tiistai 4. lokakuuta 2011

Äärimmäinen gazpacho (ja Animalian vapauta valinnoilla kamppanja)


Yksi syy miksi aloitin aikoinaan blogaamisen, oli päästä mukaan blogimaailmassa pyörivän ilmaisen korruptiokrääsän ja -tapahtumien pariin. Nyt noin puolentoistavuoden blogaaminen alkaa tuottaa hedelmää ja jo pari tahoa on ottanut minuun yhteyttä. Ja kunnon kaupallisena huorana mitäpä minä en tekisi ilmaisesta sälästä. Keep 'em coming...

Varmaankin pekoneesireseptistäni innostuneena Animalia kysyi, haluanko osallistua Eläinten viikkoon ja vapauta valinnoilla kamppanjaan. Blogini on ollut melko lihansyöntipainotteinen, joten joku voisi kysyä miten tämä blogi sopii Animalialle, mutta yhteyshän on ilmiselvä. Animalia pitää eläimistä, ja minä pidän eläimistä. Muun muassa villisioista, hirvistä, possuista, hevosista, lampaista, ankoista, broilereista, (etanoista) ja mainitsinko jo possuista? Niistä pidän nimittäin erittäin paljon.

Täästä syystä minua pahiten korpeaa juuri sikojen järkyttävän huono kohtelu joten päätin osallistua tähän kamppanjaan. Siat ovat kuitenkin yksiä älykkäimpiä eläimiä ja tutkimuksissa on ollut merkkejä siitä, että he ovat itsetietoisia. Tähän nähden onkin törkeää, kuinka broilereiden jälkeen siat ovat kaikkein kaltoimmin kohdeltuja lihaeläimiä. Yhdelle lihasialle on nykyisten naurettavien eläinsuojelusäännösten vuoksi varattu vain 0,65 neliömetriä.

Pahinta tässä on, että luomusianlihan saatavuus on aivan naurettava. Sitä ei käytännössä saa joulun ulkopuolella. Itse olen ostanut sianlihani Reinin lihasta, jotka ainakin www-sivuillaan mainostavat lihan olevan hyvin kasvatettua. Pekonin olen ostanut Wotkinsilta tai Stockmannin leikkeletiskiltä. En tiedä onko heidän siat miten hyvissä oloissa eläneet, mutta ainakaan rahani eivät mene HK:lle tai Atrialle. Hyviäkin uutisia onneksi on kuulunut. Kariniemi on tuomassa markkinoille luomupekonia. Tietenkin on huomattava, etteivät nuo luomusäädöksetkään eivät ole täydelliset, mutta ne alkavat olla jo hyvä lähtökohta.

Lisää tietoa sikojen kohtelusta voi lukea Vapauta valinnoilla kamppanjan sivuilta.

Tuo animalian nyt alkava kamppanja painottaa, että jokapäiväisillä valinnoilla voi vaikuttaa eläinten oloihin. Luomun suosimisen lisäksi hyvä tapa vaikuttaa eläinten kärsimykseen, on suoraviivaisesti syödä niitä vähemmän. Itsekkin suosin tätä lähestymistapaa. Vaikka blogini on melko lihansyöntipainotteinen, ei siinä näy, että arkisin elän melko pitkälti kasvisruualla. Yhden kasvisruokapäivän sijaan tuleekin näin pidettyä pari liharuokapäivää, jotka osuvat viikonlopuille kun on helpoin vaikuttaa ruokansa sisältöön.

Kasvissyöntiä tukeakseen Animalialta pyydettiinkin tähän kamppanjaan jokin hyvä kasvisruokaresepti. Ihan lakto-ovo-ruoka olisi ollut melko helppo, kun juuston, kerman ja voin avulla kaikesta saa hyvää varsinkin näin sienikautena. Tästä syystä "meat is murder and dairy is rape" -hengessä halusin haastaa itseäni ja ajattelin tehdä täysin vegaanisen ruuan.


Gazpacho on ehkä kasvisruokanäkökulmasta vähän tylsä, mutta toisaalta koska nämä muutamat kikat mitä Serious Eatsin Food Labissa oli mainittu yhdistettynä taas WSOY:n Mestarit Keittiössä -kirjan loistavaan reseptiin sekä pariin omaan innovaatioon tuottivat uskomattoman maukkaan lopputuloksen, halusin blogata tämän.

Gazpachossahan on oikeastaan raakoja kasviksia, leipää ja oliiviöljyä sekoitettuna keitoksi. Periaatteessa tämä on yksinkertaista, mutta pelkästään tehosekoittamalla jää suuri osa kasvisten solurakenteesta vielä ehjäksi ja juuri solujen sisältämässä vedessä on näiden kasvisten maku. Jotta maut saa paremmin kasviksista irti ilman kypsentämistä, oli Serious Eatsissä esitetty kaksi eri keinoa.

Ensimmäinen oli kasvisten suolaaminen, jolloin osmoosin vaikutuksesta solujen neste pyrkii kohti suolaisempaa pitoisuutta ja näin nestettä irtoaa solujen sisältä. Toinen, on kasvisten pakastaminen, jolloin solujen sisällä oleva vesi laajenee. Vesihän laajenee jäätyessään ja näin tehdessään se rikkoo solurakennetta. Kun jäätyneet kasvikset sulavat, irtoaa niistä lisää nestettä ja makua.

(Itse tein siis juuri näin, mutta mietin myös, että eikö olisi ollut järkevämpi ensin pakastaa ja sitten vasta suolata? Jos joku jaksaa, niin voisi kokeilla onko järjestyksellä mitään vaikutusta.)

Näiden operaatioiden jälkeen soseutin kasvikset. Ne olisi voinut käyttää jo sellaisenaan, mutta koska en kaltannut ja poistanut siemeniä tomaateista vaan halusin myös niistä makua, niin siivilöin keiton. Kuoret ja siemenet jäivät sivilään ja jäljellä on todella maukasta kasvislientä. Lisäsin siihen mausteet ja leivän, tehosekoitin uudestaan ja nautin. Maku oli todella voimakas, lähellä nestemäistä salsaa. Maustamisen kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei tule liian vahvaa.

Koska tämä keiton maku on suoraan verrannollinen tomaattien makuun, alkaa nyt olla viimeiset hetket käsillä kun saa vielä hyviä ja kypsiä tomaatteja. Ainakin Stockmannilta sai vielä sunnuntaina todella maukkauta. Talvella tätä keittoa on turha yrittääkkään kasvihuoneessa kasvatetuista mauttomista tomaateista.

Gazpacho

8 tomaattia
1 pieni kurkku
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 punaista paprikaa
2 tl suolaa

4 viipaletta vaaleaa leipää
1 1/2 rkl persiljaa
10 mantelia
1 rkl sherryviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Koristeluun
oliiviöljyä
sherryviinietikkaa
ruohosipulia

Kuori kurkku ja pilko se, sekä muut kasvikset ja laita suureen kulhoon. Lisää kulhoon 2 tl suolaa ja sekoita, jotta suola leviää tasaisesti. Jätä huoneenlämpöön puoleksi tunniksi.

Irroita leivästä kuoret ja revi ne vähän pienemmiksi paloiksi. Laita leivän palat toiseen kulhoon ja kaada kasviksista irronnut neste niiden päälle.

Levitä kasvikset mahdollisimman laakeaan vuokaan tai kelmulla vuoratulle pellille. Nosta kasvikset pakkaseen kunnes ne ovat jäätyneet, noin tunniksi. Nosta kasvikset takaisin huoneenlämpöön ja anna niiden sulaa noin puolen tunnin ajan.

Nosta kasvikset ja niistä irronnut neste tehosekoittimeen ja jauha ne tasaiseksi seokseksi. Siirrä kasvisseos siivilään ja purista niistä kaikki neste ja hedelmäliha talteen. Voit myös siivilöinnin jälkeen käyttää apuna harsoa saadakseksi loput nesteestä talteen.

Kaada talteen kerätty neste, liotetut leivät ja neste, persilja, sherryviinietikka, oliiviöljy ja mantelit puhtaaseen tehosekoittimeen. Jauha tasaiseksi. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa enemmällä sherryviinietikalla, suolalla ja pippurilla.

Siirrä jääkaappiin jäähtymän tarjoiluun asti. Oliiviöljy saattaa erottua keitosta jos keittoa säilytetään pidemmän aikaa. Sekoita keitto tällöin uudestaan nopeasti tehosekoittimessa.

Koristele tilkkasella oliiviöljyä ja sherryviinietikkaa, sekä ruohosipulilla.

3 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän hienoa, että lähdet mukaan kampanjaan ja ihan mielettömän hienoa, että Animaliakin tajuaa, että ei-absolutistitkin voivat olla aatteen miehiä (ja naisia).

    VastaaPoista
  2. Sen lisäksi, että tämä oli vegaanisafkaa niin täähän on ihan raw-ruokaakin!

    Jep, kukin tyylillään. Ja minkäänlainen absolutismi ei sovi minunkaan pirtaani.

    Tämä oli muuten todella hauskasti kirjoitettu postaus, repeilin täällä itsekseni. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti. Kun on hyvä aihe niin siitä on helpompi kirjottaa hyvää juttua :)

    VastaaPoista