keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Kesäkurpitsa-herkkusienipasta


Jos haluaa syödä halvalla mutta silti hyvin, on pasta paras kaveri. En tiedä onko sen syöminen kovin hyväksi, mutta heti jos pitäisi syödä terveellisestä tai hiilihydraattitietoisesti niin nousisi kauppalaskukin välittömästi. Mitään energianlähdettä joka olisi yhtä edullista kuin pasta, riisi tai perunat ei vaan löydy.

Tuli sitä pastaa suomessakin syötyä paljon. Silloisen työpaikkani lähellä sijaitsi ehkä Ruoholahden paras ravintola, Meritähti, jossa kävin todella usein lounaalla. Koska yritin vältellä liian lihan syömistä tuli usein valittua kasvisvaihtoehto joka oli usein pastaa. Yksi niistä oli kermainen kasvispasta, jossa oli yleensä kesäkurpitsaa, paprikaa ja punasipulia. Siitä löytyi sitten inspiraatio tähän pastaan, johon laitoin kesäkurpitsaa, punasipulia ja esikuvaansa poikkeuksellisesti herkkusieniä. Uupotin tuon kaiken runsaaseen kermaan. Lopputulos oli loistava.


Onneksi työmarkkinat ovat alkaneet näyttämään täällä jo hitaan alun jälkeen paremmilta. Nyt kun Australian kesälomat ovat loppuneet on useampi agentti ollut yhteydessä ja olen käynyt parissa haastattelussa. Eli näillä näkymin työttömyyttä ei jatku kovin pitkään. Mitenkään muuten nyt ei ole rahaa kaivannut, mutta kun itse tekee ruokaa alkaa pavlovin koira kolkuttamaan ja asiaan kuuluvien ruokajuomien himo on pohjaton. Mutta koska Australia ei ole mikään Saksa, on C2H5OH asiankuuluvasti verotettu ja näin ollen köyhän ulottumattomissa.

Tämäkin pasta olisi ollut niin paljon parempaa jonkin kuivan ja hapokkaan sauvignon blancin kanssa.

Kesäkurpitsa-herkkusienipasta

1 kesäkurpitsa viipaloituna ohueksi
200 g herkkusieniä viipaloituna
1 punasipuli suikaleina
(1 chili viipaloituna)
2 dl kermaa
2 kananmunan keltuaista
1 dl persiljasilppua
suolaa ja mustapippuria
oliiviöljyä

Lisäksi
tagliatelle pastaa 4 hengelle
suolaa
parmesaania

Laita suureen kattilaan runsaasti vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Lisää veteen runsaasti suolaa, kunnes se on lähes yhtä suolaista kuin merivesi (Atlantti tai Tyyni valtameri, ei itämeri).

Kuumenna noin 2 rkl oliiviöljyä suuressa pastinpannussa. Lisää kasvikset pannuun ja kuulota niitä kuumalla pannulla, kunnes sienet ja kesäkurpitsat ovat pehmeitä ja ovat ottaneet hiukan väriä. Noin 5-10 minuuttia.

Laita tagliatelle keittymään ohjeen mukaan.

Lisää kerma kasvisten joukkoon ja anna kastikkeen hautua hitaasti noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kun pasta on sopivan al denteä nosta se kattilasta pihdeillä kastikkeen joukkoon ja sekoita. Lisää pastaan kananmunan keltuaiset ja persiljasilppu ja sekoita nekin. Anna makujen imeytyä hetken aikaa.

Nosta pasta lautasille ja ripottele päälle runsaasti parmesaania ja mustapippuria.

2 kommenttia:

  1. Valitkaa proteiinipastaa (yleensä täysjyväpastaa), niissä on sen verran protskua ja sen verran vähän hiilareita että jopa terveystietoinen kuntosalitreenaaja Iiro approves. :)

    VastaaPoista
  2. Mä en oo koskaan oikeen noista ihmepastoista innostunut, enkä oo nähnyt niitä myytävänkään täällä. Loppupeleissä niissä taitaa olla samanverran, tai jopa enemmän energiaa, kuin peruspastassa.

    Täysjyväjauhoja täällä tosin on myynnissä ja niitä käyttämällä esimerkiksi pizzapohjasta tai letuista tulee tosi hyviä.

    VastaaPoista