perjantai 17. kesäkuuta 2011

Alkon kesäoluet

Varoitus: Seuraa Alkon tuotteiden mainontaa jota seuraa taas avautumista!

Vaikka yleensä Alkon ykkössesonki oluelle onkin joulu, niin kannattaa myös huomata nyt myyntiin tulleet kesäsesongin oluet. Siinä missä talvella oluet yleensä ovat makeita, vahvoja ja tummia, ovat kesäoluet vaaleita, miedompia ja raikkaan humaloituja. Tässä nyt omat suosikkini Alkon kesäoluista.

Klassisin kesäolut on belgialaiset saisonit (ranskaa, kausi), jotka klassisesti olivat vaaleita ja mietoja tarkoitettu nautittavaksi kesällä sadonkorjuun ohessa. Nyt Alkoon on tullut kaksi varsin oivaa saisonia. Yksi perinteisempi, tosin melko humaloitu belgialainen Saison de Dottignies ja norjalainen Nøgne Ø Saison. Molemmat saavat minulta vahvan suosituksen miellyttävän humalointinsa johdosta. Ruokajuomana molemmat toimivat todennäköisesti
upeasti grillatun kalan tai kanan parina. Tai esimerkiksi uusien perunoiden ja graavilohen tai sillin kanssa.

Muista kesäoluista Ruotsalaisen Oppigårdsin Golden Summer Ale on myös ihan mielenkiintoinen, mutta se minulta on vielä maistamatta. Ehkäpä nyt viikonloppuna.

Oma suosikkini kesäoluista on kuitenkin nyt myyntiin tullut olut on tanskalaisen Mikkellerin Burger & Bun L.A. Lager, joka ratebeerissä on äänestetty kaikkein kovimmaksi vaaleaksi lageriksi. Olut on miellyttävän mieto, vain 5% alkoholia, mutta silti todella täyteläinen ja raikkaasti humaloitu. Maultaanhan tämä muistuttaa enemmän pale alea kuin lageria, mutta kuitenkin pohjahiivaoluena luokitus osuu lageriksi.

Mietoutensa vuoksi tätä joisi mielellään enemmänkin. Jos Burger & Bunia saisi vironlaivalta tölkkikeisseinä, lentäisivät minulla kaikki suomalaiset lagerit samantien romukoppaan. Mutta onneksi Alko huolehtii meistä oluenjuojista ja pitää hinnat korkealla törkeällä oluenhinnoittelupolitiikallaan, josta syystä tämä Burger & Bun maksaa 3,95 euroa. Eivätpä tosin nuo muutkaan ole halpoja. De Dottignies maksaa 4,74 euroa, Oppigård on yllättävän halpa vain 3,2 euroa ja Nøgne Ø:n Saison käsittämättömät 6,01 euroa.

Suurta vitutusta aiheuttavaa Alkon hintalaskuria käyttäen voi nopeasti approksimoida maahantuojan osuuden tosta Nøgnen saisonista olevan noin 2,2-2,3 euroa. Burger & Bunille noin 1,4 euroa.

No hei, onneksi meille on tulossa uusi hallituksellinen urpoja valmiina nostamaan valmisteveroa, jonka 6 miljardin potista 1,2 miljardia tulee alkoholiverotuksesta.

4 kommenttia:

  1. Komppaan! Tuo Burger&Bun maistui täälläkin varsin hyvältä! Ja hintapolitiikkaa kirotaan. Miten prkleessä nuorisokaan oppii kohtuullisiin nautintoihin ohjaavaa olutkulttuuria jos juhannusjuomaksi on edullisempaa ostaa pullo kirkasta viinaa kuin jokunen hyvänmakuinen olut?! Pitää kaiketi ruveta panostamaan kotipanimohommiin..(Kesän ja joulun väliin on syksylle muuten tulossa jotain uusia yrityksiä, ainakin Sinebrychoffilta puolukka-stouttia ym)

    VastaaPoista
  2. Näinhän se menee. Jotenkin tuntuu, että kansanterveyden edistäminen on vain valheellinen julkisivu, jonka turvin yritetään kerätä mahdollisimman suuri veropotti.

    VastaaPoista
  3. Hain tänään Alkosta pari pulloa Burger & Bun -olutta juhannusta varten, kiitos suosituksesta!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti maistuu. Luulen, että itekkin tulee haettua pari pulloa tuota :)

    VastaaPoista