Tasmanian viinejä

Pinot noir rypäleitä odottamassa sadonkorjuuta

Kävin pääsiäisenä lyhyellä lomamatkalla Tasmaniassa. Loma tulikin tarpeeseen, sillä edeltävästä kunnon lomasta alkoikin olla yli vuosi aikaa. Jouluna suoritettua Suomen visiittiä en laske lomaksi, sillä se oli enemmänkin Ilmestyskirja Nytmäinen sukellus pimeyden sydämeen jossa kaamosmasennus odotti eversti Kurtzmaisesti kaljuaan pyyhkien. Sinä kahtena viikkona valon puutteesta ja flunssan pelosta kärsiessä ei hirvittävästi rentoutunut.

Nyt taas Tasmaniassa oli enemmänkin lomaisat fiilikset kun retken teemana oli pääpiirteittän gastronomia ja bushwalking, eli erinäisissä puskissa käppäily. Ilmatkin olivat suht säädylliset, vaikka Tasmaniassa on Australian suomimaisin sää elohopean joskus tippuessa pakkasenkin puolelle.

Tasmania on myös yksi Australian tunnetuimmista viinialueista, jossa on erikoistuttu enimmäkseen kylmemmän alueen viineihin Burgundin ja Sampanjan jalanjäljissä. Pinot Noiria, Chardonnayta ja näistä tehtyjä kuohuviinejä. Jonkin verran myös Alsacen tyyliin Pinot Gris'tä ja Rieslingiä.

Tasmania on saari, joka itsessään jakaantuu viinialueena neljään osaan. Hobartia ympäröivään etelärannikkoon, Freycinetin luonnonpuiston viereiseen itärannikkoon sekä pohjoisessa Devonportia ympäröivään alueeseen ja näistä suurimpaan Tamar-lakson alueeseen, jossa itse kiersin yhden päivän ja vietin yön Rosevalen viinitilalla.

Tamar-joki Rosevalen mökin parvekkeelta

Maantieteellisesti Tamar-laakson leikkaa kahteen osaan Tamar-joki, joka virtaa Tasmanian toisiksi suurimmasta kaupungista Launcestonista Bassinsalmeen, eli siihen merenpätkään joka erottaa Australian mantereen Tasmaniasta. Viinitilat ovat jakaantuneet taas joen molemmille puolin. Kävin joen itäpuolella kolmella eri tilalla. Eden Brookilla, Sinopiuksella ja Piper's Brookilla/Kreglingerillä. Länsirannalla taas Iron Potilla, Holm Oakilla ja Rosevalella. Yritin kovasti etsiä olisiko joen eri puolilla jotain yhteistä nimittäjää ja mielestäni länsirannan tilojen viinit olivat täyteläisempiä siinä missä itärannan kireämpiä ja hapokkaampia, jonka kuvittelin johtuvan siitä, että länsirannalla viinit ovat suoremmin aurinkoon päin. Tämä voi myös olla täysin päänsisäistä, mutta niinhän nämä viinijutut yleensäkin tuppaavat olemaan.

Piper's Brookin viinejä

En lähde yksityiskohtaisesti erottelemaan eri tiloja, mutta lähes poikkeuksetta viinien taso oli huikea. Erityisesti mieleeni jäi kuohuviinien todella korkea taso. Lähes jokaista kuohuviiniä juodessani mietin, että tämähän vetää vertoja melkein sampanjalle. Sitten takaisin Sydneyhin päästyäni kun join pullollisen bulkki Taittingeria vaimoni kanssa, jouduin toteamaan niiden itseasiassa olleen parempia. Tasmanialaisia kuohuviinejä yhdisti sampanjainen paahtoleipäisyys, joka varmasti johtui pitkästä pullokypsytyksestä hiivan kanssa mutta niiden lisäksi viinit olivat omaleimaisen hedelmäisiä olematta päällekäyvän sitruunaisia, mikä vaivasi monia Yarra Valleyn kuohuviinejä. Ihan vintaasisampanjoiden tyyliseen voihin ja tonnikalaan nämä eivät yltäneet, mutta toisaalta miksi niiden tarvitsikaan. Parhaiten kuohuviineistä jäi mieleen Brook Edenin 2006 Blanc de Noirs, Kreglingerin 2006 Vintage Brut, Piper's Brookin Piper's Sparkling 2008.

Holm Oakin Pinot possu

Tasmanian valkoviineistä parhaiten makuuni olivat chardonnayt ja yllätyksekseni myös pinot gris't, jotka usein ovat makuuni liian kuivia ja katkeria, kuitenkin nyt maistamiani täydensi greippisyyttä makeampi hedelmäisyys. Näistä parhaimmaksi osoittautui Brook Edenin 2011 Pinot Gris jossa oli kukkea tuoksu ja tasapainoinen apprikoosinen ja greippeisä maku. Chardonnaysta taas mieleeni jäi Sinopiuksen 2011 Chardonnay, joka oli Australialaiseen tyyliin erityisen tamminen ja sitruunainen. Vaikka yleensä karsastan tämänlaisia tammisitruunapommeja, oli Sinopiuksessa jotain joka puhutteli minua. Lisäksi viiniä oli tehty vain käsittämätön 70 laatikollista, eli noin 800 pulloa. Ehkäpä juuri pieni harkittu sato huippulaatuisista rypäleistä on se, mikä erottaa jyvät akanoista.

Sinapiuksen viinit

Punaviineistä kaikilla tiloilla oli tarjolla Pinot Noiria ja oikeastaan vain Holm Oak ja Iron Pot olivat tehneet kokeiluja muilla rypäleillä. Iron Potin tapauksessa rypäleen ollessa muutenkin kylmiin olosuhteisiin sopiva pinot meunier. Tamar-laakson pinot noireissa, varsinkin hiukan kypsemmissä, oli mahtava savuinen maku joka täydensi rypäleelle ominaista puolukkamehua ja kireyttä.

Holm Oakin tila

Näiden kuuden tilan lisäksi, tuli matkan aikana maisteltua myös viinejä muilta alueilta ja kävin Hobartissa MONA museon yhteydessä sijainneessa Moorilla viinitilalla. Moorillalla oli alkuperäiset viinitarhat yhä Hobartissa, mutta myös pensaita Tamar laaksossa ja itärannikolla. Vain näiden perusteella on kuitenkin vaikea sanoa onko alueiden välillä suuriakin eroja. Samanlaisia makuja kaikkien eri alueiden viineistä tuntui löytyvän. Moorillalla kuitenkin oli todella upea 14 kuukautta tammitettu chardonnay ja kuiva ja kermainen vuoden 2010 riesling.

Moorillan pullot

Moorillan pulloissa oli myös erittäin tyylikkäät etiketit, jotka olivat museon seksi ja kuolema teemalle erittäin uskollisia valokuvia. Tästä syystä moni osa pulloista saattaisikin jäädä ikuisesti Suomessa pannaan Alkon "ei tissejä" -filtterin vuoksi.

Jotenkin tuntuu, että näiden puolentoistavuoden aikana oma viinimaku on ausseistunut. Varsinkin valkoviineistä. Siinä, missä vielä viime vuonna kaipasin viineissä hienostuneisuutta ja klassisia makuja, tuntuu nykyään eniten viehättävän hedelmäisyys, sitruuna ja tammi. Punaviineissä taas olen vähän turtunut kaikkein runsaimpiin Etelä-Australian viineihin ja etsin yleensä keveämpiä ja vähemmän alkoholisia viinejä, joissa on sopivan kireät tanniinit ja nahkaisia ja savuisia elementtejä. Miksei myös sitä shirazin mausteisuutta ja tupakkaa, kunhan se ei vyöry päälle hilloisena sotanorsuna.

Ehkä tästä syystä Tasmanian viinit upposivat näinkin hyvin, mutta Tasmania on myös ollut paikallisesti kovassa nosteessa ja monen mielestä se on tällä hetkellä Australian paras viinialue. Itse voin helposti allekirjoittaa tämän. Muihin alueisiin verrattuna Tasmania oli hämmästyttävän tasalaatuinen joka on yleensä kylmemmillä alueilla ollut erityisen vaikeaa. Hyvän pinot noirin aikaansaaminen ilman, että se on latistetaan tylsäksi vadelmamehuksi, ei onnistu monelta. Paitsi näköjään Tasmaniassa. Tähän päälle Sampanjalle vertoja vetävät kuohuviinit sekä tyylikkään hedelmäiset valkoviinit niin ei ihmekkään

Tasmanian huonoin puoli taas on pienet tuotantomäärät. On vaikea uskoa näiden viinien rantautuvan Australian ulkopuolelle, kun joillain tiloilla on vaikeuksia saada viinejä edes mantereelle asti. Mukaan tiloilta tarttuikin 15 pulloa viiniä, jotka sai kätevästi postitettua Sydneyhyn.

Nämä odottavat viinikaapissa juomista

Dopff & Irion Muscat 2010

Kuva täältä.

Gewüztraminereihin tympääntyneenä päätin kokeilla toista hiukan samankaltaista rypälettä samalta alueelta, muscattia. Muscat on melko käytetty rypäle makeissa jälkiruokaviineissä, esimerkiksi Kreikkalaisessa Samos Nectarissa, mutta sitä käytetään myös kuivissa valkoviineissä muun muassa Alsacessa.

Sieltä tämäkin Dopff & Irionin viini tulee. En oikeastaan jaksanut tässä tapauksessa hirveästi etsiä heidän nettisivuilta lisää tietoa, sillä ne olivat kaameat flashiviritelmät. Varsinkaan, kun tämä viini oli lopulta melko keskinkertainen. Eikä sieltä tästä viinistäkään löytynyt mitään tietoa, sillä todennäköisesti tämän hintaluokan viini on tarkoitettu pöytäviiniksi eikä Ranskalaiset niitä viitsi mainostaa.

Väriltään Dopff & Irion Muscat oli vaalean keltainen häivähdyksellä vihreää. Tuoksu oli kukkea ja hunajainen, ja siinä oli appelsiininen tai mandariininen aromi. Maku oli hapokas, jossa parfyyminen kukkaisuus toistua. Jälkimaku oli pitkä ja hunajainen.

Melko keskinkertainen viini tämä lopulta oli. Gewün ongelmat toistuvat ja maun jäädessä ohueksi, eivät hapot ja yrttisyys pystyneet peittämään taustalla vaikuttavaa kiljuisaa makua. Tässä tapauksessa myös tuoksukin jäi ohuehkoksi. Kyllä tätä sai pullon juotua, mutta toista pulloa en ostaisi.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/573527

Lind Gewürztraminer Trocken Spätlese 2010

Kuva täältä.

Gewürztraminer on ollut mulle vähän vaikea rypäle. Toisaalta pidän sen todella kukkeasta ja parfyymisestä tuoksusta, mutta maultaan taas melkein jokainen juomani gewü on ollut ohut ja kitkerä. Aina välillä rohkeasti kokeilen uusia, josko löytyisi yksi jossa tuoksu ja maku olisi kohdillaan, mutta melkein aina pettyy.

Nyt otin kokeiluun saksalaisen Lind Gewürztraminer Trocken Spätlesen vuodelta 2010. Weingut Lind on saksalainen viinitila Saksan toisiksi suurimmalta viinialueelta, Pfalzista. Monien muiden saksalaisten viinitilojen tapaan, myös Lind tuottaa täysin luonnonmukaisia viinejä. Saksalaisilta tuntuukin salamasodankäynnin lisäksi luonnistuvan myös luomuviljely ja he ovatkin olleet melkoisia edelläkävijöitä sillä saralla. Hyvä homma.

Väriltään Lind Gewürtztraminer Trocker Spätlese on vaalean keltaista kevyen vihertävällä häivähdyksellä. Tuoksu on gewürtztraminereille tavanomaiseen tyyliin erittäin aromikas ja tässä viinissä oli erittäin voimakas ruusuveden aromi, jossa taustalla myös aprikooseja ja hunajaa. Maussa samat elementit toistuivat mutta ohuemmin ja jäävät yrttisen katkeruuden alle. Taustalla oli pientä hunajaista makeutta, jota tasapainotti hyvä happorakenne ja miellyttävä jälkimaku.

Tämä oli tähänastisista juomistani gewürztraminereista paras, mutta silti sitä vaivasi samat ongelmat mitä muitakin. Maku oli liian ohut, jolloin kitkerät elementit korostuivat liikaa. Tässä viinissä ne eivät kuitenkaan liikaa häirinneet. Jos gewürztraminereista pitää, on tämä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007781

Henri Bourgeois Pouilly-Fumé En Travertin 2010

Kaikkein juomieni Uusi Seelantilaisten sauvignon blanccien jälkeen, alkoi olla aika siirtyä rypäleen ydinseudulle Loiren Sancerreen. Siinä missä sauvignon blancin uuden maailman serkut ovat enemmän mustaherukkaisia ja nurmikkoisia, sanotaan Sancerren sauvignon blanccien edustavan puhtaammin rypälettä ja alueen maaperän ominaisuuksia.

Nyt olisin kirjoittanut tähän pätkän Sancerren eri alueista ja samalla katsoin, miltä näistä alueista tuo ostamani Henri Bourgeois tulee kunnes huomasin, että Alkon myyjä huijasi minua. Eihän tämä viini helvetti soikoon tule lainkaan Sancerresta vaan Pouilly-Fumésta. Pouilly-Fumé ei ole Sancerressa, vaan se on Loiren joen toisella puolella! Siinä on monta kymmentä metriä eroa. Vähän niinkuin kutsuisi Harjua Kallioksi, niin kuin kaikilla Espoolaisilla on tapana. Pyh, mitä moukkia.

Mutta helvetin hyväähän tämä Pouilly-Fumén viinikin oli ja kuulemma ainoastaan parhaimmat viiniasiantuntijat pystyvät erottamaan Sancerren ja Pouilly-Fumén sauvignon blancit toisistaan. Tästä alueesta löytyy hyvin tietoa Pouilly-Fumé AOC:n poikkeuksellisen hyviltä nettisivuilta, joilla on esitelty aluetta ja maaperän ominaisuuksia, kuten myös alueen viinitiloja.

Kuva täältä.

Tämän viinin tuottaneella Henri Bourgeoisin www-sivut taas ovat aivan kammottavat, enkä löytänyt mitään tietoa sieltä tästä viinistä. Tilaa on kuitenkin pyöritetty jo 10 sukupolven ajan alunperin Sancerressa, mutta nykyään he ovat laajentaneet myös joen toiselle puolelle.

Ulkonäöltään Henri Bourgeois Pouilly-Fumé En Travertin 2010 oli todella vaalean keltaista häivähdyksellä vihreää. Tuoksu oli sauvignon blanciksi yllättävän kukkainen, mutta taustalla oli tälle rypäleelle tutumpaa limettiä, passionhedelmää, yrttejä ja nurmikkoa. Maku oli todella hapokas, jossa ensiksi tuli esille klassinen greippisyys mutta sen jälkeen muita sitrushedelmiä. Myös maussa taustalla oli limettiä ja nurmikkoa, mutta nämä eivät missään vaiheessa dominoineet makua.

Tämä oli ehkä kallein ikinä kaupasta ostamani valkoviini (19,95 €). Eihän tämä mitenkään äärimmäisen hintava ole, mutta jotenkin valkoviineihin ei koskaan tee mieli laittaa yli 15 euroa rahaa, vaikka punaviineistä on maksanutkin helposti yli 70 euroa, samppanjasta puhumattakaan. Toisaalta juuri valkoviineissä hinta seuraa huomattavasti paremmin laatua kuin punaviineissä (vaikka tuleekin huijatuksi). Jopa yli 20 euron punaviineissä on melkoinen sian säkissä ostamisen meininki, kun taas valkoviineissä siinä 13-14 euron yläpuolelta on lähes poikkeuksetta löytynyt toinen toistaan herkullisempia viinejä.

Hinnastaan huolimatta, oli tämä sen arvoinen. Henri Bourgeois Pouilly-Fumé En Travertin on kuin kulmikkaiden uuden maailman sauvignon blanccien tyylikkäämpi vastapari. Tässä oli samoja elementtejä ja tästä selvästi tunnisti rypäleen, mutta samat maut olivat huomattavasti hillitympiä ja klassisempia. Ruuan kanssa tämä toimi loistavasti. Kokeilin tätä tattikeiton ja haukikvennelien kanssa. Molempien kanssa toimi hyvin ja yllättäen varsinkin tattikeitto tuki tätä viiniä loistavasti korostaen hedelmäisiä elementtejä upeasti.

Ja ehkä vielä joskus pääsen juomaan Sancerren versiota...

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/589457

Meinklang Gruener Veltliner 2010

Kun puhutaan itävaltalaisista viineistä, on grüner veltliner monien mielestä se ykkösrypäle. Esimerkiksi muutenkin Itävaltalaisista viineistä pitävän Essi Avellanin suosikki on juurikin grüner veltliner.

Grüner veltlineriä kasvatetaan Itävallan lisäksi Tsekeissä ja Slovakiassa, mutta erityisesti Itävaltalaisissa viineissä se on tullut tunnetuksi. Sen sanotaan sopivan erityisen hyvin ruuan pariksi. Riippuen kasvatuspaikasta, se on yleensä joko rieslingin tapaan mineraalinen ja puhdas tai sitten tasangoilla enemmänkin sitruksinen ja persikkainen, sekä mausteikas.

Itse en ole tainnut kovin montaa grüener veltlineriä juoda, mutta nyt ostin tämän Meinklang Gruener Veltliner 2010 luomuviinin, joka tulee Itävallan Slovakian rajalla sijaitsevasta Burgenlandista. Viinin tuottaja Meinklang on täysin biodynaaminen viinitila ja tilalla kasvaa viinin lisäksi myös kasviksia, viljaa ja karjaa. Etiketti on myös hieno, siinä on lehmä.

Ulkonäöltään tämä viini oli valkoviiniksi melko keskikeltaista. Tuoksussa on luumuja, apprikoosia, kukkia sekä hiven hunajaista makeutta . Maku oli hapokkaahko, kevyen tamminen, sekä hiukan mausteinen ja greippinen. Suutuntuma viinissä oli hiukan pirskahteleva. Ennenkaikkea tätä viiniä voi kuitenkin kuvata sanalla pleksiibeli, eli tämä oli todella helposti juotavaa (eli siis pleksattavaa). Varsinkin ruuan kanssa ihmettelin kun lasini vaan tuntui tyhjenevän sitä mukaa kun sinne kaadoin lisää.

Ylipäänsä Meinklang Gruener Veltliner oli varsin hyvää ja hintalaatusuhde on kohdallaan, mutta tämä oli myös ehkä hiukan liian helppoa. Pientä terää ja kulmikkuutta olisin kaivannut, jotta tästä olisi saanut juodessa vähän paremman otteen. Loistava ruokaviini jokatapauksessa.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/505247

Chablis Marouettes 2010

Yritykseni päästä chardonnay angsteista eroon jatkuu. Tähän asti kokemuksina on kaksi hyvää ja yksi huono, eli voiton puolella ollaan. Nyt päätin tarttua chardonnay valkoviineistä klassisimpaan, chablikseen.

Chablis on hiukan muusta alueesta eristyksissä oleva alue Burgundin pohjoisimmassa osassa, josta alueen mukaan nimetyt chardonnay viinit tulevat. Alueella kasvatetaan myös muita rypäleitä, mutta niistä tehdyt viinit eivät saa käyttää suojeltua chablis nimeä. Chabliksen sanotaan edustavan erityisesti terroir tyylisiä viinejä, jossa valkoviinin maku edustaa puhtaasti sen maaperän ominaisuuksia ilman, että se on jälkikäteen kypsytetty tammitynnyrissä. Chablis onkin joidenkin mukaan se puhtaimmin chardonnayta rypäleenä edustava viini.

Chablikset ovat luokiteltu neljään pääluokkaan. Paras luokitus on grand cru johon kuuluu seitsemän eri viinitarhaa. Seuraavaksi paras on 40 viinitarhaa sisältävä premier cru. Kaikkein suurimman osan chabliksesta käsittää geneerinen AOC chablis, joka sisältää suurimman osan chabliksen viinitarhoista. Viimeisenä seuraa petit chablis, johon kuuluu kaikki loput chablikseen kuuluva maa-alue.

Chablis Marouettes 2010 on vuonna 1922 perustetun burgundilaisen Francois Martenot -tilan chablis. Marouettesin rypäleet tulevat useammalta AOC chablis viinitarhalta. Viini on klassiseen chablis tyyliin käytetty terästankeissa, joissa se on myös kypsytetty.

Tuoksultaan Chablis Marouettes on yrttinen ja mineraalinen, sekä hiukan sitruksinen. Taustalla oli kevyttä kukkaisuutta ja hunajaa. Löysin tuoksusta myös häivähdyksen tammea, joka oli yllättävää. Maku oli hapokas, yrttisen mausteinen ja pippurinen. Jälkimaku oli leveä ja pitkä.

Monesti punaviinejä arvioidessa ei joistain viineistä tule muuta mieleen kuin, että ne maistuvat punaviiniltä. Tätä harvemmin tapahtuu valkoviinien kohdalla, mutta jos tätä valkoviiniä pitäisi kuvata jollain sanalla niin se olisi juuri valkoviininen. Tämä maistui siltä kuin hyvän valkoviinin kuvittelee maistuvan. Ehkäpä juuri tästä syystä chardonnay on niin klassinen. Eikä tämä viini mitenkään yksiulotteinen ollut, miellyttäviä makuja löytyi paljon.

Virallinen makusuositus ehdottaa tämän sopivan loistavasti ostereiden kanssa, mutta itse söin tämän paistetun villilohen kanssa, joka oli myös hyvä yhdistelmä tälle viinille.

Näin ollen hyvät chardonnayt ovat 3-1 johdossa huonoja.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/007961

Jacobus Riesling Trocken 2010

Itävallasta siirrytään Saksaan...

Saksalaiset tykkäävät luokitella viinejään kuluttajaa suuresti hämäävällä tavalla. Monet ovat myös kritisoineet luokittelua, mukaanlukien jotkut saksalaiset tuottajat. Tämä ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta toisaalta onhan saksalaisilla vahvat historialliset näytöt erilaisesta luokittelusta 1940 luvun taitteessa ("Listen, don't mention the war, I mentioned it once but I think I got away with it all right").

Kuva täältä.

Pääosin saksalaiset viinit luokitellaan kahden pääkategorian mukaan, laadun ja makeuden mukaan. Makeus on melko yksiselitteinen, mutta tuo laatu ei niinkään sillä se on jaettu erilaisiin alakategorioihin. Laatujaottelu on neliosainen, josta huonoin on Deutscher Tafelwein, eli niin sanottu pöytäviini ja toiseksi huonoin on Deutscher Landwein, eli "maalaisviini". Nämä kaksi eivät niinkään ole hirveän kiinnostavia, sillä suurin osa myydyistä viineistä tulee kahdesta parhaasta kategoriasta, qualitätsweinista ja prädikatsweinista.

Qualitätsweinien makeus vaihtelee kuivasta puolimakeaan ja viinien on tultava joltain 13 määritellystä alueesta. Lisäksi muita vaatimuksia on, muun muassa ettei sokeria saa lisätä käymisen jälkeen.

Prädikatswein on taas sitten huippuluokitus, vaikkakin jotkut parhaista saksalaisista kuivista viineistä ovat qualitätsweineja. Näiden luokittelu on sitten vielä hauskempi, sillä ne ovat luokiteltu viinin makeuden sijaan rypäleen makeuden mukaan (kabinett vähiten makea ja
trockenbeerenauslese makein), joka taas riippuu eniten sadonkorjuuajankohdasta. Tämä tietysti vaikuttaa lopullisen viinin makeuteen, muttei täysin yksiselitteisesti. Jotkut melko kypsätkin viinirypäleet on saatettu käyttää kuiviksi asti.

Jos tämän luokituksen tuntee, on sen jälkeen helppo tulkita millaista viiniä on ostamassa katsomalla etikettiä. Esimerkiksi lukemalla tarkasti tämän Jacobus Riesling Trocken 2010:n etiketin siitä näkee suurella tuottajan (Peter Jakob Kühn), vuosikerran (2010), viinin nimen (Jacobus), rypäleen (Riesling), alueen (Rheingau), laadun (qualitätswein) ja makeuden (trokken, kuiva).

Helppoa kuin Ranskan valloittaminen!

Kovin paljoa saksalaisia viinejä en ollut aiemmin juonut, joten nappasin sitten kokeilun vuoksi tuon yllämainitun luomuviinin Alkosta grillatun lohen pariksi. Väriltään Jacobus Riesling Trocken 2010 on hiukan vihertävän vaaleankeltaista. Tuoksu on sitruksen ja omenaisen hapokas, mineraalinen ja hiukan hunajainen. Maku on kuiva, hiukan raikkaan hapokas, omenainen, sitruksinen, yrtteisä ja taustalla on häivähdys persikkaista makeutta. Todella monimuotoinen viini.

Minä pidin tästä viinistä todella paljon. Ehkä paras riesling mitä olen juonut. Tämä oli valtavan hyvää pelkiltään ja grillatun lohen kanssa maku vain korostui todella upeasti. Lisäksi tässä viinissä oli hienoa, että maku tietyllä tapaa muuttui koko ajan hiukan. Välillä se oli raikkaan hapokas ja omenainen, kun taas jonkin ajan kuluttua hunajaisen makea ja persikkainen, pysyen kokoajan kuitenkin ryhdikkäänä ja maukkaana. Koko ajan tuntui, kuin viinistä nousisi esiin erilaisia aromeja.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/591167

Pfaffenheim Black Tie 2008

Ranskalaisista voi olla montaa mieltä, mutta universaali lähtökohta on, että he ovat kusipäitä. Oma ensikokemukseni ranskalaisten negatiivisiin luonteenpiirteisiin tapahtui ollessani noin 8 vuotiaana vanhempieni kanssa asuntovaunumatkalla Etelä-Ranskassa. Siellä olin äitini kanssa marketin ruokajonossa, kun äitini jätti minut hetkeksi jonoon pitämään paikkaa käydessään itse hakemassa jotain unohtunutta. Siinä sitten odotin nuorena pellavapäänä AC/DC t-paidassa (musiikkimakuni oli erehtymätön jo tuolloin) yksin, kun paikalle saapuu vanhempi ranskalaispariskunta. Ja nähdessään avuttoman lapsen jonossa huomasivat he tilaisuutensa tulleen. He etuilivat! Enkä minä tietenkään osannut tehdä tilanteelle mitään. Olin siinä vaan ihmeissäni, että mitä nyt tapahtuu. Äitini tuli sitten paikalle ja ei voinut vain kuin ihmetellä heidän röyhkeyttään.

Kuva täältä.

En tiedä johtuiko tästä huonosta kokemuksesta, mutta muut mieleeni jääneet asiat Etelä-Ranskasta olivat kadut täynnä koiranpaskaa, rumat ja karvaiset ihmiset sekä liian kovakuoriset patongit. Ja hei, ihan oikeasti, kuka helvetti etuilee 8 vuotiasta lasta kaupan jonossa? Vitun ranskalaiset.

Mutta onneksi Ranskassa on Alsace. Vaikka se nykyään onkin Ranskaa, on sen historiallisest saksalaisvaikutteet niin voimakkaat, että 39% väestöstä puhuu vielä Elsassia, erästä saksan kielen murteista. Ja arvatkaa mikä on heidän perinneruokansa? Hapankaali ja makkara. Näin ollen Ranska-antipatiani eivät oikeastaan koske Alsacea, ja muutenkin muistan noilta reissulta Pohjois-Ranskan olleen huomattavasti etelää miellyttävämpää aluetta.

Alsacesta tulee myös todella hyvää viiniä. Erityisesti rieslingiä ja gewurztramineria. Saksalaisiin viineihin minun on ollut vielä hiukan vaikea päästä sisään, mutta Alsacen tyyliset kuivat rieslingit ovat lähes poikkeuksetta aina olleet vähintään "ihan hyvä" tasoa. Yleensä paljon tätä parempia. Näin ollen jos olen sokkona joutunut jonkun viinin valkoviinin valitsemaan, on tämä alue yleensä ollut kaikkein varmin valinta.

Sokkona valitsin tämänkin vuonna 1957 perustetun Alsacelaisen viinikommuuni Pfaffenheimin Black Tien vuodelta 2008, joka on sekoitus pinot grisiä (60%) ja rieslingiä (40%). Väriltään black tie on keskitumman keltainen ja hiukan vihertävä. Tuoksussa havaitsee päällimmäisenä tyylikkään tasapainoisesti klassisia rieslingin aromeja, mineraaleja, omenaa, raikasta hapokkuutta, ja taustalla taas hunajaa, nurmikkoa ja pinot grisille ominaista kukkeutta. Maku on raikas, hapokas ja leveä, jossa huomaa muun muassa mineraaleja, sitrusta, greippiä, sekä hunajaa.

Join tätä ensiksi parsan kanssa, jonka kanssa tämä ei oikein toiminut makujen laimentuessa. Mutta sen jälkeen paistetun ahvenen ja beurre blancin kanssa Black Tie oli aivan loistavaa, kuten myös pelkiltään juotuja. Lisäksi kun tämä hiukan lämpeni ja sai hengittää, maku parani entisestään. Voisin veikata tämän optimi tarjoilulämpötilaksi lähemmäs 10 astetta. Vaimoni piti tästä myös vielä itseäni enemmän. Yksi parhaista tämän vuoden puolella juomistani valkoviineistä.

Alkon linkki (tilausvalikoima): http://www.alko.fi/tuotteet/fi/931967

Mud House Marlborough Sauvignon Blanc 2010

Italialaisten koettelemuksien jälkeen päätin pysyä omalla mukavuusalueella ja kun olin muutenkin tarjoamassa viiniä vieraille, ajattelin pelata varman päälle. Huomasinkin onnekseni Ympyrätalon Alkossa Vuoden Viiniä 2011, Mud House Marlborough Sauvignon Blancia, joka minulla oli vielä kokeilematta.

Kuvasta kiitokset
Alkolle.

Viinin tekijä on Uusi Seelantilainen Mud House Wines, joka on perustettu 1993. Mud Housella on viinitarhat Marlboroughssa, Waiparassa and Central Otagossa, sekä viinitilat Marlboroughssa ja Waiparassa. Mud House kasvattaa pääosin valkoviinirypäleitä, mutta heillä on myös jonkin verran Merlota (Waiparassa) ja Pinot Noiria (Waiparassa ja Central Otagossa). Mud Housen www-sivut ovat viinitiloille yleiseen tapaan melko kammottavat, mutta heidän viinit löytyivät sieltä hyvin ja niistä löytyi hyvin tietoa.

Mud House Marlborough Sauvignon Blanc 2010 rypäleistä neljäsosa on tullut Marlboroughn Wairua Valleysta ja loput ulkopuolisilta viinitiloilta muualta Marlboroughsta. Sadonkorjuu oli huhtikuun alussa jonka jälkeen käyminen tapahtui terässäiliöissä. Vuosi 2010 oli ilmeisesti loistava vuosikerta Uudessa Seelannissa, viileän alkuvuoden, mutta lämpimän loppuvuoden johdosta.

Väriltään Mud House Marlborough Sauvignon Blanc 2010 on vaalean oljenkeltainen. Tuoksu oli erittäin voimakkaan ja raikkaan mustaherukkainen ja passiohedelmäinen, jossa taustalta havaitsi kevyitä sitruksia sekä vastaleikattua nurmikkoa. Maku oli kuiva ja hapokas, sekä yrttinen mutta makua tuoksun tavoin dominoi tuo raikas mustaherukkaisuus. Tarjosin tämän korvasienipastan kanssa, jonka kanssa tämä toimi todella hyvin, vaikkei tämä varsinaisesti pastaviini olekkaan.

Makunsa puolesta en yhtään ihmettele miksi tämä on vuoden viiniksi valittu. Tuon raikkaan mustaherukkaisuuden vuoksi, on vaikea kuvitella ihmisiä, jotka eivät pitäisi tästä viinistä. Todennäköisesti heitä on kuitenkin. He ovat niitä samoja ihmisiä jotka eivät myöskään pidä koiranpennuista, koska ne eivät ole riittävän "intellektuellisti herättäviä".

Tämän viinin suhteen heillä on vähän pointtinsakin. Viinin muut maut jäivät melko lailla taustalle mutta vaikkei tämä ollutkaan mikään äärimmäisen moniulotteinen oli tämä silti todella hyvää. Voisin kuvitella tämän sopivan mitä loistavammin kesäisiin rentoihin illanistujaisiin, joiden ei tarvitse ollakkaan niin "intellektuellisti herättäviä".

Kuten muiden erilaisissa arvosteluissa noteerattuja viinejä, on tätäkin ollut vaikea saada Alkosta, mut nyt näyttää olevan hyvin hyllyssä kamaa. Saa nähdä kuin kauan.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/569227

Bric Cenciurio Roero Arneis 2009

Italialaiset valkoviinit vainoavat minua. Kun vuonna 2009 olin käymässä Toscanassa vietimme vaimoni kanssa hänen syntymäpäiviään Ravintola Arnolfossa. Join siellä alkuruokien kanssa yhtä parasta valkoviiniä mitä olen ikinä maistanut. Se oli samaan aikaan sekä hapokkaan raikasta, että myös kukkeaa ja aromikkaan leveää.

Kuva täältä.

Huono puoli tässä oli, että minulla ei ole aavistustakaan nimestä, rypäleistä, eikä mistä päin se tuli (ehkä Umbriasta) ja minkä hintaista se oli. Muistan vain, että se oli todella hyvää ja, että se oli 0,375 litran pullo. Tämän jälkeen olen yrittänyt etsiä samantapaista viiniä Alkon Italialaisten viinien valikoimasta, mutta lähes jokainen ostamani Italialainen valkkari on osoittautunut pettymykseksi.

Niin kävi myös tämän Piemontelaisen Arneis -rypäleistä tehdyn valkoviinin suhteen. Valitsin tämän sokkona risoton pariksi lupaavan kuvauksen ja mielenkiintoisen rypäleen perusteella. Arneisia kasvatetaan Piemontessa Roerossa, jossa sillä on oma Denominazione di Origine Controllata (DOC) luokitus. Arneisista sanotaan, että se on vaikea rypäle kasvattaa matalan hapokkuutensa sekä taipumuksensa ylikypsyä tai homehtua vuoksi.

Bric Cenciurio Roero Arneis 2009 on väriltään vaalean keltainen hiukan vihertävällä sävyllä. Tuoksu oli todella miellyttävä, jossa havaitsi apprikoosia, kevyttä sitruksista hapokkuutta ja päärynää. Maku taas oli hiukan hapokas ja kevyt, jossa päärynäisyys toi mukanaan pientä makeutta. Jälkimaku oli hiukan kitkerä, joka riiteli tuon päärynäisyyden kanssa. Varsinkin ruuan kanssa kitkeryys korostui hiukan liikaa.

Oli tämä loppupeleissä ihan ok viini. Varsinkin tuoksu oli todella miellyttävä, mutta maku jäi keskinkertaiseksi. Tämä toimi paremmin ilman ruokaa, kuin risoton kanssa, joka nyt on vähän omituista Italialaiselle viinille. Todennäköisesti en tule ostamaan tätä uudestaan.

Luulen muutenkin, että näillä näkyminen luovutan näiden Italiaanojen suhteen. Oma valkoviinimakuni on enemmän kallellaan raikkaisiin uuden maailman valkoviineihin ja Alsacen rieslingeihin ja siellä valkoviineissä hinta ja laatu kohtaa huomattavasti alhaisemmalla tasolla.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/587767

PS. Itseasiassa tein hiukan salapoliisin työtä ja huomasin, että Arnolfo oli päivittänyt nettisivujaan ja laittanut viinilistansa sinne. Luulen, että juomamme viini oli Antinorin Castella Della Sala. Hinta on kyllä varsin tyly valkoviiniksi. Alkosta löytyi yksi toinen Italialainen sauvignon blanc. Pitää varmaan ottaa se testiin.

Rieflé Classique Riesling 2009

Tämän Alkon tilausvalikoimasta löytyvän alsacelaisen rieslingin hankin parmankinkkuun käärityn lohen pariksi Arkadian Alkon myyjän suosituksesta. Suositus osuikin varsin hyvin kohdalleen ja tämä sopi tuon lohen kanssa todella hyvin. Arkadian Alkon henkilökunta onkin usein ollut todella asiantuntevaa ja heidän suosituksiin on voinut hyvin luottaa.

Sokkona en uskaltanut rieslingiä valita, sillä se on välillä hiukan vaikea rypäle ja monet hintavammatkin rieslingit ovat olleet pahimmillaan jollain tavoin häiritsevän makuisia sen sijaan, että olisivat itseäni miellyttäviä raikaan omenaisia. Tässä onkin yksi niistä syistä, miksi sauvignon blanc on onnistunut syrjäyttämään rieslingin suosikkinani.

Tämän viinin on tehnyt Ranskan Alsacesta kotoisin oleva Rieflé, josta lisätiedon etsiminen tyssäsi nopeasti kaameisiin nettisivuihin. Ei sieltä kyllä näyttänyt hirveästi tietoa löytyvänkään.

Ulkonäöltään Rieflé Classique Riesling on läpikuultavan keltainen. Tuoksu oli voimakkaan hapokas, jossa on selkeästi vihreää hapanta omenaa mutta myös rieslingille tyypillisesti yrttejä ja mineraaleja. Maku on todella raikkaan hapokas, mineraalinen ja petrolinen. Jälkimaussa on karvasta greippiä.

Vaikkei internetsivut Rieflén ydinosaamista olekkaan, näyttävät he rieslinginsä hallitsevan. Rieflé Classique Riesling on todella hyvä klassinen ja hapokas riesling, joka hapokkuutensa vuoksi sopii erityisen hyvin rasvaisen lohen pariksi.

Rieslingeistä puheenollen huomasin Viinipirun vinkistä, että 16.5. alkaa muutamassa Helsingin ravintolassa riesling-viikko, jolloin muun muassa Groteskista, Demosta, Careliasta, Luomosta ja Olosta saa rieslingin kanssa sovitettua ruokaa vähän normihintoja halvempaan hintaan. Ihan hyvä diili. Lisää tietoa löytyy Saksan viinitiedotuksen sivuilta.

Alkon linkki viiniin: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/945097

Ninth Island Sauvignon Blanc 2010

Aiemmin mainitsin, että joskus muinoin suosikki rypäleeni oli Riesling. Viimeaikoina varsinaista suosikkia minulla ei ole ollut mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että suosikkini on sauvignon blanc (varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni tästä jo seuraavalla viikolla).

Hyvissä sauvignon blanceissa on aivan upea omanlaatuinen nurmikkoinen ja kuivan raikas maku, joka toimii ruuan kanssa todella upeasti. Klassinen sauvignon blancin parihan on vuohenjuusto, mutta myös kalaruokien kanssa sauvignon blanc toimii hyvin.

Alunperin sauvignon blancit ovat Bordeauxista kotoisin, mutta nykyään se taitaa olla yksi kansainvälisimmistä valkoviinirypäleistä rieslingin ja chardonnayn lisäksi. Varsinkin Chilessä ja Austraaliassa tehdään todella hyviä sauvignon blancceja, joista omat kokemuksenikin pääasiassa ovat. Kuitenkin kuuluisimmat sauvignon blancit tehdään Ranskan Sancerressa, joskin myös samalla myös hiukan kalliimmat. Kuitenkin Alkossa oli muutama varsin mielenkiintoinen alle 20 euroa maksava tuon alueen sauvignon blanc, jotka luultavasti pääsevät viimeistään kesällä testiin.

Tämän Austraalialaisen Ninth Islandin tekemän Sauvignon Blancin ostin vuohenjuustosalaatin pariksi Glorian Ruuan ja Viinin suosituksesta. Ninth Island on Kreglinger Wine Estatesin omistama Tasmanialainen viinitila, joka tekee myös varsin hyvää Pinot Noiria. Väriltään viini on todella vaalean keltaista hiukan vihreällä häivähdyksellä. Tuoksu on kevyen nurmikkoinen ja siinä erottaa selkeästi herukan lehtiä ja taustalla greippistä hedelmäisyyttä. Tasapainoinen maku on hapan ja kuiva, sekä yrttinen. Greippi toistuu myös maussa muiden hedelmien joukossa.

Ylipäänsä Ninth Island Sauvignon Blanc on todella hyvää, ja varsinkin tämän kanssa syödyn vuohenjuustosalaatin kanssa viini toimi erittäin hyvin. Ehdottomasti yksi parhaista juomistani valkoviineistä tämän vuoden puolella.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/008136

Wolfberger (W)³

Kuva täältä.

Wolfberger (W)³ on Elsassilaisen Wolfbergerin sekoitus kolmea eri rypälettä, rieslingiä 50%, muscattia 30% ja pinot gris'tä 20%. Todennäköisesti nimikin tulee näistä kolmesta eri rypäleestä. Yritin löytää viinistä muuta tietoa, mutta sitä löytyi hiukan heikosti ja Wolfbergerin sivut olivat sekä kaameat, että ranskaksi. Luulen, että näillä on jotain yhteistä. En myöskään tiedä kuinka montaa Internet-lakia rikoin, kun vastasin "Oui" etusivun kysymykseen ymmärtämättä kysymystä.

Ottaen huomioon, että Wolfbergerillä on Alkon mukaan 1200 hehtaaria viinipuskia ja vuosituotto on 13 miljoonaa pulloa, englanninkieliset sivut eivät mielestäni ole liikaa pyydetty. Mutta edes Google Chromen translaten avulla, en tätä (W)³:a sieltä onnistunut löytämään.

Tuoksultaan Wolfberger (W)³ on voimakkaan kukkea ja persikkaisen makea. Muscat dominoi selkeästi tuoksua, jättäen varsinkin tuon rieslingin aromit taustalle. Maku on kuivahko, yrtteisä ja greippinen, sekä keskihapokas. Kukkaisuus ei ole niin dominoiva ja muut rypäleet pääsevät selkeästi esille.

Join tätä chilikastikkeessa höyrytettyjen simpukoiden ja ranskalaisten perunoiden kanssa, jotka osoittautuivat varsin hyväksi yhdistelmäksi tälle. Voisin kuvitella tämän olevan paikallaan myös muiden tulisempien ruokien kanssa. Pelkiltään juotuna maku alkoi pidemmän päälle vähän tökkimään ja katkeran "kiljahtavat" maut pääsivät hiukan esille. Kuitenkin mausteisen ruuan kanssa erittäin hyvin toimiva ja tasapainoinen viini.

Rosemount GTR 2010

Kuva täältä.

Tämän viinin valitsin kun Alkon myyjä yritti suositella tätä jollekkin minun vieressäni olevalle vanhahkolle naisihmiselle. Hänelle tämä ei kelvannut, mutta itse sitten nappasin tämän kun arvelin sopivan thaimaalaisen kanacurryn pariksi.

Rosemount GTR on austraalialaisen Rosemount Estaten puolikuiva valkoviini, jossa rypäleinä on käytety Gewurztraminerin ja rieslingin sekoitusta (tästähän nimikin GTR tulee). Väriltään GTR on vaaleankeltaista. Tuoksu oli yrttinen, hiukan kukkea, päärynäinen ja mineraalinen. Maku oli puolikuiva päärynäisellä makeudella, keskihapokas ja kukkainen.

Kaikenkaikkiaan erittäin miellyttävä ja tasapainoinen valkoviini. Mielestäni molemmat rypäleet maistuvat tässä erittäin tyylikkäästi ja tämä toimi loistavasti mausteisen ruuan kanssa, mutta myöskin sen jälkeen nautiskeltuna. Puolikuivuus oli tasapainossa hapokkuuden kanssa ja tämä ei alkanut tökkimään missään vaiheessa.

Wynns Coonawarra Chardonnay 2008

Kuvan toimitti Alko

Kun aiemmin totesin vastoin aiempia luulojani chardonnayn oivaksi rypäleeksi valkkareissa, päätin sitten ostaa vähän rohkeamminkin sokkona chardonnayta. Laiton Alkon hakukoneeseen rypäleeksi chardonnay ja ruuaksi "salaatit, kasvisruoka" (etsin siis valkoviiniä tälle halloumisalaatille) ja vaihtoehdoista tämä Etelä-Austraalialainen Wynns Coonawarra Chardonnay vuodelta 2008 vaikutti lupaavalta.

Väriltään viini on vihreään taittavavan keltainen ja läpikuultava, mutta tummempi verrattuna esimerkiksi moniin rieslingeihin ja cabernet sauvignoneihin. Tuoksussa heti aluksi nenään hyökkäsi voimakas hapokas tammi, mutta myös nurmikkoa ja passiohedelmämäistä kirpeyttä ja greipin karvautta. Maussa tuo tammisuus hyökkäsi myös heti aluksi todella runsaasti esille runsaan hapokkuuden kera peittäen alle muut maut. Jälkimaku oli pitkähkö ja leveä, sekä melko karvas.

Ensikokemus tästä oli ihan positiivinen ja tammisuus oli virkistävää, mutta pidemmän päälle se alkoi muuttua liian karvaaksi ja pahimmillaan jopa vehkeen makuiseksi. Vaimolleni tämä ei uponnut yhtään juurikin noista syistä. Ruoka tosin auttoi hiukan tähän. Tässä oli tietyllä tavalla juuri sitä samaa vehkeen makua, mitä aiemmin maistoin halvoissa chardonnayssa. Tätä makua tuli kuvattua aiemmin kiljuisaksi mutta olin väärässä, se on kiljua jossa on uitettu tammilastuja. Alko kuvaa tätä viiniä hennon tammiseksi, mielestäni tämän tammisuus on yhtä hentoa kuin saksalainen rekkamies. Ei tämä täysin pahaa ole, vaikkei hyvääkään ja joidenkin ruokien kanssa tämä saattaisi toimia, mutta salaatin kanssa tämä oli aivan liian tunkkainen.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/547627

Jackson Estate Sauvignon Blanc Stich 2010

Tipattoman tammikuun kunniaksi lisää viiniarvioita, tosin tämäkin on viime vuoden puolella jo nautittu. Uusi-Seelantilainen Sauvignon Blanc, jonka valitsin kokeiluun kun se oli sopivan hintainen ja Viini-Virén sattui sitä kehumaan.

Väriltään Stich on todella vaalean keltainen ja hiukan vihertävä. Tuoksu on hedelmäinen jossa erityisesti erottuu omena ja apprikoosi. Nurmikkoa ja lehtiä löytyy runsaasti, mutta sauvignon blanciksi kuitenkin melko maltillisesti. Maku oli hedelmäinen, pähkinäinen, yrtteisä, ja kevyen ja miellyttävän hapokas. Maussa sauvignon blancmaisuus myös toistuu vähän vahvemmin, mutta silti se on tämän rypäleen edustajaksi vähän epätyypillinen.

Kaikenkaikkiaan ihan ok viini. Itse ehkä olisin toivonut enemmän tyylilleen ominaista viiniä, mutta tällaisenaankin varsin mukiin menevä. En ehkä ihan Viini-Virénin pisteisiin yhtyisi, mutta toisaalta eipä hän väärässäkään ole tätä kehuessaan.

Yalumba Y series riesling 2009

Kuva Alkolta.

Aiemmin riesling oli suosikkirypäleeni ja luulen, että tälläkin hetkellä se monien suomalaisten ykkösrypäle valkoviineissä. Vaikka chardonnay on yhä yleisin rypäle Alkon valkoviineissä, tulee riesling heti kakkosena perässä. Alunperin riesling oli saksalainen rypäle Rheinin joen viinialueilta, mutta myös Ranskan Alsacessa se on yleinen kasvatettu ja nykyään myös monet uuden maailman viinitilat kasvattavat sitä. Rieslingin sanotaan ilmentävän kasvualustaansa, tai viinitermeinä "terroiriaan" erittäin paljon, mutta silti riesling viineissä on tietynlaisensa oma mineraalinen ja raikkaan omenainen ja hunajainen maku.

Oma riesling intoiluni on hiukan vähentynyt, mutta kyllä hyvä riesling aina maistuu. Tämä Austraalialainen Yalumba Y series riesling on viininä tuttu minulle jo useamman vuoden ajalta ja joskus aiemmin tämä oli yksi suosikkivalkoviineistäni. Kuitenkaan viime aikoina en ole tätä ostanut, sillä Alkossa on paljon muitakin hyviä ja mielenkiintoisia valkoviinejä. Mutta, joulupukki toi duunipaikan joululahjojen kautta yhden pullollisen niin päätin sitten korkata tämän joulupäivän tähteiden kanssa.

Väriltään Yalumba Y series riesling vuodelta 2009 oli läpikuultavan keltainen pienellä vihreällä häivähdykseltä. Tuoksu oli yrttinen, mineraalinen ja kevyen omenainen. Maku oli mineraalinen, keskihapokas ja raikas. Hapokkuus korostui kalaruokien kanssa.

Kyllä Yalumba Y series riesling yhä maistui hyvälle, mutta ei tämä mitään erityisen suuria tunteita herättänyt. Paremmin tämä ehkä sopisi kuumana kesäpäivänä nautiskeluun. Näin talvisin kaipaan vaan hiukan tuhdimpaa valkoviiniä.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580607