Motörhead Shiraz, Onko parempaa tuotetta bassoa soittavalle hevifanille, joka blogaa viineistä! Näin pullollisen tätä viime perjantaina Hakaniemen Ympyrätalon Alkossa ja oli käytännössä pakko nappaa yksi pullo mukaan. Näin myös tekivät jonossa kanssani olleet tuntemattomat mieshenkilöt kun näkivät minun ottavan haltuuni yhden pullon. "Pakkohan tän on olla hyvää" heistä toinen totesi.
Itse luin tästä viinistä jo aikaisemmin Taloussanomista, mutta ikävä kyllä viiniä saa tilausvalikoimassa vaan 6 pullon kvanteissa. Nyt kun sitä sai yhden kerrallaan, oli helppo ottaa tämä testiin.
Vaikka olenkin ollut Motörheadin ja heidän basisti laulajansa Lemmyn fani melkein 20 vuoden ajan, niin minulla oli pieni epäilys tämän viinin laadukkuudesta. Helposti voi kuvitella ovelien markkinamiestin lätkäisevän Motörheadin logolla varustetun etiketin keskinkertaiseen bulkkiviiniin ja tuplaavan hinnan. Kuitenkin noin 15 euron hinta ja se, ettei Lemmy ihan mihin tahansa tuubaan nimeään antaisi, lupaa kuitenkin periaatteessa vähän parempaa tuotetta. Yritin etsiä vähän tietoa viinin valmistajasta, Austraalialaisesta Broken Back Winerystä, mutta Google ei löytänyt oikeastaan mitään tietoa tästä viinitilasta.
Tuottajan mukaan Shiraz rypäle on rock 'n roll-rypäle numero yksi. Niin, ilkeästi sanottuna jos rockilla tarkoitetaan pöhöttynyttä jokapojan mammuttia, jota markkinoidaan massoille menneiden vuosien imagolla, niin kyllähän shiraz saattaisi rock 'n rollille sopia. Mutta eikö tuollainen olisi enemmän kohdillaan esimerkiksi Rolling Stonesille tai U2:lle, kuin Motörheadille?
Viime lauantaina laitoin Motörheadia soimaan, korkkasin pullon, kaadoin sisällön dekantteriin ja jäähdytin 16 C asteen lämpöiseksi. Väriltään viini oli tumman punainen violetilla sävyllä, mutta yllättävän vaalea ja läpikuultava aussiksi. Tuoksussa erottui vadelmaa ja tummia marjoja, sekä kevyttä tanniinisuutta. Maku oli marjainen ja suhteellisen kevyt. Tanniinisuutta ei huomannut kovinkaan paljoa, mutta taustalla oli kevyttä mausteisuutta.
Kaikenkaikkiaan Motörhead Shiraz oli varsin juotava ja tasapainoinen viini, vaikkakin melko kevyt päällimmäisenä makuinaan hedelmäinen marjaisuus. Ruuan kanssa viini heräsi vähän paremmin eloon tanniinien korostuessa, mutta silti tästä ei mitään hirveän suuria makuja löytynyt. Ei tämä oikein hirvästi Lemmymaista asennetta henkinyt, vaikkei tämä huonoakaan ollut.
Vanha vitsihän sanoo, että vaikka Lemmy julkaisisi levyllisen suolistoääniä, ostaisivat fanit sen silti. Sama pätee tässäkin. Vaikka tämä pullo olisi ollut täynnä pikahiivalla käytettyä punkkarikiljua, olisin silti ostanut pullon. Vähintään hienon pakkauksen vuoksi. Onneksi kuitenki viini oli ihan hyvää, joten kohtalaiset valuet rahoille sai. En kuitenkaan usko, että ostan tätä toista pulloa, paitsi ehkä lahjaksi jollekkin toiselle fanille.
Millaista sitten Motörhead Shirazin olisi pitänyt olla? Bändihän on vuodesta 1975 kulkenut omia teitään ja tehnyt omaa hommaa ja suosio on aaltoillut eri korkeudella perässä. Brittibändinä Motörheadille voisi sopia klassisesti brittien suosima claret, eli bordeaxin punaviini, joka tanniinisena vain paranee Motörheadin tavoin vanhetessaan. Toisaalta Lemmy on asunut jo parin vuosikymmenen ajan Kaliforniassa, joten myös jokin ruohoinen ja asennekas Kalifornian kultti cabernet olisi myös omiaan Motörheadille. Parhaiten kuitenkin tuon bändin sotasika-logo kuitenkin koristaisi viskipullon etikettiä.
Mutta, ei myöskään pakko ole tyytyä pelkkään viiniin. Voi esimerkiksi hommata Motörhead Shiraz -lasit 28 euron kappalehintaan. Kaupallistettua rock 'n rollia parhaimmillaan! Näistä kun kiskaisee rankan duuniviikon päätteeksi vuoden 2004 Penfolds Grangea voi suorastaan tuntea kapinan virtaavan kohti elimistöä. Fuck the establishment!
Kaikille kunnon rock-onanoinnista kiinnostuneille, voin suositella uutta dokkaria Lemmystä. Vaikkapa tuon Motörhead Shirazin kanssa nautittuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti