maanantai 1. elokuuta 2011

Mansikka-parmankinkkusalaatti


Tänä kesänä on ollut pienimuotoinen ruokatrendi käyttää mansikoita myös suolaisissa ruuissa. Erityisesti erilaisissa salaateissa, joihin mansikoiden hapokkuus sopiikin erittäin hyvin.

Isosiskoni teki yhden tällaisen salaatin, johon hän laittoi salaatin ja mansikoiden lisäksi paahdettuja cashew pähkinöitä, hunajamelonia ja sinihomejuustoa. Itse tein taas vähän aikaa sitten Glorian Ruuasta ja Viinistä (5/2011) bongaamani salaatin, jossa mansikoiden parina on parmankinkkua, oliiveja, mozzarellaa ja grillattuja kasviksia.

Nyt toisaalta mansikkakausi alkaa vedellä viimeisiään, vai loppuikohan se jo. Jotenkin tuntuu, että vaikka mansikoita tuli syötyä kesän aikana kilokaupalla jäi määrä silti liian vähäiseksi. Ehkä lohduttaudun mustikoilla, vaikka niidenkin kausi loppuu pian.

Ei oikein voi todeta näin elokuun ensimmäisenä päivänä muuta kuin "Winter is coming..."

Mansikka-parmankinkkusalaatti


8 viipaletta parmankinkkua
2 pkt (à 125 g) mozzarella di bufalaa
8 dl yrtti-salaattisekoitusta (esim. rucola, jäävuorisalaatti ja punabasilika)
3 dl viipaloituja mansikoita
2 dl kalamataoliiveja

Marinoidut kasvikset
1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni munakoiso
2 pientä kesäpunasipulia varsineen
n. 1 1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl hienonnettuja yrttejä (esim. timjami ja oregano)
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria myllystä

Valmista marinoidut kasvikset: Leikkaa kesäkurpitsa ja munakoiso pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Paista viipaleita grillissä tai pannulla öljytilkassa muutama minuutti tai kunnes ne pehmenevät. Leikkaa punasipuli ohuenohuiksi renkaiksi ja hienonna varret, mutta laita ne sivuun koristelua varten (toim. huom. siis pelkät varret sivuun). Mittaa öljy, etikka, yrtit ja mausteet kulhoon. Sekoita kasvikset marinadiin. Anna maustua vähintään 30 min.

Leikkaa kinkut pienemmiksi paloiksi. Viipaloi mozzarella. Huuhtele salaatti ja laita tarjoilulautasille. Nosta marinoidut kasvikset, kinkku, juusto ja mansikat päälle. Viimeistele oliiveilla, sipulinvarsilla ja kasvisten marinointiöljyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti