tiistai 22. toukokuuta 2012

Viiniä Internetistä


Pahoittelut etten ole kirjoittanut hetkeen. Inspiraatio on ollut hiukan kateissa. Tämä ei tosin johdu siitä, etteikö mitään olisi viime päivinä tapahtunut. Olen käynyt muutamassa varsin kelvossa ravintolassa, tehnyt hyvää ruokaa ja kävin myös uudestaan Hunter Valleyssa.

Tämän lisäksi tein jotain ensimmäistä kertaa elämässäni: Tilasin viiniä Internetistä. Olisihan se tullin kovasta pelottelusta huolimatta ollut mahdollista Suomessakin, mutta jäi tekemättä.

Täällä Australiassa taas kun keitto on sitä halvempaa mitä enemmän sitä kerralla ostaa, on Internetistä tilaaminen suorastaan kannattavaa. Varsinkin, kun hintaan kuului kuljetus kotiovelle. Näin ollen laitoin laatikollisen, eli 12 pulloa viiniä virtuaaliseen ostoskoriin Dan Murphy'silta ja kahden päivän kuluttua viinit odottivat ovella.

Viinit olivat kahta lukuunottamatta kaikki Australiasta ja ne kaksi jäljelle jäänyttä Uudesta Seelannista. Tilasin viinit tiloilta, joissa olin joko käynyt tai tiesin muuten vaan hyväksi.

Noteerattavimmat noista ovat Kellermeister 2008 Wild Witch Shiraz ($50.35), Mollydooker 2010 Blue Eyed Boy Shiraz ($46,55), Leo Buring 2006 DW J17 Leonay Riesling ($36.90) ja Kreglinger 2005 Vintage Brut ($37.99). Kunhan jossain vaiheessa raaskin korkata nuo voisin laittaa tänne niistä jotain läbyskää. Lisäksi tilasin halvempia kulutusviinejä muun muassa Jim Barrylta, Mudhouselta, Kangarilla Roadilta, Punt Roadilta ja muilta ennestään tutuilta tiloilta.


Kun laskee yhteen nuo, sekä eri tiloilta hankitut viinit on vaatekaapin nurkassa odottamassa noin 20 pulloa viiniä. Kunhan täällä muuttaa kalustamattomaan asuntoon voisi alkaa harkitsemaan viinikaapin ostamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti