Vuohenjuusto-viinirypälesalaatti ja karamellisoidut pähkinät

Tässä valtavan herkullinen salaatti, jonka bongasin Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 2/2009, jossa oli yhdistelty ruokia niille sopivien klassisten viinien kanssa. Vuohenjuuston klassinen kumppani on tietysti sauvignon blanc, sillä tuleehan klassisimmat sauvignon blancit Loiren Sancerrestä, mikä on myös erittäin tunnettu vuohenjuustostaan.

Päätin sitte tehdä tämän viime perjantain iltaruuaksi ja ostin Lentävästä Lehmästä juuri Sancerresta tullutta chevreä. Viinini tosin oli Austraaliasta, mutta silti erittäin hyvin tämän salaatin kanssa sopiva.

Ohjeesta tulee neljälle alkuruuaksi, tai kahdelle pääruuaksi.

Vuohenjuusto-viinirypälesalaatti ja karamellisoidut pähkinät

5 dl salaatteja (esim. rucolaa, mizunaa ja vesikrassia)
20 vihreää viinirypälettä
n. 240 vuohenmaitojuustoa (esim. 4 kpl crottin de Chavignol -juustoja à 60 g)
1 dl karamellisoituja pähkinöitä

Kastike
1 pieni salottisipuli
3 rkl pähkinäöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
ripaus sormisuolaa
mustapippuria myllystä

Tee kastike. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita öljy ja etikka sipulin joukkoon. Mausta kastike suolalla ja mustapippurilla.

Jaa salaatti lautasille. Halkaise viinirypäleet ja asettele ne salaattipedille. Halutessasi lämmitä vuohenjuustoja 200-asteisessa uunissa muutama minuutti. Nosta vuohenjuustot salaatin päälle. Valuta kastike salaateille. Viimeistele annokset karamellisoiduilla pähkinöillä.

Karamellisoidut piri-piripähkinät

2 dl saksan-, pekaani- tai cashewpähkinöitä
4 rkl (vaaleaa muscovado) sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl piri-piriä tai chilijauhetta
2 tl saksanpähkinäöljyä

Mittaa kaikki ainekset paistinpannuun. Kuumenna pannu, ja kääntele aineksia noin 5 minuuttia tai kunnes sokeri karamellisoituu. Älä koske seosta sormilla, sillä sokeri on tulikuumaa.

Levitä seos leivinpaperilla päällystetylle vadille jäähtymään.

Tarjoa pähkinät vuohenjuustosalaatin kanssa tai sellaisinaan.

Vinkki! Muscovadosokeri antaa pähkinöihin hieman toffeearomia. Muscovadon voi korvata tavallisella sokerilla. Piri-piri on eteläafrikkalainen chili, jota käytetään erityisesti Portugalissa.

Te Kairanga Runholder Martinborough Pinot Noir 2007

"If anyone orders merlot, I'm leaving!"

Vaikka Sideways elokuvasta on jo 7 vuotta, näkyy sen vaikutukset vieläkin pinot noirin kokemassa suuressa arvostuksessa. Nyt pinotit ovat ollut viimeaikoina Suomessa myös melko runsaasti esillä, ensiksi Helsingin Sanomien Pinot Noir arvostelun myötä ja nyt uusimmassa Glorian Ruuassa ja Viinissä oli varsin mielenkiintoinen juttu tuon rypäleen kotipaikasta Burgundista, sekä arvostelu eri pinot noireista.

Kuva täältä.

Olisi mielenkiintoista nähdä minkälaisen myyntipiikin nuo kaksi juttua ovat onnistuneet pinot noir viineissä aiheuttamaan. Varsinkin Hesarin vaikutus on ihan älytön, tuo viisi tähteä saanut Matua Marlborough on ollut poikkeuksetta loppu lähes kaikissa suomen Alkoissa tuon arvion jälkeen. Nyt sitä näyttää taas saavan ja minulla on yksi pullo nyt odottamassa korkkaamista. Hesarin mielipiteet harvoin osuvat yhteen omieni kanssa, saa nähdä miten tässä tapauksessa.

Koska pinot noirit ovat varsinkin siipikarjan kanssa paikallaan, ostin viikko sitten broilerin pariksi pullollisen uusi seelantilaista Te Kairanga Runholder Martinborough Pinot Noiria. Uusi Seelanti on Kalifornian ja Oregonin jälkeen varmasti yksi tunnetuimmista uuden maailman pinot noirin kasvattajista ja tarjoaa vaihtoehdon niille, jotka eivät halua Burgundin kiskurihintoja maksaa. Burgundihan on käytännössä hinnoitellut itsensä ulos normaalien viininkuluttajien markkinoilta, eikä itseänikään huvita maksaa yli 30 euroa pullosta varsinkin kun noinkaan kova hinta ei välttämättä takaa hyvää laatua.

Tämäkään pullo ei kuitenkaan halvimmasta päästä ollut (19,95 €), mutta pinot noirit tuppaavat olemaan muutenkin viineistä kalliimmasta päästä. Pinot noir ei ole ilmeisesti ole rypäleistä se kaikkein helpoin kasvatettava, koska ohutkuoriset rypäleet ja lehdet ovat alttiita erityyppisille sairauksille ja homeelle. Uudessa Seelannissa on kuitenkin onnistuttu saamaan kohtuulliseen hintaan ainakin itseäni miellyttäviä tuloksia, joten odotukset Te Kairanga Runholderille oli kovat.

Te Kairanga Runholder Martinborough Pinot Noiria on kypsytetty 9 kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä, joista 35% on uusia. Väriltään viini oli syvän tumman punainen, mutta reunoilta muuttui läpikuultavaksi. Tuoksussa oli punaisia metsämarjoja ja miellyttävää hiukan pippurisia tanniinineja, kuitenkin aika yllättämätön ja perinteinen tuoksu. Maultaan viini taas oli todellinen makupommi. Puolukkaa ja erityisesti karpalot korostuivat marjoista, kevyitä silkkisiä tanniinineja jotka vielä korostuivat pitkässä ja upeassa jälkimaussa korostaen näiden pippurisuutta. Tarkemmalla makuaistilla tästä olisi varmasti saanut vielä vaikka mitä irti. Pienet häivähdykset välähtelivät suussa, mutta en kerennyt saamaan niistä tarkempaa otetta, että saisin kuvattua tänne.

Te Kairanga Runholder Martinborough Pinot Noir 2007 osoittaa, että Sidewaysin Miles ei turhaan intoillut pinotin perään. Tämäkin Uuden Seelannin pinot noir oli todella hyvä ja varsinkin maku oli aivan upea ja moniulotteinen. Vähän mitäänsanomattoman tuoksunkin voi antaa anteeksi ottaen huomioon että juotavaksi viinit on ensisijaisesti tarkoitettu. Eikä sekään mitenkään ohut tai huono ollut, siitä ei vaan oikeen saanut mitään irti.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/408487

Wolfberger (W)³

Kuva täältä.

Wolfberger (W)³ on Elsassilaisen Wolfbergerin sekoitus kolmea eri rypälettä, rieslingiä 50%, muscattia 30% ja pinot gris'tä 20%. Todennäköisesti nimikin tulee näistä kolmesta eri rypäleestä. Yritin löytää viinistä muuta tietoa, mutta sitä löytyi hiukan heikosti ja Wolfbergerin sivut olivat sekä kaameat, että ranskaksi. Luulen, että näillä on jotain yhteistä. En myöskään tiedä kuinka montaa Internet-lakia rikoin, kun vastasin "Oui" etusivun kysymykseen ymmärtämättä kysymystä.

Ottaen huomioon, että Wolfbergerillä on Alkon mukaan 1200 hehtaaria viinipuskia ja vuosituotto on 13 miljoonaa pulloa, englanninkieliset sivut eivät mielestäni ole liikaa pyydetty. Mutta edes Google Chromen translaten avulla, en tätä (W)³:a sieltä onnistunut löytämään.

Tuoksultaan Wolfberger (W)³ on voimakkaan kukkea ja persikkaisen makea. Muscat dominoi selkeästi tuoksua, jättäen varsinkin tuon rieslingin aromit taustalle. Maku on kuivahko, yrtteisä ja greippinen, sekä keskihapokas. Kukkaisuus ei ole niin dominoiva ja muut rypäleet pääsevät selkeästi esille.

Join tätä chilikastikkeessa höyrytettyjen simpukoiden ja ranskalaisten perunoiden kanssa, jotka osoittautuivat varsin hyväksi yhdistelmäksi tälle. Voisin kuvitella tämän olevan paikallaan myös muiden tulisempien ruokien kanssa. Pelkiltään juotuna maku alkoi pidemmän päälle vähän tökkimään ja katkeran "kiljahtavat" maut pääsivät hiukan esille. Kuitenkin mausteisen ruuan kanssa erittäin hyvin toimiva ja tasapainoinen viini.

Ravintola Grotesk

Kuva täältä.

Kävin vaimoni kanssa tiistaina Groteskissa syömässä neljän ruokalajin "Chef's table" -menun, kun sellainen oli kaksi yhden hinnalla (eli 49 euroa) tarjouksessa Citydealin kautta. Tämä oli meille jo toinen käyntikerta Groteskissa, kun ensimmäisen kerran olin siellä muutama kuukausi avaamisen jälkeen alkuvuodesta 2008, jolloin paikasta jäi mieleen todella positiivinen kuva. Nyt oli mielenkiintoista nähdä, että oliko paikka muuttunut parempaan tai huonompaan suuntaan, tai onko toisaalta oma vaatimustaso kasvanut.

Saavuimme paikalle 19:30 ja ravintola oli suhteellisen täysi. Sattumoisin vieraana oli meidän vieressämme MasterChef tuomari ja Farangin keittiömestari Tomi Björck. Annoin hänen kuitenkin syödä rauhassa, enkä halunnut häiritä häntä omalla MasterChef palautteellani (olen muutenkin katsonut viime aikoina Top Chefiä ja Master Chefistä on uusimmat jaksot katsomatta). Otin alkudrinkiksi oman suosikkini manhattanin ja vaimoni otti white ladyn. Groteksin baari on suhteellisen tunnustettu ja oli kiva nähdä miten omat drinkkitekeleeni suhtautuvat ammattibaarimikkojen vastaaviin. Minun Manhattanini oli todella hyvä ja muistutti melko paljon omaanikin. Vaimoni white lady taas olisi kaivannut hiukan enemmän terävyyttä, mutta hyvä sekin oli.

Menun pariksi otimme 37 euroa maksavat viinipaketit, joka sisälsi neljä viiniä. Alkuruoka oli kurpitsakeitto, jossa  oli muistaakseni pekonista ja chilistä tehtyä murua. Keitto oli todella hyvän makuinen ja poikkeuksellisesti kurpitsakeitoksi yllättävän vähän makea, mutta silti upean kurpitsan makuinen. Jos keitosta jotain miinusta pitäisi keksiä, niin se onhan se annoksena vähän tylsä. Viininä oli ranskalainen muistaakseni Loiresta tuleva viognierin ja jonkun muun sekoitus, jonka etiketissä oli sokeankirjoitusta. Hienosta etiketistä huolimatta viini oli vähän pettymys ja vaikka se sopikin ihan ok keiton kanssa, ei se senkään kanssa loistanut.

Pääruuaksi tuli härän niskaa ja hollandaise perunapyreetä. Tämä annos oli illan paras, niska oli todella mehevää ja mureaa ja tuo perunapyree myös todella hyvää. Kastiketta olisi saanut ehkä olla runsaammin, mutta se oli pieni miinus todella hyvässä annoksessa. Viininä tuli jotain portugalilaista, joka oli ihan hyvää. Parempaa kuin alkuruuan valkoviini, muttei siltikään mitenkään erityistä.

Pääruuan jälkeen tuli kahta eri juustoa, appenzelleriä ja sinihomejuustoa, jotka tarjottiin pähkinöiden, balsamicon ja hunajan kanssa. Juustot olivat ihan ok, mutta näiden kanssa tarjottu viini oli tämän illan parasta juoma-antia. Viini oli makea jälkiruokaviini, jota on vahvistettu konjakilla. Samantapaista viiniä tarjottiin myös samojen ravintoloitsijoiden Demossa juustojen kanssa, jossa se jäi mieleen ja oli todella mukava saada tätä herkkua uudestaan. Löysin Wikipediasta artikkelin Pineau des Charentesista, jonka kuvaus vastaa juuri tätä. Ikävä kyllä Alkosta ei mitään vastaavaa taida löytyä. Sääli.

Jälkiruokana oli maitosuklaamoussea ja veriappelsiinijäätelöä. Jälkiruoka oli ruuista heikoin, vaikka silti varsin hyvää. Se oli teknisesti virheetön, mutta siinä ei ollut mitään jännittävää. Jälkiruokaviininä oli Beerenausleseä, joka oli myös todella hyvää. Tosin niin taitavat beerenausleset olla aina. Jälkiruoka oli ainoa mistä minulla oli julkaisukelpoinen kuva, sääli sillä se oli annoksista visuaalisesti heikoin.

Kaikenkaikkiaan ruuat olivat Groteskissa todella hyviä, ja näin muistan myös olleen vuonna 2008. Kaikesta muusta sitten löytyy pientä nillitettävää. Ensiksi suurinpana se, että meille ei tarjottu menun kanssa ollenkaan leipää. Muistan vuodelta 2008, että juuri herkullisen hummuksen kanssa tarjotut leivät olivat Groteskissa todella hyviä ja osasin jo kotoa lähtiessä odottaa näitä. Kuitenkaan siinä pitkähkössä tauossa alkuruokaa odotellessa ei niitä meille tarjottu. Kun olin itse riittävän pitkään katsellut naapuripyödän leipiä kateellisenä, pyysin niitä itse tarjoilijalta alku- ja pääruuan välissä ja sitten saimme ne. Voi olla, että tuohon Chef's Table menuun leivät ei kuulu, sillä eräs eat.fi:n arvostelija kritisoi juuri samaa asiaa (tuntematon 21.3.2011).

Toinen selkeä kritiikin kohde olivat nuo keskinkertaiset valko- ja punaviinit. Groteskissa on kuitenkin varsin pätevä viinilista, niin about samaan hintaan olisin osannut sieltä plokata huomattavasti paremmat viinit. Mutta minkäs teet yllätysmenun kanssa, pakko luottaa sommelieriin. Hyvänä puolena valko- ja punaviiniä tuli 16 cl annokset, jolloin kaikki nuo 4 viiniä ja alkudrinkit aiheuttivat seuraavalle työpäivälle taas hiukan keskittymisvaikeuksia.

Muuten ilta oli varsin onnistunut ja kun tuon menun sai käytännössä puoleen hintaan, niin oli se hintaisekseen todella kohtuullinen. Palvelussakaan ei ollut mitään moitittavaa leipien puuttumista lukuunottamatta, se oli mukavaa ja riittävän toimivaa. Kuitenkin jos Groteskiin on ilman tuota lahjakorttia menossa, melkein suosittelen pysymään à la carte listan puolella, jolloin on parempi mahdollisuus vaikuttaa viineihin ja nuo leivätkin todennäköisesti tuodaan mukaan.

Uunibanaanit ja chili-suklaakastike

Tässä todella hyvä ja yksinkertainen jälkkäri. Bongasin tämän uusimman Glorian Ruuan ja Viinin -artikkelista "Chili puraisee ja pehmittää". Ruuan ja Viinin mukaan tää on retroherkku 70-luvulta, ja eipä tää joo hirveen moderni jälkkäri ollut, mut silti tosi hyvä.

Yksi parhaista jutuista tässä oli tuo hunaja-voi-kaneli -kastike jossa banaanit paistettiin. Siitä tuli uunista ottamisen jälkeen todella toffeista ja hyvää ja sitä voisi käyttää kastikkeena ihan sellaisenaan joissain jälkkäreissä.

Tein ohjeen alunperin puolikkaana ja tuota suklaa kastiketta riitti vielä seuraavan päivän toisintoon, eli vaikka tekee täyden ohjeen neljä banaania niin puolikas määrä suklaakastiketta varmasti riittää. Koska kaupassa ei ollut ollenkaan punaisia chilipalkoja, niin käytin 1/4 habaneroa tuohon. Habanerot saattaa vaan olla joillekkin vähän liikaa, eli suosittelen alkuperäisen ohjeen noudattamista. Jos taas on kunnon chilinystävä niin habanerot rokkaa.

Uunibanaanit ja chili-suklaakastike

4 banaania
2 rkl voita
1/2 tl kanelia
2 rkl hunajaa

Chili-suklaakastike
1/2 chilipalko
100 g tummaa tai taloussuklaata
1 dl kuohukermaa
2 rkl voita

Lisäksi
(vaniljajäätelöä)

Pane uuni kuumenemaan 250 asteeseen.

Valmista suklaakastike: Poista chilistä kanta ja siemenet. Kuutioi chili mahdollisimman hienoksi. Paloittele suklaa ja sulata se kermaan sekoitettuna kattilan päällä vesihauteessa. Voit sulattaa suklaa-kermaseoksen myös mikrossa 10 sekunnin jaksoissa; sekoita massaa jaksojen välissä. Sekoita voi ja chili suklaasulaan.

Mittaa voi, kaneli ja hunaja uunivuokaan. Sulata seos uunissa. Kuori ja leikkaa banaanit pituussuunnassa puoliksi. Laita banaanit uunivuokaan ja lusikoi päälle hunajavoita. Kypsennä banaaneja uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes banaanit ovat saaneet väriä ja pehmenneet.

Tarjoa uunibanaanit suklaakastikkeen ja halutessasi vaniljajäätelön kanssa.

Yrteillä maustettu uunibroileri

Viime lauantaina menin Reinin lihan tiskille tietämättä oikeastaan yhtään mitä haluan tehdä. Eniten teki mieli siipikarjaa, joten päädyin sitten kokonaiseen ruotsalaiseen luomubroileriin. Valmistustapa oli vaan täysin avoin. Minulla on parikin aikaisempaa kokemusta kokonaisen broilerin käsittelystä, mutta lopputulokset noilla molemmilla kerroilla olivat vähän niin ja näin.

Ensimmäisen kerran kun tein kokonaisen broilerin, leikkasin sen osiin ja tein siitä coq au viniä, eli kukkoa viinissä, joka osoittautui vähän pettymykseksi. Kana ei ollut riittävän mehevää ja maukasta, ja jotenkin se kastikekkin oli melko blääh. Ei se pahaa ollut, mutta odotin paljon parempaa. Toisen kerran kokeilin kanafricassea, eli tuttavallisemmin kanaviilokkia taas paloiksi leikellystä kokonaisesta broilerista ja tätäkin vaivasi hiukan sama kuin tuota coq au viniä.

Koska broileripadat eivät ilmeisesti ole mun juttu, päätin tällä kertaa heittää tipun uuniin kokonaisena. Googletin "uunibroileri" ja löysin reseptin nimeltä "maailman eniten täydellinen uunibroileri" Otetaan ensin puoli kiloa voita... -blogista. Nimi ainakin lupaa paljon. Tässä reseptissä broilerin nahan alle laitetaan yrttejä ja suolaa, ja sisälle sitruunaa, valkosipulia ja rosmariinia, jonka jälkeen sitä paistetaan tunnin ajan uunissa. Ohje on alunperin Jamie Oliverin Alaston kokki -kirjasta.

Ohje oli mukavan yksinkertainen ja uunibroileri olikin aivan älyttömän hyvää, ei ehkä maailman eniten parasta, muttei kovin kaukana siitä. Uskon lisäksi, että tässä ruuassa tuon luomubroilerin maku pääsi kaikkein parhaiten esille. Lempeää ja maukasta. Ikävä kyllä nuo lisukkeet, eivät taas vastanneet broilerin laatua ja eniten minua alkoi harmittamaan se, että uskomattoman herkulliset kanasta tihkuvat nesteet oli haaskattu noihin lopulta mauttomiin perunoihin ja sipuleihin. Nesteistä olisi pitänyt keittää kastike, joko kokoonkeittämällä tai suurustamalla. Lisukkeiksi olisi sitten riittänyt esimerkiksi jokin salaatti. Tämä missattu mahdollisuus jäi nyt minua kalvamaan sen verran, että joudun tekemään tämän broilerin uudestaan. Broileri oli lähes täydellistä, mutta annoskokonaisuus ei.

Tässä resepti, jonka nimi alunperin siis oli "Jamien täydellinen uunibroileri", tuosta blogista kopioituna.

Jamien täydellinen uunibroileri

n. 3 annosta

1 broileri (tai luomukana, jos saatavilla), n. 1 - 1½ kg
suolaa
mustapippuria
3 pientä kourallista tuoreita yrttejä (basilikaa, persiljaa, meiramia tms.) riivittynä ja hienonnettuna
4 rkl oliiviöljyä
1 sitruuna pestynä ja halkaistuna
4 laakerinlehteä revittynä
2 tuoretta rosmariininoksaa
6 valkosipulinkynttä kuorineen litistettynä

3-4 perunaa viipaleina
valkosipulinkynsiä
sipulia lohkoina

Esivalmistelut: ota broileri sulamaan ajoissa, jääkaapissa sen sulamiseen menee noin vuorokausi, huoneenlämmössäkin useita tunteja. Ohjeistusta löytyy pussin kyljestä.

Laita uunipannu uuniin ja kuumenna uuni 225 -asteiseksi. Huuhtele hyvin sulatettu broileri ulko- ja sisäpuolelta ja taputtele mahdollisimman kuivaksi talouspaperilla.

Hiero linnun vatsaonteloon suolaa. Irrota nahka varovasti ja ehjänä rintalihoista. Rintalastojen yhtymäkohdasta nahka on kiinni lihassa ohuella kudoskerroksella, joten voit tehdä tunnelit rintalastan molemmin puolin tai yrittää irrottaa nahan myös keskeltä. Me teimme tunnelit ja hyvin toimi. Hiero hieman suolaa nahan alle lihan pintaan, työnnä sinne myös hienonnetut yrtit. Pirskota pinnalle hieman oliiviöljyä.

Työnnä linnun vatsaonteloon sitruunanpuolikkaat, laakerinlehdet, rosmariini ja valkosipulinkynnet. Vedä nahka takaisin paikoilleen (varovasti) ja tarkista, ettei lihaa jää pilkottamaan nahan alta.

Paina koivet ja siivet lintua vasten ja sido lintu mahdollisimman napakasti paistilangalla. Tee koipiin 3-4 viiltoa ja hiero niihin jäljelle jäänyttä yrttisekoitusta. Koivet kypsyvät näin nopeammin ja yrttien aromit pääsevät lihaan paremmin.

Sivele käsin hieman oliiviöljyä linnun nahkaan ja mausta pinta reilusti suolalla ja mustapippurilla joka puolelta. Ota kuuma uunipannu uunista ja kaada pohjalle hieman öljyä. Aseta lintu kyljelleen pannulle ja laita pannu takaisin uuniin. Ruskista noin 5 minuuttia, käännä lintu toiselle kyljelleen ja ruskista taas 5 minuuttia. Käännä sitten lintu rintapuoli ylöspäin ja kypsennä noin tunnin ajan (lämpötila on siis koko ajan 225 astetta). Meillä meni noin tunti ja vartti, ja kuivaksi ei ehtinyt vielä siinä ajassa.

Viipaloi perunat ja lohko sipulit. Irrottele valkosipulinkynnet erilleen (ei tarvitse kuoria). Heitä kasvikset viimeiseksi 15-20 minuutiksi pannulle kanan kanssa, jolloin kanan rasva ja nesteet maustavat ne ihanan maukkaiksi lisukkeiksi. Valkosipulit voit lopuksi puristaa ulos kuoristaan.

Taittinger Brut Réserve

Kuva Alkon sivuilta.

Taittinger on teoriassa kolmanneksi vanhin samppanjatalo, jos laskeminen aloitetaan vuodesta 1734 kun Taittingerin tila Chateau La Marquetterie rakennettiin Reimsiin. Varsinaisen Taittingerin historia alkaa kuitenkin vasta vuonna 1932, kun tuo La Marquetterie siirtyi Pierre Taittingerin omistukseen. Talon lippulaivatuote on Comtes de Champagne Blanc de Blancs, josta viimeisin julkaistu vuosikerta on 1998.

Itse taas nappasin saman talon vuosikerrattoman perustuotteen Brut Réserven Frankfurtin lentokentältä ja korkkasin sen viime laskiassunnuntaina blinien pariksi. Brut Réserveen on käytetty 60% pinot noiria ja 40% chardonnayta, ja sitä on pullokypsytetty kolmesta neljään vuotta Taittingerin kellareissa. Väriltään tämä on samppanja oli oljen keltaista ja runsaskuplaista. Tuoksu oli paahtoleipäinen, voinen ja hapokas. Keskihapokkaassa maussa nousi myös suht täyteläisesti paahtoleipä esille, ja taustalta havaitsi sitruunan ja happaman omenan aromeja.

Hyväähän tämä oli, niinkuin samppanja aina. Selvästi parempaa kastia tämän hintaluokan kamasta. Välillä alkaa vaan tuntua, että nämä bulkkisamppanjat on niin nähty (nyyhnyyh, liikaa samppanjaa, elämä haisee!), ja voisi imuroida noita vuosikertatuotteita enemmän. Ne vaan tuppaavat olemaan hirvittävän hintaisia. Onneksi äiti aina auttaa lastaan ongelmissa, ja lupasi trokata pari pulloa halpaa Dom Perignonin 2002:ta Viking Linelta. Jee!

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/582787

Cuatro Pasos 2009

Kuva on Alkon.

Uhkasin Pétalos -postauksessa kokeilla myös tätä toista Alkon valikoiman Espanjan Bierzon alueen mencíaa, Cuatro Pasosta. Cuatro pasos tarkoittaa googlen translaten mukaa neljää vaihetta. Viinin tekijöiden mukaan viiniä kutsutaan "karhun viiniksi", joka ilmenee myös pullon etiketin karhun tassuina. Viinin nimi, Cuatro Pasos eli neljä vaihetta, tulee myös karhun kävelytyylistä. Nimi on ilmeisesti syntynyt tuon alueen vuoristossa elävien karhujen mukaan, tosin ne taitavat olla melko harvinainen näky siellä. Karhun näkemistä alueella kuvattiin lottovoitoksi. En tiedä sitten kuinka lottovoittajalta tuntuu, kun löytää talviunilta heränneen nälkäisen emokarhun poikasten kanssa.

Cuatro Pasos on Bierzon viinien tapaan 100% mencía rypäleestä tehty. Viiniä on kypsytetty 2 kuukautta ranskalaisissa ja ameriikkalaisissa tammitynnyreissä. Väriltään viini on tumman punaista ja Mencialle tyypillisesti poikkeuksellisen voimakkaan violettista. Tuoksu on moniulotteinen ja syvä, jossa esiin nousee erityisesti vadelma muiden marjojen joukosta. Lisäksi tuoksusta pystyi havaitsemaan kevyttä tanniinisuutta ja karamellisoitunutta lihaa. Maku oli notkea, jossa pippuriset tanniinit maistuivat tasapainoisesti. Jälkimaku oli pitkähkö ja hienostunut.

Vaikkei Cuatro Pasos ihan yhtä hyvää ole, kuin Petalos on se silti todella hyvä viini. Varsinkin tuoksu oli todella hyvä ja makukin oli tasapainoinen ja miellyttävä, vaikkei se ihan yhtä upea kuin tuoksu ollutkaan. Itse join tätä juustojen ja tapasten parina, mutta voisin kuvitella tämän toimivan oikein hyvin monien kevyempien liharuokien parina. Pihviviiniksi tämä on ehkä vähän liian kevyt ja hedelmäinen.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/483057

Samppanjaa ruokaostoksilla

Onnistuin sitten hankkimaan tälle päivälle krapulan. Vaikka sitä kuinka yrittää juoda sivistyneesti, niin joskus tulee vain hetkiä kun kaikki maailman olut (ja tervasnapsit ja Motörhead Shiraz) on vain juotava. Tästä sitten elimistö jälkikäteen kiittää pysäyttämällä kaiken ruuansulatuksen ja pieni ääni aivojen takaosassa jatkuvasti muistuttaa siitä, kuinka huono ihminen olet. Ja tätä ihmiselon juhlaa jatkuu vielä kahden päivän ajan. Ihanaa.

Omituisessa energianpuuskassa päätin kuitenkin, että masentuneena maailmantuskassa vellomisen sijaan lähden ulos tuonne kauniiseen kevätilmaan ja käyn ruokaostoksilla Stockmannin herkussa.

Stockan herkku on parantunut sen remontin jälkeen aivan uskomattoman paljon. Se ahdas ja sekava mummohelvetti, jossa aina vitutti rampata kerroksien väliä kun ei osannut ottaa kaikkia alakerran tarvikkeita kerralla, on nykyään vain muisto. Remontoitu herkku on tilava ja osastot on kivan torimaisesti aseteltu. Lisäksi siellä on perus liha-, kala- ja juustotiskien lisäksi muunmoassa kahvitiski sekä vaihtuvia oliiviöljyjä maisteltavana, mahtavaa! Jotkut on kritisoineet sitä, että se on tosi sokkeloinen ja sieltä ei löydä mitään, joka on ehkä totta. Mutta toisaalta kun siellä ostoksilla käynti on niin suuri ilo, niin ei tuohon niin paljoa jaksa kiinnittää huomiota.

Lisäksi uudistuneessa Herkussa on ehkä yksi paras keksintö, mitä ruokakaupassa voi olla: Stockman Meals -samppanjabaari! Tarjolla baarissa on samppanjan lisäksi puna-, valko- ja kuohuviiniä ja oluttakin taisi olla listalla. Ruokaa siellä on erinäköisiä tapaksia ja muutamaa erilaista salaattia. Cityn jutun mukaan ilmeisesti mitä tahansa valmistiskin tuotetta saisi myös tuolla nauttia. Jos se on totta, valikoima on todella hyvä.

Itse otin sitten kana-caesar salaattia ja neljä erilaista tapasta jotka näkyvät tuossa kuvassa. Ruokajuomaksi valitsin tarjolla ollutta samppanjaa, Lansonin "kuravettä" (hair of the dog that bit me), jota sai 12 cl 11 euron hintaan. Jotkut tuttuni ovat dissanneet tuota Lansonia, mutta nyt kun itse ensimmäisen kerran sitä maistoin niin se oli varsin hyvää. Paahtoleipäistä ja voimakkaan sitruksista.

Myös caesar-salaatti oli hyvää ja tapakset simppelin laadukkaita. Jos viitsisin, voisin joistain pikkujutuista antaa kritiikkiä, mutta en viitsi koska pelkästään tuollaisen baarin olemassaolo ruokakaupan yhteydessä on aivan upeaa. En tiedä, miten ylipäänsä suomen anniskelu- ja holhoussäännöt pystyvät sallimaan moisen olemassaolon ruokakaupassa, mutta onneksi sallivat.

Ja mikä tärkeintä, mukavan sunnuntailounaan jälkeen maailmantuska ja ahdistus poistuivat, ainakin hetkeksi.

Viskikolakohokas

Tästä jälkiruuasta on sitten kiittäminen Motörheadin Lemmyä ja vaimoani. Vaimoni vaati, että Motörhead Shirazin kanssa pitää olla jotain teemaan sopivaa. Kuitenkin itse olin jo ehtinyt miettiä alku- ja pääruuan valmiiksi, niin ei niitä ihan niin vain lähdetä muuttamaan varsinkin kun raaka-aineet on jo hankittu.

Kuitenkin jälkiruoka oli vielä täysin auki, joten se tarjosi hyvät mahdollisuudet etsiä jotain teemaan sopivaa. Idean haku jälkiruualle meni suurinpiirtein näin:
...mikä sopii Motörheadille? Viski
...suklaakakku joka kostutettu viskillä? Tylsää.
...suklaa souffle ja viskisiirappi? Mnojoo...
...mitä Lemmy yleensä juo? Viskikolaa...
...Viskikolakohokas!

Näin ollen hain kaupasta pullollisen Coca-Colaa ja aloin keittämään siirappia kokoon. Resepti on loppupeleissä aika yksinkertainen.

Viskikolakohokas

6 kananmunan valkuaista
3/4 dl sokeria
5 rkl leipurinkermaa
4 rkl viskikolasiirappia
voita ja sokeria vuokien voiteluun

Koristeluun
4 rkl vadelmia
4 rkl viskikolasiirappia
2 tl viskiä

Tee viskikolasiirappi ja leipurin kerma etukäteen. Nämä voi tehdä hyvissä ajoin ja säilyttää jääkaapissa.

Lämmitä uuni 175 C asteeseen. Voitele kohokasvuoat pullasudilla. Kaada hiukan sokeria ensimmäiseen astiaan ja pyöritä päällystääksesi sisukset kokonaan sokerilla. Kaada jäljelle jäänyt sokeri seuraavaan astiaan ja toista operaatio. Jos sokeri loppuu kesken, lisää sitä.

Lämmitä leipurinkerma varovasti mikrossa tai kasarissa kunnes se on haaleaa. Sekoita 5 rkl leipurinkermaa ja 4 rkl viskikolasiirappia keskenään.

Vatkaa kananmunan valkuaiset kunnes ne vaahtoutuvat hiukan. Lisää sokeri ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Kääntele viskikolalla maustettu leipurinkerma valkuaisvaahdon joukkoon.

Jaa kohokasmassa neljään kohokasvuokaan. Tasoita kohokasvuoan pinta täysin tasaiseksi lastan tai veitsen avulla. Leikkaa veitsen avulla kohokasmassan ylin reuna noin 1/2 cm syvyydeltä irti vuoan reunasta. Laita annokset uuniin ja pidä niitä siellä kunnes kohokkaat ovat kohonneet ja pinta hiukan tummunut. Noin 11-12 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua kypsymisen aikana.

Tee koristevadelmat valmiiksi kohokkaiden kypsyessä. Laita vadelmat pieneen kulhoon, kaada viskikolasiirappi ja viski niiden päälle ja sekoita varovasti.

Kun kohokkaat ovat valmiit nosta siirapilla maustettuja vadelmia kohokkaan päälle. Tarjoa heti.

Viskikolasiirappi

1 l Coca-Colaa
4 rkl viskiä

Kaada Coca-Cola kattilaan ja keitä kokoon, kunnes jäljellä on hiukan yli 1 dl juoksevaa siirappia. Sekoita joukkoon viski ja keitä vielä kokoon pari minuuttia, että alkoholi haihtuu.

Leipurin kerma

2 kananmunan keltuaista
42 g sokeria
15 g jauhoja
1 1/3 dl maitoa
1/2 halkaistu vaniljatanko
hiukan voita

Vatkaa keltuaiset kolmasosan sokerin kanssa tasaiseksi hiukan kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot joukkoon.

Kiehauta kasarissa maito, loput sokerista ja halkaistu vaniljatanko. Heti kun maito alkaa kiehua, kaada kolmasosa maidosta kananmunaseoksen joukkoon jatkuvasti vatkaten. Kaada kananmunaseos lopun maidon joukkoon kattilaan. Lämmitä miedolla lämmöllä jatkuvasti sekoittaen, kunnes seos alkaa kiehua. Jatka sekoittamista ja anna kuplia 2 minuutin ajan.

Siirrä seos kulhoon ja ripottele pinnalle hiukan voita, estääksesi kuoren muodostumisen. Säilytä jääkaapissa.

Tämä oli kolmas tekemäni makea kohokas ja ihmettelen yhä miksi näitä pidetään niin vaikeina. Vaimoni Oliviassa oli juttu kohokkaista, jonka otsikko oli "Vain kylmähermoisille"(!) ja tässä muutama valittu pätkä artikkelista.

"Pitää vain kytätä uunin vieressä, mahdollisesti rauhoittava viinilasi kädessä."

"Sanotaan myös, ettei paistamisen aikana saisi aivastaa tai nauraa liian kovaa"

Mitä vittua?!1 Ei se koskaan minulla ole noin vaikeaa ollut. Olen laittanut ajastimen 10 minsaan ja sen jälkeen seurannut kaks viimeistä minuuttia et miltä näyttää. Kerran jopa tein ratkaisevan virheen ja avasin luukun pikaisesti, ja silti kohokkaat nousivat kauniisti. Ehkä tärkein tekijä on ollut mahdollisimman tuoreiden (luomu)kananmunien käyttö ja se, että pitää ne huoneelämpöisinä. Tai mistä minä tiedän, ehkä onnistumisen on taannut hyvä karma ja hymyilevät keittiön jumalat.

Motörhead Shiraz

Motörhead Shiraz, Onko parempaa tuotetta bassoa soittavalle hevifanille, joka blogaa viineistä! Näin pullollisen tätä viime perjantaina Hakaniemen Ympyrätalon Alkossa ja oli käytännössä pakko nappaa yksi pullo mukaan. Näin myös tekivät jonossa kanssani olleet tuntemattomat mieshenkilöt kun näkivät minun ottavan haltuuni yhden pullon. "Pakkohan tän on olla hyvää" heistä toinen totesi.

Itse luin tästä viinistä jo aikaisemmin Taloussanomista, mutta ikävä kyllä viiniä saa tilausvalikoimassa vaan 6 pullon kvanteissa. Nyt kun sitä sai yhden kerrallaan, oli helppo ottaa tämä testiin.

Vaikka olenkin ollut Motörheadin ja heidän basisti laulajansa Lemmyn fani melkein 20 vuoden ajan, niin minulla oli pieni epäilys tämän viinin laadukkuudesta. Helposti voi kuvitella ovelien markkinamiestin lätkäisevän Motörheadin logolla varustetun etiketin keskinkertaiseen bulkkiviiniin ja tuplaavan hinnan. Kuitenkin noin 15 euron hinta ja se, ettei Lemmy ihan mihin tahansa tuubaan nimeään antaisi, lupaa kuitenkin periaatteessa vähän parempaa tuotetta. Yritin etsiä vähän tietoa viinin valmistajasta, Austraalialaisesta Broken Back Winerystä, mutta Google ei löytänyt oikeastaan mitään tietoa tästä viinitilasta.

Tuottajan mukaan Shiraz rypäle on rock 'n roll-rypäle numero yksi. Niin, ilkeästi sanottuna jos rockilla tarkoitetaan pöhöttynyttä jokapojan mammuttia, jota markkinoidaan massoille menneiden vuosien imagolla, niin kyllähän shiraz saattaisi rock 'n rollille sopia. Mutta eikö tuollainen olisi enemmän kohdillaan esimerkiksi Rolling Stonesille tai U2:lle, kuin Motörheadille?

Viime lauantaina laitoin Motörheadia soimaan, korkkasin pullon, kaadoin sisällön dekantteriin ja jäähdytin 16 C asteen lämpöiseksi. Väriltään viini oli tumman punainen violetilla sävyllä, mutta yllättävän vaalea ja läpikuultava aussiksi. Tuoksussa erottui vadelmaa ja tummia marjoja, sekä kevyttä tanniinisuutta. Maku oli marjainen ja suhteellisen kevyt. Tanniinisuutta ei huomannut kovinkaan paljoa, mutta taustalla oli kevyttä mausteisuutta.

Kaikenkaikkiaan Motörhead Shiraz oli varsin juotava ja tasapainoinen viini, vaikkakin melko kevyt päällimmäisenä makuinaan hedelmäinen marjaisuus. Ruuan kanssa viini heräsi vähän paremmin eloon tanniinien korostuessa, mutta silti tästä ei mitään hirveän suuria makuja löytynyt. Ei tämä oikein hirvästi Lemmymaista asennetta henkinyt, vaikkei tämä huonoakaan ollut.

Vanha vitsihän sanoo, että vaikka Lemmy julkaisisi levyllisen suolistoääniä, ostaisivat fanit sen silti. Sama pätee tässäkin. Vaikka tämä pullo olisi ollut täynnä pikahiivalla käytettyä punkkarikiljua, olisin silti ostanut pullon. Vähintään hienon pakkauksen vuoksi. Onneksi kuitenki viini oli ihan hyvää, joten kohtalaiset valuet rahoille sai. En kuitenkaan usko, että ostan tätä toista pulloa, paitsi ehkä lahjaksi jollekkin toiselle fanille.

Millaista sitten Motörhead Shirazin olisi pitänyt olla? Bändihän on vuodesta 1975 kulkenut omia teitään ja tehnyt omaa hommaa ja suosio on aaltoillut eri korkeudella perässä. Brittibändinä Motörheadille voisi sopia klassisesti brittien suosima claret, eli bordeaxin punaviini, joka tanniinisena vain paranee Motörheadin tavoin vanhetessaan. Toisaalta Lemmy on asunut jo parin vuosikymmenen ajan Kaliforniassa, joten myös jokin ruohoinen ja asennekas Kalifornian kultti cabernet olisi myös omiaan Motörheadille. Parhaiten kuitenkin tuon bändin sotasika-logo kuitenkin koristaisi viskipullon etikettiä.

Mutta, ei myöskään pakko ole tyytyä pelkkään viiniin. Voi esimerkiksi hommata Motörhead Shiraz -lasit 28 euron kappalehintaan. Kaupallistettua rock 'n rollia parhaimmillaan! Näistä kun kiskaisee rankan duuniviikon päätteeksi vuoden 2004 Penfolds Grangea voi suorastaan tuntea kapinan virtaavan kohti elimistöä. Fuck the establishment!

Kaikille kunnon rock-onanoinnista kiinnostuneille, voin suositella uutta dokkaria Lemmystä. Vaikkapa tuon Motörhead Shirazin kanssa nautittuna.

Täytetty karitsan paahtopaisti ja maailman paras perunalisäke

Viikonloppuna teki mieli kokkailla lammasta pitkästä aikaan. Edeltävän kerran taisin tehdä lammasta viime pääsiäisenä, eli ihan liian kauan aikaa sitten. Lammas on kuitenkin ihan helvetin hyvää ja yksi parhaista puolista siinä on, että se sopii loistavasti monien yrttisten ja hedelmäisten uuden maailman viinien pariksi.

Lampaan ja porkkanien resepti on Glorian ja Ruuan Viinin numerosta 8/2006. Itse käytin karitsan paahtopaistin sijaan yhtä 350 g painavaa sisäpaistia, sillä en löytänyt kuin Uusi Seelantilaista paahtopaistia, mutta sisäpaistia oli kotimaisena (taino Ahvenanmaalaisena, kai se on kotimaista?).

Todella hyvää, eikä yhtään villasukkaista. Ohje on noin 2-3 hengelle.

Täytetty karitsan paahtopaisti

2 lampaan paahtopaistia
vajaa 1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 rkl voita tai öljyä

Täyte
1/2 dl mustia oliiveja
2 rkl hienonnettua persiljaa
1 tl tuoretta timjamia

Tee paahtopaisteihin syvä tasku terävällä veitsellä. Aloita paistin kapeasta päästä, jotta täyte pysyy hyvin lihan sisällä. Voit samalla poistaa suurimmat kalvot.

Hienonna täytteen ainekset mahdollisimman hienoksi hakkelukseksi ja sekoita joukkoon hiukan suolaa ja mustapippuria.

Lusikoi täyte paistien sisään ja sulje tikulla.

ruskista paistit pannussa kauttaaltaan. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 10-20 minuuttia sen mukaan, haluatko jättää paistin sisältä punaisiksi vai kypsentää ne läpikypsiksi.

Kiedo paistit hetkeksi folioon ja anna vetäytyä. Tarjoa mausteisten porkkanoiden, punaviinikastikkeen ja rosmariinijuustoperunoiden kanssa.

Mausteiset porkkanat

2-3 isoa porkkanaa
suolaa
1 rkl öljyä
1/4 tl juustokuminaa
1/4 tl korianteria
1 rkl silputtua persiljaa
2 rkl silputtua minttua

Kuori porkkanat ja paloittele ne reiluiksi lohkoiksi. Keitä napakan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä ja valuta lävikössä.

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää juustokumina ja korianteri. Kuumenna mausteet ja lisää porkkanat. Kääntele porkkanoita mausteöljyssä.

Nosta porkkanat tarjoiluastiaan. Sirottele hienonnettu persilja ja minttu päälle.

Punaviinikastike

1 pieni salottisipuli silputtuna
1 dl portviiniä
1/2 dl punaviinietikkaa
5 dl lihalientä
1 tl voita
suolaa
pippuria

Laita salottisipuli, portviini ja punaviinietikka kattilaan. Keitä kokoon kunnes jäljellä on noin 1/3 nesteestä.

Lisää lihaliemi ja jatka kokoon keittämistä, kunnes jäljellä on noin 1/4 ja kastike on sopivan paksuista. Siivilöi puhtaaseen kattilaan ja kiillota kastike vatkaamalla voi joukkoon.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Lampaan kanssa tarjosin ehkä parasta perunalisäkettä minkä tiedän. Ohje on Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 6/2007, ja olen tehnyt tätä jo useamman kerran eri liharuokien kumppaniksi. Ohjeen nimi oli alunperin muistaakseni juustoinen perunagratiini, mutta rosmariinijuustoperunat on mielestäni kuvaavampi nimi. Ainoa huono puoli tässä on se, että tämä saattaa viedä hyvyydellään fokuksen pääraaka-aineen ulkopuolelle. Onhan tämä kuitenkin lisäke.

Toisin kuin paahtopaistin ohje, tämä ohje on neljälle. Tästä riittää myös kuudelle jos tarjoaa muuta ruokaa paljon.

Rosmariinijuustoperunat

600 g perunoita
100 g kovaa vuohenjuustoa
1 rkl silputtua tuoretta rosmariinia
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 dl kermaa

Kuori ja viipaloi perunat. Jos kypsennät gratiinin isossa vuoassa, jätä viipaleet kokonaisiksi. Jos käytät annosvuokia, leikkaa viipaleet vielä neljään osaan. Murenna vuohenjuusto.

Lado vuokaan perunaviipaleita, murennettua vuohenjuustoa ja silputtua rosmariinia kerroksittain.

Mausta kerma suolalla ja pippurilla ja kaada vuokaan. Kypsennä isoa vuokaa 50-60 minuuttia ja pikkuvuokia 40 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Punakaaligazpacho ja sinappijäätelöä

Tässä taas resepti Heston Blumenthalin Fat Duck Cookbookista. Tämän ohjeen pystyi tekemään yhtä pientä vaihetta lukuunottamatta täysin kotioloissa. Ainoat erikoisemmat välineet mitä tarvii, ovat keittiövaaka, digitaalinen lämpömittari ja harsovaippa (tai jos omistat mehulingon niin tätä ei tarvitse), jotka kaikki ovat mielestäni lähes välttämättömiä jokaiselle harrastuneemmalle kotikokille. Lopputulos oli aivan upea kevyt alkuruoka, joka ei oikeastaan ollut edes hirveän vaikea kun ottaa huomioon, että aivan kaiken voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Vammaisinta tässä oli tuon punakaalin mehustaminen, joka oli suht sottaisaa puuhaa. Suosittelen esiliinan käyttämistä.

Tällä ohjeella tästä tulee noin 6 hengelle. Koska punakaalista irtoavan mehun määrä riippuu melkolailla punakaalista, kannattaa sitä käyttää lähtökohtana siinä paljon muita ainesosia laittaa gazpachoon. Itse mehustin yhden 2 kg painavan luomupunakaalin, josta irtosi mehua vähän yli 410 g. Tästä käytin sitten 350 g gazpachoon ja 62 g (eli 350 g / 450 g * 80 g) gazpachon lisämehuksi. Eli näin ollen majoneesia tuli gazpachoon 350 g/ 450 g * 40 = 31 g ja niin edespäin.

Kurkkubrunoisea, majoneesia ja jäätelöä jää yli, joten niitä voi tehdä aivan hyvin tehdä pienemmät määrät. Itse tein jäätelön kolmella keltuaisella, jotka painoivat yhteensä 43 g ja majoneesin yhdellä 19 g painoisella keltuaisella.

Punakaaligazpacho ja sinappijäätelö

Punaviinimajoneesi

36 g kananmunan keltuaisia
15 g dijon sinappia
180 g rypsiöljyä
15 g punaviinietikkaa
30 g punaviiniä

Yhdistä keltuaiset ja sinappi. Vatkaa öljy hitaasti valuttaen keltuaisten joukkoon, niin että saat aikaan paksua majoneesia.

Kun majoneesi on valmis, sekoita joukkoon etikka ja punaviini. Siirrä jääkaappiin odottamaan.

Punakaali gazpacho

450 g punakaalimehua (noin 2 punakaalista)*
30 g valkoista leipää ilman reunoja
40 g punaviinimajoneesia
60 g punaviinietikkaa
15 g suolaa

Laita mehu kulhoon leivän kanssa. Laita jääkaappiin kahdeksi tunniksi.

Siivilöi mehu tiheän siivilän läpi ja purista lusikalla siivilää vasten mahdollisimman paljon mehua leivästä.

Sekoita mehu ja majoneesi keskenään ja mausta etikalla ja suolalla. Siivilöi puhtaaseen astiaan ja säilytä jääkaapissa.

*Vinkki: Punakaalin voi mehustaa mehulingolla, mutta itse silppusin sen muutamassa erässä sauvasekoittimella ja puristin harsovaipan läpi nesteet.

Kokojyväsinappijäätelö

85 g kananmunan keltuaista
40 g ruokosokeria
500 g täysmaitoa
25 g rasvatonta maitojauhetta
70 g pommeryn kokojyväsinappia

Laita keltuaiset ja sokeri kulhoon ja vatkaa 5 minuutin ajan. Laita sivuun odottamaan.

Laita maito ja maitojauhe kattilaan ja kuumenna noin 60 C asteen lämpöiseksi. Kaada keltuaisseos maidon joukkoon ja jatka lämmittämistä 70 C asteeseen. Lämmitä seosta 70 C asteessa 10 minuutin ajan jatkuvasti sekoittaen. Jäähdytä seos nopeasti esimerkiksi jääkylvyssä tai pakastimessa.

Kun seos on jäähtynyt, sekoita sinappi joukkoon ja säilytä jääkaapissa 8-24 tunnin ajan. Siirrä jäätelökoneeseen ja tee seoksesta jäätelöä. Vaihtoehtoisesti voit siirtää seoksen pakastimeen laakeassa astiassa, ja sekoittaa seosta tunnin välein haarukalla, jolloin jäätelö on valmista noin 6 tunnin päästä. Säilytä pakastimessa.

Kurkkubrunoise

500 g kurkkua

Kuori kurkku ja leikkaa brunoiseksi (2-3 mm kuutioiksi).

Tarjoiluun

80 g punakaalimehua
punakaaligazpachoa
hienoa merisuolaa
punaviinietikkaa
kurkkubrunoisea
kokojyväsinappijäätelöä

Sekoita punakaalimehu gazpachoon. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja punaviinietikalla.

Laita jokaiseen annokseen pieni kasa kurkkua jäähdytetyn kulhon pohjalle. Nosta brunoisen päälle pieni pallo jäätelöä. Kaada gazpachoa jäätelön ympärille, niin että jäätelö jää pinnan päälle ja tarjoa.

Alkuperäisessä ohjeessa Heston leikkasi kurkut suikaleiksi mandoliinilla ja sen jälkeen sulki ne sous vide pussiin, jolloin niiden maku ilmeisesti vahvistuu.

Pommeryn kokojyväsinappia saa Hakaniemen Hallin Deli Delistä, mutta sen voi varmasti korvata jollain muulla kokojyväsinapilla.

Blinit toisella reseptillä

Tammikuussa uhkailin kokeilevani tehdä blinejä myös toisella reseptillä, ja nyt laskiaissunnuntaina toteutin tämän. Tämä resepti on napattu Glorian Ruuan ja Viinin numerosta 1/2008, jossa alunperin pienemmistä bliniletuista oli tehty "burgereita".

Tätä reseptiä on tullut vuosien varrella käytettyä useammankin kerran ja se eroaa tuosta aikaisemmin käyttämästäni suurimmilta osin pienemmällä jauhojen määrällä ja huomattavasti suuremmalla kananmunien määrällä ja tämä näkyi myös koostumuksessa ja maussa. Nämä olivat huomattavasti kevyempiä ja näissä oli vähemmän kitkerähköä tattarin makua, kuin tuossa aikaisemmassa reseptissä. Vaimoni mielestä tällä reseptillä tehdyt olivat parempi, mutta omaan makuuni juuri nuo aiemmat voimakkaammin tattarisemmat ja täyteläisemmät olivat parempia. Luulen, että optimi olisi jossain näiden kahden reseptin välillä.

Tuossa Ruuan ja Viinin reseptissä oli kuitenkin yksi todella hyvä vinkki, varsinkin jos tekee suurempia määriä. Eli sen jälkeen kun on paistanut blinit, paistaa niiden pinnat vielä nopsaa kertaalleen jolloin saa todella rapean pinnan.

Tällä ohjeella tulee noin 8-10 isoa bliniä, tai 30 pienenpää.

Blinit

Taikinan juuri (valmistetaan edellisenä päivänä)

1 tl tuorehiivaa
2 1/2 dl lämmintä maitoa
n. 1 1/2 dl vehnäjauhoja
n. 1 1/2 dl tattarijauhoja

Taikina

5 kananmunaa
1 dl kirkastettua voita
1 pullo (0,33 l) olutta
ripaus sulaa
ripaus valkopippuria
(n. 2 1/2 dl vehnäjauhoja)
kirkastettua voita paistamiseen

Lisäksi
250 g silakan, muikun tai kirjolohen mätiä
3-4 dl smetanaa tai paksua ranskankermaa
3-4 dl hienonnettua sipulia
1 dl tilliä

Tee taikinan juuri. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita jauhot nopeasti joukkoon, jotta juureen ei synny sitkoa. Peitä kulho puhtaalla liinalla ja säilytä huoneenlämmössä yön yli, noin 10 tuntia.

Tee taikina seuraavana päivänä. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Sekoita keltuaiset, kirkastettu voi ja olut yön yli seisoneeseen juureen. Mausta suolalla ja valkopippurilla makusi mukaan. Sekoita taikina vispilällä tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vehnäjauhoja.

Vatkaa valkuaiset pumpulimaiseksi vaahdoksi ja kääntele vaahto taikinaa.

Lämmitä lettupannu kuumaksi. Laita kirkastettua voita ja reilusta taikinaa pannuun. Taikina saa lähes täyttää kolon.

Käännä lämpöä hieman pienemmälle. Tarkkaile pannun lämpötilaa, sillä blinin tulisi hyytyä kokonaan ennen kuin se käännetään ensimmäisen kerran. Paistopinnan tulisi kuitenkin saada kaunis, ruskea väri. Lisää kirkastettua voita heti blinin kääntämisen jälkeen niin, että blini pysyy irti pannun pinnasta ja voi kuplii blinin reunoilta.

Kun blini on paistettu yhden kerran molemmilta puolilta, paista molemmat puolet vielä kertaallee. Näin blineihin tulee todella rapea pinta.

Kirkastettu voi

Kirkastetusta voista on poistettu hera, jolloin se kestää korkeampaa paistolämpötilaa kuin tavallinen, käsittelemätön voin.

Kuutioi voi ja laita se kattilaan. Sulata voi ja anna sen kiehahtaa kevyesti, kunnes sakka alkaa erottua.

Ota kattila liedeltä ja anna sakan valua pohjaan. Kaada kirkas voi varovasti erilliseen astiaan.

Itse käytin lettupannun sijaan blinipannuja, joilla tällä ohjeella tuli noin 8 kappaletta. Mätinä käytin suosikkiani, siian mätiä.

Hyvää laskiaista!

Helppoa naposteltavaa

Viikonloppu tuli aloitettua melko rauhallisissa merkeissä poikkeuksellisesti. Ruokaa syömällä ja leffaa katsomalla. Leffaksi tuli valittua King's Speechistä inspiroituneena muutaman vuoden vanha toinen brittiläinen monarkialeffa The Queen, joka olikin vallan hyvä. Mukava katsoa poikkeuksellisesti leffaa, jota ei ole kyllästetty supersankareilla ja räjähdyksillä, olematta kuitenkaan inhorealistista kärsimyspornoa, mitä liian moni "vakava" elokuva nykyään on.

Ruuaksi tuli valittua helppoa naposteltavaa. Hain lentävästä lehmästä hyvää juustoa ja muutamaa blogia surffaamalla löysin pari kivaa reseptiä.

Ensiksi Herne Nenässä -blogista, joka tosin on elänyt jo hiljaiseloa parin vuoden ajan löytyi Chorizolla täytetyt herkkusienet. Itse vähän muutin reseptiä, mutta en paljoa.

Chorizolla täytetyt herkkusienet

2 chorizo raakamakkaraa
12 herkkusientä
suolaa
pippuria
(salviaa)

Leikkaa chorizot viipaleiksi ja paista raaka-makkarat kypsiksi kuivalla paistinpannulla. Nosta sivuun ja anna hiukan jäähtyä, jotta pystyt käsittelemään niitä. Jätä makkaroista irronnut rasva paistinpannuun herkkusienien paistamista varten.

Irroita herkkusienistä kannat ja paista niitä kuumalla pannulla makkaran rasvassa alassuin muutama minuutti, kunnes ne saavat väriä. Käännä sienet ja paista toista puolta myös muutama minuutti.

Nosta sienet pois pannulta ja mausta suolalla ja pippurilla (ja salvian lehdillä). Leikkaa chorizomakkaran viipaleet sopivan kokoisiksi paloiksi ja paina herkkusienen keskelle.

Tuota salviaa voi käyttää jos haluaa, mutta en ole täysin varma sopiiko se tuohon. Jokin muu yrtti, esimerkiksi persilja voisi olla parempi. Tai sitten paistettu valkosipulia.

Tämän toisen ohjeen nappasin taas Ruokahommia -blogista, joka oli taas keksinyt sen Korianteria -blogista, joka taas oli ottanut ohjeen The pioneer womanilta. Nämä pekoniin käärityt chilit olivat aivan upeita joten ei ihme, että se on blogeissa lähtenyt leviämään.

Pekoniin käärityt chilit

16 suurehkoa chilipalkoa
8 pekoniviipaletta
Philadelphia-juustoa

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Leikkaa chilit puoliksi ja kaavi siemenet pois. Leikkaa pekonit poikittain puoliksi. Täytä puolikkaat chilipalot runsaalla philadelphia juustolla ja kääri pekonin puolikas sen ympärille.

Paista uunissa, kunnes pekoni on hiukan käristynyt. Noin 10 minuuttia.

Yritin etsiä näihin jalapenoja, mutta suomen chilivalikoima kaupoissa on yhä melko huono niin tyydyin näihin peruspunaisiin. Hienointa tässä oli, kuinka philadelphia ei lähtenytkään vastoin ennakko-odotuksiani sulamaan vaan ruskistui ja hiukan kuivahti uunissa.

Loppuun vielä pieni teaseri tulevasta: Arvatkaas mitä löytyi Ympyrätalon Alkosta...

Niepoort Douro Redoma 2007

Muutama vuosi sitten kun olin aloittamassa viiniharrastustani enkä tiennyt vielä sitäkään vähäistä määrää viineistä mitä nyt, niin luotin suurilta osin Wine Spectatorin ja Robert Parkerin viiniarvioihin. Noilla molemmilla dinosauriksillahan on todella suuri valta viinimaailmassa varsinkin kalleimpien viinien kohdalla ja voin kuvitella monen viiniharrastajan karttavan viinejä jotka ovat reitattu alle 90 pisteen kriittisen rajan. Itsekkin tein näin.

Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi epäilys noiden asiantuntijoiden sopivuudesta itselleni kasvaa.

Ensimmäisen kerran, kun ostin WS:n 92 pisteen suosituksen saattelemana Yalumban Eden Valley Viognierin 2008 vuosikertaa pari pulloa Alkosta. Kuitenkin siinä vaiheessa kun innokkaana pullon korkkasin ja maistoin, jouduin toteamaan viinin makupaletin olevan jossain määrin minulle sopimaton.

Toisen kerran, kun Kaliforniassa Napassa käydessäni kävin Duckhornin viinitilalla maistelemassa heidän viinejään ja tarkan maistelun jälkeen minä ja vaimoni päädyimme ostamaan omasta mielestämme heidän parasta viiniiään: Vuosikerran 2005 merlot'a. Kotona kun tarkistin viinin saamat pisteet petyin suuresti. Robert Parkerilta 85 pistettä ja Wine Spectatorilta 82! Siinä vaiheessa tuntui vähän petetyltä ja siltä, että olin ostanut sekundaa. Kuitenkin kun jonkin ajan päästä korkkasin pullon ruuan kanssa, totesin Parkerin ja Spectatorin olleen väärässä. Viini oli yksi parhaista juomistani ja ennen kaikkea huomattavasti parempi kuin mitä edes alunperin muistin.

Sittemmin olen lopettanut molempien tilaamisen ja alkanut luottaa enemmän omaan mututuntumaan, mutta yhä molemmat tahot onnistuvat välillä huijaamaan minua välillä (noiden antamat pisteethän voi käydä katsomassa 90pluswines.com sivustolta). Näin kävi kun toissa viikonloppuna avasin Douro Redoma 2007:n, jota oli Alkon erikoisvalikoimassa muutama kuukausi sitten. Winespectatorin antamat 91 ja Robert Parkerin 94(!) pistettä tuntuivat oikeuttivan muistaakseni 36 euron hinnan.

Kovin odotuksin korkkasin pullon ja teroitin aistini huippuunsa. Tuoksussa havaitsin tummia marjoja, tanniineja, kevyttä savuisuutta, karamellia ja vaniljaa. Maultaan viini oli marjainen, pippurinen, tanniininen keskipitkällä jälkimaulla.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä ja tasapainoinen viini, mutta päällimmäisenä tästä jäi kuitenkin käteen keskinkertaisuus. Viini oli ihan ok ja olisin ollut siihen ihan tyytyväinen, jos se olisi maksanut vaikka 9 euroa, mutta yli 30 euron viiniltä odottaa jotain erikoisempaa ja maussa syvyyttä. Jos itse antaisin tälle pisteitä tuolla 100-pisteen skaalalla, antaisin 87. (Pienenä disclaimerina, minulla oli hiukan flunssa tuota maistaessani, mutta epäilen sen vaikuttaneen noin radikaalisti makuaisteihini.) No, minulla on vielä yksi pullo kaapissa, joten pitänee vielä antaa tälle toinen mahdollisuus.

Petalos 2008

Kuva täältä.

Bierzo oli ainakin pari vuotta sitten tosi trendikäs viinialue. Täytti kaikki kunnon hipsterien vaatimukset viinialueelle joista tärkeimpänä sen, että siitä ei oikeastaan kukaan ollut kuullut. Syystäkin, aikaisemmin alue tunnettiin mencía rypäleestä tehdyistä kevyistä ja helpoista viineistään, jotka yleensä juotiin nuorina. Kuitenkin viimevuosina monet uudemmat viinitilat Bierzossa, kuten myös muilla mencíaa kasvattavilla alueilla ovat osanneet hyödyntää mencían potentiaalin modernin tyylisissä viineissä ja muu muassa New York Times maisteli Bierzon viinejä artikkelissaan vuonna 2006.

Alkossa on tällä hetkellä kahta eri Bierzon mencíaa, halvempaa Cuatro Pasosta ja vähän kalliimpaa, mutta silti kohtuuhintaista Pétalosta. Cuatro Pasos on itseltäni maistamatta, mutta se on saanut kohdalleen melko paljon kehuja niin täytyy varmaan ottaa vaikka viikonloppuna testiin. Tuo Pétalos on kuitenkin jo yksi pidempiaikaisista omista suosikeistani.

Viini on tumman punainen väriltään, ja huomattavan violetin sävyinen. Tuoksussa on tummia marjoja, runsaahkosti tanniineja ja erikoisesti savun ja ruudin aromeja. Maku on voimakas, marjainen jossa erityisesti mustikka nousee esille, notkea ja pehmeällä mutta pitkällä jälkimaulla.

Pétaloksen vuoden 2008 vuosikerta on todella upea viini, yhä yksi alkon parhaista, mutta samoin kuin trendikkäillä indiebändeillä, uskottavuus häviää iän myötä ja uusin ei koskaan pärjää debyytille. Vuoden 2006 ja 2007 vuosikerrat olivat parempia. Niissä juuri tuo persoonallinen savuisuus oli voimakkaampaa ja monimuotoisempaa. Eikä Bierzon tuntemuksellakaan pysty enää pätemään kuin ehkä Haukiputaan Esson kahviossa. Nyyh...

Vuohenjuustopiirakka

Olen huomannut tässä vuosien varrella, että lähes kaikki omat kokkailut osuvat pääosin viikonlopuille. Arkisin harvemmin jaksaa illalla työpäivän ja kuntosalin jälkeen tehdä mitään ihmeempää, ja samalla yrittää vähän pitää huolta ettei perse pääse leviämään liikaa. Ruuanlaittofilosofianikin yleensä sanoo, että miksi tehdä mitään kevyttä ja helppoa kun kerran ruokaa tekee, ja miksei siinä samalla sitten ottaisi ihan normaalit ruokajuomatkin.

Tämä arkinen paasto on kuitenkin loppupeleissä melko sääli, sillä samalla tavoin kuin baarissa käynti arkisin myös ruuan laitto arkisin on todella mukavaa ja rikkoo sitä normaalia passivoivaa päivät töissä, illat komaaten himassa kanailurutiinia.

Kuva Doug Savagen Savage Chickens sarjakuvasta.

Joten, eilen sitten päätin katsoa vaimoni kanssa Oscar gaalan ja kokeilla siinä sivussa uutta piirakkareseptiä (ja juoda ruokajuomana aivan loistavan La Rulles Triple -jouluoluen, joka on tällä hetkellä Alkon poistomyynnissä halvennettuna). Koska piirakka oli varsin juustoinen, sopi se hyvin aivan älyttömän juustoisen Oscar gaalan pariksi: Kiitospuheet olivat aivan hirveitä, vitsit tylsiä, palkinnot ennalta-arvattavia ja naiset (ja varmaan osa miehistäkin) botoksilla kyllästettyjä. Ekan puolentoista tunnin ajan se vielä jaksoi viihdyttää, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun parhaille näyttelijöille alettiin jakamaan palkintoja en voinut kuin kiemurrella sohvalla tuskaisesti ja ulista. Onneksi vain kerran vuodessa. Ensi vuonna uudestaan!

Piirakkaresepti on Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan -kirjasta ja lisukkeeksi tein siihen simppelin tammenlehvä-rucola-kirsikkatomaatti salaatin vinegrettellä, jonka ohjeen nappasin Voisilmäpeliä -blogin inspiroivasta artikkelista. Piirakka oli todella onnistunut, ja huolimatta todella runsaasta rasvamäärästään, yllättävänkin kevyen makuinen.

Vuohenjuustopiirakka

100 g kylmää voita
200 g vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
4-5 rkl kylmää vettä

Täyte
200 g vuohenjuustoa
3 kananmunaa
2 dl crème fraichea
1/2 tl suolaa
mustapippuria
75 g emmentaljuustoa

Kuutioi voi. Mittaa jauhot, suola ja voi yleiskoneeseen ja pyöräytä raemaiseksi massaksi. Lisää vesi ja anna koneen käydä, kunnes taikina vetäytyy palloksi. Peitä pallo kelmulla ja nosta puoleksi tunniksi kylmään lepäämään.

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Vuoraa torttuvuoka leivinpaperilla. Kauli taikinasta parin sentin paksuinen vuoan halkaisijan kokoinen levy ja painele se vuokaan niin, että se peittää myös reunat. Leikkaa vuohenjuusto sentin paksuisiksi viipaleiksi ja asettele vuoan pohjalle. Sekoita kulhossa munat, crème fraiche, suola ja pippuri ja kaada seos torttuvuokaan juustoviipaleiden päälle. Raasta emmentaljuusto ja ripottele piiraan pinnalle. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä ja tarjoa haaleana yrteillä maustetun salaatin kera.

Jos et omista yleiskonetta olen huomannut seuraavan kikan parhaaksi voitaikinaa tehdessä. Mittaa jauhot ja 1/3 voista tehosekoittimeen ja jauha se sykäyksittäin sekaisin. Lisää toiset 1/3 voita ja toista kunnes olet käyttänyt kaiken voin. Näin tuloksena pitäisi olla hiukan raemaista seosta. Sen jälkeen kun tuohon lisää kylmää vettä ruokalusikka kerrallaan samalla sormilla sekoittaen saa lopputulokseksi helposti todella hyvän voitaikinan. Tuon kylmän veden kanssa kannattaa vain olla varovainen, ettei sitä lisää liikaa. Kun taikina on koostumukseltaan sopivaa, älä lisää enempää. Ylläolevaan reseptiin minulla meni 3,5 rkl vettä.