosiaan, kannattaa ehkä kokeilla tuota alkuperäistäkin reseptiä. Se on mahdollisesti tätäkin parempi.

Sardellipiiras


Taikina
1 dl survottua perunaa (noin 1 keitetty peruna survottuna)
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
75 grammaa voita kuutioina

Täyte
3 kananmunaa
300 grammaa ranskankermaa
1 dl parmesaania raastettuna
pari kourallista erilaisia yrttejä silputtuna (esimerkiksi basilikaa, oreganoa, persiljaa)
1 valkosipulin kynsi
3 timjamin oksaa
suolaa
pippuria

Lisäksi
rucolaa
1/2 sitruunan mehu

Sekoita peruna, jauhot ja suola kulhossa keskenään. Nypi voikuutiot joukkoon, kunnes taikina on tasaista ja helposti muotoiltavaa. Pyöritä taikina palloksi ja kääri kelmuun. Nosta taikina odottamaan jääkaappiin vähintään tunniksi.

Sekoita yrtit, ranskankerma, kananmuna ja parmesaaniraaste kulhossa. Purista valkosipulinkynsi ja riivi timjamin-lehdet oksista joukkoon.

Voitele 1 iso piirasvuoka kevyesti voilla tai öljyllä. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Kaada ranskankermatäyte päälle. Nostele sardellifileet ja kaprikset piiraiden päälle. Nosta vuoat uunipellille. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 25-35 min, kunnes täyte on hyytynyt ja piiraiden reunat ovat aavistuksen ruskistuneet.

Huuhdo rucola ja nostele piiraiden päälle. Purista sitruunan mehu pinnalle. Tarjoa lämpimänä.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Hodarit oluisilla paistetuilla sipuleilla ja kotitekoisella pikkelsillä



Austraalialaisen ystävämme isä on lihakauppias, jonka epäonneksi hänen poikansa on täysin avuton keittiössä. Näin ollen aina kun näemme häntä tyttöystävineen on hänellä mukanansa ruuaksi kasa lihaa jotka minä vaimoni kanssa sitten valmistamme meille kaikille.

Liha on yleensä huippulaatuista. Upeita ja paksuja scotch- ja sisäfileitä sekä herkullisia raakamakkaroita. Yleensä näitä oli vaan ihan liikaa neljälle syöjälle. Pihvejä on yleensä yli kilo jonka päälle vielä ne kaikki makkarat. Aiemmista kerroista viisastuneena jätin eilen heidän ollessa täällä suosiolla makkarat paistamatta.

Ne jäivätkin sitten näppärästi minulle ja vaimolleni sunnuntairuuaksi, joksi päätin tehdä makkaroista hod dogit. Kun hodarin tekee hyvistä raaka-aineista ja näkee niihin hiukan enemmän vaivaa, saa niistä yhtä juhlavan herkun kuin parhaista gourmet hampurilaisista. Hankkii vain hyviä raaka-makkaroita, hyvää artesaanileipää ja tekee lisukkeet omin kätösin.



Lisukkeeksi hodareille tein duunikaveriltani oppitulla tavalla paistetut sipulit, joita kosteutetaan aina välillä oluella. Helppoa, mutta nerokasta. Olutta näihin menee noin puoli pulloa, jolloin lopuilla voi vielä kostuttaa itseään. Tämän lisäksi tein herkullista pikkelsiä suolakurkuista, hunajasta, sinapista ja curryjauheesta.

Ohje alla.

Hodarit oluisilla paistetuilla sipuleilla ja kotitekoisella pikkelsillä

4 palaa hyvää patonkia tai hot dog sämpylää
4 tai 8 raaka-makkaraa koosta riippuen
sinappia
barbecue kastiketta

Lisäksi
oluisia paistettuja sipuleita
pikkelsiä

Tee ensin sipulit ja pikkelsi valmiiksi.

Leikkaa patongin paloihin pitkittäinen viilto, johon makkarat ja lisukkeet mahtuvat. Paista makkarat paistinpannulla tai grillissä kypsiksi. Täytä patongin palat makkaralla, sinapilla, barbecue kastikkeella, paistetuilla sipuleilla ja pikkelsillä.

Oluisia paistettuja sipuleita
1 iso sipuli tai 2 pientä sipulia suikaleina
1/2 pulloa olutta
suolaa
öljyä

Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista sipuleita keskilämmöllä, kunnes niistä irtoaa suurin neste ja ne alkavat ruskistua. Kun kaikki neste on kadonnut ja sipulit alkavat vaikuttamaan siltä, että ne käristyvät liikaa lisää paistinpannuun reilu loraus olutta. Sekoita ja jatka paistamista, kunnes kaikki neste on taas hävinnyt ja sipulit alkavat käristymään. Lisää taas hiukan olutta ja toista sama operaatio. Lisää olutta vielä viimeisen kerran ja paista kunnes neste on kadonnut ja sipulit ovat kauniin ruskeita ja karamellisoituneita. Mausta suolalla. Pidä lämpimänä.

Kotitekoinen pikkelsi
2 isoa suolakurkkua tai 3 pienempää silputtuna pieniksi kuutioiksi
2 tl sinappia
1 tl hunajaa
1/2 tl curryjauhetta

Sekoita ainekset keskenään kulhossa. Anna maustua noin 10 minuuttia.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sunday Roast Concrete Blondessa



Briteissä ja sitä kautta myös Australiassa on perinteistä syödä sunnuntaisin tuhti Sunday Roast lounas. Sunday Roastit ovat yleensä pidempään kypsytettyjä liharuokia, kuten lampaan paistia tai porsaan kyljyksiä. Kaikkein klassisimmillaan se on naudan paistia jonka kanssa on tarjottu paistettuja perunoita ja kasviksia, sekä yorkshire puddingia, eli eräänlaista paistettua vehnätaikinaa.

Nyt tänä sunnuntaina päätimme lähteä vaimoni kanssa testaamaan minkälaisia nämä ovat. Googletettuamme missä Sydneystä saa kaupungin parhaita sunday roasteja ja löysimme Concrete Blonde nimisen ravintolan Sydneyn Kings Crossista, joka tarjosi kolmen ruokalajin sunnuntailounaan 48 dollarilla.



Kings Cross on hieno paikka. Se sai kunnian olla myös ensikosketukseni Sydneyhin. Kun lähes 11 kuukautta sitten saavuimme vaimoni kanssa tänne, oli meidän suomesta varaamamme Original Backpacker Hostelli siellä. Kun sitten aamulla lähdin innokkaana tutustumaan uuteen kotikaupunkiini, oli vastassa hilpeä kattaus prostituoituja, huumediilereitä, limaisia strippiklubeja, narkkareita ja kodittomia. Jonkin verran jouduin ihmettelemään, että mihin helvettiin olin tullut kun Suomesta lähtiessäni minulla oli Sydneystä erittäin siisti ja turvallinen mielikuva.

Mutta Kings Crossilla on myös toinen puoli. Siinä missä Darlinghurst Road ei ole mitenkään hirveän mieltäylentävä, ovat taas sen monet sivukadut täynnä trendikkäitä kahviloita, tyylikkäitä baareja ja hienoja ravintoloita kuten tämä Concrete Blonde vain noin korttelin päästä Porky's Night Spot ja Bada Bing "herramiesten" klubeista!

Lounas muodostuu vapaasti valittavasta alkuruuasta, pääruuasta ja jälkiruuasta. Tämän lisäksi sunnuntailounaan kyytipojaksi voi ostaa jykevällä sellerillä koristeltuja $10 bloody maryja (kyllä, $10 bloody marysta on Sydneyssä halpa).



Itse otin alkuruuaksi punajuuria vuohenjuustotahnalla ja sienillä vaimoni ottaessa ostereita. Punajuuret olivat herkullisia ja aina kun syö jonkun herkullisen punajuurista tehdyn annoksen ei yhtään ihmettele miksi ne ovat nyt niin trendikkäitä.



Pääruuaksi itse otin porsaan kyljyksiä maapähkinöiden, juurisellerisalaatin, päärynöiden ja sinihomejuuston kanssa. Porsas oli mehevä ja lisukkeet täydensivät sitä upeasti.



Vaimoni taas otti sen klassisimman Sunday Roastin, eli ensimmäisessä kuvassa näkyvää naudanpaistia yorkshire puddingin kanssa. Sekin oli herkullinnen mutta omaan makuuni tuo modernimpi porsaan kyljys sopi paremmin.

Jälkiruuaksi otin valkosuklaa-hunajakennoparfaitin kinuskin kera ja vaimoni vaniljapannacottan raparperin, mansikoiden ja basilikasorbetin kanssa.



Annoksia vaivasi ehkä pienoinen suolan puute, mutta toisaalta koska pöydissä oli suolaa sai sitä sitten itse lisätä oman maun mukaan. Concrete Blonde osoitti erittäin hienosti, kuinka kun raaka-aineet ovat ensiluokkaisia ja vaikutteita otetaan sopivasti myös muualta voi brittiläinenkin keittiö olla herkullinen.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Oliiviöljysuklaamousse ja mausteiset pekaanipähkinät



Australiassa on kaksi vallitsevaa ruokalehteä: Donna Hay ja Gourmet Traveller. Donna Hay on erittäin kuvapainotteinen ja sen ruokakuvat ovat todella hienoja. Donna Hayn reseptit ovat myös hyviä ja kekseliäitä, mutta melko yksinkertaisia ja eivät tarjoa hirveästi haasteita. Hyvä esimerkki on Soppakellarinkin blogaamat hunaja-chilimunakoisot. Lehdessä ei ole oikeastaan yhtään artikkeleita vaan sisältö painottuu kauniisiin ruokakuviin ja niiden resepteihin.

Gourmet Traveller taas edustaa hiukan toista ääripäätä. Siinä on melkein liikaa artikkeleita joista iso osa jää lukematta ja osa resepteistä on huippukokkien, joiden toistaminen kotioloissa on vaikeaa. Itse yritin esimerkiksi tehdä lehdestä itsessään melko yksinkertaista kampasimpukkaohjetta, mutta kampasimpukat olivat ainoa raaka-aineista minkä sain hankittua. Jäi sitten tekemättä.

Ne taas resepteistä, mitkä ovat helpompia ovat todella hyviä. Esimerkiksi uusimmassa lehdessä oli todella hyvä juttu jälkiruuista, joihin tulee suolaa. Ja minähän rakastan suolaa, vaikkakin ottaen huomioon sukuni historia korkeasta verenpaineesta se ei ole pelkästään hyvä juttu. Mutta paskat siitä. Kyllä kiitos, suolaa myös jälkiruokiini.



Kokeilin reseptiä suklaamoussesta, joka on maustettu suolan lisäksi oliiviöljyllä. Lopputulos on melko vängän makuinen ja muistuttaa melkein salmiakkia. Luulen, että kaikki jälkiruuan kitkerät elementit, oliiviöljy, bourbon, kahvi ja tumma suklaa yhdessä sokerin ja suolan kanssa saavat aikaan tämän ilmiön.

Ohje on kuudelle.

Oliiviöljysuklaamousse

200 g tummaa suklaata hienonnettuna (ohjeessa 55% kaakaota, itse käytin 70%)
120 ml extraneitsytoliivilöjyä
4 kananmunan keltuaista
2 kananmunan valkuaista
80 g raakasokeria
20 ml espressoa
20 ml bourbonia
suolaa

Mausteiset pekaanipähkinät
80 g (1 1/2 dl) pekaanipähkinöitä
25 g siivilöityä tomusokeria
1 tl bourbonia
1/4 tl kuivattuja chililastuja
ripaus jauhettua chiliä
1/2 tl suolaa

Sulata suklaa kulhossa poreilevan veden yllä aina välillä sekoittaen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Lisää oliivilöljy ohuena nauhana jatkuvasti sekoittaen. Laita sivuun.

Vatkaa kananmunan keltuaiset ja puolet sokerista kulhossa, kunnes seos on paksua ja vaaleaa. Kääntele suklaan joukkoon ja lisää espresso ja bourbon.

Vatkaa valkuaiset ja ripaus suolaa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon loput sokerista pienissä erissä. Kääntele suklaaseoksen joukkoon ja lisää myös 1 tl suolaa.

Jaa mousse kuuteen tarjoiluastiaan ja laita jääkaappiin asettumaan noin 2-3 tunnin ajaksi.

Tee tällä välin mausteiset pekaanipähkinät. Lämmitä uuni 180 C asteeseen. Yhdistä ainesosat kulhossa ja jaa pähkinät leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille. Paista noin 4-5 minuuttia kunnes pähkinät ovat kultaisia ja rapeita. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

Murusta pähkinät moussen päälle juuri ennen tarjoilua.

Chili-inkivääritaskuravut



Viime sunnuntaina jatkoin perjantaina alkanutta yritystä tutustua mahdollisimman moneen uudenlaiseen merenelävään. Tällä kerta kohteena oli taskuvarut, joita olen usein ihastellut kalatorilla mutten koskaan aiemmin ole uskaltanut ostaa.

Nyt kalatorin sijaan ollessani David Jonesilla päätin, että on aika tarttua härkää sarvista, tai tällä kertaa rapua saksista. David Jonesilla on myös on yksi mukavimmista kalamyyjistä, jonka olen ikinä kohdannut. Hänen kanssa on ilo aina asioida ja hänellä riittää aina aikaa neuvoa miten esimerkiksi tällä kertaa blue swimmer crab, eli yhdentyyppinen taskurapu esivalmistellaan. Aina suurella ammattitaidolla ja ystävällisyydellä. Minusta tuohon ei olisi, koska vihaan asiakkaita. Mutta vaikkei minusta ikinä hyvää asiakaspalvelijaa tulekkaan, yritän vastapalvelukseksi olla sitten hyvä asiakas.

Ostinkin viisi noita blue swimmer crabeja sekä kuusi kampasimpukkaa, joista valmistin herkullisen sunnuntai-illallisen. Kampasimpukat menivät parmankinkkuun käärittyinä alkuruuaksi ja nämä blue swimmer crabit paistoin pannussa chilin ja inkiväärin kanssa. Niistä tuli upean makuisia ja rapujen liha imi hienosti makua, ollen juuri sopivan chilinen säilyttäen kuitenkin ominaisen makunsa.

Rapujen syöminen tosin oli melkoista närppimistä, joten en suosittele taskurapuja kaikkein kärsimättömimmille syöjille. Jos esimerkiksi kanankoiven kanssa nyhertäminen vituttaa, turha edes yrittää näiden kanssa. Itse taas nautin pidemmän kaavan syömisestä, varsinkin kun kyytipoikana oli herkullista 2006 Leo Buring DWJ17 Rieslingiä.

Hyvä puoli taskuravuissa on myös, että ne ovat Sustainable Seafood Guidessa vihreällä, eli niitä voi hyvin omatunnoin napsia mielin määrin.



Tässä alla kuvien kanssa ohjeet, miten valmistaa blue swimmer crabit. Ohjeet saattavat soveltua myös muun tyyppisille ravuille.

Irroita taskuravun selkäkuori nostamalla se peräpään "hännästä" irti. Kuori irtoaa helposti vain kevyesti nostamalla.



Kuoressa kiinni saattaa olla mätiä ja kaiken laista möhnää. Joidenkin mielestä nämä ovat herkullisia, mutta itse jätin nämä pois. Oman harkinnan mukaan.



Leikkaa rapu kahteen osaan keskeltä.



Ravun molemmin puolin kuoren alla on ravun keuhkot. Ne ovat David Jonesin kalamyyjän mukaan myrkyllisiä. Niihin ei kuole, mutta ne eivät maistu hyvälle ja saattavat aiheuttaa vatsanväänteitä. Ne saa helposti irti sormilla nostamalla. Kuvassa vasemmalla puolella keuhkot ovat vielä kiinni ja oikealla ei.



Säilytä ravut jääkaapissa kunnes paistat ne.



Ravun lihassa saattaa olla myös kiinni kaikenlaista möhmää. Nämä taas jätin tänne koska arvelin niiden antava hyvää makua siinä vaiheessa kun paistan ravut. Itse ravussa syötävää ovat saksien ja jalkojen sisältämät lihat, sekä ravun "rintalihaksiset", joissa on kaikkein eniten lihaa.

Tässä resepti, josta riittää noin kahdelle. Tuplaamalla ohjeen saa riittävästi neljälle, mutta silloin tarvii todennäköisesti kaksi paistinpannua.

Chili-inkivääritaskuravut

4-5 esivalmisteltua blue swimmer taskurapua (noin 1 kg)
2 rkl raastettua inkivääriä
3 birds eye chiliä pitkittäisinä suikaleina
1 salottisipuli silputtuna
4 kevätsipulin vartta silputtuna renkaiksi
1 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl kalakastiketta
öljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria

Kuumenna loraus öljyä wokki- tai paistinpannussa. Laita puolet taskuravun puolikkaista paistinpannulle ja paista niitä täydellä lämmöllä noin 5-7 minuutin ajan, kunnes ne ovat ottaneet punaista väriä.

Nosta paistetut ravut lautaselle, lisää pannulle hiukan öljyä ja paista loput ravun puolikkaista. Nosta nekin odottamaan.

Lisää pannulle vielä hiukan öljyä, laske lämpöä ja kuulota inkivääriä, sipuleita ja chiliä paistinpannulla kunnes ne hiukan pehmenevät. Älä anna niiden kuitenkaan ruskistua. Lisää paistetut ravut pannulle ja kaada perään chilikastike ja kalakastike. Lisää myös hiukan suolaa ja pippuria.

Paista rapuja ja kasviksia hiukan käännellen noin 5 minuuttia keskilämmöllä.

Siirrä ravut tarjoiluastiaan. Tarjoile esimerkiksi riisin kanssa.