lauantai 28. huhtikuuta 2012

Granaattiomena-sinihomejuustosalaatti


Aina välillä tekee mieli granaattiomenaa ja miettii, miksi niitä syö niin harvoin. Sen jälkeen kun sen yhden helvetin kalliin omenan on ostanut ja sotkenut valkoisen t-paidan sekä kaikki tasot kirkkaan punaiseen mehuun niin muistaa.

No, nyt ne ovat kuitenkin kaudessa täällä. Tein niistä, stiltonista, päärynöistä ja pähkinöistä salaatin pihvin lisukkeeksi. Sottaista puuhaa, mutta herkullista.


Granaattiomena-sinihomejuustosalaatti

1 granaattiomena
1 päärynä
2 pientä kourallista saksanpähkinöitä
1 pieni viipale sinihomejuustoa (noin 100-150 grammaa)
4 isoa kourallista erilaisia salaatteja

Kastike
2 rkl sitruunamehua
1 tl dijonin sinappia
1 tl hunajaa
4 rkl oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Tee ensin kastike. Sekoita sitruunamehu, sinappi ja hunaja kulhossa sekaisin. Vatkaa öljy kastikkeen joukkoon ohuena nauhana. Mausta suolalla ja pippurilla.

Halkaise granaattiomena ja irroita siemenet. Paras tapa (minkä minä tiedän) tähän on käsin varovasti repiä granaattiomena pienemmiksi paloiksi ja irroittaa siemenet varovasti. Kuori päärynä ja leikkaa se kuutioiksi. Murskaa saksanpähkinät käsin hiukan pienemmiksi. Murusta sinihomejuusto.

Sekoita ainesosat ja salaatti kulhossa keskenään. Kaada kastike päälle, sekoita kevyesti ja anna makujen imeytyä muutaman minuutin ajan. Tarjoa esimerkiksi pihvin kanssa.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Chiantilainen sushi


Kun vielä asuin kasvissyöntitalossa oli siellä muutama keittokirja. Osa oli suoraan erilaisten joogalentäjien kirjoittamia elämäntapakirjoja muutamalla kämäsellä tofuohjeella, mutta siellä oli myös kaksi Jamie Oliverin kirjaa. Jamie Italiassa ja Alastoman kokin paluu. Olihan niissäkin todella hyviä kasvisruokia, mutta paheelliset liharuuat vasta olivatkin hyviä. Niistä ensimmäinen, joka kiinnitti huomioni oli Sushi del Chianti.

Sushi del Chianti, eli chiantilainen sushi on kuuluisan toscanalaisen lihakauppiaan, Dario Cecchinin kehittämä ruoka, jossa kauppiaalle ominaisesti raaka kala on korvattu raa-alla lihalla. Käytännössä siis tämä on yhdenlainen versio tartar pihvistä ja hirvittävästi tällä ei ole sushin kanssa tekemistä. Ainoa yhteinen tekijä taitaa olla syömäpuikot, joilla tämä ruoka on tarkoitus syödä mutta nimi on raflaava ja sai minut innostumaan tästä välittömästi.

Nyt viime viikonloppuna uudessa asunnossa tein tämän alkuruuaksi. Lopulta tämä on melko yksinkertainen ja koska ohjeessa käytetään ulko- tai paahtopaistia fileen sijaan, ei tämä ole erityisen kalliskaan. Liha vaan nuijitaan mureaksi ja maustetaan simppelisti. Kun käyttää hyvälaatuista lihaa tulee tästä mahtavan makuista. Raaka liha, appelsiininkuori, sitruunamehu, chili ja meirami muodostavat suussa sulavan yhdistelmän.

Tästä ohjeesta tulee noin kuudelle hengelle. 75-100 grammaa lihaa on sopiva määrä yhdelle hengelle.

Chiantilainen sushi (Sushi del Chianti)


500 grammaa huippulaatuista ulko- tai paahtopaistia
merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 pieni kuivattu chili
1 appelsiinin kuori raasteena
pieni kourallinen tuoreita meiramin lehtiä tai vielä pienempi kourallinen tuoreita oreganon lehtiä
1 sitruunan mehu
extraneitsytoliiviöljyä

Leikkaa lihasta kaikki kalvot pois. Silppua liha pieniksi paloiksi. Nuiji silputtua lihaa lihanuijalla tai jollain vastaavalla pienellä ja raskaalla esineellä muutaman minuutin ajan, kunnes liha alkaa muistuttaa jauhettua.

Mausta liha runsaalla ripauksella suolaa, mustapippuria, chilillä, puolella appelsiinin kuoresta ja lähes kaikella meiramilla. Jatka lihan nuijimista noin minuutin ajan ja silppua lihaa hetken ajan uudestaan veitsellä nostaen lihaa reunoilta keskelle. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai pippuria.

Siirrä liha lautaselle. Mausta sitruunan mehulla ja oliiviöljyllä. Ripottele päälle loput appelsiinin kuoret ja meiramin lehdet.

Tarjoa syömäpuikkojen (ja bruschettan) kanssa.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Carbo


Pasta alla carbonara on yksi maailman parhaimmista ja yksinkertaisimmista pastoista. Valitettavasti se tehdään lähes aina väärin. Pahimmillaan se on TKK:n Sodexhon opiskelijaruokalassa, jossa "carbonara" nimellä on tarjotaan ylikypsän penne-pastan kanssa kinkkusuikaleita valkoisessa limassa. Joissain laadukkaammissa ravintoloissa lima on vaihdettu kermaan ja kinkut pekoniin, mutta ne on silti tehty väärin.

Aitoon carbonaaraan nimittäin ei tule yhtään kermaa. Ainoastaan pekonia, tai oikeastaan pancettaa, keltuaisia, parmesaania, oliiviöljyä ja mausteeksi pinnalle mustapippuria myllystä. Ei mitään muuta. Pastana käytetään spagettia, tai vaihtoehtoisesti linguinea tai fettucinea.

Yksinkertaista ja helppoa, mutta kuten kaikessa yksinkertaisessa, parhaaseen lopputulokseen pääseminen vaatii elinikäisen harjoittelun.

Tässä alla on hyvä alku.

Pasta alla carbonara


spagettia, fettucinea tai linguinea neljälle
suola
8 pekonin viipaletta silputtuna
1,5 dl parmesaaniraastetta
4 kananmunan keltuaista
oliiviöljyä
mustapippuria myllystä

Kiehauta laajassa kattilassa runsaasti vettä. Kun vesi kiehuu lisää siihen suolaa. Pastan keitinveden tulisi olla noin meriveden suolaista. Laita pasta keittymään veteen.

Pastan keittyessä laita paista pekoni paistinpannulla.

Kun pasta on minuuttia vaille valmis, nosta se pihdeillä pekonin sekaan paistinpannulle. Ota pannu pois lämmöltä ja lisää perään parmesaaniraaste sekä muutama runsaahko loraus oliiviöljyä. Sekoita kunnes juusto on sulanut joukkoon. Sekoita lopuksi vielä joukkoon kananmunan keltuaiset.

Annostele pasta lautasille ja pyöräytä päälle mustapippirua myllystä.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Bruschetta ja artisokkatäyte


Suomalaisilla on paljon myyttejä siitä, kuinka tietyt asiat Suomessa vaan ovat muuta maailmaa paljon parempia. Esimerkiksi fiskarsin sakset ja suomalainen wc-paperi. Nämä eivät ole totta. Täälläkin osataan tehdä ihan hyvin leikkaavia saksia, jotka myös toimivat vasenkätisillä ja kunhan menee jonnekkin muualle kuin siihen räkäsimpään hostelliin, niin löytää wc-paperia, jota käyttäessä sormi ei uppoa väärään paikkaan.

Yksi asia mikä suomessa on kuitenkin parempaa on leipä. Suomessa perus kauppojen leipä on huomattavasti korkealaatuisempaa kuin keskimäärin Australialassa, jossa suurin osa leivästä on jonkinlaista vaaleaa paahtoleipää. Ihan hyvin se menee paahdettuna vegemiten kanssa, mutta ei se oikein muuhun luonnistu.

Saa Australiasta myös hyvää leipää. Pitää vaan tietää mistä hakee. Kun Jamie Oliverin innoittamana halusin tehdä bruschettaa, kävi vaimoni hakemassa Thomas Duxilta siihen sopivan mahtavan sourdoughn. En tiedä mikä sourdough on suomeksi, mutta jonkinlainen happamaan juureen tehty leipä. Leipä oli mahtavan hapanta, rapealla kuorella ja pehmeällä maukkaalla sisuksella.


Bruschetan täytteeksi tein sitten hiukan helpotetun Jamie Oliverin artisokkatäytteen. Jamie Oliverin alkuperäisessä versioissa olisi ollut tuoreita artisokkia, mutta niiden löytäminen ja sen jälkeen operoiminen on melko työlästä joten helpotin käyttämällä vain purkkiartisokkia. Toiseksi täytteeksi silppusin tomaattia, jonka maustoin salvialla (basilica sopisi paremmin), suolalla ja pippurilla. Jos raaka-aineet ovat kunnossa, ei hyvä bruschetta tarvitse muuta.


Bruschetan kanssa ehdotonta on myös raastaa valkosipulin kynsi siihen pinnalle. Isosiskoni opetti tämän minulle viime kesänä. Kun leivän pinta on erittäin kova ja rypyläinen voi siihen raaputtaa kokonaisen valkosipulin kynnen ja se antaa mahtavan pohjan bruschetalle.

Tässä ohje neljälle leivälle.

Bruschetta ja artisokkatäyte


4 viipaletta sourdoughta, tai jotain muuta hyvää vaaleaa leipää
4 valkosipulin kynttä

Täyte
10 artisokan sydäntä
4 valkosipulin kynttä kuorineen
1 sitruunan mehu
mintunlehtiä
parmesaania
suolaa ja pippuria
extraneitsytoliiviöljyä

Kuumenna oliiviöljyä paistinpannulla ja laita artisokan sydämmet sekä valkosipulin kynnet kuorineen sille. Paista niitä keskilämmöllä kunnes artisokan sydämmet ruskistuvat hiukan ja valkosipulin kynnet ovat pehmeitä.

Siirrä artisokan sydämmet kulhoon ja kunhan valkosipulin kynnet ovat hiukan jäähtyneet, purista sisus niistä artisokkien joukkoon. Murskaa seos haarukalla karkeaksi tahnaksi. Mausta sitruunan mehulla, mintun lehdillä, suolalla ja pippurilla.

Grillaa leipäviipaleita tai paahda paistinpannulla toiselta puolen, kunnes pinta on rapea ja kova. Raasta yksi valkosipulin kynsi jokaiselle leivälle varovasti hieromalla sitä karkeaa pintaa vasten.

Lusikoi täyte leivälle, ripottele päälle parmesanin lastuja ja pirskottele pinnalle hiukan extraneitsytoliiviöljyä.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Tonttukahvila


Brunssit, aamupalat alkoholin kera. Mahtavia!

Sydneyssä yksi paras paikka brunsseilla on Surry Hillsin Crown Street. Kadulla sijaitsee useampi hipsterikahvila, joiden pelkkä vilkuilu saa itsensä tuntemaan trendikkääksi kaupunkisoturiksi. Yksi tunnetuimmista on Bill's niminen mesta, josta saa muun muassa $18 pannukakkuja. Osa on onneksi myös hiukan edullisempia kuten tonttukahvila, eli Gnome. Sinne minä ja vaimoni suuntasimme viime pääsiäismaanantaina.

Gnomen asiakaskunta on mahtavan paksusankasilmälasipäistä ja henkilökunta asiaankuuluvan partaista. Sisustus on sekoitus designia ja kirpparihuonekaluja. Ruokalistat on kirjoitettu liitutaululle.


Tarjolla Gnomessa oli useampia erilaisia aamiaisannoksia kuten leipiä, mysliä, munakkaita ja makkaroita. Itse otin grilled cheese voileivan, jossa oli provolonea, cheddaria, mozzarellaa ja proscuittoa. Vähän siis peruskänttyä parempi versio. Leivän eri juustot toimivat hienosti keskenään ja siinä oli myös jokin raikas hapokas elementti, josta en keksinyt mikä se oli. Ehkä tomaattia? Sen kanssa tarjottiin salaattia. Vaimoni otti paikan itsepaahtamaa mysliä ja jugurttia.


Myös paikan Cappucino oli moitteettoman laadukas, tosin jälkikäteen jäi harmittamaan, etten ottanut sen sijaan "salaisella reseptillä" tehtyä Bloody Marya. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Gnome oli sen verran hyvä mesta, että seuraava kerta varmasti tulee.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Ankkaa ja aasialaista salaattia


Jotkut saattoivat huomata edeltävästä kuvista, että lautaset vaihtuivat niistä vihreistä valkoisiin. Ei, ekotalon hipinvihreitä lautasia ei ole vaihdettu fasistinvalkoisiin, vaan minä ja vaimoni vaihdoimme kokonaan asuntoa.

Kovin kauas emme päässeet, sillä muutimme vain noin puolitoista kilometriä lähemmäksi keskustaa, oikeastaan saman kadun varrelle. Muutto oli myös yllättävän helppo. Kun asunto on valmiiksi kalustettu sai tavarat pakattua muutamassa tunnissa ja ne mahtuvat (just ja just) taksiin. Mielessä on yhä traumoja hirveimmästä viikosta ikinä, kun pakkasimme elämäämme laatikoihin Suomessa.

Uusi asunto on 22. kerroksessa Sydneyn keskuspuiston, Hyde Parkin, vieressä. Talosta löytyy muun muassa uima-allas, poreamme ja kuntosali ja parvekkeeltamme pallogrilli. Ja mikä parasta, uudessa asunnossa ei ole enää rajoituksia sen suhteen mitä saa syödä.


Sinänsä ekotalossa harrastettu kasvissyönti ei ollut kovin vaikeaa. Varsinkin silloin kun ei ollut töitä, oli se oiva keino säästää rahaa. Se, mikä siinä oli huonoa oli se, että siinä missä Suomessa lihaa söi vain pari kertaa viikossa, niin tuo pakotettu kasvissyönti on höllentänyt huomaamatta omia periaatteita lihansyönnissä erityisesti määrän suhteen. Lihaa oli syötävä silloin kun sitä sai.

Tämä on saanut muun muassa miettimään onko aikaisemmin kannattamani koulujen kasvisruokapäivä sittenkään se oikea keino yrittää saada ihmisiä kasvisruuan piiriin. Keinotekoiset rajoitteet luovat helposti vastareaktoita ja hyöty on päinvastainen. Lisäksi jos puhutaan kasvissyönnistä pelkästään ekologisesta näkökulmasta, on hyvä kysyä kiusallinen kysymys: Miksi juuri MINUN, joka asuu maailman kolmanneksi harviten asutuimmassa maassa, tulee kärsiä ja kantaa vastuu Aasian ja Afrikan väestönkasvun ongelmista?


Sitä miettiessä tässä viime perjantaina tekemäni ankkaresepti. Pari viikkoa sitten ekotalossa asuva kämppiksemme halusi tarjota meille aterian (lohta, vuokraisäntä oli balilla) ja teki siihen simppelin salaatin, johon tuli vain erilaisia salaatin lehtiä ja sieniviipaleita. Itse väsersin siihen simppelin kastikkeen limettimehusta, soijasta, hunajasta, valkosipulista ja inkivääristä. Salaatti oli aivan upea. Vahvistaa kokemustani siitä, että salaatti voi olla äärimmäisen yksinkertainen kunhan kastike on hyvä ja raaka-aineet ensiluokkaisia.


Nyt halusin tehdä tämän uudestaan, joten keksin sitten tarjota sen parina ankkaa, kun se sopii loistavasti aasialaisten makujen kanssa. Ankan pariksi kokoonkeitin kastikkeeksi hiukan soijaa ja hunajaa. Lisäksi halusin koristella annoksen jotenkin, joten käytin siihen retiisiä ja korianteria jota maustoin suolalla ja limettimehulla. Ne eivät ole mitenkään välttämättömiä, mutta tuovat annokseen finesseä.

Ankkaa ja aasialaista salaattia


2-4 ankan rintafileetä, noin 800 grammaa
1 1/2 dl soijaa
1 rkl hunajaa
suolaa
pippuria

Leikkaa ankan rasvapuolella ristiviillot. Suolaa ankka molemmin puolin ja anna olla huoneenlämmössä noin kaksi tuntia.

Laita soija ja hunaja pieneen kattilaan ja keitä kokoon kunnes jäljellä on noin puolet. Laita sivuun ja pidä lämpimänä.

Nosta ankanfileet paistinpannuun rasvapuoli alaspäin ja laita pannu levylle keskilämmölle. Paista ankkaa rasvapuoli alaspäin koosta riippuen 10-15 minuuttia. Nosta lämpö kuumimmalle ja paista fileiden toista puolta muutama minuutti. Nosta fileet vetäytymään kannelliseen astiaan noin viideksi minuutiksi.

Leikkaa fileet viipaleiksi, mausta mustapippurilla sekä muutamalla tipalla kokoonkeitettyä soijaa.

Tarjoa aasialaisen salaatin kanssa.

Aasialainen salaatti
neljä kourallista erilaisia salaatteja
8 keskikokoista ruskeaa herkkusientä
2 rkl limettimehua
4 rkl oliiviöljyä (paremmin sopisi ehkä seesaminsiemenöljy)
1 tl hunajaa
1 tl soijaa
pieni pala inkivääriä
1 valkosipulinkynsi

Tee ensin kastike. Laita inkivääri ja valkosipuli mortteliin ja hakkaa ne tahnaksi. Lisää hunaja, soija, limettimehu ja öljy joukkoon ja sekoita seos mahdollisimman kouhkeaksi.

Leikkaa herkkusienet ohuiksi viipaleiksi. Laita ne salaatin kanssa kulhoon ja kaada kastike päälle. Sekoita ja tarjoa.

Retiisi-korianterikoriste
2-3 retiisiä
2 tl limettimehua
korianterisilppua
suolaa

Leikkaa retiisi ohuksi suokaleiksi, eli julienneksi. Laita pieneen kulhoon ja lisää korianterisilppu, pari ripausta suolaa ja limettimehu. Sekoita ja anna makujen imeytyä noin 10 minuutin ajan.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Fried chicken


Dave Chappellen sanoin: "If you don't like chicken or watermelon, somethings wrong with you motherfucker!" Ja tässä onkin kanaruokien kuningas!

Ohje on yhdestä suosikki keittokirjoistani, WSOY:n kultaisesta keittiöstä, joka tällä hetkellä valitettavasti muidenkin kirjojeni tavoin on suomessa. Kuitenkin saman kirjan omistavan kaverini avustuksella sain reseptin tänne.

Ohjeen nerokkain idea on käyttää leivityksessä korppujauhojen lisäksi rapeaksi paistettuja pekonin muruja, ja sen jälkeen käyttää pekonin paistorasva uudestaan kanan paistamiseen. Tuloksena on uskomattoman herkullinen ja rapea kuori kanalle.

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kanan rintafileetä ja luuttomia reisipaloja, mutta itse kokeilin tehdä nämä drumstickeistä. Niillä ongelmaksi tulee saada kana riittävän kypsäksi ilman, että pinta paistuu liikaa. Itse ratkaisin ongelman laittamalla kanat uuniin joksikin aikaa paistamisen jälkeen. Helpompi on kuitenkin käyttää alkuperäisen ohjeen tavoin luutonta kanaa.

Lisukkeeksi tein tälle makeaa jalapenokastiketta ja coleslaw'ta. Klassisesti näiden kanssa voi tarjota myös perunamuusia ja paistettuja kasviksia, mutta itse halusin pitää annoksen kevyenä.


Ruokajuomaksi sopii esimerkiksi hyvä pale ale.

Friteerattua kanaa


2 nahatonta, luutonta broilerin rintafileetä
2 nahatonta, luutonta broilerin reisipalaa
1 rkl dijoninsinappia
1 tl suolaa
1 tl jauhettua mustapippuria (myllystä)
hyppysellinen cayennepippuria
1 1/2 dl kirnupiimää
4 fileepekoninviipaletta
150 g vastajauhettua valkoista korppujauhetta
auringonkukkaöljyä paistamiseen

Leikkaa rintafileet ja reisipalat terävällä veitsellä vinottain 4 osaan.

Sekoita sinappi, suola, pippuri ja cayennenpippuri ja voitele broilerinpalat tällä seoksella. Panel lihat kulhoon ja lusikoi päälle piimä. Kääntele paloja varovasti, jotta ne peittyvät kauttaaltaan piimään.

Kaada pannuun öljyä noin 1 cm:n syvyydeltä, kuumenna se ja paista pekoni siinä rapeaksi. Ota pekonit pannusta, ja kun ne ovat jäähtyneet sen verran, että niitä voi käsitellä, murenna tai silppua ne hyvin pieniksi paloiksi. Sekoita palat korppujauheeseen ja peitä broilerinpalat varovasti tällä seoksella.

Lisää pannuun öljyä sen verran, että sitä on taas 1 cm:n syvyydeltä, kuumenna varovasti ja paista broilerinpaloja kerran kääntäen noin 10 minuuttia palojen koosta riippuen eli kunnes ne ovat kullanruskeita ja kypsiä.

Paistinpannusi ei ole todennäköisesti riittävän iso kaikkien palojen kypsentämiseen kerralla. Voit joko kypsentää ja lihat erissä ja pitää jo kypsät palat lämpimänä uunissa tai käyttää kahta pannua. Ripottele broilerinpaloille suolaa ja vie tarjolle.

Makea jalapenokastike
2 dl sokeria
2 jalapenoa
2 mehukkaan limetin mehu
hyppysellinen suolaa

Leikkaa jalapenot pitkittäin puoliksi ja sen jälkeen ohuiksi suikaleiksi. Laita ainesosat pieneen kattilaan ja keitä kokoon, kunnes kastike muistuttaa siirappia.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hunter Valley


Palataan taas ajassa taaksepäin kolme viikkoa. Vaimoni siskon ollessa käymässä täällä saimme siitä hyvän tekosyyn käydä tutustumassa meitä lähimpänä sijaitsevaan Hunter Valleyn viinialueeseen. Hunter Valley sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä pohjoiseen Sydneystä.

Hunter Valleyn parhaimmat viinit ovat pitkään pullokypsytetyt semillonit sekä omalaatuiset shirazit. Semillon on alunperin ranskalainen lajike ja tunnetuimmat makeat Bordeauxin Sauternesit, esimerkiksi Château d'Yquem, ovat juuri semillonia. Hunter Valleyssa taas semillonista tehdään enemmän kuivia valkoviinejä, joita ei ole kypsytetty yhtään tammitynnyrissä. Parhaiden viileiden vuosikertojen semillonit kestävät erittäin hyvin pullokypsytästä ja mielestäni Hunterin semillonit ovat parhaimmillaan vähintään 5-10 vuotta vanhoina.

Hunterin Shirazit taas ovat tunnetuimpiin Etelä-Australian serkkuihinsa verrattuna vähemmän täyteläisiä ja miedompia alkoholiprosentintiltaan. Parhaissa Hunter Valleyn shirazeissa on sama mausteinen ja tupakanlehtiä muistuttava maku, mutta myös upea aromaattinen tuoksu joka muiden alueiden shirazeista puuttuu.

Lisäksi alueella kasvatetaan monia muita rypäleitä, kuten chardonnayta, sauvignon blanccia, cabernet sauvignonia kuten myös erikoisempia nebbioloa, tannattia ja verdelhoa.

Alueen tunnetuin viinitila on Wyndham estate, jonka viinejä on myös Alkossa saatavilla. Wyndham oli kuitenkin tarkoitus kiertää mahdollisimman kaukaa kierrosten keskittyessä alueen pienempiin ja omalaatuisempiin viinitiloihin. Yhteensä kävin Hunter Valleyssä neljällä eri tilalla, joista muistiinpanot alla.

Brokenwood



Brokenwood on vuonna 1970 perustettu viinitila Hunter Valleyssa jossa he kasvattavat shirazia ja semillonia, mutta Brokenwoodilla on myös viinitarhoja Orangessa, Beechworthisa and McLaren Valessa. Me haluismme kuitenkin keskittyä juuri Hunter Valleyn viineihin.

Ensimmäiseksi saimme maisteluun vuoden 2010 sekä single vineyard Army Block Semillonin, että perus semillonin. Molemmat olivat todella hienoja viinejä, erittäin hapokkaita ja bensaisen mineraalisia ja kukkeita Army Blockin vieden näistä pidemmän korren ollen tasapainoisempi ja mielenkiintoisempi.

Tilan punaviineistä maistelin 2010 nebbiolon ja 2009 perus shirazin ja verona vineyard shirazin. Shirazit olivat ehkä vähän tasapaksuja, mutta nebbiolo oli todella hienon makuinen. Melko helppo ja toi mieleen uuden maailman pinot noirit. Todennäköisesti melko kaukana Italian nebbioloista.

Mielenkiintoisin viini, mitä pääsimme maistamaan oli kuitenkin vuoden 2000 Reserve Semillon. En ole varmaan koskaan maistanut edes näin vanhaa punaviiniä, joten oli todella jännittävä nähdä mitä 12 vuoden kypsytys tekee valkoviinille. Ensimmäinen huomio viinistä oli sen rypsiöljyinen ja tyylikäs maku. Taustalla viinissä oli kukkean pähkinäisiä aromeja. Jälkimaku oli voimakas ja pitkä. Tästä viinistä saisi varmasti revittyä irti erilaisia makuja vaikka kuinka paljon. Hinta viinistä oli yllättävän edullinen $40 ja koska näitä oli vain 12 jäljellä houkutus ostaa oli kova. Tästä huolimatta mukaan tarttui vaan pullo nebbioloa.

Meerea Park



Toiseksi menimme edeltävällä tilalla suositeltuun Meerea Parkkiin. Tila on yksi Hunter Valleyn arvostetuimmista, mutta myös todella pieni ja heillä ei näytä olevan edes www-sivuja.

Meerea Parkilta kävimme läpi sekä semillonit, että shirazit. Vuoden 2010 "Hell Hole" Semillon oli hapokas ja sitruunainen, mutta varsinainen löytö oli vuoden 2006 Terracotta Semillon. Se oli upean hedelmäinen, hapokas ja tyylikäs ja siinä oli samoja mahtavan öljyisiä elementtejä, mitä Brokenwoodin 2000 Reserve Semillonissa oli.

Tilan Shirazeista sekä edullisempi "XYZ", että kalliimpi "Hell Hole" olivat molemmat myös mahtavia ja näyttivät mihin Hunter Valleyn Shirazit parhaimmillaan pystyvät. Siinä missä Barossassa Shirazit ovat enemmän äärimmäisen täyteläisiä, tuhteja ja mausteisia, ovat Hunterin vastaavat hiukan kevyempiä ja tuoksultaan upean aromaattisia.

Shirazien ja semillonien perusteella Meerea Parkin maine on todellakin ansaittu. Jos tilan viinejä joskus kohtaa, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Pepper Tree



Kolmas tila missä kävin, oli myös kehuja saanut Pepper Tree. Heillä valitettavasti ei ollut mitään vanhempia viinejä maisteltavana kaikkien ollessa joko vuosien 2010 tai 2011 vuosikertaa. Valkoviineistä maistelin 2011 Hunter Valley Semilonin, 2011 Orange Sauvignon Blancin ja 2011 Chardonnayn. Näistä mikään ei tehnyt hirveän hyvää vaikutusta. Sauvignon Blanc jäi vähän ohueksi ja chardonnayta vaivasi keskinkertaisia chardonnayta usein vaivaava kiljuisuus. Paras näistä oli Semillon, mutta Brokenwoodin ja Meerea Parkkiin verrattuna oli se melko tavanomainen.

Punaviineistä maistelin 2010 Hunter Valley Shirazin ja 2010 Wrattonbully Tannatin. Shiraz oli varsin hyvä vaikkakin muistutti enemmän Etelä-Australian Shirazeja. Wrattonbully Tannat oli taas viineistä paras ja siinä oli tyylikkäitä puun kuoren ja eukalyptyksen aromeja. Rypäleenä tannat oli minulle uusi tuttavuus.

Small Winemaker's Centre



Viimeisenä kävimme Small Winemaker's Centressä, joka edusti useampaa pienempää tilaa joilla ei olisi itsenäisesti mahdollisuutta pitää avoimia ovia. Keskuksen edustamat tilat olivat The Little Winemaking Company, Thomas Wines, David Hook Wines, Keith Tulloch Wines, Margan Wines, Hart & Hunter sekä biodynaaminen Krinklewood. Yhteensä viinejä oli maisteltavana yli 70, joista $5:n hintaan sai valita maisteltavaksi kuusi.

Annoimme maistelua emännöivän naisen valita meille omasta mielestään edustavimmat valko- ja punaviinit. Näiden pienten tilojen viinien taso oli huikean korkea, hintojen ollessa varsin kohtuulliset. Parhaat viinit olivat erittäin hapokas ja petrolinen 2011 Thomas Wines Braemore Semillon, hedelmäinen mutta myös tyylikkään terävä 2011 Little Wine Company Verdelho, aromaattinen ja pehmeä 2010 Keith Tulloch Shiraz Viognier sekä 2010 Hart & Hunter Shiraz, jossa yhdistyi ehkä parhaiten juuri Hunter Valleyn shirazien aromaattisuus täyteläiseen ja mausteiseen makuun.


Nyt on sitten Australian neljästä tunnetuimmasta viinialueesta kolme tarkastettu. Yarra, Barossa ja tämä Hunter Valley. Vielä on Tasmania jäljellä. Milloinhan sinne ehtisi...

Paistettua halloumijuustoa ja munakoisokaviaaria


Kuten ehdin jo valittaa, tänä pääsiäisenä jäi karitsanjalka paistamatta. Merenelävät hengistynyt vuokraisäntämme todennäköisesti vielä katsoisi läpi sormien, mutta kolmea päivää marinoitua pitkään paistettua kokonaista karitsanjalkaa ei. Sääli sinänsä, sillä kun katsoin paikallisen lihakaupan tiskiä siellä oli useampi jalka kutsuvana odottamassa ostajaansa.

Lammas ei kuitenkaan ole Australiassa se pääsiäisen ykkösjuttu. Täällä kyllä syödään sitä, mutta myös porsasta ja oikeastaan kaikkea muutakin, mitä voi grillata. Ehkä ne Australialaisimmat jutut pääsiäisenä ovat paikalliset ristipullat, eli cross bunit sekä cadburyn suklaamunat, joita aloitettiin myymään jo kuukausi sitten.


Tähän pääsiäiseen on kuulunut myös hiukan isommat tiput. Vuokraisännän häkkikanaloista "vapauttamat" kanat tulivat viettämään pari päivää ekotalomme takapihalla. Yksi kanoista karkasi aamulla, jolloin minä urheasti kävin heittämässä sen takaisin häkkiinsä. Tästä tuli melko landeisa olo, näin kävelymatkan päässä miljoonakaupungin keskustasta.


Koska Suomessa pääsiäisen vietto tunnutaan hallitsevan hiukan paremmin, otin ruuan kanssa Hesarin pääsiäisreseptit avuksi, joista löytyi ohje paistetulle halloumijuustolle ja munakoisokaviaarille. Pari muutosta tein reseptiin. Ensiksi balsamiviinietikan korvasin kokoonkeitetyllä punaviinin, portviinin, valkoviinietikan ja sitruunamehun sekoituksella. Ihan vaan siitä syystä, etten viitsinyt ostaa balsamiviinietikkaa. Toiseksi yksikyntistä valkosipulia en usko löytyvän mistään, joten korvasin sen ihan normaalilla valkosipulilla jota sitten paistoin uunissa noin puoli tuntia. Lisäksi leivän jätin kokonaan pois.

Tässä kuitenkin resepti alkuperäisenä.

Paistettua halloumijuustoa ja munakoisokaviaaria


Munakoisokaviaari

1 munakoiso
1/2 sitruunan mehu
2 oksaa timjamia
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
1 yksikyntinen valkosipuli

Uunitomaatit

1–2 rasiaa kirsikkatomaatteja
2 rkl oliiviöljyä
suolaa, sokeria ja mustapippuria

2 rasiaa eri salaatteja
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa, sokeria ja mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
1 halloumijuusto
vaaleaa leipää, jossa mausteena esimerkiksi oliiveja

Halkaise munakoiso, ripottele suolaa ja pippuria puoliskojen päälle, purista päälle sitruunanmehu ja lisää oliiviöljy. Laita toisen puoliskon päälle timjamin oksat ja laita toinen puolisko kanneksi. Kääri folion sisään, kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan, eli kunnes munakoiso on pehmeää ja kypsää. Kypsennä kokonaista valkosipulia noin 15 minuuttia, kunnes se on pehmeä ja kypsä.

Aukaise folio ja kaavi munakoison ja valkosipulin sisukset astiaan, jätä timjami pois. Lisää öljy (toim. huom. öljy on nyt lisätty kahteen kertaan, itse jättäisin tässä vaiheessa öljyn pois) ja aja sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarkista maku.

Talvisiin tomaatteihin saat makua kun kuivatat ne uusissa. Pienennä uunin lämpö 100 asteeseen. Halkaise kirsikkatomaatit, lisää mausteet ja öljy, pyörittele ja lado uunipannulle, paista noin tunnin ajan. Uuniluukun väliin voi asettaa puukauhan, jolloin kosteus pääsee pois ja tomaatit kuivuvat paremmin.

Pese salaatit ja revi ne pieniksi. Sekoita salaatinkastike balsamiviinietikasta, mausteista ja oliiviöljystä.

Kokoa lautasille kaunis alkupala-annos munakoisokaviaarista, tomaateista ja salaateista, jotka olet pyöräyttänyt kastikkeessa.

Leikkaa halloumijuusto viipaleiksi ja paista viipaleisiin pannulla kaunis ruskea väri (toim. huom. kuivalla, todella kuumalla pannulla). Halloumijuusto on parasta syödä lämpimänä, silloin se on pehmeää. Lisää juusto heti salaatin päälle ja tuo tarjolle myös vaaleaa leipää.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Pitkäperjantain oluet

En ole tainnut hetkeen kirjoittaa mitään oluista, joten ajattelin hiukan parantaa tilannetta. Jokuhan saattaisi luulla, ettei olut enää maistuisi. Päinvastoin. Näin ollen pitkäperjantain kunniaksi kävimme vaimoni kanssa jo vakipaikaksi muodostuneessa The Local Taphousessa lammasburgerilla. Mukaan otin uskollisen Star Wars maisteluvihkoni, jotta pääsisin pitkästä aikaan kirjoittamaan vähän muistiinpanoja mallasjuomista.


Oikeastihan pitkänä perjantaina pitäisi jatkaa vielä paastoa, mutta hartaana kerettiläisenä en tästä hirveästi perusta. Muutenkin lampaan syönti taitaa jäädä tänä pääsiäisenä vähemmälle, kun vuokraisäntämme tuli takaisin Balilta eikä todennäköisesti ymmärrä käännynnäisbudhalaisena, miksi oven pielet pitää tuhria karitsanvereen. Kasvispöperön parissa menee loppupääsiäinen.


Mornington Imperial IPA



Mornington Peninsula, Victoria. 8,5%. Imperial/Double IPA


Illan ensimmäisenä oluena lammaspurilaisen parina nautin Melbournen Morningtonisa sijaitsevan Mornington Peninsula Breweryn Imperial IPA:n. Tämänlaiset superhumaloidut ja vahvat alet ovat omia suosikkejani oluista, mutta Australiassa niitä ei kovin paljoa harrasteta. Vahvuutensa ja makunsa puolesta ne eivät ole kovin helppoja ja todennäköisesti eivät uppoa niin hyvin täkäläisille limudrinkkejä kiskoville sikaniskoille. Jääpä minulle sitten enemmän.

Mornington Imperial IPA oli todella hieno olut. Väriltään punaisen ruskea ja lähes täysin samea. Tuoksultaan mahtavan hedelmäinen jossa perinteisen havuisen greipin lisäksi oli myös raikkaampia appelsiinin ja passionhedelmän aromeja. Taustalla oli kevyt karamellinen elementti. Maussa päällimmäisenä oli voimakas havuisa katkeruus ja muut hedelmäiset aromit ja makeus jäivät taustalle. Katkeruus ei kuitenkaan missään vaiheessa muuttunut epämiellyttäväksi vaan oli juuri sopivan terävä maun pysyen sopivan raikkaana.

Murray's Libertine


Murray's Craft Brewing Co, NSW. 5%. Belgian Farmhouse Ale

Edeltävän vahvan oluen jälkeen päätin ottaa väliolueksi jotain hiukan kevyempää. Nykyään darra iskee jo parin oluen jälkeen. En tiedä johtuuko se laskeneesta painoindeksistä vai harjoituksen puutteesta, mutta samanlaisiin arkipäivän suorituksiin, mihin suomessa Pikkulinnussa pystyi ei nykyään tunnu olevan mitään saumaa.

Murrays Libertine on Sydneyn Manlyssa ravintolaa pitävän Murray'sin Belgian Farmhouse Ale eli ilmeisesti siis Saison. Väriltään Murray's Libertine oli kullankeltainen ja siinä oli pitsinen nopeasti häviävä vaahto. Tuoksu oli erittäin sitruunainen ja siinä oli hiivaisia ja banaanisia vehnäolutmaisia elementtejä. Oluen suutuntuma oli pehmeän hiilihappoinen ja maku oli tuoksun tyyliin raikkaan sitruunainen helppo. Tästä oluesta tuli melko vahvasti mieleen Hoegardenin, mutta taustalla oli hiukan katkeran greippisiä aromeita taittaen makua hiukan Orvalin suuntaan.

Ihan Saisoniksi en tätä sanoisi, mutta silti ihan kelpo olut. Varsinkin kuumaan kesäpäivään.

Haandbryggeriet Odins Tipple




Haandbryggeriet, Norja. 11%. Imperial Stout


"Jesus promised the end of all wicked people, Odin promised the end of all ice giants. I don't see many ice giants around!"

Lopuksi tilasimme vaimoni kanssa jaettavaksi taatelikakkua jälkiruuaksi, johon arvelin juomaksi sopivan Norjalaisen Haandbryggerietin Odin's Tipplen, eli Odinin ryypyn.

Local Taphousessa on aiemminkin ollut pohjoismaisia oluita, muun muassa Mikkellerin Monks Elixiä ja Nøgne Ø:n Imperial Stouttia. Olen kuitenkin vältellyt niitä kun australialaisissakin oluissa on paljon nähtävää, mutta nyt kun kyseessä oli sentään Odinin mukaan nimetty olut olihan sitä pakko kokeilla, vaikka $14 hinta hana-olueksi olikin melkoinen.


Odin's Tipple oli täysin pikimusta ja paksu olut, jossa oli ohut ruskeaan taittava tummanharmaa vaahto. Tuoksussa oli päällimmäisenä hunajaista toffeeta ja lakritsaa ja taustalla maitosuklaata, kevyttä paahdetta, kahvia sekä myös yrttisiä Fernet Brancamaisia aromeja. Maku oli erittäin runsas, makea, lakritsainen, palaneen ruisleipäisen paahteisa, aniksinen ja tyylikkään kahveisa.

Ehdottomasti nimensä veroinen olut. Maut olivat hienosti tasapainossa ja itse pidän juuri tämäntyylisistä hiukan makeista imperial stouteista. Parasta oluessa oli omalaatuinen lakritsaisuus, joka sai tämän erottumaan monista muista lajikumppaneistaan.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kurpitsa-chili-korianteripasta


Täällä Ausseissa ollessa suomalaisten ruoka- tai oikeastaan minkä tahansa blogien seuraaminen on jäänyt melko vähäiseksi. Töissä on kiinnostanut omituisen paljon tehdä töitä ja suomalaiset blogit eivät ole enää niin ajankohtaisia, varsinkin kun parhaimmat blogit olivat tiukasti suomalaisissa kausissa kiinni.

Kuitenkin vaimoni, joka onnistuu jumittamaan päivittäin lukemassa erilaisia muotiblogeja lukee myös Eeva Kolun (koska Eeva pitää myös muotiblogia) Hesarin Kauhaa ja Rakkautta blogia ja sieltä heittelee minulle ideoita mitä pitäisi tehdä. Viimeisin, mitä vaimoni on vaatimalla vaatinut on blogin kurpitsa-salviapasta.

Jotenkin vaan minua tuo pasta ei onnistunut inspiroimaan. Uskon, että se on varmasti hyvä, sillä Eevan ohjeet yleensä ovat, mutta jotenkin se on liian yksinkertainen. Kurpitsaa ja salviaa. Tylsää. Mutta vaimoni halusi kurpitsapastaa.

Mietin, siihen sitten, että okei, kurpitsa on ihan jees varmasti pastassa mutta mitä siihen voisi muuta laittaa. Chiliä ehkä, ja sen kanssa sitten korianteria, ja loraus kermaa ei varmasti koskaan ole huono juttu ja näin kehittelin sitten tämän pastan. Ja helvetin hyvä tästä tulikin.

Kurpitsa-chili-korianteripasta


1/2 butternut squash -kurpitsa
2-3 punaista chilipaprikaa
2 valkosipulin kynttä
1 punasipuli
1,5 dl kermaa
pieni kourallinen korianterisilppua
suolaa ja pippuria
oliiviöljyä paistamiseen

Lisäksi
tagliatellepastaa
parmesaaniraastetta

Kuori kurpitsa ja leikkaa se peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi. Silppua puna- ja valkosipuli silpuksi. Poista chilipaprikasta siemenet ja pilko se ohuiksi viipaleiksi.

Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä ja lisää kasvikset pannulle. Paista kasviksia pienellä lämmöllä noin 15 minuuttia kunnes chili alkaa karamellisoitua ja kurpitsa on alkaa olla pehmennyt. Lisää pannulle kuohukerma ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen keittyä hiljalleen kokoon kunnes kurpitsakuutiot ovat täysin pehmeitä.

Keitä tagliatelle suolatussa vedessä ohjeen mukaan. Kun se on lähestulkoon kypsää nosta tagliatelle ja korianterisilppu kastikkeen joukkoon ja anna pastan imeä kastiketta itseensä hetken aikaa. Tarjoa parmesaaniraasteen kanssa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Italialaiset makkarakebabit ja yrttiset linssit


Ekotalo missä asumme on kokenut viimepäivinä muutamia vastoinkäymisiä. Ensiksi toisen kylpyhuoneen ovi irtosi suoraan lahoista karmeistaan ja toiseksi lämmin vesi lakkasi täysin toimimasta. Kun nämä saatiin korjattua kruunasi kaiken valtava vesivahinko. Yläkerran kylpyhuoneen suihkun pää irtosi pidikkeestään tippuen ammeeseen ja onnistuen samaan aikaan sekä samaan veden valumaan, että peittämään viemärin. Pian vesi tulvi sitten yli ammeen ja läpi lattian niin pahasti, että alakerran keittiön katto valui valtoimenaan vettä. Tämä kaikki tietenkin siis yön aikana.

Joku saattaisi kauhistella veden aiheuttamaa vahinkoa kämpän rakenteille, mutta onni onnettomuudessa ja ne olivat jo valmiiksi olleet kauan aikaa täysin homehtuneita.

Vahinkoja nyt sattuu ja sinänsä nämä koettelemukset eivät olisi niin pahoja, ellei vuokraisäntämme olisi käytännössä täysin kykenemätön korjaamaan niitä. Kylpyhuoneen ovi puuttui toista viikkoa, kämpän homevahingot olivat hoitamatta kuukausia ja nyt keittiöstä on vesivahingon jäljiltä sähköt yhä poikki. Jääkaappiin on onneksi vedetty sähköt jatkojohdolla ja hella sekä valot tulevat eri sulakkeesta.

Koska huomattavan korkean vuokran vastineeksi mikään ei hoidu, olemme mekin hippi-isännän selän takana häirinneet asunnon OM-henkeä syömällä astetta prosessoiduimpia kasviksia, eli siis LIHAA. Ja ah, millaista lihaa olemmekaan syöneet. Viime viikolla paistoin 300 gramman miekkakalapihvin pippurivoilla ja tällä kertaa tutkailin kämpästä löytyvistä Jamie Oliverin kirjoista paheellisia liha- ja kalalukuja. Mitäs olivat jättäneet moiset pahanilman eepokset näkyville.

Jamie's Italy kirjasta löytyi hieno makkarakebaami ohje. Olen viimeaikoina intoillut ruuista, joissa on sekaisin erilaista lihaa, mieluiten sekä maalta että mereltä mutta tässä tapauksessa pelkästään maalta kebabien sisältävän makkaroiden lisäksi naudan fileetä ja pancettaa. Aivan mahtavaa.


Lisukkeeksi tein The Return of the Naked Chef kirjasta yrttisiä linssejä jugurtin kera. Tyylikäs lisuke joka toimii varmasti myös esimerkiksi grillatun kalan parina.

Italialaiset makkarakebabit ja yrttiset linssit

12x2,5cm kuutioita naudan fileetä
4 isoa italialaista salsiccia-makkaraa
4 paksua pancetta tai pekoni suikaletta
18 tuoretta salvian lehteä
2 valkosipulin kynttä
1 sitruuna (kahtena puolikkaana ja kuori raasteena)
extraneitsytoliiviöljyä
suolaa ja pippuria
4 paksua rosmariinin oksaa (tai grillitikkua)

Lisäksi
Yrttisiä linssejä ja jugurttia

Laita ensiksi liha marinoitumaan. Väännä varovasti jokainen makkara kolmeksi pienemmäksi makkaraksi ja leikkaa ne saksilla erikseen. Leikkaa jokainen pancettasuikale neljäksi noin 2,5cm kokoiseksi palaksi. Siirrä makkarat, pancetta, naudan filee ja 12 salvian lehteä kulhoon.

Laita loput salvian lehdet, valkosipuli sekä sitruunan kuori mortteliin ja murskaa tahnaksi. Lisää 4 ruokalusikallista oliiviöljyä, puolikkaan sitruunan mehu, suolaa ja pippuria ja sekoita. Sekoita marinadi lihan joukkoon. Laita jääkaappiin maustumaan 1-3 tunniksi.

Lämmitä uuni niin kuumaksi kuin mahdollista. Poista rosmariinin oksista kaikki paitsi latvan lehdet (säästä osa lehdistä linssejä varten). Pujota rosmariinin oksiin ensin pancetta, sitten kahtia taitettu salvianlehti, sitten makkara ja lopuksi fileekuutio. Tee tämä kolmesti joka oksalle. Lihan pujottamista helpottaa jos niihin tekee ensin reiän esimerkiksi hammastikulla ja vasta sen jälkeen pujottaa lihan rosmariinin oksaan.

Laita lihat uuniin ja tiputa samantien uunin lämpötila 200 C asteeseen. Paista kebabeja noin 20 minuuttia, kunnes makkarat ovat kultaisia. Purista loput sitruunan mehusta päälle ja tarjoa linssien kanssa.

Yrttiset linssit ja jugurtti
200 grammaa linssejä
oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
2 kourallista yrttejä (rosmariinia, persiljaa, basilikaa, salviaa) silputtuna
3 kourallista pinaattia tai rucolaa
200 ml maustamatonta jugurttia
suolaa ja pippuria

Laita linssit kattilaan, peitä runsaalla vedellä, kiehauta ja anna hautua kunnes ne ovat kypsiä. Valuta vesi pois ja mausta linssit suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja neljällä lorauksella oliiviöljyä. Juuri ennen tarjoamista sekoita yrtit ja pinaatti tai rucola linssien kanssa ja kuumenna täydellä lämmöllä, kunnes lehdet ovat pienentyneet. Tarjoa suolalla maustetun jugurtin kanssa.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ravintola Assiette


Nyt se tapahtui. Lopullinen kyllästyminen fine dining ravintoloihin. Kymmenkunta miniannosta, joissa yksi raaka-aine on tarjottu kolmella eri tapaa viiden eri lisukkeen kanssa vartavasten mätsättyjen viinien kanssa ei vaan enää nappaa.

Aina näin ei ollut. Ensimmäinen varsinainen fine dining ravintola missä kävin, oli yhden michelin tähden Joe's niminen ravintola Los Angelesissa vuonna 2008. Silloin se tuntui joltain todella hienolta ja juhlalliselta. Ruuat olivat tarkoin harkittuja ja palvelu oli täsmällistä ja juuri sopivan ystävällistä. Ruokalajien välissä tuli aina joku kampaamaan leivänmurut pöydältä pois.

Tämän jälkeen syötyjä ravintoloiden tähtiä on kertynyt kolmatta kymmentä mutta viime aikoina jotenkin kaikki ovat alkaneet tuntumaan enemmän tai vähemmän samalta.

Se mikä suurinta osaa käymiäni huippuravintoloita vaivaa on sieluttomuus. Fine dining pömpöösit ovat lopulta kuin ylemmän keskiluokan McDonalseja. Kun menet niihin, tiedät täsmälleen mitä saat rahojesi vastineeksi. Yllätysmenussa ei lopulta ole mitään yllätävää.

Postres ja Chez Dominique ovat Helsingissä mielestäni hyviä esimerkkejä täysin sieluttomista ravintoloista. Ruoka, palvelu ja viinit ovat kaikki moitteettomia. Jälkikäteen kaikilla on hyvä mieli mutta tarkemmin miettiessä on vähän vaikea muistaa mitä tulikaan syötyä kun kaikki noudatti enemmän tai vähemmän samaa kaavaa. Toisaalta taas Luomo ja Olo ovat Helsingissä paikkoja, joissa on enemmän luonnetta koska niissä oma linja näkyy selkeämmin ja siellä uskalletaan ottaa riskejäkin.

Miksi nyt sitten avaudun aiheesta? Viime viikolla suurena kulinarismin ystävinä tunnettu tuttavapariskunta suomesta oli häämatkalla eteläisellä pallonpuoliskolla ja vietti myöskin pari päivää Sydneyssä, joten olimme sopineet etukäteen, että kun he ovat täällä käymme jossain hyvässä paikallisessa ravintolassa syömässä. Lupasin itse etsiä ravintolan, joka onnistuisi tyydyttämään meidän kaikkien vaativan maun.

Kuten jo aiemmin olin maininnut tunnettu rengasfirma ei ole käynyt Australiaan tutustumassa joten hyviä ravintoloita joutui etsimään jotain muuta kautta. Australian Good Food Guiden Chef's Hat Awardsit ovat vaikuttaneet asiantuntevimmalta. Ykkössijaa pitää Marque niminen ravintola ja kakkossijaa Quay, joka löytyy myös Perrierin listalta sijalta 26. Nämä olivat hintatasoltaan kuitenkin sen verran huikeita, että jäivät tällä kertaa väliin mutta sijalta 10 löytyi Assiette niminen ravintola jossa tuntui hinta ja laatu kohtaavan.

Koska tähänastiset kokemukset Aussien ravintolaskenestä ovat olleet pääsääntöisesti korkealaatuisen positiivisia oli odotukset Assiettelle myös kovat. Tyylillisesti Assiette oli listattu ranskalais australialaiseksi, eli käytännössä klassista fine diningia australialaisin raaka-ainein oli tiedossa.

Otimme 8 ruokalajin maistelumenun, joka muodostui muodostui neljästä kalaruuasta, kahdesta liharuuasta ja kahdesta jälkiruuasta. Viinit halusimme valita listalta valmiiden viinisuositusten ollen hiukan liian keskittyneitä vanhaan mantereeseen.

Viiriäisen muna, ankkaconsommea, sieniä ja rapeaa siankorvaa.

Tonnikalaa, osteri beignet, mustaseesami- ja dashihyytelöä.

Viiriäisballotine, proscuittoa, palsternakka-, saksanpähkinä- ja taatelipyreetä

Parhaimmaksi annoksista nousi ensimmäinen lämmin liharuoka ja jälkiruoka. Liharuuassa viiriäisen, kanan ja proscuitton yhdistelmä oli kekseliäs ja maut tukivat hienosti tosiaan. Jälkiruoka taas oli annoksista tietyllä tapaa yksinkertaisin muodostuen vain marjoista, jugurttisorbetista ja "donitseista", mutta myös rohkein ja siinä pääsivät hyvälaatuiset raaka-aineet tyylikkäästi esille.

Mansikka-vadelmasalaattia jugurttisorbetin, vaniljadonitsin ja minttuemulsion kanssa.

Muutkin ruuat olivat hyviä, mutta osittain niitä vaivasi pieni suolan puutos. Australiassa suolan käyttö on välillä melko säästeliästä muutenkin. Toisaalta näin maut pääsevät puhtaammin esille, mutta itse kaipaan ruokaani pientä suolan kosketusta. Terveisin Klaus ja korkea verenpaine...

Palvelu oli osittain hiukan ontuvaa kun paikalla oli vain kaksi tarjoilijaa ja joilla oli vaikeuksia pitää koko salia hallussa. Esimerkiksi punaviinin saimme vasta siinä vaiheessa kun viiriäisballotine oli jo pöydässä ja olimme jo aloittaneet sen jäähtymisen pelossa. Muutenkin joutui aina välillä kuikuilemaan, että sai tarjoilijan huomion.

Viinilista oli ajatuksella kasaan pantu ja varsin kattava ja juomamme viinit olivat moitteettomia. Varsinkin punaviini 2007 Greenstone Monastrell Heathcote Victoriasta oli loistava. Samoin alkudrinkiksi nautittu Tasmanialainen kuohuviini 2004 Greglinger 'Vintage Brut' Pipers Brook.

Loppulasku neljältä oli $654 ja siihen hintaan sai kyllä hyvää ruokaa, viiniä ja ihan ok palvelua. Mitään erikoista tai mitään mitä en olisi ennen nähnyt sillä ei saanut. Sama kyllästynyt tuttuuden tunne toistui, mikä tuli jo viime kesänä Postresissä ja toistui syksyllä Olossa.

Mitä sitten olisin kaivannut? Tarjoilijoita jotka ovat liian tuttavallisia ja istuvat pöytään ottamaan tilausta, hyvän viinilistan sijaan hyvän olutlistan, kitchistä meksikolaista sisustusta, viiksekkäitä tatuoituja kokkeja. Nämä silläkin riskillä, että viinilista on täynnä keskinkertaisia lattarimaiden viinejä tai taustamusiikki on ihan liian kovalla volyymilla soitettua indieulinaa. Sielua, ideoita, riskejä, tunnetta, näkemystä. Jotain, mitä McDonalds ei pysty tarjoamaan.