Tasmanian viinejä

Pinot noir rypäleitä odottamassa sadonkorjuuta

Kävin pääsiäisenä lyhyellä lomamatkalla Tasmaniassa. Loma tulikin tarpeeseen, sillä edeltävästä kunnon lomasta alkoikin olla yli vuosi aikaa. Jouluna suoritettua Suomen visiittiä en laske lomaksi, sillä se oli enemmänkin Ilmestyskirja Nytmäinen sukellus pimeyden sydämeen jossa kaamosmasennus odotti eversti Kurtzmaisesti kaljuaan pyyhkien. Sinä kahtena viikkona valon puutteesta ja flunssan pelosta kärsiessä ei hirvittävästi rentoutunut.

Nyt taas Tasmaniassa oli enemmänkin lomaisat fiilikset kun retken teemana oli pääpiirteittän gastronomia ja bushwalking, eli erinäisissä puskissa käppäily. Ilmatkin olivat suht säädylliset, vaikka Tasmaniassa on Australian suomimaisin sää elohopean joskus tippuessa pakkasenkin puolelle.

Tasmania on myös yksi Australian tunnetuimmista viinialueista, jossa on erikoistuttu enimmäkseen kylmemmän alueen viineihin Burgundin ja Sampanjan jalanjäljissä. Pinot Noiria, Chardonnayta ja näistä tehtyjä kuohuviinejä. Jonkin verran myös Alsacen tyyliin Pinot Gris'tä ja Rieslingiä.

Tasmania on saari, joka itsessään jakaantuu viinialueena neljään osaan. Hobartia ympäröivään etelärannikkoon, Freycinetin luonnonpuiston viereiseen itärannikkoon sekä pohjoisessa Devonportia ympäröivään alueeseen ja näistä suurimpaan Tamar-lakson alueeseen, jossa itse kiersin yhden päivän ja vietin yön Rosevalen viinitilalla.

Tamar-joki Rosevalen mökin parvekkeelta

Maantieteellisesti Tamar-laakson leikkaa kahteen osaan Tamar-joki, joka virtaa Tasmanian toisiksi suurimmasta kaupungista Launcestonista Bassinsalmeen, eli siihen merenpätkään joka erottaa Australian mantereen Tasmaniasta. Viinitilat ovat jakaantuneet taas joen molemmille puolin. Kävin joen itäpuolella kolmella eri tilalla. Eden Brookilla, Sinopiuksella ja Piper's Brookilla/Kreglingerillä. Länsirannalla taas Iron Potilla, Holm Oakilla ja Rosevalella. Yritin kovasti etsiä olisiko joen eri puolilla jotain yhteistä nimittäjää ja mielestäni länsirannan tilojen viinit olivat täyteläisempiä siinä missä itärannan kireämpiä ja hapokkaampia, jonka kuvittelin johtuvan siitä, että länsirannalla viinit ovat suoremmin aurinkoon päin. Tämä voi myös olla täysin päänsisäistä, mutta niinhän nämä viinijutut yleensäkin tuppaavat olemaan.

Piper's Brookin viinejä

En lähde yksityiskohtaisesti erottelemaan eri tiloja, mutta lähes poikkeuksetta viinien taso oli huikea. Erityisesti mieleeni jäi kuohuviinien todella korkea taso. Lähes jokaista kuohuviiniä juodessani mietin, että tämähän vetää vertoja melkein sampanjalle. Sitten takaisin Sydneyhin päästyäni kun join pullollisen bulkki Taittingeria vaimoni kanssa, jouduin toteamaan niiden itseasiassa olleen parempia. Tasmanialaisia kuohuviinejä yhdisti sampanjainen paahtoleipäisyys, joka varmasti johtui pitkästä pullokypsytyksestä hiivan kanssa mutta niiden lisäksi viinit olivat omaleimaisen hedelmäisiä olematta päällekäyvän sitruunaisia, mikä vaivasi monia Yarra Valleyn kuohuviinejä. Ihan vintaasisampanjoiden tyyliseen voihin ja tonnikalaan nämä eivät yltäneet, mutta toisaalta miksi niiden tarvitsikaan. Parhaiten kuohuviineistä jäi mieleen Brook Edenin 2006 Blanc de Noirs, Kreglingerin 2006 Vintage Brut, Piper's Brookin Piper's Sparkling 2008.

Holm Oakin Pinot possu

Tasmanian valkoviineistä parhaiten makuuni olivat chardonnayt ja yllätyksekseni myös pinot gris't, jotka usein ovat makuuni liian kuivia ja katkeria, kuitenkin nyt maistamiani täydensi greippisyyttä makeampi hedelmäisyys. Näistä parhaimmaksi osoittautui Brook Edenin 2011 Pinot Gris jossa oli kukkea tuoksu ja tasapainoinen apprikoosinen ja greippeisä maku. Chardonnaysta taas mieleeni jäi Sinopiuksen 2011 Chardonnay, joka oli Australialaiseen tyyliin erityisen tamminen ja sitruunainen. Vaikka yleensä karsastan tämänlaisia tammisitruunapommeja, oli Sinopiuksessa jotain joka puhutteli minua. Lisäksi viiniä oli tehty vain käsittämätön 70 laatikollista, eli noin 800 pulloa. Ehkäpä juuri pieni harkittu sato huippulaatuisista rypäleistä on se, mikä erottaa jyvät akanoista.

Sinapiuksen viinit

Punaviineistä kaikilla tiloilla oli tarjolla Pinot Noiria ja oikeastaan vain Holm Oak ja Iron Pot olivat tehneet kokeiluja muilla rypäleillä. Iron Potin tapauksessa rypäleen ollessa muutenkin kylmiin olosuhteisiin sopiva pinot meunier. Tamar-laakson pinot noireissa, varsinkin hiukan kypsemmissä, oli mahtava savuinen maku joka täydensi rypäleelle ominaista puolukkamehua ja kireyttä.

Holm Oakin tila

Näiden kuuden tilan lisäksi, tuli matkan aikana maisteltua myös viinejä muilta alueilta ja kävin Hobartissa MONA museon yhteydessä sijainneessa Moorilla viinitilalla. Moorillalla oli alkuperäiset viinitarhat yhä Hobartissa, mutta myös pensaita Tamar laaksossa ja itärannikolla. Vain näiden perusteella on kuitenkin vaikea sanoa onko alueiden välillä suuriakin eroja. Samanlaisia makuja kaikkien eri alueiden viineistä tuntui löytyvän. Moorillalla kuitenkin oli todella upea 14 kuukautta tammitettu chardonnay ja kuiva ja kermainen vuoden 2010 riesling.

Moorillan pullot

Moorillan pulloissa oli myös erittäin tyylikkäät etiketit, jotka olivat museon seksi ja kuolema teemalle erittäin uskollisia valokuvia. Tästä syystä moni osa pulloista saattaisikin jäädä ikuisesti Suomessa pannaan Alkon "ei tissejä" -filtterin vuoksi.

Jotenkin tuntuu, että näiden puolentoistavuoden aikana oma viinimaku on ausseistunut. Varsinkin valkoviineistä. Siinä, missä vielä viime vuonna kaipasin viineissä hienostuneisuutta ja klassisia makuja, tuntuu nykyään eniten viehättävän hedelmäisyys, sitruuna ja tammi. Punaviineissä taas olen vähän turtunut kaikkein runsaimpiin Etelä-Australian viineihin ja etsin yleensä keveämpiä ja vähemmän alkoholisia viinejä, joissa on sopivan kireät tanniinit ja nahkaisia ja savuisia elementtejä. Miksei myös sitä shirazin mausteisuutta ja tupakkaa, kunhan se ei vyöry päälle hilloisena sotanorsuna.

Ehkä tästä syystä Tasmanian viinit upposivat näinkin hyvin, mutta Tasmania on myös ollut paikallisesti kovassa nosteessa ja monen mielestä se on tällä hetkellä Australian paras viinialue. Itse voin helposti allekirjoittaa tämän. Muihin alueisiin verrattuna Tasmania oli hämmästyttävän tasalaatuinen joka on yleensä kylmemmillä alueilla ollut erityisen vaikeaa. Hyvän pinot noirin aikaansaaminen ilman, että se on latistetaan tylsäksi vadelmamehuksi, ei onnistu monelta. Paitsi näköjään Tasmaniassa. Tähän päälle Sampanjalle vertoja vetävät kuohuviinit sekä tyylikkään hedelmäiset valkoviinit niin ei ihmekkään

Tasmanian huonoin puoli taas on pienet tuotantomäärät. On vaikea uskoa näiden viinien rantautuvan Australian ulkopuolelle, kun joillain tiloilla on vaikeuksia saada viinejä edes mantereelle asti. Mukaan tiloilta tarttuikin 15 pulloa viiniä, jotka sai kätevästi postitettua Sydneyhyn.

Nämä odottavat viinikaapissa juomista

Moët & Chandon Ice Imperial

Aina välillä miettii mitä LVHM:llä mietitään tänä päivänä.

Klassisesti siinä vaiheessa kun luksusbrändit haluavat kasvattaa markkinaosuuksiaan, on laajentumissuunta ollut kohti tavallisia kuluttajia. Tämä vaan yleensä kusee siinä vaiheessa kun brändistä tulee riittävän suosittu tavisten ja muiden epätoivottujen keskuudessa. Tästä hyvä esimerkki on Burberry, jonka brittiläinen alaluokka, chavit, omi brändikseen. Yritä siinä esittää luksusta, kun jalkapallohuligaani on päästä varpaisiin merkkisi (feikki)kuosissa.

Kuva täältä.

Ehkä hälytyskellojen olisi pitänyt alkanut soida siinä vaiheessa kun perinteisten duffelitakkien ja trenssien lisäksi Burberry päätti alkaa käyttää klassista kuviotaan bikineissä ja lippalakeissa.

Jotenkin tuntuu, että sama tulee tapahtumaan pikkuhiljaa LVHM:n näkyvimmille brändeille, Louis Vuittonille ja Moët & Chandonille. Joka kerta kun näkee Vuittonin laukun, uskoo sen olevan feikki eikä auta, että mainoksissa esiintyy Bono tai Kaney West, jonka joka toisessa biisissä mainitaan Louie V.

Moët & Chandon tekee samaa. Mainostus on jopa samppanjalle poikkeuksellisen aggressiivista ja imagokeskeistä. Onhan Scarlett Johansson Moëtin mainoksissa aika ihq, mutta mitä helvettiä hän tekee samppanjamainoksissa?

Frédéric Cumenal, chairman of Moët, says Scarlett was the “obvious choice’ to be the company’s celebrity ambassador.”

“‘She, like Moët, has a magical story to tell and makes people dream... She is a true icon of celebration – refreshingly spontaneous, generous, glamorous and she lives life to the fullest both on-screen and off.” [popcrunch]

Kuva täältä.

Näinhän se menee: "Juo Moëtttiä, elämäsi on ihanaa", vaikka totuus on lähempänä "juo Moëttiä ja saat keskinkertaista samppanjaa".

Moëtin huippusamppanjalla Dom Perignonilla on taas mainoksissa on esiintynyt Claudia Schiffer ja Eva Herzigova. Onhan se vähän tyylikkäämpää käyttää hyvin ikääntyvässä samppanjassa hyvin ikääntyneitä naisia, mutta enpä ole vastaavaa nähnyt esimerkiksi Krugilla tai Bollingerilla.

Nyt Moët taisi kuitenkin tehdä omat Burberryn lippalakkinsa kun tänä kesänä suomessa on lanseerattu Moët & Chandoninin Ice Imperial. Kyseessähän on siis samppanja, joka on tarkoitettu mainittavan jäiden(!) kanssa, jota saa yksinoikeudella Kaivopuiston rannan Mattolaiturilta. Pakkohan tätä oli päästä maistamaan. Odotukseni eivät tosin olleet korkeat.

Pullollinen Ice Imperialia maksoi mattolaiturilla 75 euroa ja se tarjotaan jääkulhon kera, sekä toisen pienen kulhon, jossa on samppanjan mausteiksi tarkoitettuja limetin- ja appelsiininkuoria, sekä minttua. Heitin sitten lasin pohjalle limetin kuoren ja vähän minttua ja kasan jäitä. Kaadoin lasiin juoman ja aloitin ankaran makutuomaroinnin.

Odotetusti Ice Imperial oli tuoksultaan erittäin hedelmäinen, jossa makea persikka ja limetti (johtuen tuosta kuorenpalasta?) olivat päällimmäisiä. Tuoksu oli raikas, mutta siinä oli taustalla pieni yrttinen (mintunlehti?) ja esanssinen elementti myös.

Maku yllätti minut alkuun positiivisesti. Maku oli etäisen samppanjainen ja todella raikkaan hedelmäinen, makeuden jäädessä taustalle. Kuitenkin jäiden sulaessa ja juoman väljähtyessä alkoi esanssiset elementit voimistumaan kunnes se lopulta muuttui melkein kitkerän alkoholiseksi. Ei tämä epämiellyttävää missään vaiheessa ollut, mutta vähän mitäänsanomatonta lopulta.

Ehkä tämä sopii niille, joiden makuaisti ei kestä normaalin samppanjan hapokkuutta. Kallis (ja okei, vähän paremman makuinen myös) vaihtoehto Upcider ananas-mansikka-lightille.

Tai sitten tälle 80-luvun klassikolle...

Moët & Chandon Rosé Impérial

Olen jo ehtinyt valittaa, kuinka monet bulkki (non vintage) samppanjat ovat alkanut maistumaan liian tylsiltä. Toisaalta taas vuosikertakama tuppaa olemaan sen verran kallista, ettei nekään oikein nappaa. Onneksi on myös kolmas vaihtoehto, rosé samppanja.

Kuva täältä.

Toisin, kuin monet luulevat, rosé samppanjan punainen väri ei johdu siitä, että sen valmistuksessa on käytetty punaviinirypäleitä. Onhan niissä toki käytetty pinot noiria, mutta niin on myös yleensä normaalissa samppanjassakin eikä se ole vaaleanpunaista. Tämän sijaan vaaleanpunainen väri on saatu aikaan yksinkertaisesti lisäämällä samppanjan sekaan hiukan punaviiniä. Tämä saattaa kuulostaa hiukan huijaukselta, mutta toisaalta samppanjametodi ei ole hirvittävän hienovarainen tapa tehdä viiniä, niin mielestäni tuo sopii siihen oikein hyvin.

On tietysti olemassa myös rosé samppanjaa, joka on tehty niin sanotulla saigneé metodilla, eli punaisten rypäleiden kuoret ovat saaneet liota rypälemehussa, mutta tämä metodi on melko epävarma josta syystä se ei ole kovin käytetty.

Hirvittävän montaa rosé samppanjaa en ole juonut ja monet niistä ovat Alkossa hirvittävän hintaisia. Esimerkiksi tämä Moët & Chandonin Rosé Impérial on täysin ylihintainen 50,30 euron hintaan. Tästä syystä itse ostinkin tämän pullon Frankfurtin lentokentältä, jossa hinta taisi olla noin 35 euroa.

Koska rose samppanja on hiukan aromikkaampaa ja vahvemman makuista kuin normaali samppanja, sopii se siksi hyvin sellaisten ruokien pariksi, minkä kanssa normaali samppanja jäisi liian ohueksi. Itse korkkasin tämän hummerin kumppaniksi.

Väriltään Moêtin Rosé oli tumman norjalaisen lohen punaista ja runsaskuplaista. Tuoksu oli kevyt, hapokas ja hiukan samppanjaisen paahtoleipäinen. Maku oli hapan, paahtoleipäinen sekä hiukan aromikkaan punaviineisä, joka korostui erityisesti greippisessä jälkimaussa.

Vähän ehkä makukuvaus jäi oheuksi. Aikaisemmilla kerroilla maistoin tästä huomattavasti enemmän marjaisuutta, mutta nyt oli vaikea keskittyä samppanjaan hummeria syödessä. Hyvää tämä silti oli ja varsinkin sopi loistavasti hummerin pariksi. Alkosta tätä en ostaisi, mutta jos tax freestä tai jostain nettikaupasta löytyy halvalla on tämä hyvä hankinta rosé samppanjaksi.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/589057

Neljän kuohuviinin sokkomaistelu

Pari viikkoa sitten juhlimme kaverini 30-vuotispäiviä järjestämällä hänelle yllätyspäivän. Yhtenä ohjelmana oli kuohuviinien sokkomaistelu. Alunperin erään toisen kuohuviineihin erikoistuneen kaverini piti pitää tämä maistelu, mutta hänelle kävi varsin ironisesti. Lastatessaan maistelua varten Riedelin Grand Cru lasia onnistui hänen pudattamaan se lattialle. Sirpaleet tietysti levisivät ympäriinsä, jonka jälkeen hän vahingossa astui yhden sirpaleen päälle loukaten jalkansa. Jalalle nyt ei käynyt erityisen pahasti, mutta sen verran kipeä se oli, että hän oli estynyt pitämään tätä joten minä sitten toimin varamiehenä maistelussa.

Valitut neljä kuohuviiniä olivat hyvä kattaus erilaisista laadukkaista kuohuviineistä: Yksi samppanja, yksi eurooppalainen kuohuviini, yksi uuden maailman kuohuviini ja sokerina pohjalla yksi halpa klassikko. Aika pintaraapaisuksihan tällainen setti jää, mutta päällimmäinen tarkoitus kuitenkin oli pitää hauskaa, eikä pitää liian ryppyotsaista maistelua (tosin voiko koskaan alkoholin juonti olla ryppyotsaista?).

Maistelu järjestettiin siten, että etukäteen kerrottiin kuohuviinien alkuperämaat ja rypäleet, sekä hiukan taustaa tyyleistä. Tämän jälkeen järjestys arvottiin ja viinit kaadettiin yksitellen osallistujien lasiin. Viineistä tarkasteltiin ulkonäkö ja väri, tuoksu sekä maku ja näistä tehtiin muistiinpanot. Kaikkien kuohuviinien jälkeen osallistujat saivat sitten arvata, mitä olivat maistaneet ja tässä vaiheessa juodut kuohuviinit paljastettiin.

Melko ennalta-arvattavasti kaikki osasivat arvata mikä oli mitäkin, tyylien ollessa niin selkeän erilaisia. Kaikkein parhaaksi koettiin tuo samppanja. Jaetulla toisella sijalla oli eurooppalainen ja uuden maailman kuohuviini, joiden osalla oli pientä erimielisyyttä siitä, kumpi oli parempi. Halvasta ei oikein kukaan pitänyt, vaikka itse koinkin sen huomattavasti kompleksisemmaksi kuin tuon uuden maailman kuohuviinin.

Tässä omat havaintoni noista viineistä siinä järjestyksessä, kun ne tarjottiin.

Ca' del Bosco Cuvée Prestige

Ca' del Bosco on vuonna 1968 perustetu kuohuviinitila, joka sijaitsee Pohjois-Italian Franciacortassa. Franciacorta sijaitsee Lombardiasta ja sen kuohuviineille myönettiin vuonna 1995 DOCG luokitus. Luokitus määrittää, että Franciacortan kuohuviineissä on käytettävä rypäleinä chardonnayta, pinot neroa (pinot noir) ja pinot biancoa (pinot blanc), sekä kuohuviinejä on kypsytettävä vähintään 25 kuukautta, joista 18 kuukautta tulee olla pullossa hiivan kanssa.

Ca' del Bosco Cuvée Prestigessä on Ca' del Boscon vuosikerraton kuohuviini, jossa on rypäleinä käytetty DOCG säännösten mukaan chardonnayta 75%, pinot neroa 15% ja pinot biancoa 10%. Kypsytys tapahtui 8 kuukautta terässammioissa jota seurasi 28 kuukauden sakkakypsytystä hiivan kanssa. Sekoituksessa on käytetty vähintään 20% vanhempien vuosikertojen viiniä.

Kuohuviini oli väriltään vaalean keltainen pienellä limenvihreällä vivahteella. Kuplat olivat pieniä. Tuoksu oli kiwisen hedelmäinen, hiukan yrttinen ja appelsiinisen sekä hiukan greippisen sitruksinen. Maku oli keskihapokas, kevyt ja hiukan leveä, jossa päällimmäisenä maistoi kiwin hedelmäisyyden.

Ylipäänsä Ca 'del bosco oli varsin hyvä kuohuviini, joka erottui hienosti edukseen kevyen hedelmäisyytensä vuoksi. Ihan samppanjoille tämä ei kuitenkaan pärjää ohuen hapokkuutensa vuoksi, josta syystä monille kuohuviineille ominainen kitkeryys pääsi hiukan esille.

Itse pidin tästä, mutta tämä jakoi hiukan mielipiteitä muissa maistelleissa. Jos tämä olisi halvempaa ostaisin varmasti, mutta nyt tämä on hiukan liian kallista laatuunsa nähden. Hiukan täyteläisemmällä happorakenteella tämä olisi todellinen huippu.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/558057

Billecart-Salmon Brut Réserve

Billecart-Salmon on perheomisteinen vuonna 1818 perustettu samppanjatalo. Brut Réserve on heidän vuosikerraton perussamppanjansa, jossa rypäleinä on käytetty pinot meunieria 40%, chardonnayta 30% ja pinot noiria 30%.

Väriltään Billecart-Salmon Brut Réserve oli puhtaan vaalean keltaista pienillä suht harvoilla kuplilla. Tuoksu oli raikas, paahtoleipäinen, nurmikkoinen ja paahtuneen voinen. Maku oli täyteläisen hapokas, paahtoleipäinen, kuiva ja sitruunainen.

Maistetuista kuohuviineistä voiton vei odotetusti samppanja melko selkeästi. Billecart-Salmon Brut Réserve oli maultaan runsain ja täyteläisin ja selkeästi miellyttävin. Kuitenkin vaikka tämä bulkkisamppanja onkin selkeästi keskimääräistä NV samppanjaa parempi, vaivasi sitä mielestäni hiukan tylsyys. Tämä johtuu ehkä osittain siitä, että alan olla hiukan kyllästynyt näihin eri talojen bulkkisamppanjoihin. Vaikka ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän todella hyviä, niin ne ovat myös todella samanlaisia.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/548517

Coralba Spumante

Kivana jäynänä maistelluissa oli sitten Alkon halvinta kuohuviiniä, Italialaista Coralba Spumantea. Tätä opiskelijabileistä tuttua kuohuviinien huttusta saa 5,81 euron hintaan pullollisen, tosin hinnassa täytyy ottaa huomioon, että tämä on muista kuohuviineistä poiketen vain 9,5% vahvuista.

Yritin etsiä nopeasti tästä hiukan taustatietoa, mutta vähän nihkeältä vaikutti. Suurin osa netistä löytyneistä jutuista käsitteli sitä, kuinka tällä saa halvat kännit ilman pahempaa irvistelyä. Meidän snobiköörissä tämä kyllä tuntui aiheuttavan melko paljon irvistelyä, mutta itse löysin tästä paljon hyvääkin.

Väriltään Coralba Spumante oli todella vaalean keltaista, lähes täysin läpikuultavaa. Tuoksu oli ennenkaikkea hiivainen, josta syystä tätä voisi jopa luulla suodattamattomaksi vehnäolueksi. Taustalla tuoksussa oli kuitenkin jonkin verran hedelmää ja myös mansikkaa. Maku oli makeahko, hedelmäinen ja mansikkainen.

Vaikka monet tyrmäsivätkin tämän täysin, itse olin yllättynyt siitä, ettei tämä täysin hirveää ollut. Tuoksun voimakas hiivaisuus saa varmasti monet varpailleen, mutta maku oli varsin siedettävä. Jos budjetti on tiukalla, voisin kuvitella tämän olevan varsin hyvä kumppani blandattuna appelsiinimehun kanssa. Ei tämä siis hyvää ole, mutta yllätti positiivisesti.

Ai niin, jos rypäleet kiinnostavat jotakuta niin ne ovat golden trebbiano, aromatic malvasie ja muscatel.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/008761

Taltarni Brut Taché 2009

Taltarni Vineyards on vuonna 1969 perustetu Victoriassa Austraaliassa paikkaansa pitävä kuohuviinitila. Taltarnin viinitilan omistaa Goeletin perhe, jolla on juuret Ranskan Bordeauxissa ja tämä näkyy myös Taltarnin viineissä. Kuohuviinien lisäksi Taltarni Vineyards tekee myös puna- ja valkoviinejä.

Taltarni Brut Taché 2009 on perinteisistä samppanjarypäleistä tehty rosé kuohuviini, josta nimikin taché tulee. Taché on ranskaa, ja tarkoittaa tahrattua, eli valmiiseen kuohuviiniin on sekoitettu hiukan punaviiniä, ja näin saadaan aikaan Taltarnin klassinen lohenpunainen väri. Rypälesekoitus on chardonnayta 52%, pinot noiria 40% ja pinot meunieria 8%.

Väriltään Taltarni Brut Taché on vaalean lohen punainen ja kuplat ovat keskikokoisia. Tuoksu on hapokas, nurmikkoinen ja greippinen. Maultaan viini on voimakkaan hapokas ja runsas, sekä hiukan greippinen.

Tämä kuohuviini oli oma suosikkini alle 20 euron kuohuviineistä vielä pari vuotta sitten, mutta nyt kun join tätä niin tuntui, että tuo hapokkuus vaan vyöryi yli kuin ameriikkalainen 18 renkainen rekka ja en oikein saanut mitään makuja tästä irti. Jopa tuo Spumante oli monimuotoisempaa. Ei tämä silti pahaa ollut, paljon parempaa kuin Spumante, mutta vähän yksiulotteista. Makutuloksiin saattoi tosin vaikuttaa, että olin jo juonut kolmea eri kuohuviiniä ennen tätä ja suuni oli ehtinyt turtua, tai sitten 2009 on vuosikertana heikompi  kuin aiemmat.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580867

Taittinger Brut Réserve

Kuva Alkon sivuilta.

Taittinger on teoriassa kolmanneksi vanhin samppanjatalo, jos laskeminen aloitetaan vuodesta 1734 kun Taittingerin tila Chateau La Marquetterie rakennettiin Reimsiin. Varsinaisen Taittingerin historia alkaa kuitenkin vasta vuonna 1932, kun tuo La Marquetterie siirtyi Pierre Taittingerin omistukseen. Talon lippulaivatuote on Comtes de Champagne Blanc de Blancs, josta viimeisin julkaistu vuosikerta on 1998.

Itse taas nappasin saman talon vuosikerrattoman perustuotteen Brut Réserven Frankfurtin lentokentältä ja korkkasin sen viime laskiassunnuntaina blinien pariksi. Brut Réserveen on käytetty 60% pinot noiria ja 40% chardonnayta, ja sitä on pullokypsytetty kolmesta neljään vuotta Taittingerin kellareissa. Väriltään tämä on samppanja oli oljen keltaista ja runsaskuplaista. Tuoksu oli paahtoleipäinen, voinen ja hapokas. Keskihapokkaassa maussa nousi myös suht täyteläisesti paahtoleipä esille, ja taustalta havaitsi sitruunan ja happaman omenan aromeja.

Hyväähän tämä oli, niinkuin samppanja aina. Selvästi parempaa kastia tämän hintaluokan kamasta. Välillä alkaa vaan tuntua, että nämä bulkkisamppanjat on niin nähty (nyyhnyyh, liikaa samppanjaa, elämä haisee!), ja voisi imuroida noita vuosikertatuotteita enemmän. Ne vaan tuppaavat olemaan hirvittävän hintaisia. Onneksi äiti aina auttaa lastaan ongelmissa, ja lupasi trokata pari pulloa halpaa Dom Perignonin 2002:ta Viking Linelta. Jee!

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/582787

Engel Crémant d'Alsace Chardonnay Brut 2009

Ranskasta tulee muualtakin kuohuviiniä kuin Champagnen alueelta. Näitä kutsutaan yleensä nimellä "crémant" tai "mousseux" ja ovat parhaimmillaan varsin hyviä, vaikka jäävätkin maineessa samppanjan varjoon. Tämän 100% chardonnaysta valmistetun Alsacelaisen luomucremantin ostin alunperin tuttavieni järjestämälle uudenvuoden sillisaamiais-valmistujaisiin mutta siellä oli sen verran hyvät tarjoilut, että tämä jäi sitten juomatta.

Koska tämä kuitenkin teoriassa on ihan pätevä viini, päätin sitten korkata pullon blinien kumppaniksi. Väriltään Engel on vaalean keltainen vihreällä sävyllä ja erittäin runsaskuplainen. Tuoksu on hapokkaan raikas ja pähkinäinen. Maku on tamminen, pähkinäinen, hiukan paahtoleipäinen ja erittäin hapokas hiukan kitkerällä ja kireällä jälkimaulla.

Varsin mallikas kuohuviini, mutta jää kireän kuohuviinimäisyytensä johdosta auttamattomasti halvimpienkin samppanjoiden varjoon ja koska muutaman euron lisää sijoittamalla saa Alkon halvinta Louis Massing Brut Réserve samppanjaa, on melkein kannattavampi ostaa suoraan se. Tai koska hiukan halvemmalla voi myös saada vähän parempia kuohuviinejä, jää tämän hinta-laatusuhde poikkeuksetta melko heikoksi.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580417

Drappier Grande Sendrée 2004

Tämän vuosikertasamppanjan join jouluaattona alkupalojen kanssa. Drappier Grande Sendrée 2004 on Alkon tilausvalikoiman kamaa, mutta itse nappasin tämän pullon Arkadian Alkon hyllystä. Alunperin Drappier oli itselle melko tuntematon talo, mutta kun saman samppanjan vuoden 2002 vuosikertaa oli saanut Robert Parkerilta 92 pistettä arvelin myös '04:n olevan ihan kelvollista, varsinkin kun hinta ei vuosikerta samppanjalle ollut kovinkaan paha, 54,90 €.

Selvittelin nyt tätä kirjoittaessani vähän lisää Drappierista. Drappier on vuonna 1808 perustettu perheomisteinen samppanjatalo, joka ei myöskään kuulu Union de Maisons de Champagneen, eli samppanjatalojen liittoon. Drappierin nettisivut ovat melko kaameat flashiviritelmät, niin en jaksanut enempää yrittää tästä kaivella. Kuitenkin sen huomasin, että näillä on myös 100% pinot noir luomusamppanja, jonka hintakaan ei ole Alkon tilausvalikoimassa paha. Erittäin mielenkiintoinen.

Drappier Grande Sendrée 2004 on sekoitus 45% chardonnayta ja 55% pinot noiria. Väri on kullankeltainen joka taittaa hiukan ruskeaan. Tuoksu oli runsaan paahtoleipäinen ja voinen, mutta siitä löytyi myös pähkinää sekä hedelmäistä päärynää. Maultaan viini oli erittäin pitkä ja leveä, tyylikkään hapokas ja aromikas.

Kaikenkaikkiaan aivan upea samppanja ja hintaansa nähden todellinen löytö. Halusin jonkun vähän tuhdimman samppanjan joka ei jäisi jouluruokien jalkoihin ja tämä osui nappiin. Näitä vuosikertasamppanjoita tulee harvemmin juotua hintavuutensa vuoksi, mutta aina kun pullollisen korkkaa ovat ne todellakin sen arvoisia. Tätä voisi heittää pari pulloa kaappiin kypsymään.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/955967

Moët & Chandon Impérial Brut

"Yo, they call me Nas, I'm not your legal type of fella
Möet drinkin', marijuana smokin' street dweller"

Näin räppäsi Nas 90-luvulla Represent kappaleessaan. Ajat ovat muuttuneet, Hip Hop kaupallistunut ja Möet vaihtui Cristaliin. Minulle kuitenkin katujen kovana kasvattina Möet kelpaa yhä ja toisaalta jos minulla olisi varaa Cristalin hintaiseen samppanjaan, käyttäisin ne rahat ennemmin Krugiin.

Kuva täältä.

Möet & Chandon on osa Louis Vuittonin ja Hennessyn muodostaman luksusmerkki-imperiumin osa ja yksi maailman suurimmista samppanjataloista. Muita LVHM:n omistamia samppanjoitahan on mm. Krug, Ruinart, Mercier ja Veuve Clicquot. Lisäksi esimerkiksi skotlantilainen viskitalo Ardbeg ja maailmankuulu Bordeax viinitila Château d'Yquem ovat LVHM:n tytäryhtiöitä. Vaikea sanoa miten tämäntapainen keskittyminen vaikuttaa laatuun. Ardbeg yhä tekee suosikkiviskejäni ja Krug on yksi maailman hienoimmista samppanjoista. Toisaalta viherpiiperö sisälläni sanoo, että pieni ja itsenäinen on parempi, kuten vaikka Pol Roger tai Duval-Leroy. (Huom! Suosittelen lausumaan noiden kyseisten samppanjoiden nimet jenkkityyliin. Se ärsyttää viinisnobeja suunnattomasti.)

Asiaan: Moët & Chandonin bulkkituotetta Impérial Brut join ostereiden kanssa. Kuohuviini on väriltään vaaleankeltainen ja runsaskkuplainen. Tuoksu on kevyen hedelmäinen, raikkaan hapokas ja kevyen paahtoleipäinen. Maku on hapokas, pähkinäinen ja jopa hiukan tamminen.

Aikaisemmin en suuremmin arvostanut tätä samppanjaa, mutta jostain syystä nyt tämä maistui varsin hyvin. Paremmin kuin esimerkiksi aiemmin arvosteltu Veuve Clicquot Brut Yellow Label. Samaan hintaan Alkossa on yhä parempia samppanjoita, mutta Möettiä on usein lentokenttien ja laivojen tax free -myymälöissä, josta tämä on varsin hyvä tuliainen.

Viini Alkossa: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/008783