Ravintola Olo

Gotta catch them all! Keräilijäluonteeni tykkää ryhmitellä erilaisia asioita kokonaisuuksiksi, ja sen jälkeen yrittää saada ne kaikki koottua. Esimerkkeinä näistä vaikka kaikki Iron Maidenin studioalbumit, joista muodostuu levyhyllyyn hieno Eddien pää, tai kaikki Charles Bronsonin Death Wish elokuvat.

Nyt sain yhden tällaisen kokonaisuuden täyteen. Kun viime torstaina syntymäpäivänäni kävin vaimoni kanssa Ravintola Olossa, niin olen käynyt kaikissa Helsingin ravintoloissa, jotka ovat erään tietyn ranskalaisen rengasfirman suosiossa.

Oloa pitää keittiömestari Pekka Terävä joka perusti Olon vuonna 2006 yhdessä Petri Lukkarisen ja Timo Sailaman kanssa. Olon ruoka on alusta asti ollut tyyliltään modernin pohjoismaalais-ranskalaista. Nyt tänä vuonna Ololle tosiaan myönnettiin yksi Michelinin tähti, joka toisaalta monien mielestä olisi pitänyt paikalle myöntää jo paljon aikaisemmin.

Olossa on iltaisin tarjolla 4, 6 tai 9 ruokalajin menut, joista otin sitten tuon 82 euroa maksavan 6 ruokalajin menun. Poikkeuksellisesti, emme ottaneet vaimoni kanssa viinipaketteja vaan päätimme sommelierin avustuksella valita viinit listalta. Siinä missä jotkut ravintolat ovat erikoistuneet pelottaviin Tolstoilaisen eepoksen kokoisiin viinilistoihin, oli Olon viinilista sopivan suppea mutta silti monipuolinen. Kahta eri viiniä maistettuamme, päädyimme jälkimmäiseen 67 euroa maksavaan Josmeyerin vuoden 2008 Rieslingiin.

Ruokaa tulikin sitten kaikenkaikkiaan noiden kuuden varsinaisen lisäksi kaksi eri keittiön tervehdystä, välisorbetti, alkujälkkäri ja lopuksi vielä teen kanssa pienet munkit, eli yhteensä 11 erilaista annosta plus leivät. Tässä kuvia joistain.

Alkupala. Erilaisia lastuja, jugurttia ja tomaattia.

Ensimmäinen ruokalaji. Lohta, avokaadoa, soijaa ja tapiocaa

Jälkiruoka. Punajuurta ja salmiakkia.

Parhaita ruokia olivat toisena varsinaisena ruokalajina tarjottu surf & turf, eli pitkään kypsytetty possunkylki ja kuningasrapua, sekä kolmas ruokalaji naudan kieli ja ankanmaksa. Pääruuaksi oli kyyhkystä ja kurpitsaa, joka oli kaikista annoksista heikoin. Kyyhkynen oli hyvää ja se oli tyylikkäästi jätetty erittäin puhtaan makuiseksi, mutta lisukkeena tarjotut kurpitsat olivat vähän mauttomia. Jälkiruoka oli  myös todella hyvä, joskin luvattu salmiakki oli enemmän lakritsaista, mutta se oli silti innovatiivinen ja erilainen jälkiruoka. Monesti näissä fine dining rafloissa jälkiruuat ovat vähän tylsiä, mutta täällä onneksi siihen puoleen oli panostettu ja oli uskallettu tarjota jotain erilaista.

Pekka Terävä vilahti myös pariin kertaan syödessämme salin puolella ja oli mukava tietää, että hän oli oikeasti näiden ruokien takana.

Lisäksi valinta ottaa viini viinilistalta osoittautui myös hyväksi päätökseksi. Tuo riesling sopi loistavasti yhteen kaikkien muiden alkuruokien paitsi possun ja rapujen. Eikä senkään kanssa se ollut huonoa, ei vaan ollut se kaikkein osuvin pari. Ja vaikka tuon 67 euron viinin päälle otimme alkusamppanjat, punaviinilasilliset liharuuan kanssa ja jälkiruokaviinit niin tuli se silti halvemmaksi kuin kaksi valmista viinipakettia. Juotavaa tuli ehkä vähän vähemmän kuin viinipaketissa, mutta silti riittävästi saamaan seuraavaksi duunipäiväksi erittäin epäkiinnostuneen olon.

Jos nyt nämä kaikki Suomessa käymäni ja yhä aukiolevat ravintolat pitäisi laittaa parhausjärjestykseen, olisi Olo jaetulla ykkössijalla Luomon kanssa. Ruoka oli todella hyvää ja palvelu oli mukavan rentoa ja ystävällistä. Tietysti suomalaiseen tapaan, meidät taas unohdettiin lopuksi pöytään odottamaan laskua. Jotenkin vaikea ymmärtää, mikä siinä laskun tuomisessa on niin vitun vaikeaa. Koska se ei näytä missään onnistuvan, voisi Suomeen yleistyä japanilainen tapa, jossa lasku maksetaan ravintolan ovella poistuessa. Tästä viimeisestä pienestä notkahduksesta huolimatta, voin varauksetta suositella Oloa.

Mutta nyt kun on kaikki kerätty, niin mitäs tämän jälkeen? Helsingissä on onneksi vielä muutama mielenkiintoinen ravintola, jossa en ole kerennyt käymään. Farang, Muru, Chef & Sommelier ja Signe muutaman mainitakseni. Lisäksi minulla on muutamia hyviä kriiseilysuunnitelmia tälle viimeiselle kaksikymppiselle, mutta niistä ehkä lisää myöhemmin. Ikää kannattaa muutenkin laskea binääreissä ja näin ollen minulla on 3 vuotta aikaa ennenkuin olen 10000 vuotta.