Ravintola Kannas

Vaikka näin urbaaninen herätyksen saaneena maalaisena tulee identifioitua melko vahvasti itäiseen kantakaupunkiin, on joskus hyvä käydä tsekkaamassa myös kaupungin toisen puolen ravintolatarjontaa. Näin ollen suuntasimme vaimoni kanssa eilen Kampin länsiosaan vähän aikaa sitten uudistettuun Ravintola Kannakseen.

Ravintola Kannaksella on pitkä historia ja alunperin se on avattu jo vuonna 1939. Lähivuosina paikka on kuitenkin tullut tunnetuksi melko pahamaineisena räkälänä, jonkalainen se oli silloin kuin itsekkin kävin siellä noin neljä vuotta sitten. En muista saiko sieltä ruokaa, mutta ainakin elähtänyttä olutta halvalla löytyi. Nyttemmin Kannas on kuitenkin uudistunut ja nykyään paikka muistuttaa tyyliltään enemmän perinteistä gastropubia á la Cella tai Salve.

Varasimme pöydän kahdelle, mutta synkkä ja sateinen sunnuntai oli tappanut kaiken elämään kaupungista ja pöytävaraukselle ei olisi ollut tarvetta. Paikka muistutti ulkoisesti sitä samaa paikkaa, minkä muistan aikaisemmalta visiitiltäni, mutta alkoholinkäytön expertit loistivat poissaolollaan. Tyylillisesti Kannasta voisi kuvailla nuhjuisen charmikkaaksi ja sen historia näkyy siellä selvästi. Valaistus oli ehkä omaan makuuni hiukan liian kirkas, mutta muuten Kannas on mukavan viihtyisä.

Itse otin ruuaksi Kannaksen Pannun, eli possunleikkeen kananmunan, pekonin, paistinperunoiden, makkaran ja suolakurkkujen kanssa. Uskoin annoksen täyttävän melkoisen nälkäni, sillä en ollut koko päivänä syönyt muuta kuin aamupalaksi yhden pari päivää vanhan croissantin ja vähän sipsejä. Ruokavalio ravintoterapeuttien helvetistä. Vaimoni otti perinteisiä lihapullia.

Molemmat annokset olivat juuri sellaisia kuin odotimmekin, eli loistavia. Lihapullia nyt on vaikea saada pilalle, kunhan vaan pitää huolta, että raaka-aineet ovat kunnossa. Tuo pannu kuitenkin on annoksena haastavampi. Pelkäsin s-eturyhmähenkisiä löysiä perunoita, mautonta ja sitkeää possua vetisellä leivityksellä ja paria jauhoista nakinpalaa. Onneksi pelko oli turha ja pannu oli loistava. Perunat olivat juuri oikein paistettu maukkaiden sipuleiden ja makkaroiden kanssa, leike oli hyvä, leivitys rapea, ja yhdistettynä kananmunaan ja pekoniin koko annos oli herkullinen.

Jälkkäriksi otimme molemmat vielä suosituksesta lettuja, jotka tarjottiin lakkajäätelön, mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa. Nekin olivat mahtavan rapeita ja moitteettomia. Ainoa huono puoli kannaksen safkoissa oikeastaan oli niiden sisältämä unilääke. Silmät eivät meinanneet pysyä syömisen jälkeen auki.

Tämän käynnin perusteella Kannas piti lupauksensa, sillä sitä on kehuttu useissa eri lähteissä. Ruuat olivat hyviä ja hinnat olivat kohdillaan. Kahden hengen ruuat (pannu 14€, lihapullat 13€) jälkiruokineen (6€) ja erikoisoluiden kera olivat vähän päälle 50 euroa. Kannas vahvistaa yhä sitä käsitystä, että jos Helsingissä ei halua maksaa itseään kipeäksi hyvästä ruuasta, on mentävä ydinkeskustan ulkopuolelle. Onneksi kuitenkin tällaisia ravintoloita on. Tämän kaltaiset kotiruokaravintolat ovat tärkeässä osassa fine dining mestojen mukana edistämässä suomalaista ruokakulttuuria.