keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Sitruunapiirakka

Valitin pari postausta sitten epäonnistuneista kokkauksista. Epäonnistumisten pääsyy oli tämä New York Timesin Asada Negro, jota yritin tehdä kotona. Kuvan ja artikkelin perusteella odotin jotain herkullista ulkopuolelta käristynyttä ja maukasta, sisältä mehevää liharuokaa. Se mitä sain oli kuivahkoa paistia eräänlaisessa hapanimeläkastikkeella. Tajusin kyllä jo osittain tätä tehdessäni mitä tuleman pitää mutta jotenkin toivoin ruuanlaiton jumalten olevan armollisia. Eivät ne olleet. Ei tuo siis pahaa ollut, mutta odotin jotain ihan muuta.

Jälkkäri oli sitten huomattavasti onnistuneempi, vaikka tämänkin kanssa oli vaikka minkälaista huolimattomuudesta johtuvaa sähellystä. Ohje on alunperin Marco Pierre Whiten White Heat kirjasta, mutta siitä on myös hiukan muunneltu versio Hans Välimäen Välimäki -best of kokoelmassa. Suurin ero ohjeissa on siinä, että Marcon täytteeseen laitettiin kokonaisia kananmunia kun taas Hans Välimäen vain keltuaiset. Itse tein Marcon ohjeen mukaan jolloin täytteestä tuli todella hyvää, mutta siitä saattaisi tulla hiukan samettisempaa jos käyttäisi Välimäen tapaan vain keltuaiset. Tässä kuitenkin tämä Marcon ohje puolitettuna ja hiukan modattuna, sillä kokonaisena se riittäisi noin kahteen kokonaiseen piirakkaan.

Sitruunapiirakka

250 g vehnäjauhoja
87 g tomusokeria
125 g voita kuutioituna
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 vaniljatangon siemenet
1 kananmuna
25 g sokeria kuorruttamiseen
voita voitelemiseen

Täytteeseen
5 kananmunaa
200 g sokeria
3 sitruunaa (kuori yhdestä ja mehu kaikista kolmesta)
125 ml kuohukermaa
Pohjaan
Lämmitä uuni 175 C asteeseen. Siivilöi jauhot ja tomusokeri ja nypi voi joukkoon. Tee taikinaan kuoppa ja lisää siihen sitruunankuori ja vaniljatangon siemenet. Vatkaa kananmuna ja lisää taikinaan. Vaivaa taikina tasaiseksi ja kääri kelmuun. Nosta jääkaappiin tekeytymään 30 minuutiksi.

Kaulitse taikina jauhotetulla alustalla hiukan 22 cm irtopohjavuokaa suuremmaksi. Voitele irtopohjavuoka ja nosta taikina vuoalle. Painele reunat noin 1,5 cm korkuiseksi. Päällystä pohja foliolla ja nosta päälle herneitä tai linssejä, jotta pohjan muoto säilyy hyvänä.

Paista uunissa 10 minuuttia, nosta herneet sekä folio pois ja paista toisetn 10 minuuttia.
Täytteeseen
Vatkaa munat, sokeri ja sitruunankuoret sekaisin. Sekoita sitruunamehu ja kerma joukkoon. Jos pinnalle on jäänyt vaahtoa poista se.
Piirakan kokoaminen
Vähennä uunin lämpötila 125 C asteeseen. Kaada täyte kuuman piirakkapohjan päälle. Paista 30 minuuttia uunissa.
Tarjoilu
Leikkaa 8 osaan. Siivilöi tomusokeria piirakan palojen päälle. Karamellisoi sokeri varovasti kaasupolttimella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti