keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Patisserie Teemu & Markus


Luin Sillä Sipuli -blogista Demon ja Groteskin Teemu Auran ja Markus Hurskaisen avanneen uuden sokerileipomon/kahvilan Kisselhoffin taloon ja tiesin mihin seuraava kahvilaexcursioni kohdistuisi. Viime aikoina olen muutenkin intoillut erilaisista leivoksista ja Helsingissä on paljon tilaa uudenlaisille näkemyksille aiheesta. Fazer ja Ekberg ovat tähän asti olleet suosikkini, mutta ne ovat myös hiukan tylsiä.

Tähän saumaan Patisserie Teemu & Markus osuukin loistavasti, sillä heidän leivoksensa ovat hiukan modernimpia kuin noiden klassisempien. Menimme vaimoni kanssa sateisena sunnuntaina paikan päälle ja otimme kahvikupilliset, muutaman macaron-leivoksen sekä valkosuklaa-passionhedelmä mousseleivoksen sekä toisen, jossa oli maitosuklaata ja kirsikoita (kuvassa).

Leivokset ovat todella hienon näköisiä ja varsinkin värit olivat todella harkittuja. Myös maku oli todella hyvin kohdallaan. Valkosuklaa-passionhedelmäleivos oli silkkisen pehmeä ja valkosuklaan makeus toimi upeasti kirpeän passionhedelmän kanssa. Se toinen oli minun makuuni liian suklainen, mutta uskoisin sen suklaan ystäville maistuvan. Macaronitkin olivat hyviä, tosin eivät erottuneet mitenkään erityisesti monen muun hyvän paikan macaroneista.

Miinusta täytyy antaa siitä, että Patisserie Teemu & Markus tuntuu pääosin keskittyvän pääosin take awayn myyntiin, sillä itse paikalla on vain pari asiakaspaikkaa, eikä juomapuoli muutenkaan ole kovin kummoinen. Perus kahvia. Näiden upeiden leivosten kanssa olisi kuitenkin viimeisen päälle tehty espresso, tai miksei jopa jälkiruokaviini tai samppanjalasillinen, enemmän kuin paikallaan. Nyt tarjolla oli vain tavanomaista kahvia ja teetä.

Toisaalta, koska hinnat ovat ihan mukavan alhaiset (tosin näköjään nousseet hiukan heti tuon käyntimme jälkeen) on Patisserie Teemu & Markus loistava kohde hankkia joku pieni kakku tai muutamia macaroneja kesäiselle picnicille matkalla Kaivopuistoon tai Suomenlinnaan. Kuohuva bensiini sitten omasta puolesta.

Yhä kuitenkin toivoisin, että Helsinkiin tulisi yksi kahvia, joka loistaisi sekä leivostensa, että kahvinsa puolesta. Nyt se on joko tai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti