perjantai 12. elokuuta 2011

Mintulla ja limetillä maustettu mustikkatorttu


Tämän mustikkapiirakan tein rapujuhlien jälkkäriksi. Vaikka yleensä vieraille pitäisi tarjota hyväksi koettuja reseptejä halusin tällä kertaa kokeilla jotain uutta. Vähän epäilyksiä etukäteen aiheutti, että pysyykö tuo kermatäyte tuossa välissä kuohkeana vai juoksettuuko se ja leviääkö kakku kasaksi mössöä ensileikkauksella.

Onneksi epäilykset osoittautuivat turhiksi. Täyte pysyi hyvin kasassa ilman liivatteen tai vastaavan apua ja piirakka oli todella herkullinen. Ohje on Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 5/2009.

Vaikka ohje suosittaa tekemään voitaikinan nyppimällä, suosittelen itse käyttämään yhä maailman parasta voitaikinakikkaa: Kuivat aineet tehosekoittimeen, kylmä voi lisätään tehosekoittimeen sykäyksittäin ajaen muutamassa erässä ja lopuksi lisätään kylmä vesi (ja tässä taikinassa minttu). Tuloksena helppo ja nopeasti tehty täydellinen voitaikina.

Mintulla ja limetillä maustettu mustikkatorttu

Pohja
n. 2 1/2 dl erikoisvehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
120 g kylmää voita
2 rkl kylmää vettä
2 rkl hienonnettua tuoretta minttua

Limettikermatäyte
1 prk (200 g) ranskankermaa (rasvaa 28%)
1 prk (2 dl) kuohukermaa
1/2 dl tomu- tai ruokotomusokeria
1 limetin hienoksi raastettu kuori
2 tl limettimehua

Mustikkakiille
1 l tuoreita mustikoita
1 1/2 dl vettä
1 1/2 dl Multi-hyytelösokeria (Dansukker, ks. vinkki)
(tuoretta minttua koristeluun)

Valmista ensin pohja. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa. Kuutioi voi. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja minttu ja sekoita nopeasti taikinaksi. Muotoile taikina palloksi ja kääri se tuorekelmuun. Siirrä taikina jääkaappiin tunniksi.

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Nosta taikina jauhotetulle leivonta-alustalle ja kauli se pyöreaksi, noin 3 mm paksuksi levyksi (Ø 22-24 cm). Nosta taikina kaulimen avulla vuokaan (Ø 20-22 cm) ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. Siisti reunat esimerkiksi veitsellä.

Peitä taikina alumiinifoliolla, jonka päällä on painona kuivattuja herneitä. Näin pohja säilyttää muotonsa paistamisen aikana. Paista taikinapohjaa uunin keskitasossa noin 15-20 minuuttia tai kunnes pohja tuntuu kypsältä.

Poista alumiinifolio ja herneet. Anna taikinan jäähtyä vuoassaan ritilän päällä.

Valmista limettikermatäyte. Vaahdota ranskankerma sähkövatkaimella, noin 3-4 minuuttia. Vaahdota kuohukerma toisessa kulhossa melko kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot ja mausta seos tomusokerilla ja limetinkuorella ja -mehulla. Levitä täyte taikinanpohjalle. Ripottele mustikat täytteen päälle. Valmista kiille hyytelösokerin pakkauksen ohjeen mukaan. Lusikoi kuuma hyytelöliemi varovasti piirakan pinnalle. Koristele tuoreella mintulla.

Vinkki! Tavallinen pektiiniä sisältävä hyytelösokeri ei sovellu maitotuotteiden kanssa käytettäväksi. Sen sijaan Hyytelösokeri Multi sopii maitotuotteita sisältäviin ohjeisiin. se eroaa tavallisesta hyytelösokerista myös siten, että siitä tehty hyytelö on rakenteeltaan pehmeämpää ja lusikoitavaa.

Nyt blogi hiljenee viikonlopuksi Flow festareiden ajaksi. Festariksi Flown ruokapuoli on tänä vuonna todella kiinnostava, muun muassa Grotesk ja Juuri ovat tarjoilemassa siellä. Musiikkipuoli taas, no kyllä sitä sietää. Olen yrittänyt tässä parin viimepäivän ehdollistaa itseni sillekkin puolelle. Ei Motörheadia, Manowaria, Mastodonia, vaan sen sijaan kaikkea minimalistista new wave ulinashittiä, James Blakea, Lykke Li:tä ja niin edespäin. Näiden jälkeen ne harvat Flow:n esiintyjät jotka ymmärtävät kitaroiden ja vahvistimien päälle, ovat kuin pullollinen olutta aavikkomarssin jälkeen.

Ja onhan siellä Kanye ja MC Taakibörsta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti