Jackson Estate Sauvignon Blanc Stich 2010

Tipattoman tammikuun kunniaksi lisää viiniarvioita, tosin tämäkin on viime vuoden puolella jo nautittu. Uusi-Seelantilainen Sauvignon Blanc, jonka valitsin kokeiluun kun se oli sopivan hintainen ja Viini-Virén sattui sitä kehumaan.

Väriltään Stich on todella vaalean keltainen ja hiukan vihertävä. Tuoksu on hedelmäinen jossa erityisesti erottuu omena ja apprikoosi. Nurmikkoa ja lehtiä löytyy runsaasti, mutta sauvignon blanciksi kuitenkin melko maltillisesti. Maku oli hedelmäinen, pähkinäinen, yrtteisä, ja kevyen ja miellyttävän hapokas. Maussa sauvignon blancmaisuus myös toistuu vähän vahvemmin, mutta silti se on tämän rypäleen edustajaksi vähän epätyypillinen.

Kaikenkaikkiaan ihan ok viini. Itse ehkä olisin toivonut enemmän tyylilleen ominaista viiniä, mutta tällaisenaankin varsin mukiin menevä. En ehkä ihan Viini-Virénin pisteisiin yhtyisi, mutta toisaalta eipä hän väärässäkään ole tätä kehuessaan.

Halloumisalaatti avokadon ja verigreipin kera

Salaatit on aina ollu vähän vaikeita mulle. Periaatteessa ne on ihan hyviä, mutta kaikkina muina vuodenaikoina paitsi kesällä monet perussalaatti raaka-aineet kuten tomaatit ja kurkut on melko shittiä. Nyt kuitenkin vaimoni ehdotti, että tehtäisiin halloumijuustosalaatti niin mietin miksi ei. Vaihteeksi voisi syödä jotain kevyempää.

Yksi syy mikä myös innoitti tekemään salaattia oli se, että siitä sai hyvän tekosyyn juoda valkoviiniä ja istua sohvalla ja katsoa leffaa (How to train your dragon) sitten sen kanssa. Mielestäni on luonnollista juoda ruuan kanssa olutta tai viiniä, sillä se sopii sen kanssa hyvin ja näinhän on tehty jo vuosisatojen ajan. Onneksi suomalainen kukkahattutäti muistaa kertoa, että tämä on väärin, erityisesti näin tammikuussa! Aivan loistavaa alkoholikasvatusta, joten muistetaan nyt kaikki olla edes se pari viikkoa ilman alkoholia, että voidaan vetää ihan hirveät perseet helmikuussa. Jos ei muuten, niin vaikka lapsien vuoksi. Eiväthän ne kuitenkaan edes saaneet alkoholitonta joulua!!

Googlailin pari reseptiä ja innostuin hiukan lisää kun tajusin, että raaka-aineinahan voin käyttää ihan rauhassa lähes pelkästään etelänmaista roudattuja hedelmiä ja raaka-aineita mauttomien ja kasvihuoneessa kasvaneiden kotimaisten sijaan. Eli lähiruoka on tästä kaukana, mutta aika vaikea se on lähiruuan nimeen vannoa kun pakkanen paukkuu ja Helsingissä yritetään rikkoa lumiennätyksiä. Ja tätä vielä kehdataan kutsua lottovoitoksi!

Joten, tässä tämä resepti. Ainoa kotimainen raaka-aines tässä nyt oli luomutammelehväsalaatti, kaikki muu, avokadot, greipit, pähkinät, viinirypäleet on roudattu ties mistä. Halloumikin oli ruotsalaisen Fontanan kreikassa valmistettua luomuhalloumia. Käytin tähän pohjana netistä foorumilta löytämääni reseptiä, mutta muutin raaka-ainemäärät ja kastikkeen omanlaisekseni.

Halloumisalaatti avokadon ja verigreipin kera

300 g halloumijuustoa
2 ruukkua tammenlehväsalaattia
2 avokadoa
2 verigreippiä
150 g viinirypäleitä
1 dl cashewpähkinöitä
2 tl juustokuminaa

Kastikeeseen
3 rkl verigreippimehua
1,5 rkl oliiviöljyä
2 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 200 C asteeseen grillivastuksella. Revi tammenlehväsalaatti pohjaksi salaatille. Leikkaa verigreipin kansi ja pohja pois, leikkaa kuori greipistä irti ja lopuksi leikkaa greipistä kalvojen välistä lohkoja (katso vinkki). Purista jäljelle jääneestä greipeistä mehut talteen kastiketta varten. Leikkaa viinirypäleet puoliksi.

Paahda cashewpähkinöitä kuivalla paistinpannulla muutama minuutti, kunnes ne saavat hiukan ruskeita pilkkuja. Varo kuitenkin polttamasta niitä.

Tee kastike. Vatkaa ainesosat kulhossa tasaikseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa enemmän suolaa tai pippuria.

Leikkaa halloumi 1 cm paksuiksi viipaleiksi. Jauha juustokumina morttelissa hienoksi ja ripottele halloumiviipaleiden päälle. Paahda juustoa uunissa grillivastuksen alla, kunnes ne saavat hiukan väriä pintaan.

Leikkaa paistumisen aikana avokado puoliksi, irroita toisesta puolikkaasta siemen ja koverra hedelmäliha irti ruokalusikalla. Leikkaa avokado lohkoiksi ja asettele salaatin päälle. Jos leikkaat avokadon liian aikaisin, avokado saattaa tummua.

Kun halloumi on valmista nostele salaatin ja avokadon päälle viinirypäleet ja verigreipin lohkot. Nosta niiden päälle halloumiviipaleet ja aivan päällimmäiseksi pähkinät. Lusikoi kastiketta päälle.

Vinkki: Tässä Serouseats.comin loistava ohje greipin segmentoinnille.

Yksi tunnustus tässä täytyy tehdä. En itse tehnyt halloumia tuolla tavalla, vaan kokeilin jossain muissa resepteissä suositeltua kuivalla pannulla paahtamista. Tämähän käytännössä aiheutti sen, että halloumi alkoi sulamaan pannulla. En tiedä johtuiko tämä valmistustavasta vai käyttämästäni halloumista. No, koska en jaksanut enää alkaa nälissäni alkaa lämmittämään uunia, keksin sitten polttaa halloumijuuston pintaa tohottimella. Hyvää tuli.

Tuo uunissa grillivastuksen alla lämmittämis -ohje on otettu Voisilmäpeliä -blogin tästä ohjeesta.

Yalumba Y series riesling 2009

Kuva Alkolta.

Aiemmin riesling oli suosikkirypäleeni ja luulen, että tälläkin hetkellä se monien suomalaisten ykkösrypäle valkoviineissä. Vaikka chardonnay on yhä yleisin rypäle Alkon valkoviineissä, tulee riesling heti kakkosena perässä. Alunperin riesling oli saksalainen rypäle Rheinin joen viinialueilta, mutta myös Ranskan Alsacessa se on yleinen kasvatettu ja nykyään myös monet uuden maailman viinitilat kasvattavat sitä. Rieslingin sanotaan ilmentävän kasvualustaansa, tai viinitermeinä "terroiriaan" erittäin paljon, mutta silti riesling viineissä on tietynlaisensa oma mineraalinen ja raikkaan omenainen ja hunajainen maku.

Oma riesling intoiluni on hiukan vähentynyt, mutta kyllä hyvä riesling aina maistuu. Tämä Austraalialainen Yalumba Y series riesling on viininä tuttu minulle jo useamman vuoden ajalta ja joskus aiemmin tämä oli yksi suosikkivalkoviineistäni. Kuitenkaan viime aikoina en ole tätä ostanut, sillä Alkossa on paljon muitakin hyviä ja mielenkiintoisia valkoviinejä. Mutta, joulupukki toi duunipaikan joululahjojen kautta yhden pullollisen niin päätin sitten korkata tämän joulupäivän tähteiden kanssa.

Väriltään Yalumba Y series riesling vuodelta 2009 oli läpikuultavan keltainen pienellä vihreällä häivähdykseltä. Tuoksu oli yrttinen, mineraalinen ja kevyen omenainen. Maku oli mineraalinen, keskihapokas ja raikas. Hapokkuus korostui kalaruokien kanssa.

Kyllä Yalumba Y series riesling yhä maistui hyvälle, mutta ei tämä mitään erityisen suuria tunteita herättänyt. Paremmin tämä ehkä sopisi kuumana kesäpäivänä nautiskeluun. Näin talvisin kaipaan vaan hiukan tuhdimpaa valkoviiniä.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580607

Château Dereszla Tokaji Aszú 5 Puttonyos 2005

Kuva Alkolta.

Unkarilaiset viinit ovat minulle jääneet melkolailla paitsioon. En ole edes kuuluisaa Erkin Pikakivääriä maistanut. Tokajit ovat kuitenki se yksi poikkeus sääntöön, vaikkei näitäkään ole paljoa tullut juotua. Muutenkin jälkiruokaviinejä tulee ihan liian vähän juotua, vaikka ne ovatkin yleensä aivan parhaita. Tästä syystä kovinkaan paljoa asiantuntemusta näiden arviointiin minulla ei ole. Yleensä kaikki ovat olleet todella hyviä. Ehkä tässäkin maku kehittyy. Joskus olin myös sitä mieltä, että kaikki punaviinit ovat hyviä tai vähintään juotavia, kunnes maistoin J.P. Chenetin Cabernet-Syrahia. Hyi helvetti.

Aszú Tokajit ovat ehkä Unkarin arvostetuimpia viinejä. Minun Unkarilainen duunikaverini sanoi, että parhaita ei edes saa Alkosta, johtuen niiden suuresta vaihtelevuudesta vuosikertojen välillä ja Alko taas haluaa tasalaatuista ja makuista. Tällä hetkellä Alkosta saa kahta makeaa Tokajia, joista itse ostin sitten joulun jälkiruokien seuraksi kalliimman 5 puttonyosin Château Dereszla Tokaji Aszú 2005:n. Puttonyos on luku, joka mittaa käytännössä sokerin sokerin määrää viinissä, mitä suurempi luku sitä makeampi. Wikipediassa lisää tästä.

Château Dereszla Tokaji Aszú 5 Puttonyos on väriltään hunajan kultaista pienellä meripihkaisella häivähdyksellä. Tuoksu on hedelmäinen, hiukan hapokas, nektariininen ja jalohomeinen. Maku on makea, miellyttävän hapokas, nektariininen ja aistin siitä myös hiukan energiajuomaisia sävyjä.

Todella hieno jälkiruokaviini ja jos ei minun suositustani usko oli pullon kyljessä tarra, jossa luki tämän saaneen 93/100 Winespectatorissa. 23,30 euron hintakaan ei loppupeleissä ole mikään älyttömän kova ottaen huomioon 0,5 litran pullokoon. Tääm pullokoko on myös minun mielestäni jälkiruokaviineille sopivampi kuin yleisemmin käytetty 0,375 litran pikkupullo.

Alkon linkki: http://www.alko.fi/tuotteet/fi/555586

Cecilia Beretta Picàie Rosso 2007

Kuva täältä.

Pahoittelut, ei vieläkään ruokapostauksia. Minulla on iso kasa viinimuistiinpanoja viime vuodelta, joita en ole kerennyt blogata niin laitan niitä nyt tässä ihan vaan tipattoman tammikuun kunniaksi.

Tämän viinin ostin Arkadian Alkon myyjän suosituksesta joulun pääruokien pariksi. Cecilia Beretta Picàie Rosso on Italian Veronasta, joka on tunnettu DOCG viineistään Soavesta, Valpolicellasta ja Amaronesta. Picàie on kuitenkin niinsanottu IGT viini, eli se on tuotettu Venetossa mutta käytetyt rypäleet eivät ole niitä perinteisiä. Sen tosin näkee jo Picàien rypälesekoituksesta, jossa on käytety Venetolle ominaisen Corvinan lisäksi kansainvälisempiä Merlot'a ja Cabernet Sauvignonia.

Väriltään Cecilia Beretta Picàie Rosso 2007 oli tumman punainen ja violettiin taittava, sekä hiukan ohuehkon läpikuultava. Tuoksu oli pippurinen, mausteinen, tanniininen ja tumman marjainen kevyellä vaniljaisella taustalla. Maku oli lämmittävän mausteinen, keskitäyteläinen, hedelmäinen ja notkea.

Ylipäänsä tämä Veronalainen oli oikein hyvä ja mukavan tasapainoinen. Aika modernihkon hedelmäinen maultaan, ainakin jos vertaa perinteisiin Italian Toscanalaisiin. Joulupossun kanssa tämä ei ollut ihan parhaimmillaan ja tanniinit korostuivat hiukan liikaa. Nautiskeluviininä taas toimi paljon paremmin ja voisin kuvitella, että joidenkin naudanliharuokien kanssa varmasti menisi hyvin, vaikkei tämä mikään pihviviini olekkaan.

Alkosta tätä saa tilausvalikoimasta, tai Arkadian Alkon hyllystä 19,99 euron hintaan.

Ravintola Manala

Juhlin uuttavuotta aattona Helsingin Manalassa. Manalahan on siitä hieno ja poikkeuksellinen paikka Helsingissä, että sen keittiö on auki joka päivä neljään asti yöllä. Tästä syystä tämä tuli myös valittua uudenvuoden aatoksi ravintolassa, sillä melkein kaikkialta muualta olisi heitetty ulos 23:00. Tämä myöhäinen aukiolo aika on tullut myös aikaisemmin havaittua hyväksi, kun eräänkin baarikeikan aikana pari vuotta sitten alkoi kello kahden aikaan yöllä tekemään mieli etanoita, ja Manalastahan niitä saa! Jopa 12 etanan pattereina.

Manalassa on tullut itseasiassa käytyä jo kaksi kertaa tänä vuonna muutenkin. Olin myös alkusyksystä siellä anopin, vaimoni ja hänen siskojen kanssa syömässä, eli tiedossa on poikkeuksellisen paneutunut arvio.

Manalan ruoka on suomalaishenkistä bistroruokaa, eli listalta löytyy poronkäristystä, tattikeittoa, wieninleikettä kuten myös kansainvälisempiä bistroklassikoita kuten pippuripihvi ja gratinoidut etanat. Pizzaakin listalta saa. Sisustusta voisi kuvata sanalla osakuntahenkinen, eli samanhenkistä kuin Helsingin yliopiston osakuntatiloissa tauluineen ja klassisine huonekaluineen. Noh, omistaahan Manalan HY:n pohjalaiset osakunnat, joten ei mikään yllätys.

Itse otin ruuaksi alkuruuaksi tattikeiton ja pääruuaksi maustehärkää. Edeltävällä visiitillä tuli myös kokeiltua grillattua villisikaa. Tattikeitto oli ihan hyvää, tosin se olisi ehkä kaivannut enemmän suolaa, sillä siinä oli hiukan häiritsevä imelä taustamaku. Lisäksi krutongit näyttivät olevan valmistavaraa, ne olisi voinut korvata jollain vähän innovatiivisemmalla.

Pääruuaksi otin isoon nälkään, tai kahdelle hengelle tarkoitetun maustehärän, jossa sanottiin olevan 400 g:n marmoripihvi. Pitihän tämä nyt sitten kokeilla yhdelle hengelle, kun hintakin näin isolle annokselle ei ollut mitenkään erityisen paha, 31,3 €. Liha oli hyvää ja sitä oli todellakin riittävästi, mutta olin hiukan pettynyt kun se oli päällystetty sipuli-pekonipaistoksella, jonka vahva pekoninen maku oli hiukan ristiriitainen ja voimakas ulkofileen kanssa. Jotenkin kuvittelin annoksen kuvauksesta, että se olisi sivulla eikä koko annosta olisi peitetty sillä. Lisukkeena tuli kulho valkosipuliperunoita, jotka olivat ihan ok tasoa, mutta jäivät kauaksi esimerkiksi Cellan uskomattoman hyvistä vastaavista.

Aiemmin syömästäni villisiasta minulla ei ole aivan yksityiskohtaisia muistikuvia, mutta se oli ihan hyvä annos, mutta kärsi tietystä tasapaksuudesta ja liha olisi voinut olla paremminkin valmistettua. Jälkiruokaa en tällä kertaa jaksanut, mutta ne näyttivät olevan ihan syötävän oloisia. Listalla myös kehutaan osan jäätelöistä olevan itsetehtyä, mistä plussaa.

Manalan viinilista on melko suomalaista perustasoa. Tosin erikoisvalikoimassa on muutama mielenkiintoisempi viini, ja myös Ferran Adrian Estrella Damm Inedit olut ja olisi ehkä pitänyt valita juomat sieltä. Hauskana anekdoottina, Manalahan oli myös vähän aikaa sitten julkisuudessa siitä, että Sauli Niinistö oli huudellut viereiseen pöytään Timo Kallille. Mekin noudatimme puhemiehen esimerkkiä, kun muutama tuttava sattui olemaan myös viettämässä uutta vuotta viereisessä pöydässä. Tästä huolimatta emme päässeet uutisiin, vaikka meilläkin oli pöydässä "normaalit ruokajuomat".

Alkujuomaksi valitsimme Tarapacá Brut Chardonnayn ja viiniksi Peter Lehmann Wildcard Shiraz. Tarapacá oli ihan ok kuohuviiniä, mutta Wildcard Shiraz oli melko heikko, varsinkin kun odotti parempaa Peter Lehmanin todella hyvien Barossa Shirazin ja Stonewell Shirazin perusteella.

Viinilistan tavoin myös palvelu oli aika perustasoa. Sillä sipuli kuvaili sitä hiukan ontuvaksi, jota se alkusyksyn visiitillä olikin. Nyt kuitenkin uuden vuoden aattona se oli yllättävän hyvää, tosin aina suuremmassa seurueessa harvemmin ehtii kiinnittää niin paljoa huomiota palvelun tasoon. Kuitenkin kaikki toimi suurinpiirtein, paitsi
pari ruokaa tuli hiukan eri aikaan ja yhden jälkiruuan perään taidettiin joutua kyselemään.

Kaikenkaikkiaan manala on ihan kiva ravintola ja voittaa Helsingin keskustan perus ketjusyöttölät. Erityiskiitokset Manalalle voikin antaa juuri S-mafiaan ja muihin ketjuihin kuulumattomuudesta ja myöhäisistä aukioloajoista. Parhaimmillaan Manala on juurikin silloin kun haluaa vähän myöhemmin syödä jotain astetta parempaa yöruokaa, mutta voi sitä suositella normaaleinakin aukioloaikoina.

Vuoden 2010 parhaat

Tällaisia listauksia on aina mukava tehdä. Mikä on vuoden paras levy, vuoden paras elokuva, tai koska tämä on ruokablogi niin vuoden parhaat ruuat, viinit, oluet ja niin edespäin. Vähän vaikea näitä oli päättää ja koska aloitin blogin pitämisen vasta toukokuussa, jäi moni hyvä ruoka, viini ja olut ilman muistiinpanoja. Sinänsä juuri tästä syystä tämän blogin pitäminen on ollut itselle hyödyksi juuri päiväkirjan muodossa. Muistaa mitä on syönyt ja juonut, ja erityisesti tietää kuinka onnistuneita ne olivat ja kaipaavatko reseptit jotain säätöä jälkikäteen.

Mutta pidemmittä puheitta asiaan. Keittiönatsi presents vuoden 2010 parhaat...

Paras punaviini: Seghesio Old Vinie Zinfandel 2006

Mietin, että pitäiskö tähän yrittää etsiä jotain hyvää hinta-laatusuhdetta ja viini noin 10 euron hintaluokassa, mutta toisaalta tämä oli selkeästi paras niin miksi valita parhaaksi jokin vähäisempi rypälemehu. Join tätä ensimmäisen pullon biff rydbergin kanssa syksyllä ja tapaninpäivänä toisen pullon poron kanssa. Varsinkin poroviininä tämä oli aivan upea ja maku todella moniulotteinen ja miellyttävän marjainen, olematta tasapaksua marjamehua. Laadukkaita Zinfandeleja ei Alkosta oikein tuppaa samaan ja tämäkin on tilausvalikoiman kamaa, mutta Arkadian Alkon hyllystä pitäisi tätä olla muutama pullo.

Paras valkoviini: Te Mata Chardonnay Woodthorpe Vineyard 2008

Valkoviiniä tuli juotua paljon kesällä, mutta en sitten tehnyt niistä muistiinpanoja, josta syystä näiden osuus on jäänyt blogissa melko vähäiseksi. Kuitenkin näistä mitä join ja muistan, on tämä ollut ehdottomasti paras ja toimi mukavana lähtökohtana omalle chardonnay innostukselle. Apprikoosista ja appelsiinista happoa, vastaleikattua nurmikkoa pitkällä jälkimaulla. Rasvaisen lohen kanssa varmasti paikallaan.

Paras kuohuviini: Drappier Grande Sendrée 2004

Vuosikerta samppanja aivan uskomattoman hyvällä hinta-laatusuhteella. Runsas, leveä ja voilla voidellun paahtoleipäinen tyylikäs samppanja. Hatunnoston arvoista on myös Drappierin pyrkimys tuottaa samppanjansa mahdollisimman luonnonmukaisesti, vaikkei se ihan täysin sertifioituun olekkaan pystynyt.

Paras olut (ravintolat): Pikkulintu Triple IPA

Saatoin juoda vuoden aikana ehkä maultaan parempia oluita Pikkulinnussa, mutta jotenkin tämän oluen rohkeus ja erilaisuus tekivät tästä vuoden parhaan oluen (voittaen myös Alkon oluet). Upea teko pikkulinnulta tilata Grassrootsilta näinkin rohkea olut, joka ei varmasti miellytä kaikkia. En tiedä saako tätä enää Pikkulinnun hanasta, mutta koska tämä myös oli yksi parhaista juomistani double (tai no siis triple) ipoista, niin olisi synti jättää tämä vain kertakokeiluksi.

Paras olut (Alko): Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel

Periaattessa perusvalikoimassa jo pitkään ollut Nøgne Ø #100:n on parempi olut, mutta jos halutaan puhua juuri tämän vuoden uutuuksista, niin tämä vie voiton. Vahva ja upean makuinen imperial stout, johon on käytetty niin sanottua näätäkahvia, eli siis vietnamilaisten sivettikissojen paskomista pavuista tehtyä maailman kalleinta (ainakin jonkin lähteen mukaan) kahvia. Tämä olut on myös arvosteltu ratebeerissä maailman 28. parhaaksi olueksi.

Paras ravintola: Ravintola Brasa

Myös tämän parhaan kanssa joutui hiukan miettimään valintakriteerejä. En oikeen tiennyt voinko esimerkiksi laittaa tähän Japanissa sijaitsevaa kolmen michelin tähden Esakia tähän, tai toisaalta alkuvuodessa häämatkalla Costa Rican Mal Paisissa sijaitsevaa Las Piedrasia, jonka grillattu possu oli ehkä parasta ikinä syömääni. Kuitenkin nämä olivat tietyssä mielessä suomalaisille aika marginaalisia kohteita, joten valitsin parhaaksi ravintolaksi Porvoossa Kulloonkylässä sijaitsevan Brasan. Jotain tämän ravintolan hyvyydestä kertää, että parhaudesta kilpailivat Chez Dominique ja Luomo, joissa myös kävin tänä vuonna. Käytännössä se mitä minulla on Brasasta sanottavaa, voi lukea arvostelusta. Brasa on suljettu aina talvisin, mutta avataan taas keväällä 2011, joten voin ehdottomasti suositella siellä käymistä, hiukan syrjäisestä lokaatiosta huolimatta.

Paras itsetehty ruoka: Siansorkka Pierre Koffmanin tapaan

Tämä oli melko helppo valinta loppupeleissä. Jos pelkkää makua pitäisi arvioida, ei tämä ehkä ollut se kaikkein paras, mutta tämä oli ennen kaikkea jännittävin, hauskoin, upeimman näköinen ja myös erittäin hyvän makuinen. En yhäkään voi suositella sorkkaa, kuin kaikkein harrastuneimmille foodieille, mutta toisaalta ei tässä ole tarkasti ohjeita noudattamalla hirveästi mahdollisuutta epäonnistumiseen, niin miksi tätä ei sitten tekisi. Onhan ohje kuitenkin alunperin Marco Pierre Whiten, joka on paras!

Ja okei, koska tosiaan näitä vuoden paras listauksia on tosi kiva tehdä, niin tässä myös:

Vuoden paras levy: Watain, Lawless Darkness
Vuoden paras elokuva: Machete
Vuoden paras tietokonepeli: Fallout 3 - New Vegas

Nämä saakoot perustella itse itsensä.