sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Ravintola Rice Garden


Menetin sushineitsyyteni vuonna 2002 nykyisen Texas Outback Bar & Grillin tiloissa sijainneessa Eatzissa. Noihin aikoihin Helsingissä taisi olla kolme sushiravintolaa. Tuo Eatz, Kabuki ja Koto. Tuohon aikaan Eatz erottui sillä, että siellä oli niin sanottu kaiten-zushi, eli liukuhihna jossa sushiannokset pyörivät ja asiakkaita laskutettiin lautasten perusteella, jotka maksoivat 3-5 euroa. Melko hintavaahan se oli, mutta tuolloin äiti maksoi niin eipä haitannut. Ensikokemus sushista oli ihan miellyttävä, vaikka vähän kummallinen. Erityisesti mieleeni jäi wasabin hauska nenään menevä polte. Äitini ei niinkään innostunut sushista.

Noiden päivien jälkeen Suomen sushiskene on kehittynyt melkosesti. Sushiravintoloita nousee kuin sieniä sateella ja perstuntumalla arvioituna sushiravintoloita on tällä hetkellä Helsingissä enemmän kuin McDonaldseja. Tämä myös kertoo vähän siitä miten sushi on muuttanut profiiliaan vähän fiinimmäksi pikaruuaksi. Samalla ravintoloiden keskimääräinen laatu on tippunut ja joissain paikoissa tarjottu sushi on suoraan sanottuna kaameaa.

Tästä syystä päätinkin lähteä etsimään, mistä saa Helsingin parhaat sushit. Viidakkorumpu kertoo, että Koto on yhä yksi parhaista, mutta Eat.fi:ssä yksi korkeimmaksi rankatuista on tässä vieressä Hakaniemessä sijaitseva Rice Garden. Tästä syystä kävinkin sen testaamassa vaimoni kanssa yhtenä tuulisena lauantaina.

Vaikka Rice Gardenin osoite virallisesti on Siltasaarenkatu 12, sijaitsee se vähän syrjässä Sokosta vastapäätä. Ravintola oli melko pieni ja asiakaspaikkoja oli nopeasti arvioituna 20. Sisustus oli ihan siistiä, mutta paikka oli hiukan nuhjuisen oloinen. Otimme vaimoni kanssa keskikokoiset sushisetit, josta pyysimme vaihtamaan tonnikalan johonkin muuhun sekä miso-keittoa.

Miso oli about sen makuista mitä miso-keitto aina on. Mukana siinä oli pieniä tofupaloja. Se oli ihan hyvää, mutta hiukan tuli ikävä Japanissa tarjottua herkullista simpukkamisoa. Sushissa kala oli hyvälaatuista ja leikattu hyvin, mutta susheissa oli sama vika mikä melkein jokaisessa suomalaisen sushiravintolan susheissa on, eli väärin valmistettu riisi. Rice Garden tapauksessa niiden maku oli periaatteessa kunnossa, mutta koostumus oli vääränlainen. Nigirit näyttivät siltä, kuin riisipallot olisi tehty erikseen valmiiksi, ja vasta sen jälkeen niihin oli läntätty kala päälle. Tästä aiheutui se, että nigirien riisi ei ollut ilmavaa vaan se oli liian tiivistä ja jankkistä verrattuna optimiin. Tämä myös johtui osittain liian kypsästä riisistä. Sama vaivasi myös makeja. Siihen on syynsä, miksi Japanissa sushikokit opettelevat vuosia pelkkää riisin keittämistä.

Tästä huolimatta kun ottaa huomioon Rice Garden verrattaen alhaisen hintatason on se käymisen arvoinen jos on Hakaniemessä liikkumassa, varsinkin lounasaikaan. Mutta tuo Eat.fi:n arvio on kyllä huomattavasti yläkanttiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti