keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Vuohenjuustopiirakka


Olen huomannut tässä vuosien varrella, että lähes kaikki omat kokkailut osuvat pääosin viikonlopuille. Arkisin harvemmin jaksaa illalla työpäivän ja kuntosalin jälkeen tehdä mitään ihmeempää, ja samalla yrittää vähän pitää huolta ettei perse pääse leviämään liikaa. Ruuanlaittofilosofianikin yleensä sanoo, että miksi tehdä mitään kevyttä ja helppoa kun kerran ruokaa tekee, ja miksei siinä samalla sitten ottaisi ihan normaalit ruokajuomatkin.

Tämä arkinen paasto on kuitenkin loppupeleissä melko sääli, sillä samalla tavoin kuin baarissa käynti arkisin myös ruuan laitto arkisin on todella mukavaa ja rikkoo sitä normaalia passivoivaa päivät töissä, illat komaaten himassa kanailurutiinia.

Kuva Doug Savagen Savage Chickens sarjakuvasta.

Joten, eilen sitten päätin katsoa vaimoni kanssa Oscar gaalan ja kokeilla siinä sivussa uutta piirakkareseptiä (ja juoda ruokajuomana aivan loistavan La Rulles Triple -jouluoluen, joka on tällä hetkellä Alkon poistomyynnissä halvennettuna). Koska piirakka oli varsin juustoinen, sopi se hyvin aivan älyttömän juustoisen Oscar gaalan pariksi: Kiitospuheet olivat aivan hirveitä, vitsit tylsiä, palkinnot ennalta-arvattavia ja naiset (ja varmaan osa miehistäkin) botoksilla kyllästettyjä. Ekan puolentoista tunnin ajan se vielä jaksoi viihdyttää, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun parhaille näyttelijöille alettiin jakamaan palkintoja en voinut kuin kiemurrella sohvalla tuskaisesti ja ulista. Onneksi vain kerran vuodessa. Ensi vuonna uudestaan!

Piirakkaresepti on Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan -kirjasta ja lisukkeeksi tein siihen simppelin tammenlehvä-rucola-kirsikkatomaatti salaatin vinegrettellä, jonka ohjeen nappasin Voisilmäpeliä -blogin inspiroivasta artikkelista. Piirakka oli todella onnistunut, ja huolimatta todella runsaasta rasvamäärästään, yllättävänkin kevyen makuinen.

Vuohenjuustopiirakka

100 g kylmää voita
200 g vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
4-5 rkl kylmää vettä

Täyte
200 g vuohenjuustoa
3 kananmunaa
2 dl crème fraichea
1/2 tl suolaa
mustapippuria
75 g emmentaljuustoa

Kuutioi voi. Mittaa jauhot, suola ja voi yleiskoneeseen ja pyöräytä raemaiseksi massaksi. Lisää vesi ja anna koneen käydä, kunnes taikina vetäytyy palloksi. Peitä pallo kelmulla ja nosta puoleksi tunniksi kylmään lepäämään.

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Vuoraa torttuvuoka leivinpaperilla. Kauli taikinasta parin sentin paksuinen vuoan halkaisijan kokoinen levy ja painele se vuokaan niin, että se peittää myös reunat. Leikkaa vuohenjuusto sentin paksuisiksi viipaleiksi ja asettele vuoan pohjalle. Sekoita kulhossa munat, crème fraiche, suola ja pippuri ja kaada seos torttuvuokaan juustoviipaleiden päälle. Raasta emmentaljuusto ja ripottele piiraan pinnalle. Paista uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea. Anna jäähtyä ja tarjoa haaleana yrteillä maustetun salaatin kera.

Jos et omista yleiskonetta olen huomannut seuraavan kikan parhaaksi voitaikinaa tehdessä. Mittaa jauhot ja 1/3 voista tehosekoittimeen ja jauha se sykäyksittäin sekaisin. Lisää toiset 1/3 voita ja toista kunnes olet käyttänyt kaiken voin. Näin tuloksena pitäisi olla hiukan raemaista seosta. Sen jälkeen kun tuohon lisää kylmää vettä ruokalusikka kerrallaan samalla sormilla sekoittaen saa lopputulokseksi helposti todella hyvän voitaikinan. Tuon kylmän veden kanssa kannattaa vain olla varovainen, ettei sitä lisää liikaa. Kun taikina on koostumukseltaan sopivaa, älä lisää enempää. Ylläolevaan reseptiin minulla meni 3,5 rkl vettä.

3 kommenttia:

  1. Suuri kiitos tämän reseptin jakamisesta! Otin oman piirakkani juuri uunista, ja maltan tuskin odottaa, että se jäähtyy ja pääsen maistamaan...

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä. Kiva, että näistä resepteistä on hyötyä. Miltä maistui?

    VastaaPoista
  3. Ihan älyttömän hyvältä! Ja piirakka ei tosiaan ole yhtään niin rasvainen (eikä suolainenkaan) kuin reseptin perusteella vaikuttaa. Laitoin muuten lisäkesalaattiin saksanpähkinöitä ja viinirypäleitä, ja olin kokonaisuuteen varsin tyytyväinen. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista