maanantai 12. joulukuuta 2011

Sydneyn ravintoloita


Vaikka Sydneyssä tuli paljon tehtyä ruokaa hostellissa, tuli välillä onneksi myös syötyä ulkona budjettisuunnitelmien sen salliessa.

Paikallisessa Chinatownissa oli paljon erilaisia kiinalaisia ravintoloita, kuten myös muita aasialaisia kuten korealaisia, thaimaalaisia ja japanilaisia. Eikä mikään ihmekkään aasian ollessa lähellä. Kokeilimme vaimoni kanssa yhtä meidän mielestä hinta-laatusuhteen täyttävää raflaa josta tilasimme setin erilaisia kiinan herkkuja. Won toneja, friteeratta mustekalaa ja inkiväärillä maustettua naudan lihaa. Kaikki olivat ihan hyviä, mutta niitä vaivasi mielestäni kiinalaista keittiötä vaivaava tunkkaisuus. Kaikki oli rasvaista, uppopaistettua ja soijaista. Raikkaat elementit puuttuivat. Tästä syystä esimerkiksi thaimaalainen keittiö on paljon kiinalaista parempi. Näin siis koskaan Kiinassa käymättä ja koko jättimäinen yli 1 miljardin ihmisen maa stereotyypitettynä muutamaan länsimaiseen kinkkiravintolakokemukseen.

Myös paikallista meksikolaista tuli kokeiltua Guzman y Gomez nimisessä burritomestassa. Siellä burritot olivat muhkeita ja Kalifornian Missionin tyyliin kääritty autenttisesti folioon. Maku olikin varsin loistava ja luulen, ettei tämä käyntikerta jäänyt ainoaksi. Ihan alkuperäisten mission burritojen tasoon nämä eivät kuitenkaan pystyneet. Ne tosin ovat nousseet jo mielessäni niin myyttiselle tasolle, että saa olla aikamoinen burrito ollakseen yhtä hyvä.


Kävimme myös suomalaisen tuttavapariskuntamme kanssa Guylianin kahvilassa, eli juuri sen Guylianin jonka suklaakonvehteja jouluisin Suomessa myydään. Siellä oli erilaisia suklaaherkkuja tarjolla. Hinnat olivat varsin hulpeat myös, mutta ei mikään ihmekkään ottaen huomioon paikan sijainnin Oopperatalon vieressä näköalojen ollessa Sydneyn Harbour Bridgelle. Söin siellä Passion Temptationin, eli möykyn valkosuklaata passionhedelmän kanssa. Mahtava ja ehdottomasti $15 hintansa arvoinen.


Lisäksi on tullut testattua paikallista pikaruokaskeneä käymällä hampurilaisravintola Hungry Jacksissa, joka tunnetaan pohjoisella pallonpuoliskolla nimellä Burger King. Mutta, tämä eteläisen pallonpuoliskon BK osaakin tarjota erikoisuutena luomunaudanlihasta tehtyjä hampurilaisia. Mahtava innovaatio. Ei se varmasti vieläkään terveellistä ole, mutta askel oikeaan suuntaan. Täällä on muutenkin monet luomujutut huomattavasti Suomea edellä. Cole'sista, joka vastaa suurinpiirtein meidän S-marketteja, löytyy nautaa luomuna, mutta tämän lisäksi myös possun ja kananlihaa on sekä vapaana (free range), että luomuna. Tietysti kun lääniä riittää ja maata ei peitä 9kk vuodesta routa on luomuviljely helpompaa, mutta niin on elämä muutenkin. Siksihän tänne tulin.

Kovin kalleissa ravintoloissa ei ensimmäisen illan Fish Facen jälkeen ole tullut käytyä. Kuten kaikkialla maailmassa niin samoin Sydneyssäkin rahalla saa ja monet ravintolat ovat varsin hintavia. Sydneyn hintataso on muutenkin parhaimmillaan Helsingin tasoa tai jopa ylikin, johon kovin usein ei ole varaa. Ehkä sitten kun ei ole enää niin raharajoitteinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti