tiistai 22. maaliskuuta 2011

Yrteillä maustettu uunibroileri


Viime lauantaina menin Reinin lihan tiskille tietämättä oikeastaan yhtään mitä haluan tehdä. Eniten teki mieli siipikarjaa, joten päädyin sitten kokonaiseen ruotsalaiseen luomubroileriin. Valmistustapa oli vaan täysin avoin. Minulla on parikin aikaisempaa kokemusta kokonaisen broilerin käsittelystä, mutta lopputulokset noilla molemmilla kerroilla olivat vähän niin ja näin.

Ensimmäisen kerran kun tein kokonaisen broilerin, leikkasin sen osiin ja tein siitä coq au viniä, eli kukkoa viinissä, joka osoittautui vähän pettymykseksi. Kana ei ollut riittävän mehevää ja maukasta, ja jotenkin se kastikekkin oli melko blääh. Ei se pahaa ollut, mutta odotin paljon parempaa. Toisen kerran kokeilin kanafricassea, eli tuttavallisemmin kanaviilokkia taas paloiksi leikellystä kokonaisesta broilerista ja tätäkin vaivasi hiukan sama kuin tuota coq au viniä.

Koska broileripadat eivät ilmeisesti ole mun juttu, päätin tällä kertaa heittää tipun uuniin kokonaisena. Googletin "uunibroileri" ja löysin reseptin nimeltä "maailman eniten täydellinen uunibroileri" Otetaan ensin puoli kiloa voita... -blogista. Nimi ainakin lupaa paljon. Tässä reseptissä broilerin nahan alle laitetaan yrttejä ja suolaa, ja sisälle sitruunaa, valkosipulia ja rosmariinia, jonka jälkeen sitä paistetaan tunnin ajan uunissa. Ohje on alunperin Jamie Oliverin Alaston kokki -kirjasta.


Ohje oli mukavan yksinkertainen ja uunibroileri olikin aivan älyttömän hyvää, ei ehkä maailman eniten parasta, muttei kovin kaukana siitä. Uskon lisäksi, että tässä ruuassa tuon luomubroilerin maku pääsi kaikkein parhaiten esille. Lempeää ja maukasta. Ikävä kyllä nuo lisukkeet, eivät taas vastanneet broilerin laatua ja eniten minua alkoi harmittamaan se, että uskomattoman herkulliset kanasta tihkuvat nesteet oli haaskattu noihin lopulta mauttomiin perunoihin ja sipuleihin. Nesteistä olisi pitänyt keittää kastike, joko kokoonkeittämällä tai suurustamalla. Lisukkeiksi olisi sitten riittänyt esimerkiksi jokin salaatti. Tämä missattu mahdollisuus jäi nyt minua kalvamaan sen verran, että joudun tekemään tämän broilerin uudestaan. Broileri oli lähes täydellistä, mutta annoskokonaisuus ei.


Tässä resepti, jonka nimi alunperin siis oli "Jamien täydellinen uunibroileri", tuosta blogista kopioituna.

Jamien täydellinen uunibroileri

n. 3 annosta

1 broileri (tai luomukana, jos saatavilla), n. 1 - 1½ kg
suolaa
mustapippuria
3 pientä kourallista tuoreita yrttejä (basilikaa, persiljaa, meiramia tms.) riivittynä ja hienonnettuna
4 rkl oliiviöljyä
1 sitruuna pestynä ja halkaistuna
4 laakerinlehteä revittynä
2 tuoretta rosmariininoksaa
6 valkosipulinkynttä kuorineen litistettynä

3-4 perunaa viipaleina
valkosipulinkynsiä
sipulia lohkoina

Esivalmistelut: ota broileri sulamaan ajoissa, jääkaapissa sen sulamiseen menee noin vuorokausi, huoneenlämmössäkin useita tunteja. Ohjeistusta löytyy pussin kyljestä.

Laita uunipannu uuniin ja kuumenna uuni 225 -asteiseksi. Huuhtele hyvin sulatettu broileri ulko- ja sisäpuolelta ja taputtele mahdollisimman kuivaksi talouspaperilla.

Hiero linnun vatsaonteloon suolaa. Irrota nahka varovasti ja ehjänä rintalihoista. Rintalastojen yhtymäkohdasta nahka on kiinni lihassa ohuella kudoskerroksella, joten voit tehdä tunnelit rintalastan molemmin puolin tai yrittää irrottaa nahan myös keskeltä. Me teimme tunnelit ja hyvin toimi. Hiero hieman suolaa nahan alle lihan pintaan, työnnä sinne myös hienonnetut yrtit. Pirskota pinnalle hieman oliiviöljyä.

Työnnä linnun vatsaonteloon sitruunanpuolikkaat, laakerinlehdet, rosmariini ja valkosipulinkynnet. Vedä nahka takaisin paikoilleen (varovasti) ja tarkista, ettei lihaa jää pilkottamaan nahan alta.

Paina koivet ja siivet lintua vasten ja sido lintu mahdollisimman napakasti paistilangalla. Tee koipiin 3-4 viiltoa ja hiero niihin jäljelle jäänyttä yrttisekoitusta. Koivet kypsyvät näin nopeammin ja yrttien aromit pääsevät lihaan paremmin.

Sivele käsin hieman oliiviöljyä linnun nahkaan ja mausta pinta reilusti suolalla ja mustapippurilla joka puolelta. Ota kuuma uunipannu uunista ja kaada pohjalle hieman öljyä. Aseta lintu kyljelleen pannulle ja laita pannu takaisin uuniin. Ruskista noin 5 minuuttia, käännä lintu toiselle kyljelleen ja ruskista taas 5 minuuttia. Käännä sitten lintu rintapuoli ylöspäin ja kypsennä noin tunnin ajan (lämpötila on siis koko ajan 225 astetta). Meillä meni noin tunti ja vartti, ja kuivaksi ei ehtinyt vielä siinä ajassa.

Viipaloi perunat ja lohko sipulit. Irrottele valkosipulinkynnet erilleen (ei tarvitse kuoria). Heitä kasvikset viimeiseksi 15-20 minuutiksi pannulle kanan kanssa, jolloin kanan rasva ja nesteet maustavat ne ihanan maukkaiksi lisukkeiksi. Valkosipulit voit lopuksi puristaa ulos kuoristaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti