maanantai 12. syyskuuta 2011

Omenaviineri ja kuusenkerkkäjäätelö


Viime keväänä minulla oli lyhyt villiyrttikokeilu, joka tässä blogissa näkyi siinä yhdessä nokkoskeittoreseptissä.

Se mikä ei näkynyt oli, että kävin keräämässä myös kasan kuusenkerkkiä joista vaimoni sitten keitteli siirapin. Kuusenkerkkäsiirappi on hauskan makuista, mutta erilaista kuin alunperin odotin. Jotenkin luulin, että maku muistuttaisi pihkaa tai kuusta, koska ne ovat tiedättehän kuusen kerkkiä, mutta tämän sijasta maku on enemmän marjainen. Karviaismarjat tulevat ehkä eniten mieleen.

Siirapin teon jälkeen, minulla oli paljon visioita, mihin sitä voisi käyttää mutta jotenkin ne jäivät vain visioiksi ja siirappi jäi sitten käyttämättömänä odottamaan jääkaappiin. Nyt tälle kuitenkin löytyi viimein käyttöä, kun mietin vaahterasiirappijäätelön tekemistä, johon vaimoni ehdotti sitten vaahterasiirapin korvaamista tuolla kuusenkerkkäsiirapilla.

Otin reseptin pohjan maailman cooleimman (ei paras, mutta lähellä) keittokirjan, Marco Pierre Whiten "White Heatin", hunajajäätelö reseptistä, jota hiukan modasin. Pohjaksi jäätelölle päätin tehdä pakkasessa olevasta voitaikinasta omenaviinerin, nyt kun kotimaiset omenat ovat parhaimmillaan.

Noita kotimaisia omenoita kannattaa muutenkin hyödyntää mahdollisimman paljon. Nämä syksyiset omenat ovat aivan mahtavan makuisia ja varsinkin niiden tuoksu on uskomattoman voimakas ja huumaavan herkullinen verrattuna tavanomaisiin kaupasta saataviin granny smitheihin. Näihin viinereihin ei kovin paljoa omenoita tule, mutta esimerkiksi tämä maailman paras omenapiirakka hyötyy niistä enemmän. Minulla on sitä kotona vielä iso lohko jääkaapissa piristämässä maanantaita.

Omenaviineri ja kuusenkerkkäjäätelö

2 voitaikinalevyä
2 omenaa
4 tl mantelirouhetta
4 tl sokeria
1 kananmuna voiteluun
kidesokeria
kanelia

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Leikkaa voitaikinalevyt puoliksi kahdeksi neliöksi. Kuori omenat ja leikkaa ne lohkoiksi. Ripottele jokaisen voitaikinalevyn keskelle 1 tl mantelirouhetta ja 1 tl sokeria. Asettele omenalohkot rouheen päälle ja ripottele pinnalle kidesokeria ja kanelia.

Paista viinereitä uunissa 15 minuuttia. Tarjoa kuusenkerkkäjäätelön kanssa.

Kuusenkerkkäjäätelö
3 kananmunan keltuaista
35 g sokeria
1 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
80 g kuusenkerkkäsiirappia

Vatkaa keltuaisia ja sokeria kulhossa, kunnes keltuaiset vaalenevat ja ovat kevyesti vaahtoutuneet.

Kiehauta kattilassa kuohukerma ja maito. Kaada puolet kerma-maitoseoksesta keltuaisten joukkoon ja vatkaa sekaisin. Kaada seos takaisin kattilaan ja lämmitä hitaasti kunnes seos saostuu. Älä päästä seosta lämpenemään yli 82 asteen.

Siirrä seos toiseen astiaan ja sekoita kuusenkerkkäsiirappi joukkoon. Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen ohjeen mukaan. Lusikoi jäätelö pakastuksen kestävään astiaan, peitä ja pane muutamaksi tunniksi pakastimeen tai anna olla siellä yön yli.

Jos sinulla ei ole jäätelökonetta, niin laita jäätelömassa pakastimeen laakeassa kannellisessa astiassa. Anna sen jähmettyä ensiksi 2 tuntia, jonka jälkeen sekoita massa tasaiseksi haarukalla. Toista sama tunnin välein, kunnes jäätelö on niin jähmeää ettei sitä pysty enää sekoittamaan. Jäätelö on valmista noin 6-8 tunnin pakastamisen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti