sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kolmen juuston grilled cheese -voileivät



Tänään New South Walesissa juhlitaan kuningattaren syntymäpäivää ja kaikilla on vapaapäivä. Juhlan vuoksi tänään varmaankin kuuluisi syödä englantilainen aamupala. En kuitenkaan erityisemmin välitä englantilaisesta aamupalasta. Eihän se pahaa ole. Mikään, missä on pekonia ei ole pahaa, mutta ei se ole hirveän hyväkään. Sama teema on toteutettu paljon paremmin esimerkiksi benedictin munissa tai aamupala burritossa ja niiden syömisen jälkeen ei myöskään tunnu, että rasva tihkuu naaman läpi.

Minä kuitenkin hylkäsin monarkian perinteet ja tein aamupalaksi grilled cheese -voileivät. En tiedä kuinka tunnettuja nuo paistetut juustovoileivät ovat suomessa, mutta minulle ne esitteli Kanadassa nuoruuttaan viettänyt kaverini ollessamme molemmat opiskelijoita. Tuolloin leivät tehtiin vaaleaan paahtoleipään, joiden väliin laitettiin hochlandin sulatejuusto cheddaria. Leivät voideltiin floralla ja paistamisen jälkeen syötiin ketsupin kanssa. Ei ehkä kovin hienostunutta, mutta hyvää. Olen vieläkin joskus vaimoni ollessa poissa tehnyt noita itselleni. Paahtoleivän olen sentään yleensä vaihtanut täysjyväpaahtoon ja floran voihin.

Tämän kertainen versioini noista leivistä oli kuitenkin astetta aristokraattisempi. Inspiraation otin Tonttukahvilasta ja tein leivät tuoreeseen sourdoughin. Voitelin toisen leivän sinapilla, jonka päälle laitoin viipaleen australialaista proscuittoa. Toiselle leivälle laitoin kolmea eri juustoa: Mozzarellaa, cheddaria ja parmesaania. Cheddarin ja parmesaanin voi korvata halutessaan myös manchegolla, emmentalilla, pecorinolla tai gruyerella.



Lisäksi tein sivuun salaattia salaatinlehtisekoituksesta, omenan lohkoista ja sitruunanmehu vinaigrettestä keventämään aamupalaa.

"God save the queen (she ain't no human being)"

Grilled cheese -voileivät (kahdelle)


4 paksuhkoa viipaletta sourdoughta tai jotain muuta hyvää vaaleahkoa leipää
2 ohutta viipaletta ilmakuivattua kinkkua
1 iso pallo mozzarellaa tai 6 pientä palloa
1 dl cheddaria raasteena
parmesaania
dijon -sinappia
huoneenlämpöistä voita

Voitele kaksi leipäviipaleista ohuesti dijonin sinapilla. Nosta kinkunviipaleet sinapin päälle. Leikkaa mozzarella ohuksi viipaleiksi ja jaa ne kinkun päälle. Ripottele cheddarraaste mozzarellan päälle. Raasta lopuksi parmesaania cheddarin päälle. Nosta kaksi jäljelle jäänyttä leipäviipaletta juuston päälle ja paina hiukan, että leipä pysyy paremmin kasassa.

Voitele leipien ulkopinnat molemmin puolin huoneenlämpöisellä voilla. Lämmitä paistinpannu ja paista leipiä kolmeen kertaan kääntäen matalalla lämmöllä, niin että juusto sulaa leivän sisällä ja leivän pinnalla on kaunis paistopinta. Ole varovainen, ettet polta leipiä.

Leikkaa leivät puoliksi ja tarjoa salaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti