perjantai 8. heinäkuuta 2011

Rapucocktail



Vaimoni usein valittaa minulle, kuinka hän ei saa kunniaa riittävästi tässä blogissaan osallistumisestaan ruuanlaittoon. Se on osittain totta, ilman häntä suurin osa näistä ruuista olisi jäänyt tekemättä. Toisaalta itse näen yhden ruuanlaiton vaativimman osan olevan niiden suunnittelun ja ideoinnin, joka on yleensä jäänyt minun kontolle. Jos vaimoni taas on osallistunut tähän, niin silloin olen yrittänyt jakaa kunnian oikeaan kohteeseen. Eli sävellys on tärkeämpi kuin sovitus, vaikka lopulta siitä sovituksesta nautitaan.

Tällä kertaa kuitenkin vaimoni tämänpäiväisen syntymäpäivän kunniaksi tässä on ruoka, jonka hän halusi tehdä viime viikonloppuna ja teki sen myös alusta loppuun lukuunottamatta majoneesia ja chilin paahtamista jonka itse tein.

Itse en myöskään pystynytkään mihinkään vaativampaan ruuanlaittoon, sillä minulla oli krapula.

Ohje on Hans Välimäen Välimäki -kirjasta.

Rapucocktail

2 kypsää avokaadoa
1 punainen chili
20 ravunpyrstöä (kotimaisia tai valmiiksi keitettyjä ulkomaisia)
2 tomaattia kaltattuna
1 salottisipuli pilkottuna ja ryöpättynä
ruohosipulia
vaklosipulia
salaatteja
0,5 dl majoneesia
oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Kuori ja pilko avokadot. Paahda chiliä 200-asteisessa uunissa, kunnes se tummuu pinnalta. Poista chileistä siemenet ja pilko se. Poista ravuista pyrstöt (roippeista voi keittää rapukeiton). Kalttaa ja pilko tomaatit. Pilko salottisipuli ja ryöppää kiehuvassa vedessä. Hienonna ruohosipuli ja valkosipuli. Pese salaatit ja riivi ne sopivankokoisiksi.

Yhdistä avokadot, timaatit, chili, sipulit, majoneesi ja oliiviöljy. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kokoa aineksista salaatti cocktaillaseihin.

1 kommentti: