Pieni suurten oluiden maistelu

Pidimme pari oluen ystävänä kunnostautuneen kaverini kanssa viime viikolla pienen oluiden maistelun. Taino, kun katsoo noita oluita mitä meillä oli mukana ei se kovin pieni ollut. Westvleteren 12, Rochefort 10, Stone Russian Imperial Stout, Tripel Karmeliet, Dark Horizon 2nd edition ja muita äärimmäisyyksiä.

Kaikkia näitä ei saa suomesta ja iso osa oluista oli raahattu erinäisiltä Belgian ja Tanskan matkoilta, ja osa taas Alkosta jo poistuneista tuotteista. Oikeastaan ainoastaan tuo IPA osasto on tällä hetkellä saatavilla Alkosta.

Bisset pystyi jakamaan karkeasti kolmeen kategoriaan, belgivehkeisiin, humalapommeihin ja imperial stoutteihin. Oluet myös juotiin myös tässä järjestyksessä. Belgit ensin, jotta niiden hienovaraisempiin aromeihin voi keskittyä, sen jälkeen voimakkaan katkerat ja humaloidut IPAt ja double IPAt sekä jälkiruuaksi vielä imperial stoutit vahvenevassa järjestyksessä.

Tässä maistelun tulokset.

(Tällä kertaa myös poikkeuksellisen hyviä kuvia, jotka on otettu maistelun järjestäjän Fujifilm FinePix X100 kameralla.)

Belgivehkeet

Ensimmäinen kategoria tosiaan oli belgivehkeet. Jos joku ihmettelee nimeä, niin se tulee siitä belgialaisille oluille ominaisesta ruunsaasta luumuisasta hiivaisuudesta. Jotkut voisivat veikata maun tulevan vuosisatoja hiotusta raaka-aineiden yhteispelistä ja ammattitaidosta, kun taas jotkut sanovat sen tulevan käymisastiassa huljutellusta benediktiinimunkin vehkeistä. Tuo maku ei nimittäin ole aivan kaikkien oluen ystävien mieleen.

Oma mieltymykseni belgioluihin on vaihdellut. Joskus aikoinaan pidin niistä enemmänkin, mutta sittemmin ne ovat alkaneet tökkimään. Viime aikoin kuitenkin muutamasta tripelistä ja saisonista innostuneena, on belgivehje alkanut tuntumaan suussa ihan hyvältä.

Tässä kategoriassa maisteltavina oli alkuun yksi tripel ja sitten kaksi quadrupelia.

Tripel Karmeliet

Maistelun sai kunnian aloittaa Belgiasta rontattu pullo tämän hetken parhaimmaksi reitattua tripeliä. Tripelit ovat suosikkityylini belgioluissa, joten odotukset tälle oluelle oli kovat.

Tripel Karmeliet on Belgialaisen Brouwerij Bosteelsin satoja vuosia vanhaan reseptiin perustuva tripel, jossa on käytetty kolmea eri mallasta: Venhnää, kauraa ja ohraa. Ulkonäöltään Tripel Karmeliet oli kultainen ja hiukan samea pitsisellä ja runsaalla vaahdolla. Tuoksu oli melko runsas ja sitruksinen tuoden miellyttävästi mieleen siman. Taustalla oli vehnäoluille tyypillistä banaanista hiivaisuutta. Maku yllätti heti ensipuraisulla todella voimakkaalla, mutta mielenkiintoisella runsaudellaan. Heti kävi selväksi, että tämä ei ole mikään tavanomainen tripel. Maku oli voimakkaan hunajaisen maltainen, jossa oli taustalla kevyt humalointi. Jälkimaku oli poikkeuksellisen pitkä ja miellyttävä.

Todella mielenkiintoinen ja loistava olut. Ihan parhaaksi tripeliksi en tätä kutsuisi, sillä esimerkiksi viime jouluna Alkossa myynnissä ollut La Rulles tripel vetää voimakkaan humalointinsa ansiosta pidemmän korren. Silti erinomainen aloitus maistelulle.

Westvleteren 12

Tripelin jälkeen olikin sitten vuorossa melkoinen pommi, sillä jos Ratebeeriä on uskominen, on tämä maailman paras olut.

Westvleteren on pienin seitsemästä trappistiluostarista ja se on varmasti osasyynä tämän oluen myyttisyyteen. Westvleteren 12 saatavuus on nimittäin todella rajattua. Teoriassa sitä saa ainoastaan luostarista ostamalla. Käytännössä olutta saa myös muualta ja esimerkiksi Tukholmalaisessa Akkuratissa olen tätä ennen yhden pullon nauttinut jo aiemmin halpaan 30 euron hintaan.

Westvleteren valmistaa kolmea eri olutta, joista 12 on se arvostetuin. Panimon pulloissa ei ole mitään merkintöjä paitsi panimon nimi. Kaikki tiedot löytyvät pullonkorkista.

Ulkonäöltään olut on erittäin tumman ruskeaa punaisella häivähdyksellä ja sameaa, ja siinä on todella ohut pitsinen vaahto. Tuoksu on vahva, mutta samettisen pehmeä ja erittäin moniulotteinen, jossa erottuu selkeimmin kuivattuja hedelmiä, luumuja, lakritsaa, maltaita sekä kevyttä hapokkuutta. Maku on makea ja hedelmäinen mutta samaan aikaan runsaan maltainen. Jälkimaku on hiukan lämmittävä, muttei kuitenkaan alkoholinen ja siinä on portviinimäisiä aromeja.

Ihan maailman parhaaksi en tätä noteeraisi, mutta ehdottomasti top kolmeen menee. Tämä olut on vaan uskomattoman rikkaan makuinen ja erilaisia herkullisia elementtejä löytää melkein joka kerta kun olutta maistaa. Siinä vaiheessa kun lasi on tyhjä, tuntuu kuin olisi saanut selville vain murto-osan niistä mauista, mitä oluesta löytää. Uskomattoman hyvää kamaa ja ehdottomasti tämän maistelun paras olut.

Rochefort 10

Maailman parhaan oluen jälkeen maailman yhdeksänneksi paras olut. Rochefort 10 on Westvleteren 12 tavoin trappistiolut, joskin vähän paremmin saatavilla ja muun muassa Alkosta tätä sai vielä vähän aikaa sitten. Nyttemmin tämä on poistunut valikoimasta, josta syystä kävinkin hakemassa viimeisiä Alkosta saatavia pulloja tätä maisteluun.

Väriltään Rochefort 10 on todella tumman ruskea, huomattavasti Westvleteren 12 tummempi ja vaahto on myös paksumpi. Tuoksu on todella voimakkaan lakritsainen ja luumuinen. Maku on todella voimakas, mutta myös pehmeä ja tuoksussakin dominoineet lakritsaisuus ja luumuisuus toistuvat maussa. Tarkkaan maistamalla Rochefortista löytää myös paljon muuta, mutta nuo päämaut peittävät ne alleen ja niihin on vaikea päästä käsiksi.

Kun tätä maistoi rinnakkain Westvleteren 12 kanssa rinnakkain, muodostui näistä aika jännittävä kontrasti vaikka tyylillisesti ne ovatkin samoja. Siinä missä Westvleteren oli uskomattoman hedelmäistä ja moniulotteista, puski Rochefort 10:stä läpi vain sen luumuisuus ja kevyen aniksinen lakritsa. Todella maukas luumuisuus ja lakritsaisuus, mutta kaikki hienovaraiset aromit jäivät taustalle. Loistava olut tämäkin mutta suoraviivainen. Pidempi kypsyttäminen varmasti auttaa tätä olutta.

Humalapommit

Kun oluttyyleistä on kyse, niin juuri voimakkaasti humaloidut oluet olivat tyylillisesti raatimme lempioluita. Erityisesti amerikkalaisten ja pohjoismaisten pienpanimoiden IPAt ja Double IPAt. Näistä maistelluista oluista yksi oli norjalainen, yksi tanskalainen ja yksi skotlantilainen. Kaikki oluet olivat Alkon joko normi- tai erikoisvalikoimasta

Maistelu olisi kaivannut jotain yhdysvaltalaista IPAa vertailuksi näille eurooppalaisille, joskin melko jenkkityylisille oluille. Nyttemmin Alkoon on tullut Goose Island IPA joka on ehdottomasti kokeilun arvoinen, mutta meidän maisteluun se ei ehtinyt.

Mikkeller Green Gold

Tanskalaisen Mikkellerin Green Gold on heidän Ameriikkalaistyylinen IPA, jossa on käytetty simcoe, amarillo ja cascade humalia ja karamellimaltaita takaamaan aggressiivinen, mutta raikas ja hedelmäinen maku.

Ulkonäöltään Green Gold oli samea sekä ruskean punainen, jota voisi kuvata termillä kuparinen. Vaahto oli ohut ja pitsinen. Tuoksu oli todella raikas ja herkullinen: Appelsiiniä, havutmetsää, nurmikkoa, mangoa. Kaikkea mitä hyvässä IPAssa kuuluukin olla tasapainosesti. Maku olikin tähän nähden pieni pettymys. Se oli selkeän rapsakan humaloitu ja siinä oli hyvä karamellinen jälkimaku, mutta mallasrunko oli hiukan liian ohut ja tuo aromien rikkaus ei ollut ihan niin monimuotoisesti maussa mukana.

Tästä huolimatta Green Gold oli todella loistava. Tuoksu oli aivan mahtava ja makukin puutteistaan huolimatta hyvä.

Haandbryggeriet Dobbel Dose

Norjalainen Haandbryggeriet on kuin toisen norjalaisen Nøgne ø:n huonompi kaksoisveli. Parhaimmillaan se pystyy todella loistaviin oluihin, mutta laadunvaihtelu on suurta ja jotkut oluet ovat selkeitä pettymyksiä. Tämä heidän Double IPA Dobbel Dose kuuluu ikävä kyllä jälkimmäiseen kategoriaan.

Dobbel Dose on todella runsasvaahtoinen ja tyylille tyypillisesti punaisen ruskea ja samea. Tuoksu on kitkerä ja melko kuiva, jopa hiukan pahvinen. Maku on jonkin verran humaloitu ja maltaisen makea ja pehmeä, mutta silti katkeraa humalaa olisi toivonut enemmänkin.

Tämä olut oli selkeä pettymys vaikkei se varsinaisesti huono ollut. Kuitenkin kun Green Gold nosti tason heti niin korkealle jäi Dobbel Dose melkoiseksi torsoksi. Pahvinen double ipa, josta puuttui humala.

Brewdog Hardcore IPA

Skotlantilainen Brewdog on usein esillä olutpiireissä aggressiivisella ja innovatiivisella mainonnallaan. Brewdogin klassinen IPA on nimeltään Punk IPA joten on loogista, että double IPA on sitten Hardcore IPA. Brewdogin mukaan: "This is an extreme beer rollercoaster for freaks, gypsies and international chess superstars."

Grindcore IPAa odotellessa...

Väriltään Hardcore IPA on todella punaisen ruskea ja samea. Vaahto on ohut. Leveässä tuoksussa on karamellia ja hedelmiä, mutta ennen kaikkea se on pehmeä ja miellyttävä. Maku on voimakkaan humalaisen katkera ja taustalla on hyvä mallasrunko, joka tuo mukaan karamellista makeutta. Jälkimaku on pitkä ja hiukan lämmittävä alkoholin kuitenkaan maistumatta läpi.

Tämä on tasaisen laadudas DIPA. Häviää tuoksussa Green Goldille, mutta taas maussa voittaa sen. Mitenköhän kävisi jos sekoittaisi näitä 50/50?

Imperial Stoutit

Kun noiden alkupalojen jälkeen alkoi olla jo pienoinen nousu päällä, oli nämä 10,5-16% vahvuiset imperial stoutit sopivia tappoiskuun. Kovin eläviä muistikuvia siitä, miltä tuo Dark Horizon II maistui ei ole, mutta onneksi on sekavat muistiinpanot.

Stone Russian Imperial Stout

Tämä oli Westvleterenin ja Tripel Karmelietin lisäksi maistelun odotetuimpia oluita. Kalifornialainen Stone on yksi arvostetuimpia kulttipanimoita ja erityisesti heidän IPA ja
ruination double IPA olivat jo aiemmin tehneet todella hyvän vaikutuksen meihin. Nyt oli aika kokeilla heidän Imperial Stouttia.

Väriltään Stone Imperial Stout oli pikimusta ja vaahto oli ohutta. Tuoksu oli miellyttävän maitosuklainen, jossa oli jopa voisia tai kermaisia elementtejä ja taustalla oli sopivasti paahdetta ja kahvia. Maku oli tasapainoisen paahteinen ja pehmeä, joka jatkui pitkään kahvisena suussa.

Loistava imperial stout. Pelkäsin aluksi, että tämä olisi Speedway Stoutin tavoin liian paahteinen, sillä jenkeillä tuntuu olevan mieltymys sen tyylisiin imperial stoutteihin, mutta tämä oli todella pehmeä ja miellyttävä. Tämän maistelun toiseksi paras olut.

Huono puoli tässä ja oikeastaan kaikissa Stonen oluissa on, että niitä ei saa suomesta mistään ja tämäkin pullo oli roudattu Tanskasta tänne. Tukholman Akkuratissa ja Oliver Twistissä on myös joitain tämän panimon oluita tarjolla, joten jos sinne on menossa kannattaa ehdottomasti tutustua tämän panimon tuotteisiin.

Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel (Bourbon Edition)

Tämä oli minun tuoma olut, jonka taas alunperin vaimoni toi vuosi sitten Köpenhaminan Ølbutikenista. Tämä Bourbon Edition on tällä hetkellä Arkadian Alkosta löytyvän Beer Geek Brunchin bourbon tynnyrissä kypsytetty versio. Nämä tynnyrikypsytetyt versiot ovat vähän mielipiteitä jakavia, sillä ne harvoin parantavat alkuperäistä versiota ja tässäkin tapauksessa, on originaali parempi kuin tämä.

Jos Stone Imperial Stout oli musta, niin Beer Geek Brunch Weasel (Bourbon Edition) on vieläkin mustempi ja todella paksu. Vaahto on lähes olematon. Tuoksu on voimakkaan vaniljainen ja hiukan hapan. Tuoksussa on myös joulumausteita ja mentholia, tai jokin muu yrttinen tuoksu josta on vaikea saada kiinni. Maku on miellyttävän pehmeä alkuun, mutta jälkimaussa kahvi ja paahteisuus kasvavat.

Vaikka tämä bourbontynnyriversio ei olekkaan ihan yhtä hyvä kuin perusversio, oli se silti todella hyvä. Kuitenkin verrattuna tuohon Stonen voimaiseen pehmeyteen ja aromikkuuteen, jää tämä helposti kakkoseksi noiden yrttien dominoidessa liikaa makua.

Nøgne ø Dark Horizon 2nd Edition

Illan viimeinen 16% vahvuinen mallaspommi. Dark Horizonin ensimmäinen versio oli aikoinaan melkoinen oluttapaus ilmestyessään, ja monet kehuivatkin sitä parhaaksi juomakseen olueksi. Tästä syystä silloin kuin tämä toinen versio tuli myyntiin alkuun vuoden 2008 marraskuussa ostettiin se nopeasti loppuun. Olut oli kuitenkin monille pettymys ja sen liian voimakasta alkoholisuutta kritisoitiin vertaamalla makua salmiakkikossuun. Sitä suositeltiinkin varastoitavan vähintään puolen vuoden ajan, ennenkuin se olisi juomakelpoista. Nyt melkein kolme vuotta myöhemmin olikin hyvä kokeilla miltä DH2 maistuu.

Ulkonäöltään tämäkin imperial stout on todella mustaa, vaikkei ihan BGB Weaselin veroista. Vaahto on lähes olematon ja tämä olut on todella paksua. Tuoksu on makea ja lämmittävän alkoholinen, vaniljaisen pehmeä ja hiukan kahvinen. Maku on voimakas, hiukan yrttinen, paahteinen ja siinä maistuu myös salmiakki. Jälkimaussa on paahdettua kahvia ja lämmittävää alkoholia.

Hyvää tämä oli. Alkoholi kyllä vieläkin puskee mausta läpi ja vaikea sanoa onko tämä kuinka paljon parantunut vuodesta 2008. Maun puolesta veti tasapelin Beer Geek Brunchin kanssa, häviten kuitenkin Stonen Imperial Stoutille.

Alkostahan saa vieläkin tämän saman oluen kolmatta editiota, mutta se ei vedä tälle vertoja.