perjantai 19. marraskuuta 2010

Limettijäätelöä ja kinuskikastiketta


Perjantaisen lounasoluen jälkeen tuli kaamee väsy ja inspiraatio ihan täysin kadoksissa, enkä oikein keksi mitään nokkelaa sanottavaa tähän. Tein tämän tacojen jälkkäriksi viime viikonloppuna. Jäätelön ohje on sama kuin sitruunajäätelön, mutta tehty sitruunan sijaan limeteistä. Otin reseptin WSOY:n kultainen keittokirja - mestarit keittiössä -kirjasta. Siinä tämän kanssa tarjottiin cajetaa, joka on vuohenmaidosta kokoonkeitettyä kinuskia mutta korvasin tämän ihan tavanomaisella kinuskikastikkeella. Sen ohje on Michel Rouxin Sauces kirjasta, mutta hiukan modattuna. Tämä jäätelöohje on yksi parhaista minkä tiedän.

Limettijäätelöä ja kinuskikastiketta

1 limetin raastettu kuori (noin 1 rkl löyhästi lusikkaan pantuna)
5 rkl limettimehua
150 g sokeria
1 1/4 dl kevyt- tai ruokakermaa
2 1/2 dl vispikermaa
4 rkl maustamatonta jogurttia
1 tl vaniljasokeria
1 rkl tequilaa

Lisäksi
kinuskikastiketta

Mittaa isoon kulhoon kaikki jäätelön ainekset ja sekoita hyvin. Kaada seos jäätelökoneeseen ja valmista jäätelöksi koneen ohjeen mukaan. Lusikoi jäätelö pakastuksen kestävään astiaan, peitä ja pane muutamaksi tunniksi pakastimeen tai anna olla siellä yön yli.

Jos sinulla ei ole jäätelökonetta, niin laita jäätelömassa pakastimeen laakeassa kannellisessa astiassa. Anna sen jähmettyä ensiksi 2 tuntia, jonka jälkeen sekoita massa tasaiseksi haarukalla. Laita takaisin pakastimeen. Toista sekoitus tunnin välein, kunnes jäätelö on niin jähmeää ettei sitä pysty enää sekoittamaan. Jäätelö on valmista noin 6-8 tunnin pakastamisen jälkeen.
Kinuskikastike
50 g sokeria
37 g voita
1 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa

Paksupohjaisessa kattilassa yhdistä sokeri, voi ja vaniljatangon siemenet. Lämmitä matalalla lämmöllä jatkuvasti sekoittaen kunnes sokeri on liuennut. Jatka lämmittämistä, kunnes sokeri muuttuu karamellin väriseksi. Ota pois liedeltä, ja sekoita kerma joukkoon varoen, ettei kerma räisky päälle. Sekoita hyvin ja jatka keittämistä keskilämmöllä jatkuvasti sekoittaen kunnes kinuski on sopivan paksuista. Noin 5-10 minuuttia. Kastikkeen pitäisi olla venyvää ja kiiltävää.

Varo ettet keitä kinuskia liikaa, sillä kylmän jäätelön kanssa se saattaa muuttua liian jähmeäksi. Kinuskin pitäisi olla kastiketta, eikä toffeemaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti